Ruoka on myös lukemisen asia

Kirjallisuusarvostelu

"Parasta kaikista kuitenkin on tämä syönti" : kirjallisuudentutkimus ruokapöydän ääressä

Kirjallisuusarvostelu

Kaunis kattaus : tutkivien naisten historiaa

Kirjallisuusarvostelu

Monipuolinen kattaus uusinta pietismintutkimusta

Kirjallisuusarvostelu

Valkoinen kattaus – fajanssi-, posliini- ja piiposliinisirpaleita vanhasta Turusta

Tässä tutkielmassa esitellään Turun keskustasta, Aboa Vetus & Ars Nova –museon alueelta arkeologisissa kaivauksissa talteen otetut fajanssi-, posliini- ja piiposliinilöydöt. Tutkimuksen tavoitteena on pyrkiä aineiston pohjalta selvittämään, millaisista esineistä kyseinen aineisto muodostuu, mistä niitä on Turkuun eri aikoina hankittu ja mitä löydöt kertovat asukkaiden sosio-ekonomisesta asemasta ja kulutuskäyttäytymisestä 1600–1800-luvuilla. Tutkimusaineisto koostuu yhteensä 716 löytönumerosta, jotka on otettu talteen alueen kaivauksissa vuosina 1994–2008. Näistä 32 % on fajanssilöytöjä, 15 % posliinia ja loput 53 % piiposliinilöytöjä. Löytöjen analyysi perustui visuaaliseen tarkasteluun, jossa otettiin huomioon astian savimassan väri ja koostumus, lasite ja mahdollinen koristelu. Astiatyyppi pyrittiin selvittämään palan profiilin, kaarevuuden ja muiden määrittävien piirteiden avulla. Löydön ajoitus perustettiin esineen piirteiden vuoksi löydön kontekstitietoihin sekä mahdollisiin tehdasleimoihin ja muihin merkintöihin itse esineessä. Varhaisimmat tunnistetut löydöt ajoittuivat mitä luultavimmin 1600-luvulle ja olivat kiinalaista posliinia sekä hollantilaista fajanssia. Ne kertovat Ruotsin suurvalta-ajan kaukokaupan lisäksi aikansa muoti-ilmiöistä ruokapöydässä. Tutkimuksen keskiöön nousivat kuitenkin pääasiassa 1800-luvulle ajoittuvat piiposliinilöydöt, joita oli yli puolet tutkimusaineistosta. Niiden joukossa on koristeltua ja koristelematonta käyttökeramiikkaa kuten lautasia ja kahviastiaston osia. Esineiden joukosta pystyi tunnistamaan englantilaisia tehtaita sekä monia omana aikanaan laajalle levinneitä koristeaiheita ja –kuvia. Löytöaineisto osoittaa, että Aboa Vetus & Ars Nova -museon alueen asukkaiden kulutusmallit ovat ainakin keramiikan osalta noudattaneet yleiseurooppalaista trendiä 1600–1800–luvuilla. Samalla aineiston kautta pääsee käsiksi tuon ajan varhaiseen keramiikkateollisuuteen. Tutkielma pyrkii osoittamaan, millaisen monipuolisen lähteen myös 1800-luvun piiposliinilöydöt muodostavat arkeologiselle tutkimukselle.

Full cirkel : Finska Gardets befäl 1829 och 1906

Åke Backström

Metsäteollisuusyrityksen tehdasjärjestelmän integrointi globaaliin tuotantoketjun hallintajärjestelmään

Tämän diplomityö käsittelee UPM-Kymmenen paperitoimialoilla käynnissä olevaa Chain 2000 –projektin toteutusta uuden markkinan integroinnin aikana SAP –toiminnanohjausjärjestelmään yhden paperitehtaan näkökulmasta. Koska tehdasjärjestelmän kaikkien osa-alueiden integraatio on erittäin vaativa ja pitkäkestoinen prosessi, keskittyy tämä työ yhden markkinan integraatioon. Tavoitteena on suunnitella, toteuttaa ja testata tässä integroinnissa tarvittavat järjestelmämuutokset ja kuvata integroinnissa käytettäviä työkaluja, toimintamalleja ja prosesseja. Samalla kerrotaan tämän vaativan projektin mukanaan tuomia ongelmia ja ratkaisuja yhden paperitehtaan kannalta. Työssä esitellään erilaisia keinoja ja työkaluja varsinkin IT -projektien hallinnointiin ja toteuttamiseen sekä käydään läpi ohjelmistotestaaminen, ERP -järjestelmät ja tietovarastot. Työ tuo esille miten haastavaa globaalin IT –projektin toteuttaminen on. Tarkastelun tuloksena huomataan, että standardityökalujen käyttö aiheuttaa ongelmia erikoistilanteissa ja väärä informaatio tuo yritykselle ylimääräisiä kustannuksia. Projektin myötä toimintojen toteutuksen painotus ja samalla vastuu tiedon oikeellisuudesta siirtyy jatkuvasti tehtaalle päin. Integraatiotestaamisesta ja tarvittavista muutoksista on diplomityön aikana selviydytty kiitettävästi, mutta täysi varmuus kaikkien integraatioon osallistuvien järjestelmien toimivuudesta saadaan vasta itse käyttöönotossa kesällä 2004. Ylläpito käyttöönoton jälkeen vaatii myös resursseja.

