A Study in the Theology of Christian Social Action

In this paper I have attempted to present a summary of my exposition of the theology of Rauschenbusch and Niebuhr, and of my own understanding of the issues of Christian Social Action. I have tried to reproduce in this short space the thought of these men, in a manner which should make it comprehensible and which should relate it to the larger questions of social action. This year’s work as a Senior Scholar has proved invaluable because of the discipline of self-directed study which the work taught, and because of myriad possibilities of future investigation which it has suggested. I hope that someday this present manuscript may be expanded into something more substantial. The personal value of such a project, in my opinion, must be measured by the contribution which the project makes to the individual’s general experience, and not merely by the written work which is produced. Therefore, although this manuscript is rather brief, it represents a great deal of value which I feel that I can measure only by my own experience.

A INTERPRETAÇÃO DA SIMBÓLICA DA QUEDA EM PAUL TILLICH:Um Estudo em Hermenêutica Teológica

A Dissertação busca compreender e julgar criticamente a hermenêutica teológica de Paul Tillich, a partir do estudo de sua interpretação simbólica da doutrina cristã clássica do pecado, em sua forma protestante-agostiniana. O trabalho se desenvolve em três etapas: primeiramente é apresentada a teoria do símbolo religioso de Paul Tillich. Em seguida, a sua interpretação da doutrina do pecado, presente no complexo de símbolos míticos e conceptuais que foram reunidos sob o nome simbólica da Queda . Na terceira e última parte, a partir de uma avaliação da prática hermenêutica de Tillich seguida de uma discussão com seus críticos, especialmente William Alston e Reinhold Niebuhr, e de um diálogo especial com Paul Ricoeur, o autor conclui: tanto a teoria do símbolo de Tillich como o seu enfoque hermenêutico, que vai principalmente da analítica existencial ao símbolo, necessitam de aperfeiçoamento; e a teoria simbólica de Ricoeur, associada à sua proposta indutiva de reflexão hermenêutica fornece uma importante contribuição. Ao mesmo tempo, o sucesso de Tillich na interpretação da simbólica da Queda parece refutar a tese de Ricoeur de que uma abordagem que parte da ontologia para o símbolo é inadequada por princípio. Conclui-se, portanto, que a abordagem de Tillich é válida, mas que precisa ser complementada; é necessário pensaruma hermenêutica de mão dupla , que dê igual voz aos símbolos religiosos e à ontologia existencial.(AU)

A INTERPRETAÇÃO DA SIMBÓLICA DA QUEDA EM PAUL TILLICH:Um Estudo em Hermenêutica Teológica

A Dissertação busca compreender e julgar criticamente a hermenêutica teológica de Paul Tillich, a partir do estudo de sua interpretação simbólica da doutrina cristã clássica do pecado, em sua forma protestante-agostiniana. O trabalho se desenvolve em três etapas: primeiramente é apresentada a teoria do símbolo religioso de Paul Tillich. Em seguida, a sua interpretação da doutrina do pecado, presente no complexo de símbolos míticos e conceptuais que foram reunidos sob o nome simbólica da Queda . Na terceira e última parte, a partir de uma avaliação da prática hermenêutica de Tillich seguida de uma discussão com seus críticos, especialmente William Alston e Reinhold Niebuhr, e de um diálogo especial com Paul Ricoeur, o autor conclui: tanto a teoria do símbolo de Tillich como o seu enfoque hermenêutico, que vai principalmente da analítica existencial ao símbolo, necessitam de aperfeiçoamento; e a teoria simbólica de Ricoeur, associada à sua proposta indutiva de reflexão hermenêutica fornece uma importante contribuição. Ao mesmo tempo, o sucesso de Tillich na interpretação da simbólica da Queda parece refutar a tese de Ricoeur de que uma abordagem que parte da ontologia para o símbolo é inadequada por princípio. Conclui-se, portanto, que a abordagem de Tillich é válida, mas que precisa ser complementada; é necessário pensaruma hermenêutica de mão dupla , que dê igual voz aos símbolos religiosos e à ontologia existencial.(AU)

A INTERPRETAÇÃO DA SIMBÓLICA DA QUEDA EM PAUL TILLICH:Um Estudo em Hermenêutica Teológica

