Loneliness in Middle and Old Age

Purpose of the research: (a) To identify the degree of much loneliness reported in the Portuguese population over 50 years of age and (b) test whether loneliness can be predicted by socio-demographic, health related or social characteristic of the sample other than age. Materials and methods: 1174 late middle age and older adults were interviewed face to face by different interviewers across the country; after the informed consent was signed, we asked the participants several socio-demographic and health-related questions; finally we asked ‘‘How often do you feel lonely?’’ and participants responded according to a five point Likert scale. Principal results: The results showed that 12% of participants reporting feeling lonely often or always, whereas 40% reporting never feeling lonely. The remaining 48% self-reported they felt lonely seldom or sometimes. Additionally, results show that, when taken together, variables such as marital status, type of housing, residence settings, health conditions, social satisfaction, social isolation, lack of interest, transportation, and age were predictors of loneliness. Major conclusions: (1) The association of loneliness with advanced age has been greatly exaggerated by mass media and common sense; (2) But although our findings did not confirm the most alarmist views, the 12% of older adults reporting that they are feeling lonely always or often should be cause for attention and concern. It is necessary to understand the meaning, reasons and level of suffering implied on those feelings of loneliness. (3) Our findings suggest that it makes no sense to construe age as a singular feature or cause for feelings of loneliness. Instead, age and also a number of other features combine to predict feelings of loneliness. But even with our predictor variables there was a substantial of variance left unexplained. Therefore it is necessary to continue exploring how feelings of loneliness arise from the experience of living and how they can be changed.

Attachment, infidelity, and loneliness in college students involved in a romantic relationship: the role of relationship satisfaction, morbidity and prayer for partner

This study examined the mediating effects of relationship satisfaction, prayer for a partner, and morbidity in the relationship between attachment and loneliness, infidelity and loneliness, and psychological morbidity and loneliness, in college students involved in a romantic relationship. Participants were students in an introductory course on family development. This study examined only students (n = 345) who were involved in a romantic relationship. The average age of participants was 19.46 (SD = 1.92) and 25 % were males. Short-form UCLA Loneliness Scale (ULS-8), (Hays and DiMatteo in J Pers Assess 51:69–81, doi:10.1207/s15327752jpa5101_6, 1987); Relationship Satisfaction Scale (Funk and Rogge in J Fam Psychol 21:572–583, doi:10.1037/0893-3200.21.4.572, 2007); Rotterdam Symptom Checklist (De Haes et al. in Measuring the quality of life of cancer patients with the Rotterdam Symptom Checklist (RSCL): a manual, Northern Centre for Healthcare Research, Groningen, 1996); Prayer for Partner Scale, (Fincham et al. in J Pers Soc Psychol 99:649–659, doi:10.1037/a0019628, 2010); Infidelity Scale, (Drigotas et al. in J Pers Soc Psychol 77:509–524, doi:10.1037/0022-3514.77.3.509, 1999); and the Experiences in Close Relationship Scale-short form (Wei et al. in J Couns Psychol 52(4):602–614, doi:10.1037/0022-0167.52.4.602, 2005). Results showed that relationship satisfaction mediated the relationship between avoidance attachment and loneliness and between infidelity and loneliness. Physical morbidity mediated the relationship between anxious attachment and psychological morbidity. Psychological morbidity mediated the relationship between anxious attachment and physical morbidity. The present results expand the literature on attachment by presenting evidence that anxious and avoidant partners experience loneliness differently. Implications for couple’s therapy are addressed. Future research should replicate these results with older samples and married couples.

Loneliness and Social Isolation

Click here to download PDF

Dementia 2013: The hidden voice of loneliness

Dementia 2013: The hidden voice of loneliness is Alzheimer's Society's annual report examining the quality of life for people with dementia.The report found that over half of the general public (54 per cent) believe that people with dementia have a bad quality of life. This was echoed in the feedback from people with dementia with 70 per cent saying they had stopped doing things they used to due because of lack of confidence. The majority of people with dementia also felt anxious or depressed (63 per cent) and a third of people (35 per cent) said they’d lost friends after a diagnosis.��Other key statistics in Dementia 2013 include:38 per cent of all people with dementia said they felt lonelyPeople with dementia said they relied on relatives and friends for social contact and yet almost a quarter (21 per cent) speak to friends or family on the telephone less than once a month. ��Only 23 per cent of the general public thought it was possible for a person with dementia to live alone ��16 per cent answered that they would not be comfortable talking to someone with dementia, 19 per cent were unsure.The findings from Dementia 2013 are based on a survey of 510 people with dementia or carers on their behalf and a YouGov poll of 2,287 UK adults.Download the full report here.������

