Arvostelusta näyttöön. Koulutuksen arvioinnin kehityspiirteitä Suomessa

Summary: From assessment to evaluation. Development of educational evaluation in Finland

Oppimistyyli harkitsevuus vs. impulsiivisuus ja tiedonhankintatyylit: Tyylien yhteys koulutyöskentelyyn, koulumenestykseen ja ammatilliseen suuntautumiseen

Lectio praecursoria

Tietokoneavusteinen opetus koulun oppimisympäristöjen muutoksessa

Summary: Computer-aided instruction in the changing learning environments

Kohdentamalla suurin hyöty maatalouden ympäristönsuojeluun : TEHO Plus -hankkeen (2011-2014) loppuraportti

TEHO Plus, Maatalouden vesiensuojelun tehostaminen -hanke jatkoi TEHO-hankkeen aloittamaa työtä vuosina 2011–2014. Hankkeen toiminnan painopistealueina ovat olleet maatalouden ympäristöneuvojien koulutuspaketin luonti ja koulutuksen kokeileminen, tilakohtainen neuvonta ja neuvonnasta saatujen kokemusten hyödyntäminen, tietopaketin kokoaminen maatalouden ympäristöasioista, tilatason kokeilutoiminta ja vedenlaadun seurannan kehittäminen. Ympäristötoimia on neuvonnassa suositeltu kohdennettavaksi paikkatietoaineistoja ja ravinnetaseita hyödyntäen. Hanke toteutettiin Varsinais-Suomen ELY-keskuksen, MTK-Satakunnan ja MTK-Varsinais-Suomen yhteistyönä. Hanketta rahoittivat maa- ja metsätalousministeriö sekä ympäristöministeriö. Tärkeänä kumppanina hankkeessa olivat yhteistyöviljelijät, joiden kanssa kehitettiin ympäristöneuvontaa ja toteutettiin kokeilutoimintaa. Hankkeen toiminta-alueena oli Satakunta ja Varsinais-Suomi, mutta hankkeen tulokset ovat valtakunnallisesti hyödynnettävissä. Valtakunnallista näkemystä haettiin tiiviillä yhteistyöllä eri maakuntien toimijoiden kanssa. Tähän loppuraporttiin on koottu hankkeen kokemuksia ja tuloksia ympäristöneuvonnasta, ympäristöneuvojien koulutuksesta, tilakäynnistä ja viljelijöiden antamasta palautteesta ympäristöneuvonnasta, vedenlaadun seurannan kehittämisestä, kokeilutoiminnasta sekä hanketyöstä.

Targeted measures bring the greatest benefits for environmental protection in agriculture final report of the TEHO Plus project (2011–2014)

Targeted measures bring the greatest benefits for environmental protection in agriculture final report of the TEHO Plus project (2011–2014). Particular priority areas of the project activities included creating a training package for agri-environment advisers and testing it, farm-specific advisory services and exploitation of experiences of advice provision, putting together an information package of agri-environment issues, farm-level experiments, and development of water quality monitoring. The recommendations issued by advisers on targeting environmental measures were based on utilising geographical information material and nutrient balances. The project was implemented in cooperation by Southwest Finland Centre for Economic Development, Transport and the Environment, MTK-Satakunta and MTK-Varsinais-Suomi. The project received funding from the Ministry of Agriculture and Forestry and the Ministry of the Environment. Participating farmers, with whom environmental advice was developed and experiments were carried out, were important partners for the project. The operating area of the project was Satakunta and Varsinais-Suomi in Southwest Finland, but its outcomes can be exploited nationally. A national perspective was ensured by close cooperation with actors in different provinces. This final report describes project experiences and outcomes including environmental advisory services, training of agri-environmental advisers, farm visits and the feedback received from farmers on agri-environmental advice, development of water quality monitoring, experiments and project work.

