14 resultados para Vihti
Resumo:
Kohdealue kattaa noin puolen kilometrin osuuden maantiestä 120 (Vanha Porintie) Vihdissä. Suunnittelualue rajautuu pohjoisessa Katinhännäntien liittymään ja etelässä Korkeakalliontien liittymään. Maantie 120 toimii seudullisena yhteytenä pääkaupunkiseudulta Vihtiin. Kohdealueella maantie 120 palvelee Katinhännän alueen ja Otalammen välistä paikallista liikkumista sekä Ojakkalan ja Otalammen keskusten välistä kävelyä ja pyöräilyä. Toimenpideselvityksessä esitetyt ratkaisut ovat yleispiirteisiä ja kuvaavat maastokäytävää, johon toimenpiteet voidaan toteuttaa. Maantielle 120 ehdotetaan toteutettavaksi kevyen liikenteen alikulku Oikopolun nykyisen liittymän pohjoispuolelle. Kevyen liikenteen yhteydet Katinhännäntien ja Korkeakalliontien alueilta alikululle ehdotetaan toteutettavaksi uuden yksityistien kautta. Yksityistien rakentamisen yhteydessä Katinhännäntien ja Korkeakalliontien nykyiset liittymät maantielle 120 ehdotetaan katkaistavaksi ja liikenne ohjattavaksi uuden Korkeakalliontien liittymän eteläpuolelle rakennettavan liittymän kautta. Maantien itäpuolelle ehdotetaan toteutettavaksi kevyen liikenteen väylä joka liittyy nykyiseen kevyen liikenteen yhteyteen kiinteistön 62 AO-10 kohdalla. Uuden yksityistien pituudeksi tulisi noin 450 metriä ja Oikopolun puolen kevyen liikenteen väylän pituudeksi noin 100 metriä. Suunnitelman mukaisiksi rakentamiskustannuksiksi on arvioitu noin 0,55 M €. Kevyen liikenteen alikulun rakentaminen maantielle 120 sekä uuden yksityistieyhteyden toteuttaminen mahdollistaa jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisen ja sujuvan liikkumisen Katinhännäntien alueelta ja Ojakkalan suunnasta Otalammen palveluihin. Myös edellytykset koululaisten itsenäiselle liikkumiselle parantuvat oleellisesti. Uuden yksityistien toteuttaminen parantaa myös ajoneuvoliikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta, kun Katinhännäntien ja Korkeakalliontien liittymät suljetaan. Mt 120 Oikopolun alikulkukäytävä -niminen hanke sisältyy Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmaan 2013 – 2016. Hankkeen toteuttamisajankohta voidaan kuitenkin arvioida tarkemmin vasta siinä vaiheessa, kun hanke päätetään toteuttaa. Ennen toteutusta hankkeesta laaditaan tiesuunnitelma ja asiakirjat rakentamista varten.
Resumo:
1 kartasto (86 karttalehteä) :, kaksivär. ;, kotelo 48 x 56 cm
Resumo:
1 kartasto (86 karttalehteä) :, kaksivär. ;, kotelo 48 x 56 cm
Resumo:
1 kartasto (86 karttalehteä) :, kaksivär. ;, kotelo 48 x 56 cm
Resumo:
0-meridiaani : Helsinki.
