Kuinka lähellä on lähellä? Ostosmatkojen autoriippuvuus osana kulutuskäsitystä pääkaupunkiseudulla

Tutkielman aiheena on ostosmatkojen autoriippuvuus pääkaupunkiseudulla. Autoriippuvuudella tässä yhteydessä tarkoitetaan auton käytön kokemista vaihtoehdottomaksi talouksissa, joissa auto on vähintäänkin käytettävissä. Autoilun ja autojärjestelmän ongelmat ovat viime vuosina nousseet entistä laajemmin yleiseen tietoisuuteen etenkin ilmastonmuutoskeskustelun myötä. Kaupan kontekstissa asia on noussut Suomessa esille ympäristöministeriön ajaessa tiukempaa sijainninohjausta, mitä monet kaupan edustajat ovat esimerkiksi autoilun välttämättömyyteen vedoten vastustaneet. Autoriippuvuus ja kulkumuodon valinta ovat myös kansainvälisessä tutkimuskeskustelussa ajankohtaisia aiheita. Liikennetekniikassa ihmisten kulkutapoja on selitetty perinteisesti matka-ajan ja -hinnan avulla, mutta viimeisten parin vuosikymmenen aikana maankäytön ja fyysisen ympäristön mahdollista vaikutusta on tutkittu yhä laajemmin. Psykologiseen teoriaperinteeseen nojaavassa tutkimuksessa on havaittu myös asenteilla, normeilla ja muilla psykologisilla tekijöillä olevan yhteys liikkumisvalintoihin. Vakiintuneet liikennettä tutkivat tieteet tarkastelevat liikennettä suljettuna järjestelmänä, joka on altis vaikutusyrityksille. Sosiologiassa näkemys suljetusta järjestelmästä on vieraampi, ja pyrkimykset vaikuttaa ihmisten liikkumiskäyttäytymisen esimerkiksi kaupan sijainninohjauksella asettuvat epävarmempaan valoon. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimivat Pierre Bourdieun kulutustutkimukset, joissa kuluttaja ja kulutus nähdään taloudellisen ja kulttuurisen pääoman vuorovaikutuksen kautta. Tilastollisen tutkimuksen aineistona toimii Kauppakeskukset osana kestävää kulutusta ja kaupunkirakennetta (KOKKKA) –tutkimushankkeessa toteutetun kuluttajakyselyn pääkaupunkiseudun aineisto, josta analyysiin valittiin taloudet, jotka omistavat tai muuten aktiivisesti käyttävät autoa (N = 3351). Analyysissa selvitettiin autonomistuksen, fyysisen ympäristön, kulutusdispositioiden, sosioekonomisen aseman ja demografisen tilanteen yhteyttä auton käyttöön ostosmatkoilla. Pääasiallisina analyysimenetelminä käytettiin faktorianalyysia ja logistista regressioanalyysia, jotka ovat vakiintuneita menetelmiä eri tieteenaloilla. Toisaalta tulosten tulkinnan apuna käytettiin Bourdieun teoriaan läheisesti liittyvää usean muuttujan korrespondenssianalyysia. Tulosten mukaan autonomistuksella, asuinpaikalla ja sen lähiympäristön kaupoilla sekä kulutusdispositioilla on selvä ja merkittävä yhteys siihen, käyttävätkö autolliset taloudet ostosmatkoilla myös autolle vaihtoehtoisia kulkumuotoja. Myös muilla tekijöillä, kuten tulotasolla ja iällä, oli yhteys autoriippuvuuteen, mutta erityisesti koulutustason yhteys niin autoriippuvuuteen kuin yhteisvaikutuksessa muihin selittäjiin oli merkittävä. Aikaisemman tutkimuksen valossa suurin osa tuloksista oli odotettuja, joskin kotitaloustyypin yhteyden peittyminen muiden muuttujien alle poikkesi oletuksista. Sen sijaan koulutustason merkitystä kulkumuodon valinnassa ja autoriippuvuudessa on toistaiseksi tutkittu hyvin vähän. Tutkimuksen perusteella Bourdieun taloudellisen ja kulttuurisen pääoman vuorovaikutuksen huomioiva lähestymistapa tuo uusia näkökulmia liikennetutkimukseen. Kuluttajien liikkumisvalinnat ovat järkeviä, mutta toiminta voi silti vaihdella yksilöllisten tekijöiden ja sosiaalisen rakenteen vaikutuksen perusteella. Kauppojen sijainnilla on yhteys auton käyttöön ja autoriippuvuuteen, mutta yleiset ohjaustoimet vaikuttavat eri ryhmiin eri tavalla. Monessa tapauksessa kulkumuoto jäsentyy osaksi käsitystä kuluttamisesta, ei siitä erillisenä tehtäväksi valinnaksi.

