139 resultados para pedagoginen oppimisympäristö
Resumo:
Projektimme tarkoituksena oli tuottaa esittelysivut Jorvin ja Peijaksen röntgenyksiköistä ja niiden alaisuuteen kuuluvista perusterveydenhuollon yksiköistä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin verkkosivuja varten. Jorvin ja Peijaksen röntgenyksiköt tulivat vuoden 2006 alussa osaksi HUS-Röntgen liikelaitosta. Tästä syntyi tarve kerätä myös kyseisistä yksiköistä tiedot verkkoon tulevia esittelysivuja varten. Pyrimme kehittämään esittelysivujen sisältöä edelleen tarkastelemalla HUS-Röntgeniä röntgenhoitaja-opiskelijan oppimisen kannalta työharjoittelupaikkana ja oppimisympäristönä pedagogisesta, pragmaattisesta ja sosiaalisesta näkökulmasta. Työelämässä tapahtuvassa oppimisessa painotimme myös opiskelijan oman sitoutumisen ja motivaation merkitystä. Esittelysivujen tarkoituksena on auttaa röntgenhoitajaopiskelijoita valitsemaan itselleen juuri sillä hetkellä opintoihinsa sopiva harjoittelupaikka. Röntgenyksiköt ovat verkkosivuilla keskenään helposti vertailtavissa. Sivut palvelevat myös työelämää. Röntgenyksiköt saavat oman työympäristönsä esille ja pystyvät kertomaan eri työskentelymahdollisuuksista potentiaalisille tulevaisuuden työntekijöille. Esittelysivujen sisältämien tietojen mahdollisesti muuttuessa ne ovat helposti päivitettävissä keskitetysti ja sähköisesti verkkoa hallinnoivan henkilön kautta. Esittelysivujen merkitys tulee kasvamaan tulevaisuudessa edelleen kehittyvän tietoyhteiskunnan ja opiskelijoiden kasvavan tietotekniikkaosaamisen myötä. Mahdollisesti tulevaisuudessa uusien HUS-Röntgen liikelaitokseen liittyvien röntgenyksiköiden esittelysivujen tuottaminen oppilastyönä luo hyvät edellytykset esittelysivujen edelleen kehittämiseen.
Resumo:
Tämän kandityön tarkoituksena on selvittää ja kehittää Lappeenrannan teknillisen yliopiston sovelletun matematiikan laitoksella luotua virtuaalimateriaalin käyttöä eri kohderyhmille sopivaksi sekä käyttäjäystävällisemmäksi. Matematiikan virtuaalimateriaali on luotu tukemaan lähiopetusta matematiikan perusopetuksessa. Matematiikan virtuaalimateriaalin hallintaympäristöä on kehitetty vuodesta 2001. Järjestelmää sekä sen opiskelumateriaalia on kehitetty opettajien ja opiskelijoiden avulla. Järjestelmä kattaa teknillisen yliopiston eri osastojen matematiikan peruskurssien materiaalit. Sen käytöllä opettajat voivat hankkia itselleen lisää aikaa opetuksen suunnitteluun materiaalin luomisen nopeutuessa, koska opetusmateriaali voidaan nopeasti kasata valmiista tehtävistä ja teoriaosioista. Opiskelijoiden kannalta hyvätasoinen oppimateriaali on jatkuvasti saatavilla ja sen avulla on myös helppo opiskella hyvien hakutoimintojen ansiosta.
