Increase the commissioned strength of the Corps of engineers, United States Army : hearings before the Committee on Military Affairs, House of Representatives, Seventy-fourth Congress, second session, on H.R. 12902, a bill to provide a commissioned strength for the Corps of Enginners, United States Army for the efficient performance of military and other statutory duties assigned to that corps ; H.R. 12877, a bill to provide a commissioned strength for the corps of Engineers, United States Army for the efficient performance of military and other statutory duties assigned to that corp. May 28 and 29, 1936.

Mode of access: Internet.

Directors' duties to stakeholders : a reform proposal based on three false assumptions

The Corporations and Markets Advisory Committee has been asked to consider whether the duties of directors under the Corporations Act 2001 (Cth) should be broadened to require directors to take into account the interests of stakeholder groups other than shareholders when making corporate decisions. In this article, the author argues that the existing statutory duties of directors in Australia should remain unchanged. The existing duties of directors, in particular the overriding duty of directors to act in the best interests of the company, already accommodates consideration of stakeholder interests by directors if the decision is justifiable as being in the company's best interests. Furthermore, corporate culture and norms are moving towards embracing stakeholder engagement, again with the implicit recognition that integrating stakeholder considerations within the decision-making processes of companies is integral to achieving long-term sustainable growth.

Socially responsible investment in market downturns : implications for the fiduciary responsibilities of investment fund trustees

This paper investigates whether Socially Responsible Investment (SRI) is more or less sensitive to market downturns than conventional investment, and examines the legal implications for fund managers and trustees. Using a market model methodology, we find that over the past 15 years, the beta risk of SRI, both in Australia and internationally, increased more than that of conventional investment during economic downturns. This implies that companies acting as fund trustees, managed investment schemes and traditional institutional fund managers risk breaching their fiduciary or statutory duties if they go long - or remain long - in SRI funds during market downturns, unless perhaps relevant legislation is reformed. If reform is viewed as desirable, possible reforms could include explicitly overriding the common law to allow all traditional funds to invest in SRI; granting immunity to directors of trustee companies from potential personal liability under sections 197 or 588G et seq of the Corporations Act; allowing companies acting as trustees, managed investment schemes and traditional institutional fund managers and trustees to invest in SRI without triggering a substantial capital gains tax liability through trust resettlement; tax concessions for SRI (eg. introducing a 150% tax deduction or investment allowance for SRI); and allowing SRI sub-funds to obtain “deductible gift recipient” status or the equivalent from relevant taxation authorities. The research is important and original insofar as the assessment of risk in SRIs during market downturns is an area which has hitherto not been subjected to rigorous empirical investigation, despite its serious legal implications.

Take me to your employer: the organisational reach of occupational health and safety regulation

[Conclusion] We have explored two dimensions of the Australian OHS statutes which enable statutory OHS duties to reach more than one employer or self-employed person within a corporate group or network. First, most of the OHS statutes contain provisions extending the reach of employer’s duty beyond the employer’s employees. One legislative technique is to deem contractors and their employees to be employees of the principal contractor. Another imposes duties on employers and self-employed persons to persons who are not employees, so that employers and self-employed persons can be responsible for the OHS of firms, and those they engage, lower in the contractual chain. These duties are non-delegable, meaning that the principal contractor cannot seek to delegate OHS duties to firms lower in the contractual chain. Second, new Victorian ‘shadow officer’ provisions can be applied to remove difficulties and doubt as to the liability of partners in a partnership, officers of unincorporated associations, joint venturers, and holding and subsidiary companies within corporate groups. While the provisions can be argued simply to confirm that a partner who fails to take reasonable care in relation to OHS will be guilty of an offence, we demonstrate that there are very real benefits to having ‘shadow officer’ provisions which remove uncertainties about the liability of unincorporated associations, joint ventures and corporate groups. Perhaps most significantly, the Victorian corporate officer provisions have the potential to extend liability to individuals and other entities within organisational structures, where those individuals and entities make or participate in making decisions that affect the whole or a substantial part of the organisation’s business, and are responsible for an OHS offence having been committed, due to their failure to take reasonable care. We suggest that similar provisions should be included in all OHS statutes, to overcome at least some of the barriers limiting group responsibility for OHS statutory duties.

