The nomination to the presidency of Peter Cooper and his address to the Indianapolis convention of the National Independent Party.

Caption title.

Kaksi tietä huipulle. Media ja puoluejohtajuus Suomessa naisten noususta populismin aaltoon

Tässä väitöskirjassa tarkastellaan suomalaisen puoluejohtajuuden ja suuren puolueen johtajaksi nousun murroskautta 1980-luvun lopulta 2010-luvulle median ja politiikan vuorovaikutuksen näkökulmasta. Puolueiden johtaminen on myös Suomessa ollut miesten työtä, ja perinteisesti tehtävään on ollut yksi väylä: asettuminen ehdolle puheenjohtajavaalissa ja valituksi tulo puoluekokouksessa. Tarkastelujakson alkupuolella naisia oli Suomessa ensimmäistä kertaa ehdolla suurten puolueiden puheenjohtajavaaleissa. Kauden loppupuolella heitä myös valittiin tuohon tehtävään ja ensimmäiset naiset nousivat pääministeriksi. Tämä historiallinen murros päätti liki satavuotisen perinteen, jossa miehet ovat olleet Suomessa sekä suurten puolueiden että hallitustyön johtajia. Julkisessa keskustelussa kysymys tasa-arvosta jäi toissijaiseksi: naisia alettiin valita puoluejohtajiksi tilanteissa, joissa heidän valintansa nähtiin puolueille edulliseksi. Naisen valinta tulkittiin miehen valintaa merkittävämmäksi symboliseksi viestiksi, johon liitettiin ajatuksia uudistumisesta ja puolueen julkisuuskuvan parantamisesta. Merkille pantavaa on, että naisten ensimmäiset valinnat suurten puolueiden johtajiksi tapahtuivat vaiheessa, jossa puoluejohtajien valta-asema on vahvin kautta suomalaisen poliittisen historian. Tässä valossa näyttää siltä, että valta ei aina pakenekaan naisilta. Vaikka suomalainen yhteiskunta ja suomalaiset naiset ovat monessa mielessä olleet edelläkävijöitä tasa-arvon suhteen, politiikan johtopaikkoja tavoitelleet naiset ovat meilläkin kohdanneet kansainvälisessä tutkimuksessa naisten haasteeksi osoitettuja lasikattoja, pyöröovia ja liukkaita jyrkänteitä. Tutkittavan ajanjakson aikana konkretisoitui myös toinen mahdollinen, joskin poikkeuksellinen reitti suuren puolueen johtajaksi: pienen puolueen nouseminen suurten joukkoon eduskuntavaaleissa. Tämä vaihtoehto toteutui vuonna 2011 perussuomalaisten eduskuntavaalivoiton myötä. Perussuomalaisten nousu eduskunnan pienimmästä puolueesta kolmanneksi suurimmaksi mursi perinteisen kolmen suuren puolueen asetelman. Puolueen menestyksen seuraukset ovat olleet kauaskantoisemmat kuin ehkä ensin ajateltiin: perussuomalaisten vaalivoiton sosiaalidemokraateille, keskustalle, ja kokoomukselle aiheuttama järkytys heijastui myöhemmin myös niiden johtajavaihdoksiin ja -valintoihin. Sekä naisten läpimurrossa että populismin voittokulussa median rooli oli monisyisempi kuin siihen perinteisesti liitetty tiedon välittäjän ja valtaa pitävien toimia kriittisesti seuraavan neljännen valtiomahdin tehtävänkuva. Tutkittavalla jaksolla tiedotusvälineet tekivät onnistuneen intervention politiikan osapuoleksi. Toimittajat ottivat kantaa valintoihin ja ohjeistivat puolueita, ja puolueet taas mukauttivat näkyvyyden maksimoidakseen käytäntöjään median tarpeisiin. 1980-luvun lopulta 2010-luvulle ulottuvalla jaksolla suuren puolueen puoluejohtajaksi valikoitumisen kriteerit muuttuivat, samalla kun median merkitys johtajavalinnoissa ja myös puoluejohtajan käytännön työssä kasvoi. Mediasta tuli aiempaa konkreettisemmin johtajavalintojen ja valtakamppailun areena, ja siihen liittyvät näkökohdat nousivat myös keskeisiksi johtajan taitoja arvioitaessa. Kuka ehdokkaista toisi näkyvyyttä, ”pärjäisi” median paineissa ja vakuuttaisi äänestäjät? Vielä 1980- ja 1990-lukujen taitteessa johtajavalinnat olivat pitkälti puolueorganisaatioiden hallinnoimia prosesseja, joista lehdistö raportoi askeleen jäljessä kulkien. Viimeistään 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä puolueet omaksuivat ajatuksen median hyödyllisyydestä. Tämän strategisen muutoksen myötä puolueet tulivat samalla luovuttaneeksi määriteltyvaltaa oman organisaationsa ulkopuolelle. Kokoomuksen vuoden 2014 johtajavaalissa silmiinpistävää oli pyrkimys sekä hyötyä julkisuudesta että palauttaa valtaa takaisin puolueelle. Politiikan mediajulkisuuden alttius tarttua myyviin poliitikkopersooniin, ilmiöihin, ristiriitoihin ja draamaan sekä vastaavasti populistijohtaja Timo Soinin ja perussuomalaisten kyky tarjota kaikkia näitä auttoivat puolueen suurvoittoon vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Organisaatioltaan pieni ja johtajaansa henkilöityvä puolue sai selvästi poliittista painoarvoaan suuremman julkisuuden, koska kiinnostavuus määritti näkyvyyden ja puolueen nousevasta kannatuksesta tuli yksi vaalien pääaiheista. Median ja politiikan suhteessa tapahtuneet muutokset olivat vauhdittamassa niin naisten nousua suurten puolueiden johtajiksi kuin populistisen johtajuuden läpimurtoa ja perussuomalaisten menestystä. Koska suurten puolueiden johtajista valikoituvat myös pääministerit, näiden muutosten vaikutus ulottuu Suomen poliittisesti vaikutusvaltaisimpaan tehtävään asti.

