Paikkatiedon opetus ja koulumaailman käytännön tarpeet

Teema: Opetuksen maantiede - Nuorten maantiede.

Sairaanhoitajaopiskelijoiden ohjattujen käytännön harjoittelujen aikana ilmenneet eettiset ongelmat

Ethical problems occurring during the practical training period of Finnish nursing students The present study focused on nursing students adopting the professional code of conduct during their supervised practical training. The study was carried out in two phases. During the first phase, the objective was to survey ethical problems occurring in practical training as well as how these problems are detected and resolved by nursing students and their supervisors at different stages of their studies. In the second phase, the capability of the nursing students about to graduate to detect and resolve ethical problems was described and analyzed. The students’ capacity for self-instruction, independent search for information as well as factors related to teaching of ethics were determined within this phase. Further, an extensive literature review was carried out to complement the study. Thus, the main objective of the thesis was to make suggestions for the development of the teaching of ethics and supervision in nursing studies and in practice. In the first part of the empirical phase (2002–2005), the views of the nursing students (n =18) were clarified with themed open essay questions. Furthermore, the views of the supervising nurses (n = 115) were established by utilizing a series of themed questions and group interviews. During the second phase (2006–2007), the data for the analyses were collected from nursing students in their graduating stage (n = 319) by a national Internet-based questionnaire. The results of the first phase were examined with contentanalysis and those of the second phase both statistically and by using content analysis. Ethical problems occurring during supervised practical training were typically connected to a patient or a client, a member of the nursing staff or to a student, while solutions were connected to preparation and the action to solve the problem in question. Ethical dilemmas were classified as legal, ethical comportment and uncertainty problems as well as personal and institutional ones. The solutions for these problems were further grouped as based on facts, instructor/staff/member/specialist or patient/client/relative. The results showed that although the nursing students about to graduate had detected many ethical problems both independently as well as together with the nursing staff during every practical training period, they were able to resolve only few of them. Ethical problems were most frequently encountered during training in psychiatric nursing. On the grounds of their own impressions, the nursing students stated that their ability to detect and solve ethical problems improved during their training period. The primary factors related to this enhancement of their skills were teaching and the students’ readiness for selfinstruction. Gender, orientation of the studies and age were observed to be the most important among the underlying factors influencing the capability to detect and solve ethical problems as well as to engage in self-instruction. Based on the results obtained, suggestions for development as well as topics for further studies are presented through teaching of professional ethics and supervision during practical training.

Opetus lastensuojelulaitosten opetusyksiköissä kentällä toimivien asiantuntijoiden kuvaamana

