Ukrainan tuntematon nälänhätä – Neuvostojohdon vaikutus vuosien 1946–1947 nälänhätään paikallisjohtajien muistelmissa

Ukrainan neuvostotasavalta kohtasi suuria haasteista toisen maailmansodan jälkeen. Ukrainan maatalous oli katastrofaalisessa tilassa sodan jäljiltä ja tilanne paheni nälänhädäksi vuonna 1946. Neuvostoliiton viisivuotissuunnitelman mukaisesti jälleenrakennuksen tavoitteet olivat pääosin teollisuudessa, jolloin maatalous ja maanviljelys jäivät kehityksestä jälkeen. Maatalouden tilanne kärjistyi massiiviseksi nälänhädäksi, joka vei arviolta 1,5 miljoonan kansalaisen hengen. Nälänhätä pysyi pitkään salassa ja tuli suuren yleisön tietoisuuteen vasta 1970-luvulla neuvostojohtaja Nikita Hruštševin muistelmien myötä. Tutkimuksen alkuperäislähteinä käytän kahden Ukrainassa toimineen johtomiehen muistelmia nälänhädän ajalta. Toinen lähteistä on juuri Nikita Hruštševin muistelmat ja toinen on Ukrainassa toimineen kolhoosijohtajan Fedor Belovin muistelmateos. Tutkin, millaisen kuvan aikalaismuistelmat antavat Ukrainan maaseutua kohdanneesta nälänhädästä ja valtion vaikutuksesta siihen. Työssäni tarkastelen sitä, miten Hruštšev ja Belov kokivat Neuvostoliiton vaikuttaneen Ukrainan tilanteeseen ja toisaalta sitä, miten heidän näkemyksensä mukaan Neuvostoliitossa toimittiin Ukrainan auttamiseksi. Muistelmateokset ovat henkilökohtaisia ja perustuvat muistelijoiden omiin kokemuksiin. Kokemushistoriallisen näkökulman tavoite ei ole saada selville aukotonta kuvaa neuvostoliittolaisesta maaseudusta ja Ukrainan nälänhädästä. Tutkimukseni tuo esille sen, millaisena Hruštšev ja Belov kokivat nämä asiat ja mihin he kiinnittivät huomiota. Hruštšev ja Belov määrittelevät teoksissaan Ukrainan tilannetta ja siihen johtaneita syitä. Neuvostoliitto valtiona ja sosialistisena järjestelmänä johti siihen, että sodan jälkeen maaseudulla ei ollut työntekijöitä eikä maatalouden kolhoosijärjestelmä ottanut toimiakseen. Kukaan ei halunnut töihin kolhoositiloille, sillä kolhoosijärjestelmä vei kaiken viljan maalta kaupunkeihin. Viljapulan kärjistymiseen vaikuttivat kolhoosijärjestelmän lisäksi myös sodan aiheuttamat tuhot, mutta myös vuoden 1946 poikkeuksellisen kuuma ja kuiva kesä. Paikallisen tason johtomiehen anoivat apua Ukrainan maaseudulle, mutta Neuvostoliiton valtiojohto hylkäsi avunpyynnöt ja pyrki peittelemään tietoa nälänhädästä.

Ukrainan vuosien 1932-33 nälänhädän historiapolitiikka

Ukrainan presidentiksi nousi ns. oranssin vallankumouksen nosteessa Viktor Justsenko. Hänen presidenttikaudellaan (2005-2010) vuosien 1932-33 nälänhätä (holodomor) nousi keskeiseksi sekä sisä-, että ulkopolitiikan teemaksi. Holodomor, joka viittaa nälällä aiheutettuun tuhoon, pyrittiin tuomaan osaksi ukrainalaista kollektiivista muistia. Justsenkon aloitteesta säädettiin laki, jonka mukaan holodomor oli ukrainalaisten kansanmurha. Vuosina 1932-33 ympäri Neuvostoliittoa vallitsi nälänhätä. Ukrainalainen maaseutu kärsi pahoin nälänhädän seurauksista, sillä eri arvioiden mukaan 3,5-10 miljoonaa ukrainalaista menehtyi joko suoranaisesti tai välillisesti nälänhädän seurauksena. Ukrainan itsenäistyttyä nälänhätä, jota oli diasporassa alettu kutsua holodomoriksi (nälkätuho), nousi kansallisen historian keskeiseksi teemaksi. Ukrainalainen historioitsija Georgi Kasjanov on nimittänyt tätä uutta vaihetta historian kansallistamiseksi. Tässä työssä pohditaan sitä, miksi holodomor nostettiin keskeiseen asemaan presidentti Viktor Justsenkon valtakaudella. Keskeinen vastakkainasettelun lähtökohta on ollut itsenäisen Ukrainan ja Neuvostoliiton seuraajavaltion Venäjän suhtautuminen nälänhätään 1932-33. Ukrainalaisissa näkökulmissa on painottunut stalinistisen järjestelmän kritiikki, mikä toisaalta on saatettu tulkita myös koko kommunistisen aikakauden tuomitsemiseksi. Venäjällä taas nälänhätä on tulkittu useimmiten yleisneuvostoliittolaiseksi tragediaksi, joka ei kohdistunut erityisesti mitään tiettyä kansallisuutta vastaan. Tutkimuksen keskeinen lähtökohta on tarkastella ukrainalaisten ja venäläisten tulkintojen eroja ja sitä, millä tavoin holodomorilla on tehty politiikkaa. Tutkimusaineistona on käytetty ukrainalaisten osalta presidentti Justsenkon puheita, lakialoitteita ja muita julkilausumia, sekä eräiden yhteiskunnallisten toimijoiden ja historioitsijoiden kannanottoja. Venäläisen osapuolen tulkintoja on pyritty luomaan muutamien tutkimusten ja yhteiskunnallisten toimijoiden, sekä poliitikkojen lausumien pohjalta. Suurin osa aineistosta on kerätty venäjänkielisistä verkkolehdistä. Presidentti Justsenkolle vuosien 1932-1933 historiasta muodostui ase, jolla hän kävi omaa poliittista taisteluaan lännen puolesta itää vastaan. Välit Venäjään olivat viileät koko hänen presidenttikautensa ajan. Lähimmäksi presidentin kantaa holodomor-kysymyksessä tulivat diasporaukrainalaiset. Venäjällä kritisoitiin ankarasti Justsenkon tanssia haudoilla eli hänen tapaansa käyttää nälänhädän uhreja oman politiikkansa välineenä. Venäläiset korostivat nälänhädän tragediaa kaikkien Neuvostoliiton kansojen tragediana. Holodomor oli osa kansallisen historian uudelleenkirjoitusta ja kansakunnan rakentamisen prosessia. Justsenkon päämääränä oli lähentää Ukrainaa länteen, jolloin ukrainalaisen kansakunnan uhriasema antoi oikeutuksen sanoutua irti neuvostoajasta. Tietyssä mielessä holodomor-projekti oli venäläisvastainen, sillä se implisiittisesti tuki käsitystä venäläisistä rikollisina, kansanmurhan toimeenpanijoina.