Tralia –transitoliikenteen lisäarvopalvelut

Venäjän taloudellisella kehityksellä on keskeinen merkitys Suomen transitoliikenteelle. Venäjän bruttokansantuote on kasvanut viimeiset kymmenen vuotta noin 5–10 % vuodessa. Venäjä onkin yksi maailman nopeimmin kehittyvistä talousalueista. Talouskasvua ovat tukeneet energiatuotteiden (erityisesti öljyn ja kaasun) korkeat maailmanmarkkinahinnat. Venäjän viennin vuotuinen arvo on lähes 4,5-kertaistunut 105 miljardista dollarista 472 miljardiin dollariin vuosien 2000–2008 aikana. Talouskasvun ja palkkatason nousun seurauksena venäläisten ostovoima ja kulutus ovat kasvaneet voimakkaasti. Kulutuksen kasvu on lisännyt erityisesti kestokulutustarvikkeiden, kuten henkilöautojen, kodinkoneiden ja elektroniikan maahantuontia. Venäjän tuonnin vuotuinen arvo on lähes 6,5-kertaistunut 45 miljardista dollarista 292 miljardiin dollariin vuosien 2000–2008 aikana. Venäjän talouden ennustetaan kasvavan myös tulevaisuudessa. Venäjän nopea kasvu on ollut erittäin myönteinen asia Suomen logistiikkaelinkeinolle. Erityisesti Suomen kautta tapahtuva, pääasiassa Venäjän ulkomaankauppaa palveleva, transito- eli kauttakulkuliikenne on viime vuosina kasvattanut merkitystään. Venäjän ulkomaankaupan kasvu on ollut niin voimakasta, ettei maan logistista infrastruktuuria ole kyetty kehittämään ulkomaankaupan kasvua vastaavaksi. Tämän vuoksi Venäjä joutuu kuljettamaan ulkomaankaupan tavaravolyymeja omien satamiensa ohella myös muita kuljetusreittejä pitkin. Suomen vuotuiset transitovolyymit ovat yli 2,5-kertaistuneet 3,4 miljoonasta tonnista 8,4 miljoonaan tonniin vuosien 2000 ja 2008 välisenä aikana. Suomen transitovolyymit jakautuvat jokseenkin tasan Suomen kautta itään ja Suomen kautta länteen suuntautuvan liikenteen kesken. Suomen kauttakulkuliikenteestä saamat tuotot olivat vuonna 2007 yhteensä noin 380 miljoonaa euroa ja kustannukset vastaavasti noin 30 miljoonaa euroa. Tuottojen lisäksi transitoliikenne luo työpaikkoja Suomeen. Kauttakulkuliikenteen suora työllistävä vaikutus oli vuonna 2007 noin 3 000 henkilötyövuotta. Suomen kauttakulkureitistä, joka kulkee pääasiassa Kotkan, Haminan, Hangon, Turun ja Helsingin satamien kautta maanteitse itään, on muodostunut pääreitti arvokkaiden tavaroiden kuljetuksissa Euroopan unionin alueilta Venäjälle. Venäjän ulkomaankaupan tuonnin arvosta yli 15 % (noin 39 miljardia euroa, josta transiton osuus noin 31 mrd. euroa ja Suomen viennin osuus noin 8 mrd. euroa) kuljetetaan Suomen kautta Venäjälle. Arvotavarakuljetukset sisältävät etupäässä henkilöautoja, sähkö- ja elektroniikkatuotteita sekä muita koneita ja laitteita. Viime vuosina erityisesti henkilöautokuljetukset Suomen kautta Venäjälle ovat lisääntyneet voimakkaasti. Vuonna 2008 Suomen kautta itään vietiin noin 785 000 henkilöautoa. Suomen kautta länteen kuljetetaan lähinnä jalostusarvoltaan alhaisia tuotteita, etupäässä malmeja ja rikasteita sekä kemikaaleja. Suomen kanssa Venäjän ulkomaankaupan kuljetuksista kilpailevat pääasiassa Venäjän ja Baltian Itämerellä sijaitsevat satamat sekä Saksan ja Puolan kautta kulkeva maakuljetusreitti. Kuljetusreittien kilpailussa painottuvat turvallisuus, luotettavuus, kuljetusaika, ennustettavuus, varastointimahdollisuudet ja lisäarvopalvelut. Näiden tekijöiden perusteella tavarantoimittajat ja tavarantilaajat valitsevat omaan toimintaansa parhaiten sopivan kuljetusreitin ja toimitusketjun. Tulevaisuudessa erityisesti lisäarvopalvelujen uskotaan kasvattavan merkitystään kuljetusreitin valinnassa. Lisäarvopalvelut ovat logistiikan terminologiassa palveluja, jotka ylittävät logistiikan perusprosessien (esim. kuljetukset ja varastointi) palvelutarjonnan. Lisäarvopalvelut tuottavat lisäarvoa toimitusketjulle ja parantavat toimitusketjun kilpailukykyä. Haastattelututkimuksen