Linkittäminen, tekijänoikeus ja verkkojulkaiseminen

Artikkelissa tutkitaan soveltuuko tekijänoikeus linkittämisen sääntelyyn. Selvitys tehdään linkittäjän näkökulmasta.

Open Access -julkaiseminen, linkittäminen ja tekijänoikeus - selvitys verkkojulkaisusopimuksissa huomioitavista seikoista

Kirjastoissa ja yliopistoissa tapahtuvaa tieteellisten töiden verkkokäyttöä koskevat tekijänoikeudelliset kysymykset ovat viimeaikoina aiheuttaneet päänvaivaa. Tietoverkot ja digitaalinen ympäristö muodostavatkin tekijänoikeuden kannalta erityisen soveltamisympäristön johon perehtyminen edellyttää tarkempaa tietämystä tiedon siirtämisestä, tietokannoista sekä ylipäätään tietoverkkoihin liittyvistä teknisistä toiminnoista. Koska sovelletut tekniset ratkaisut poikkeavat eri yhteyksissä toisistaan, pyrin kirjoituksessa yleisellä tasolla selvittämään niitä käyttäjien ja oikeudenhaltijoiden välisiä tekijän- ja sopimusoikeudellisia kysymyksiä, joita teosten käyttö tietoverkoissa aiheuttaa. Pyrkimyksenä on tuoda esiin ne tekijänoikeudellisesti merkitykselliset seikat, jotka verkkojulkaisuja arkistoitaessa, välitettäessä sekä linkkejä käytettäessä tulisi alkuperäisten tekijöiden, kustantajien ja verkkojulkaisijoiden (esimerkiksi kirjasto tai yliopisto) välisissä sopimuksissa ottaa huomioon. Kysymyksiä tarkastellaan erityisesti julkaisijan näkökulmasta. Esitys sisältää myös kustantajien lupakäytäntöä käsittelevän empiirisen tutkimuksen. Tutkimuksessa on tarkasteltu kuinka usein kustantajat ovat vuosien 2000 – 2003 välisenä aikana myöntäneet luvan julkaista väitöskirjan artikkeli osana väitöskirjaa Teknillisen korkeakoulun avoimella ei kaupallisella www-palvelimella. Koska linkeillä on verkkojulkaisutoiminnassa usein merkittävä rooli, mutta niiden tekijänoikeudellinen asema on epäselvä, kirjoituksen jälkimmäisessä osiossa perehdytään linkkien tekijänoikeudelliseen asemaan.

