Korkea tai matalatehoinen kestävyysharjoittelu yhdistettynä voimaharjoitteluun : vaikutukset hermolihasjärjestelmän toimintaan ja kehonkoostumukseen sotilailla

Nuoren ikäluokan fyysinen kunto on laskenut viimeisten vuosikymmenten aikana. Kuitenkin samaan aikaan aseteknologian kehityksen myötä yksittäisen taistelijan kantama taakka on kasvanut painavammaksi. Nykyaikaisella taistelukentällä ei enää pärjää pelkästään hyvän kestävyyskunnon turvin, taistelijan on omattava myös riittävän hyvä hermolihasjärjestelmän kestävyys- ja voimantuottokyky. Kenttäarmeijaan sijoitettujen reserviläisten kunto on niin ikään huonontunut. Vain osa reser-viläisistä täyttää heidän tehtäväänsä asetetut suorituskyky vaatimukset. Kriisitilanteen uhan kasvaessa reserviläisistä perustettavalle armeijalle on varattu vain rajallinen aika kerrata soti-lastaitoja ja parantaa fyysistä suorituskykyä. Näin ollen tarve tutkia lyhyen harjoitusohjelman vaikutuksia sotilaan hermolihasjärjestelmän toimintaan on ilmeinen. Tässä tutkimuksessa selvitettiin yhdistetyn korkea- tai matalatehoisen kestävyysharjoittelun ja voimaharjoittelun vaikutuksia sotilaiden hermolihasjärjestelmän toimintaan ja kehonkoos-tumukseen. Tutkimuksen harjoittelujakso kesti 6 viikkoa ja viikko sisälsi 2 voimaharjoitusta, 2 kestävyysharjoitusta ja 1 yhdistelmäharjoituksen. Voima- ja kestävyysharjoitukset suoritet-tiin eri päivinä. Tutkimukseen osallistui 29 melko aktiivisesti liikuntaa aiemmin harrastanutta nuorta miestä, jotka opiskelivat Maanpuolustuskorkeakoulussa, joko kadetteina tai sotatietei-den maisterikurssilla. Koehenkilöiden ikä oli keskimäärin 25- vuotta. Tutkimusjoukosta muodostettiin kestävyysharjoittelu metodin perusteella kolme ryhmää, jotka olivat: korkeate-hoinen (HIT), matalatehoinen (LIT) ja kontrolli (KON), joihin koehenkilöt jaettiin. Ryhmien lopulliset koot olivat (HIT 8, LIT 7 ja KON 6). Tutkimuksessa koehenkilöiltä mitattiin maksimaalista isometrista voimantuottoa ylä- ja ala-vartalon ojentajien osalta, sekä vartalon koukistajien osalta. Lihaskestävyyden testinä käytet-tiin Puolustusvoimien lihaskuntotestiä. Anaerobisena kenttäkokeena käytettiin haavoittuneen evakuointia. Lisäksi koehenkilöiden kehonkoostumusta, ja veren hormonaalisten markkerei-den sekä insuliinin kaltaisen kasvutekijän (IGF-1) pitoisuusmuutoksia seurattiin koko tutki-muksen ajan. Tulos parannuksia (p≤0,05) tapahtui korkeatehoisen yhdistetyn ryhmän osalta istumaannou-sussa (4,8%), etunojapunnerruksissa (18,6%), ja haavoittuneen evakuoinnin ajassa (7,6%,). Matalatehoinen ryhmä paransi tuloksiaan (p≤0,05) maksimaalisessa vartalon koukistajissa (22,9%) ja haavoittuneen evakuoinnin ajassa (6,0%). Tärkeimpinä löydöksinä tutkimuksessa oli, ettei harjoitteluryhmien välisessä tarkastelussa havaittu tuloskehityksessä tilastollisesti merkitseviä eroja. Harjoitteluryhmien IGF- 1 pitoi-suus veressä kasvoi koko tutkimusjakson ajan tilastollisesti merkitsevästi (p≤0,05). Tämän tutkimuksen perusteella ei kestävyysharjoittelun teholla ole vaikutusta hermolihasjär-jestelmän suorituskyvyn paranemiseen yhdistetyn voima- ja kestävyysharjoittelun seuraukse-na. Kuitenkin on syytä ottaa huomioon pieneksi kutistuneiden koeryhmien koot, jotka vaikut-tavat tilastolliseen analyysiin.