Loneliness and ageing: Ireland, North and South

Loneliness can have a significant impact on the physical and mental health of older people and is of increasing concern for public health says a new report from the Institute of Public Health in Ireland (IPH). The research suggests that approximately 10% of older people are affected by chronic or persistent loneliness. It also finds that loneliness amongst older people may be linked to depression, increased nursing home admission, decreased quality of life and cognitive decline. The report compiled by Brian Harvey and Kathy Walsh for the Ageing Research and Development Division at IPH examines loneliness in particular amongst older people and the policy and service interventions to tackle the issue. It argues that loneliness may be tackled by health and social policies and therefore needs to be addressed in a cross cutting manner to maximise the impact of interventions and services.

Loneliness of Older People and Elements of an Intervention for its Alleviation

Ikääntyneiden yksinäisyys ja intervention elementit sen lievittämisessä Ikääntyneiden yksinäisyys on yleistä ja hoitotyöntekijöillä on vähän keinoja sen lievittämiseen. Tutkimus oli kaksiosainen. Ensimmäisen osan tavoitteena oli saada tietoa yksinäisyyden käsitteestä, sen yhteydestä sosiaaliseen eristäytyneisyyteen ja yleiseen turvattomuuden tunteeseen sekä kotona asuvien ikääntyneiden (≥75 v.) yksinäisyyden yleisyydestä ja siihen yhteydessä olevista tekijöistä sekä selvittää ikääntyneiden itsensä kokemia yksinäisyyden syitä. Toisessa osassa tavoitteena oli tunnistaa yksinäisyyden lievittämiseen pyrkivän psykososiaalisen ryhmäkuntoutus (PRK) –intervention elementit sekä kuvata ryhmiin osallistuneiden kokemuksia interventiosta. Ensimmäisessä osassa tutkimusaineosto kerättiin postikyselyllä, joka lähetettiin eri puolilla Suomea kotona tai palvelutalossa asuville satunnaisotannalla valituille ikääntyneille henkilöille (N=6 786). Vastausprosentti oli 72 % (n=4113). Vastaajien keski-ikä oli 81 vuotta. Tutkimuksen toisessa osassa aineisto koostui PRK intervention ryhmänvetäjien (N=14) kirjoittamista päiväkirjoista, tutkijoiden vapaista muistiinpanoista ryhmätoiminnasta (N=32) sekä ryhmäläisten intervention jälkeen täyttämistä palautekyselystä (n=103). Tulosten mukaan yksinäisyys, sosiaalinen eristäytyneisyys ja yleinen turvattomuuden tunne näyttävät olevan eri asioita. Vastanneista 39 % kärsi yksinäisyydestä vähintään joskus. Useat demografiset ja terveyteen liittyvät tekijät, psyykkisen hyvinvoinnin ulottuvuudet kuten myös sosiaalisiin suhteisiin kohdistetut odotukset olivat yhteydessä yksinäisyyden kokemiseen. Vanhempien menettäminen lapsuudessa ei ollut yhteydessä yksinäisyyden kokemiseen. Yksinäisyyden kokemuksiin oli useita syitä. Aineistosta tunnistettiin elementtejä, joiden katsottiin olevan tärkeitä yksinäisyyden lievittämiseen pyrkivän PRK-intervention toteutuksessa. Nämä voitiin jakaa ennalta määriteltyihin elementteihin, ryhmäläisten sisäisiin ja välisiin suosiollisiin prosesseihin sekä välittäviin tekijöihin. Ennalta määritellyt elementit liittyivät ryhmäläisiin, ryhmän vetäjiin ja ryhmätoimintaan. Ryhmäläiset kokivat ryhmät erittäin merkityksellisiksi, ja 95 % koki, että yksinäisyys oli lievittynyt ryhmän aikana. Ikääntyneiden henkilöiden yksinäisyys on haaste hoitotyön tekijöille. Tutkimuksessa kuvattu PRK-interventio auttaa hoitajia tunnistamaan ikääntyneiden yksinäisyyden lievittämiseen liittyviä elementtejä.

