Kevätviljojen siemenviljelyn jatkuvuus K- maatalouden sopimusviljelytiloilla 2010

Maisterin tutkielman tavoitteena oli kartoittaa kevätviljojen siemenviljelyn edellytyksiä Kmaatalouden sopimusviljelytiloilla. Erityisesti oltiin kiinnostuneita kansallisen siementuotantotuen poistumisen vaikutuksesta viljeltävien lajikkeiden lukumäärään ja viljelyaloihin. Tutkielman teoriaosassa tarkasteltiin viljojen siemenviljelyä, sen erityispiirteitä Suomessa ja siihen liittyvää lainsäädäntöä, asetuksia ja maatalouspolitiikkaa. Siemenviljelyä tarkasteltiin paitsi huoltovarmuuden näkökulmasta myös viljelyn taloudellisuuden näkökulmasta. Lisäksi esitettiin sertifioidun ja tilan oman siemenen käyttöön ja laajuuteen vaikuttavia tekijöitä ja siemenen sertifiointiprosessi. Tutkimuksen aineisto perustui maaliskuussa 2010 tehtyyn lomakekyselyyn, joka lähetettiin 119 K-maatalouden sopimussiemenviljelijälle. Kyselyyn vastasi 71 viljelijää, jolloin vastausprosentiksi muodostui 60. Tutkimusmenetelminä aineiston analysoinnissa käytettiin frekvenssijakaumia, keskiarvotestejä ja Kruskall-Wallisin testiä. Tutkimustulosten mukaan kansallisen siementuotannon tuen poistuminen vuoden 2011 alussa ei näyttänyt vaikuttavan siemenviljelyn jatkuvuuteen tai jatkohalukkuuteen. Siementuotannon tukea pidettiin varsin alhaisena, joten sen vaikutus viljelyyn osoittautui vähäiseksi. Huomattavasti enemmän siemenviljelyyn näytti vaikuttavan yleinen maatalouden ja etenkin viljanviljelyn alhainen kannattavuus. Siemenviljelijät katsoivat, etteivät esimerkiksi siementuotannon tuki tai tuen poistuminen korvaa riittävästi tuotannosta aiheutunutta lisätyötä. Toisaalta harva siemenviljelijä aikoi lopettaa tuotannon, vaikka pitivät viljanviljelyä huonosti kannattavana. Tällaiseen näkemykseen saattoi olla syynä se, että viljelijöillä oli siemententuotantoon soveltuva kalusto, ammattitaito ja rutiini tuotantoon. Tutkimukseen osallistuneet viljelijät katsoivat lisäksi, että oma maatila soveltui erittäin hyvin siemententuotantoon. Suurimpana uhkana siementuotannolle kyselyyn vastanneet viljelijät pitivät hukkakauraa omilla tai naapureidensa pelloilla.

Kerjääminen ja kaupustelu kielletty. Kerjäämisen vastustaminen Helsingissä 1930-luvun laman aikana ja kontrollin diskurssit.

