Documents relating to the proceedings against William Prynne, in 1634 and 1637. : With a biographical fragment by the late John Bruce /

"List of Prynne's works, by J. Bruce": p. [101]-118.

Constituciones de la congregacion y escuela de N.Sr. Jesu Christo ... : aprobadas por los sumos pontifices Alexandro VII y Clemente IX y dotadas de muchas indulgencias

Sign. : A-I 8

De iustitia et iure ceterisque virtutibus cardinalibus libri duo /

Libri secundi de iustitia et iure : sectio altera de contractibus, con port. propia, p. 688.

The despatches of William Perwich, English agent in Paris, 1669-1677, preserved in the foreign state papers of the Public record office, London;

Mode of access: Internet.

Plays of Mr. William Shakespeare : as re-written or re-arranged by his successors of the restoration period as presented at the Dukes theatre and elsewhere circa 1664-1669; being the text of these so-restored plays with the First folio Shakespeare text, with critical introductions /

Edition of 250 sets. This set no. . Arbitrarily numbered to correspond with the set of the Bankside Shakespeare.

Rajamerkkien vartijat : Maariidat Helsingin ja Sipoon pitäjissä 1630 - 1669

Tutkielman aiheena ovat säätyläisten ja talonpoikien maariidat Helsingin ja Sipoon pitäjissä 1600-luvun puolessa välissä. Historiallisen kriminologian tutkijat ovat pitäneet kiinteään maaomaisuuteen liittyneitä maariitoja keskeisenä syynä 1500-luvun korkeaan väkivallan tasoon. 1600-luvulla väkivalta kutistui pieneksi rikosryhmäksi alioikeuksien alkaessa toimia. Enää talonpoikien ei tarvinnut turvautua väkivaltaan omaisuutta puolustaessaan, vaan riidat saatiin päätökseen käräjillä. Tässä työssä selvitän Helsingin ja Sipoon tuomiokirjojen avulla, mitä tapahtui maariidoille 1600-luvulla, sillä itse maariidat ovat jääneet väkivaltatutkimuksen varjoon historiallisessa kriminologiassa. Arvioin maariitoja kvantitatiivisesti ja kvalitatiivisesti syventyen erityisesti niiden yleisyyteen, osapuoliin, maariitojen rooliin talonpoikien ja säätyläisten elämässä sekä maariitojen 1600-luvulle tyypillisiin piirteisiin. Lahjoitusmaat lisääntyivät etenkin 1630- ja 1640-luvuilla voimakkaasti Suomessa. Myös pienaatelin asuttamissa Sipoon ja Helsingin pitäjissä aateliset laajensivat maaomistuksiaan talonpoikaismaan kustannuksella. Baltiasta ja Keski-Euroopasta Suomeen saapuneet feodaaliset omistuskäsitykset asettivat aateliset ja talonpojat törmäyskurssille. Maariitojen käsittely oikeudessa oli siviiliprosessi, jossa periaatteessa tasa-arvoiset osapuolet ottivat yhteen riita-asiassa. Omaisuusriitojen käsittelyssä säilyi huomattavan pitkään perinteisiä, paikallisia, tapaoikeuden piirteitä, joita kruunu oli pyrkinyt karsimaan pois muista rikosasioiden käsittelyistä. Perinteiset oikeustavat eivät kuuluneet modernisoituvan ja keskittyvän valtion oikeusjärjestelmään. Ne säilyivät kuitenkin omaisuusoikeuteen liittyvissä maariidoissa huomattavan pitkään, koska riidanratkaisun auktoriteetti oli laajalla alalla käräjäyhteisössä. Maariidat olivat Helsingin ja Sipoon pitäjissä 4. suurin rikosryhmä 1600-luvun puolessa välissä. Niitä voidaankin pitää agraarisen yhteiskunnan tyyppirikoksena. Säätyläisten suuri määrä osapuolten joukossa oli 1600-luvun maariidoille tyypillinen piirre. Oikeus oli tasapuolinen säätyjä kohtaan arvioidessaan tapausten syyllisyyskysymystä, mutta asettui selvästi säätyläisten puolelle jaellessaan rangaistuksia. Säätyläisiä rangaistiin maariidoissa lievällä vahingonkorvauksella ja talonpoikia yleensä ankarammalla sakolla. Väkivallalla oli maariidoissa keskeinen rooli myös 1600-luvulla. Etenkin 1630-luvulla väkivaltaa esiintyi lähes kaikissa maariidoissa. 1640-luvulla oikeus vakiinnutti asemansa maariitojen ratkaisuareenana väkivallan sijaan ja riidat ratkaistiin käräjätuvassa. Silti väkivallan rooli maariitojen taustalla säilyi. Joka viidennen maariidan taustalla oli väkivaltaa. Tyypillisintä se oli talonpoikien välisissä maariidoissa. Väkivalta sai hyvin raakojakin piirteitä maariitojen yhteydessä. Lievästä väkivallasta oli kyse vain harvoin. Vuosikausia kestäneet maariitojen kierteet saivat päätöksensä 1600-luvun puolessa välissä oikeuden saavuttaessa riittävästi valtaa pitääkseen annetut tuomiot voimassa myös maariidoissa. Suurimmassa osassa Helsingin ja Sipoon pitäjien maariidoista saatiin päätös ensimmäisellä käräjäkerralla tai alle vuoden kuluessa riidan puhkeamisesta. Kuitenkin 17 prosenttia riidoista oli pitkään jatkuneita riitoja, joista oli riidelty yli vuosi. Oikeuteen luotettiin enemmän ja se pystyi pitämään tuomiot voimassa toisin kuin vielä 1500-luvulla. Talonpojat yhdistivät usein voimansa aatelisia vastaan käydyissä maariidoissa. Heidän keskuuteensa vaikutti syntyneen moraalinen yhteisö aatelin talonpoikaiselle maanomistukselle muodostamaa uhkaa vastaan. Toisiaan vastaan riidellessä solidaarisuus oli tiessään. Tasavahvojen osapuolten oli tultava toimeen omillaan. Säätyläiset turvautuivat maariitoihin lähinnä taloudellisten syiden vuoksi. Kun kartano ei kannattanut, alustalaisten tai rajapiiritilojen maita saattoi yrittää saada haltuunsa viemällä riita käräjille jopa tekaistun syyn varjolla. Kyseenalaistamalla vanhat rajat heillä oli tarkoitus saada omiin maihin lisää alaa ja siten saada uutta maata rälssiksi. Etenkin oman rälssimaan rajojen sisäpuolella aatelisilla oli vahva usko oikeudestaan toimia tahtonsa mukaan omistuksillaan huolimatta siitä, oliko kyseessä perintötila vai lampuodin tila.