perusteella Suomessa tuotettavat transitoliikenteen lisäarvopalvelut kohdistuvat erityisesti Suomen kautta Venäjälle suuntautuviin tavaratoimituksiin. Venäjälle toimitettavat tavarat ovat etupäässä pitkälle jalostettuja ja arvokkaita tuotteita, joiden käsittelyssä, varastoinnissa ja kuljetuksissa tarvitaan erilaisia lisäarvopalveluja. Suomen transitosatamat toimivat eräänlaisina Venäjän tuontiliikenteen puskurivarastoina ja riskienhallintajärjestelminä. Suomessa transitotavaroita voidaan välivarastoida vapaavarastoissa turvallisesti ja tullaamattomina. Suomesta tavarat voidaan toimittaa nopeasti Venäjän markkinoille. Suomessa välivarastoinnin yhteydessä tuotetut yksittäisiin tuotteisiin kohdistuvat lisäarvopalvelut ovat luonteva osa tavarankäsittelyä. Transitotuotteiden välivarastoinnin yhteydessä tuotettuja lisäarvopalveluja tarvitaan lähinnä siksi, että tavarantoimittajat valmistavat usein eri markkina-alueille sopivia perustuotteita, joiden viimeistely pyritään tekemään mahdollisimman lähellä loppuasiakasta. Haastattelututkimuksessa kävi ilmi, että Suomessa on käytössä ainakin 36 erilaista ransitoliikenteen lisäarvopalvelua, jotka ovat hyvin samankaltaisia kuin kirjallisuustutkimuksen yhteydessä esille tulleet logistiikassa yleisesti käytössä olevat lisäarvopalvelut. Haastatteluissa esiin nousseet transitoliikenteen lisäarvopalvelut on tässä tutkimuksessa ryhmitelty niiden luonteen mukaisesti kuuteen pääryhmään: 1) tavarankäsittelyn lisäarvopalvelut (esim. lokalisointi ja kunnostuspalvelut), 2) aineettomat lisäarvopalvelut (Itpalvelut ja konsultointi), 3) kuljetuksiin liittyvät lisäarvopalvelut (erikoiskuljetukset ja kuormansidonta), 4) laadunhallinnan lisäarvopalvelut (maahantulotarkastukset ja laboratoriopalvelut), 5) varastoinnin lisäarvopalvelut (erikoisvarastointi) ja 6) muut edellä lueteltuihin ryhmiin kuulumattomat lisäarvopalvelut (3PL-palvelut ja yhteiskunnan tuottamat lisäarvopalvelut). Lukumääräisesti eniten transitoliikenteen lisäarvopalveluja on käytössä tavarankäsittelyssä (10 lisäarvopalvelua) ja aineettomissa toiminnoissa (10 lisäarvopalvelua). Näihin kahteen pääryhmään kuuluu lähes 60 % kaikista lisäarvopalveluista. Kuljetuksissa (5 lisäarvopalvelua) ja laadunhallinnassa (4 lisäarvopalvelua) käytetään erilaisia lisäarvopalveluja puolta vähemmän kuin tavarankäsittelyssä ja aineettomissa toiminnoissa. Varastointiin (1 lisäarvopalvelu) ei liity juurikaan varsinaisia lisäarvopalveluja, koska varastointiin liittyviä toimintoja pidetään usein logistiikan peruspalveluihin kuuluvina. Muita lisäarvopalveluja haastatteluissa tuli esille 6 kappaletta. Suhteellisesti tarkasteltuna haastatelluista 26 yrityksestä lähes puolet (46 %) tarjoaa aineettomia lisäarvopalveluja. Seuraavaksi yleisimpiä ovat kuljetuksiin (30 %) ja varastointiin (21 %) liittyvät lisäarvopalvelut. Laadunhallintaa, tavarankäsittelyä ja muita lisäarvopalveluja tarjoaa keskimäärin noin joka kuudes kaikista haastatelluista yrityksistä. Yleisimpiä transitoliikenteessä tarjottavia lisäarvopalveluja ovat räätälöity asiakaspalvelu (100 % yrityksistä tarjoaa), IT-palvelut (73 %), dokumentointi (65 %), konsultointi (62 %), erikoisluvat (54 %), tullauspalvelut (54 %) ja kuormansuunnittelu (50 %). Tavaralajikohtaisesti tarkasteltuna transitoliikenteen lisäarvopalvelut painottuvat arvokkaisiin kappaletavaroihin (esim. elektroniikka- ja sähkölaitteet), kemikaaleihin ja henkilöautoihin. Arvokkaat kappaletavarat ovat haastattelujen perusteella merkittävin lisäarvopalvelujen kohderyhmä. Tämä selittyy pääasiassa sillä, että arvotavarat vaativat yleensä viimeistelyä ennen niiden toimittamista tavarantilaajalle. Arvokkaille kappaletavaroille tuotetaan pääasiassa tavarankäsittelyyn (esim. lokalisointi ja paketointipalvelut) liittyviä