Opinnäytetyössäni tarkastelen kerjuun kontrollin muotoja Helsingissä 1930-luvun laman aikana. Kontrollitoimenpiteiden lisäksi tutkin kerjuun määrittelemistä ongelmaksi ja ilmiön tuomitsemista. Poimin moniäänisestä diskurssista keskeisiä argumentteja, jotka määrittivät kerjäämistä ja sen kitkemiseksi valittuja keinoja. Diskursseja analysoimalla pyrin paljastamaan sosiaalisiin ongelmiin ja poikkeavuuden kontrolloimiseen liittyneitä pyrkimyksiä ja valtarakenteita. 1930-luvun lama saattoi Suomessa kymmenet tuhannet henkilöt työttömiksi ja köyhäinhoidon varaan. Köyhäinhoidossa ja irtolaishuollossa työnteon rooli oli ensisijainen ja tilannetta pyrittiin lievittämään varatyöjärjestelmin. Kerjuu oli tarkasteluajanjaksolla kielletty vuoden 1879 vaivaishoitoasetuksella. Kerjuu kuitenkin lisääntyi huomattavasti. Maanteillä liikkuvat kulkurit ja ovilla pyytävät kerjäläiset herättivät virkamiesten, papiston ja kansalaisten huomion ja köyhyydestä tuli paitsi sosiaalinen, myös hyvin poliittinen ongelma. Helsingissä poliisi pidätti pahimpina aikoina yhdeksän kertaa enemmän kerjäläisiä kuin normaaliaikana. Useimmiten pidätetyt lähetettiin kotipaikkakunnalleen, heille annettiin köyhäinhoitoviranomaisten varoitus tai heidät alistettiin maaherran kuulusteluihin. Kerjäämisestä myös tuomittiin yleiseen pakkotyöhön. Seurakunnat ryhtyivät valtion työttömyyskomitean sihteerin pyynnöstä organisoimaan pula-ajan avustustoimenpiteitä ja vastustamaan kerjuuta Helsingissä. Vuonna 1931 perustettiin Diakoniakeskus johtamaan tätä työtä. Propagandallaan Diakoniakeskus pyrki lopettamaan almujen antamisen ovilla, keskittämään avustustoimintaa ja saamaan myös yleisöstä kannattavia jäseniä toiminnalleen. Diakoniakeskuksen toiminta perustui hätäapuaseman ja yösuojan ylläpitämiseen ja se asettui yhteistyöhön myös köyhäinhoitoviranomaisten kanssa. Vallitsevissa diskursseissa kerjääminen esitettiin paheksuttavana ja demoralisoivana toimintana ja sen katsottiin kulkevan käsi kädessä valehtelemisen ja rikollisuuden kanssa. Myös viittaukset nälkävuosiin ja sisällissotaan nousivat esiin viranomaisten esittämissä vaatimuksissa kerjäämisen hillitsemiseksi. Diskursseista ja toiminnasta paljastui voimakkaita kerjäläisten seulomiseen ja laitostamiseen tähdänneitä pyrkimyksiä. Sopeutumattomiksi määritellyt yksilöt tuli alistaa holhouksen ja kontrollin alaisiksi, ja heidät tuli siivota arkipäivän yhteiskunnasta jopa pakkotyölaitoksiin. Diakoniakeskus, viranomaiset ja yleisö olivat kaikki osapuolia siinä kerjuun yhteiskunnalle vahingollisena määrittelevässä diskurssissa, joka heijasteli myös ajan henkeä. Diskursseista nousevatkin esiin ajan hengen mukaiset medikalisoituneen moralismin diskurssit sekä vallanpitäjien moraalinen paniikki köyhyyden äärellä. Vuonna 1937 astuivat voimaan uudet huoltolait, jolloin kerjääminen muuttui köyhäinhoidollisesta kysymyksestä järjestyskysymykseksi ja osaksi irtolaisuutta. Kerjuun vähetessä myös Diakoniakeskuksen toiminnan kannattavuus väheni ja se siirsikin propagandansa painopistettä pois kerjäämisen vastustamisesta. Tutkielman lopussa tarkastelen vielä lyhyesti 2000-luvun romanikerjäläisdiskurssia ja sen yhteneväisyyksiä 1930-luvun keskusteluun ja toimenpiteisiin. Keskeisen lähdeaineiston tutkielmalle muodostavat Helsingin seurakuntayhtymän arkistossa säilytettävät Diakoniakeskuksen lentolehtiset, pöytäkirjat, kirjeet ja lehtileikekokoelma, virallisjulkaisut sekä Huoltaja- ja Poliisimies-lehdissä sekä Suomen Kuvalehdessä julkaistu aikalaiskirjallisuus. Muun lähdeaineiston hankkimisessa olen käyttänyt aineistoja huoltoviraston arkistosta, Helsingin poliisilaitoksen arkistosta sekä Helsingin yliopiston kirjaston käsikirjoituskokoelmista.