Resumo:
Kuluneen sadan vuoden aikana koulun fyysisen oppimisympäristön opetustilan koko, muoto ja peruskalustus eivät ole uudistuneet käytännössä lainkaan. Oppimisympäristöjen laajentumisen ja perusopetuksen liittyvien uudistusten keskellä suomalainen koululaitos ja sen toimintakulttuurin elävät jatkuvien kehityshaasteiden keskellä. On havaittu, että yksipuoliset tila-, kaluste- ja laiteratkaisut eivät tarjoa opettajille ja oppilaille mahdollisuuksia hyödyntää uusia opetus- ja oppimisprosessin moninaistuvia mahdollisuuksia. Tällöin koulun opetustilojen muuttumattomuudesta on muodostunut toimintakulttuurin uudistumista hidastava tekijä. Koulun toimintakulttuurin uudistamisen tueksi on laadittu perusopetuksen laatutavoitteita ja -kriteerejä (esim. Opetus ministeriö 2009b). Laatuperusteinen kehittäminen edellyttää muun muassa moderneja muunneltavuutta ja joustavuutta korostavia opetustilaratkaisuja. Ristiriita opetustilojen muuttumattomuuden ja laadullisten uudistustavoitteiden välillä loivat tämän tutkimuksen peruslähtökohdan. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, minkälaisia tekijöitä ja merkityksiä oppilaat, opettajat, rehtorit sekä opetushallinnon asiantuntijat korostavat laadukkaassa, muunneltavassa ja joustavassa fyysisessä oppimisympäristössä ja opetustilassa. Toisena tavoitteena oli selvittää, millaisia tulevaisuuden fyysisen oppimisympäristön muunneltavuutta ja joustavuutta tukevia tila-, laite- ja välineratkaisuja voidaan käyttäjälähtöisen suunnitteluprosessin kautta määrittää. Tutkimuksen teoreettiset perusteet tukeutuvat Wilsonin (1996) kokonaisvaltaiseen oppimisympäristönäkemykseen, jota rikastetaan Saussoisin (2006) oppimisympäristöelementtien suhteita tarkastelevalla dimensionäkökulmalla. Tutkimus oli laadullinen tapaustutkimus, jossa fyysistä oppimisympäristöä lähestyttiin fenomenologisen lähestymistavan avulla ilmiönä. Tutkimusaineisto muodostui laajasta kansainvälisestä aineistosta, joka koostui 35 haastattelukoonnista, 63 kyselyvastauksesta sekä 294 oppilaiden tekemästä opetustilasuunnitelmasta. Lisäksi aineistoa kerättiin osallistuvan havainnoinnin avulla sekä monitieteisen ja -ammatillisen oppimisympäristösimulaation yhteydessä. Simulaation pohjalta luotiin konkreettinen opetustila. Simulaatioprosessissa huomioitavia elementtejä olivat muuttuvan yhteiskunnan vaatimukset ja yksilöityvät oppimistarpeet sekä formaalin koulutuksen ja informaalin oppimisen uudistuvat mahdollisuudet. Fenomenologisen analyysin lisäksi moninaiset sanalliset ja kuvalliset vastaukset edellyttivät hermeneuttista lähestymis tapaa käsitysten tulkitsemiseksi ja merkitysten löytämiseksi. Fyysistä oppimisympäristöä analysoitiin yleisellä tasolla, opetustila- ja klusteritasolla sekä laite- ja kalustetasolla. Fyysistä oppimisympäristöä yleisellä tasolla kuvaavassa merkitysverkostotyypissä korostuivat yhteisöllisyyteen ja avoimuuteen liittyvät merkitysverkostot. Keskeisenä sivistyspalveluiden tuottajana koulun katsottiin muodostavan luontevan institutionaalisen palvelutuotantoalustan, johon integroituvat myös hyvinvointi-, terveys- ja ympäristöpalvelut eri asiantuntijoineen. Oppimisympäristön yleisen tason muunneltavuutta ja joustavuutta kuvaavissa merkityksissä korostuivat uudet vuorovaikutusta ja sosiaalisia opetus- ja oppimisprosesseja ilmentävät merkitykset. Koulun fyysisenä