Vilhelm Ekelund och det litterära fältet 1897-1949

Vilhelm Ekelunds och det litterära fältet 1897-1949 [Vilhelm Ekelund and the literary field 1897-1949] The theoretical background of this study is Pierre Bourdieu’s sociological approach to literature. I use his theory concerning the importance of cultural (and other forms of symbolic) capital for the individual artist – and his description of the literary field as a place characterized by continuous conflict between different categories of participants. In the article, I argue that as a young poet, Ekelund held a position in the field that was with the intellectual group as opposed to the group of commercial authors – and among the young avant-garde as opposed to among the consecrated and well-established writers. However, this position changed somewhat during the years Ekelund spent in exile (1908-1921), and it continued to change after his return to Sweden. His reputation as a thoroughly intellectual writer was accentuated and, as time passed, he himself became a consecrated artist with certain privileges – e.g. grants and awards – to defend.

Vilhelm Ekelund och den fransk-italienska kultursfären : Några nedslag i de tidiga prosaverken - från Antikt ideal (1909) till Attiskt i fågelperspektiv (1919)

Vilhelm Ekelund och den fransk-italienska kultursfären: Några nedslag i de tidiga prosaverken – från Antikt ideal (1909) till Attiskt i fågelperspektiv (1919). (Vilhelm Ekelund and the French and Italian cultural heritage: A study of his early prose – from Antikt ideal (1909) to Attiskt i fågelperspektiv (1919)). The Swedish poet, essayist and aphorist Vilhelm Ekelund was not only influenced by German literature and philosophy, he also wrote extensive literary criticism on the subject of Romance language authors. This article discusses Ekelund’s relationship to some of the most influential French and Italian writers – as it can be seen in his work during the period 1909-1919. This relationship was ambiguous: he paid homage to French authors such as Montaigne, Montesquieu, Stendhal and Comte – as well as to the Italian poet and philosopher Leopardi – but he also severely criticized such distinguished writers as Baudelaire, Rousseau and Maupassant. One conclusion of this article is that the authors praised by Ekelund all venerate the Greek and Roman cultural heritage, whereas the despised novelists and poets were, in his opinion, either too “modern” or too “feminine” – both highly pejorative adjectives in the author’s terminology. It is also noted that Ekelund’s most ferocious attacks date from the first part of the decade, before he entered a more harmonic period with the works Metron (1918) and Attiskt i fågelperspektiv (1919).

"Ja, denna stig är stigarnas stig" : Taoistiska influenser i Vilhelm Ekelunds verk

In this article I show how Taoist philosophy has influenced the Swedish poet, essayist and aphorist Vilhelm Ekelund. I note that the author mentions the Taoist philosophers Lao Tzu and Chuang Tzu and discusses their ideas on a couple of occasions in his later works (Atticism – Humanism, 1943; Plus salis–, 1945). Examples of such explicit influence can also be found in Ekelund’s private notebooks, posthumously published in two volumes: Hemkomst och flykt (1972) and Ur en scholaris’ verkstad (1974). I argue that Taoist philosophy implicitly influenced the Swedish author as early as the second part of the 1910’s – when he started to emphasize such principles as moderation, composure, dispassion and non-desire in his writing. I also discuss other important ideals which Ekelund shared with the Taoist philosophers, such as poverty, humility, simplicity and dishonour. Finally, I see a parallel in the anti-intellectual aspects of Taoist thinking and Ekelund’s use of the term misologi (misology), a word which often has positive connotations in his works. In Ekelund’s prose, as well as in the famous Taoist text Tao Te Ching, excessive intellectualism is frequently criticized.

