Texto-coisa, poema-objeto: a políedrica p(r)oesia de Murilo Mendes e Francis Ponge

Pós-graduação em Estudos Literários - FCLAR

As vozes e as coisas: a poesia em prosa de Murilo Mendes e Francis Ponge

O livro compara duas importantes obras de poesia em prosa das literaturas brasileira e francesa, o Poliedro, de Murilo Mendes e o Le parti pris des choses, de Francis Ponge, publicadas respectivamente em 1972 e 1942. Para a autora, a aproximação se justifica pelo foco dado nas duas obras aos objetos mais cotidianos possíveis e, ainda, pelo posicionamento diferente dos sujeitos líricos muriliano (menos objetivo) e pongiano (mais objetivo) diante das coisas simples do mundo. O brasileiro e o francês também partilhariam de uma determinada comunidade de interesses históricos, literários e sociais, ainda que as obras em questão estejam separadas por um intervalo de publicação de trinta anos e, neste intervalo, tenham ocorrido acontecimentos políticos, sociais e artísticos que reverberaram inevitavelmente na literatura desses poetas. Para a autora, a própria escolha da forma do poema em prosa pelos dois autores também os uniria, na medida em que este formato contribuiu enormemente para a construção singular dos objetos, bem como das duas vozes líricas tão particulares

La subjectivité poétique face à la peinture : le cas de L'Atelier contemporain de Francis Ponge

L’Atelier contemporain recueille la plupart des textes sur l’art de Francis Ponge. Malgré sa réputation de « poète des choses », celui-ci n’y écrit pourtant pas avant tout sur les œuvres finies (les tableaux), mais plutôt sur les artistes mêmes. S’appuyant sur un approfondissement de la conceptualisation de la poétique pongienne comme érotique entre le sujet et l’objet, ce mémoire cherche à découvrir, à travers les questions particulières que la peinture pose à l’écriture de Ponge, les raisons du déplacement du regard de l’écriture de la chose muette à la personne parlante. Il semble que Ponge, face à des œuvres artistiques non verbales, soit à la recherche d’une signifiance qu’il ne peut trouver, ce qui l’oblige à se tourner vers les personnes. Mais ces personnes finissent toujours par céder la première place, dans L’Atelier contemporain, au « je » du poète.

Murilo Mendes, Francis Ponge e o poema em prosa

The present paper aims to discuss the configuration of the prose poem both in the works of Murilo Mendes' Poliedro (1972) and Francis Ponge's Le parti pris des choses (1942). From the beginning, the similarity between both works is explained by the impulse of focusing on daily objects and also the diverse positioning of the lyrical subjects in Murilo Mendes (less objective) and Francis Ponge (more objective) when they establish a relation with the simple things they wish to marvel. In accordance, the form of the prose poem helps to build this specific and singular view of the objects. Using this background to dialogue with the critical scholarly resources on both writers, we briefly analyse some poems and set out to reflect on the prose poem, which holds the works of the Brazilian and the French poets open to comparison.

Das Werk als Feige und als Figur. Ambivalenzen der Rezeption zwischen Valéry, Mallarmé, "Tel Quel" und Francis Ponge

L’œuvre poétique de Valéry est caractérisée par une esthétique de la perfection, de la pureté et de la clôture. La série ouverte et hétérogène des "Cahiers", en revanche, ne se laisse guère ranger dans la catégorie de l’œuvre. Selon Valéry, la réorientation intellectuelle à la base de cette opposition est due au "choc" subi par la découverte de l’œuvre mallarméenne. Les divers écrits valéryens sur Mallarmé nous servent à reconstruire cette relation ambivalente et nous aident à éclairer sa conception non moins ambivalente de l’œuvre d’art. Nous soutenons que ce ne sont pas ses propres travaux, mais les poésies de Mallarmé qui lui semblaient des œuvres achevées à proprement parler. Pour décrire l’expérience de perfection et d’achèvement que lui fournit la lecture du "Coup de dés", Valéry se sert de la notion de figure qui, entre autres, comporte des associations géométriques. Sous la forme d’un hommage ambivalent, Francis Ponge oppose aux concepts valéryens de figure et d’œuvre d’art une poétique de l’objet matériel et concret qui s’incarne dans "La figue (sèche)", publiée en 1960 comme pièce inaugurale de la revue "Tel Quel".