A Dissertação busca compreender e julgar criticamente a hermenêutica teológica de Paul Tillich, a partir do estudo de sua interpretação simbólica da doutrina cristã clássica do pecado, em sua forma protestante-agostiniana. O trabalho se desenvolve em três etapas: primeiramente é apresentada a teoria do símbolo religioso de Paul Tillich. Em seguida, a sua interpretação da doutrina do pecado, presente no complexo de símbolos míticos e conceptuais que foram reunidos sob o nome simbólica da Queda . Na terceira e última parte, a partir de uma avaliação da prática hermenêutica de Tillich seguida de uma discussão com seus críticos, especialmente William Alston e Reinhold Niebuhr, e de um diálogo especial com Paul Ricoeur, o autor conclui: tanto a teoria do símbolo de Tillich como o seu enfoque hermenêutico, que vai principalmente da analítica existencial ao símbolo, necessitam de aperfeiçoamento; e a teoria simbólica de Ricoeur, associada à sua proposta indutiva de reflexão hermenêutica fornece uma importante contribuição. Ao mesmo tempo, o sucesso de Tillich na interpretação da simbólica da Queda parece refutar a tese de Ricoeur de que uma abordagem que parte da ontologia para o símbolo é inadequada por princípio. Conclui-se, portanto, que a abordagem de Tillich é válida, mas que precisa ser complementada; é necessário pensaruma hermenêutica de mão dupla , que dê igual voz aos símbolos religiosos e à ontologia existencial.(AU)

Olhar o passado para pensar o presente : o realismo clássico e os estudos críticos de segurança

A partir do trabalho de autores como Michael C. Williams ou William Scheuerman, o chamado Realismo clássico de Hans Morgenthau, E. H. Carr ou Reinhold Niebuhr tem vindo a ser redescoberto segundo uma perspetiva crítica e normativa, colocando o enfoque nos limites da usual narrativa histórica do realismo e mostrando as potencialidades contemporâneas de tal resgate teórico. Este artigo tem por objetivo fundamental mostrar como o realismo clássico dito progressista pode dar um importante contributo aos Estudos Críticos de Segurança, que têm vindo a ser desenvolvidos, particularmente na Europa, desde o final da Guerra Fria. Tal como será aqui argumentado, conceitos como o interesse nacional ou o equilíbrio de poderes podem ser utilizados como instrumentos possibilitadores de projetos políticos alternativos, focados na emancipação do indivíduo sem, contudo, deixarem de estar alicerçados nos dilemas concretos da política e do poder.