Notulae biographicae præpositorum generalium carmelitarum discalceatorum congregationis italicae, 1600-1787.

Ce ms. constitue la mise au net du ms. B. n. F., lat. 17652 qui a servi de brouillon. F. 1 Titre : «Series chronologica præpositorum generalium carmelitarum discalceatorum congregationis italicae, cum singulorum effigie ad vivum nitidissime æri incisa [ce dernier membre de phrase est cancellé], necnon elogio manuscripto». F. 3-14v Notice biographique de chacun des préposés généraux des Carmes déchaux de la congrégation d'Italie de 1600 à 1787; chaque nom est précédé d'un ou plusieurs chiffres romains donnant le numéro d'ordre du préposé. Pour les derniers, seul figure le nom et le numéro d'ordre. Chaque page est divisée en deux cadres, et chaque notice en occupe un, rarement deux. «I. IV. IX. Ferdinandus a Sancta Maria. In saeculo dictus Ferdinandus Martinez...-... LIII. Hilarion ab Omnibus Sanctis» (14v); cf. A. Fortes, Acta capituli generalis O. C. D. congregationis s. Eliae, 3 vol., Rome, 1990-1992 (Monumenta historica Carmeli Teresiani 11, 13-14). À noter, parmi les références bibliographiques, celles qui concernent directement les Carmes déchaux : elles sont données ci-dessous sous une forme normalisée (entre parenthèses le feuillet où figure la première occurrence), alors que l'auteur donne en général le titre et le nom de l'auteur, sous une forme latinisée approximative, avec parfois le lieu et la date d'impression : Juan Caramuel Lobkowitz, Caramuelis Dominicus..., Vienne, 1655 (3v); Jean Chardin, Voyages de Monsieur le chevalier Chardin en Perse, Paris, 1723 (4v); Daniel a Virgine Maria, Speculum carmelitanum, Anvers, 1680 (3); Eusebius ab Omnibus Sanctis, Enchyridion chronologicum carmelitarum discalceatorum congregationis Italiae, Rome, 1737 (4), cet ouvrage est le plus fréquemment cité, on en trouve un exemplaire à la Vaticane et un microfilm à la Library of Congress; Francisco de Santa Maria, Historia general profetica de la orden de Nuestra Señora del Carmen, Madrid, 1630 (3); Franciscus Joseph a Sancta Margarita, Necrologium præpositorum generalium, non identifié (5); Isidore de Saint-Joseph, Historia reformationis s. Theresiae, non identifié (4v); Isidore de Saint-Joseph et Pierre de Saint-André, Historia generalis Fratrum discalceatorum ordinis B. M. V. de Monte Carmelo congregationis s. Eliae, Rome, 1668-1671 (4v); Louis Jacob, Bibliotheca carmelitana manuscripta, non identifié (5v); Juan de Jesus Maria, Historia missionum; Vita Petri a Matre Dei (3), ces deux ouvrages n'ont pu être identifiés, ils ne figurent pas dans les Opera omnia publiées à Cologne en 1622; Aubert Le Mire, Bibliotheca ecclesiastica, 2e partie, Anvers, 1649 (3v); Louis de Sainte-Thérèse, Annales carmelitarum excalceatorum Galliae (4v), non identifié; Martial de Saint-Jean-Baptiste, Bibliotheca scriptorum utriusque congregationis et sexus carmelitarum discalceatorum, Bordeaux, 1730 (3); Paulus ab Omnibus Sanctis, Clavis aurea thesauri partheno-carmelitici..., Vienne, 1669, si ce titre correspond au «Catalogus scriptorum» du f. 3; Philippe de la Très Sainte Trinité, Decus carmelitanum, ouvrage non identifié (4v); Id., Historia carmelitani ordinis..., Lyon, 1656 (3); Id., Itinerarium orientale R.P.F. Philippi a SS. Trinitate, Lyon, 1649 (4v); Id., La Vie du vénérable père Dominique de Jésus Maria..., Lyon, 1669 (5); le P.Théophile Raynaud, Scapulare partheno-carmeliticum, Paris, 1654 (3v); [Cosme de Villiers de Saint-Étienne] «editor anonymus», Bibliotheca carmelitana, Orléans, 1752 (5).