Social competence and loneliness during the school years - Issues in assessment, interrelations and intergenerational transmission

Väitöskirjassa tarkastellaan kouluikäisten lasten ja nuorten sosiaalisen kompetenssin ja yksinäisyyden mittaamista, yhteyksiä ja periytyvyyttä vanhemmilta heidän lapsilleen. Alakouluikäisten lasten tutkimusaineisto (n=985) koostuu lapsilta itseltään, heidän luokkatovereiltaan, opettajiltaan ja vanhemmiltaan vuosina 2000 - 2004 osana Merkitystä etsimässä – tutkimusprojektia (M. Vauras) kerätystä aineistosta. Mukana on itse-, toveri-, opettaja- ja vanhempien arviot lasten sosiaalisesta kompetenssista, seuranta-aineisto lasten yksinäisyydestä, opettajien arviot lasten motivationaalisesta orientaatiosta, standardoiduin testisarjoin arvioidut akateemiset taidot sekä lasten äitien ja isien arviot omasta yksinäisyydestään ja koetusta kyvykkyydestään toimia vanhempana. Yläkouluikäisten nuorten (n=386) aineisto koostuu vuosina 2006 – 2007 osana Sosioemotionaalinen oppiminen ja hyvinvointi yläkouluyhteisössä (P. M. Niemi) kerätystä nuorten yksinäisyyden, sosiaalisen ahdistuneisuuden ja sosiaalisen fobian seuranta-aineistosta. Mitattavuutta (päätavoite 1) tutkittiin erityisesti monitahoarviointien rakenteiden yhtenäisyyksiä, subjektiivisten arvioiden ajallista pysyvyyttä sekä mittareiden validiteettia ja reliabiliteettia testaamalla. Sosiaalisen kompetenssin ja yksinäisyyden keskinäisten yhteyksien lisäksi tarkasteltiin näiden yhteyttä alakoululaisten oppimiseen sekä yläkou¬lulaisten psykososiaaliseen hyvinvointiin (päätavoite 2). Kolmantena päätavoitteena oli selvittää yksinäisyyden mahdollista periytymistä vanhemmilta lapsille. Osana ensimmäistä päätavoitetta kehitettiin Monitahoarviointi sosiaalisesta kompetenssista (MASK) -arviointimenetelmä (artikkeli 1). Konfirmatorisen faktorianalyysin tulosten perusteella nelifaktorinen rakenne (prososiaalisuus sisältäen yhteistyötaidot ja empatiakyvyn sekä antisosiaalisuus sisältäen impulsiivisuuden ja häiritsevyyden) sopi sekä lasten itsensä, heidän luokkatovereidensa, opettajiensa että vanhempiensa tekemiin arviointeihin. Eri tahojen arviointien väliset korrelaatiot olivat tilastollisesti merkitseviä, joskin suhteellisen matalia, ts. eri tahojen näkökulmat lapsen sosiaalisesta kompetenssista ovat toisistaan eriäviä. Täten eri arvioitsijatahojen käyttäminen on kokonaisuuden tutkimisen