Resumo:
Helsingin ympäristön rakennuskulttuuria on tutkittu pitkään. Kunnalliset ja maakunnalliset museot, museovirasto ja kaupunkisuunnitteluviranomaiset ja monet tutkijat ovat tehneet perusteellista työtä. Nyt nämä tiedot on yhtenäistetty ja koottu yksiin kansiin. Rakennuskulttuuria on tarkasteltu tiheästi rakennettujen kaupunkiympäristöjen ulkopuolella. Olemme keskittyneet maaseudun vanhoihin, arvokkaisiin ja mielenkiintoisiin kohteisiin. Viisikymmentä vuotta nuorempia kohteita ei yleensä ole mukana. Alue käsittää puoliympyrän, jonka säde on runsaat 50 km Helsingin keskustasta mitattuna. Rakennuskulttuuriin kuuluu tässä kaikki se mitä ihminen on muokannut maaseutumaisemassa. Muinaismuistot, vanhat tiet, meriväylät ja viljelymaisemat kuuluvat rakennuskulttuuriin yhtä hyvin kuin kylät, kartanot, talonpoikaistalot ja torpat. Olemme käsitelleet kesähuviloita ja urheilumajoja yhtä hyvin kuin teollisuuden ja kaupan ympäristöjä ja julkisten laitosten alueita. Puistot ja puutarhat ovat mukana ensisijaisesti rakennusten ympäristöinä. Tältä osin inventoinnit eivät ole vielä aivan täydellisiä. Kohteita on kaikkiaan 2000 kpl kahdeksassatoista kunnassa ulkosaaristosta kansallispuiston syviin metsiin asti. Olemme käsitelleet kesähuviloita ja urheilumajoja yhtä hyvin kuin teollisuuden ja kaupan ympäristöjä ja julkisten laitosten alueita. Puistot ja puutarhat ovat mukana ensisijaisesti rakennusten ympäristöinä. Tältä osin inventoinnit eivät ole vielä aivan täydellisiä. Kohteita on kaikkiaan 2000 kpl kahdeksassatoista kunnassa ulkosaaristosta kansallispuiston syviin metsiin asti.
Resumo:
Vihdin liikenneturvallisuussuunnitelma laadittiin Vihdin ja Nummi-Pusulan kuntien, Karkkilan kaupungin sekä Uudenmaan ELY-keskuksen yhteistyönä. Suunnitelmassa määriteltiin turvallista ja kestävää liikkumista koskevat periaatteet. Näiden periaatteiden sekä kuntakohtaisten erityispiirteiden ohjaamina laadittiin kuntakohtaiset liikenneympäristön parantamissuunnitelmat. Erityispaino asetettiin liikenneturvallisuustyön uudelleen organisoinnille ja Vihtiin muodostettiin liikenneturvallisuustyöryhmä. Kaupunkilaisten liikkumistottumuksia, mielipiteitä ja liikenneturvallisuusongelmia kartoitettiin keväällä 2011 tehdyllä asukaskyselyllä. Liikenneturvallisuustilannetta selvitettiin lisäksi vuosina 2006–2010 tapahtuneiden onnettomuuksien analyyseillä, maastokäyntien aikana tehdyillä ongelmankohtien kartoituksilla sekä käytiin läpi ELY-keskukseen ja kunnalle tulleet liikenneturvallisuusaloitteet. Liikkumistottumusten ja liikenneturvallisuusongelmien analysoinnin sekä valtakunnallisten ja Länsi-Uudenmaan liikenneturvallisuustavoitteiden pohjalta Vihtiin määritettiin määrälliset ja toiminnalliset liikenneturvallisuustavoitteet. Määrälliseksi tavoitteeksi asetettiin, että kenenkään ei tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä. Vihdin kuntaan tehtiin toimenpide-esitykset liikenneympäristön parantamiseksi yhteensä 53 kohteeseen. Toimenpiteet kohdistuvat Nummelaan, Vihdin kirkonkylään, Otalammelle, Ojakkalaan sekä haja-asutusalueille. Toimenpiteet jaettiin kiireellisyysluokittain kolmeen luokkaan. Lisäksi eroteltiin suunnittelua vaativat erillishankkeet. Toimenpiteistä on esitetty raportissa lyhyet yleiskuvaukset sekä raportin kuvina ja liitteenä tarkemmat, helposti päivitettävissä olevat toimenpidekartat ja -taulukot. Toteuttamisohjelmaan sisältyvien toimenpiteiden kokonaiskustannukset ovat 3,2 miljoonaa euroa. Kunta tekee myöhemmin hallintokuntakohtaiset liikenneturvallisuustyön toimintasuunnitelmat, jotka sisältävät liikenneturvallisuuskoulutuksen, -tiedotuksen ja -valistuksen toimenpiteet tuleville vuosille. Toimenpiteitä on tarkoitus kohdistaa kaikille ikäryhmille ja sisällyttää liikenneturvallisuustyö kuntien palveluihin ja osaksi hallintokuntien jokapäiväistä työtä. Liikenneturvallisuussuunnitelman toteuttamista seurataan kunnan liikenneturvallisuustyöryhmässä, jonka kokoonpano muodostettiin työn aikana. Ryhmään kuuluvat kunnan eri hallintokuntien edustajien lisäksi Liikenneturvan, poliisin ja Uudenmaan ELY-keskuksen edustajat.
