Sananlaskujen käyttäjät ja käyttöyhteys : Sananlaskut käyttökontekstissaan 'Perinne elämässäni' -kilpakirjoituksen aineistossa

Tutkielmassa lähestytään sananlaskuja niiden käyttökontekstin kautta. Tarkastelun kohteena on kirjoitettu kertova aineisto, jossa esiintyy sananlaskuja muun kerronnan yhteydessä. Sananlaskuja lähestytään kuulijan näkökulmasta, kuulijan tulkintaan tukeutuen. Aineistona on Kalevalan juhlavuoden 1985 kilpakirjoitus "Perinne elämässäni". Tarkasteltavina ovat kilpakirjoituksen aihepiirit 1. "Koti ja suku" sekä 5. "Sukupuoliroolit ja kasvatus avioliittoon". Tutkielman aineiston muodostavat vastaukset, joissa kerronta käyttää sananlaskuja. Tällaisia vastauksia on yhteensä 170 kerääjän aineistossa (188 vastaajalta) koko kilpakeruun ko. aihepiirien sisältäessä 439 keräystä. Vastaajien ikä vaihtelee 13-90 ikävuoden välillä. Muisteluaineisto käsittelee vuosia 1900-1985. Kilpakeruun vastaukset ovat muistelukerrontaa. Tämän tutkielman aineistossa kertojat muistelevat lapsuuttaan ja tuovat esille kuulijan näkökulman sananlaskujen käyttötilanteista. Sekä arkistotietoon että muistelukerrontaan liittyy olennaisesti aineiston lähdekriittinen tarkastelu. Tutkimuksessa sananlasku on yleisnimitys. Vastaajat ovat käsitelleet yhdenvertaisesti sananlaskuna niin sananlaskut, sananparret, sanonnat kuin raamatunlauseetkin, joten tutkielmassakin ne on käsitelty sananlaskuina. Tutkimustehtävänä on ollut selvittää yhtäältä kuka sananlaskuja käytti ja toisaalta missä tarkoituksessa sananlaskuja käytettiin. Näkökulma on kuulijan. Ensimmäiseen kysymykseen vastaus haettiin kertomuksissa olleista maininnoista, kuten esimerkiksi "äiti sanoi ...", "kuulin mummoltani ...", "lapsuudessani neuvottiin ...", "isälläni oli tapana sanoa ...". Toista kysymystä lähestyttiin käyttöyhteyden teonsanalla. Oletuksena oli, että kuulija käyttämällään verbillä kertoi, missä mielessä hän sananlaskuja koki käytetyn. Kertomusten mukaan sananlaskujen käytön koettiin liittyvän neuvoviin ja ohjaaviin tapahtumiin, kotona tapahtuneeseen kasvatukseen. Ne olivat osa kasvatuksessa käytettyä puhetta. Toinen aineistossa esiin tullut sananlaskujen käyttöyhteys oli sananlaskujen käyttö retorisena tehokeinona. Väitteitä voitiin todentaa, kumota, vahvistaa jne. sananlaskujen avulla. Sananlaskuja kerrotiin kuullun ennen kaikkea kotona, kotiympäristössä. Niiden alkuperä voi olla joko personoimaton ryhmä tai käyttäjä oli nimetty. Kun kyseessä oli ryhmän personoimaton puhe tai tieto, oli kyse ennen kaikkea vanhojen tiedosta, viisaista lauseista. Milloin sananlaskut on kuultu nimetyltä henkilöltä, oli kyseessä useimmiten äiti tai isoäiti. Tämä selittynee osin sillä, että lasten kasvatuksesta ovat kotiympäristössä huolehtineet suvun ja perheen naiset.