Ensamhet - gemenskap : Ett spänningsfält i Vilhelm Ekelunds författarskap

For the Swedish poet, essayist and aphorist Vilhelm Ekelund, ensamhet (solitude) and gemenskap (intellectual and spiritual community) were highly complex notions, with various and often contradictory meanings. In this article, I argue that both concepts have positive as well as negative connotations in Ekelund’s texts. Solitude can be sweet and delightful and the poet/writer may long for it, but it can also appear to him as a sordid and painful state. In the same way, life with other people may be just as difficult and complicated. I show that Ekelund as a young poet both embraced solitude as a positive notion and suffered from depressing isolation. The theme of solitude also appeared in his early prose as a heroic stance fitting for an extraordinary person. According to Ekelund, the fate of the truly gifted artist is loneliness, and he will find great difficulties connecting with people around him. In fact, he will find intellectual and spiritual community only when communicating with the great precursors – in Ekelund’s case that meant the prominent figures of Greek and Roman cultural heritage. “Modern” artists interested him only in so much as they openly venerated this classicist tradition. Ekelund may have despaired at the idea of an intellectual or spiritual community with his contemporaries; he was, nevertheless, optimistic regarding the ability of later generations to understand him. He was convinced that he did not write for people in his own time but, indeed, for posterity.

Post- och väg-karta öfver stor furstendömet Finland, med stöd af kartor utgifne af general landtmäteri contoiret, general staben, St Petersburgska postamtet, herrar Schubert, Ekelund, Brummer, von Knorring med flere och tillförlitligaste väga-uppgifter af alla storfurstendömets herrar gouverneurer samt enskilta bidrag utarbetad åren 1846 och 1848 af Berndt Ad. Lindeman postmästare

1 kartta :, vär. ;, 102 x 70 cm, [1:1231722], skalan är en million 231722 del af naturliga storleken

[Dick] Landon, gagnant du saut [en hauteur, porté par Harold Muller et Bo Ekelund, Jeux olympiques d'Anvers, 17/8/20] : [photographie de presse] / [Agence Rol]

Référence bibliographique : Rol, 60592

”Slutligen kommer skogens ogräs till heders” : - En ekokritisk analys av Vilhelm Mobergs Din stund på jorden

Den har uppsatsen ar en ekokritisk analys av Din stund på jorden med inriktning på att åskådliggöra retoriska grepp. Syftet ar att undersöka hur manniskan förhåller sig till naturen i boken samt ringa in uttryck, bilder och metaforer som skulle kunna inspirera lasaren till ett stallningstagande för miljömedvetenhet och hållbar utveckling. Med narlasning och kvalitativ textanalys som metod tolkas texten och de bilder som målas upp ur ett ekokritiskt perspektiv vars retoriska grepp sedan analyseras och diskuteras. Analysen visar att romanen innehåller ekokritiskt intressanta troper och teman samt att naturen och naturens krafter spelar en vasentlig roll i karaktarernas liv. Relationen mellan manniska, djur och natur återfinns i metaforer och uttryck som leder lasaren i en riktning mot ett ansvarstagande och respektfullt förhållande till naturen.

Erfahrungen mit dem Ekelund'schen Torfpulver

Von Hauptmann Ernst Wallgren

Vilhelm Herold als Lohengrin, Rollenbild, Kniestück, in: Richard Wagner: Lohengrin

Signatur des Originals: S 36/F08809

Arbeten utgifna med understöd af Vilhelm Ekmans universitetsfond, Uppsala.

Title varies slightly.

Skrifter tillägnade Pehr Gustaf Ekelund.

"Domprosten Eklunds trykta skrifter": p. [753]-758.

Late Hammershoi

Poem

Thomsenista Kalimaan : Vanhimpien itämerensuomalais-balttilaisten kielikontaktien tutkimushistoria vuoteen 1936

