Valtatien 13 parantaminen välillä Lappeenranta–Nuijamaa : Yleissuunnitelma

Valtatien 13 osuus Lappeenrannasta Nuijamaalle kuuluu Euroopan komission päättämään Suomen kattavaan liikenneverkkoon TEN-T. Tieosuus on maan toiseksi tärkein kansainvälisen liikenteen yhteys kuljetuksille ja henkilöliikenteelle. Valtatie 13 kulkee maan poikki länsirannikolta Kokkolasta Lappeenrantaan ja siitä edelleen Nuijamaan rajanylityspaikan kautta Venäjän puolelle Viipuriin. Valtatie 13 palvelee osaltaan myös paikallista liikkumista Nuijamaan kylätaajaman ja Lappeenrannan välillä. Erityisesti Mustolan alueelle ja myös osittain Nuijamaan raja-aseman läheisyyteen suunnitellut ja jo osittain toteutuneet maankäytön kaupalliset palvelut lisäävät voimakkaasti kasvaessaan myös seudullista liikennettä suunnitteluosuudella. Nuijamaan raja-asema on ollut Suomen itärajan toiseksi vilkkain tieliikenteen rajanylityspaikka. Rajanylityspaikan kautta kulki vuonna 2015 noin miljoona ajoneuvoa ja 2,4 miljoonaa matkustajaa. Venäjän ja Suomen valtioiden välisen liikenteen kasvu on ollut voimakkainta Kaakkois-Suomessa ja sille on edelleen perusteltuja kasvuodotuksia, vaikka viime aikoina liikenne on merkittävästi vähentynyt. Myös tavaraliikenteellä on potentiaalia lisääntyä viimeaikaisesta. Suunnittelualueeseen kuuluu valtatien 13 (16,6 km) lisäksi valtatien 6 länsipuolinen valtatien 13 jatke Karjalantie (mt 3821) (1,2 km). Yleissuunnitelmassa on selvitetty valtatien 13 puutteet ja ongelmat, palvelutasotavoitteet, valtatien 13 ja muiden väylien periaateratkaisut tilantarpeineen, suhde ympäröivään maankäyttöön, vaikutukset sekä mahdollisuudet vaiheittain toteuttamiseksi. Päätavoitteena on ollut selvittää valtatien 13 ja muiden väylien kehittämisen periaatteet niin, että palvelutasopuutteet saadaan poistettua ja valtatie 13 vastaa sille asetettuja vaatimuksia liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden kannalta. Osana suunnitelmaa on esitetty toimenpiteet meluhaittojen torjumiseksi ja ympäristövaikutusten lieventämiseksi. Valtatie 13 parannetaan nykyisellä paikallaan korkealuokkaiseksi nelikaistaiseksi valtatieksi tarvittavine tie-, katu- ja liittymäjärjestelyineen. Vastakkaiset ajosuunnat on erotettu toisistaan rakenteellisesti ja kaikki valtatien liittymät ovat eritasoliittymiä.

Valtatien 13 parantaminen välillä Lappeenranta–Nuijamaa : Hanke-esite

Valtatien 13 osuus Lappeenrannasta Nuijamaalle kuuluu Euroopan komission päättämään Suomen kattavaan liikenneverkkoon TEN-T. Tieosuus on maan toiseksi tärkein kansainvälisen liikenteen yhteys kuljetuksille ja henkilöliikenteelle. Valtatie 13 kulkee maan poikki länsirannikolta Kokkolasta Lappeenrantaan ja siitä edelleen Nuijamaan rajanylityspaikan kautta Venäjän puolelle Viipuriin. Valtatie 13 palvelee osaltaan myös paikallista liikkumista Nuijamaan kylätaajaman ja Lappeenrannan välillä. Erityisesti Mustolan alueelle ja myös osittain Nuijamaan raja-aseman läheisyyteen suunnitellut ja jo osittain toteutuneet maankäytön kaupalliset palvelut lisäävät voimakkaasti kasvaessaan myös seudullista liikennettä suunnitteluosuudella. Nuijamaan raja-asema on ollut Suomen itärajan toiseksi vilkkain tieliikenteen rajanylityspaikka. Rajanylityspaikan kautta kulki vuonna 2015 noin miljoona ajoneuvoa ja 2,4 miljoonaa matkustajaa. Venäjän ja Suomen valtioiden välisen liikenteen kasvu on ollut voimakkainta Kaakkois-Suomessa ja sille on edelleen perusteltuja kasvuodotuksia, vaikka viime aikoina liikenne on merkittävästi vähentynyt. Myös tavaraliikenteellä on potentiaalia lisääntyä viimeaikaisesta. Suunnittelualueeseen kuuluu valtatien 13 (16,6 km) lisäksi valtatien 6 länsipuolinen valtatien 13 jatke Karjalantie (mt 3821) (1,2 km). Yleissuunnitelmassa on selvitetty valtatien 13 puutteet ja ongelmat, palvelutasotavoitteet, valtatien 13 ja muiden väylien periaateratkaisut tilantarpeineen, suhde ympäröivään maankäyttöön, vaikutukset sekä mahdollisuudet vaiheittain toteuttamiseksi. Päätavoitteena on ollut selvittää valtatien 13 ja muiden väylien kehittämisen periaatteet niin, että palvelutasopuutteet saadaan poistettua ja valtatie 13 vastaa sille asetettuja vaatimuksia liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden kannalta. Osana suunnitelmaa on esitetty toimenpiteet meluhaittojen torjumiseksi ja ympäristövaikutusten lieventämiseksi. Valtatie 13 parannetaan nykyisellä paikallaan korkealuokkaiseksi nelikaistaiseksi valtatieksi tarvittavine tie-, katu- ja liittymäjärjestelyineen. Vastakkaiset ajosuunnat on erotettu toisistaan rakenteellisesti ja kaikki valtatien liittymät ovat eritasoliittymiä.

