Mä meen niille sanoon, et älkää puhuko höpöjä! Verbit ja lauserakenteet lapsen kielenkehityksen kuvaajina iässä 1;8–3;8

Tämän tutkimuksen aiheena on yhden lapsen kielenkehitys kahden vuoden tarkastelujakson aikana. Tutkimus on aloitettu lapsen ollessa vuoden ja kahdeksan kuukauden (1;8) ikäinen. Kielenkehitystä seurataan ikään kolme vuotta ja kahdeksan kuukautta (3;8). Tutkimusaineisto jakautuu neljään eri tarkastelujaksoon (ikä 1;8–2;0, 2;6–2;7, 3;0–3;1 ja 3;7–3;8). Olen seurannut informanttini kielenkehitystä syntymästä alkaen ja havainnut, että lapsen kielessä voi tapahtua jo hyvin lyhyessäkin ajassa huomattavaa edistymistä. Toisaalta jotkin lapsenkielelle tyypilliset piirteet, kuten ongelmat astevaihtelussa (näkit ’näit’), voivat säilyä vielä pitkäänkin lapsen puheessa. Aineisto koostuu päiväkirjamerkinnöistä ja lapsen puheesta tehdyistä nauhoituksista, jotka on litteroitu. Työn tavoitteena on selvittää, miten lapsen verbit ja lauserakenteet kehittyvät. Lisäksi tuon esiin jokaisena tarkasteltavana ikäkautena joitakin kyseiselle iälle tyypillisiä kielen piirteitä, kuten murteellisuutta ja uudissanoja. Aineistoa analysoidaan sekä kvalitatiivisesti että kvantitatiivisesti. Tutkimus kuuluu lapsenkielen tutkimuksen alaan. Tutkimustulokset osoittavat, että informanttini kielenkehitys noudattelee suomalaislapselle tyypillisiä kehityspolkuja. Informanttini ensimmäisinä omaksumat verbinmuodot esimerkiksi ovat yksikön 2. persoonan imperatiivi (iskä päisty ’väisty’) ja yksikön 3. persoonan indikatiivin preesens (Aada tottaa ’ottaa’). Persoona-, modus- ja tempuskategoriat monipuolistuvat iän karttuessa. Esimerkiksi iässä 2;6 informantti käyttää jo kaikkia muita moduksia paitsi potentiaalia. Iässä 3;0 lapsi on omaksunut kaikki persoonamuodot. Ikään 3;8 mennessä lapsi käyttää myös kaikkia tempuksia. Infinitiivejäkin puheessa esiintyy jo varhain (nykätä ’tykätä’, nukkumassa). Toisaalta variaatio voi olla samanikäistenkin lasten välillä varsin suurta, vaikka kehitys olisi täysin ikäkaudelle ominaista. Siksi jokainen lapsenkielen tutkimus antaa arvokasta tietoa kielenkehityksestä, joka on hyvin yksilöllistä. Tutkimustulokset tuovat esiin monia lapsenkielelle tyypillisiä piirteitä, kuten analogiamuotojen (hakes ’haki’) ja lapsenkielisten sanojen (sylkky ’syli’) esiintymistä puheessa. Toisaalta lapsen puheessa esiintyy alusta asti aikuiskielelle ominaisesti esimerkiksi niin konkreettisia verbejä (mennä, tulla), mentaalisia verbejä (haluta, puhua) kuin sekundaariverbejäkin (voida, täytyä). Toisaalta verbin vaatimat pakolliset täydennykset voivat toisinaan erityisesti tutkittavan ajanjakson alussa olla vielä puutteellisia. Esimerkiksi subjekti saattaa puuttua sitä edellyttävästä lauseesta (peekää tota ’Aada pelkää tuota’). Toisaalta aikuistenkin puhekielelle ovat ominaisia muun muassa yksisanaiset ilmaukset ja verbittömät lauseet. Puhekieli ja alueellinen variaatio tulisikin aina huomioida myös tutkittaessa lapsenkieltä. Nopeasti lapsen lauseet kuitenkin monipuolistuvat ja lauseissa alkaa täydennysten lisäksi esiintyä runsaasti vapaita määritteitä. Lapsen yhdyslauseet ja konjunktioiden käyttö lisääntyvät erityisesti iästä 2;6 alkaen. Lapsen lauserakenteet monipuolistuvat sanaston ja erilaisten verbilekseemien ja verbinmuotojen lisääntyessä.