The regional differences between countries in traffic safety: A cross-cultural study and Turkish Case

Road traffic accidents are a large problem everywhere in the world. However, regional differences in traffic safety between countries are considerable. For example, traffic safety records are much worse in Southern Europe and the Middle East than in Northern and Western Europe. Despite the large regional differences in traffic safety, factors contributing to different accident risk figures in different countries and regions have remained largely unstudied. The general aim of this study was to investigate regional differences in traffic safety between Southern European/Middle Eastern (i.e., Greece, Iran, Turkey) and Northern/Western European (i.e., Finland, Great Britain, The Netherlands) countries and to identify factors related to these differences. We conducted seven sub-studies in which I applied a traffic culture framework, including a multi-level approach, to traffic safety. We used aggregated level data (national statistics), surveys among drivers, and data on traffic accidents and fatalities in the analyses. In the first study, we investigated the influence of macro level factors (i.e., economic, societal, and cultural) on traffic safety across countries. The results showed that a high GNP per capita and conservatism correlated with a low number of traffic fatalities, whereas a high degree of uncertainty avoidance, neuroticism, and egalitarianism correlated with a high number of traffic fatalities. In the second, third, and fourth studies, we examined whether the conceptualisation of road user characteristics (i.e., driver behaviour and performance) varied across traffic cultures and how these factors determined overall safety, and the differences between countries in traffic safety. The results showed that the factorial agreement for driver behaviour (i.e., aggressive driving) and performance (i.e., safety skills) was unsatisfactory in Greece, Iran, and Turkey, where the lack of social tolerance and interpersonal aggressive violations seem to be important characteristics of driving. In addition, we found that driver behaviour (i.e., aggressive violations and errors) mediated the relationship between culture/country and accidents. Besides, drivers from "dangerous" Southern European countries and Iran scored higher on aggressive violations and errors than did drivers from "safe" Northern European countries. However, "speeding" appeared to be a "pan-cultural" problem in traffic. Similarly, aggressive driving seems largely depend on road users' interactions and drivers' interpretation (i.e., cognitive biases) of the behaviour of others in every country involved in the study. Moreover, in all countries, a risky general driving style was mostly related to being young and male. The results of the fifth and sixth studies showed that among young Turkish drivers, gender stereotypes (i.e., masculinity and femininity) greatly influence driver behaviour and performance. Feminine drivers were safety-oriented whereas masculine drivers were skill-oriented and risky drivers. Since everyday driving tasks involve not only erroneous (i.e., risky or dangerous driving) or correct performance (i.e., normal habitual driving), but also "positive" driver behaviours, we developed a reliable scale for measuring "positive" driver behaviours among Turkish drivers in the seventh study. Consequently, I revised Reason's model [Reason, J. T., 1990. Human error. Cambridge University Press: New York] of aberrant driver behaviour to represent a general driving style, including all possible intentional behaviours in traffic while evaluating the differences between countries in traffic safety. The results emphasise the importance of economic, societal and cultural factors, general driving style and skills, which are related to exposure, cognitive biases as well as age, sex, and gender, in differences between countries in traffic safety.