Sadetuksesta ja siihen liittyvistä tekijöistä erityisesti Kiskon seudulla

English summary: On irrigation in Southwestern Finland

Työ- ja pääomapanokset maidontuotannon kannattavuustekijöinä - asema- ja automaattilypsytilojen vertailu

Maatalousyrittäjä toimii muuttuvassa toimintaympäristössä, jonka muutokset asettavat yrittäjälle ja yritykselle haasteita ja vaatimuksia. Tuotantoteorian mukaisesti maatalousyrittäjän oletetaan maksimoivan voittoa ja/tai minimoimaan kustannuksia. Tavoitteen saavuttamiseksi yrittäjä sopeuttaa tuotosmääriään ja panoskäyttöään vallitsevien olosuhteiden mukaan. Tuotantoteknologialla voidaan puolestaan vaikuttaa siihen, millaisia panoksia tuotoksen aikaansaamiseksi tarvitaan. Maidontuotannossa lypsyjärjestelmä on yksi keskeinen teknologiavalinta. Kannattavuus on Suomessa kriittinen tekijä maataloustuotannon kilpailukykyä ja pitkän ajan toimintaedellytyksiä ajatellen. Yhtenä merkittävänä tuotantokustannuksiin vaikuttavana tekijänä maidontuotannossa voidaan pitää keskimäärin korkeaa työkustannusta tuoteyksikköä kohden. Rakennekehityksellä tavoitellaan suurtuotannon etuja ja yksikkökustannusten alentamista. Yrityskoon kasvattamisen yhteyteen liittyy usein uuden tuotantoteknologian käyttöönotto. Uudella teknologialla ja siihen sijoitetulla pääomalla korvataan yhä kallistuvaa työpanosta. Uutta teknologiaa edustavat mm. automaattinen lypsyjärjestelmä. Keskeisintä kehityksessä on, että viljelijöiden on ollut mahdollista vähentää työn määrää tuotettua yksikköä kohti. Tämä on helpottanut tilakoon kasvua ja samalla on ollut mahdollista kasvattaa työmenekin silti olennaisesti kasvamatta. Ensimmäiset automaattilypsyjärjestelmät otettiin Suomessa käyttöön vuonna 2000 ja vuoden 2009 lopussa niitä oli jo 563 laitetta yhteensä 465 maidontuotantotilalla. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia asema- ja automaattilypsyä käyttävien tilojen tuottavuus- ja kannattavuuseroja ja miten investoinneilla pystytään korvaamaan työtä. Aineistona käytettiin maatalouden kannattavuuskirjanpitoaineistoa vuosilta 2005- 2008. Tutkimusaineistossa olivat mukana kaikki tilat, joilla tutkimusjakson alussa oli automaattinen lypsyjärjestelmä tai jotka siirtyivät siihen ajanjakson aikana. Automaattilypsytilojen vertailuryhmänä olivat maidontuotantoon keskittyneet samaan kokoluokkaan kuuluvat asemalypsytilat. Lypsyjärjestelmän valinnan maidontuottaja tekee omista lähtökohdistaan. Tässä tutkimuksessa tehty lypsyjärjestelmän taloudellinen valintaperusteiden tarkastelu osoittaa, että uuden teknologian käyttöönotto on haasteellista. Valinnan taustalla olevat odotukset eivät välttämättä toteudu ainakaan heti investoinnin jälkeisinä vuosina. Työn tuottavuus, määriteltynä työtuntia kohden tuotettuina maitokiloina, oli automaattilypsytiloilla parempi kuin asematiloilla. Pääoman tuottavuus, määriteltynä lypsykarjatalouden pääomaa (1000 €) kohti tuotettuina maitokiloina oli puolestaan asemalypsytiloilla parempi kuin automaattilypsytiloilla. Asemalypsytiloilla nettotuottavuus, työn sekä pääoman nettotuottavuudet olivat parempia kuin automaattitiloilla. Automaattitilojen kokonaistuottavuuden muutos oli 7,49 %, kun asematiloilla se oli vain 2,30 % tutkimusajanjakson aikana. Lehmää kohti työkustannukset pienenivät ja maksettujen korkojen määrät kasvoivat kummallakin lypsytavalla. Verrattaessa työkustannusten ja maksettujen korkomenojen muutosta voitiin havaita, että työkustannukset eivät automaattilypsytiloilla kuitenkaan pienentyneet niin paljon, että ne olisivat kattaneet maksettujen korkomenojen lisäyksen. Kannattavuuskertoimen perusteella kumpikaan tilaryhmä ei saavuttanut asettamiaan tavoitteita oman työn palkkavaatimuksen eikä oman pääoman korkovaatimuksen suhteen. Asemalypsytiloilla kannattavuus oli parempi ja yrittäjäntappio oli alhaisempi kuin automaattitiloilla.