lisäarvopalveluja. Kemikaaleille tuotettavat lisäarvopalvelut keskittyvät kemikaalien laadunhallintaan (esim. maahantulotarkastukset ja laboratoriopalvelut). Kemikaaleille tarjotaan lisäarvopalveluina niiden luonteesta johtuen myös erikoiskuljetuksia, -lupia ja -varastointia. Potentiaalisia kemikaalikuljetusten lisäarvopalveluja ovat kemikaalien astiointi ja jatkojalostus sekä tuotantolaitostoiminta. Henkilöautoille tuotettavat lisäarvopalvelut ovat pääasiassa autojen laadunvalvontaan (esim. maahantulotarkastukset), kunnostukseen (kuljetusvaurioiden korjaaminen) ja palautuslogistiikkaan (autojen siirtäminen markkina-alueelta toiselle) liittyviä palveluja. Potentiaalisia henkilöautojen lisäarvopalveluja ovat tuotannolliset asennuspalvelut, laajat maahantulotarkastukset sekä pesu- ja vahauspalvelut. Transitoliikenteen toimijoista eniten lisäarvopalveluja tarjoavat huolintaliikkeet, joiden palveluvalikoimaan kuuluvat lähes kaikki haastattelututkimuksessa esille tulleet lisäarvopalvelut. Huolintaliikkeiden toimenkuvaan kuuluvat erityisesti tavarankäsittelyyn, laadunhallintaan ja varastointiin liittyvät lisäarvopalvelut, joiden parissa muut logistiikka- alan toimijat eivät yleensä operoi. Kuljetusliikkeet ja satamaoperaattorit ovat myös merkittäviä logististen lisäarvopalvelujen tuottajia. Kuljetusliikkeet tarjoavat etupäässä aineettomia lisäarvopalveluja (esim. kuormansuunnittelu ja vuokrauspalvelut) ja omaan toimialaansa suoranaisesti liittyviä lisäarvopalveluja (erikoiskuljetukset ja kuormansidonta). Satamaoperaattorit tuottavat erityisesti aineettomia lisäarvopalveluja (esim. dokumentointi ja kuormansuunnittelu), sataman sisäisiin kuljetuksiin liittyviä lisäarvopalveluja (erikoiskuljetukset ja kuormansidonta) ja laadunhallintaan liittyviä lisäarvopalveluja (maahantulotarkastukset). Varustamojen, tukkuliikkeiden ja satamanpitäjien merkitys lisäarvopalvelujen tuottamisessa on vähäisempi. Transitokuljetukset jättävät Suomeen vuosittain yli 350 miljoonaa euroa tuloja, ja kauttakulkuliikenteen työllistävä vaikutus on vajaat 3 000 henkilötyövuotta. Varastoinnin ja lisäarvologistiikan osuuden transitoliikenteen tuomista tuloista on arvioitu olevan vuosittain noin 90 miljoonaa euroa ja työllistävästä vaikutuksesta noin 500 henkilötyövuotta. Pelkästään transitoliikenteen lisäarvopalvelujen jättämistä tuloista ja työllistävästä vaikutuksesta ei ole olemassa tutkimustietoa. Haastattelututkimuksessa saatujen tietojen perusteella on kuitenkin arvioitavissa, että transitoliikenteen lisäarvopalvelut tuovat Suomeen vuositasolla noin 30 miljoonaa euroa tuloja ja niiden työllistävä vaikutus on noin 100 henkilötyövuotta. Lisäarvopalvelujen kansantaloudellisen merkityksen tarkempi selvittäminen edellyttäisi yrityksiltä transitoliikenteen ja lisäarvopalvelujen tarkempaa tilastointia ja erittelyä yrityksen kirjanpidossa. Tilastoinnin kehittäminen onkin yksi suuri haaste transitoliikennettä ja lisäarvologistiikkaa koskevalle tutkimustoiminnalle. Suomen uskotaan säilyttävän asemansa Venäjän ulkomaankaupan transitoreittinä ainakin vielä lähitulevaisuudessa. Venäjän ulkomaankauppa kasvaa voimakkaasti, eikä Venäjä pysty kehittämään omia satamiaan ja muuta logistista infrastruktuuriaan samassa tahdissa ulkomaankaupan kasvun kanssa. Satamakapasiteetin kasvaessa Venäjän omien satamien kautta kulkevat tavaravirrat tulevat vähitellen lisääntymään. Suomi on edelleen tärkeä arvotavaroiden kauttakulkureitti Venäjälle, mutta yhä suurempi osa tavaratoimituksista kulkee suoraan Venäjälle ilman Suomessa tapahtuvaa purkamista ja välivarastointia. Suomen varastoihin on kuitenkin tullut uusia tuoteryhmiä (esim. työkalut ja tekstiilituotteet), jotka korvaavat menetettyä tavaraliikennettä. Syksyllä 2008 alkaneen maailmanlaajuisen talouden taantuman arvellaan vähentävän tilapäisesti transitoliikenteen tavaravirtoja, mutta taantuman ei uskota vaikuttavan pysyvästi kauttakulkuliikenteen kehitykseen. Pietarin alueelle rakennetaan uusia logistiikkaterminaaleja ja jakelukeskuksia, joiden tarjoamat lisäarvopalvelut eivät kuitenkaan vielä pysty kilpailemaan Suomen kauttakulkureitillä tarjottavien lisäarvopalvelujen kanssa. Pietarin alueella ei ole juurikaan täysipainoisia 3PL-palveluoperaattoreita. Niiden muodostumiseen menee vielä muutama vuosi. 