Mies, talli ja moottoripyörä : Etnografinen tutkimus Misfit MC:stä ja bikerkulttuurin eetoksesta

Tutkimuksen punaisena lankana kulkee kysymys siitä, millainen on bikerkulttuurin eetos? Miten se on syntynyt, miten sitä ylläpidetään ja miten Misfit MC:n jäsenet sitä tulkitsevat ja toteuttavat omassa elämässään? Tarkastelen eetosta kahdenlaisen aineiston valossa. i) Kenttätyöllä (vuosina 1995-1998 ja 2000-2001) kerätyn aineiston valossa tarkastelen yhtä pääkaupunkiseudulla toimivaa HD-moottoripyöräkerhoa, vuonna 1989 toimintansa aloittanutta Misfit MC:tä. Jäsenet kutsuvat kerhoaan useimmiten talliksi, joskus pajaksi, kerhoksi tai klubiksi. Puhuessaan tallista, miehet voivat viitata kerhorakennukseen ("tuut sä tallille?") mutta myös ryhmään ("meidän talli") ja sen olemassaoloon ajallisesti ja paikallisesti. Aloittaessani kenttätyön vuonna 1995 Misfit MC:n kuului kymmenen 25-30-vuotiasta miestä. ii) Kenttätyöllä kerätyn aineiston lisäksi käytän materiaalia, joka koostuu Harley-Davidson-moottoripyörän ympärille rakentuneen bikerkulttuurin historiasta ja kulttuurituotteista, kuten kertomuksista, elokuvista, musiikista, kuvataiteesta ja moottoripyörälehdistä. Aineiston avulla valotan bikerkulttuurin eetoksen syntyä, alkuvaiheita, leviämistä ja keskeisiä elementtejä. Lähdeaineiston monimuotoisuus ja runsaus palautuu kenttätyöhöni jolloin vakuutuin siitä, että tutkimusmatka bikerkulttuurin historiaan, perinteisiin ja median välittämiin (mieli)kuviin on välttämätöntä, sillä menneisyys ja Harrikkaan ajan kuluessa varastoituneet merkitykset vaikuttavat ja ovat vahvasti läsnä Misfit MC:n toiminnassa ja talliin kuuluvien miesten elämäntyylissä. Tutkimus etenee seuraavanlaisesti. Luku I on Johdanto. Luvussa II Etnografia käsittelen etnografisen tiedon luonnetta niin tutkimusasenteena kuin kenttätyön valossa. Pohdin kenttätyötä ja sen suhdetta etnografian kirjoittamiseen eli miten kenttätyöllä kerätty aineisto muuntuu etnografiseksi monografiaksi. Käsittelen myös kenttätyöni reunaehtoja, kuten tyttöystävyyden ja sukupuolen merkitystä, ja tarkastelen tutussa kulttuurissa tehdyn kenttätyön ominaispiirteitä. Reunaehtojen kuvailu toimii myös johdatuksena bikerkulttuuriin sellaisena kuin se ilmenee Misfit MC:n tallielämässä ja käytänteissä. Lopuksi pohdin "tiheän kuvauksen" mahdollisuuksia ja vaateita aineistoni puitteissa. Luvussa III Bikerkulttuurin eetosta kartoittamassa, kuvailen Harley-Davidson-moottoripyörän ympärille rakentuneen elämäntavan syntyä, levittäytymistä ja keskeisiä elementtejä. Tarkastelen media- ja populaarikulttuurisia tekstejä (elokuvien kertomat tarinat, musiikkikappaleiden sanoitukset ja HD- ja bikerlehtien artikkelit) ja kuvia (elokuvien audiovisuaaliset aspektit, kuvataide ja HD- ja bikerlehtien kuvitus), jotka ovat vaikuttaneet bikerkulttuurin eetokseen. Luvun keskeisiä - aineistosta nousevia ja miessukupuoleen vahvasti sidoksissa olevia - käsitteitä ovat biker, outlaw ja chopper, jotka