Suomalaisen alkuperäiskarjan liha – kuluttajien osto- ja maksuhalukkuus

Tutkielman tavoitteena on selvittää suomalaisen alkuperäiskarjan lihan potentiaalista kysyntää. Alkuperäiskarjan lihan erikoistuotemarkkinat voivat auttaa pitämään uhanalaiset, kotimaiset karjarodut tuotantokäytössä. Näin ollen erikoistuotemarkkinat voivat auttaa arvokkaiden suomalaisten eläingeenivarojen säilyttämisessä. Koska alkuperäiskarjan lihan tuotannon kannattavuus riippuu lihasta saatavasta lisähinnasta, tutkimuksen tavoitteena on myös tutkia, millainen kuluttajien maksuhalukkuus alkuperäiskarjan lihasta on verrattuna tavanomaiseen lihaan. Tutkimusaineisto kerättiin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen ja Kuluttajatutkimuskeskuksen suunnittelemalla kyselytutkimuksella keväällä 2010. Tutkimuksessa käytettiin ehdollisen käyttäytymisen ja ehdollisen arvottamisen menetelmiä ja sen otoskoko on 1623. Kuluttajien ostohalukkuutta ja siihen vaikuttavia tekijöitä tutkittiin sekä binäärisen että ordinaalisen regression malleilla. Kuluttajien maksuhalukkuutta alkuperäiskarjan lihasta ja siihen vaikuttavia tekijöitä tutkittiin grouped data -mallin avulla. Malleissa käytettiin selittävinä muuttujina sosioekonomisten muuttujien lisäksi kuluttajien asenteita ja käyttäytymistä kuvaavia muuttujia. Tutkielman tulosten mukaan jopa 86 % vastaajista ostaisi alkuperäiskarjan lihaa, jos sitä olisi tarjolla kaupoissa. Ostohalukkuutta lisää muun muassa, jos vastaajalla on alle 18-vuotiaita lapsia ja vastaaja arvostaa lähellä tuotettua, paikallista ruokaa sekä ympäristöystävällisyyttä. Miehet ostaisivat alkuperäiskarjan lihaa todennäköisemmin kuin naiset. Suurin osa vastaajista ostaisi alkuperäiskarjan lihaa, jos se olisi samanhintaista kuin tavanomainen liha, mutta noin neljäsosa (23,5 %) vastaajista olisi valmis maksamaan alkuperäiskarjan lihasta korkeampaa hintaa kuin tavanomaisesta lihasta. Maksuhalukkuuteen vaikuttivat positiivisesti muun muassa kuuluminen ympäristöjärjestöön ja korkea tulotaso. Negatiivisesti vaikutti puolestaan esimerkiksi se, että vastaaja on nainen. Keskimääräinen maksuhalukkuus alkuperäiskarjan lihasta oli 6,25 % korkeampi kuin tavanomaisesta lihasta. Maksuhalukkuus alkuperäiskarjan lihasta oli selvästi yhteydessä siihen, kuinka usein vastaaja olisi halukas ostamaan sitä. Maksuhalukkuus oli korkein niillä vastaajilla, jotka haluaisivat ostaa lihaa säännöllisesti.

