Strengthening value chains as an industrial policy instrument. Methodology and experience of ECLAC in Central America

Foreword by Alicia Bárcena.

Policy Instrument Selection under Uncertainty: The Case of Micropollution Regulation

The paper addresses the question of which factors drive the formation of policy preferences when there are remaining uncertainties about the causes and effects of the problem at stake. To answer this question we examine policy preferences reducing aquatic micropollutants, a specific case of water protection policy and different actor groups (e.g. state, science, target groups). Here, we contrast two types of policy preferences: a) preventive or source-directed policies, which mitigate pollution in order to avoid contact with water; and b) reactive or end-of-pipe policies, which filter water already contaminated by pollutants. In a second step, we analyze the drivers for actors’ policy preferences by focusing on three sets of explanations, i.e. participation, affectedness and international collaborations. The analysis of our survey data, qualitative interviews and regression analysis of the Swiss political elite show that participation in the policy-making process leads to knowledge exchange and reduces uncertainties about the policy problem, which promotes preferences for preventive policies. Likewise, actors who are affected by the consequences of micropollutants, such as consumer or environmental associations, opt for anticipatory policies. Interestingly, we find that uncertainties about the effectiveness of preventive policies can promote preferences for end-of-pipe policies. While preventive measures often rely on (uncertain) behavioral changes of target groups, reactive policies are more reliable when it comes to fulfilling defined policy goals. Finally, we find that in a transboundary water management context, actors with international collaborations prefer policies that produce immediate and reliable outcomes.

Tax policy stance over the business cycle: evidence from Europe

A Work Project, presented as part of the requirements for the Award of a Masters Degree in Economics from the NOVA – School of Business and Economics

The Committee on Climate Change: A policy analysis

Domestic action on climate change is increasingly important in the light of the difficulties with international agreements and requires a combination of solutions, in terms of institutions and policy instruments. One way of achieving government carbon policy goals may be the creation of an independent body to advise, set or monitor policy. This paper critically assesses the Committee on Climate Change (CCC), which was created in 2008 as an independent body to help move the UK towards a low carbon economy. We look at the motivation for its creation in terms of: information provision, advice, monitoring, or policy delegation. In particular we consider its ability to overcome a time inconsistency problem by comparing and contrasting it with another independent body, the Monetary Policy Committee of the Bank of England. In practice the Committee on Climate Change appears to be the ‘inverse’ of the Monetary Policy Committee, in that it advises on what the policy goal should be rather than being responsible for achieving it. The CCC incorporates both advisory and monitoring functions to inform government and achieve a credible carbon policy over a long time frame. This is a similar framework to that adopted by Stern (2006), but the CCC operates on a continuing basis. We therefore believe the CCC is best viewed as a "Rolling Stern plus" body. There are also concerns as to how binding the budgets actually are and how the budgets interact with other energy policy goals and instruments, such as Renewable Obligation Contracts and the EU Emissions Trading Scheme. The CCC could potentially be reformed to include: an explicit information provision role; consumption-based accounting of emissions and control of a policy instrument such as a balanced-budget carbon tax.

Policy evaluation and uncertainty about the effects of oil prices on economic activity

This paper addresses the issue of policy evaluation in a context in which policymakers are uncertain about the effects of oil prices on economic performance. I consider models of the economy inspired by Solow (1980), Blanchard and Gali (2007), Kim and Loungani (1992) and Hamilton (1983, 2005), which incorporate different assumptions on the channels through which oil prices have an impact on economic activity. I first study the characteristics of the model space and I analyze the likelihood of the different specifications. I show that the existence of plausible alternative representations of the economy forces the policymaker to face the problem of model uncertainty. Then, I use the Bayesian approach proposed by Brock, Durlauf and West (2003, 2007) and the minimax approach developed by Hansen and Sargent (2008) to integrate this form of uncertainty into policy evaluation. I find that, in the environment under analysis, the standard Taylor rule is outperformed under a number of criteria by alternative simple rules in which policymakers introduce persistence in the policy instrument and respond to changes in the real price of oil.