“Mitä iloo siit o ko se o samallai kaikil”. Porilaissyntyiset ja Poriin muuttaneet nuoret aikuiset aluepuhekielen puhujina ja tarkastelijoina

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kahta informanttijoukkoa: 10:ä Porista kotoisin olevaa ja 14:ää Poriin aikuisiällä muuttanutta nuorta aikuista ja sitä, miten he jäsentävät ja kuvailevat Porin aluepuhekieltä. Informantit tekevät puhutusta kielestä hyvin erilaisia havaintoja: kuvailevia ja kuvauksellisia, mutta myös kielenainekseen kohdistuvia huomioita. Käsillä ovat kielelliset piirteet kuten loppu-n:n kato, diftongien avartuminen, rajageminaation puuttuminen, vokaaliaineksen loppuheitto, d : r -vaihtelu, yks. 1. ja 2. persoonapronomien mää/sää -edustus, yleisgeminaatio ja i : ei -muotoinen imperfekti (mietin : mietein). Lisäksi tutkielmassa pohdiskellaan, onko informanttien mainitseman ”tunnistettavan rytmin” taustalla tosiasiassa kielenaineksesta paikannettava prosodinen piirre. Informanttien Porin aluepuhekielen kuvausta tarkastellaan myös vasten kahta Porin murteen traditionaalista kuvausta, joista toista edustaa Paula Eskolan Porin murrekirja (1987) ja toista Kalevi Wiikin Sano se murteella -teoksen (2006) kuvaus Porin alueen murteista. Lisäksi tässä työssä käsitellään kielen kommentoinnin prosessia: mihin aikaan kuvattava kielimuoto kytketään ja ketkä kuvataan kielimuodon puhujiksi tai ”osaajiksi”. Huomio kiinnittyy myös kommentoinnin kohteeseen, joka saattoi paljastua yhden kielenkäyttäjäkontaktin kautta muodostuneeksi käsitykseksi jostakin puhutun kielen alueellisesti tunnistettavasta muodosta. Tässä työssä osoitetaan myös, että kielenkäyttäjien kommentointiin vaikutti informanttien ja käsillä olevan kielimuodon suhde. Lisäksi tutkimuksessa hahmotetaan informanttien kommenttien ja tutkimuskirjallisuuden avulla kaksi käsitteellisesti erilaista puhutun kielen muotoa: vaihteleva (alue)puhekieli ja aito murre. Tämän pro gradu -työn lopussa arvioidaan myös kansanlingvistisiä metodeja ja tutkijan postitiota.

Lounaissuomalaisten murrekäsityksiä

Tutkimus käsittelee tavallisten kielenkäyttäjien käsityksiä suomen murteista. Se kuuluu kansanlingvistiikan alaan, tarkemmin sanottuna kansandialektologiaan. Kansandialektologia on Suomessa vielä melko nuori tutkimussuuntaus, eikä lounaismurteiden alueelta ole juuri tutkimusta aiheesta. Kansanlingvistiikka (folk linguistics) tutkii tavallisten kielenkäyttäjien, ei-kielitieteilijöiden (non-linguist) käsityksiä, mielteitä ja havaintoja kielestä. Ajatuksena on päästä käsiksi siihen, miten tavalliset ihmiset kokevat esimerkiksi kielen variaation. Kansandialektologiassa näkökulma on murteissa ja niihin liittyvissä käsityksissä. Tutkimusta varten on haastateltu yhteensä kahdeksaatoista lounaissuomalaista informanttia, jotka kuuluvat kahteen eri ryhmään, nuoriin aikuisiin ja keski-ikäisiin. Kaikki informantit ovat joko kotoisin Naantalista tai asuneet siellä pitkiä aikoja. Naantali on Turun naapurikaupunki. Haastatteluiden ytimen muodostivat mielikuvakarttatehtävä ja avoimet kysymykset, jotka liittyivät esimerkiksi murteiden esteettisyyden ja yleiskielisyyden arviointiin. Naantalilaiset nuoret aikuiset ja keski-ikäiset piirsivät suomen murrealueita yhteensä keskimäärin seitsemän. Suomen päämurrealueita on kahdeksan, joten informantit olivat kohtuullisen tietoisia eri murrealueista. Lähes jokaiseen karttaan piirrettiin Lapin, Savon ja Turun murteiden alueet. Myös Pohjanmaan murre ja Stadin slangi mainittiin useimmissa kartoissa. Nuoret aikuiset ja keski-ikäiset osasivat mainita eri murteiden piirteitä melko tasapuolisesti. Keski-ikäiset tunsivat jonkin verran enemmän erilaisia murrematkimuksia ja -sanoja. Murteiden esteettisyyden arvioinnissa keski-ikäisten ja nuorten aikuisten välillä oli jonkin verran erimielisyyttä, mutta tietyt alueet erottuivat silti vastauksissa. Aiemmissa tutkimuksissa monesti rumimmaksi murteeksi valikoitunut Turun murre herätti ajatuksia sekä kauniin että ruman murteen ollessa puheena. Lopulta Turun seudun puhekieli oli sekä toiseksi kaunein että toiseksi rumin suomen puhekieli. Rumimmaksi informantit valitsivat Helsingin seudun puhekielen, kauneimmaksi itämurteet. Yleiskielisimpänä alueena informantit pitivät Keski-Suomea. Kaikille informanteille murteet olivat positiivinen asia. Useimmat ajattelivat murteiden kuitenkin vähitellen katoavan tai ainakin huomattavasti sekoittuvan tai lieventyvän.