ovat bikerkulttuurissa säilyneet alkuperäisessä muodossa maantieteellisestä tai kielialueesta riippumatta. Luvussa IV Misfit MC ja bikerkulttuurin eetos temaattinen painopiste siirtyy Suomeen ja Misfit MC:hen. Aluksi käyn läpi suomalaisen bikerkulttuurin muotoutumista ja ominaispiirteitä. Alkukappaleiden jälkeen keskityn Misfit MC:n jäsenten elämäntyylin sävyihin ja heidän käsityksiinsä bikerkulttuurin eetoksesta. Analyysin kiintopisteitä ovat Misfit MC:n jäsenten näkemys bikeriydestä ja tallitoiminnasta, miesten elämäntyylin moraaliset ja esteettiset sävyt, tallirakennus miesyhteisöllisyyttä ja bikerkulttuurin eetosta luovana ja ylläpitävänä sosiaalisena tilana ja Misfit MC miesten yhteisönä. Luvussa V Eetoksen ytimessä: mies ja Harley-Davidson keskityn bikerkulttuurin ytimeen: miehen ja Harley-Davidson-moottoripyörän väliseen suhteeseen. Luvun alussa esittelen ruotsalaisen yhteiskuntatieteilijä Lars Lagergrenin moottoripyörään soveltamaa työkalu - leikkikalu - toteemi - välittäjä -typologiaa ja tarkastelen moottoripyörän olemusta sukupuolittavana ja sukupuolittuvana artefaktina. Johdanto-osion jälkeen siirryn kuvailemaan Misfit MC:n jäsenten suhdetta Harley-Davidson-moottoripyörään. Lähestyn miesten ja moottoripyörien suhdetta kahden toiminnan - moottoripyörän kunnostamisen ja rakentamisen sekä moottoripyörällä ajamisen - kautta. Avainsanat: aineellinen kulttuuri, arvot, biker, bikerkulttuuri, chopper, eetos, elämäntapa, etnografia, Harley-Davidson-moottoripyörä, Harley-Davidson-moottoripyöräkerho, kenttätyö, maskuliinisuus, mieskulttuuri, mieskuva, moottoripyöräily, osakulttuurit, outlaw, populaarikulttuuri, sukupuoliroolit, yhteisöt

Sukupuoli ala-asteen uskonnon ja elämänkatsomustiedon oppikirjojen kuvissa

Tutkimuksen kohteena ovat 2000-luvun alun ala-asteen uskonnon ja elämänkatsomustiedon oppikirjat. Tutkimuksessa kysytään yhtäältä, miten sukupuolia esitetään oppikirjoissa. Toisaalta tarkastellaan oppikirjojen tarjoamia kuvia uskonno(i)sta sukupuolinäkökulmasta katsottuna. Tutkimus sijoittuu uskontososiologian kenttään, koska siinä tarkastellaan, miten uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusmateriaalit suhteutuvat yhteiskunnassamme eläviin sukupuolistereotypioihin. Oppikirjat heijastavat osaltaan yhteiskunnassamme vallitsevia arvoja ja käytäntöjä. Tutkimuksen lähtökohdat ovat kriittisessä feministisessä tutkimuksessa. Tarkoituksena on paljastaa, miten sukupuolia tehdään tutkituissa oppikirjoissa; taustalla on ajatus, että sukupuolet ovat poliittisesti, historiallisesti ja diskursiivisesti tuotettuja kategorioita. Sukupuolijärjestelmään sisältyy sukupuolten erilläänpito, hierarkia ja heteronormatiivisuus. Siihen liittyy myös aina vallankäyttöä: kun jotain määritellään normaaliksi ja ensisijaiseksi, jää sen ulkopuolelle joukko epänormaaliuksia ja toissijaisuuksia. Tutkimus kytkeytyy siis myös teorioihin diskurssien kautta operoivasta, kaikkialla läsnäolevasta ja verkostoituneesta vallasta. Tutkimusaineistona on WSOY:n kustantama uskonnon oppikirjasarja, Suuri kertomus (neljä kirjaa), Otavan kustantama uskonnon oppikirjasarja Tähti (viisi kirjaa), sekä Opetushallituksen kustantamat elämänkatsomustiedon Miina ja Ville kirjat (kaksi kirjaa). Tutkimuksessa tarkastellaan sisällönanalyyttisin keinoin ensisijaisesti kirjojen sisältämiä kuvia, mutta myös tekstejä siltä osin, kuin ne olennaisesti liittyvät analysoituihin kuviin. Koska kyseessä ovat oppikirjat, sivutaan myös niiden