Maritime Safety in the Gulf of Finland. Review on Policy Instruments

Suomenlahden lisääntynyt meriliikenne on herättänyt huolta meriliikenteen turvallisuuden tasosta, ja erityisesti Venäjän öljyviennin kasvu on lisännyt öljyonnettomuuden todennäköisyyttä Suomenlahdella. Erilaiset kansainväliset, alueelliset ja kansalliset ohjauskeinot pyrkivät vähentämään merionnettomuuden riskiä ja meriliikenteen muita haittavaikutuksia. Tämä raportti käsittelee meriturvallisuuden yhteiskunnallisia ohjauskeinoja: ohjauskeinoja yleisellä tasolla, meriturvallisuuden keskeisimpiä säätelijöitä, meriturvallisuuden ohjauskeinoja ja meriturvallisuuspolitiikan tulevaisuuden näkymiä, ohjauskeinojen tehokkuutta ja nykyisen meriturvallisuuden ohjausjärjestelmän heikkouksia. Raportti on kirjallisuuskatsaus meriturvallisuuden yhteiskunnalliseen sääntelyn rakenteeseen ja tilaan erityisesti Suomenlahden meriliikenteen näkökulmasta. Raportti on osa tutkimusprojektia ”SAFGOF - Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007 - 2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan” ja sen työpakettia 6 ”Keskeisimmät riskit ja yhteiskunnalliset vaikutuskeinot”. Yhteiskunnalliset ohjauskeinot voidaan ryhmitellä hallinnollisiin, taloudellisiin ja tietoohjaukseen perustuviin ohjauskeinoihin. Meriturvallisuuden edistämisessä käytetään kaikkia näitä, mutta hallinnolliset ohjauskeinot ovat tärkeimmässä asemassa. Merenkulun kansainvälisen luonteen vuoksi meriturvallisuuden sääntely tapahtuu pääosin kansainvälisellä tasolla YK:n ja erityisesti Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) toimesta. Lisäksi myös Euroopan Unionilla on omaa meriturvallisuuteen liittyvää sääntelyä ja on myös olemassa muita alueellisia meriturvallisuuden edistämiseen liittyviä elimiä kuten HELCOM. Joitakin meriturvallisuuden osa-alueita säädellään myös kansallisella tasolla. Hallinnolliset meriturvallisuuden ohjauskeinot sisältävät aluksen rakenteisiin ja varustukseen, alusten kunnon valvontaan, merimiehiin ja merityön tekemiseen sekä navigointiin liittyviä ohjauskeinoja. Taloudellisiin ohjauskeinoihin kuuluvat esimerkiksi väylä- ja satamamaksut, merivakuutukset, P&I klubit, vastuullisuus- ja korvauskysymykset sekä taloudelliset kannustimet. Taloudellisten ohjauskeinojen käyttö meriturvallisuuden edistämiseen on melko vähäistä verrattuna hallinnollisten ohjauskeinojen käyttöön, mutta niitä voitaisiin varmasti käyttää enemmänkin. Ongelmana taloudellisten ohjauskeinojen käytössä on se, että ne kuuluvat pitkälti kansallisen sääntelyn piiriin, joten alueellisten tai kansainvälisten intressien edistäminen taloudellisilla ohjauskeinoilla voi olla hankalaa. Tieto-ohjaus perustuu toimijoiden vapaaehtoisuuteen ja yleisen tiedotuksen lisäksi tieto-ohjaukseen sisältyy esimerkiksi vapaaehtoinen koulutus, sertifiointi tai meriturvallisuuden edistämiseen tähtäävät palkinnot. Poliittisella tasolla meriliikenteen aiheuttamat turvallisuusriskit Suomenlahdella on otettu vakavasti ja paljon työtä tehdään eri tahoilla riskien minimoimiseksi. Uutta sääntelyä on odotettavissa etenkin liittyen meriliikenteen ympäristövaikutuksiin ja meriliikenteen ohjaukseen kuten meriliikenteen sähköisiin seurantajärjestelmiin. Myös inhimilliseen tekijän merkitykseen meriturvallisuuden kehittämisessä on kiinnitetty lisääntyvissä määrin huomiota, mutta inhimilliseen tekijän osalta tehokkaiden ohjauskeinojen kehittäminen näyttää olevan haasteellista. Yleisimmin lääkkeeksi esitetään koulutuksen kehittämistä. Kirjallisuudessa esitettyjen kriteereiden mukaan tehokkaiden ohjauskeinojen tulisi täyttää seuraavat vaatimukset: 1) tarkoituksenmukaisuus – ohjauskeinojen täytyy olla sopivia asetetun tavoitteen saavuttamiseen, 2) taloudellinen tehokkuus – ohjauskeinon hyödyt vs. kustannukset tulisi olla tasapainossa, 3) hyväksyttävyys – ohjauskeinon täytyy olla hyväksyttävä asianosaisten ja myös laajemman yhteiskunnan näkökulmasta katsottuna, 4) toimeenpano – ohjauskeinon toimeenpanon pitää olla mahdollista ja sen noudattamista täytyy pystyä valvomaan, 5) lateraaliset vaikutukset – hyvällä ohjauskeinolla on positiivisia seurannaisvaikutuksia muutoinkin kuin vain ohjauskeinon ensisijaisten tavoitteiden saavuttaminen, 6) kannustin ja uuden luominen – hyvä ohjauskeino kannustaa kokeilemaan