kannalta tärkeää. Toisena mittaamiseen liittyvänä tavoitteena oli validoida Hozan, Bukowskin ja Beeryn (2000) sosiaalisen ja emotionaalisen yksinäisyyden mittari suomalaisille lapsille (artikkeli 3) ja nuorille (artikkeli 4) soveltuvaksi sekä tutkia, ovatko lasten ja nuorten arviot omasta yksinäisyydestään ajallisesti pysyviä. Alakoululaisten lasten osalta yksinäisyys, erityisesti sosiaalinen yksinäisyys osoittautui suhteellisen pysyväksi, mutta vahvistui entisestään yläkouluikäisten nuorten aineistoa tarkasteltaessa. Huomionarvoista sekä ala- että yläkoululaisten aineistoissa oli poikien kokema vahva emotionaalinen yksinäisyys. Molempien mittareiden osalta sekä validiteetti että reliabiliteetti todettiin hyväksyttäväksi ja niitä voidaan suositella lasten ja nuorten sosiaalisen kompetenssin ja yksinäisyyden arviointimenetelmiksi. Toisena päätavoitteena oli rakenneyhtälömallinnuksen keinoin tarkastella sosiaalisen kompetenssin ja yksinäisyyden yhteyksiä sekä keskenään (artikkelit 2 ja 3) että suhteessa lasten oppimiseen (artikkeli 2) ja nuorten psykososiaaliseen hyvinvointiin (artikkeli 4). Alakouluikäisten lasten osalta sosiaalinen kompetenssi oli yhteydessä pait¬si yksinäisyyteen myös opettajien oppilaistaan tekemiin motivationaalisen orientaation arvioihin sekä standardoiduin testien arvioituihin akateemisiin taitoihin. Yläkouluikäisten nuorten osalta yksinäisyys oli yhteydessä sosiaaliseen ahdistuneisuuteen ja sosiaaliseen fobiaan. Täten sosiaalisen kompetenssin voidaan katsoa olevan koululaisten hyvinvointia ja oppimista vahvistava, ja toisaalta yksinäisyyden nuorten psykososiaalista hyvinvointia heikentävä tekijä. Viimeisenä päätavoitteena mallinnettiin yksinäisyyden mahdollista periytyvyyttä. Ensimmäisessä vaiheessa periytyvyyttä tarkasteltiin koko perheen sisällä, vanhempien tai lasten sukupuolta erottelematta (artikkeli 2). Tässä rakenneyhtälömallissa vanhempien kokema yksinäisyys ennusti heikompaa kyvykkyydentunnetta vanhemmuudesta, joka edelleen ennusti lapsen heikompaa toveriarvioitua sosiaalista kompetenssia koulussa ja tätä kautta vahvempaa yksinäisyyden kokemusta. Toisessa mallissa eroteltiin äitien ja isien sekä tyttöjen ja poikien aineistot, jotta periytyvyyttä voitiin tarkastella äiti-tytär, äiti-poika, isä-tytär ja isä-poika dyadisuhteissa. Rakenneyhtälömallinnuksen tulosten perusteella sekä äitien että isien kokema yksinäisyys ennusti