suhdetta perusopetuksen opetussuunnitelmien näille oppiaineille määrittelemiin tavoitteisiin. Kuvat on analyysissa jaettu kahteen luokkaan, uskontoon liittyviin ja arkisiin kuviin. Aineisto on käyty läpi etsien vastauksia seuraaviin kysymyksiin: kuinka monessa kuvassa esiintyy tyttö/nainen, poika/mies tai molempia sukupuolia? Miten usein tyttö/nainen, poika/mies tai molemmat sukupuolet ovat kuvassa pääasiallisena toimijana tai kuvan etualalla? Millaisia toimijuuksia eri sukupuolille on annettu, ovatko ne stereotyyppisiä? Löytyykö aineistosta heteronormista poikkeavia esityksiä? Kuvia, joissa stereotyyppisiä sukupuolirooleja erityisesti vahvistetaan tai murretaan, on otettu analyysissa tarkempaan tarkasteluun. Lähempää luettujen kuvien kautta analyysissa käsitellään kulttuurissamme ja yhteiskunnassamme vallitsevia sukupuolittavia käytäntöjä sekä niiden taustalla olevia arvoja ja rakenteita. Uskontoon liittyvien kuvien kohdalla analyysiin kietoutuvat erityisesti uskonno(i)ssa elävät käsitykset sukupuolten järjestyksistä ja paikoista. Keskiöön nousee myös evankelis-luterilaisen kristillisyyden tarjoamat käsitykset sukupuolista ja niiden asemista uskonnonharjoituksessa. Lisäksi tutkimuksessa vertaillaan uskonnon ja elämänkatsomustiedon kirjasarjoista tehtyjä analyyseja keskenään: näkyykö näiden oppiaineiden välillä eroja sukupuolten esittämisessä? Tutkimuksen tulokset ovat suurelta osin samankaltaiset aiemman sukupuolinäkökulmasta tehdyn oppikirjatutkimuksen tulosten kanssa. Poikia ja miehiä esiintyy kuvissa huomattavasti enemmän kuin tyttöjä ja naisia, ja miessukupuolelle on annettu enemmän ja monipuolisempia toimijuuksia kuin naissukupuolelle. Maskuliinisia samastumiskohteita tarjotaan enemmän kuin feminiinisiä. Sukupuolten esitykset ovat enimmäkseen stereotyyppisiä, vaikka joitakin poikkeuksia aineistossa onkin. Vaihtoehtoja heteroseksuaalisuudelle ei aineistossa tuoda esiin. Elämänkatsomustiedon kirjoissa poiketaan stereotyyppisistä esityksistä useammin kuin uskonnon kirjoissa, mutta niidenkin kuvasto on miesvaltainen ja pääosin heteronormatiivinen. Uskontoja esitellään niiden virallisen ja julkisen harjoittamisen kautta, mikä antaa uskonnoista huomattavan mieslähtöisen ja -valtaisen kuvan. Ei esimerkiksi tuoda juurikaan esiin sitä, että monissa uskonnoissa miehet ovat oikeutettuja erilaisiin rooleihin kuin naiset. Naisten uskonnollisuus ohitetaan aineistossa lähes täysin. Taustalla on nähtävissä käsitys miesten ja miehisten elämänpiirien ensisijaisuudesta, kun taas naiset ja naisten elämänpiirit nähdään toiseuden kautta. Tämä ajatusrakennelma on koko kulttuurissamme ja sen perusteissa niin läpikäyvänä, että siihen ei usein kiinnitetä lainkaan huomiota: se näyttäytyy itsestäänselvänä ja ikään kuin luonnollisena asiaintilana. Sukupuolten välinen eriarvoisuus kytkeytyy kuitenkin ihmisten jokapäiväiseen elämään kuten työhön, palkkaan, perhe-elämään ja mahdollisuuksiin toteuttaa itseään ja kehittää taipumuksiaan. Tutkimuksen tulokset tukevat näkemyksiä, joiden mukaan sukupuolten välinen tasa-arvo ei ole yhteiskunnassamme vielä toteutunut. Avainsanat Nyckelord Keywords sukupuoli, oppikirjat, uskonto, elämänkatsomustieto, kuva-analyysi, stereotypia, heteronormatiivisuus, tasa-arvo, sukupuoliroolit, toimijuus

Äidin hoiva, jaettu vanhemmuus – ja vapaus valita. Argumentointi perhevapaiden uudistamisessa 1970-luvulta 2000-luvulle