uusia ratkaisuja ja kehittämään toimintaa. Meriturvallisuutta koskevaa sääntelyä on paljon ja yleisesti ottaen merionnettomuuksien lukumäärä on ollut laskeva viime vuosikymmenien aikana. Suuri osa sääntelystä on ollut tehokasta ja parantanut turvallisuuden tasoa maailman merillä. Silti merionnettomuuksia ja muita vaarallisia tapahtumia sattuu edelleen. Nykyistä sääntelyjärjestelmää voidaan kritisoida monen asian suhteen. Kansainvälisen sääntelyn aikaansaaminen ei ole helppoa: prosessi on yleensä hidas ja tuloksena voi olla kompromissien kompromissi. Kansainvälinen sääntely on yleensä reaktiivista eli ongelmakohtiin puututaan vasta kun jokin onnettomuus tapahtuu sen sijaan että se olisi proaktiivista ja pyrkisi puuttumaan ongelmakohtiin jo ennen kuin jotain tapahtuu. IMO:n työskentely perustuu kansallisvaltioiden osallistumiseen ja sääntelyn toimeenpano tapahtuu lippuvaltioiden toimesta. Kansallisvaltiot ajavat IMO:ssa pääasiallisesti omia intressejään ja sääntelyn toimeenpanossa on suuria eroja lippuvaltioiden välillä. IMO:n kyvyttömyys puuttua havaittuihin ongelmiin nopeasti ja ottaa sääntelyssä huomioon paikallisia olosuhteita on johtanut siihen, että esimerkiksi Euroopan Unioni on alkanut itse säädellä meriturvallisuutta ja että on olemassa sellaisia alueellisia erityisjärjestelyjä kuin PSSA (particularly sensitive sea area – erityisen herkkä merialue). Merenkulkualalla toimii monenlaisia yrityksiä: toisaalta yrityksiä, jotka pyrkivät toimimaan turvallisesti ja kehittämään turvallisuutta vielä korkeammalle tasolle, ja toisaalta yrityksiä, jotka toimivat niin halvalla kuin mahdollista, eivät välitä turvallisuusseikoista, ja joilla usein on monimutkaiset ja epämääräiset omistusolosuhteet ja joita vahingon sattuessa on vaikea saada vastuuseen. Ongelma on, että kansainvälisellä merenkulkualalla kaikkien yritysten on toimittava samoilla markkinoilla. Vastuuttomien yritysten toiminnan mahdollistavat laivaajat ja muut alan toimijat, jotka suostuvat tekemään yhteistyötä niiden kanssa. Välinpitämätön suhtautuminen turvallisuuteen johtuu osaksi myös merenkulun vanhoillisesta turvallisuuskulttuurista. Verrattaessa meriturvallisuuden sääntelyjärjestelmää kokonaisuutena tehokkaiden ohjauskeinoihin kriteereihin, voidaan todeta, että monien kriteerien osalta nykyistä järjestelmää voidaan pitää tehokkaana ja onnistuneena. Suurimmat ongelmat lienevät sääntelyn toimeenpanossa ja ohjauskeinojen kustannustehokkuudessa. Lippuvaltioiden toimeenpanoon perustuva järjestelmä ei toimi toivotulla tavalla, josta mukavuuslippujen olemassa olo on selvin merkki. Ohjauskeinojen, sekä yksittäisten ohjauskeinojen että vertailtaessa eri ohjauskeinoja keskenään, kustannustehokkuutta on usein vaikea arvioida, minkä seurauksena ohjauskeinojen kustannustehokkuudesta ei ole saatavissa luotettavaa tietoa ja tuloksena voi olla, että ohjauskeino on käytännössä pienen riskin eliminoimista korkealla kustannuksella. Kansainvälisen tason meriturvallisuus- (ja merenkulku-) politiikan menettelytavoiksi on ehdotettu myös muita vaihtoehtoja kuin nykyinen järjestelmä, esimerkiksi monitasoista tai polysentristä hallintojärjestelmää. Monitasoisella hallintojärjestelmällä tarkoitetaan järjestelmää, jossa keskushallinto on hajautettu sekä vertikaalisesti alueellisille tasoille että horisontaalisesti ei-valtiollisille toimijoille. Polysentrinen hallintojärjestelmä menee vielä askeleen pidemmälle. Polysentrinen hallintojärjestelmä on hallintotapa, jonka puitteissa kaikentyyppiset toimijat, sekä yksityiset että julkiset, voivat osallistua hallintoon, siis esimerkiksi hallitukset, edunvalvontajärjestöt, kaupalliset yritykset jne. Kansainvälinen lainsäädäntö määrittelee yleiset tasot, mutta konkreettiset toimenpiteet voidaan päättää paikallisella tasolla eri toimijoiden välisessä yhteistyössä. Tämän tyyppisissä hallintojärjestelmissä merenkulkualan todellinen, kansainvälinen mutta toisaalta paikallinen, toimintaympäristö tulisi otetuksi paremmin huomioon kuin järjestelmässä, joka perustuu kansallisvaltioiden keskenään yhteistyössä tekemään sääntelyyn. Tällainen muutos meriturvallisuuden hallinnassa vaatisi kuitenkin suurta periaatteellista suunnanmuutosta, jollaisen toteutumista ei voi pitää kovin todennäköisenä ainakaan lyhyellä tähtäimellä.

