HN-associated oral plasmablastic lymphoma and role of adherence to highly active antiretroviral therapy

Plasmablastic lymphoma (PBL) is an HIV-associated non-Hodgkin`s lymphoma that primarily affects the oral cavity. We describe the case of an HIV patient with a lesion in the maxilla that lasted four months. He was diagnosed with PBL and received highly active antiretroviral therapy as well as chemotherapy and local radiotherapy. The lesion regressed after the third cycle of chemotherapy. The patient interrupted antiretroviral treatment and the lesion recurred. The immune reconstitution secondary to the use of antiretroviral therapy seems to participate in the regression of PBL and maintains the remission of the tumour, but it might not be enough to prevent the development of PBL.

Verbien kehittyminen alkeiskurssilla : te ette pitä - poika ei pidä - hän ei pitää - hän ei pidä

Abstract

Referoinnin laajentumat hän-, he- ja se-, ne-pronominien käytössä Siikaisten murteessa

Summary: The use of hän, he and se, ne pronouns in extensions of reported discourse in the Siikainen dialect

Pronominit hän ja tämä tekstissä

Zusammenfassung: Die Pronomen hän ,er, sie und tämä ,diese(r/s) im Textzusammenhang

Hän keräsi myös karttoja... : uutta tutkimusta poliitikko ja yritysjohtaja Carl Enckellistä

Artikkeli esittelee teoksen: Brobyggaren : Carl Enckells liv och verksamhet fram till slutet av 1917 / Cecilia af Forselles-Riska. Helsinki, 2001

Sen wielä wirhellisen ilo-weisu kosca hän Jumalan siunauxen woimalla ja Läkärin konstin awulla parattin huulensa wirhestä

Turku : Thomas Ragwaldinpoika 1763

”…siltikään hän ei ollut onnen mies”. Epäonnen käsite ja epäonnen kulttuuriset merkitykset 1200-1300-luvun Islannissa saagan Gísla saga Súrssonar valossa