Resumo:
Karkkilan liikenneturvallisuussuunnitelma laadittiin Vihdin ja Nummi-Pusulan kuntien, Karkkilan kaupungin sekä Uudenmaan ELYkeskuksen yhteistyönä. Suunnitelmassa määriteltiin turvallista ja kestävää liikkumista koskevat periaatteet. Näiden periaatteiden sekä kuntakohtaisten erityispiirteiden ohjaamina laadittiin kuntakohtaiset liikenneympäristön parantamissuunnitelmat. Erityispaino asetettiin liikenneturvallisuustyön uudelleen organisoinnille ja laadittiin kuntalaisten liikkumisasenteisiin vaikuttamiseen tähtäävät liikenneturvallisuustyön toimintasuunnitelmat (KVT) kuntien eri hallintokunnille. Kaupunkilaisten liikkumistottumuksia, mielipiteitä ja liikenneturvallisuusongelmia kartoitettiin keväällä 2011 tehdyllä asukaskyselyllä. Liikenneturvallisuustilannetta selvitettiin lisäksi vuosina 2006–2010 tapahtuneiden onnettomuuksien analyyseillä, maastokäyntien aikana tehdyillä ongelmankohtien kartoituksilla sekä käytiin läpi ELY-keskukseen ja kaupungille tulleet liikenneturvallisuusaloitteet. Liikkumistottumusten ja liikenneturvallisuusongelmien analysoinnin sekä valtakunnallisten ja Länsi-Uudenmaan liikenneturvallisuustavoitteiden pohjalta Karkkilaan määritettiin määrälliset ja toiminnalliset liikenneturvallisuustavoitteet. Määrälliseksi tavoitteeksi asetettiin, että kenenkään ei tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä. Karkkilan kaupunkiin tehtiin toimenpide-esitykset liikenneympäristön parantamiseksi yhteensä 38 kohteeseen. Toimenpiteet kohdistuvat keskusta-alueelle, muulle taajama-alueelle sekä haja-asutusalueille. Toimenpiteet jaettiin kiireellisyysluokittain kolmeen luokkaan. Lisäksi eroteltiin suuremmat niin sanotut erillishankkeet. Toimenpiteistä on esitetty raportissa lyhyet yleiskuvaukset sekä raportin kuvina ja liitteenä tarkemmat, helposti päivitettävissä olevat toimenpidekartat ja -taulukot. Toteuttamisohjelmaan sisältyvien toimenpiteiden kokonaiskustannukset ovat 2,2 miljoonaa euroa (ei sisällä erillishankkeita). Kaupungin itse tekemät hallintokuntakohtaiset liikenneturvallisuustyön toimintasuunnitelmat sisältävät liikenneturvallisuuskoulutuksen, -tiedotuksen ja -valistuksen toimenpiteet tuleville vuosille. Toimenpiteitä kohdistetaan kaikille ikäryhmille sisällyttäen liikenneturvallisuustyö kuntien palveluihin ja osaksi hallintokuntien jokapäiväistä työtä. Liikenneturvallisuussuunnitelman toteuttamista seurataan kaupungin liikenneturvallisuustyöryhmässä, jonka kokoonpano muodostettiin työn aikana. Ryhmään kuuluvat kunnan eri hallintokuntien edustajien lisäksi joukkoliikennekoordinaattori.