Evaluation of the profitability of fast-growing tropical trees.

The profitability of fast-growing trees was investigated in the northeastern and eastern provinces of Thailand. The financial, economic, and tentative environmental-economic profitability was determined separately for three fast-growing plantation tree species and for three categories of plantation managers: the private industry, the state (the Royal Forest Department) and the farmers. Fast-growing tree crops were also compared with teak (Tectona grandis), a traditional medium or long rotation species, and Para rubber (Hevea brasiliensis) which presently is the most common cultivated tree in Thailand. The optimal rotation for Eucalyptus camaldulensis pulpwood production was eight years. This was the most profitable species in pulpwood production. In sawlog production Acacia mangium and Melia azedarach showed a better financial profitability. Para rubber was more profitable and teak less profitable than the three fast-growing species. The economic profitability was higher than the financial one, and the tentative environmental-economic profitability was slightly higher than the economic profitability. The profitability of tree growing is sensitive to plantation yields and labour cost changes and especially to wood prices. Management options which aim at pulpwood production are more sensitive to input or output changes than those options which include sawlog production. There is an urgent need to improve the growth and yield data and to study the environmental impacts of tree plantations for all species and plantation types.

Effects of permanent and non-permanent forest policy means on timber supply.

XVIII IUFRO World Congress, Ljubljana 1986.

Sähkön ja lämmön yhteistuotannon optimointi

Työn tavoitteena oli suunnitella ja toteuttaa sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksen tuotannon optimointi. Optimoinnin kriteerinä on tuotannon kannattavuus. Pyrittiin luomaan optimointimalli, joka ottaa optimoinnissa huomioon erityisesti kaukolämmön kulutusennusteen muutokset sekä sähkön pörssihinnan vaihtelut. Tuotannon kannalta olennaisin kriteeri on kaukolämmön kulutusennusteen pohjalta arvioidun kaukolämpökuorman tyydyttäminen mahdollisimman tehokkaasti ja taloudellisesti. Sähkön tuotannon merkittävimmiksi kriteereiksi muodostuivat sähkön tuotannon ennustettavuus ja tuotannon maksimointi sähkön pörssihinnan asettamissa puitteissa. Optimointiohjelmaa ei ole tarkoitus kytkeä suoraan voimalaitoksen ajojärjestelmään, vaan siitä on tarkoitus tulla erillinen ajosuunnittelijan työkalu. Itse ajosuunnitteluun vaikuttaa usein monipuolisemmat suunnittelukriteerit kuin pelkästään tuotannon tuottavuus. Näiden eri kriteerien painotuksia ei ohjelmassa huomioida, vaan ne päättää ajosuunnittelija. Tuloksena saatiin aikaan optimointiohjelma, joka laskee valittujen tuotantovaihtoehtojen kokonaistuotot eri kaukolämmön kulutusennusteiden ja sähkön pörssihintaennusteiden pohjalta.