The conundrum of phoenix activity: Is further reform necessary?

Phoenix activity presents a conundrum for the law and its regulators. While there is economic cost associated with all phoenix activity, the underlying behaviour is not always illegal. A transaction with indicators of phoenix activity may be an entirely innocent and well-intentioned display of entrepreneurial spirit, albeit one that has ended in failure. Restructuring post business failure is not illegal per se. Recent reforms targeting phoenix activity fail to grapple with the vast range of behaviour that can be described as phoenix activity since they do not differentiate between legal and illegal activity. This article explores the importance of the distinction between legal and illegal phoenix activity, the extent to which the existing law captures a range of behaviour that can be described as illegal phoenix activity and the response of key regulators and governmental bodies to the absence of single law that attempts to define illegal phoenix activity.

Organisation Carescapes: Researching Organisations, Work and Care

This working paper develops an approach to the analysis of care as it is evident in the policies and practices of employing organisations. We identify how notions of care are incorporated in myriad and multi-faceted ways that may support, survey and control workers, as well as having implications for employers, managers, employees and workers. Aspects of care can be found in a range of statutory duties, policies and related activities, including: health and safety, equality and diversity, parental leave, religious observance, bullying and harassment, personal development, voluntary redundancy, early retirement, employer pension schemes, grievance procedures, and dismissal. The conceptual framework of organisation carescapes is offered as an aid to the analysis of employee policies and services. These policies and services are transformed by shifts in supranational and national policies such as European Union (EU) economic strategies and national legislation on disability rights legislation, age discrimination and flexible working, and changes in labour market competitiveness. In conclusion, we consider how the framework of organisation carescapes is informing research design in our and our colleagues’ ongoing programme of research.

Effects of a demand-led evidence briefing service on the uptake and use of research evidence by commissioners of health services: protocol for a controlled before and after study

Background: Clinical Commissioning Groups (CCGs) are mandated to use research evidence effectively to ensure optimum use of resources by the National Health Service (NHS), both in accelerating innovation and in stopping the use of less effective practices and models of service delivery. We intend to evaluate whether access to a demand-led evidence service improves uptake and use of research evidence by NHS commissioners compared with less intensive and less targeted alternatives. 

Methods/design: This is a controlled before and after study involving CCGs in the North of England. Participating CCGs will receive one of three interventions to support the use of research evidence in their decision-making:1) consulting plus responsive push of tailored evidence; 2) consulting plus an unsolicited push of non-tailored evidence; or 3) standard service unsolicited push of non-tailored evidence. Our primary outcome will be changed at 12 months from baseline of a CCGs ability to acquire, assess, adapt and apply research evidence to support decision-making. Secondary outcomes will measure individual clinical leads and managers’ intentions to use research evidence in decision making. Documentary evidence of the use of the outputs of the service will be sought. A process evaluation will evaluate the nature and success of the interactions both within the sites and between commissioners and researchers delivering the service. 

Discussion: The proposed research will generate new knowledge of direct relevance and value to the NHS. The findings will help to clarify which elements of the service are of value in promoting the use of research evidence.Those involved in NHS commissioning will be able to use the results to inform how best to build the infrastructure they need to acquire, assess, adapt and apply research evidence to support decision-making and to fulfil their statutory duties under the Health and Social Care Act.

Vintners Quality Alliance fonds

VQA Ontario was designated as Ontario's wine authority under the Vintners Quality Alliance Act, 1999 on June 29, 2000 by the Honourable Robert W. Runciman, Minister of Consumer and Commercial Relations. In its capacity as Ontario's wine authority, VQA Ontario exercises delegated authority to administer and enforce the VQA Act and its associated regulations. It is accountable to the minister of small business and consumer services and operates under a framework set out in an administrative agreement with the ministry. Along with its statutory duties, VQA Ontario engages in related activities such as promoting awareness of the VQA appellation system, participating in national and international standards discussions and encouraging public education about VQA appellations and wines.