3PL-yritysten kehittyminen Venäjällä koventaa kilpailua Suomen ja Venäjän lisäarvopalvelujen tarjoajien välillä ja lisää paineita Suomen transitoreitin kehittämiselle. Tällä hetkellä Pietarissa toimivien yritysten lisäarvopalvelutarjonta on huomattavasti suppeampi kuin Suomen kauttakulkureitin lisäarvopalvelutarjonta. Suurin osa pietarilaisyritysten tarjoamista lisäarvopalveluista muodostuu tullaus-, dokumentointi- ja konsultointipalveluista. Myös lisäarvopalveluja tarjoavien yritysten suhteellinen osuus on Pietarissa selvästi pienempi kuin Suomessa. Pietarin alueelle suunniteltujen logistiikkakompleksien rakentamisella on suuri merkitys lisäarvopalvelujen kehittymiselle. Kehitystä hankaloittaa Pietarin satama-alueen rajallisuus, minkä takia logistiikkatoimijoille ei ole juurikaan tarjolla asianmukaisia toimintatiloja. Lisäksi maailmanlaajuinen finanssikriisi on pakottanut logistiikkakeskusten rakentajia hillitsemään hankkeiden toteutusta. Transitoliikenteen säilyminen Suomen reitillä myös tulevaisuudessa edellyttää erityisesti rautatiekuljetusten kehittämistä Suomesta Venäjän ydinalueille. Tällä hetkellä Suomen kautta rautateitse Venäjälle toimitetaan hyvin vähän transitotuotteita. Säännöllisen rautateitse tapahtuvan tavaraliikenteen avaaminen parantaisi Suomen reitin kilpailukykyä ja vähentäisi rekkaruuhkia rajanylityspaikoilla. Tätä nykyä rautatiekuljetusten ongelmana on erityisesti puutteet rautatiekuljetuspalvelujen integroinnissa. Haastattelujen mukaan rautatiekuljetuksia pitäisi kehittää siten, että koko palvelupaketti olisi mahdollista ostaa yhdeltä toimijalta ovelta ovelle -periaatteen mukaisesti. Suomen tuonnin ja viennin välisen tasapainon säilyttäminen on niin ikään tärkeä tekijä transitoliikenteen tulevaisuuden kannalta. Suomi pystyy hyödyntämään transitoliikenteestä vapautuvia kontteja omassa viennissään, ja onkin ensiarvoisen tärkeää, että täysiä kontteja kuljetetaan myös paluusuuntaan muualle Eurooppaan ja Kaukoitään. Rautatiekuljetusten ja konttitasapainon lisäksi transitoliikenteen tulevaisuuden kannalta keskeinen merkitys on myös Suomen ja Venäjän välisten hyvien suhteiden säilyttämisellä. Suomen tulee erityisesti välttää Venäjä-suhteita vaarantavia poliittisia päätöksiä. Lisäksi Suomessa on panostettava entistä enemmän Venäjä-osaamisen kehittämiseen. Transitoliikenteen lisäarvopalvelujen kehitys seuraa kauttakulkuliikenteen yleistä kehityssuuntausta. Kasvavat tavaravirrat synnyttävät tarpeita lisäarvopalvelujen tuottamiselle ja kehittämiselle: mitä suurempia tavaramääriä Suomen kautta kuljetetaan, sitä paremmat mahdollisuudet lisäarvopalvelujen kehittämiseen on olemassa. Lisäarvopalvelut syntyvät ja kehittyvät yleensä asiakaslähtöisesti. Lisäarvopalvelujen kehittämisen kannalta tulevaisuuden ennakointi on avainasemassa. Logistiikka-alan toimijoiden on syytä olla jatkuvasti ajan hermolla pystyäkseen vastaamaan asiakkaiden palvelutarpeisiin. Yritysten pitää tarkoin seurata liikenne- ja tavaravirtoja sekä kehittää toimintojaan ja suunnata investointejaan ajan vaatimusten mukaisesti. Vaikka lisäarvopalvelut eivät yleensä yksistään vaikuta kuljetusreitin valintaan, ne muodostavat yhdessä muiden tehokkaasti, luotettavasti ja turvallisesti toimivien logistiikkatoimintojen kanssa merkittävän kilpailutekijän Suomen transitoreitille.