Raskaan taakan kantamisen fysiologiset vastineet pitkäkestoisessa kuormituksessa

Puolustusvoimien runkona toimiva maavoimat on puolustusvoimiemme selkäranka. Nykyaikaisen taistelukentän moninaisuus ei ole vähentänyt hyvin koulutetun jalkaväkisotilaan tarvetta. Teknologian kehityksen myötä sotilaiden kannettava taakka on lisääntynyt merkittävästi. Tämän seurauksena sotilaiden taakankantokyky on merkittävä osa sotilaiden fyysistä toimintakykyä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia raskaan taakankantamisen fysiologisia vasteita taistelu- ja partiovarustuksella (29 kg ja 45 kg) suoritetuissa taakankantotesteissä. Tutkimukseen osallistui kahdeksan koehenkilöä Porin prikaatin kansainväliseen valmiusjoukkokoulutukseen valituista sotilaista (ikä 20 ±1 v, pituus 1,80±0.10 m, paino 77,9±12,3 kg, painoindeksi 23,9±2,4, maksimaalinen hapenottokyky 51,8± 4,2 ml kg-1∙min-1). Koehenkilöiltä mitattiin ennen taakankantotestejä maksimaalinen hapenottokyky (VO2Maks), maksimaalinen voima, lihaskestävyys sekä kehonkoostumus. Testeinä käytettiin suoraa juoksumattotestiä, isometrisiä maksimivoimatestejä, puolustusvoimien lihaskuntotestejä sekä bioimpedanssimenetelmää kehonkoostumuksen mittaamiseen. Taakankantotestit suoritettiin juoksumatolla siten, että 45 minuuttia käveltiin 4 km∙h-1 nopeudella ja 1,0 asteen kulmalla. Tämän jälkeen kulmaa ja kuormaa nostettiin kolmen minuutin välein aina 12 asteen kulmaan ja 6 km∙h-1 nopeuteen asti. Suoritusten aikana mitattiin ventilaatiota (VE), hapenkulutusta (VO2), sykettä (HR), subjektiivista tuntemusta (RPE) ja laktaattiarvoa (La). Tutkimustulosten perusteella taakankantotestit erosivat toisistaan submaksimaalisen suorituksen aikana VE- ja HR-arvojen perusteella (p<0,05). Taakankantotestien suoritusaika ja maksimaalinen hapenotto (ml∙min-1) olivat yhteydessä toisiinsa (29kg: r=0,80 p≤0,05, 45kg: r=0,92 p≤0,05). Suoritusaika ja suhteellinen hapenoton (ml∙kg-1∙min-1) arvo eivät olleet yhteydessä toisiinsa. Maksimaalinen isometrinen penkkipunnerrus oli yhteydessä kummankin taakankantotestin suoritusajan kanssa (29kg: r=0,75 p≤0,05, 45kg r=0,81 p≤0,05). Maksimaalinen hapenotto ja penkkipunnerrus olivat ainoat alkumittausten tulokset, jotka olivat yhteydessä molempien taakankantotestien loppuaikojen kanssa. Kehonpaino ja rasvaton massa olivat yhteydessä raskaamman taakan kanssa suoritetun loppuajan kanssa (r=0,72 p≤0,05), (r=0,74 p≤0,05). Vauhditon pituushyppy oli yhteydessä kevyemmän varustuksen loppuajan kanssa (r=0,80, p≤0,05). Regressioanalyysi selitti menestymistä raskaamman taakan kanssa pituuden ja penkkipunnerrustestien tuloksilla selitysasteen ollessa 79 % (p<0,01). Taakankantotestien ja alkumittausten tulosten perusteella riittävän suuret ylävartalon voimaominaisuudet ovat merkittävä tekijä taakankantotehtävissä menestymiseen. Maksimaalistahapenottokykyä vaaditaan kannettaessa taakkaa lähellä maksimaalista suorituskykyä. Kehonpainolla ei ole suoritusta heikentävää vaikutusta, painvastoin kehonpaino ja riittävä rasvattoman massan määrä näyttäisi tämän tutkimuksen mukaan parantavan taakankantokykyä.