Archéologies, suivi de Constructions et déconstructions de la totalité chez Perec, Bon et Ponge

Ce mémoire de maîtrise en recherche-création cherche à explorer de deux façons singulières les possibilités littéraires de la construction (ou de la déconstruction) d’un objet saisi comme une totalité. La création s’écrit selon une contrainte stricte : laisser des matériaux produire du récit afin d’en découvrir méthodiquement le vocabulaire, la symbolique et les résonances historiques. Ce sont encore les matériaux qui dictent l’ordre des textes selon leur propre chronologie. L’essai quant à lui, procède d’une recherche semblable par l’analyse de textes choisis de trois auteurs modernes : Georges Perec, François Bon et Francis Ponge. Par la diversité des genres qu’ils expérimentent, par leurs méthodes d’écriture singulières et par la richesse de leurs corpus, ils constituent un terrain privilégié pour des études de cas variées ainsi que pour une synthèse pertinente. Ces deux parties se conjuguent étroitement, dans une expérience ouverte de la littérature.

David Hicks and Cathie Holden (eds.) (2007). Teaching The Global Dimension. London: Routledge, Taylor & Francis Group, 212 pages.

Teaching The Global Dimension (2007) is intended for primary and secondary teachers, pre-service teachers and educators interested in fostering global concerns in the education system. It aims at linking theory and practice and is structured as follows. Part 1, the global dimension, proposes an educational framework for understanding global concerns. Individual chapters in this section deal with some educational responses to global issues and the ways in which young people might become, in Hick’s terms, more “world-minded”. In the first two chapters, Hicks presents first, some educational responses to global issues that have emerged in recent decades, and second, an outline of the evolution of global education as a specific field. As with all the chapters in this book, most of the examples are drawn from the United Kingdom. Young people’s concerns, student teachers’ views and the teaching of controversial issues, comprise the other chapters in this section. Taken collectively, the chapters in Part 2 articulate the conceptual framework for developing, teaching and evaluating a global dimension across the curriculum. Individual chapters in this section, written by a range of authors, explore eight key concepts considered necessary to underpin appropriate learning experiences in the classroom. These are conflict, social justice, values and perceptions, sustainability, interdependence, human rights, diversity and citizenship. These chapters are engaging and well structured. Their common format consists of a succinct introduction, reference to positive action for change, and examples of recent effective classroom practice. Two chapters comprise the final section of this book and suggest different ways in which the global dimension can be achieved in the primary and the secondary classroom.

Francis Nicosia Collection.

Two photos of Nicosia.