Reduction of specific energy consumption of a thermomechanical pulping plant

Kuumahiertoprosessi on erittäin energiaintensiivinen prosessi, jonka energianominaiskulutus (EOK) on yleisesti 2–3.5 MWh/bdt. Noin 93 % energiasta kuluu jauhatuksessa jakautuen niin, että kaksi kolmasosaa kuluu päälinjan ja yksi kolmasosa rejektijauhatuksessa. Siksi myös tämän työn tavoite asetettiin vähentämään energian kulutusta juuri pää- ja rejektijauhatuksessa. Päälinjan jauhatuksessa tutkimuskohteiksi valittiin terityksen, tehojaon ja tuotantotason vaikutus EOK:een. Rejektijauhatuksen tehostamiseen pyrittiin yrittämällä vähentää rejektivirtaamaa painelajittelun keinoin. Koska TMP3 laitoksen jauhatuskapasiteettia on nostettu 25 %, tavoite oli nostaa päälinjan lajittelun kapasiteettia saman verran. Toisena tavoitteena oli pienentää rejektisuhdetta pää- ja rejektilajittelussa ja siten vähentää energiankulutusta rejektijauhatuksessa. Näitä tavoitteita lähestyttiin vaihtamalla päälinjan lajittimiin TamScreen-roottorit ja rejektilajittimiin Metso ProFoil-roottorit ja optimoimalla kuitufraktiot sihtirumpu- ja prosessiparametrimuutoksin. Syöttävällä terätyypillä pystyttiin vähentämään EOK:ta 100 kWh/bdt, mutta korkeampi jauhatusintensiteetti johti myös alempiin lujuusominaisuuksiin, korkeampaan ilmanläpäisyyn ja korkeampaan opasiteettiin. Myös tehojaolla voitiin vaikuttaa EOK:een. Kun ensimmäisen vaiheen jauhinta kuormitettiin enemmän, saavutettiin korkeimmillaan 70 kWh/bdt EOK-vähennys. Tuotantotason mittaamisongelmat heikensivät tuotantotasokoeajojen tuloksia siinä määrin, että näiden tulosten perusteella ei voida päätellä, onko EOK tuotantotasoriippuvainen vai ei. Päälinjan lajittelun kapasiteettia pystyttiin nostamaan TS-roottorilla vain 18 % jääden hieman tavoitetasosta. Rejektilajittelussa pystyttiin vähentämään rejektimäärää huomattavasti Metso ProFoil-roottorilla sekä sihtirumpu- ja prosessiparametrimuutoksin. Lajittamokehityksellä saavutettu EOK-vähennys arvioitiin massarejektisuhteen pienentymisen ja rejektijauhatuksessa käytetyn EOK:n avulla olevan noin 130 kWh/bdt. Yhteenvetona voidaan todeta, että tavoite 300 kWh/bdt EOK-vähennyksestä voidaan saavuttaa työssä käytetyillä tavoilla, mikäli niiden täysi potentiaali hyödynnetään tuotannossa.