Tekijänoikeusjärjestöt, kilpailuoikeus ja tekijän suoja

Tapaukset, joissa tekijänoikeus on joutunut ristiriitaan kilpailuoikeuden tavoitteiden kanssa ovat yleistyneet niin Euroopan Unionin kuin sen jäsenvaltioiden oikeuskäytännössä. Tähän on syynä paitsi kilpailuoikeuden soveltamisalueen laajeneminen, myös viestinnän kehitys. Kilpailuoikeus on saanut roolin tiedon kulun vapauden puolustajana. Tekijöitä edustavien järjestöjen toiminta on 1990-luvulla ollut kilpailuviranomaisten erityisen kiinnostuksen kohteena. Työn keskeinen kysymys on, mitä kilpailuoikeuden soveltaminen järjestöjen toimintaan merkitsee tekijän suojan kannalta. Kilpailuoikeudellisessa tulkinnassa olennaista on, miten järjestön suhde yksittäiseen tekijään hahmotetaan, Horisontaalisessa suhteessa järjestöt voidaan rinnastaa tekijöiden ammattiliittoihin, joiden tarkoituksena on oikeuksien kollektiivinen suojaaminen suhteessa käyttäjiin. Kilpailuvirasto on tulkinnut järjestöjen toiminnan KRL 6§:n kieltämäksi hintayhteistyöksi. Kilpailuneuvosto on sen sijaan katsonut, että järjestöjen suhde yksittäiseen oikeudenhaltijaan on vertikaalinen. Tekijänoikeusjärjestöt ovat itsenäisiä elinkeinonharjoittajia, jotka ovat KRL 3§:n määräävässä markkinaasemassa. Samalla kilpailuneuvosto totesi, että tekijänoikeuslain tavoite ja tarkoitus on otettava huomioon järjestöjen toimintaa arvioitaessa. Tekijöitä edustavien ammattijärjestöjen ja viestintäyritysten välisiin työehtosopimuksiin on sisällytetty oikeuksien käyttöä koskevia määräyksiä. KRL 2. 1 § sulkee työmarkkinoita koskevat sopimukset lain soveltamisalueen ulkopuolelle. KHO on tuoreessa ratkaisussaan kuitenkin tulkinnut työehtosopimusmääräykset sellaiseksi vertikaaliseksi kilpailunrajoitukseksi, johon voidaan soveltaa KRL 9§:n yleissäännöstä. Ratkaisu merkinnee sitä, että KRL:n vaikutus ulottuu aiempaa selkeämmin myös työehtosopimusten tekijänoikeusmääräyksiin. Vertikaalinen näkökulma ohjaa arvioimaan järjestöjen toimintaa teosten leviämisen ja viestinnän kannalta. Yrityksen hallussa tekijänoikeus on kilpailukeino. Järjestöt ovat määräävässä markkina-asemassa suhteessa käyttäjiin ja tekijöihin. Kansallisen ja EY:n oikeuskäytännön valossa käydään läpi tapauksia, joissa järjestöjen on katsottu käyttäneen väärin asemaansa. Yhteisön oikeuskäytännön avulla pyritään hahmottamaan sellaisia tilanteita, joita Suomessa ei vielä ole ehtinyt esiintyä. Tietoverkkostrategiat ja pyrkimykset "informaation valtateiden" luomiseen korostavat osaltaan järjestöjen välittäjäroolia. Samalla digitaalitekniikan käyttöönotto horjuttaa vakiintunutta oikeuksien tasapainoa. Koska digitalisoituminen luo mahdollisuuksia nimenomaan yksittäisille tekijöille ja käyttäjille, on järjestöjen uudistettava lisensointi- ja sopimuskäytäntöjään. Myös julkisen vallan sääntelyä, joka koskee oikeuksien jakautumista tekijöiden, välittäjien ja loppukäyttäjien välillä on arvioitavauudesta näkökulmasta. Digitaalisessa ympäristössä järjestöjen toimintaa ja tekijän yksinoikeuden rajoituksia on entistä vaikeampi perustella markkinoiden toimintaan liittyvillä syillä. Avainsanat: Tekijänoikeusjärjestö, kilpailuoikeus, kollektiivinen sopiminen, digitalisoituminen