Lihan syömisen oikeudesta - Miksi kaupunginvaltuutetut riitelevät kasvisruokapäivästä?

Pro gradu tutkimuksessani tarkastellaan Helsingin, Espoon, Tampereen ja Jyväskylän kaupunginvaltuustoissa käytyjä kasvisruokapäiväkeskusteluja. Työn tavoitteena ja tarkoituksena on selvittää, mistä valtuustosaleissa käydyissä kasvisruokapäiväkeskusteluissa oikeastaan on kysymys. Minkä puolesta argumentoivat kasvisruokapäivän puolustajat ja mitä puolustavat kasvisruokapäivän vastustajat, jotka jyrkästi nousevat aloitetta vastaan? Kaupunginvaltuustoissa käydyt kasvisruokapäiväkeskustelut poikkeavat tavanomaisista valtuustokeskusteluista, sillä ne ovat sekavia ja poikkeuksellisen emotionaalisesti latautuneita. Keskustelun aikana syntyy voimakas ristiriita-asetelma, jossa osapuolet eivät ymmärrä toisiaan, vaan puhuvat toistensa ohi. Tutkimukseni tarkoituksena on ottaa selvää tämän omalaatuisen poliittisen keskustelun perimmäisestä luonteesta. Työn taustalla on kysymys lihan syönnin monimutkaisesta asemasta maailmassa, jossa ekologisuuden nimissä kuluttamista tulisi vähentää. Lihan syöntiä tulisi vähentää sen epäekologisuuden tähden, mutta miten saadaan kulutus laskuun tilanteessa, jossa lihan syönnistä on vasta vähän aikaa sitten tullut jokaisen suomalaisen perusoikeus. Pohdin työssäni ruoan ja syömisen asemaa nyky-yhteiskunnassa sekä erityisesti lihan monimerkityksisyyttä ja sen syömisen problemaattisuutta. Tutkimukseni osallistuu keskusteluun siitä, mitä tapahtuu, kun ekologisuuden nimissä kuluttajakansalaisten elämäntapoja saatetaan joutua rajoittamaan. Tarkastelen aineistoani hyödyntämällä Laurent Thévenot´n teoriaa kolmesta yhteisyyden kieliopista sekä Luc Boltanskin ja Laurent Thévenot´n teoriaa oikeuttamisen maailmoista. Teorioiden avulla selvitän, miten kasvisruokapäivän puolustajat ja vastustajat rakentavat argumenttinsa. Tutkimukseni tuloksena selviää, että kasvisruokapäivän puolustajat rakentavat yhteiselämää vetoamalla ekologiseen maailmaan, jolloin kommunikointi perustuu ajatukselle yhteisestä hyvästä. Sen sijaan kasvisruokapäivän vastustajat rakentavat argumenttinsa liberaalin kieliopin varaan, jolloin tavoitteena on oman edun saavuttaminen. Kasvisruokapäiväkeskustelussa kysymys on kulttuurisodasta, jossa törmäävät vaatimus yksilön valinnan vapaudesta ja vaatimus valinnan vapauden rajoittamisesta ympäristön hyvinvoinnin nimissä. Kysymys on hyvin perustavanlaatuisista lähtökohtaeroista, erilaisista ”pyhistä”, joiden yhteensovittaminen on vaikeaa. Keskustelussa syntyvä konflikti johtuu siitä, että ekologinen pakko on niin merkittävällä tavalla ristiriidassa klassisten länsimaisten vapausoikeuksien kanssa. Tutkimuksen analyysiosassa pyrin selvittämään, miten nämä keskenään ristiriitaiset arvolähtökohdat ovat syntyneet. Tutkimukseni lopuksi kysyn, voivatko tällaiset ”kulttuurisodat” yleistyä ja paisua, jos ekologinen paine kasvaa ja markkinavoimat jatkavat voittokulkuaan.

