Muistoja kadonneesta valtiosta: DDR:n arkipäivän muistaminen, museoiminen ja Ostalgie

Tässä pro gradu -tutkielmassa käsitellään DDR:n arkipäivän muistamista ja museoimista sekä DDR-nostalgiaa eli Ostalgieta. Tutkielmassa esitellään erilaisia näkökulmia muistin ja nostalgian muotoutumiseen ja pohditaan sitä, millä tavoin Saksan menneisyys ja historiapolitiikka ovat vaikuttaneet siihen, kuinka DDR:n menneisyyttä nykyään käsitellään. Työ perustuu Berliinissä, Saksassa huhti-heinäkuussa 2010 kerättyyn aineistoon, joka koostuu haastatteluista, vierailuista DDR:n arkipäivää käsitteleviin museoihin sekä verkkoaineistosta. DDR:n arkipäivää esittelevissä museoissa DDR:n materiaalinen menneisyys on pyritty säilyttämään, jotta muisti siitä ei katoaisi. Museoiden näyttelyt herättelevät ja ylläpitävät muistia sekä valistavat kävijöitä siitä, millaista tavallinen ja arkinen elämä DDR:ssä oli. Museot luovat korostetun ei-poliittisilla ja arkipäiväisillä näyttelyillä vastanarratiiveja viralliselle valtion DDR:stä ylläpitämälle suurnarratiiville, jossa DDR nähdään pelkkänä totalitaarisena diktatuurina ja sorron symbolina. Yhteisöpalvelu Facebookista löytyvässä keskusteluryhmä DDR Zonenkinderissä ihmiset jakavat omakohtaisia ja subjektiivisia muistojaan menneestä. Ryhmä luo vapaan ja avoimen foorumin jakaa muistoja, tuntea yhteisöllisyyttä ja koota kollektiivista muistia menneestä. Sekä DDR-museot että DDR Zonenkinder synnyttävät vaihtoehtoisia näkemyksiä DDR:n menneisyydestä, nämä ovat muussa keskustelussa ovat jääneet vähemmälle huomiolle. DDR:n kaaduttua 1989 ja vuotta myöhemmin Saksojen yhdistyttyä alkoi Saksassa kiivas keskustelu siitä, kuinka DDR:n menneisyyttä tulisi käsitellä. Saksa on toistaiseksi ainoa maa, jossa on yhden vuosisadan aikana järjestetty kaksi totuuskomissiota: ensimmäinen holokaustin ja toinen DDR:n kaatumisen jälkeen. Saksan kielessä on jopa kaksi sanaa, Vergangenheitsbeweltigung sekä Geschichtsaufarbeitung, jotka tarkoittavat menneisyyden käsittelyä tai sen työstämistä. Voi siis sanoa, että vaikean menneisyyden käsittely on saksalaisten erityisosaamista. Totuuskomissio, rajavartioiden oikeudenkäynnit, Stasin arkistojen läpikäyminen sekä DDR:n vertaaminen kolmanteen valtakuntaan saivat itäsaksalaiset tuntemaan itsensä toisen luokan kansalaisiksi, joilla ei ollut oikeutta omaan menneisyyteensä, mutta ei myöskään omaan tulevaisuuteensa. Itäsaksalaisista tuntui, ettei heidän elämänsä menneisyys näkynyt Länsi-Saksan hallinnoimassa historiankirjoituksessa. DDR:n nopea katoaminen niin poliittisena järjestelmänä kuin materiaalisena kulttuurina kiihdytti Ostalgien syntyä. Itäsaksalaisten vuosikymmeniä odottamat läntiset kulutushyödykkeet sekä vauraus ja hyvinvointi eivät saavuttaneetkaan itää siinä määrin ja yhtä nopeasti kuin siellä oli oletettu. Yhdistymisen aikaansaama euforia muuttui pian pettymykseksi, kun uuteen systeemin sopeutuminen ei onnistunut kivuttomasti. Analyysissa käytetään Daphne Berdahlin näkemystä Ostalgiesta keinona luoda vastanarratiiveja. Tämän lisäksi analyysissä tukeudutaan Paul Cooken näkemykseen Ostalgiesta Länsi-Saksan harjoittaman itäsaksalaisen kulttuurin ja historian kolonisaation vastustamisena. Tutkielmassa Ostalgie nähdään itäsaksalaisten vastarintana ja itsemääräämisoikeuden vaatimisena. Tutkielmassa tullaan myös siihen johtopäätökseen, että Ostalgiessa pohjimmiltaan kysymys on uuden järjestelmän ja länsimaisen kulttuurin hallitsemisesta ripauksella itäsaksalaista erityislaatuisuutta eikä niinkään menneisyyden haikailusta tai halusta palauttaa DDR valtiona tai poliittisena järjestelmänä. Ostalgien avulla itäsaksalaiset rakentavat uudenlaista identiteettiä uudessa systeemissä, mutta kuitenkin säilyttävät osan jotain vanhaa ja erityslaatuista.

