Elämänhallinta ja hyvinvointi ikäännyttäessä : assimilaation ja akkommodaation merkitys sopeutumisessa

Artikkeli perustuu Psykologia -96 kongressissa 29.8.1996 pidettyyn esitelmään

Elinkautisvankien sosiaaliset verkostot, sosiaalinen tuki ja elämänhallinta

Tutkimuksen tarkoituksena oli analysoida elinkautisvankien sosiaalisia verkostoja, sosiaalista tukea ja elämänhallinnan eli koherenssin tunnetta vankilaympäristössä. Tarkoituksena oli kartoittaen ja kuvaillen tutkia kyseisten tekijöiden sisältöjä ja merkityksiä tutkittavien subjektiivisesta näkökulmasta käsin. Toisaalta myös sosiaalisten verkostojen, sosiaalisen tuen ja koherenssin tunteen mahdollisien yhteyksien tutkiminen kuului tutkimuksen päätavoitteisiin. Tutkimusstrategialtaan kyseessä oli monitapaustutkimus. Tutkimuksen kolmentoista (N = 13) tapauksen eli osanottajan sosiaalisia verkostoja tutkittiin Klefbeckin työryhmän kehittämällä verkostokartalla. Sosiaalista tukea lähestyttiin sen itsenäisen merkityksen ohella myös Weissin sosiaalisen yhteisyyden näkökulmasta Social Provision Scale-mittaria käyttäen. Tutkittavien elämänhallinnan tunnetta mitattiin Antonovskyn 13-osaisella koherenssin tunteen mittarilla. Tutkimukseen sisältyi myös erityisesti tutkittavien verkostokartan ympärille rakentuva teemahaastattelu. Tässä tutkimuksessa siis käytettiin sekä määrällisiä että laadullisia aineistonkeruu- ja analyysimenetelmiä. Laadullisen tutkimusosion analyysi toteutettiin lähinnä kvantifioinnilla sekä teemoittelulla ja määrällisessä osiossa hyödynnettiin tilastollisia analyysejä SPSS-ohjelmaa käyttäen. Tutkimustulokset osoittivat tutkittavien olleen heterogeeninen joukko, mutta kaiken kaikkiaan heidän sosiaaliset verkostonsa olivat pieniä. Sosiaalisen tuen ja koherenssin tunteen suhteen noin puolella tutkittavista meni hyvin ja toisella puolella huonommin. Tutkimustulokset tukivat osittain tutkimushypoteesia sosiaalisten verkostojen yhteydestä sosiaaliseen tukeen, johon myös tutkittavien koherenssin tunne oli yhteydessä. Tutkimuksen tavoitteena oli ymmärryksen lisääminen tärkeästä aihealueesta ja tutkimus tuottikin arvokasta tietoa sekä yksilönäkökulmasta että koko yhteiskunnan kannalta. Laajemmilla otannoilla suoritettavat tämän aihealueen lisätutkimukset ovat kuitenkin tarpeellisia.

Huippu-urheilua ja koulunkäyntiä yhdistämässä. Yläkoulu nuoren urheilijan tukena.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka paljon asiantuntijoiden mielestä yläkoulun pitäisi tukea nuorta urheilijaa urheilu-uralla ja missä asioissa. Lisäksi haluttiin selvittää, miten yläkoulu voi tukea nuorta ja missä asioissa nähdään esteitä yläkoulun roolissa nuoren urheilija tukena. Tutkimus suunnattiin viidelle asiantuntijaryhmälle; huippu-urheilijat, ammattivalmentajat, akatemiavalmentajat, akatemiaedustajat ja liikuntapainotteisten yläkoulujen rehtorit. Tutkimus toteutettiin sähköisellä kyselyllä, joka lähetettiin henkilökohtaisella sähköpostilla 135 tutkimukseen valitulle tammikuussa 2016. Yhteensä kyselyyn vastasi 52 asiantuntijaa viidestä eri ryhmästä. Kyselyssä käytettiin sekä avoimia että suljettuja kysymyksiä. Tulosten tulkinnassa pääpaino oli avointen kysymysten analysoinnissa. Avoimet kysymykset analysoitiin aineistolähtöisellä analyysillä. Suljettujen kysymysten vastauksia hyödynnettiin tukemaan laadullista aineistoa. Suljettujen kysymysten määrällinen aineisto analysoitiin kuvailevilla perusmenetelmillä. Yläkoulun tukea nuorta urheilijaa kohtaan pidettiin tärkeänä. Kolme eniten mainintoja saanutta asiaa, jossa koulun tulisi tukea nuorta urheilijaa olivat harjoittelu, elämänhallinta ja kouluasioissa tukeminen. Yläkoulun tukea nuorta urheilijaa kohtaan voitaisiin parantaa yhteistyöllä, harjoitusolosuhteiden kehittämisellä ja opiskelumahdollisuuksien laajentumisella sekä erilaisilla tukimuodoilla. Esteiksi yläkoulun roolissa tukea nuorta urheilijaa nähtiin koulun joustamattomuus, asenteet, resurssien puute ja tasa-arvo.