Laitoskiinnityksen haltijan asema panttioikeudellisessa odotusvaiheessa, tarkastelussa lainsäädännön tarjoama suoja riskien varalta

Tutkielman tarkoituksena on selvittää millainen on laitos- eli käyttöoikeuskiinnityksen haltijan suoja panttioikeudellisessa odotusvaiheessa eli panttioikeuden perustamisen jälkeen, mutta ennen vakuudella turvatun saamisen normaalia erääntymistä. Tutkielma on oikeusdogmaattinen ja sen tavoitteena on luoda selkeä kokonaiskuva laitoskiinnityksestä ja sen käytettävyydestä erityisesti panttioikeuden turvaavuuden näkökulmasta. Oikeusdogmaattiselle tutkimukselle ominaiseen tapaan tutkielmassa hyödynnetään olemassa olevaa tietomateriaalia. Tärkeimmät tutkielmassa käytetyt kirjallisuuslähteet ovat Erkki Havansin teokset Kiinteistöpanttioikeus uuden maakaaren mukaan sekä Esinevakuusoikeudet, Marjut Jokelan, Leena Kartion ja Ilmari Ojasen lainsäädäntökommentaari Maakaari, Matti Ilmari Niemen Maakaaren järjestelmä -sarjan kolmas osa sekä Sakari Wuolijoen ja Mika Hemmon teos Pankkioikeus. Virallislähteiden osalta merkittävin on vuonna 1997 voimaantullut maakaari ja sen esityöt. Laitoskiinnityksen haltija tarvitsee tietyissä tilanteissa erityistä suojaa johtuen muun muassa maapohjan ja sillä olevien rakennusten omistuksen hajautumisesta. Suojan tarve tulee ajankohtaiseksi etenkin silloin, jos käyttöoikeutta ja siihen kohdistuvaa kiinnitystä koskevat olosuhteet muuttuvat panttivelkojalle epäedullisella tavalla panttioikeudellisen odotusvaiheen aikana. Laitoskiinnityksen arvo voi odotusvaiheen aikana heikentyä sekä vakuuskohtaisten että vakuusulkoisten riskien johdosta. Vakuuskohtaiset riskit on tutkielmassa jaoteltu julkivarmistustilanteen ylläpitämistä ja pantin ulkoista kuntoa uhkaaviin riskeihin sekä oikeudellisiin järjestelyihin, jotka uhkaavat panttivelkojan asemaa. Vakuusulkoiset riskit on eroteltu lainsäätäjän toimista johtuviin oikeudellisiin ja esimerkiksi yleisistä suhdan-nevaihteluista johtuviin taloudellisiin riskeihin. Laitoskiinnityksen haltija on hyvin suojattu vakuuskohtaisilta riskeiltä, mutta vakuusul-koisten riskien varalta velkoja suojautuu parhaiten sopimusoikeudellisin keinoin. Tutkielman havaintojen perusteella voidaan perustellusti sanoa, että laki suojaa laitoskiinnityksen haltijaa niin hyvin, että vuokrasopimuksen ehdoista ja kiinnityksen etusijasta riippuen laitoskiinnityksen arvo voi parhaimmillaan olla verrattavissa kiinteistökiinnityksen arvoon.

Kiinteistön ainesosan luovutus

Kiinteistön katsotaan yleisesti muodostuvan kokonaisuudesta, johon kuuluu maapohjan lisäksi kiinteistön ainesosat ja tarpeisto. Kiinteistön ainesosina pidetään sen alueella sijaitsevia ja käyttöä palvelevia rakennuksia, rakennelmia, koneita ja laitteita. Kiinteistönkaupassa luovutuksensaaja saa lähtökohtaisesti omistusoikeuden myös kiinteistön ainesosiin ja tarpeistoon. Kiinteistön omistajalla on kuitenkin myös oikeus luovuttaa sivulliselle kiinteistöön kuuluvia ainesosia, siten että hän pidättää omistusoikeuden kiinteistön muilta osin itsellään. Tutkielmassa tarkastellaan kiinteistöön kuuluvan ainesosan luovutusta sivulliselle. Luovutus on lähtökohtaisesti pätevä sopimusosapuolten välillä, mutta minkälaista suojaa luovutuksensaaja saannolleen saa muita tahoja kohtaan? Tarkoituksena onkin siten selvittää sivullisen asemaa suhteessa kiinteistönomistajan velkojiin ja kiinteistön myöhempiin luovutuksensaajiin nähden. Erityisen tarkastelun kohteena on kiinteistön ja ainesosan välisen ainesosasuhteen lakkauttaminen ainesosan luovutuksen yhteydessä. Tutkimusote on luonteeltaan oikeudogmaattinen. Aihepiiristä on olemassa hyvin vähän viimeaikaista oikeuskäytäntöä, mistä johtuen tutkimus pohjautuu voimakkaasti oikeuskirjallisuuteen. Tutkimuksen kannalta erittäin merkityksellisenä teoksena on mainittava Kartion ym. yleisteos Maakaari. Tämän lisäksi tutkimukseen on vaikuttanut suuresti myös Kaiston, Tammi-Salmisen, Teporan ja Tuomiston kirjoitukset aihepiiristä. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että ainesosan luovutuksensaajan asema on riippuvainen tapauskohtaisesti käytettävissä olevista keinoista. Ainesosan luovutuksensaajan suojan voidaan sanoa olevan hyvin vahva niissä tilanteissa, joissa ainesosan luovutuksensaaja on kirjannut oikeutensa maakaaressa mahdollistetulla tavalla. Niissä tapauksissa joissa kirjausta ei ole tehty saa luovutuksensaaja puolestaan hyvin rajallisesti suojaa suhteessa kiinteistön myöhempiin luovutuksensaajiin ja kiinteistönomistajan velkojiin nähden.