Pärjätäkseen pitää olla sosiaalinen, aktiivinen ja menestyvä ihminen. Kaikkea hyvää vaan heille, mutta entäs me muut? Vertaistuki Yksinäisyys-nettiryhmässä avunsaajan ja avunantajan näkökulmista.

Yksinäisyyden merkitys hyvinvointia uhkaavana tekijänä on viimeaikoina noussut esiin yhä enenevissä määrin. Yksinäiset korkeakouluopiskelijat ovat erityisen haavoittuvassa elämäntilanteessa, sillä nuoren aikuisen elämään liittyvät erityiset kehitykselliset haasteet. Tärkeää on, että opiskelijat saavat tukea tilanteeseensa, jotta yksinäisyyden kauaskantoisilta vaikutuksilta vältyttäisiin. Vertaistuki voi monen kohdalla olla tärkeää, ja Internet mahdollistaa matalan kynnyksen paikan avun hakemiseen. Tutkielmassani perehdyn Nyyti ry:n ylläpitämään, korkeakouluopiskelijoille tarkoitettuun Yksinäisyys-nettiryhmään, ja siinä esiintyvään vertaistukeen. Erityisen tutkimusasetelmastani tekee vertaistuen tarkastelu sen kaksijakoisuuden kautta: millaisia avunsaajana olemisen ja avunantajana toimimisen tapoja kirjoituksista on löydettävissä, ja miten ne suhteutuvat toisiinsa. Näin voidaan ymmärtää paremmin keskustelijoiden tarpeita ja odotuksia, ja sitä, miten ryhmä pystyy niihin vastaamaan. Aineistoa on tutkittu sisällönanalyysin menetelmin. Näyttäisi siltä, että ryhmään kohdistetaan enemmän odotuksia ja tarpeita kuin mihin se pystyy vastaamaan. Avunsaajana olemisen luokkia oli yhteensä 15, jotka kuvasivat viittä eri ulottuvuutta. Ulottuvuudet olivat kokemuksellisuus, kontrolliodotus, vaikeusaste, suhde tietoon ja odotuksellisuus. Avunantajana toimimisen kohdalla luokkia muodostui kahdeksan, jotka kuvasivat neljää ulottuvuutta. Näitä olivat empatia, eteenpäin suuntaavuus, opastus ja kyseenalaistus. Avunsaajana oleminen hallitsi nettiryhmän keskusteluja, ja sitä kuvastavat tekstit olivat paitsi määrällisesti pidempiä, myös sisällöllisesti rikkaampia. Suhteutettaessa avunsaajan ja avunantajan tapoja toisiinsa havaitaan, että ryhmässä osoitettu tuki pystyy hyvin vastaamaan moniin odotuksiin, mutta toisaalta jokin tuenmuoto saattaa olla päinvastainenkin joidenkin luokkien tarpeille. Voikin olla, että vertaistuesta on keskustelijoille hyötyä tiettyyn tasoon asti, mutta suuri määrä erilaisia tarpeita ja odotuksia tekee mahdottomaksi niihin kaikkiin vastaamisen. Hyvä jatkotutkimuksen aihe olisi haastatteluin selvittää kirjoittajien omia näkemyksiä siitä, mistä kokevat ryhmään kirjoittaessaan hyötyvänsä. Tutkielman keskeisimpiä lähteitä ovat olleet: Weiss, R.S. (1973). Loneliness: the experience of emotional and social isolation, Kraut, R. ym (1998). Internet paradox. A social technology that reduces social involvement and psychological well-being?, Jung, J. (1987) Toward a social psychology of social support., Dennis, C-L. (2003). Peer support within a health care context: a concept analysis.