A Comprehensive Analysis of the Legal Issues Relating to Nominee Directors

Dans la foulée des scandales financiers ayant secoué le milieu des affaires ces dernières années, l’efficacité des pratiques de régie d’entreprise, et, en particulier celles liées à l’indépendance des administrateurs, a été passée au crible. L’administrateur désigné par une partie pour la représenter est un type d’administrateur que l’on rencontre fréquemment au sein des conseils d’administration des entreprises. Toutefois, l’on peut se questionner sur l’indépendance réelle de ces administrateurs, considérant leur loyauté envers la personne les ayant désignés, laquelle détient habituellement un intérêt à titre d’actionnaire ou de partie prenante dans l’entreprise visée. En outre, alors que les principes légaux requièrent que les administrateurs agissent dans le meilleur intérêt de l’entreprise, la réalité pratique est parfois toute autre: aux prises avec les instructions ou les souhaits de la personne les ayant nommés, les administrateurs désignés se retrouvent placés en situation inhérente de conflit d’intérêts. Ce texte vise à offrir une analyse détaillée au sujet de l’administrateur désigné et du conflit d’intérêts résultant de cette double exigence de loyauté. L’objectif est de présenter un examen approfondi des diverses difficultés résultant de la nomination d’un administrateur désigné ou associées à celle-ci, ainsi que des réponses judiciaires et législatives liées à cette problématique. Cette réflexion mènera à une exploration de certains systèmes législatifs et légaux, en particulier ceux du Royaume-Uni, de l’Australie et de la Nouvelle-Zélande, afin d’obtenir une meilleure compréhension et d’offrir une perspective éclairée quant aux enjeux analysés par la présente.

Yhteistä turvallisuutta rakentaen : poliisi- ja upseeriprofessioiden yhteiskehittelyn mahdollisuuksista