Esitutkinnassa tallennetun kertomuksen käyttäminen todisteena – erityisesti syytetyn vastakuulusteluoikeuden toteuttaminen ja sen rajoittaminen uhrin suojelemiseksi

Vuoden 2016 alussa voimaan tulevan oikeudenkäymiskaaren todistelusäännösten uudistumisen myötä mahdollisuutta käyttää esitutkinnassa tallennettua kertomusta todisteena oikeudenkäynnissä laajennetaan. Muutoksen myötä 15–17-vuotiaiden asianomistajien sekä täysi-ikäisten seksuaalirikosten uhrien asemaa rikosprosessissa on pyritty parantamaan mahdollistamalla heidän esitutkinnassa videotallenteeseen tai tallennetun kertomuksensa käyttäminen todisteena erikseen säännellyissä tilanteissa. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella, kuinka esitutkintatallenteen käyttäminen todisteena vaikuttaa perus- ja ihmisoikeutena turvatun syytetyn vastakuulusteluoikeuden toteuttamiseen, ja voidaanko menettelyä pitää valtiosääntöoikeudellisesta näkökulmasta hyväksyttävänä kun otetaan huomioon myös julkiselle vallalle kuuluva velvollisuus suojella uhria rikosprosessissa. Tutkielman tutkimusmetodi on oikeusdogmaattinen, ja tärkeimpinä lähteinä toimivat kotimaisten virallislähteiden lisäksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisukäytäntö sekä siitä oikeustieteellisessä tutkimuskirjallisuudessa esitetyt kannanotot. Tutkielmassa tehtyjen havaintojen perusteella sekä uhripoliittisten tutkimusten että kansainvälisten oikeuslähteiden valossa tarkasteltuna uuden säännöksen puutteena voidaan nähdä se, että se ei mahdollista uhrin suojelutarpeen yksilökohtaista arvioimista. Säännöksen esitöissä ei myöskään ole nostettu esiin niitä haasteita, joita esitutkintatallenteen käyttäminen aiheuttaa syytetyn vastakuulusteluoikeuden toteuttamiselle. Tutkielmassa käy ilmi, että EIT asettaa syytetyn vastakuulustelun toteutumiselle edellytyksiä, joita Suomen poliisijohtoisessa esitutkintakuulustelussa on sangen vaikea – tai jopa mahdoton – täyttää. Säännöksen esitöissä ei myöskään ole kiinnitetty huomiota siihen, mikä näyttöarvo esitutkintatallenteelle voidaan EIT:n ratkaisukäytännön mukaan antaa. Tutkielmassa tehtyjen havaintojen perusteella uusi sääntely antaa siten varsin heikot lähtökohdat oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteuttamiselle, ja kokonaisuutena oikeudenmukaisempi lopputulos olisi mahdollista saavuttaa vähemmän syytetyn oikeuksia rajoittavin keinoin.

Kirjaamattomat immateriaalioikeudet vakuutena

Yritysvarallisuus on nykyään yhä aineettomampaa. Osan tästä yritysten aineettomasta varallisuudesta muodostavat erilaiset immateriaalioikeudet, jotka voivat olla joko rekisteröityjä kansallisiin tai kansainvälisiin rekistereihin tai vaihtoehtoisesti saada suojaa ilman rekisteröintiä. Ilman rekisteröintiä suojataan muun muassa tekijänoikeutta, vakiintunutta tavaramerkkiä ja toiminimeä sekä liikesalaisuuksia. Myös teollisoikeushakemukset, kuten vireillä olevat patenttihakemukset, eivät lähtökohtaisesti ole kirjattuja julkisiin rekistereihin. Kirjaamattomat immateriaalioikeudet ovat yrityksille varallisuusarvoista omaisuutta, jota yritysten tulisi kyetä käyttämään taloudellisesti hyödyksi eri tavoin. Yrityksille saattaa muodostua muun muassa tarve hyödyntää kyseisiä oikeuksia rahoituksen tai muun luoton vakuutena. Tutkielmassa tarkastellaan kirjaamattomien immateriaalioikeuksien yleistä vakuuskelpoisuutta esinevakuusoikeuden yleisten oppien valossa ja selvitetään sitten vakuuskäytön mahdollisuutta eri vakuusmuotojen kautta. Ongelmaksi tiettyjen kirjaamattomien immateriaalioikeuksien vakuuskelpoisuuden kohdalla muodostuu erityisesti järjestelylle sivullissitovuuden tuovan julkivarmistuksen toteuttamiskeinojen puute, sillä vakuusjärjestelyä ei voi tuoda julkiseksi kirjaamalla sitä asianomaiseen rekisteriin kuten rekisteröityjen immateriaalioikeuksien kohdalla on mahdollista. Tutkimuksessa tarkastellaan kirjaamattomien immateriaalioikeuksien vakuuskäytön mahdollisuutta panttauksen, vakuusluovutuksen, yrityskiinnityksen sekä oikeuden yhtiöittämisen kautta. Julkivarmistuksen vaatimus on vahvimmillaan perinteisessä panttioikeudessa, eikä oikeuskirjallisuuden vakiintuneen kannan mukaan panttaus ole omaisuuden julkivarmistuskelvottomuudesta johtuen mahdollista. Vakuusluovutuksen asema oikeusjärjestyksessä on edelleen epäselvä, vaikka sen käyttöä puolletaankin toisinaan perustellen sitä juuri julkivarmistuskelvottomien omaisuuserien panttausta korvaavana järjestelmänä. Myös yrityskiinnityksen ja yhtiöittämismenettelyn kautta kirjaamattomat immateriaalioikeudet voidaan tietyin edellytyksin saada vakuuskelpoisuuden piiriin. Tutkielma on lainopillinen ja pyrkii selvittämään kirjaamattomien immateriaalioikeuksien vakuuskelpoisuutta voimassa olevan oikeuden sekä oikeuskirjallisuuden valossa. Oikeuspoliittinen tutkimusote ilmenee tutkimuksessa esitettyjen ratkaisuehdotusten kautta, sillä kirjaamattomien immateriaalioikeuksien vakuuskäytön mahdollistamiselle on olemassa selkeä tarve. Niin kauan kuin oikeuden tila pysyy epäselvänä, jää tällaisten omaisuuserien täysi vakuuspotentiaali hyödyntämättä.