Itämerensuomalaisissa kielissä esiintyy suuri joukko sanoja, jotka muistuttavat balttilaisten kielten sanoja sekä muotonsa että merkityksensä puolesta. Yhtäläisyyksiä oli yritetty selittää eri tavoin 1700-luvulta lähtien, kunnes Vilhelm Thomsen vuonna 1869 osoitti tämän sanastokerrostuman olevan lainaa jostakin muinaisbalttilaisesta kielimuodosta nykyisten itämerensuomalaisten kielten yhteiseen kantakieleen. Vuonna 1890 Thomsen julkaisi aiheesta laajemman tutkimuksen, jossa hän esitti noin 200 muinaisbalttilaista lainaetymologiaa ja käsitteli lainojen äännevastaavuuksia sekä kielellisten kontaktien paikkaa, aikakautta ja kulttuurikontekstia. Nykykäsitys itämerensuomalaisten kielten vanhoista balttilaisista lainasanoista perustuu tähän Thomsenin esitykseen, ainoastaan kontaktien ajoituksia on arkeologian tulosten myötä siirretty taaksepäin. Thomsen sovelsi ensimmäisenä suomalais-ugrilaisten kielten tutkimukseen aikakautensa uusinta kielitieteellistä metodia, nuorgrammatiikkaa. Nuorgrammatiikka keskittyi kielihistoriaan ja antoi eksaktit välineet etymologialle. Suomeen nuorgrammatiikan toi E. N. Setälä, jonka johdolla metodi uudisti nopeasti koko fennougristiikan ja nosti Suomen tutkimuksen kärkeen. Suomalaistutkijat tarkensivat myös Thomsenin luomaa kuvaa vanhoista balttilaisista lainoista. Setälän ohella keskeisiä etymologeja olivat J. J. Mikkola ja Heikki Paasonen. Muualla tutkimus ei ollut yhtä intensiivistä: vain liettualainen Kazimieras Būga perehtyi mainittavasti aiheeseen, ja hänenkin tutkijan uransa jäi lyhyeksi. Vasta 1910-luvun puolessa välissä Thomsenin ja Setälän teesejä alettiin kritikoida. Torsten Karsten ja K. B. Wiklund esittivät vanhimmille balttilaiskontakteille paljon kauemmas menneisyyteen ulottuvia ajoituksia kuin Thomsen. Setälän auktoriteetti kuitenkin torjui uudet teoriat, jotka on vasta paljon myöhemmin yleisesti hyväksytty. Sotien välinen kausi oli erittäin vilkkaan etymologisen tutkimuksen aikaa, ja balttilaisiakin lainoja esitettiin kymmeniä lisää. Ajan uutterimmat tutkijat olivat Heikki Ojansuu, Yrjö Toivonen ja Jalo Kalima. Luonnollisesti myös monet Thomsenin balttilaiset etymologiat korvattiin paremmin sopivilla lainaetymologioilla tai rinnastuksilla sukukielistä. Mikkola arvosteli hyvin voimakkaasti Thomsenin lainaetymologioita. Mikkolan kritiikki osoittautui pääosin pätemättömäksi, mutta on päässyt epäsuorasti vaikuttamaan myöhempään tutkimukseen. Eino Nieminen taas esitti vuonna 1934 hypoteesin, jonka mukaan ainakin osa vanhoista balttilaislainoista voisi olla peräisin muinaiskuurin kielestä, jota baltologit olivat parin vuosikymmenen ajan pyrkineet rekonstruoimaan. Jalo Kalima julkaisi vuonna 1936 oppikirjan itämerensuomalaisten kielten vanhoista balttilaislainoista. Kalima pyrki antamaan kattavan kuvan aiheesta, mutta ei onnistunut kovin hyvin. Kaliman tiedot balttilaisista kielistä eivät olleet ajan tutkimuksen tasolla, ja hän jätti kirjassansa käsittelemättä suuren osan uudempaa tutkimusta, mm. Thomsenin ajoituksia kohtaan osoitetun kritiikin sekä kymmenittäin niin Thomsenin kuin myöhempienkin tutkijoitten esittämiä etymologioita. Kaliman kirja on kuitenkin selkeästi laadittu ja sisältää uusia, ansiokkaitakin etymologioita. Kaliman jälkeen kukaan ei ole kirjoittanut yleisesitystä aiheesta. Tämän tutkielman tavoite on antaa kattava kuva vanhimpien itämerensuomalais-balttilaisten kielikontaktien tutkimuksesta ennen Kaliman oppikirjaa. Näin se voisi tasoittaa tietä uudelle alan yleisesitykselle.