Poliisin rakenneuudistus Pora III ja Puolustusvoimauudistus 2011–2015 ovat olleet viime vuosien esimerkkejä julkisen sektorin työn tehostamisen vaatimuksista. Sekä Puolustusvoimilla että poliisilla, kahdella turvallisuusalan viranomaistaholla, on lakisääteiset tehtävänsä, jotka tulee työn tehostamisen vaatimuksista huolimatta suorittaa. Turvallisuusala yksityistyy vauhdilla, ja keskustelua käydään siitä, mitä tehtäviä viranomainen hoitaa itse, mitä annetaan kaupallisen toimijan tai järjestöjen hoidettavaksi ja mistä kansalainen vastaa itse jatkossa. Resurssi- ja tehostamisvaatimuksia mietittäessä nousee esille upseereiden kohdalla koko maan puolustus ja turvaaminen. Kyetäänkö tämän tehtävän täyttämiseen mahdollisessa sotatilanteessa enää nykyisellä tai mahdollisesti vähenevällä resursoinnilla? Poliisitoimen osalta vasteajat eri puolilla Suomea puhuttavat, samoin se, miten tehtäviä priorisoidaan hoidettavaksi. Saavatko kansalaiset enää perusoikeuksiinsa kuuluvaa arjen turvallisuutta, jonka vielä tänä päivänä katsotaan kuuluvan valtion perustehtäviin? Viranomaisten pitäisi tutkimukseen valittujen aineistojen sekä lakien perusteella hoitaa tehtävänsä laadukkaasti ja tasa-arvoisesti kaikkialla Suomessa. Nykyiset sisäistä ja ulkoista turvallisuutta käsittelevät asiakirjat, esimerkiksi strategiat, puhuvat laajasta turvallisuuskäsityksestä, sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden rajojen hämärtymisestä globalisoitumisen seurauksena ja lisääntyvästä poikkihallinnollisesta yhteistyöstä toimintaa ohjaavana ajattelumallina. Viranomaisyhteisyötä tulisi lisätä osana normaalia toimintaa, samoin yhteistyötä järjestöjen, elinkeinoelämän ja jokaisen kansalaisen kanssa. Valtioneuvoston tulevaisuusselonteossa (2013) peräänkuulutetaan uusia, innovatiivisia tapoja hoitaa sekä valtion että kuntien tehtäviä. Yhteisen toiminnan kohteen eli laajan turvallisuuskäsityksen viitekehyksessä on mahdollisuus pohtia uudenlaista turvallisuusalan viranomaisyhteistyötä, eli etsiä perusteluja upseeri- ja poliisiprofession syvemmälle yhteistyölle – yhteiskehittelylle. Tutkimukseni tavoitteena on herätellä keskustelua siitä, onko yhteisen toiminnan kohteen löytymiselle edellytyksiä. Nähtävissä on, että valtiolle kuuluvia toimintoja tehostetaan jatkossakin. Yksi järkevä tapa tehostamisessa on löytää töiden rajapintoja ja yhdistää resurssit näiden osalta. Jotta toiminta olisi tehokasta, sen pitää olla osa jokapäiväistä toimintaa eikä perustua vain muutamiin yhteistoimintaharjoituksiin tai jo tapahtuneiden poikkeustilanteiden hoitoon. Suurin osa kriisiajan toiminnasta perustuu normaaliolojen toimintaan, jolloin sen lähtökohdat voisivat olla yhteisessä työssä ja alkaa jo koulutuksesta, mikä nostetaan tässä työssä yhtenä mahdollisuutena esille. Koulutuksellinen yhteistyö ja liikkuvuus ovat eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen perusteella mahdollista myös kahden eri hallinnonalan koulutuksessa. Tällaista koulutuksen tehostamista haetaan tällä hetkellä muualla yhteiskunnassa. Mutta halutaanko omasta toiminnasta ja tehtävistä luopua edes osittain ja tehdä yhteistyötä mahdollisesti oman työn hallinnan, vallan tai resurssien menettämisen pelossa? Vai onko kyse vain siitä, että yhteistyön syventämiselle ei ole nähty kovinkaan suurta tarvetta tai hyötyä eikä yhteistyö näytä tuovan mitään uutta ammattikuntien osaamiseen? Tutkimuksen aineisto koostuu valtionhallinnon aineistoista, kuten strategioista, mietinnöistä ja raporteista niin sisäisen kuin ulkoisen turvallisuuden alalta. Aineistona käytetään myös upseeri- (n=71) ja poliisipäällystöopiskelijoille (n=65) suunnattua kyselyä ja kirjoitelmaa tulevaisuuden turvallisuusasiantuntijuudesta vuonna 2030. Lisäksi opiskelijavastauksista tehtyä analyysia syvennetään molempien korkeakoulujen (Maanpuolustuskorkeakoulu ja Poliisiammattikorkeakoulu) rehtoreiden sekä molempien hallinnonalojen (puolustusministeriö sekä sisäministeriö) kansliapäälliköiden haastatteluilla. Aineistojen avulla pyritään herättelemään ajatuksia siitä, voisiko yhteisiä töitä löytyä yhteistyön pohjaksi. Tarkoituksena on perustella, miksi yhteistyötä kannattaa tehdä ja ikään kuin vastata etukäteen vastaväitteisiin, miksi sitä ei voitaisi tehdä. Strategioiden yhteistyön tahtotilaa verrataan muihin strategioiden toimenpide ehdotuksiin ja sitä kautta vielä kyselyaineistoon. Opiskelijakyselyllä haetaan näkemyksiä tulevaisuuden turvallisuusasiantuntijuudesta ja mahdollisesta yhteistyöstä sekä sen painopisteistä. Muilla asiantuntijahaastatteluilla haetaan korkeakoulujen sekä ministeriön tason näkemyksiä opiskelijoiden mielipiteisiin. Opiskelijakyselyn avulla on haluttu selvittää sitä, mitä jo työelämässä olleet mutta vaihteeksi opiskelevat sotatieteiden maisteriopiskelijat Maanpuolustuskorkeakoulussa ja poliisin päällystötutkinnon opiskelijat Poliisiammattikorkeakoulussa ajattelevat turvallisuusalan ja -asiantuntijuuden muutoksesta. Minkälaisena he näkevät oman tulevan työnsä ja yhteistyökentän muiden viranomaisten kanssa? Selvää opiskelijavastausten mukaan on se, että turvallisuus halutaan pitää jatkossakin viranomaisen vastuulla ja välttää viimeiseen asti yksityisen sektorin liiallista vastuuta enempää kuin on pakko. Yhteistyötä halutaan edelleen lisätä, ja erityisesti tämä koskee viranomaisten välistä yhteistyötä. Tutkimus on tietoisesti rajattu koskemaan kahta turvallisuusalan viranomaistoimijaa, ammattikorkeakoulutuksen käyneitä poliiseja ja Puolustusvoimien Maanpuolustuskorkeakoulussa opiskelevia upseereita, joiden tehtävistä ja koulutuksesta on löydettävissä yhteisiä rajapintoja ja yhteistyön alueita. Kiinnostus syventyä valittuun kahteen ammattialaan johtuu myös siitä, että usein esimerkiksi sisäasianhallinnon strategioissa Puolustusvoimat jätetään ulkopuolelle varsinkin normaaliolojen yhteistyötä tarkasteltaessa tai vain yksittäisen maininnan asteelle. Sama huomio on havaittavissa puolustushallinnon strategioista. Tämä nousee esille erityisesti alueellista yhteistyötä tai viranomaisyhteistyötä pohdittaessa. Silti sekä sisäministeriön että puolustusministeriön hallinnonalan strategiat ym. perustuvat laajaan turvallisuuskäsitykseen, ja usein eri ammattikuntia analysoitaessa puhutaan tehtävistä, joita tekevät useat ammattikunnat ja professiot. Puhutaan niin sanotuista harmaista alueista. Ministeriöiden tahtotilassa ja toiminnassa on tutkimukseni mukaan nähtävissä ristiriita. Koulutuksen osalta yhteistyön lisääminen on mahdollista etenkin nyt, kun Poliisiammattikorkeakoulussa peruskoulutus on muuttunut ammattikorkeakoulutasoiseksi ja näin tämän ammattikunnan professioasema koulutuksen näkökulmasta on vahvistunut entisestään. Käsittelenkin tutkimuksessani kahta professiota professiotutkimuksen perinteisiä kriteereitä käyttäen, eli rinnastaessani näitä kahta ammattia. Rinnastettavuus koulujen kesken on tullut mahdolliseksi sekä tutkintojen että osaamisen tarkastelun näkökulmasta. Tämän myötä myös molempia korkeakouluja hyödyttävää yhteistyötä olisi mahdollista miettiä osana muutakin hallinnon tehostamista ja rauhan ajan viranomaistoimintaa.