"Suksi mafioso kuuseen ja tunge varastettu musasi syvälle!" : Tekijänoikeusalan etujärjestöjen peruskoululaisille tuottaman oppimateriaalin tekijänoikeusdiskurssien problematisointia

Problematisoin pro gradu -tutkielmassani tekijänoikeusdiskurssia. Aineistona käytän peruskoululaisille tuotettuja Piraatti-tehdas (2006) sekä Tekijänoikeus suojaa luovaa työtä (2008) –oppimateriaaleja. Tarkastelen kuinka tekijänoikeuksien haltijat pyrkivät aineiston kautta vaikuttamaan koululaisiin. Toteutan analyysini käyttäen hyväksi Arja Jokisen retoristen keinojen viitekehystä lähtökohtanani Bourdieun ajatus siitä, että kieli ei ole ainoastaan väline kommunikointiin, vaan myös vallankäytön väline. Lähestyn tekijänoikeuksia yhteiskunnallisena prosessina, sosiaalisena luomuksena. Lähtökohtani on, että tekijänoikeudet eivät ole luonnonoikeuksia vaan yhteiskunnallisen neuvottelun tuloksena syntyneitä. Tekijänoikeudessa on kyse arvovalinnoista ja vallasta: siitä kenen ääni kuuluu ja kuinka perustelut vahvistavat valta-asetelmia ja tuottavat sosiaalista todellisuutta. Esittelen tekijänoikeuspolitiikan kontekstin ymmärtämiseksi immateriaalioikeuksien ympärillä käytävää keskustelua, jonka yhtenä perimmäisistä kysymyksistä on, kuinka paljon yhteisiä hyödykkeitä on tarpeen aidata, me-neekö edelle yksilön vai yhteisön etu ja ovatko nämä keskenään, ja jos ovat niin millä perustein, yhteen sovitettavia. Oppimateriaalia voidaan kuvata sen laatijoiden pyrkimykseksi tuottaa neutralisoitua tekijänoikeuskuvaa. Tekijänoikeuden ajatellaan sääntelevän ja turvaavan vain omistusta ilman konflikteja muiden yhteiskunnallisten intressien kanssa. Materiaalista nousee esille vastakkainasettelu laillisen ja laittoman sekä moraalisuuden ja moraalittomuuden välillä. Materiaalin tuottajat ottavat oppiainemateriaalissa aseman, joka peilautuu suhteessa ei-toivottuun tilaan: laittomaan ja moraalittomaan. Retoriikassa pyritään asettamaan koululaiset lakia noudattavien moraalisten kansalaisten muottiin. Tämän muotin tekijänoikeuden etujärjestöt pyrkivät määrittämään, eikä muotin ulkopuolella ole tilaa. Etujärjestöjen maailmassa asiat ovat mustavalkoisia ja tekijöiden taloudelliset intressit koetaan kaikkien yhteisinä intresseinä. Argumentoinnin kautta hälvennetään sosiaalisen todellisuuden konstruktiivista rakennetta ja tuotetaan todellisuutta, jossa ei ole sijaa piraateille, joiden toimillaan arvioidaan saattavan kaiken uuden kulttuurin tuottamisen vaaranalaiseksi. Sen sijaan että tekijänoikeuskasvatuksellinen tehtävä suodaan tekijänoikeusalan järjestöille, olisi tarvetta moniääniselle kriittiselle yhteiskunnalliselle keskustelulle, jossa ovat mukana eri intressiryhmät ja joka tunnustaa sekä tekijänoikeuden esillä oleviin kysymyksiin liittyvät hyödyt että haitat. Oppimateriaali ilmentää ongelmallista ja pitkälti kyseenalaistamaton-ta tilannetta, jossa käytävä keskustelu noudattaa tekijänoikeusalan etujärjestöjen logiikkaa. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että kuka hyötyy tekijänoikeudesta ja mikä on sen tehtävä? Vahvat tekijänoikeudet eivät välttämättä ole yhteiskunnan etu, niin jonkinlaiselle tekijänoikeudelle on kuitenkin myös tarve.