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää yksityisten lastensuojelulaitosten yhteydessä toimivissa opetusyksiköissä tapahtuvaa, Perusopetuslain 4§:n perusteella laitoksen sijaintikunnan vastuulla olevaa sijoitettujen lasten perusopetusta. Suomessa on 1990-luvulta alkaen annettu lisääntyvässä määrin perusopetusta sijoitetuille lapsille lastenkotien yhteydessä. Toimintatavat ovat olleet vakiintumattomia ja säätelemättömiä ja opetuksen toteutumisessa on todettu epäkohtia. Lisääntyvä trendi on ollut opetusyksikkömuodossa tapahtuva opetus, jolloin laitoksen sijaintikunta vastaa opetuksesta. Ilmiötä ei kuitenkaan ole aiemmin tutkittu ja opetusmallit eri yksiköissä ovat kehittyneet käytännössä toisistaan riippumatta. Tutkimuksessa on lähdetty selvittämään, miksi opetusyksiköitä on syntynyt, miten opetus niissä on organisoitu ja mitä se vaatii opettajalta sekä miten opetusyksikköopetuksessa toteutuu lapsen edun ideaali. Tutkimusjoukkona on ollut kolme erillistä laitosta yhteistyötahoineen siten, että tutkimukseen on haastateltu opettajia, laitosjohtajia, rehtoreita ja sosiaalityöntekijöitä. Pedagogisen sisällön selvittämisessä pääpaino on ollut opettajien haastatteluissa. Tutkimuksen perusteella näyttä, että opetusyksiköitä on syntynyt vastaamaan käytännön tarpeeseen. Osa sijoitetuista lapsista ei yksinkertaisesti kykene käymään koulua kevyemmin tukitoimin ja koulukotijärjestelmä ei riitä tukemaan kaikkia tukea tarvitsevia. Tapa järjestää opetus on kehittynyt melko samankaltaiseksi toisistaan riippumattomissa laitoksissa. Opettajalta opetusyksikköopetus vaatii tietynlaista persoonaa, haastateltavat näkivät, että kaikista opettajista ei kyseiseen työhön ole. Toimivana opetusmetodina nähtiin strukturoitu ja selkeä opettajajohtoinen opetus. Lapsen etua opetusyksiköiden nähtiin palvelevan sen osalta, että lapset saavat käydä koulua. Suurimpana nähtiin integroituminen takaisin yhteiskuntaan laitoksesta. Opetusyksikköopetus vaatisi kehittämistä nimenomaan sen osalta, miten siellä koulua käyvät oppilaat saadaan integroitua jatko-opiskeluihin menestyksellä. Laitoshuollon tutkimus Suomessa on ylipäätään melko puutteellista, joten sen vaikuttavuutta tulisi tutkia laajemmin kokonaisvaltaisesti. Lisäksi opetusyksikköopetusta tulisi kehittää yhtenäisemmin kuin jokainen laitos omillaan. Tämä vaatisi lisätutkimusta ilmiöstä.

Videokamera koulutyössä : miten kamera voisi olla kuin kynä?

Tässä opinnäytetyössä tutkin miten videokameraa voi käyttää oppimisen välineenä perusopetuksessa. Tutkielmani perustuu ajatukseen kamerasta audiovisuaalisen kulttuurin kynänä, monipuolisena kirjoittamisen, kuvittamisen ja itsensä ilmaisemisen välineenä, jonka käyttö on yksinkertaista ja tasa-arvoista. Lähestyn kysymystä sekä kasvatuksen, mediakasvatuksen että elokuvateorian näkökulmista ja etsin niiden yhtymäkohtia. Tavoitteena on hahmotella työkaluja ja kehyksiä, joista olisi opettajille hyötyä käytännön koulutyössä, ja jotka auttaisivat entistä paremmin integroimaan mediakasvatuksen näkökulmia opetukseen. Kasvatuksen teoriassa käsittelen konstruktivistista oppimiskäsitystä, jonka mukaan oppiminen on aktiivista ja tavoitteellista toimintaa, jossa oppilas itse rakentaa oman tietonsa. Tästä näkökulmasta tärkeitä ovat monipuoliset ja motivoivat oppimisympäristöt sekä oppilaan luontaista uteliaisuutta ruokkivat työtavat. Korostan myös yhteistoiminnallisen oppimisen menetelmiä, jotka mahdollistavat työskentelyn pienryhmissä siten, että oppilaat pääsevät osallistumaan aktiivisesti ja tasapuolisesti. Videokameran luonnetta työvälineenä käsittelen elokuvateorian näkökulmasta. Nostan esille näkemyksiä, joiden mukaan kamera on erityisesti todellisuuden hahmottamisen väline, jonka katse poikkeaa ihmisen katseesta. Esittelen myös Alexandre Astrucin ajatuksen kamerakynästä, jolla on oma ilmaisuvoimainen kielensä. Liitän nämä ajatukset konstruktivismin kontekstiin: kamera voi olla todellisuuden tutkimisen ja tiedon rakentamisen väline. Teorian ja käytännön kokeilujen pohjalta määrittelen koulutyössä toteutettavalle videokuvaamiselle kolme toiminnallista tavoitetta: tiedon jakamisen, havainnoinnin ja käsittelyn sekä itseilmaisun. Tämän kolmijaon perusteella opetusta on mahdollista suunnitella ja arvioida. Koko tutkimuksen taustalla on huoli audiovisuaalisen mediakulttuurin keskeisten kansalaistaitojen toteutumisesta. Koska tämän päivän media on kiinteä osa yhteiskuntaa, sen päätöksentekoa ja julkista tilaa, on jokaisella kansalaisella oltava siihen vapaa pääsy. Tämä edellyttää taitoja pukea ajatuksiaan mediaviestien muotoon. Jos videokamera on audiovisuaalisen kulttuurin kynä, on sen käyttö kirjoitustaitoon verrattava kansalaistaito.