The Dynamic (In)efficiency of Monetary Policy by Committee

This paper develops a model where the value of the monetary policy instrument is selected by a heterogenous committee engaged in a dynamic voting game. Committee members differ in their institutional power and, in certain states of nature, they also differ in their preferred instrument value. Preference heterogeneity and concern for the future interact to generate decisions that are dynamically ineffcient and inertial around the previously-agreed instrument value. This model endogenously generates autocorrelation in the policy variable and provides an explanation for the empirical observation that the nominal interest rate under the central bank’s control is infrequently adjusted.

Coordonner les transports et l'urbanisme dans un contexte urbain concret : le TOD comme instrument d'action publique, le cas de Sainte-Therese, QC

Le concept de transit-oriented development (TOD) est habituellement abordé en tant qu'ensemble fixe de caractéristiques physico-spatiales. Cette approche ne s'avere pas suffisante pour comprendre comment le TOD peut être pertinent pour coordonner les transports et l'urbanisme dans un contexte urbain concret. Afin de combler cette lacune, nous proposons d'étudier le TOD en tant qu'instrument d'action publique, adopté, produit et utilisé par les acteurs sur le territoire en fonction des enjeux, des ressources et des contraintes qui y sont présents. Ce travail exploratoire est fondé sur une étude de cas de la mise en place du TOD a Sainte-Thérese. Pour comprendre comment se sont arrimés les intérêts des acteurs impliqués et ce qui en a résulté, la collecte de données se fait a l'aide de sources écrites, mais aussi d’entretiens semi-directifs avec les acteurs clé. Les résultats de l'étude confirment la pertinence de l'approche adoptée pour aborder le TOD. Le TOD comme instrument d'action publique peut être qualifié d'opérateur de congruence, car il permet de faire converger les intérêts différents, et même potentiellement contradictoires, qui sont en jeu sur le territoire. Cependant, il n'y a pas de formule passe-partout: la production du TOD se fait en grande partie de façon incrémentale, en fonction des conditions sur le territoire. La mise en place du TOD n'exige pas nécessairement l'invention d'un nouveau cadre d'action et peut se faire en grande partie a l'aide des outils existants. Toutefois, pour pouvoir se servir pleinement de ces outils, le leadership des acteurs clé s'avere crucial.

Monetary Policy Under a Currency Board

The consensus view is that central banks under currency boards do not have tools for active monetary policy. In this paper, we analyze the foreign exchange fee as a monetary policy instrument that can be used by a central bank under a currency board. We develop a general equilibrium model showing that changes in this fee may have the same effects as a change in the monetary policy stance. Thus central banks under the currency board are shown to have an avenue to implement active monetary policy.

