Vision, image, record : a cultivation of the visual field

I den första delen av den här avhandlingen presenteras en bildens genealogi. Den skildrar hur begreppen för bilden, seendet och jaget utvecklades i relation till varandra i en specifik vetenskaplig och filosofisk kontext. Berättelsen sträcker sig från den tidiga renässansen och det perspektivistiska måleriet, till fotografiets födelse och positivismen. Den här utvecklingen medförde en form av reduktionism i vilken jagets roll – betydelsen av den mänskliga psykologin, vårt omdöme, vår uppmärksamhet och vår vilja – blev förbisedd. Inom den här tanketraditionen uppstod en förskjutning, från en förståelse av bilden som en representation av det tredimensionella rummet på en tvådimensionell yta, till en uppfattning om bilden som en genomskinlig ruta, ett fönster ut mot världen. Idén om avbildningen som en neutral ”blick från ingenstans” kom att förstärka en skeptisk hållning till kommunikation, dialog och vittnesmål och därmed även undergräva vår tillit till varandra och följaktligen vår tillit till oss själva. I den andra delen erbjuder författaren ett alternativ till den tanketradition som behandlas i den första delen. Det som blev förbisett i uppfattningen om en blick från ingenstans var att bilden är ett hjälpmedel då vi bearbetar vårt synfält. Bilden hjälper oss att dela vår syn på saker. Genom den här uppgiften av att dela blir bilden riktningsgivande i våra försök att orientera oss i världen. Jag kan stå bredvid en annan människa och se vad hon ser, men jag vet inte nödvändigtvis hur hon uppfattar det vi ser. Bilden lägger till ett led i det här förhållandet eftersom den inte enbart visar vad den andra ser. När bilden fungerar som den skall visar den också hur den andra ser och på det här sättet blir bilden verksam. Den föreliggande avhandlingen kombinerar epistemologi med vetenskapshistoria och visuella kulturstudier, men dess huvudintresse är filosofiskt. Den befattar sig med filosofiska missförstånd angående avbildning som en mimetisk konstform, kunskap som domesticering och varseblivning som mottagning av data. ------------------------------------------------------ Tämän väitöskirjan ensimmäinen osa selvittää kuvakäsitteen genealogiaa. Se havainnollistaa miten kuvan, näkemisen ja minän käsitteet kehittyivät suhteessa toisiinsa. Kertomus ulottuu varhaisesta renessanssista ja perspektivistisestä maalaustaiteesta, positivismin aikakauteen ja valokuvan syntyyn. Tämä kehitys toi mukanaan reduktionismin jossa minän rooli – ihmisen psykologian merkitys, meidän arviointikyky, meidän huomiokyky sekä meidän tahtomme – vaipui unohduksiin. Ajatusmaailmassa tapahtui siirtymä, kuvan merkitys vaihtui käsityksestä jossa se on kolmiulotteisen tilan representaatio kaksiulotteisella pinnalla, käsitykseen jossa kuva on läpinäkyvä ruutu, ikkuna kohti maailmaa. Ajatus kuvasta neutraalin näkökulman kantajana vahvisti skeptistä suhtautumista kommunikaatiota, dialogisuutta ja subjektiivisuutta kohtaan. Tämä skeptisyys ilmentyi myös vahvana epäluottamuksena ihmiskeskeisyyttä ja toiseutta kohtaan. Toisessa osassa tekijä tarjoaa vaihtoehdon tälle skeptiselle ajatusmaailmalle jota tarkastellaan ensimmäisessä osassa. Kuva on myös väline joka auttaa meitä jäsentämään meidän näkökenttäämme. Se auttaa meitä jakamaan meidän käsityksiä toistemme kanssa. Tämä näkemisen jakamisen käytäntö on kuvan keskeinen tehtävä. Voin seistä toisen ihmisen vieressä ja nähdä samat asiat kuin hän, mutta en välttämättä ymmärrä miten hän näkee nämä asiat. Kuva lisää jotain olennaista tähän suhteeseen. Kun kuva toimii niin kun sen kuuluu toimia, se näyttää myös miten toinen näkee, tällä tavalla kuvasta tulee välittäjä. Tämä väitöskirja yhdistää epistemologiaa, tieteen historiaa ja visuaalisen kulttuurin tutkimusta, mutta sen pääasiallinen tavoite on filosofinen. Se käsittelee filosofisia väärinkäsityksiä koskien kuvan eideettisyyttä.

Vernacular meaning making : Examples of narrative impact in fiction film questioning the 'banal' notion in mediatization of religion theory

The outcome of an audience study supports theories stating that stories are a primary means by which we make sense of our experiences over time. Empirical examples of narrative impact are presented in which specific fiction film scenes condense spectators' lives, identities and beliefs. One conclusion is that spectators test the emotional realism of the narative for greater significance, connecting diegetic fiction experiences with their extra-diegetic world in their quest for meaning, self and identity. The 'banal' notion of the mediatization of religion theory is questioned as unsatisfactory in the theoretical context of individualized meaning-making processes. As a semantically negatively charged concept, it is problematic when analyzing empirical examples of spectators' use of fictional narratives, especially when trying to characterize the idiosyncratic and complex interplay between spectators' fiction emotions and their testing of mediated narratives in an exercise to find moral significance in extra-filmic life. Instead vernacular meaning-making is proposed.

A catástrofe pós-colonial: ler António Lobo Antunes «à rebours»

Le roman As Naus (Le retour des Caravelles) d’António Lobo Antunes propose une révision du passé historique portugais, en offrant une relecture de la Révolution du 25 avril 1974 comme événement traumatique et catastrophique. En effet, sur fond de guerre et de décolonisation africaine, l’auteur nous transmet une vision dysphorique du contexte révolutionnaire portugais, ceci en adoptant le point de vue des « retornados », ex-colons fuyant l’Afrique, revenant vers la mère Patrie : le Portugal. Nous assistons ainsi à une « navigation à contre-courant », celle où les « héros de jadis », relégués aux marges de la société portugaise, se transforment en personnages nomadiques et « border-line ». Dans ces conditions, l’espace des marges représente « l’envers du décor » de la société portugaise, un monde sens dessus dessous, où règnent la sauvagerie et l’abjection. C’est à travers ces motifs apocalyptiques que l’auteur touche à l’un des fondements de l’identité portugaise, à savoir, celle d’une grande Nation au centre d’un Empire.