Legal duties following the discharge of mental health patients

In the recent decision of Hunter and New England Local Health District v McKenna; Hunter and New England Local Health District v Simon, the High Court of Australia held that a hospital and its medical staff owed no common law duty of care to third parties claiming for mental harm, against the background of statutory powers to detain mentally ill patients. This conclusion was based in part on the statutory framework and in part on the inconsistency which would arise if such a duty was imposed. If such a duty was imposed in these circumstances, the consequence may be that doctors would generally detain rather than discharge mentally ill persons to avoid the foreseeable risk of harm to others. Such an approach would be inconsistent with the policy of the mental health legislation , which favours personal liberty and discharge rather than detention unless no other care of a less restrictive kind is appropriate and reasonably available.

The stakeholder debate and directors' fiduciary duties

It is usually said that a company is a legal entity separate from its management and shareholders and that the business and affairs of a company must be managed by or under the direction of its board. This implies various duties and responsibilities for directors.<br>Directors' duties traditionally include onerous fiduciary duties and obligations of care, skill and diligence in terms of the common law, various statutory provisions in the Companies Act 61 of 1973 requiring certain things of directors or preventing them from doing certain things (see, eg, ss 221-227 and 234-246 of the Act), and possible duties imposed by the articles of association or even separate agreements between directors and their companies.

Statutory protections from forfeiture of a leasehold estate following Apriaden Pty Ltd v Seacrest Pty Ltd

In Apriaden Pty Ltd v Seacrest Pty Ltd the Victorian Court of Appeal decided that termination of a lease under common law contractual principles following repudiation is an alternative to reliance upon an express forfeiture provision in the lease and that it is outside the sphere of statutory protections given against the enforcing of a forfeiture. The balance of authority supports the first aspect of the decision. This article focuses on the second aspect of it, which is a significant development in the law of leases. The article considers the implications of this decision for essential terms of clauses in leases, argues that common law termination for breach of essential terms should be subject to compliance with these statutory requirements and, as an alternative, suggests a way forward through appropriate law reform, considering whether the recent Victorian reform goes far enough.