MAASEUDUN JOUKKOLIIKENNE – Asiointiliikenteen tila Suomen maaseutualeilla

Suomessa joukkoliikenteellä on erilaisia tavoitteita eri alueille. Maaseudulla joukkoliikenteen on turvattava ihmisten perusliikkumispalvelut. Tätä tavoitetta varten valtio on määritellyt julkisen liikenteen peruspalvelutason. Maaseudulla normaalin linja-autolla ajettavan vakiovuoroliikenteen kannattavuus on vuosien aikana heikentynyt ja joukkoliikennetarjontaa on jouduttu karsimaan. Maaseutukuntien sisäistä joukkoliikennettä ajetaan erilaisten kutsujoukko- ja palveluliikennekonseptien avulla asiointiliikenteenä. Liikenteen järjestämisessä ja toimintatavoissa on vaihtelua kuntien välillä. Asiointiliikenteen toteuttamista kunnissa vaikeuttaa kuntien taloudellinen tilanne, joka on jatkossa vaarassa heikentyä entisestään. Maaseutualueilla väestö vähenee ja ikääntyy, mikä myös vaikuttaa joukkoliikenteen kannattavuuteen ja joukkoliikennettä koskeviin vaatimuksiin. Tässä tutkimuksessa selvitetään millä tavalla kunnat järjestävät kuntien sisäisen asiointiliikenteen ja toteutuuko tavoitteellinen peruspalvelutaso. Tutkimuksessa selvitetään millaisia erilaisia liikennepalveluja kunnilla on tarjolla, millä tavalla palvelut toimivat ja mikä on kuntapäättäjien oma henkilökohtainen näkemys kunnan joukkoliikenteen tilasta. Tutkimuksen aineisto on kerätty haastattelemalla 14 joukkoliikenteestä kunnassaan vastaavaa henkilöä eri puolilla Suomea. Tutkimus on toteutettu kysymyslomakkeen avulla ja menetelmänä tutkimuksessa on käytetty teemahaastattelua. Tutkimus on saatu Oripään ja Pöytyän kuntien toimeksiantona ja sen on tarkoitus antaa edellä mainituille kunnille lisätietoa omien liikennepalveluidensa järjestämisen tueksi. Tulokset osoittavat, että joukkoliikennetarjontaa on kunnissa vaihtelevasti ja liikennöinnin toimintatavoissa on eroa kuntien välillä. Kunnat järjestävät asiointiliikennettä parhaaksi katsomallaan tavalla kuntien olosuhteiden mukaan. Monessa kunnassa taloudellinen tila on haastava, mikä saattaa vaikuttaa joukkoliikennepalveluiden tarjontaan tulevaisuudessa. Liikennepalveluiden kohdalla joissain kunnissa haetaankin säästöjä eri käyttäjäryhmien matkoja yhdistelemällä. Tavoitteellinen peruspalvelutaso toteutuu ainoastaan yhdessä kunnassa. Tulosten perusteella kuntien välistä yhteistyötä tehdään vaihtelevasti ja moni toivookin yhteistyön jatkossa lisääntyvän. Päättäjät kuitenkin kokevat oman kuntansa joukkoliikenteen toimivan melko hyvin eikä ainakaan lähitulevaisuudessa ole sen osalta muutoksia tiedossa.

Käsiteanalyysi yhteiskunnallisen yrityksen liiketoimintastrategiasta vähittäiskaupan toimialalla

