Haudatut muistot : rituaalisen kuoleman merkitykset Kannaksen muistitiedoissa

Lectio praecursoria Turun yliopistossa 15.5.2004

Niskalaukauksesta saa puhua : joukkoteloituksen muistot valkokankaalle

Elokuva-arvostelu

Identiteettipoliittista rajankäyntiä : muistot evakko- ja sotalasten paikkatunteen rakentajina

English abstract.

Aistit, muistot ja neuroantropologia

Kolumni

Lavatanssikulttuuri historiakuvassa. Suurten ikäluokkien kulttuurisukupolven muistot Turun Uittamon lavatansseista 1960–2000

Lavatanssit ovat kuuluneet yli sadan vuoden ajan suomalaisten vapaa-ajanvieton huveihin, mutta niitä on tutkittu yllättävän vähän. Jokainen aikakausi luo itselleen käsityksen siitä, mitkä menneisyyden ilmiöt ovat sille merkityksellisiä, ja akateeminen tutkimus on todennäköisesti pitänyt lavatansseja liian rahvaanomaisena vakavasti otettavan tieteellisen tutkimuksen kohteeksi. Koen tärkeäksi tutkimukseni kautta nostaa historiakuvassa näkyväksi kansallista kulttuurista perinnettä, jota suuret ihmisjoukot ovat toiminnallaan vuosikymmenten ajan yhteiskunnan muuttuvissa olosuhteissa ylläpitäneet. Tutkimukseni on laadullinen muistitietoon perustuva haastattelututkimus, joka perustuu Uittamon lavalla tutkimuksen aikavälillä käyneiden suuren ikäluokan kulttuurisukupolveen kuuluvien henkilöiden kertomuksiin. Tutkimuksessani selvitän, mitä lavatanssi on harrastajilleen merkinnyt, ja miten merkityksenanto on tutkimuksen aikavälinä muuttunut. Muistojen tarkastelun ja mieleen palauttamisen menetelmänä käytän nostalgiaa, jonka avulla muistot ja aistimelliset mielikuvat on mahdollista tulkita eläviksi. Haastateltavien muistoista tulkitsemaani merkityksenantoa vertaan tutkimuskirjallisuudesta syntyvään historiakuvaan lavatansseista. Yksittäisten muistojen analyyseistä on johdettavissa merkityskeskittymiä, joissa sukupuoli toimi jonkinasteisena erottavana tekijänä muistojen tunnepitoisuuden, yksityiskohtaisuuden ja paikkakokemuksen suhteen. Lavatanssien kautta voi tarkastella lukuisia elämään liittyviä ilmiöitä ja niiden merkityksellisyyttä kokijoilleen silmälläpitäen sitä, että tanssipaikka on irti arjesta oleva näyttämö, jossa on toisenlainen todellisuus ja käyttäytymissäännöt. Muistot rakentavat historiakuvaa, joka kertoo lavatanssien suuresta merkityksestä harrastajilleen painottuen vuosikymmenten mittaan eri tekijöihin. Tutkimuskirjallisuus sen sijaan mitätöi vaikenemalla lavatanssien kulttuurisen merkityksen, ikään kuin tätä tanssivaa ja iskelmämusiikkia ihannoivaa joukkoa ei olisi näiden vuosi-kymmenten aikana ollut olemassakaan. Uittamon pieni, perinteikäs lava on uhmannut aikaa ja olosuhteita yli 80 vuoden ajan tarjoten usealle sukupolvelle puitteet lavatanssimuistojen syntymiselle. Uhkana on nyt ketjun katkeaminen, sillä ensimmäistä kertaa lavatanssien historiassa toiminnasta puuttuu miltei kokonainen sukupolvi, lavat hylänneet suurten ikäluokkien lapset. Heidän jälkikasvunsa ja orastavan kansainvälisen kiinnostuksen varassa on nyt lavatanssien historiallisen perinteen jatkumo. Uittamon lavalle katsoen näköpiirissä on toivonvirettä siitä, että vielä ei ole viimeisen valssin aika.

Vaikeat muistot

Historian kipupisteitä. Kerrottu menneisyys ja jakautuneet muistot, Turku 22.3.2013.

Muistitieto menneisyyden kertojana ‒ sotalapsuuden muistot vuosikymmenten takaa

Tämä pro gradu -tutkielma on kaksiosainen ja koostuu soveltavasta osiosta sekä sitä arvioivasta teoriaosasta. Soveltava osuus sisältää kaksi sotalapsuutta käsittelevää julkaistua artikkelia. Sotalasten kohtaloista vaiettiin vuosikaudet, niitä on alettu tutkia vasta viime vuosikymmeninä. Väestön ikääntyessä huomattiin myös muistitietohaastattelujen merkitys. Muistitieto mahdollistaa tutkittavien oman historian tavoittamisen ja tuottamisen, joka tuottaa vaietulle menneisyydelle myös moniäänisyyden. Artikkeleissa muistitietoa käytetään sekä lähteenä että metodina. ”Karjalaista lapsuutta ‒ kotopaikasta sotalapsiksi” -artikkelissa muistellaan lapsuutta Karjalassa, vaarallisia ja pelottavia evakkomatkoja sekä sopeutumista Kanta-Suomeen. Jo kohta lapset revittiin uudelleen asuinsijoiltaan lappu kaulassa kohti Ruotsia. Ajan kuluessa lapset etääntyivät vanhemmistaan ja olot Ruotsissa olivat monesti Suomen kotia mukavammat. Paluu Suomeen oli vaikeaa, sillä lapset palasivat sodan jälkeiseen aineelliseen puutteeseen. Tunteina olivat jälleen niin henkinen kodittomuus kuin myös paikattomuus. Juuristaan kiinni saaneet karjalaiset vaalivat tapoja ja perinteitä yhdessä Porin Karjala-Seurassa. Nuorisotoiminta elää edelleen kerhomuotoisena.