Resumo:
Nummi-Pusulan liikenneturvallisuussuunnitelma laadittiin Vihdin ja Nummi-Pusulan kuntien, Karkkilan kaupungin sekä Uudenmaan ELYkeskuksen yhteistyönä. Suunnitelmassa määriteltiin turvallista ja kestävää liikkumista koskevat periaatteet. Näiden periaatteiden sekä kuntakohtaisten erityispiirteiden ohjaamina laadittiin kuntakohtaiset liikenneympäristön parantamissuunnitelmat. Liikenneturvallisuustyön uudelleen organisoinnille asetettiin erityispaino ja kuntalaisten liikkumisasenteisiin vaikuttamiseen tähtäävät liikenneturvallisuustyön toimintasuunnitelmat (KVT) laadittiin kuntien eri hallintokunnille. Kuntalaisten liikkumistottumuksia, mielipiteitä ja liikenneturvallisuusongelmia kartoitettiin keväällä 2011 tehdyllä asukaskyselyllä. Liikenneturvallisuustilannetta selvitettiin lisäksi vuosina 2006–2010 tapahtuneiden onnettomuuksien analyyseillä, maastokäyntien aikana tehdyillä ongelmankohtien kartoituksilla sekä käytiin läpi ELY-keskukseen ja kunnalle tulleet liikenneturvallisuusaloitteet. Liikkumistottumusten ja liikenneturvallisuusongelmien analysoinnin sekä valtakunnallisten ja Länsi-Uudenmaan liikenneturvallisuustavoitteiden pohjalta Karkkilaan määritettiin määrälliset ja toiminnalliset liikenneturvallisuustavoitteet. Määrälliseksi tavoitteeksi asetettiin, että kenenkään ei tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä. Nummi-Pusulan kuntaan tehtiin toimenpide-esitykset liikenneympäristön parantamiseksi yhteensä 42 kohteeseen. Toimenpiteet kohdistuvat Nummen, Saukkolan, Pusulan ja Ikkalan keskustoihin sekä haja-asutusalueille ja maantielle 110 (Turuntie). Toimenpiteet jaettiin kiireellisyysluokittain kolmeen luokkaan. Lisäksi eroteltiin suuremmat, tarkempaa suunnittelua vaativat erillishankkeet. Toimenpiteistä on esitetty raportissa lyhyet yleiskuvaukset sekä raportin kuvina ja liitteenä tarkemmat, helposti päivitettävissä olevat toimenpidekartat ja -taulukot. Toteuttamisohjelmaan sisältyvien toimenpiteiden kokonaiskustannukset ovat 4,2 miljoonaa euroa. Kunnan itse tekemät hallintokuntakohtaiset liikenneturvallisuustyön toimintasuunnitelmat sisältävät liikenneturvallisuuskoulutuksen, -tiedotuksen ja -valistuksen toimenpiteet tuleville vuosille. Toimenpiteitä kohdistetaan kaikille ikäryhmille sisällyttäen liikenneturvallisuustyö kuntien palveluihin ja osaksi hallintokuntien jokapäiväistä työtä.