Änderung wissenschaftlicher Gattungsnamen der Echten Rochen (Raja spp.), Familie Rajidae

Based on a comprehensive compilation and evaluation of hitherto published revisions by international rajid systematists, the U.S. authors McEachran and Dunn (1998) published a summarizing revision on phylogenetic interrelationships within the family Rajidae. The family has been subdivided into the two subfamilies Rajinae and Arhynchobatinae comprising 15 and 11 rajid genera, respectively. Within the Rajinae, seven former subgenera of Raja and Gurgesiella have been newly elevated to generic rank, likewise two former subgenera of Raja within the Arhynchobatinae. As a consequence, generic names have changed for quite a number of mainly former Raja species not only in European and North Atlantic waters. Table 1 presents for comparison a selection of European skate species on the shelf with the former and new generic assignment, as well as their German names. As Fishery Conventions and Societies, as well as regional (e.g., ICES) and international organizations (e.g., FAO) are increasingly using the new scientific name combinations for fishery statistics and in relevant publications, all involved in fisheries should be aware of these nomenclatorial alterations.

All their eggs in one basket: a rocky reef nursery for the longnose skate (Raja rhina Jordan & Gilbert, 1880) in the southern California Bight

Skates (family Rajidae) are oviparous and lay tough, thick-walled eggs. At least some skate species lay their eggs in spatially restricted nursery grounds where embryos develop and hatch (Hitz, 1964; Hoff, 2007). After hatching, neonates may quickly leave the nursery grounds (Hoff, 2007). Egg densities in these small areas may be quite high. As an example, in the eastern Bering Sea, a site <2 km2 harbored eggs of Alaska skate (Bathyraja parmifera) exceeding 500,000/km2. All skate nursery grounds have been identified over soft sea floors (Lucifora and García, 2004; Hoff, 2007).

Diets of thornback ray (Raja clavata) and tope shark (Galeorhinus galeus) in the bottom longline fishery of the Azores, northeastern Atlantic

Tope shark (Galeorhinus galeus) and thornback ray (Raja clavata) are the two most captured elasmobranch species by the Azorean bottom longline fishery. In order to better understand the trophic dynamics of these species in the Azores, the diets of thornback ray and tope shark caught in this area during 1996 and 1997 were analyzed to describe feeding patterns and to investigate the effect of sex, size, and depth and area of capture on diet. Thornback rays fed mainly upon fishes and reptants, but also upon polychaetes, mysids, natant crustaceans, isopods, and cephalopods. In the Azores, this species preyed more heavily upon fish compared with the predation patterns described in other areas. Differences in the diet may be due to differences in the environments (e.g. in the Azores, seamounts and oceanic islands are the major topographic features, whereas in all other studies, continental shelves have been the major topographic feature). No differences were observed in the major prey consumed between the sexes or between size classes (49−60, 61−70, 71−80, and 81−93 cm TL). Our study indicates that rays inhabiting different depths and areas (coastal or offshore banks) prey upon different resources. This appears to be related to the relative abundance of prey with habitat. Tope sharks were found to prey almost exclusively upon teleost fish: small shoaling fish, mainly boarfish (Capros aper) and snipefish (Macroramphosus scolopax), were the most frequent prey. This study illustrates that thornback rays and tope sharks are top predators in waters off the Azores.