Kuluttajien arvojen muutosten erityisesti eettisyyttä korostavaan suuntaan ja individualisaation seurauksena markkinat ovat fragmentoituneet. Lisäksi julkista sektoria on alettu kestävyysvajeen ja poliittisten linjausten seurauksena yksityistämään ja markkinaehtoistamaan. Näiden muutosten seurauksena on alkanut syntyä uudenlaista yhteiskunnallista yritystoimintaa, joka ei pohjaudu voitontavoittelulle, vaan yhteiskunnassa ilmenevien ongelmien ratkaisemiselle. Tutkimuksessa on selvitetty, mitä tarkoittavat yhteiskunnallisten yritysten sekä liiketoimintastrategioiden käsitteet vähittäiskaupan toimialalla. Käsitteiden määrittelyn avulla on pyritty selvittämään millaisia liiketoimintastrategioita yhteiskunnalliset yritykset voivat hyödyntää vähittäiskapan toimialalla. Yhteiskunnallisten yritysten sekä liiketoimintastrategioiden käsitettä vähittäiskaupan toimialalla on selvitetty käsiteanalyysin avulla. Käsiteanalyysissä on muodostettu tietopohja alan julkaisujen avulla, pääkäsitteitä on analysoitu vertailtu suhteessa niiden lähikäsitteisiin. Käsitteet on purettu osiin, eli nostettu esiin erilaisia tulkintoja sekä näkemyksiä ja pohdittu niitä. Analyysiä on tehty hermeneuttisen kehän avulla. Yhteiskunnallisten yritysten tavoitteena on yhteiskunnallisten ongelmien lieventäminen tai poistaminen. Valtaosa niiden voitoista käytetään yhteiskunnallisten tavoitteiden edistämiseen. Niiden toimintaan kuuluu olennaisesti sidosryhmien osallistaminen yrityksen päätöksentekoon. Niiden liiketoiminta on avointa ja läpinäkyvää. Liiketoimintastrategialla tarkoitetaan yhdellä toimialalla noudatettavia strategioita. Vähittäiskaupan toimialalla yhteiskunnallisten yritysten liiketoimintastrategiat voidaan jakaa kilpailu- ja yhteistyöstrategioihin. Kilpailustrategioita ovat tuottavuus ja yrityksen asemointi kuluttajien mieleen. Yhteistyöstrategioita ovat arvon yhteistuotanto ja arvoverkostoyhteistyö sidosryhmien kanssa. Yhteiskunnallisen yrityksen käsite on moninainen ja vielä osin jäsentymätön. Sen toiminnassa keskeistä on yhteiskunnallisen hyvän tuottaminen sekä voittojen ohjaaminen tämän tarkoituksen toteuttamiseksi. Yritystoiminnan perusedellytys on kannattavuus, joka saavutetaan kilpailuedun avulla ja joka pohjautuu kilpailijoita parempaan tuottavuuteen tai ylivertaiseen asiakkaalle tuotettuun arvoon. Ylivertainen asiakasarvo saavutetaan asemoimalla yritys halutulla tavalla kuluttajien mieliin asiakaslupauksen kautta. Tuottavuus ja asemointi tuotetaan yrityksen arvoketjussa suhteellisen resurssiedun kautta, mikä pohjautuu arvoketju-, ympäristö- ja yritysanalyyseihin

Keskisuurten tieliikenteen tavarankuljetusyritysten keskeisimmät menestystekijät

Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena on tarkastella suomalaista tieliikenteen tavarankuljetusalaa ja tällä toimialla menestymistä. Tutkielman päätavoitteena on selvittää, mitkä ovat keskisuurten tieliikenteen tavarankuljetusyritysten keskeisimmät menestykseen vaikuttavat tekijät. Tutkielma on rajattu koskemaan suomalaisia 20-50 henkilöä työllistäviä tieliikenteen tavarankuljetusyrityksiä. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisesti ja tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla. Tutkielmassa haastateltiin viittä toimitusjohtajaa rajausten mukaisista yrityksistä. Tämän tutkielman tulosten mukaan keskisuurten tieliikenteen tavarankuljetusyritysten keskeisimmät menestystekijät ovat keskittyminen ja erikoistuminen. Erikoistumisella tarkoitetaan erikoistumista johonkin tiettyyn kuljetuslajiin. Keskittymisellä tarkoitetaan pitkäjänteistä keskittymistä arvoa luoviin toimintoihin sekä yrityksen harjoittamaan kuljetuslajiin. Muita yksittäisiä menestystekijöitä olivat muun muassa: kaluston tuottavuuden parantaminen, työntekijöiden tuottavuuden parantaminen, hyvä kustannusjohtaminen, asiakassuhteiden hyvä johtaminen ja pätevien työntekijöiden pitäminen yrityksessä. Tutkielman tuloksissa havaittiin myös, että yrityksen harjoittaman kuljetuslajin vaikutus liiketoiminnan menestykseen todennäköisesti kasvaa tulevaisuudessa kabotaasin vapauttamisen myötä. Tutkielman tulosten yleistettävyyteen on suhtauduttava kuitenkin kriittisesti tutkielman pienestä otoksesta johtuen.