Modernien puolueiden kertomukset : kokoomuslaisten ja sosiaalidemokraattien puoluekäsitykset 1960-1970-luvuilla kertomusnäkökulmasta

Abstract: The political conceptions of the National Coalition Party (conservatives) and the Social Democratic Party in Finland in 1960-1970 with the manner of narrating stories

Suomalainen oikeisto ja "kansankoti" : Kansallisen kokoomuksen suhtautuminen pohjoismaiseen hyvinvointivaltiomalliin jälleenrakennuskaudelta konsensusajan alkuun

Väitöskirja, Turun yliopisto

The Experience of the National Rainbow Coalition (NARC) : Political Parties in Kenya from 1991 to 2007

This paper first examines splits and mergers among Kenya’s political parties (and inner-party factions) from the restoration of a multi-party system in 1991 until 2007, before the turbulent 10th general elections were conducted. It then considers what functions “political parties” have in Kenya with special reference to the period since 2002, the year in which President Moi announced his intention to retire. A look back at NARC’s five years of rule reveals that, although it succeeded in changing the government, NARC, as a “political party,” remained throughout an organization without any real substance. The paper looks at (1) NARC’s de facto split after its overwhelming win in the ninth general election, (2) malfunctions of the anti-defection laws that were introduced in the 1960s, and (3) Kenya’s election rules that require candidates to be nominated by registered political parties in general elections. The paper proceeds to argue that as a result of the operation of these three elements, Kenya’s political parties, and especially the victorious coalition sides, tend to end up being nothing more than temporary vehicles for political elites angling for post-election posts.

Agenda for the fifty-third annual meeting of the National Council of Women of Canada, 1946

The National Council of Women of Canada was founded in 1893 in Toronto to address the need for societal reform, such as better education for women and women’s suffrage. The first president was Lady Ishbel Aberdeen, the wife of the Governor General. The group’s early efforts focused on improving conditions for women prisoners, women working in factories, and women immigrants. The efforts of the Council also helped to achieve the passing of the Act to Confer the Electoral Franchise Upon Women in 1918. Members of the Council have advocated for the welfare of children, the family, the community, the environment and equal pay for work of equal value. The Council continues to be concerned with these issues, and presents an annual brief to the Prime Minister and Members of the Cabinet, as well as occasionally serving on special advisory committees.

Accelerating gender equality: reports of the Technical Meeting of the National Machineries for Women and Fourth Caribbean Ministerial Conference on Women: Review and Appraisal of the Beijing Platform for Action

Contiene documentos con símbolos LC/CAR/L.29 y LC/CAR/L.1/Rev.1, ingresados en Biblioteca

Women as the recipients of services from resources allocated in the national budget of Trinidad and Tobago

Includes bibliography

Women as the recipients of services from resources allocated in the national budget of Saint Lucia

Includes bibliography

Women as the recipients of services from resources allocated in the national budget of St. Vincent and the Grenadines

Includes bibliography

Women as the recipients of services from resources allocated in the national budget of Dominica

Includes bibliography

Women as the recipients of services from resources allocated in the national budget of Jamaica

Includes bibliography

Women as recipients of services in the national budget of Saint Christopher and Nevis

Includes bibliography