Talvitaistelukokeilut Suomessa ennen talvisotaa

Vuonna 1918 vasta itsenäistyneen ja sisällissodan käyneen Suomen sotaväki oli monien haasteiden edessä. Suomen sotaväen oli lähdettävä kehittämään sotataidollisia seikkoja ja sotavarustusta. Aluksi vaikutteita otettiin ulkomailta ja suurvalloilta. Jo varhaisessa vaiheessa ymmärrettiin ottaa huomioon suomalaiset erityisolosuhteet, joista talvi oli eräs merkittävimmistä. Varsin pian Suojeluskunnat ja sotaväki alkoivat suorittaa omia talvisotakokeiluitaan, jotka yhdistettiin yhteiseksi kokeilutoiminnaksi vuonna 1924. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää talvitaistelukokeiluiden merkitys suomalaisen sotataidon kehittämisessä, keskittyen sotavarustuksen, taistelutekniikan sekä osin taktiikan kehittymiseen. Tutkimustehtävän avulla selvitetään keskeisien talvitaisteluun liittyvien suorituskykyjen kehittyminen, ja kokeilutoiminnan merkitys. Käsittelyajanjakso on rajattu 1920 ja 1930- luvulle, päättyen vuoteen 1939. Tutkimus on pääosin arkistolähteisiin perustuva asiakirjatutkimus. Tutkimusmenetelmänä on kvalitatiivinen sisällönanalyysi. Pääaineistona tutkimuksessa ovat käsittelyajanjakson sotaväen asiakirjat. Lisäksi aineistona on aiheeseen liittyvää tutkimuskirjallisuutta. Asiakirjalähteistä hyödyllisimpiä ovat sotaväen eri joukko-osastojen sekä Suojeluskuntien harjoitus- ja kokeilukertomukset, sekä asiaan liittyneiden virkamiesten kirjeenvaihto. Erityisesti jalkaväen tarkastajan ja Yleisesikunnan koulutustoimiston asiakirjat - sekä kirjeenvaihto ovat olleet merkittäviä lähdekokonaisuuksia. Haastavasta lähtökohtatilanteesta huolimatta kokeilutoiminta lähti verrattain nopeasti käyntiin, ja siitä tuli koordinoitua. Jo 1920-luvun puoliväliin mennessä tehtiin arvokkaita havaintoja ja saatiin jatkon kannalta merkittäviä kokemuksia. Alussa kokeilut olivat melko teknisiä, mutta vähitellen ne muuttuivat enemmän taistelutekniikkaa ja taktiikkaa koskeviksi. Saavutettujen tulosten ja kokemusten ansiosta laadittiin talvitaisteluun liittyviä ohjesääntöjä, ja sotavarustus kehittyi 1930-luvun puoliväliin mennessä tarkoituksenmukaiseksi. Vaikka kaikilta osin ei päästy tyydyttäviin tuloksiin, oli talvitaisteluun liittyvä osaaminen sekä sotavarustus kehittynyt merkittävästi verrattuna lähtökohtatilanteeseen. Osittain kehitystyötä haittasivat taloudelliset tekijät, ja varsinkin suurempien sotaharjoitusten vähyys näkyi talvitaisteluun koulutettujen joukkojen osaamistasossa. Tutkimuksen ja tutkimusaineiston perusteella tullaan siihen johtopäätökseen, että talvitaistelukokeiluilla saavutettiin pitkällä aikavälillä merkittäviä tuloksia sotavarustuksen, taistelutekniikan ja taktiikan osalta.

Panssarihälytys : hyökkäysvaunukokeiluosaston ajokokeet Karjalan kannaksella

Panssariaseen synty ensimmäisessä maailmansodassa oli tuonut uuden operatiivisesti merkittävän toimijan taistelukentille. Suomessa kehitys otettiin huomioon perustamalla omat panssarivaunujoukot vuonna 1919. Seuraavan vuosikymmenen alussa Karjalan kannaksella tutkittiin panssarivaunujen käyttömahdollisuuksia ja päädyttiin siihen, että vaunuja voitaisiin käyttää siellä rajoitetusti ainoastaan muutamilla alueilla. Tästä johtuen Suomeen jäi vallalle yleinen ajatus siitä, ettei panssarivaunuja voida käyttää maan peitteisessä ja pinnanmuodostukseltaan epätasaisessa maastossa. Tultaessa 1930-luvulle Suomessa herättiin Neuvostoliitossa tapahtuneeseen kehitykseen panssariaseen osalta. Mahdollisessa sodassa olisi enemmän kuin todennäköistä, että Neuvostoliitto hyökkäisi panssaroiduilla joukoilla myös Suomelle ominaisessa peitteisessä maastossa. Panssarivaunujen mahdollisen käytön testaamiseksi käynnistettiin laajat ajokokeilut Karjalan kannaksella. Kokeilut suoritettiin maaliskuussa ja elo-syyskuussa 1934. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää panssarivaunuilla tehtyjen ajokokeiden aloittamiseen johtaneet syyt, miten kokeet toteutettiin sekä niiden vaikutukset panssariaselajiin ja panssarintorjuntaan, erityisesti toimintatapoihin ja välineistöön. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimusmenetelmänä on käytetty lähdekritiikkiin perustuvaa sisällönanalyysiä. Tutkimus etenee kronologisessa järjestyksessä, muodostaen näin havaittavan kehityskaaren, ja nostaen syyt ja seurannaisvaikutukset esille. Lähdeaineisto perustuu tärkeimmiltä osiltaan kansallisarkistossa säilytettävään julkaisemattomaan alkuperäismateriaaliin, joka jakautuu virallisiin asiakirjoihin ja epävirallisiin eri henkilöiden muistioihin ja muistiinpanoihin. Lisäksi tutkimuksessa on käytetty yleisesikuntaupseerikurssien diplomitöitä sekä sotilasammattilehdissä julkaistuja aikalaiskirjoituksia. Lehtiartikkelit antavat kuvan kyseisen ajan taktisesta ajattelusta ja sotateknisestä kehityksestä. Vuonna 1934 suoritetut ajokokeet, todistivat oikeiksi uhkakuvat panssarivaunujen käyttömahdollisuuksista Suomen maaperällä ja torjuntavälineiden, -henkilöstön ja koulutuksen välttämättömyyden. Kokeiluiden tulokset poistivat lopullisesti 1920-luvulta periytyneen olettamuksen, ettei maastomme mahdollista panssarivaunujen käyttöä. Reilussa kymmenessä vuodessa tapahtunut panssarivaunujen tekninen kehitys oli muuttanut maaston luoman estearvon paljon luultua pienemmäksi. Ajokokeita seurannut koulutus- ja kokeilutoiminta paransi suomalaisten joukkojen ymmärrystä ja osaamista panssarivaunuista ja niiden torjunnasta. Karjalan kannaksella aloitettiin linnoitustyöt ja maastoa muokattiin siellä panssarintorjuntaan soveltuvaksi. Myös kalustohankinnat käynnistyivät sekä panssarintorjunta-aseistuksen osalta, että uusien panssarivaunujen osalta. Kokeilut edesauttoivat suomalaisen panssarintorjuntajärjestelmän syntymistä, joka ei kuitenkaan ehtinyt muodostua teoriasta käytäntöön ennen talvisodan alkua.