NOVEL TACHYKININS FROM THE BRAIN OF THE SEA LAMPREY, PETROMYZON-MARINUS, AND THE SKATE, RAJA-RHINA

Using radioimmunoassay for mammalian tachykinins, peptides with substance P-like immunoreactivity and neurokinin A-like immunoreactivity were identified in an extract of the brain of the longnose skate, Raja rhina (elasmobranch) but only a peptide with neurokinin A-like immunoreactivity was identified in the brain of the sea lamprey, Petromyzon marinus (agnathan). The primary structure of the skate peptide with substance P-like immunoreactivity (Ala-Lys-His-Asp-Lys-Phe-Tyr-Gly-Leu-Met-NH2) shows one amino acid substitution (Phe(3) --> His) compared with scyliorhinin I, previously isolated from dogfish brain and gut. The skate neurokinin A-related peptide (His-Lys-Leu-Gly-Ser-Phe-Val-Gly-Leu-Met-NH2) shows tow substitutions (Thr(3) --> Leu and Asp(4) --> Gly) compared with mammalian neurokinin A. Although the COOH-terminus of the lamprey tackhykinin (Arg-Lys-Pro-His-Pro-Lys-Gly-phe-Val-Gly-Leu-Met-NH2) resembles neurokinin A, the presence of the strongly conserved Lys/Arg-Pro-Xaa-Pro motif at the NH2-terminus of the peptide indicates greater structural similarity with substance P. The additional arginine residue at position 1 in the peptide suggests that the lamprey is utilizing a site of postranslational processing in the tachykinin precursor that is different from the equivalent site in mammalian and other lower vertebrate preprotachykinin(s).

Nuevas especies de peces de los géneros mustelus (fam. triakidae), raja (fam. rajidae) y schedophilus (fam. centrolophidae)

Describe tres especies nuevas para la ciencia: mustelus whitneyi, raja velezi y schedophilus haedrichi de la costa peruana. El material examinado proviene de las exploraciones pesqueras que periódicamente realiza el Instituto del mar del Perú a lo largo y frente a nuestro litoral, sobre la plataforma y talud continental, además de algunas embarcaciones comerciales y laboratorios costeros de IMARPE.

Genetic variability and differentiation in the Mediterranean endemic starry ray Raja asterias (Delaroche, 1809)

The present study deal with the population structure and connectivity of the Mediterranean endemic starry ray Raja asterias (Delaroche, 1809) in the Western and Eastern Mediterranean basin. A panel of eight microsatellite loci which cross-amplify in Rajidae (El Nagar, 2010) was used to assess population connectivity and structure. Those aims were investigated by analyzing the genetic variation of 9 population sample for a total of 185 individuals collected during past scientific surveys (MEDITS, GRUND), commercial trawling and also directly at fish markets. The purpose of this thesis is to estimate the genetic divergence occurring between the Mediterranean populations and, in particular, to assess the presence of any barrier (geographic, hydrogeological and biological) to gene flow for this species. Different statistical approaches were performed to reach this aim evaluating both the genetic diversity (nucleotide diversity, allelic richness, observed and expected heterozygosity and Hardy-Weinberg equilibrium test) and the population differentiation patterns (pairwise Fst estimated and population structure analysis). The results obtained from the analysis of the microsatellite dataset suggest a geographic and genetic separation between the starry ray populations of the Mediterranean basin into three or four distinct groups: Western and Eastern Mediterranean basins and Sicilian coast always clustering as an independent group and Algeria which could be or not considered another separate group. The data were discussed from both an evolutionary and a conservation point of view and in relation to previous results obtained by the analysis of mitochondrial marker. A comparison with other Mediterranean demersal skate species was performed in order to better contextualise our results. Finally, our results could offer useful information to protect vulnerable species as R. asterias and developing effective conservation plans in the Mediterranean.

Genetic and morphological variation and differentiation of Raja clavata populations in the European seas: marker development and preliminary data

In this study the population structure and connectivity of the Mediterranean and Atlantic Raja clavata (L., 1758) were investigated by analyzing the genetic variation of six population samples (N = 144) at seven nuclear microsatellite loci. The genetic dataset was generated by selecting population samples available in the tissue databases of the GenoDREAM laboratory (University of Bologna) and of the Department of Life Sciences and Environment (University of Cagliari), all collected during past scientific surveys (MEDITS, GRUND) from different geographical locations in the Mediterranean basin and North-east Atlantic sea, as North Sea, Sardinian coasts, Tuscany coasts and Cyprus Island. This thesis deals with to estimate the genetic diversity and differentiation among 6 geographical samples, in particular, to assess the presence of any barrier (geographic, hydrogeological or biological) to gene flow evaluating both the genetic diversity (nucleotide diversity, observed and expected heterozygosity, Hardy- Weinberg equilibrium analysis) and population differentiation (Fst estimates, population structure analysis). In addition to molecular analysis, quantitative representation and statistical analysis of morphological individuals shape are performed using geometric morphometrics methods and statistical tests. Geometric coordinates call landmarks are fixed in 158 individuals belonging to two population samples of Raja clavata and in population samples of closely related species, Raja straeleni (cryptic sibling) and Raja asterias, to assess significant morphological differences at multiple taxonomic levels. The results obtained from the analysis of the microsatellite dataset suggested a geographic and genetic separation between populations from Central-Western and Eastern Mediterranean basins. Furthermore, the analysis also showed that there was no separation between geographic samples from North Atlantic Ocean and central-Western Mediterranean, grouping them to a panmictic population. The Landmark-based geometric morphometry method results showed significant differences of body shape able to discriminate taxa at tested levels (from species to populations).