oppimisympäristönä odotettiin tarjoavan monimuotoisia tilaratkaisuja, jotka antavat mahdollisuuksia eri opetusmenetelmien ja oppimisprosessien hyödyntämiseen. Nykymuotoisen koulun fyysisen oppimisympäristön mahdollisuudet toteuttaa formaalisia sekä informaaleja opetus- ja oppimistarpeita koet tiin kuitenkin rajallisiksi. Sekä opetustila- ja klusteritason että laite- ja kalustetason muunneltavuutta ja joustavuutta kuvaavissa merkitysverkostotyypeissä korostuivat toiminnallisuuteen, sosiaalisuuteen ja monimuotoisuuteen liittyvät merkitysverkostot, vaikka niissä korostuivat eri tekijät tasosta riippuen. Vaikka opetustilan merkitys koettiin ilmeisenä, painottui tutkimustuloksissa yksittäisen tilan pedagoginen yhteys olemassa olevaan tilakokonaisuuteen, jossa erikokoiset yhdisteltävät tilat ja niiden väliset toiminnalliset alueet muodostavat yhtenäisemmän monitoimialueen. Fyysinen opetustilaympäristö haluttiin hyödyntää monimuotoisemmin, jolloin myös samanaikaisopetuksen ja eheyttävän aihepiiriopetuksen menetelmät mahdollistuvat luontevammin. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena hahmottui opetustila, joka tarjoaa mahdollisuuden muodollisten ja epämuodollisten yksilö- ja ryhmätyömuotojen sekä eri opetusmenetelmien ja oppimistapojen joustavaan käyttöön. Opetustilan sisällä ilmeni kolmen erilaisen kaluste- elementin tarve: henkilökohtainen yksilö- tai parityöpiste, ryhmätyöpiste ja vapaamuotoinen työpiste, joista erityisesti oppilaat selvästi suosivat työpisteiden sijoittamista ryhmiin. Kaiken kaikkiaan oppilaiden ratkaisuissa painottuivat toiminnallisuutta ja sosiaalisuutta korostavat opetus- ja oppimisprosessin muodot. Laite- ja kalustetasolla korostuivat tilamitoituksen tarkoituksenmukaisuus, erilaisten työpisteiden variaatiot, opettajan työpisteen luonne ja sijoittelu sekä opetustilan laiteratkaisut. Esiin tuodut moninaiset tilannesidonnaisuutta korostavat kalusteratkaisut edellyttävät muunneltavuuden ja joustavuuden huomioimista, jolloin yksittäistä pysyvää opetustilan kalusteratkaisua ei voida antaa. Opettajan työpisteen sijoittaminen tilan keskiosaan ilmentää opettaja-oppilas-suhteen uudistuvaa luonnetta, jossa toiminnalliset ja sosiaaliset työskentely muodot lisäävät opetuksen ohjauksellisuutta. Laitteista tieto koneen merkitys nousi keskeiselle sijalle. Opettajan ja oppilaiden henkilö kohtaisten pääte laitteiden lisääntyvä käyttö digitalisoituvan opetusmateriaalin työstämisessä katsottiin merkittäväksi edellytykseksi laadukkaalle ja ajanmukaiselle opiskelulle. Myös päätelaitetyöskentelyssä suosittiin ryhmätyöpisteitä. Verkkosisältöjen ja sosiaa lisen median lisääntyvän hyödyntämisen seurauksena informaatio teknologia osin syrjäyttää perinteiseen luokkahuoneeseen mielletyt kalusteet ja laitteet huomion kiinnittyessä nykyaikaisiin aktiivitaulu- ja mobiililaitejärjestelmiin. Tulevaisuuden oppimisympäristöjen avautumisen ja laajentumisen seurauksena formaalin koulutuksen ja informaalin oppimisen elementit pyrkivät sulautumaan yhteen. Samalla tämä mahdollistaa niin yksilökeskeisempien oppimispolkujen kuin toisaalta yhteiskunnallisten kasvatus- ja koulutustavoitteiden toteutumisen ja lähentymisen. Yksittäisen hybridiopetustilan muunneltavuuteen ja joustavuuteen liittyvissä ominaisuuksissa korostuivat aihepiirimäisen samanaikaisopetuksen piirteet, joiden seurauksena