From the terrible loneliness to the wonderful agreement of human beings

What would be the ""terrible loneliness"" and what would be the ""wonderful agreement"" in the present paper? The ""terrible loneliness"" is the only reality that a person perceives and/or thinks during the now going on. For the person, an enormous quantity of occurrences is in the present moment absent. A very small quantity of occurrences is present. The person is the only being in having this. And, this is only during a little moment. The person never thinks about his loneliness in this moment. On the contrary, he thinks he is plenty of people and full of occurrences. But, if he were thinking about reality, he would live in a terrible loneliness. How does he escape himself from this loneliness? He thinks that the probable occurrences are real occurrences. He may be right in a plenty of times. Going through what I call opening hypotheses-basic hypotheses and non-basic but important hypotheses-and going through what I call simply hypotheses he is able to sanction a wonderful agreement of human beings about the known parts of the Universe. However, they are hypotheses, not absolute realities.

An examination of the cross-cultural reliability and construct validity of a measure of loneliness

Loneliness is a pervasive, rather common experience in American culture, particularly notable among adolescents. However, the phenomenon is not well documented in the cross-cultural psychiatric literature. For psychiatric epidemiology to encompass a wide array of psychopathologic phenomena, it is important to develop useful measures to characterize and classify both non-clinical and clinical dysfunction in diverse subgroups and cultures.^ The goal of this research was to examine the cross-cultural reliability and construct validity of a scale designed to measure loneliness. The Roberts Loneliness Scale (RLS-8) was administered to 4,060 adolescents ages 10-19 years enrolled in high schools along either side of the Texas-Tamaulipas border region between the U.S. and Mexico. Data collected in 1988 from a study focusing on substance use and psychological distress among adolescents in these regions were used to examine the operating characteristics of the RLS-8. A sample stratified by nationality and language, age, gender, and grade was used for analysis.^ Results indicated that in general the RLS-8 has moderate reliability in the U.S. sample, but not in the Mexican sample. Validity analyses demonstrated that there was evidence for convergent validity of the RLS-8 in the U.S. sample, but none in the Mexican sample. Discriminant validity of the measures in neither sample could be established. Based on the factor structure of the RLS-8, two subscales were created and analyzed for construct validity. Evidence for convergent validity was established for both subscales in both national samples. However, the discriminant validity of the measure remains unsubstantiated in both national samples. Also, the dimensionality of the scale is unresolved.^ One primary goal for future cross-cultural research would be to develop and test better defined culture-specific models of loneliness within the two cultures. From such scientific endeavor, measures of loneliness can be developed or reconstructed to classify the phenomenon in the same manner across cultures. Since estimates of prevalence and incidence are contingent upon reliable and valid screening or diagnostic measures, this objective would serve as an important foundation for future psychiatric epidemiologic inquiry into loneliness. ^

Set agreement and the loneliness failure detector in crash-recovery systems

The set agreement problem states that from n proposed values at most n-1 can be decided. Traditionally, this problem is solved using a failure detector in asynchronous systems where processes may crash but not recover, where processes have different identities, and where all processes initially know the membership. In this paper we study the set agreement problem and the weakest failure detector L used to solve it in asynchronous message passing systems where processes may crash and recover, with homonyms (i.e., processes may have equal identities) and without a complete initial knowledge of the membership.

The Impact of Shyness on Loneliness, Social Anxiety, and School Liking in Late Childhood

Author: Charity M. Walker Title: THE IMPACT OF SHYNESS ON LONELINESS, SOCIAL ANXIETY, AND SCHOOL LIKING IN LATE CHILDHOOD Advisor: Maria T. Riva, Ph.D. Degree Date: August 2011 ABSTRACT Shyness is associated with several emotional, social, and academic problems. While there are multiple difficulties that often accompany shyness, there appear to be some factors that can moderate negative effects of shyness. Research has demonstrated that certain parenting factors affect the adjustment of shy children in early childhood, but there is minimal research illuminating the effect of parenting factors in older age groups. The first purpose of this study was to examine relationships between shyness and loneliness, social anxiety, and school liking. The second purpose was to investigate whether the quality of the relationship between a parent and a 10- to 15-year-olds child influences the amount of loneliness or social anxiety a shy child experiences or how the child feels about school. Parent-child dyads served as participants and were recruited from public and private middle schools and church youth groups in Colorado and Indiana. Child participants completed several self-report surveys regarding their relationship with a parent, shyness, loneliness, social anxiety, and their attitude toward school. Parents completed a survey about their relationship with their child and responded to questions related to their perceptions of their child's shyness. Data was analyzed with a series of correlation and regression analyses. Greater degrees of self-reported shyness were found to be associated with higher levels of loneliness and social anxiety and less positive feelings about school. Due to a problem with multicollinearity during data analysis, this study was not able to explore the effect of the parent-child relationship quality on the associations between shyness and adjustment factors. Overall, these findings imply that shyness remains an important issue as children approach adolescence. Further research is needed to continue learning about the potential importance of parent-child interactions in reducing maladjustment for shy children during late childhood.

Parental attachment and conflict behavior: Implications for offspring's attachment, loneliness, and relationship satisfaction

This study assessed the implications of parental attachment security and parental conflict behavior for offspring's relational adjustment (attachment security, loneliness, and relationship satisfaction). Further, reports of parental conflict behavior were obtained from both parents and offspring, addressing questions regarding agreement between reporters and the origin and extent of discrepant perceptions. Results revealed consistent patterns of conflict behavior and moderate agreement between reporters. However, offspring reported parental conflict behavior more negatively than parents, especially when offspring or parents were anxious about relationships. Parental attachment security had direct associations with offspring's relationship anxiety, whereas associations between parental attachment and offspring's loneliness and discomfort with closeness were mediated by parental conflict behavior. Parental conflict behavior was also associated with offspring's relationship satisfaction. The results are discussed in terms of the mechanisms involved in the intergenerational transmission of relationship difficulties.