Letter from William Winthrop to William Bentley, 1801 January 14

Two leaves with a two-page handwritten letter from William Winthrop to Bentley discussing biographical questions about Harvard alumni Joseph Browne (AB 1666), James Bayley (AB 1669), and Joseph Gerrish (AB 1700).

Fair Em, the miller's daughter of Manchester : with the love of William the Conqueror /

Imprint fictitious. Printed by the editor for private circulation. Cf. Jaggard, William. Shakespeare bibliography, 1911, page 552.

Llenyddiaeth Cymru o 1450 hyd 1600 /

Mode of access: Internet.

Look about you. 1600.

Original title: A pleasant commodie, called Looke about you ... London, Printed for William Ferbrand ... 1600.

The comedies, histories, and tragedies of Mr. William Shakespeare as presented at the Globe and Blackfriars Theatres, circa 1591-1623 : being the text furnished the players, in parallel pages with the first revised folio text, with critical introductions : the Bankside Shakespeare /

"Five hundred copies only"--V. 1, p. [43].

History of the United Netherlands, from the death of William the Silent to the Twelve Years' Truce, 1609.

I. 1554-86.--II. 1586-89.--III. 1590-1600.--IV. 1600-09.

Reproducing Women: Female Bodily Narratives and English Patriarchies, 1600-1660

During the early Stuart period, England’s return to male monarchal rule resulted in the emergence of a political analogy that understood the authority of the monarch to be rooted in the “natural” authority of the father; consequently, the mother’s authoritative role within the family was repressed. As the literature of the period recognized, however, there would be no family unit for the father to lead without the words and bodies of women to make narratives of dynasty and legitimacy possible. Early modern discourse reveals that the reproductive roles of men and women, and the social hierarchies that grow out of them, are as much a matter of human design as of divine or natural law. Moreover, despite the attempts of James I and Charles I to strengthen royal patriarchal authority, the role of the monarch was repeatedly challenged on stage and in print even prior to the British Civil Wars and the 1649 beheading of Charles I. Texts produced at moments of political crisis reveal how women could uphold the legitimacy of familial and political hierarchies, but they also disclose patriarchy’s limits by representing “natural” male authority as depending in part on women’s discursive control over their bodies. Due to the epistemological instability of the female reproductive body, women play a privileged interpretive role in constructing patriarchal identities. The dearth of definitive knowledge about the female body during this period, and the consequent inability to fix or stabilize somatic meaning, led to the proliferation of differing, and frequently contradictory, depictions of women’s bodies. The female body became a site of contested meaning in early modern discourse, with men and women struggling for dominance, and competitors so diverse as to include kings, midwives, scholars of anatomy, and female religious sectarians. Essentially, this competition came down to a question of where to locate somatic meaning: In the opaque, uncertain bodies of women? In women’s equally uncertain and unreliable words? In the often contradictory claims of various male-authored medical treatises? In the whispered conversations that took place between women behind the closed doors of birthing rooms? My dissertation traces this representational instability through plays by William Shakespeare, John Ford, Thomas Middleton, and William Rowley, as well as in monstrous birth pamphlets, medical treatises, legal documents, histories, satires, and ballads. In these texts, the stories women tell about and through their bodies challenge and often supersede male epistemological control. These stories, which I term female bodily narratives, allow women to participate in defining patriarchal authority at the levels of both the family and the state. After laying out these controversies and instabilities surrounding early modern women’s bodies in my first chapter, my remaining chapters analyze the impact of women’s words on four distinct but overlapping reproductive issues: virginity, pregnancy, birthing room rituals, and paternity. In chapters 2 and 3, I reveal how women construct the inner, unseen “truths” of their reproductive bodies through speech and