Resumo:
Työn tavoitteena oli selvittää kustannustehokkaat, tien nykyiseen poikkileikkaukseen toteutettavissa olevat keskikaide- ja leveän keskimerkinnän kohteet Uudenmaan ELY-keskuksen maantieverkolla. Tarkastelussa olivat mukana kaikki Uudenmaan ELY-keskuksen yksiajorataiset maantiet, jotka täyttivät vaaditut kriteerit. Yksi tärkeimmistä rajausperusteista oli tien poikkileikkaus, ja lisäksi tierekisteritiedoista otettiin huomioon mm. liikennemäärä, nopeusrajoitus ja yhtäjaksoisen osuuden pituus. Leveän keskialueen tiemerkinnän vaikutuksia liikenneturvallisuuteen kartoittaneessa Liikenneviraston selvityksessä suositellaan, että leveän keskimerkinnän kohteissa käytetään vähintään metrin levyistä keskialuetta ja kaistanleveyttä 3,25–3,5 metriä sekä vähintään 0,75 metrin päällystettyä piennarta. Tässä työssä leveän keskialueen tiemerkinnän kohteeksi katsottiin näin ollen soveltuvan tie, jonka päällysteen leveys on vähintään 9,5 metriä. Liikenneviraston laatiman tien poikkileikkauksen suunnitteluohjeen mukaisesti 1+1- keskikaideteiden poikkileikkauksen minimiarvo on 10,0 metriä ja ohjearvo 12,5 metriä. Päällysteen leveyden minimiarvo on 9,5 metriä ja ohjearvo 12,0 metriä. Tierekisteritietojen perusteella noin 30 mahdollista kohdetta tarkasteltiin maastossa, jolloin voitiin täydentää ja korjata tierekisteritietoja sekä ehdottaa kohteeseen soveltuvaa toimenpidettä. Maastokäyntihavaintojen perusteella valituille kohteille laadittiin onnettomuusanalyysi, jossa selvitettiin mm. onnettomuustiheys ja -aste sekä tiettyjen onnettomuusluokkien yleisyys tieosuudella (kohtaamis- ja ohitusonnettomuudet sekä vasemmalle suistumiset, joihin keskikaiteella ja leveällä keskimerkinnällä pyritään erityisesti vaikuttamaan). Soveltuvat kohteet priorisoitiin kolmeen luokkaan mm. onnettomuustietojen ja liikennemäärän perusteella. Mahdollisiksi keskikaidekohteiksi työssä esitettiin valtatietä 2 välillä Nummela-valtatie 25, valtatietä 5 välillä Tuusjärvi-Paaso sekä kantatietä 50 Espoossa välillä Kirkkonummi-Kauklahti. Valtatie 5 priorisoitiin luokkaan I, valtatie 2 luokkaan II ja kantatie 50 luokkaan III. Keskikaidekohteiden yhteispituus oli noin 17 km. Leveän keskimerkinnän kohteita esitettiin yhteensä 15 tielle, joista valtateitä olivat tiet 2, 4, 6, 24 ja 25. Korkeimpaan priorisointiluokkaan I määritettiin valtatie 2 välillä Nummela-Vihti, valtatie 4 välillä Lusi-Hartola, valtatie 25 välillä Nummela- Rajamäki ja Hyvinkää-Mäntsälä, kantatie 50 välillä Kirkkonummi-Kauklahti, kantatie 51 välillä Kirkkonummi-Siuntio sekä maantie 132 välillä Klaukkala-Röykkä. Priorisointiluokan I keskimerkintäkohteiden yhteispituus oli noin 140 km. Soveltuville kohteille määritettiin suuntaa-antava kustannusarvio perustuen olemassa oleviin suunnitelmiin ja selvityksiin sekä asiantuntija- arvioihin. Lisäksi kohteille määritettiin laskennallinen henkilövahinkoon johtaneiden onnettomuuksien vähenemä.