Äitiyslomaa pidennettiin 1970-luvulla useasti, mikä herätti huolta lomien vaikutuksista naisten työmarkkina-asemaan. Edistääkseen lasten hoidon tasapuolisempaa jakautumista vanhempien kesken Suomi otti käyttöön isyysloman sekä vanhempien yhteisesti jaettavan vanhempainloman. Lomien kehittäminen kuitenkin pysähtyi 1980-luvun alkupuolella, kun taas muissa Pohjoismaissa isien kannustamiseksi kehitettiin 1990-luvulla kokonaan isille korvamerkittyjä lomakiintiöitä. Suomi otti vasta vuonna 2003 käyttöön ns. isäkuukauden, jonka käyttö kuitenkin edellyttää, että isä käyttää kaksi viikkoa yhteisestä vanhempainvapaasta. Isät käyttävät Suomessa vanhempainvapaita edelleen hyvin vähän. Sen sijaan vuodesta 1985 saakka käytössä ollut kotihoidon tukijärjestelmä, jolla tuetaan lasten kotihoitoa, on äitien keskuudessa hyvin suosittu. Tässä tutkielmassa tarkastellaan perhevapaista Suomessa käytyä poliittista keskustelua ja sen pitkän aikavälin muutosta. Tutkielmassa syvennytään tarkemmin kahteen ajanjaksoon: 1970-luvun uudistusaaltoon, jossa isät otettiin mukaan järjestelmään, ja 2000-lukuun, jolloin isien kannustaminen vapaiden käyttöön on jälleen ollut vahvasti poliittisella agendalla. Kiinnostuksen kohteena on ennen kaikkea pyrkimys vanhempien roolien muuttamiseen. Tässä yhteydessä selvitetään itse uudistusprosesseja, mutta keskeisenä tutkimuskohteena on se, millä tavoin päätöksentekoon osallistu-neet toimijat ovat argumentoineet kantojaan perhevapaiden tiimoilta. Tutkielman aineisto koostuu mm. valtiopäiväasiakirjoista ja eduskunnan pöytäkirjoista, hallitusten ja puolueiden ohjelmista, työmarkkinajärjestöjen kannanotoista sekä komiteoiden ja työryhmien muistioista. Aineistoa lähestytään kehysanalyysin sekä argumentaatioteorian menetelmillä. Molemmat menetelmät kiinnittävät huomionsa siihen, millä tekniikoilla poliittisessa argumentoinnissa pyritään aikaansaamaan esitetyille toimenpiteille mahdollisimman laaja kannatus. Tutkielmasta ilmenee, että 1970-luvun keskustelu vanhempainlomista oli hyvin polarisoitunutta. Isien hoivaajaroolin kasvattaminen oli osa vasemmiston tasa-arvodiskurssia, jonka tavoitteena oli tehdä isistä äitien kanssa tasa-arvoisia vanhempia ja äideistä vastaavasti tasa-arvoisia ansaitsijoita työelämässä. Tätä näkökulmaa vastusti konservatiivien äidinhoivan diskurssi, joka näki äidin luonnostaan parempana hoitajana lapselle. Konservatiivien vaatimus pitkästä äitiyslomasta yhdistyi vaatimukseen kotihoidon tuesta, jonka turvin äiti voisi hoitaa lastaan kotona pidempään. Vasemmisto vastusti tätä kiivaasti. 2000-luvulla keskustelu on keskittynyt vanhemmuuden kustannusten tasaisempaan jakamiseen sekä isien kannustamiseen vapaiden käyttöön. Näistä tavoitteista sinänsä on vallinnut lähes yksimielisyys, mutta keinoissa on eroja. Isien kannustamiseksi on varsinkin esitetty erilaisia malleja isäkiintiöistä. Perusteina on ollut isyyden vahvistaminen, isä-lapsi-suhde, tasa-arvon edistäminen sekä Pohjoismaiden positiiviset kokemukset kiintiöistä. Kiintiöitä vastustaneet työnantajat ja konservatiivit ovat kuitenkin pitäneet niitä vanhempien valinnanvapauden rajoittamisena, vaikka ne muuten ovatkin argumentoineet tasa-arvon ja isien kannustamisen puolesta. Kotihoitoa puolustava diskurssi ei puolestaan 2000-luvulla enää ole kiteytynyt pelkästään äidin hoivaan, vaan kotipiiriin yleensä. Isäkiintiöiden kannattajat taas eivät enää 2000-luvulla ole kyseenalaistaneet kotihoidon tukea, joka on pidentänyt naisten katkoja työelämästä ja jolla on suuri merkitys lasten hoidon epätasaiselle jakautumiselle.