performance, and in doing so challenge the traditional forms of male authority that depend on these very constructions for coherence. Chapter 2 analyzes virginity in Thomas Middleton and William Rowley’s play The Changeling (1622) and in texts documenting the 1613 Essex divorce, during which Frances Howard, like Beatrice-Joanna in the play, was required to undergo a virginity test. These texts demonstrate that a woman’s ability to feign virginity could allow her to undermine patriarchal authority within the family and the state, even as they reveal how men relied on women to represent their reproductive bodies in socially stabilizing ways. During the British Civil Wars and Interregnum (1642-1660), Parliamentary writers used Howard as an example of how the unruly words and bodies of women could disrupt and transform state politics by influencing court faction; in doing so, they also revealed how female bodily narratives could help recast political historiography. In chapter 3, I investigate depictions of pregnancy in John Ford’s tragedy, ‘Tis Pity She’s a Whore (1633) and in early modern medical treatises from 1604 to 1651. Although medical texts claim to convey definitive knowledge about the female reproductive body, in actuality male knowledge frequently hinged on the ways women chose to interpret the unstable physical indicators of pregnancy. In Ford’s play, Annabella and Putana take advantage of male ignorance in order to conceal Annabella’s incestuous, illegitimate pregnancy from her father and husband, thus raising fears about women’s ability to misrepresent their bodies. Since medical treatises often frame the conception of healthy, legitimate offspring as a matter of national importance, women’s ability to conceal or even terminate their pregnancies could weaken both the patriarchal family and the patriarchal state that the family helped found. Chapters 4 and 5 broaden the socio-political ramifications of women’s words and bodies by demonstrating how female bodily narratives are required to establish paternity and legitimacy, and thus help shape patriarchal authority at multiple social levels. In chapter 4, I study representations of birthing room gossip in Thomas Middleton’s play, A Chaste Maid in Cheapside (1613), and in three Mistris Parliament pamphlets (1648) that satirize parliamentary power. Across these texts, women’s birthing room “gossip” comments on and critiques such issues as men’s behavior towards their wives and children, the proper use of household funds, the finer points of religious ritual, and even the limits of the authority of the monarch. The collective speech of the female-dominated birthing room thus proves central not only to attributing paternity to particular men, but also to the consequent definition and establishment of the political, socio-economic, and domestic roles of patriarchy. Chapter 5 examines anxieties about paternity in William Shakespeare’s The Winter’s Tale (1611) and in early modern monstrous birth pamphlets from 1600 to 1647, in which children born with congenital deformities are explained as God’s punishment for the sexual, religious, and/or political transgressions of their parents or communities. Both the play and the pamphlets explore the formative/deformative power of women’s words and bodies over their offspring, a power that could obscure a father’s connection to his children. However, although the pamphlets attempt to contain and discipline women’s unruly words and bodies with the force of male authority, the play reveals the dangers of male tyranny and the crucial role of maternal authority in reproducing and authenticating dynastic continuity and royal legitimacy. My emphasis on the socio-political impact of women’s self-representation distinguishes my work from that of scholars such as Mary Fissell and Julie Crawford, who claim that early modern beliefs about the female reproductive body influenced textual depictions of major religious and political events, but give little sustained attention to the role female speech plays in these representations. In contrast, my dissertation reveals that in such texts, patriarchal society relies precisely on the words women speak about their own and other women’s bodies. Ultimately, I argue that female bodily narratives were crucial in shaping early modern culture, and they are equally crucial to our critical understanding of sexual and state politics in the literature of the period.