tulevaisuuden opetustilassa opiskelee useampia opetusryhmiä ja opetuksen ohjaajia. Opetus- ja oppimisprosessin haasteisiin vastaaminen edellyttää näin monitoimisia opetustiloja, joissa kalusteet ja nykyaikaiset av- ja informaatioteknologiset laitteet tukevat erilaisia opetus- ja oppimisprosesseja vaivattomasti ja tilannekohtaisesti muuntuen ja joustaen. Tulosten perusteella perusopetuksen opetustila ja sen kaluste- ja väline ratkaisut eivät käyttäjien näkökulmasta tällä hetkellä tue moder nien opetus- ja oppimisprosessien mahdollisuuksia, vaan estävät merkittävällä tavalla koulun toimintakulttuurin uudistamista. Tulevaisuuden koulun fyysisen oppimis ympäristön määrittelyn tuleekin olla käyttäjälähtöinen innovatiivinen prosessi, joka huomioi koko alueen ja sen ympäröivän yhteisön tarpeet. Tulokset ovat hyödynnettävissä, kun suunnitellaan tai uudistetaan koulun tila-, kaluste- ja laiteratkaisuja. Tulokset tarjovat tukea kaikille koulurakentemisen asiantuntijaryhmille käyttäjistä suunnittelijoihin, rakentajiin ja päättäviin viranomaisiin. Saatu tieto prosessisimulaatiomenetelmän toimivuudesta on hyödynnettävissä koulurakentamisessa monialaisesti ja -tasoisesti.
Resumo:
Opinnäytetyömme tarkoituksena oli tuottaa potilasopas TUR-P eli eturauhasen höyläystoimenpiteestä toipuvalle. Työmme on osa Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian ja Länsi-Tallinnan Keskussairaala Oy:n StaLT-yhteistyöhanketta. Opas on tarkoitettu Pelgulinnan sairaalan urologiselle osastolle ja sen tarkoituksena on antaa tietoa potilaille toimenpiteestä toipumiseen sekä toimia muistitukena sairaanhoitajille potilasohjauksessa. Eturauhasen höyläystoimenpiteet ovat lisääntyneet Virossa lähivuosina. Tyypillinen eturauhasen höyläysleikkaukseen tuleva on iäkäs mies, jolla konservatiivinen hoito ei ole auttanut prostata hyperplasiavaivoihin. Pelgulinnan sairaalalla ei ole tällä hetkellä käytössä postoperatiivista opasta kyseiselle potilasryhmälle. Potilaat käyvät lääkärin vastaanotolla ennen toimenpidettä ja saavat tällöin ohjeet toimenpiteestä. Tekemämme opas on mahdollista antaa preoperatiivisella käynnillä potilaalle. Työmme koostuu eri lähteiden pohjalta tehtyyn teoriaosuuteen ja sen pohjalta tehdystä potilasoppaasta. Lähteinä työhömme käytimme eri sairaaloiden potilasoppaita kyseisen toimenpiteen postoperatiivisesta vaiheesta sekä erilaisista ulkomaalaisista lääketieteen lehdistä löytämiämme artikkeleita. Potilasohjausosioissa käytimme hoitotieteellisiä tutkimuksia ja artikkeleita. Oppaassa kerromme toimenpiteen jälkeisistä potilaan kuntoutumista edistäviä asioita, kuten liikkumisesta, omasta hygieniasta huolehtimisesta ja erityksestä. Oppaan tavoitteena on lisätä potilaan turvallisuuden tunnetta, kun hänen tietonsa toimenpiteen jälkeisistä asioista lisääntyy. Lisäksi olemme laittaneet tietoa flow- ja residuaalimittauksista mikäli niitä potilaille tarpeen mukaan tehdään. Omatoimista kuntoutumista varten olemme laittaneet ohjeet verenkierron parantamiseksi sekä lantiopohjanlihasten harjoitteluohjeet virtsanpidätyskyvyn parantamiseksi.
Resumo:
Artikkeli perustuu kirjoittajan väitöstutkimukseen Työnjohtajasta tiimivalmentajaksi : tapaustutkimus esimiehistä tiimien ohjaajina ja pedagogisina johtajina prosessiorganisaatiossa (Tampereen yliopisto 2004).
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu