Brazil's middle classes

This paper discusses the Brazilian middle class, its definition, evolution, profile, attitudes and durability. It describes the methodology that uses per capita household income derived from household surveys to determine economic classes. It gauges their respective aggregate trends and gauges individual income risks using longitudinal data. An income-based approach is only the beginning. This initial approach is integrated with subjective data to measure expectations and attitudes of different economic classes combined with a structural approach that takes into account the roles played by human, physical and social capital in the production factors, in terms of income generation and temporal allocation of resources. In all cases, income is the chosen numeraire by which all dimensions analyzed are projected. In the end of the article, all forms of measurement proposed – current income, consumption smoothing (permanent income), productive assets and subjective aspects – are combined to discuss the design of public policies aimed at the Brazilian middle classes.

Growth, distributive justice and social policy

Includes bibliography

Australian divestiture activity: An examination of gains to sell-off announcements

This study examines the source of gains associated with Australian divestiture activity, defined as a voluntary modification of the firm's productive assets by a sell-off of a complete operating division or wholly-owned subsidiary of the divesting firm The sell-off announcement produces positive average abnormal returns of 1.15% over the two-day announcement period. We conclude that the gains arise predominantly from divestitures that have a strategic focus as demonstrated by, first, the divested unit is unrelated to the firm's core activities (a strategic divestiture), second, the significance of the strategic variable in explaining the positive market reaction in regression analysis, and third, the finding of more significant results where the intended use of proceeds of the sell-off is for strategic purposes.

Crop-Specific EU Aid and Smallholder Food Security in Sierra Leone

The article analyses the viability of promoting crop-specific programs as a mean to improve smallholder net farm income and food security. The case study explores the relevance of European Union Stabilisation of Export Earnings (STABEX) funds in supporting Sierra Leone’s agricultural development agenda. By analysing the drivers of food security for a number of targeted smallholders in the two most important agricultural zones of Sierra Leone, it is possible to compare the suitability of crop-specific support (in rice, cocoa and coffee) versus general aid programs (public infrastructure, on and off farm diversification opportunities, sustainable practices, access to productive assets, etc.). The results indicate that crop diversification strategies are widespread and closely related to risk minimisation and enhanced food security among smallholders. Similarly, crop-specific programs mainly focusing on commercialisation tend to overlook important constraints associated to self-consumption and productivity.

Poverty and the Environment : Investment Poverty and the Role of Assets in Generating Welfare for Farmer Households in the Province of Herrera, Panama

Köyhiä maanviljelijöitä on usein syytetty kehitysmaiden ympäristöongelmista. On väitetty, että eloonjäämistaistelu pakottaa heidät käyttämään maata ja muita luonnonvaroja lyhytnäköisesti. Harva asiaa koskeva tutkimus on kuitenkaan tukenut tätä väitettä; perheiden köyhyyden astetta ja heidän aiheuttamaansa ympäristövaikutusta ei ole kyetty kytkemään toisiinsa. Selkeyttääkseen köyhyys-ympäristö –keskustelua, Thomas Reardon ja Steven Vosti kehittivät investointiköyhyyden käsitteen. Se tunnistaa sen kenties suuren joukon maanviljelijäperheitä, jotka eivät ole köyhiä perinteisten köyhyysmittareiden mukaan, mutta joiden hyvinvointi ei ole riittävästi köyhyysrajojen yläpuolella salliakseen perheen investoida kestävämpään maankäyttöön. Reardon ja Vosti korostivat myös omaisuuden vaikutusta perheiden hyvinvointiin, ja uskoivat sen vaikuttavan tuotanto- ja investointipäätöksiin. Tässä tutkimuksessa pyritään vastaamaan kahteen kysymykseen: Miten investointiköyhyyttä voidaan ymmärtää ja mitata? Ja, mikä on viljelijäperheiden omaisuuden hyvinvointia lisäävä vaikutus? Tätä tutkimusta varten haastateltiin 402 maanviljelijäperhettä Väli-Amerikassa, Panaman tasavallan Herreran läänissä. Näiden perheiden hyvinvointia mitattiin heidän kulutuksensa mukaan, ja paikalliset köyhyysrajat laskettiin paikallisen ruoan hinnan mukaan. Herrerassa ihminen tarvitsee keskimäärin 494 dollaria vuodessa saadakseen riittävän ravinnon, tai 876 dollaria vuodessa voidakseen ravinnon lisäksi kattaa muitakin välttämättömiä menoja. Ruoka- eli äärimmäisen köyhyyden rajan alle jäi 15,4% tutkituista perheistä, ja 33,6% oli jokseenkin köyhiä, eli saavutti kyllä riittävän ravitsemuksen, muttei kyennyt kustantamaan muita perustarpeitaan. Molempien köyhyysrajojen yläpuolelle ylsi siis 51% tutkituista perheistä. Näiden köyhyysryhmien välillä on merkittäviä eroavaisuuksia ei vain perheiden varallisuuden, tulojen ja investointistrategioiden välillä, mutta myös perheiden rakenteessa, elinympäristössä ja mahdollisuuksissa saada palveluja. Investointiköyhyyden mittaaminen osoittautui haastavaksi. Herrerassa viljelijät eivät tee investointeja puhtaasti ympäristönsuojeluun, eikä maankäytön kestävyyttä muutenkaan pystytty yhdistämään perheiden hyvinvoinnin tasoon. Siksi investointiköyhyyttä etsittiin sellaisena hyvinvoinnin tasona, jonka alapuolella elävien perheiden parissa tuottavat maanparannusinvestoinnit eivät enää ole suorassa suhteessa hyvinvointiin. Tällaisia investointeja ovat mm. istutetut aidat, lannoitus ja paranneltujen laiduntyyppien viljely. Havaittiin, että jos perheen hyvinvointi putoaa alle 1000 dollarin/henkilö/vuosi, tällaiset tuottavat maanparannusinvestoinnit muuttuvat erittäin harvinaisiksi. Investointiköyhyyden raja on siis noin kaksi kertaa riittävän ravitsemuksen hinta, ja sen ylitti 42,3% tutkituista perheistä. Heille on tyypillistä, että molemmat puolisot käyvät työssä, ovat korkeasti koulutettuja ja yhteisössään aktiivisia, maatila tuottaa paremmin, tilalla kasvatetaan vaativampia kasveja, ja että he ovat kerryttäneet enemmän omaisuutta kuin investointi-köyhyyden rajan alla elävät perheet. Tässä tutkimuksessa kyseenalaistettiin yleinen oletus, että omaisuudesta olisi poikkeuksetta hyötyä viljelijäperheelle. Niinpä omaisuuden vaikutusta perheiden hyvinvointiin tutkittiin selvittämällä, mitä reittejä pitkin perheiden omistama maa, karja, koulutus ja työikäiset perheenjäsenet voisivat lisätä perheen hyvinvointia. Näiden hyvinvointi-mekanismien ajateltiin myös riippuvan monista väliin tulevista tekijöistä. Esimerkiksi koulutus voisi lisätä hyvinvointia, jos sen avulla saataisiin paremmin palkattuja töitä tai perustettaisiin yritys; mutta näihin mekanismeihin saattaa vaikuttaa vaikkapa etäisyys kaupungeista tai se, omistaako perhe ajoneuvon. Köyhimpien perheiden parissa nimenomaan koulutus olikin ainoa tutkittu omaisuuden muoto, joka edisti perheen hyvinvointia, kun taas maasta, karjasta tai työvoimasta ei ollut apua köyhyydestä nousemiseen. Varakkaampien perheiden parissa sen sijaan korkeampaa hyvinvointia tuottivat koulutuksen lisäksi myös maa ja työvoima, joskin monesta väliin tulevasta muuttujasta, kuten tuotantopanoksista riippuen. Ei siis ole automaatiota, jolla omaisuus parantaisi perheiden hyvinvointia. Vaikka rikkailla onkin yleensä enemmän karjaa kuin köyhemmillä, ei tässä aineistossa löydetty yhtään mekanismia, jota kautta karjan määrä tuottaisi korkeampaa hyvinvointia viljelijäperheille. Omaisuuden keräämisen ja hyödyntämisen strategiat myös muuttuvat hyvinvoinnin kasvaessa ja niihin vaikuttavat monet ulkoiset tekijät. Ympäristön ja köyhyyden suhde on siis edelleen epäselvä. Köyhyyden voittaminen vaatii pitkällä tähtäimellä sitä, että viljelijäperheet nousisivat investointiköyhyyden rajan yläpuolelle. Näin heillä olisi varaa alkaa kartuttaa omaisuutta ja investoida kestävämpään maankäyttöön. Tällä hetkellä kuitenkin isolle osalle herreralaisia perheitä tuo raja on kaukana tavoittamattomissa. Miten päästä yli tuhannen dollarin kulutukseen perheenjäsentä kohden, mikäli elintaso ei yllä edes riittävään ravitsemukseen? Ja sittenkin, vaikka hyvinvointi kohenisi, ei ympäristön kannalta parannuksia ole välttämättä odotettavissa, mikäli karjalaumat kasvavat ja eroosioalttiit laitumet leviävät.

The impact of livestock assets among indigenous communities: findings from a comparative model in Bolivia

Measuring poverty has occupied a lot of space in the development discourse. Over the years a number of approaches have been offered to capture the experience of what it means to be poor. However, latterly such approaches often ignore core assets. Indeed, the comparative impact of livestock vs. other core assets such as land and education on poverty has not been well explored. Therefore, the authors created an 'asset impact model' to examine changes to both tangible and intangible assets at the household level, with a particular focus on gender and ethnicity among communities residing in the Bolivian Altiplano. The simple model illustrates that for indigenous women, a 20 per cent increase in the livestock herd has the same impact on household income as increasing the education levels by 20 per cent and household land ownership by 5 per cent. The study illustrates the potential role of a productive, tangible asset, i.e. livestock, on poverty reduction in the short term. The policy implications of supporting asset-focused measures of poverty are discussed.

Local productive arrangements for biodiesel production in Brazil: Environmental assessment of small-holders integrated oleaginous crops management.

Sustainability assessments were carried out in small-holders? farms in four territories where productive arrangements have been organized for production of minor oleagi- nous crops under the Brazilian biodiesel program. The study aimed at checking local impacts of the biodiesel productive chains at the rural establishment scale, and pro- moting the environmental performance of the selected farms, henceforth proposed as sustainable management demonstration units. Assessments were carried out with the APOIA-NovoRural system, which integrates 62 objective and quantitative indicators re- lated to five sustainability dimensions: i) Landscape Ecology, ii) Environmental Quality (Atmosphere, Water and Soil), iii) Socio-cultural Values, iv) Economic Values and v) Management and Administration. The main results point out that, in general, the eco- logical dimensions of sustainability, that is, the Landscape Ecology and Atmosphere, Water, and Soil quality indicators, show adequate field conditions, seemingly not yet negatively affected by increases in chemical inputs and natural resources use predicted as important potential impacts of the agro-energy sector. The Economic Values indica- tors have been favorably influenced in the studied farms, due to a steadier demand and improved prices for the oleaginous crops. On the other hand, valuable positive conse- quences expected for favoring farmers? market insertion, such as improved Socio-cultural Values and Management & Administration indicators, are still opportunities to be ma-terialized. The Environmental Management Reports issued to the farmers, based on the presented sustainability assessment procedures, offer valuable documentation and com-munication means for consolidating the organizational influence of the local productive arrangements studied. These productive arrangements were shown to be determinant for the selection of crop associations and diversification, as well as for the provision of technical assistance and the stabilization of demand - conditions that promote value aggregation and income improvements, favoring small-holders? insertion in the market. More importantly, these locally organized productive arrangements have been shown to strongly influence the valorization of natural resources and environmental assets, which are fundamental if sustainable rural development is to take place under the emerging agro-energy scenario.

Knowledge-based strategic planning: harnessing (in)tangible assets of city-regions

Purpose – The aim of this paper is to investigate the ways of best managing city-regions’ valuable tangible and intangible assets while pursuing a knowledge-based urban development that is sustainable and competitive. Design/methodology/approach – The paper provides a theoretical framework to conceptualise a new strategic planning mechanism, knowledge-based strategic planning, which has been emerged as a planning mechanism for the knowledge-based urban development of post-industrial city-regions. Originality/value – The paper develops a planning framework entitled 6K1C for knowledge-based strategic planning to be used in the analysis of city-regions’ tangible and intangible assets. Practical implications – The paper discusses the importance of asset mapping of cityregions, and explores the ways of successfully managing city-regions’ tangible/intangible assets to achieve an urban development that is sustainable and knowledge-based. Keywords – Knowledge-based urban development, Knowledge-based strategic planning, Tangible assets, Intangible assets, City-regions. Paper type – Academic Research Paper

Achieving better stewardship of major infrastructure assets through configuration of governance arrangements utilising Stewardship Theory

Major infrastructure assets are often governed by a mix of public and private organizations, each fulfilling a specific and separate role i.e. policy, ownership, operation or maintenance. This mix of entities is a legacy of Public Choice Theory influenced NPM reforms of the late 20th century. The privatization of the public sector has resulted in agency theory based ‘self-interest’ relationships and governance arrangements for major infrastructure assets which emphasize economic efficiency but which do not do not advance non-economic public values and the collective Public Interest. The community is now requiring that governments fulfill their stewardship role of also satisfying non-economic public values such as sustainability and intergenerational responsibility. In the 21st century governance arrangements which minimize individual self-interest alone and look to also pursue the interests of other stakeholders have emerged. Relational contracts, Public-Private Partnerships (PPP’s) and hybrid mixes of organizations from the state, market and network modes (Keast et al 2006) provide options for governance which better meet the interests of contractors, government and the community there is emerging a body of research which extends the consideration of the immediate governance configuration to the metagovernance environment constituted by hierarchy, regulation, industry standards, trust, culture and values. Stewardship theory has reemerged as a valuable aid in the understanding of the features of governance configurations which establish relationships between principal and agent which maximize the agent acting in the interests of the principal, even to the detriment of the agent. This body of literature suggests that an improved stewardship outcome from infrastructure governance configurations can be achieved by the application of the emerging options as to the immediate governance configuration, and the surrounding metagovernance environment. Stewardship theory provides a framework for the design of the relationships within that total governance environment, focusing on the achievement of a better, complete stewardship outcome. This paper explores the directions future research might take in seeking to improve the understanding of the design of the governance of major, critical infrastructure assets.