Kirjallisen teoksen omaperäisyys

Tutkielmassa tarkastellaan kirjallisten teosten tekijänoikeussuojan edellytyksiä EU:n jäseninä olevissa Pohjoismaissa sekä Iso-Britanniassa. Tarkastelun keskiössä on käsite omaperäisyys , joka on kansainvälisesti vakiintunut termi kuvaamaan tekijänoikeus-suojan edellytyksiä. Omaperäisyys ymmärretään sisällöllisesti varsin eri tavoin. Kansainvälisissä tekijänoikeussopimuksissa asete-taan vain vähimmäisedellytykset tekijänoikeussuojalle. Näin ollen Pohjoismaissa ja Iso-Britanniassa on voitu päätyä varsin erilaisiin käsityksiin vaatimuksen sisällöstä. EU:n tasolla on toisaalta 1980-luvulta lähtien ilmennyt pyrkimys luoda yhtenäinen sisältö omaperäisyyden käsitteelle ja näin harmo-nisoida teossuojan kansallisia edellytyksiä. Syynä tähän on ennen kaikkea ollut jäsenvaltioiden erilaisten tekijänoikeussuojan edelly-tysten vaikutus sisämarkkinoihin. Harmonisointi on tähän mennessä tapahtunut sekundäärilainsäädännön keinoin tietokoneohjelmien, tietokantojen ja valokuvien osalta. Sen sijaan jäsenvaltioiden tekijänoikeutta yhdenmukaistava ja kaikkia kirjallisia teoksia koskeva Infosoc-direktiivi ei sisällä suoraan ilmaistua vaatimusta omaperäisyydestä tekijänoikeussuojan edellytyksenä. Silloinen EY-tuomioistuin on kuitenkin 16.7.2009 julkistamassaan ns. Infopaq-ratkaisussa (C-5/08) esittänyt Infosoc-direktiiviin perusteella oman tulkintansa omaperäisyyden vaatimuksen sisällöstä ja edellytyksistä. Tutkielman tarkoituksena onkin selvittää, mitä kansallisia vaikutuksia tästä EU-oikeudellisesta omaperäisyyden käsitteestä aiheutuu unioniin kuuluvien Pohjoismaiden ja Iso-Britannian kansalliselle tekijänoikeussuojalle. Tutkielmassa selvitetään, onko EU-tuomioistuin asettanut Infopaq-ratkaisussa vain vähimmäisedellytykset kirjallisten teosten tekijänoikeussuojalle, joista jäsenvaltiot voivat vapaasti poiketa, vai onko kyse tosiasialli-sesti täysin uudesta jäsenvaltioita sitovasta vaatimuksesta. Tutkielmassa tarkastellaan ensin kansainvälisen tason sääntelykehystä. Tarkoituksena on paikallistaa ne instrumentit, joiden perus-teella kansallinen teoksen käsite Pohjoismaissa ja Iso-Britanniassa määräytyy ja joista omaperäisyyden vaatimus juontuu. Kansainvä-lisistä tekijänoikeussopimuksista on tällöin Bernin yleissopimus kaikkein merkityksellisin. Sopimus asettaa vähimmäisvaatimukset tekijänoikeussuojalle. Suojaa saadakseen teoksen on oltava omaperäinen eli henkisen luomistyön tuote. Tästä jäsenvaltiot voivat vapaasti asettaa tiukempia edellytyksiä. Lisäksi tässä yhteydessä tuodaan esiin myös EU:n pyrkimys tekijänoikeussuojan harmo-nisointiin. Tarkastelu kohdistuu tällöin sekundäärinormistoon, joka edellyttää tietokoneilta, tietokannoilta ja valokuvilta omaperäi-syyttä, mikä ilmenee tekijän henkisen luomistyön tuloksena. Kaikkia teoksia koskevassa Infosoc-direktiivissä ei puolestaan tällaista vaatimusta ole kirjoitettu näkyville. Tämän jälkeen tarkastellaan Pohjoismaiden ja Iso-Britannian kansallisia kirjallisten teosten teossuojan edellytyksiä. Tarkoituksena on tuoda esiin teossuojan edellytysten kansallisen tason keskeinen sisältö ja vertailla näitä edellytyksiä keskenään. Keskeistä on tällöin havaita, että Pohjoismaissa edellytetään tekijänoikeussuojan saamiseksi enemmän luovuutta kuin Iso-Britanniassa. Iso-Britanniassa saatetaan teossuojaa antaa myös puhtaan rutiininomaisen työn sekä tähän sisältyvän ajan ja vaivan perusteella. Näin ollen kansallisen tason eroavuudet ovat paikoin merkittävät. Kansallisen tason tarkastelun jälkeen otetaan analyysin kohteeksi EU-tuomioistuimen Infopaq-ratkaisu, jossa tuomioistuin katsoi, että suojaa saadakseen uutisartikkelista irrotetun osan on oltava omaperäinen siinä mielessä, että se on tekijänsä henkisen luomistyön tulos. Näin ollen kyse olisi samanlaisesta vaatimuksesta kuin sekundäärilainsäädännön tasolla on jo asetettu tietokoneohjelmille, tietokannoille ja valokuville. Esikysymyksenä tarkastellaan tällöin tämän EU-oikeudellisen omaperäisyyden käsitteen soveltuvuutta kirjallisiin teoksiin ylipäätään. Tämän jälkeen tuodaan esiin käsitteen tarkka sisältö. Näin kyetään analysoimaan mahdollisia kansalli-seen lainsäädäntöön kohdistuvia muutosvaikutuksia. Tässä yhteydessä korostetaan myös jäsenvaltioiden ja EU:n välisen yhteistyön merkitystä. Teossuojan edellytysten yhtenäistäminen edellyttää EU-oikeuden ja EU-tuomioistuimen ratkaisujen tarkoitusperien, tavoitteiden ja tulkintaperiaatteiden selkeää esiin tuontia. Samaten unionin on tunnistettava kansalliset erot, jottei harmonisoinnista koituisi kohtuuttomia tai mahdottomia vaatimuksia jäsenvaltioille. Vasta tällöin voidaan saavuttaa EU-oikeuden tehokas harmoni-sointi. Tutkielman lopuksi esitetään yhteenveto keskeisistä johtopäätöksistä. Tarkoituksena on korostaa vallitsevan tilanteen tulkinnallista epävarmuutta. Liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä EU-oikeudellisen omaperäisyyden käsitteen kansallisista vaikutuksista ei voida tehdä. Jotta omaperäisyys kirjallisten teosten tekijänoikeussuojan edellytyksenä voitaisiin tehokkaasti yhtenäistää unionin tasolla, tulisi vaatimus kirjoittaa esiin joko nykyiseen Infosoc-direktiiviin tai uuteen EU-oikeudelliseen lainsäädäntöinstrumenttiin. Muutoin jäsenvaltioilla säilyy mahdollisuus soveltaa vakiintunutta kansallista omaperäisyyden käsitettä suojan edellytyksenä ottamatta huo-mioon laajempaa EU-oikeudellista tavoitetta tekijänoikeussuojan yhtenäistämisestä.