Kirjaamattomat immateriaalioikeudet vakuutena

Yritysvarallisuus on nykyään yhä aineettomampaa. Osan tästä yritysten aineettomasta varallisuu-desta muodostavat erilaiset immateriaalioikeudet, jotka voivat olla joko rekisteröityjä kansallisiin tai kansainvälisiin rekistereihin tai vaihtoehtoisesti saada suojaa ilman rekisteröintiä. Ilman rekisteröintiä suojataan muun muassa tekijänoikeutta, vakiintunutta tavaramerkkiä ja toiminimeä sekä lii-kesalaisuuksia. Myös teollisoikeushakemukset, kuten vireillä olevat patenttihakemukset, eivät läh-tökohtaisesti ole kirjattuja julkisiin rekistereihin. Kirjaamattomat immateriaalioikeudet ovat yrityksille varallisuusarvoista omaisuutta, jota yritysten tulisi kyetä käyttämään taloudellisesti hyödyksi eri tavoin. Yrityksille saattaa muodostua muun mu-assa tarve hyödyntää kyseisiä oikeuksia rahoituksen tai muun luoton vakuutena. Tutkielmassa tar-kastellaan kirjaamattomien immateriaalioikeuksien yleistä vakuuskelpoisuutta esinevakuusoikeuden yleisten oppien valossa ja selvitetään sitten vakuuskäytön mahdollisuutta eri vakuusmuotojen kautta. Ongelmaksi tiettyjen kirjaamattomien immateriaalioikeuksien vakuuskelpoisuuden kohdalla muodostuu erityisesti järjestelylle sivullissitovuuden tuovan julkivarmistuksen toteuttamiskeinojen puute, sillä vakuusjärjestelyä ei voi tuoda julkiseksi kirjaamalla sitä asianomaiseen rekisteriin kuten rekisteröityjen immateriaalioikeuksien kohdalla on mahdollista. Tutkimuksessa tarkastellaan kirjaamattomien immateriaalioikeuksien vakuuskäytön mahdollisuutta panttauksen, vakuusluovutuksen, yrityskiinnityksen sekä oikeuden yhtiöittämisen kautta. Julkivar-mistuksen vaatimus on vahvimmillaan perinteisessä panttioikeudessa, eikä oikeuskirjallisuuden va-kiintuneen kannan mukaan panttaus ole omaisuuden julkivarmistuskelvottomuudesta johtuen mah-dollista. Vakuusluovutuksen asema oikeusjärjestyksessä on edelleen epäselvä, vaikka sen käyttöä puolletaankin toisinaan perustellen sitä juuri julkivarmistuskelvottomien omaisuuserien panttausta korvaavana järjestelmänä. Myös yrityskiinnityksen ja yhtiöittämismenettelyn kautta kirjaamattomat immateriaalioikeudet voidaan tietyin edellytyksin saada vakuuskelpoisuuden piiriin. Tutkielma on lainopillinen ja pyrkii selvittämään kirjaamattomien immateriaalioikeuksien vakuus-kelpoisuutta voimassa olevan oikeuden sekä oikeuskirjallisuuden valossa. Oikeuspoliittinen tutki-musote ilmenee tutkimuksessa esitettyjen ratkaisuehdotusten kautta, sillä kirjaamattomien immate-riaalioikeuksien vakuuskäytön mahdollistamiselle on olemassa selkeä tarve. Niin kauan kuin oikeu-den tila pysyy epäselvänä, jää tällaisten omaisuuserien täysi vakuuspotentiaali hyödyntämättä.