Francis Watsonin teologinen hermeneutiikka

Tämän tutkimuksen tehtävänä on selvittää Francis Watsonin käsitys teologisesta hermeneutiikasta. Tutkielmassa käytetään kolmea tarkentavaa tutkimuskysymystä: Miten Watson hahmottaa tieteellisen raamatuntutkimuksen ja Raamatun teologisen tulkinnan suhteen? Miten Watson näkee raamatuntutkimuksessa historiallisen ja kirjallisen lähestymistavan suhteen toisiinsa? Miten Watson suhtautuu postmodernismiin teologisessa hermeneutiikassaan? Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi. Watsonin teologista hermeneutiikkaa ei ole tutkittu suomeksi ennen tätä työtä ja kansainvälistäkin tutkimusta aiheesta on hyvin vähän. Sen vuoksi tutkimuksessa on pyritty käsittelemään Watsonin teologista hermeneutiikkaa mahdollisimman kattavasti, mutta samalla on jouduttu rajaamaan työn ulkopuolelle osa Watsonin käsittelemistä teemoista, kuten Raamatun feministinen kritiikki ja VT:n ja UT:n suhde. Tutkimuksen päälähteinä ovat Watsonin kirjat Text, Church and World ja Text and Truth, joissa hän analysoi modernia historiallis-kriittistä raamatuntutkimusta, postmodernismia ja kirjallista lähestymistapaa Raamattuun. Watson kritisoi niissä näkemiään ongelmia ja kritiikkinsä pohjalta rakentaa omaa teologista hermeneutiikkaansa. Toissijaisina lähteinä tutkimuksessa on useita Watsonin artikkeleja, jotka tuovat lisävalaistusta Watsonin hermeneuttiseen ajatteluun. Päälähteiksi valitut teokset ja toissijaisiksi lähteiksi valitut artikkelit kattavat laajasti Watsonin hermeneutiikkaa käsittelevät kirjoitukset. Johdannon ja loppukatsauksen lisäksi tutkimus on jaettu neljään päälukuun. Tutkielman toisessa luvussa selvitetään Watsonin näkemys tieteellisen raamatuntutkimuksen ja Raamatun teologisen tulkinnan suhteesta ja havaitaan, että Watsonin mukaan raamatuntutkimuksen tulisi palvella teologista tulkintaa. Watson näkee ongelmallisena modernin raamatuntutkimuksen taipumuksen pitää erillään raamatuntutkimus ja -tulkinta ja luoda vastakkainasetteluja yliopiston ja kirkon, eksegetiikan ja systemaattisen teologian sekä neutraalin ja teologisen tulkinnan välille. Kolmannessa luvussa tarkastellaan Watsonin kritiikkiä historiallis-kriittistä tutkimusta kohtaan ja hänen perustelujaan päätökselle käyttää raamatuntulkinnassa ensisijaisesti tekstien lopullista, kanonista muotoa. Watson tukeutuu perusteluissaan Brevard Childsin kanoniseen lukutapaan ja tekstien yhteisölliseen käyttöön. Havaitaan, että Watson kuitenkin kritisoi kanonista lukutapaa sekä formalismista että sen teologisista sidonnaisuuksista. Watson hakee tukea myös Hans Frein narratiivisesta lähestymistavasta, jota Watson samalla kritisoi totuuskysymyksen ohittamisesta. Lopuksi käsitellään Watsonin yritystä liittää tekstin maailma ja sen taustalla oleva sosio-poliittinen todellisuus toisiinsa. Neljännessä luvussa käsitellään Watsonin yritystä yhdistää historiallinen ja kirjallisuustieteellinen lähestymistapa Raamatun teksteihin. Havaitaan, että Watsonin mielestä historiallis-kriittinen tutkimus polkee paikallaan ja siksi tarvitaan kirjallinen lähestymistapa, joka painottaa tekstin lopullista muotoa. Luvussa osoitetaan, ettei Watson kuitenkaan halua korvata puhtaasti historiallista lähestymistapaa puhtaasti kirjallisuustieteellisellä lähestymistavalla, sillä hän näkee ongelmallisena myös narratiivisen kritiikin taipumuksen käsitellä raamatunkertomuksia fiktiivisinä narratiiveina. Watson pyrkii ratkaisemaan ongelman yhdistämällä historiallisen ja kirjallisuustieteellisen lähestymistavan toisiinsa käsittelemällä evankeliumeja kerrottuna historiana. Viidennessä luvussa selvitetään miten Watson suhtautuu postmodernismiin teologisessa hermeneutiikassaan. Siinä havaitaan, että Watson näkee postmodernismin tarjoavan hyödyllisiä näkökulmia useissa hermeneuttisissa kysymyksissä. Samalla Watson vastustaa postmodernismin näkemystä, ettei teksteillä ole yhtä määrättyä merkitystä ja postmodernin teologian taipumusta viedä Raamatun kertomukselta sen universaali merkitys. Luvussa kuitenkin osoitetaan, että Watsonin antama kuva George Lindbeckin ja Stanley Hauerwasin postmodernista teologiasta on yksipuolinen ja osittain virheellinen.