Resumo:
1 kartasto ([35] s., [24] karttalehteä (7 taitettuina)) : 24 karttaa, vär. ; 56 cm
Resumo:
Tämä diplomityö tehtiin Vihdin Vesihuoltolaitoksen Nummelan jäteveden puhdistamolle. Työssä tutkittiin typenpoistoa kunnallisista jätevesistä membraanibioreaktorin (MBR) avulla. MBR:ssä yhdistyvät perinteinen aktiivilieteprosessi ja kalvosuodatus. Työn tavoite oli päästä yli 95 % typenpoistoon. Aluksi typenpoisto oli yli 80 %, kun pilot-mittakaavan MBR-laitosta operoitiin perinteisen prosessin parametrein. Typenpoistoa onnistuttiin tehostamaan nostamalla nitraattipitoisen palautuslietteen kierrätystä prosessin alkupäähän (1600 L/h) ja lisäämällä aktiivista biomassaa reaktorissa. Yli 90 % typenpoisto edellytti myös pidempää viipymäaikaa (noin kaksinkertainen perinteiseen prosessiin verrattuna). Tutkimuksessa päästiin parhaimmillaan jopa 95 % typenpoistumaan operoimalla laitteistoa pienellä typpikuormalla (0,1 kg/vrk) ja alhaisemmalla lietepitoisuudella (10 g/L). Typpikuorman noustessa (0,3 kg/vrk) typenpoistoteho laski. Tätä onnistuttiin parantamaan (yli 90 %) nostamalla biomassan määrää reaktorissa (15 g/L). Hyvän typenpoiston saavuttaminen edellytti myös suurempaa metanolin ja hapen syöttöä.
Resumo:
Tässä esiselvityksessä on palvelutasolähtöisesti tarkasteltu valtatien 25 merkitystä ja suunniteltu valtatien 1 ja maantien 132 välisen tiejakson kehittämistoimenpiteitä pitkämatkaisen liikenteen ja kuljetusten kannalta ottaen myös huomioon paikallisen liikenteen ja maankäytön tarpeet. Tarve selvitykseen on tullut erityisesti Vihdin maankäytön suunnittelusta. Vihti on voimakkaasti kasvava kunta ja Nummela, joka on kasvanut valtatien 25 molemmin puolin, sen päätaajama. Valtatiellä 25 on Vihdin kunnan läpi kulkevaa pitkämatkaista liikennettä noin 3 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Vihtiin päättyvää/ Vihdistä alkavaa liikennettä on lännestä noin 6 000 ja idästä noin 1 700 ajoneuvoa vuorokaudessa. Lännestä tulevalla tai sinne menevällä liikenteellä selvästi merkittävin lähtö-/määräpaikka on Lohja. Valtakunnallisten ja alueellisten suunnitelmien perusteella valtatien 25 strategiseksi kehittämistavoitteeksi asetettiin elinkeinoelämän toimintaedellytysten turvaaminen ja toimivien arjen matkojen varmistaminen. Strategisen tavoiteasettelun pohjalta määritettiin kulkumuodoittain ja tiejaksoittain tavoitteet eri palvelutasotekijöiden tasolle ottaen huomioon eri tiejaksoilla painottuvat matka- ja kuljetusvirrat sekä ympäröivä maankäyttö. Palvelutasotekijöistä priorisoitiin korkeimmalle turvallisuus kaikilla kulkumuodoilla sekä kuljetusten matka-aika, ennakoitavuus ja hallittavuus. Palvelutasotavoitteiden saavuttamiseksi valtatien 25 tehokkaimpia parantamistoimenpiteitä ovat ne, jotka palvelevat samalla useamman ongelmallisen palvelutasotekijän, erityisesti liikenneturvallisuuden ja ennakoitavuuden, nostamista tavoiteltavalle palvelutasolle. Suositeltaviksi nousevia toimenpiteitä pitkällä aikavälillä ovat toisen ajoradan rakentaminen valtatien 1 ja 2 välille, keskikaiteellisten ohituskaistojen rakentaminen, liittymien parantaminen ja yksityistiejärjestelyt, selkeiden maankäyttöratkaisujen toteuttaminen ja rinnakkaisteiden/-katujen rakentaminen niiden tueksi sekä kevyen liikenteen alikulkukäytävien toteuttaminen. Näiden lisäksi tarvitaan ongelmallisimmissa pisteissä tai lyhyillä jaksoilla monia pienempiä toimenpiteitä, joissa korostuvat erityisesti liikenneturvallisuusnäkökulmat. Tärkeää on jatkossa maankäytön ja liikenteen suunnittelun yhteistyö, jotta varmistetaan tavoiteltava palvelutaso.