2 resultados para markkinaehtoperiaate
Resumo:
Yritystoiminnan kansainvälistyminen sekä liiketoiminnan keskittyminen kansainvälisiin konserneihin ovat lisänneet siirtohinnoittelun kasvavaa merkitystä yritysverotuksen kriittisenä osa-alueena. Tämän seurauksena eri maiden verohallinnot sekä yritykset ovat lisänneet panostuksiaan siirtohinnoitteluun. OECD:n arvioiden mukaan jopa 70 % maailmankaupasta on kansainvälisten konsernien sisäistä kauppaa. Myös Suomessa siirtohinnoitteluasioiden merkitys on noussut vuoden 2007 alusta voimaan tulleiden siirtohinnoittelun dokumentointisäännösten seurauksena. Markkinaehtoperiaate on siirtohinnoittelun keskeisin käsite. Sen mukaan etupiiriyhteydessä olevien yritysten välisissä liiketoimissa käytettyjen hintojen tulee vastata niitä hintoja, joita toisistaan riippumattomat yritykset olisivat käyttäneet vertailukelpoisissa liiketoimissa vapailla markkinoilla. Tyypillisiä tilanteita, joissa siirtohinnoitteluun liittyviä ongelmia voi tulla esille, ovat muun muassa liiketoiminnan uudelleenjärjestelyt, aineettoman omaisuuden arvostaminen sekä konsernin sisäinen rahoitus. Nämä teemat on otettu erityistarkasteluun tässä tutkielmassa. Tutkielmassa kuvataan siirtohinnoittelumenetelmät ja analysoida niitä Suomen verotuksen näkökulmasta. Siirtohinnoittelukysymyksiä käsitellään erityisesti liiketoiminnan uudelleenjärjestelyissä. Lisäksi tarkastellaan rahoitustransaktioiden siirtohinnoittelua sekä aineettoman omaisuuden arvostamista liiketoiminnan uudelleenjärjestelyissä. Tutkielma on päätöksentekometodologinen. Liiketoiminnan uudelleenjärjestelyiden siirtohinnoittelua ja niiden erityispiirteitä havainnollistetaan esimerkkilaskelmien avulla.
Resumo:
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan konsernien sisäisten liiketoimien hinnoittelua eli siirtohinnoittelua Suomen oikeuskäytännön perusteella. Tutkimuksessa käydään läpi kolme korkeimman hallinto-oikeuden siirtohinnoittelua koskevaa ratkaisua ja selvitetään näiden kautta niitä tekijöitä, jotka johtavat siirtohintojen jälkikäteiseen oikaisuun. Tutkimuksessa tutkitaan myös siirtohinnoitteluoikaisujen taustalla vaikuttavia yhteisiä tekijöitä ja siirtohinnoitteluun liittyviä tulkinnallisia erimielisyyksiä veronsaajan ja veronmaksajan välillä.