William Francis Thompson (1888–1965): a Preeminent Fishery Biologist of the Early and Mid Twentieth Century

William Francis Thompson (1888–1965) was a preeminent fishery scientist of the early to mid twentieth century. Educated at Stanford University in California (B.A. 1911, Ph.D. 1930), Thompson conducted pioneering research on the Pacific halibut, Hippoglossus stenolepis, from 1914 to 1917 for the British Columbia Provincial Fisheries Department. He then directed marine fisheries research for the State of California from 1917 to 1924, was Director of Investigations for the International Fisheries Commission from 1924 to 1939, and Director of the International Pacific Salmon Fisheries Commission from 1937 to 1942. He was also Director of the School of Fisheries, University of Washing-ton, Seattle, from 1930 to 1947. Thompson was the founding director in 1947 of the Fisheries Research Institute at the University of Washington and served in that capacity until his retirement in 1958. He was a dominant figure in fisheries research of the Pacific Northwest and influenced a succession of fishery scientists with his yield-based analysis of fishery stocks, as opposed to studying the fishes’environment. Will Thompson was also a major figure in education, and many of his former students attained leadership positions in fisheries research and administration.

William Francis Thompson (1888–1965) and His Pioneering Studies of the Pacific Halibut, Hippoglossus stenolepis

William Francis Thompson (1888–1965), as a temporary employee of the British Columbia Provincial Fisheries Department, was assigned in 1914 to under-take full-time studies of the Pacific halibut, Hippoglossus stenolepis. The fishery was showing signs of depletion, so Thompson undertook the inquiry into this resource, the first intensive study on the Pacific halibut. Three years later, Thompson, working alone, had provided a basic foundation of knowledge for the subsequent management of this resource. He published seven land-mark papers on this species, and this work marked the first phase of a career in fisheries science that was to last nearly 50 years.

William Francis Thompson (1888–1965) and the Dawn of Marine Fisheries Research in Californ

William Francis Thompson (1888–1965), an early fishery biologist, joined the California Fish and Game Commission in 1917 with a mandate to investigate the marine fisheries of the state. He initiated studies on the albacore tuna, Thunnus alalunga, and the Pacific sardine, Sardinops sagax, as well as studies on other economically important marine organisms. Thompson built up a staff of fishery scientists, many of whom later attained considerable renown in their field, and he helped develop, and then direct, the commission’s first marine fisheries laboratory. During his tenure in California, he developed a personal philosophy of research that he outlined in several publications. Thompson based his approach on the yield-based analysis of the fisheries as opposed to large-scale environmental studies. He left the state agency in 1925 to direct the newly formed International Fisheries Commission (now the International Pacific Halibut Commission). William Thompson became a major figure in fisheries research in the United States, and particularly in the Pacific Northwest and Alaska, during the first half of the 20th cent

William Francis Thompson (1888–1965) and His Pioneering Studies of the Pacific Halibut, Hippoglossus stenolepis

William Francis Thompson (1888–1965), as a temporary employee of the British Columbia Provincial Fisheries Department, was assigned in 1914 to under-take full-time studies of the Pacific halibut, Hippoglossus stenolepis. The fishery was showing signs of depletion, so Thompson undertook the inquiry into this resource, the first intensive study on the Pacific halibut. Three years later, Thompson, working alone, had provided a basic foundation of knowledge for the subsequent management of this resource. He published seven land-mark papers on this species, and this work marked the first phase of a career in fisheries science that was to last nearly 50 years.

Poems by Matthew Francis

Matthew, Francis, 'Poems By Matthew Francis', Poetry Wales (2007) 42.4 RAE2008

The Moravian missions in Ohio. By Francis C. Huebner.

http://www.archive.org/details/moravianmissions014001mbp