Tavanomaisen irtaimen esineen sale and lease back -järjestely. Tarkastelussa erityisesti vuokralleottajan sivullissuoja.

Tutkielman aiheena on tavanomaisen irtaimen esineen sale and lease back -järjestely. Järjestelyyn kuuluu nimensä mukaisesti luovutus ja takaisinvuokraus. Kokonaisjärjestelyn avulla rahoittaja ja luotonsaaja pyrkivät luomaan luotonmaksun vakuudeksi omistusoikeuteen perustuvan esinevakuuden. Järjestelyn tavoitteena on, että luotonsaajan asemassa oleva myyjä pystyisi käyttämään samaa esinettä samanaikaisesti sekä va-kuusobjektina että elinkeinotoimintansa tuotantovälineenä. Juuri siitä syystä, että luo-tonsaaja tarvitsee esinettä koko ajan elinkeinotoiminnassaan, ei panttausta voida käyttää. Tutkielma on oikeusdogmaattinen ja sen pyrkimyksenä on antaa selkeä kokonaiskäsitys irtaimen esineen sale and lease back -järjestelystä ja sen käytettävyydestä vakuusjärjestelynä. Oikeusdogmaattiselle tutkimukselle tyypillisesti tutkielmassa tarkastellaan olemassa olevaa tietomateriaalia. Keskeisimmät tutkielmassa käytetyt kirjallisuuslähteet ovat Jarno Teporan useat sale and lease back -järjestelyyn keskittyvät artikkelit, Jarmo Tuomiston omistusvakuuksia koskeva kirjallisuus sekä Erkki Havansin esineoikeudellinen perusteos Esinevakuudet. Virallislähteistä selvästi merkittävimmät ovat vuonna 1997 voimaantullut maakaari ja sen esityöt. Tutkimuksessa keskitytään erityisesti vuokralleottajan sivullissuojaan. Näin ollen tärkeimmäksi tutkimuskysymykseksi jäsentyy se, voiko sale and lease back -järjestelyssä ostajan roolissa oleva sijoittaja tai rahoittaja saavuttaa järjestelyn avulla kollisiotilanteiden varalta turvaavan vakuusaseman. Tutkimuksen kannalta keskeinen omistusvakuus-järjestely on vakuusluovutus, jollaiseksi vakuustarkoituksessa tehty sale and lease back -järjestely melko vakiintuneesti tulkitaan. Tutkimuksessa tarkastellaan mahdollisuutta hyväksyä sale and lease back -järjestely rahoittajalle dynaamista kollisiosuojaa tarjoavaksi vakuusjärjestelyksi ilman julkivarmistusta. Toisaalta selvitetään julkivarmistuksen toteuttamisen mahdollisuutta ilman hallinnansiirtoa muun muassa maakaaren 14:4.1:n 1 kohdan mukaisen kirjaamisen avulla. Nykylainsäädännön puitteissa järjestelyn hyväksyminen itsenäiseksi omistusvakuudeksi näyttää olevan epätodennäköistä ja ilman julkivarmistusta dynaaminen sivullissuoja jää saavuttamatta, vaikka järjestely on sitova inter partes. Tutkimuksen loppupäätelmissä pohditaan, voisiko sale and lease back -järjestelyyn liittyviä ongelmia ratkaista muuttamalla voimassa olevaa lainsäädäntöä tai antamalla täysin uutta lainsäädäntöä. Asiaa pohditaan myös oikeusvertailun keinoin selvittäen muiden Pohjoismaiden sekä Saksan oikeusjärjestelmien kantaa järjestelyyn.