"Säästän ja tuhlaan, mutta en osta mitään turhaa tai ylimääräistä" : helsinkiläislasten oma raha ja sen käyttö

Nykylapsuudesta on tullut varsin kulutuskeskeistä. Tämän päivän lapset kasvavat valtaisan tavara- ja elämysmaailman ympäröimänä ja he osallistuvat myös kuluttajina yhteiskuntaan. He ovat huomispäivän aikuiskouluttajia, joiden arvot ja asenteet kuluttamista kohtaan muotoutuvat osin jo lapsuudessa. Lapset ovat myös markkinoinnille kiinnostava kohderyhmä ja yhä nuoremmat tunnistavat mainoksista tuttuja brändejä. Tässä tutkimuksessa käsitellään helsinkiläislasten omaa rahaa heidän omasta näkökulmastaan. Useimmiten tämä oma raha on joko viikkorahaa tai kuukausirahaa. Näkökulma tutkimukseen on kulutussosiologinen. Teoreettisena viitekehyksenä on käytetty Viviana Zelizerin teoriaa rahan luokittelusta ja korvamerkitsemisestä. Kiinnostuksen kohteena ovat myös olleet lasten rahaan ja sen käyttöön liittyvät arvot. Tutkitut lapset ovat iältään 9.-13.- vuotiaita. Tutkimuksen pohjana on valmis aineisto, joka on kerätty Survey-tutkimuksena keväällä 2008. Aineiston analyysissä on käytetty sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista lähestymistapaa. Analyysimenetelminä on käytetty ristiintaulukointia ja sisällönanalyysiä. Vaikka lapsuuteen ja nuoruuteen liitetään usein huoli holtittomasta kulutuksesta ja materialistisista arvoista, aineiston pohjalta voi väittää, että huoli on ainakin osittain aiheeton. Tutkimuksesta käy ilmi, että 9- 13-vuotiaiden helsinkiläislasten kulutustavat ovat yleisesti ottaen säästäväisyyttä ihannoivat, joskin myös materialistisia asenteita tulee ilmi. Helsinkiläislapset ovat omaksuneet aikuisyhteiskunnan luomat ja ylläpitämät asenteet "järkevästä" rahankäytöstä. Rahankäytössään lapset eivät näe minkäänlaista ristiriitaa, vaan sekä kuluttaminen, että säästäminen on lapsille hyvin luontevaa. Lapset, jotka ovat pienestä pitäen tottuneet mainoksiin ja markkinointiin suhtautuvat rahankäyttöön mutkattomasti ja järkevästi. Tutkimuksessa ei noussut missään vaiheessa ilmi, että lapset ihannoisivat kerskakulutusta tai ylenpalttista rahankäyttöä, vaan säästäväisyyden normi heijastui myös lasten retoriikassa. Kaiken kaikkiaan vaikutelma lasten suhteesta rahaan oli hyvin realistinen. He myös näyttivät ymmärtävän rahan arvon ja olivat valmiita säästämään päästäkseen tavoitteeseensa. Alueellisesti Helsinki näyttäytyy hyvin homogeenisena, eikä mittavia eroja lasten oman rahan määrässä esiinny.