Itsensä löytäjät, Järkeilijät ja Turvaverkon rakentajat : Kolme tarinatyyppiä rahapeliongelman syistä ja selättämisestä

Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, minkälaisia tarinoita rahapeliongelmasta selviytyneet kokemuksestaan kertovat ja minkälaiset kulttuuriset tarinamallit näiden kertomusten takana vaikuttavat. Rahapelaamisen aiheuttamista ongelmista ja ongelmapelaamisesta puhutaan suomalaisessa mediassa ja kahvipöydissä edelleen vähän verraten alkoholiongelmaan. Ongelmapelaajat kokevat itse usein, että heidän ongelmaansa ei tunnisteta tai oteta todesta. Tällä tutkimuksella on haluttu tehdä ongelmapelaajien tarinaa tunnetummaksi ja laajentaa ongelmapelaajista kerrottavien tarinoiden kulttuurista tarinavarantoa. Ongelmapelaamiseen haluttiin tässä tutkimuksessa tuoda uudenlaista kulttuurintutkimuksen näkökulmaa. Sairausdiskurssin sijaan pelaamista tarkasteltiin uskonnonkaltaisena merkitysjärjestelmänä, johon ihminen voi orientoitua tai kääntyä ja josta hän voi orientoitua pois. Tutkimus oli laadullinen tapaustutkimus, jossa käytettiin etnografisia menetelmiä: havainnointia ja haastattelua. Tutkimusta varten havainnoitiin viittä pelaajien vertaistukiryhmää. Lisäksi havainnoitiin kuutta virtuaalista vertaistukiryhmää. Haastatteluaineisto koostui kahdesta osasta: toinen puoli haastatteluaineistoa oli kasvokkain toteutetut teemahaastattelut, toinen puoli virtuaalisessa ympäristössä tehdyt teemahaastattelut. Haastateltavia oli yhteensä 16, joista 11 oli kasvokkaisia ja 5 virtuaalisia. Haastattelut analysoitiin narratiivisesti, juonentaen ja yhdistellen haastateltavien kertomuksista kolme tarinatyyppiä. Tyypittelyssä käytettiin erottelevina tekijöinä peliongelmalle kertomuksissa annettuja syitä ja peliongelmaan löydettyä ratkaisua. Pelaajien kertomuksia tarkasteltiin myös arvojen ja moraalisen arvioinnin kannalta. Aineistosta löydetyt tarinatyypit olivat Itsensä löytäjät, Järkeilijät ja Turvaverkon rakentajat. Itsensä löytämisen tarina oli keski-ikäisten naisten kertoma. Tarinan kulttuurisena tarinamallina oli nimensä mukaisesti itsensä uudelleen löytäminen, jota voi verrata valaistumisen tai jälleensyntymisen kokemukseen. Tällaisen elämänmuutoksen ja uudelleenorientoitumisen voi rinnastaa voimakkuudeltaan uskonnolliseen kääntymykseen. Nuorten miesten kertoman Järjen ääni -tarinan eetoksena oli ihmisen kyky hallita luontoaan järjen avulla. Tarina näytti myös toistavan useimmissa kulttuureissa miehille varattua sankarimyyttiä. Turvaverkkotarinan kulttuurinen tarinamalli pohjasi kristinuskon ydinajatukseen lähimmäisen rakkaudesta ja anteeksiannosta. Tarinassa arvotettiin pahaksi yksinäisyys ja yksin pärjäämisen eetos, ja hyväksi anteeksianto ja rohkeus myöntää oman tuen tarve. Itsensä löytämisen tarina ja Järjen ääni -tarina olivat selkeästi sukupuolittuneita ja ikäjakautuneita. Turvaverkkotarinassa oli tarinatyypeistä eniten sisäistä vaihtelua sekä sukupuolessa että iässä. Kulttuurin tarjoamat perinteiset sukupuoliroolit toistuivat aineiston kertomuksissa: nuoret miehet toistivat kerronnassaan sankarimyyttiä siinä missä keski-ikäiset naiset kertoivat paenneensa ikuista huolehtijan ja vastuunkantajan roolia pelaamiseen. Myös tunteista puhuminen ja itsensä tutkiskelu näyttää tarinamallien vahvan sukupuolittumisen perustella olevan edelleen kulttuurisesti hyväksyttävämpää naisille kuin miehille. Haastatteluaineistossa näkyi myös pilkahduksia pelaamisen uskonnollisesta ulottuvuudesta ja pelimaailman luomasta toisesta todellisuudesta, jonne pelaajat pakenevat ja josta he hakevat ontologista turvaa yksinäisyyteensä ja ahdistukseensa.