Virtsa-avannepotilaan ohjauksen rungon suunnittelu

Potilaan ohjaus korostuu nykypäivänä entistä enemmän. Potilaat tarvitsevat tutkimusten mukaan enemmän ohjausta liittyen sairauteen ja sen tuomiin fyysisiin, psyykkisiin ja sosiaalisiin muutoksiin. Lyhentyneet sairaalassaoloajat luovat paineita potilaan ohjaukselle, ja potilaiden tulee oppia hallitsemaan sairauden tuomat muutokset melko lyhyessä ajassa. Meilahden sairaalan osasto 132U halusi kehittää yhteneväiset ohjeet virtsa-avannepotilaan ohjaukseen, jotta potilaan ohjaus ja opetus olisi laadukasta ja tätä kautta paranisivat myös potilaan itsehoitokyky ja elämänlaatu. Tarkoituksenamme oli luoda virtsa-avannepotilaan ohjauksen runko yhdessä Meilahden sairaalan osasto 132U:n kehittämishankkeen kanssa. Opinnäytetyömme käsittelee virtsa-avanne potilaan ohjauksen laadun parantamista. Virtsa-avanne joudutaan tekemään yleensä syövän, trauman, synnynnäisen epämuodostuman tai virtsarakon toimintahäiriön vuoksi. Yleisin osastolla 132U tehtävä virtsa-avanne on Brickerin diversio, jossa avanne tulee vatsanpeitteiden läpi iholle ja virtsa kerääntyy iholle kiinnitettävään avannepussiin. Yleisin syy virtsa-avanteen tekoon osastolla 132U on virtsarakon syöpä. Opinnäytetyömme aihe lähti työelämän tarpeista saada tietoa virtsa-avannepotilaan ohjauksesta. Meilahden sairaalan osastolla 132U alkoi vuonna 2006 virtsa-avannepotilaan ohjaus osastolla - kehittämishanke, johon osallistuimme tekemällä kirjallisuuskatsauksen kehittämishankkeen käyttöön. Kehittämishankkeen tavoitteena on, että virtsa-avannepotilaan saama ohjaus ja opetus on laadukasta, jolloin potilaan elämänlaatu ja itsehoitokyky paranee. Kirjallisuuskatsauksen pohjalta tehtiin ohjausrunko, jonka avulla hoitajat pystyvät määrätietoisesti ohjaamaan virtsa-avannepotilasta. Ohjausrungon keskeisiksi alueiksi muodostuivat sairaus ja sen hoito, potilaan psykososiaaliset muutokset, potilaan rooli, kuntoutuminen, seksuaalisuus, käytännön asiat ja omaisen ohjaustarpeet. Kirjallisuuskatsauksessa tarkastelimme myös potilaiden parhaina pitämiä ohjausmentelmiä sekä potilaiden ajatuksia parhaasta ohjauksen ajankohdasta. Tekemämme kirjallisuuskatsaus loi pohjan projektiryhmän tekemälle ohjauskaavakkeelle. Ohjauskaavake otettiin testikäyttöön osastolla helmikuussa 2007, jonka jälkeen sitä muokataan hoitajilta tulleiden ehdotusten mukaan. Toivomme ohjauskaavion tulevan vakituiseen käyttöön osastolla ja näin parantamaan potilaan saaman ohjauksen laatua.

Latinan opetus Suomessa

Tuomo Pekkanen

Vaivaistalo vai laadukasta psykogeriatriaa - pohdintaa käytännön näkökulmasta

Perustuu vuonna 1997 Lääkäripäivillä pidettyyn puheenvuoroon