Asset-backed securities: The key to unlocking Europe's credit markets? Bruegel Policy Contribution 2014/07, 24 July 2014

The European market for asset-backed securities (ABS) has all but closed for business since the start of the economic and financial crisis. ABS (see Box 1) were in fact the first financial assets hit at the onset of the crisis in 2008. The subprime mortgage meltdown caused a deterioration in the quality of collateral in the ABS market in the United States, which in turn dried up overall liquidity because ABS AAA notes were popular collateral for inter-bank lending. The lack of demand for these products, together with the Great Recession in 2009, had a considerable negative impact on the European ABS market. The post-crisis regulatory environment has further undermined the market. The practice of slicing and dicing of loans into ABS packages was blamed for starting and spreading the crisis through the global financial system. Regulation in the post-crisis context has thus been relatively unfavourable to these types of instruments, with heightened capital requirements now necessary for the issuance of new ABS products. And yet policymakers have recently underlined the need to revitalise the ABS market as a tool to improve credit market conditions in the euro area and to enhance transmission of monetary policy. In particular, the European Central Bank and the Bank of England have jointly emphasised that: “a market for prudently designed ABS has the potential to improve the efficiency of resource allocation in the economy and to allow for better risk sharing... by transforming relatively illiquid assets into more liquid securities. These can then be sold to investors thereby allowing originators to obtain funding and, potentially, transfer part of the underlying risk, while investors in such securities can diversify their portfolios... . This can lead to lower costs of capital, higher economic growth and a broader distribution of risk” (ECB and Bank of England, 2014a). In addition, consideration has started to be given to the extent to which ABS products could become the target of explicit monetary policy operations, a line of action proposed by Claeys et al (2014). The ECB has officially announced the start of preparatory work related to possible outright purchases of selected ABS1. In this paper we discuss how a revamped market for corporate loans securitised via ABS products, and how use of ABS as a monetary policy instrument, can indeed play a role in revitalising Europe’s credit market. However, before using this instrument a number of issues should be addressed: First, the European ABS market has significantly contracted since the crisis. Hence it needs to be revamped through appropriate regulation if securitisation is to play a role in improving the efficiency of resource allocation in the economy. Second, even assuming that this market can expand again, the European ABS market is heterogeneous: lending criteria are different in different countries and banking institutions and the rating methodologies to assess the quality of the borrowers have to take these differences into account. One further element of differentiation is default law, which is specific to national jurisdictions in the euro area. Therefore, the pool of loans will not only be different in terms of the macro risks related to each country of origination (which is a ‘positive’ idiosyncratic risk, because it enables a portfolio manager to differentiate), but also in terms of the normative side, in case of default. The latter introduces uncertainties and inefficiencies in the ABS market that could create arbitrage opportunities. It is also unclear to what extent a direct purchase of these securities by the ECB might have an impact on the credit market. This will depend on, for example, the type of securities targeted in terms of the underlying assets that would be considered as eligible for inclusion (such as loans to small and medium-sized companies, car loans, leases, residential and commercial mortgages). The timing of a possible move by the ECB is also an issue; immediate action would take place in the context of relatively limited market volumes, while if the ECB waits, it might have access to a larger market, provided steps are taken in the next few months to revamp the market. We start by discussing the first of these issues – the size of the EU ABS market. We estimate how much this market could be worth if some specific measures are implemented. We then discuss the different options available to the ECB should they decide to intervene in the EU ABS market. We include a preliminary list of regulatory steps that could be taken to homogenise asset-backed securities in the euro area. We conclude with our recommended course of action.

The role of EU Special Representatives in the post-Lisbon foreign policy system: A renaissance? IES Policy Brief Issue 2012/02/June 2012

Summary. EU Special Representatives have been deployed since 1996 in order to contribute to the EU’s crisis management efforts in various crisis regions. As they are not part of the formal hierarchy of the European External Action Service and thus a rather flexible foreign policy instrument at the disposal of the Member States, new special representatives have been appointed in 2011 and 2012. This Policy Brief argues that the representatives’ autonomy must not necessarily lead to ‘clashes of competence’ with the EU’s diplomatic service.