Reinhold Niebuhrin syntikäsitys

Reinhold Niebuhrin syntikäsitys rakentuu hänen ihmiskäsitykseensä kuuluvan dikotomian henki-luonto, sekä sitä sisällöllisesti vastaavan käsiteparin vapaus-rajallisuus, varaan. Ihmisen hengen kykyjä ovat transsendenssi yli luonnon, itsetranssendenssi sekä vapaus. Toisaalta ihminen on luontonsa kautta sidottu elollisen luonnon rajallisuuteen, vajavaisuuteen ja kuolevaisuuteen. Ihmisen rajallisuus on hengen kykyjen tavoin Jumalan luomisessa ihmiselle antama ominaisuus, ja siksi hyvä. Ihmisen asema rajallisena ja vapaana, eli ihmisen ristiriita antaa hänelle aiheen synnin tekemiseen. Tämä ihmisen ristiriita ei kuitenkaan ole synnin syy. Ihmisen asema luonnon ja hengen rajapinnassa saa hänet levottomaksi. Levottomuus on ihmisen ristiriidan väistämätön seuralainen ja samalla synnin sisäinen ennakkoehto. Raamatun lankeemuskertomus on Niebuhrin mukaan myytti, joka kuvaa symbolisesti ihmisen lankeamista syntiin. Lankeemusmyyttiä ei pidä tulkita kirjaimellisesti eikä kausaalisesti, sillä tällöin se menettää todellisen merkityksensä. Lankeemusmyytin mukaan ihmisen pahaa edeltää pahan voima, eli paholainen. Koska paholainen lankesi ennen ihmistä, ihmisen synti ei seuraa väistämättä ihmisen tilanteesta vapaana ja rajallisena. Ihmisen synti ei myöskään ole silkkaa perverssiyttä, tietoista pahan tekemistä ja Jumalan vastaista uhmaa. Ihmisen vapaus ja rajallisuus muuttuvat kiusaukseksi vasta, kun ne on tulkittu väärin. Ihmisen tekoa edeltävä pahan voima ehdottaa tätä tulkintaa ihmiselle. Niebuhr kuvaa Kierkegaardilta lainaamillaan ilmauksilla, kuinka 'synti asettaa itsensä' ja 'synti edellyttää itsensä'. Hän puhuu myös 'synnin laadullisesta hypystä'. Syntiä ei koskaan voi johtaa tietystä tilanteesta nousevasta kiusauksesta. Itsensä asettava synti on ihmisen oma synti. Synti edellyttää itsensä tarkoittaa, että kaikkea syntiä edeltää epäuskon synti. Ilman epäuskoa ihmisen levottomuus ei johtaisi syntiin. Niebuhrin metodinen tukeutuminen Kierkegaardiin ei ole johdonmukaista, mistä osittain johtuu, että hänen käsityksensä ihmisen syntiin lankeamisesta on ristiriitainen. Niebuhr sotkee myytti- ja historiapuheen keskenään. Ihmisen tietoisuus ja vapaus ovat edellytys sille, että ihminen ylipäänsä voi tehdä syntiä. Niebuhr torjuu perinteisen kristillisen näkemyksen, jonka mukaan lankeemus merkitsi radikaalia muutosta ihmisen tahdon vapauteen. Ihmisen huomio, ettei hän kykene tekemään valintaa hyvän ja pahan välillä, on Niebuhrin mukaan merkittävin osoitus ihmisen vapaudesta. Ihmisen tietoisuus synnistään ei koskaan ole täydellistä. Ihminen ei tee syntiä täysin tietoisesti ja harkitusti. Toisaalta ihmisen osittainen tietämättömyys synnistään on synnin seuraus. Voidakseen jatkaa synnin tekemistä, eli voidakseen pitäytyä kohtuuttomassa itserakkaudessaan, ihmisen on petettävä ensin itseään, sitten toisia ihmisiä. Niebuhr määrittelee hyvin pidättyväisesti näkemyksensä perisynnistä. Perisynti on ennen kaikkea ihmisen taipumus synnin tekemiseen. Synti on peräisin ihmisen tahdon viasta. Toisaalta Niebuhrin mukaan ihminen tekee väistämättä syntiä. Niebuhr on muutamissa yhteyksissä varovaisesti sillä kannalla, että ihmisen luonto on synnin seurauksena turmeltunut. Toisissa yhteyksissä hän torjuu tällaisen näkemyksen. Niebuhrin näkemys synnin väistämättömyydestä sekä näkemys ihmisen tahdon viasta jäävät jossain määrin irrallisiksi osiksi hänen ihmiskäsityksessään. Ihmisen synti on ylpeyttä ja aistillisuutta. Ihmisellä on taipumus kieltää joko rajallisuutensa tai vapautensa. Kieltäessään rajallisuutensa hän lankeaa ylpeyteen. Kieltäessään vapautensa hän lankeaa aistillisuuteen. Ylpeyden muotoja on neljä: vallanylpeys, tiedonylpeys, moraalinen ylpeys ja hengellinen ylpeys. Aistillisuudessa on kolme vaihetta. Aistillisuus on itserakkautta, yritystä paeta itseä toiseen ihmiseen tai luontoon sekä kolmanneksi pakoa tyhjyyteen ja tiedostamattomuuteen. Synti ja syyllisyys liittyvät väistämättä seksiin. Seksi on aistillisuuden elävin ilmaus ja samalla ihmisen luovuuden kliimaksi. Niebuhr pitää ihmisyhteisöjä yksilöiden ohella rajallisessa mielessä synnin subjekteina. Yhteisöillä on yksilöiden tavoin henki ja luonto, sekä itsetranssendenssin elimiä. Niebuhr pitää yhteisöjä yksilöitä moraalisesti pahempina. Yhteisöt aiheuttavat yksilöitä enemmän objektiivista pahaa. Niebuhr kritisoi syntikäsityksensä pohjalta liberalismiksi kutsumaansa ajattelua. Liberalismin perustana on Niebuhrin mukaan kehityksen idea, joka on perusteetonta optimistista uskoa täydellistyvään maailmaan ja uskoa historiaan itsensä lunastavana prosessina. Niebuhrin mukaan kaikki vallankäyttö elämässä johtaa sortoon ja epäoikeudenmukaisuuteen. Sen vuoksi yhteisöjä on hallittava voimien balanssilla sekä hallituksella. Nämä tekijät on mahdollista ottaa pätevästi huomioon vain demokratiassa. Niebuhr näkee kirkon silkkana ihmisyhteisönä, jolle on kuitenkin suotu evankeliumi. Hän korostaa kirkon syntisyyttä, muttei ollenkaan sen pyhyyttä.

Lettres sur la philosophie kantienne : l’apport de Reinhold à la querelle du panthéisme

Cet article est l’occasion d’explorer le sens que l’on peut accorder aux Lettres sur la philosophie kantienne de K. L. Reinhold dans le cadre de la querelle du panthéisme. Pour mieux comprendre l’apport ambivalent du philosophe à ce débat, l’argumentation de Reinhold est mise en dialogue avec celle d’un autre intervenant « secondaire » de la dispute, Thomas Wizenmann. La confrontation entre les deux philosophes révèle, malgré un constat commun de la vanité d’une prise de position radicale, pour ou contre la raison, la complexité inhérente à toute solution intermédiaire, ou « de troisième voie », et donc le risque permanent de rechute dans le dogmatisme ou l’irrationalisme.