Military Crosstraining - harjoittelun vaikutus varusmiesten fyysisen suorituskyvyn kehittymiseen

Puolustusvoimien fyysisen koulutuksen tavoitteena on tuottaa toimintakykyisiä sotilaita kriisi- ja sodanajan joukkoihin. Liikuntakoulutuksella tuetaan varusmiesten fyysistä koulutusta, ja yhtenä tavoitteena on aktivoida liikunnalliseen elämäntapaan myös reservissä. Varusmiesten lähtökunto palvelukseen astuttaessa on ollut laskusuhdanteessa jo useamman vuosikymmenen ajan, joten sen valossa uusien harjoittelumuotojen ja lajien tutkiminen on ajankohtaista. Tutkimustyön aiheena olevan Military Crosstraining -harjoittelun voidaan sanoa olevan CrossFitin® sotilassovellus, joka urheilu- ja harjoittelumuotona kehittää mahdollisimman monipuolisesti harjoittelijan suorituskykyä eli kestävyyttä ja lihaskuntoa. Tutkimustyön tarkoituksena oli selvittää, millaisia vaikutuksia toiminnallisella ja korkea intensiteettisellä Military Crosstraining -tyyppisellä fyysisellä harjoittelulla (MCH) on varusmiesten fyysisen suorituskyvyn kehittymiseen voimassa olevien normien mukaiseen koulu-tukseen (NH) verrattuna. Työssä vertailtiin kahden samankaltaisen, mutta eri tyyppistä lihaskunto- ja kestävyysharjoittelua tehneen varusmiesjoukon fyysisen suorituskyvyn kehittymistä kuuden kuukauden varusmiespalveluksen aikana. Koehenkilöt olivat jääkäri- ja panssarintorjuntaohjusjoukkueissa palvelleita miehistöön kuuluvia varusmiehiä (n=110, ikä 20,1 ± 0,4, paino 79,3 ± 12,3 kg, pituus 1,81 ± 0,06 m, BMI 24,3 ± 3,3). Kvantitatiivinen tutkimus perustui normin mukaisten varusmiesten kuntotestien sekä kehonkoostumuksen tulo- ja lähtötestien tuloksiin. Tilastolliset analyysit tehtiin SPSS 22 ohjelmalla. Muuttujien välisiä yhteyksiä selvitettiin Pearsonin sekä Spearmanin korrelaa-tiokertoimilla. Ryhmien keskiarvojen välisiä eroja sekä muuttujien muutoksia selvitettiin kaksisuuntaisella T-testillä sekä mediaanitestillä. Lähtötilanteessa ryhmät olivat fyysiseltä kunnoltaan käytännössä samantasoisia. Tutkimuk-sessa ei havaittu merkitseviä eroja (p<0.05) ryhmien välillä kuntotestien lopputuloksissa eikä kestävyys- ja lihaskunnon kehityksessä, vaikkakin kehitys molemmilla oli huomattavaa (p<0.001). Suurimmat erot havaittiin kehon painoissa ja BMI:ssa ja niiden muutoksissa (p<0.001). MCH:n kehonpainossa ja BMI:ssa ei tapahtunut juuri muutoksia. Kehonpainojen erotus kasvoi oli 6,5 %:sta 9,4 %:iin (p>0.001), NH:n painon ollessa pienempi. BMI:n erot kasvoivat vastaavasti 5,2 %:sta 8,4 %:iin (p<0.001). Johtopäätöksenä todettakoon, että mahdollisesti Military Crostraining -tyyppinen harjoittelu lisää lihasmassaa normaalia liikuntakoulutusta enemmän aerobisen kunnon siitä kuitenkaan kärsimättä. Tällä olisi positiivisia vaikutuksia moniin sotilaan kenttätehtäviin, kuten haavoittuneen evakuointiin, taakaan tai kuorman kantoon sekä raskaiden tavaroiden nostamiseen.