The Monetary Policy of the European Central Bank (2002-2015). CEPS Special Report No. 109/May 2015

This paper examines the policies pursued by the European Central Bank (ECB) since the inception of the euro. The ECB was originally set up to pursue price stability, with an eye also to economic growth and financial stability as subsidiary goals, once the primary goal was secured. The application of a single monetary policy to a diverse economic area has entailed a pronounced pro-cyclicality in its real economic effects on the eurozone periphery. Later, monetary policy became the main policy instrument to tackle financial instability elicited by the failure of Lehman Brothers and the sovereign debt crisis in the eurozone. In the process, the ECB emerged as the lender of last resort in the sovereign debt markets of participating countries. Persistent economic depression and deflation eventually brought the ECB into the uncharted waters of unconventional policies. That the ECB could legally perform all of these tasks bears witness to the flexibility of the TFEU and its Statute, but its tools and operating procedures were stretched to their limit. In the end, the place of the ECB amongst EU policy-making institutions has been greatly enhanced, but has entailed repeated intrusions into the broader domain of economic policies – not least because of its market intervention policies – whose consequences have yet to be ascertained.

The Monetary Policy of the European Central Bank (2002-2015). Bruges European Economic Policy Briefings (BEEP) 35/2015.

This paper examines the policies pursued by the European Central Bank (ECB) since the inception of the euro. The ECB was originally set up to pursue price stability, with an eye also to economic growth and financial stability as subsidiary goals, once the primary goal was secured. The application of a single monetary policy to a diverse economic area has entailed a pronounced pro-cyclicality in its real economic effects on the eurozone periphery. Later, monetary policy became the main policy instrument to tackle financial instability elicited by the failure of Lehman Brothers and the sovereign debt crisis in the eurozone. In the process, the ECB emerged as the lender of last resort in the sovereign debt markets of participating countries. Persistent economic depression and deflation eventually brought the ECB into the uncharted waters of unconventional policies. That the ECB could legally perform all of these tasks bears witness to the flexibility of the TFEU and its Statute, but its tools and operating procedures were stretched to their limit. In the end, the place of the ECB amongst EU policy-making institutions has been greatly enhanced, but has entailed repeated intrusions into the broader domain of economic policies – not least because of its market intervention policies – whose consequences have yet to be ascertained.

Renda familiar, preço de alimentos e aquisição domiciliar de frutas e hortaliças no Brasil

OBJETIVO: Analisar a influência da renda familiar e do preço de alimentos sobre a participação de frutas e hortaliças dentre os alimentos adquiridos pelas famílias brasileiras. MÉTODOS: Foram utilizados dados da Pesquisa de Orçamentos Familiares realizada pelo Instituto Brasileiro de Geografia e Estatística, com amostra probabilística de 48.470 domicílios brasileiros entre 2002 e 2003. A participação de frutas e hortaliças no total de aquisições de alimentos foi expressa como percentual do total de calorias adquiridas e como calorias provenientes desses alimentos ajustadas para o total de calorias adquirido. Empregaram-se técnicas de análise de regressão múltipla para estimação de coeficientes de elasticidade, controlando-se variáveis sociodemográficas e preço dos demais alimentos. RESULTADOS: Observou-se aumento da participação de frutas e hortaliças no total de aquisições de alimentos com a diminuição de seu próprio preço ou com o aumento da renda. A diminuição do preço de frutas e hortaliças em 1 por cento aumentaria sua participação em 0,79 por cento do total calórico; o aumento de 1 por cento na renda familiar aumentaria essa participação no total calórico em 0,27 por cento. O efeito da renda tendeu a ser menor nos estratos de maior renda. CONCLUSÕES: A redução do preço de frutas e hortaliças, tanto pelo apoio à cadeia de produção dos alimentos quanto por medidas fiscais, é um promissor instrumento de política pública capaz de aumentar a participação desses alimentos na dieta brasileira

The role of central bank operating procedures in an economy with productive government spending

The choice of either the rate of monetary growth or the nominal interest rate as the instrument controlled by monetary authorities has both positive and normative implications for economic performance. We reexamine some of the issues related to the choice of the monetary policy instrument in a dynamic general equilibrium model exhibiting endogenous growth in which a fraction of productive government spending is financed by means of issuing currency. When we evaluate the performance of the two monetary instruments attending to the fluctuations of endogenous variables, we find that the inflation rate is less volatile under nominal interest rate targeting. Concerning the fluctuations of consumption and of the growth rate, both monetary policy instruments lead to statistically equivalent volatilities. Finally, we show that none of these two targeting procedures displays unambiguously higher welfare levels.