Jalkaväkirykmentin raskaiden aseiden organisointi ja siihen vaikuttaneet tekijät vuosina 1918-1939

Ensimmäinen maailmansota sekä Suomen vapaussota vuonna 1918 loivat pohjan suomalaiselle sotaväelle ja sen aseistuksen kehittymiselle. Vapaussodan loppupuolella joukot organisoitiin jalkaväkirykmenteiksi, etupäässä saksalaisen mallin mukaisesti, ja aseistettiin kiväärein sekä harvalukuisin konekiväärein. Seuraavat kaksi vuosikymmentä talvisotaan saakka olivat Suomessa kiivasta kehittämisen ja varustamisen aikaa, jolloin kokoonpanoja ja niiden aseistusta testattiin koulutuksessa, harjoituksissa sekä erillisissä kokeiluissa. Kokeilutoiminnan lisäksi kokoonpanojen muodostamiseen vaikuttivat koko sotien välisen ajan ensimmäiseen maailmansotaan osallistuneiden maiden kokemukset sodasta sekä teollistumisen myötä alkanut voimakas sotatekninen kehitys. Jalkaväen tulivoimaa kasvatettiin aluksi lisäämällä konekiväärien määrää rykmenteissä, mutta pian huomattiin kranaatinheittimien tarjoamat mahdollisuudet jalkaväen tukemiseen ja ne liitettiin osaksi joukkojen aseistusta. 1930-luvun puolivälissä suoritettujen kokeilujen tuloksena havahduttiin panssarintorjunta-aseistuksen tarpeeseen, mutta viivästykset tuotannon aloittamisessa ja ulkomaisissa hankinnoissa vaikeuttivat niiden liittämistä jalkaväkirykmentteihin ennen talvisotaa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten jalkaväen raskaiden aseiden sijoittaminen sodanajan jalkaväkirykmentteihin toteutettiin itsenäisyyden alkuvuosista talvisotaan ulottuvalla jaksolla ja mitkä tekijät vaikuttivat niiden sijoittamiseen. Päätutkimuskysymykseen pyritään vastaamaan tarkastelemalla seuraavia organisaatiomuodostukseen vaikuttaneita tekijöitä: tutkimus- ja kokeilutoiminta, ulkomaiset vaikutteet, sotatekninen kehitys sekä sotakokemukset ja muutokset uhkakuvassa. Päätutkimusmenetelmä on analysoiva asiakirjatutkimus. Kokonaiskuva tutkimusaiheesta muo-dostetaan sekundaarilähteiden kuten kirjallisuuden, lehtiartikkelien ja aikaisemman tutkimuk-sen pohjalta. Sekundaarilähteiden avulla päästään arkistoperäisten primaarilähteiden kuten asiakirjojen ja virkakirjeiden luo, joita analysoimalla ja sekundaarilähteisiin vertaamalla muodostetaan yksityiskohtainen kuva tutkimusaiheesta. Vapaussodan ja talvisodan välisenä aikana tapahtuneessa jalkaväkirykmentin kehitystyössä otettiin huomioon ulkomaiset vaikutteet, sotakokemukset, tutkimus- ja kokeilutyö, sotatekninen kehitys sekä Suomeen mahdollisesti kohdistuva uhka. Ulkomaista erityisesti Saksalla ja Venäjällä oli tärkeä rooli jalkaväkirykmenttien muotoutumisessa. Saksalaisten organisaatiorakenteesta ja aseistuksesta otettiin tarkasti mallia Suomen tuoreeseen sotaväkeen, kun taas Venäjän toimia seurattiin mahdollisen uhkan näkökulmasta. Vapaussodan ja ensimmäisen maailmansodan perintönä puolustus rakennettiin konekiväärien varaan ja epäsuorat tulitukiaseet omaksuttiin vähitellen osaksi jalkaväkeä. Kotimaassa ja ulkomailla suoritettujen asejärjestelmätutkimusten ja kokeilujen tulokset osoittautuivat ensiarvoisen tärkeiksi koko sotien välisen ajan, ja niiden perusteella tehtiin merkittäviä muutoksia organisaatioissa ja joukon aseistuksessa.