Pro gradu -tutkielman aiheena on epäonnen käsite ja epäonnen merkitykset 1200-1300-lukujen islantilaisessa kulttuurissa. Päälähteenä on islantilainen vuosien 1200-1250 väliselle ajalle ajoitettu saaga Gísla saga Súrssonar. Saaga luetaan niin sanottuihin islantilaissaagoihin (islendingasögur). Saagan päähenkilön, Gísli Súrinpojan, elämän ja unien kautta hahmotetaan epäonnen kokemusta ja tunnetta sekä epäonnen suhdetta muihin tutkimusajankohdan keskeisiin käsitteisiin, kunniaan, häpeään ja kohtaloon. Tavoitteena on tätä kautta selvittää, mitä epäonni merkitsi 1200-1300-lukujen islantilaisessa kulttuurissa. Tutkimuksessa alkuperäislähdettä luetaan dialogissa muun aikalaiskirjallisuuden kanssa.Aikalaiskirjallisuus koostuu muista islantilaissaagoista, muinaissaagoista (fornaldarsögur) sekä Edda-runoudesta. Lähteitä tarkastellaan sukupuolinäkökulmasta lähteiden laadullisten ominaisuuksien vuoksi: epäonniset henkilöt ovat käytetyissä alkuperäislähteissä lähes poikkeuksetta miehiä. Epäonnen kokemuksen tulkinnassa keskiössä ovat Gísli Súrinpojan unet ja niiden pohjalta laadittu runous, joiden kautta tulkitaan epäonnen miehen ajattelua ja tunteita Epäonnen tunnemerkityksiä tarkasteltaessa tunteet määritellään nykykäsitteiden kautta. Epäonni liitettiin yksilön pysyvään luonteeseen ja hänen kohtaloonsa, mikä teki epäonnesta peruuttamattoman tilan. Sen seurauksena yksilö joutui yhteisössään marginalisoiduksi, sillä epäonni oli luonteeltaan myös infektoivaa: epäonninen aiheutti vahinkoa muille ihmisille. Yksilö saattoi muuttua epäonniseksi myös altistuttuaan noituudelle tai kirouksille, jolloin yliluonnollisten voimien läsnäolo teki vastaavalla tavalla epäonnesta peruuttamattoman taakan kantajalleen. Epäonnestaan huolimatta yksilö saattoi silti olla maineikas kunnian mies. Tutkimusajankohdan kulttuurissa vallitsivat kuitenkin kahden erilaisen kunnian kulttuurin arvot, myyttiseen todellisuuteen liitetyn herooisen kunnian ja yhteisön määrittelemään kunniaan liittyvät sosiaalisen hyödyn kunnian arvot. Gíslin tapaus osoittaa, että kunnian symboloimien uusien ja vanhojen arvojen ristiriita ja siihen liittyvä epätietoisuus oikeasta ja väärästä on keskeinen osa epäonnen kokemusta. Tämä konflikti liittyi yksilön sisäiseen tilaan, jonka abstraktia sisältöä voitiin kuvata Gíslin konkreettisesti ilmentyvien univaimojen ja niiden vuorottelevan hyvän ja pahan olemuksen kautta. Samalla univaimot kertoivat myös kahdesta erilaisesta kohtalosta, jotka kohtalonuskoisessa kulttuurissa olivat mahdottomuus enneunien peruuttamattoman ja väistämättömästi toteutuvan luonteen vuoksi. Kohtalon epävarmuudesta syntyvä avuttomuus, toivottomuus, ahdistus ja pelko olivat osa epäonnisen kokemusta. Epäonnisuuteen kuuluivat myös ristiriidat yksilölle tärkeiden sidosryhmien kuten sukulaisten kanssa. Teoillaan epäonninen oli rikkonut kulttuurissa vaikuttaneita kiitollisuuden ja vastavuoroisuuden periaatteita vastaan suhteessa näihin ryhmiin. Tähän rikkomiseen liittyvää epäonnisuuden tunnekokemusta voidaan kutsua syyllisyyden kaltaiseksi tunteeksi kulttuurissa, jossa sanaa tällä käsitteelle ei vielä ollut. Epäonnisena yksilö tiedosti rikkoneensa tabuja ja toimineensa normien vastaisesti. Epäonnisen syyllisyydentunne oli nimenomaan hyvittämätöntä syyllisyyttä; hyvitettynä syyllisyys ei johtanut epäonneen. Epäonni liittyi kuitenkin yksilön luonteeseen niin, että vain tietynlaisella luonteelta ja toimintataipumuksilla varustettu mies saattoi muuttua epäonniseksi. Syyllisyydentunteen lisäksi epäonni oli myös anteeksiannon, armon, hyväksynnän ja siunauksen puuttumista. Odotettu anteeksianto ja siunaus olivat kuitenkin sosiaalista, eivät jumalallista alkuperää. Epäonnisuus ei suoranaisesti liittynyt syntisyyteen, vaikka vastakohtana onnen miehet käyttäytyivätkin hyvän kristityn tavoin tehdessään pyhiinvaellusmatkoja Roomaan.

Rakentaako Chen evaluaatiotutkimukselle sen tuolista puuttuvat kaksi jalkaa - vai vahvistaako hän jo olemassa olevaa? Entä selkänoja? Tarvitseeko evaluaatiotutkimus laajemmasta näkökulmasta oman irtotuolin sijasta penkin vai torin, jolla ei ole edes penkkejä?

Abstract:Does evaluation need a three-legged stool? Should there be even more legs in the stool for evaluation or should evaluation have a bench? Or would it be best or more practical for evaluation if it was a square or marketplace without any kind of stools or bench? What is Huey-Tsyh Chen doing for evaluation in his new "Practical evaluation"?

”Varjele taivas – itsemurhanko hän tekisi?” Naisten itsemurhiin suhtautuminen Suomessa vuosina 1880–1900

Tutkielmassani käsittelen naisten itsemurhiin suhtautumista Suomessa vuosina 1880–1900. Tutkimuskysymystä lähestyn kaunokirjallisen päälähdeaineiston, Minna Canthin Epäluuloon (1891), Ompelijan (1894) ja Anna Liisan (1895), kautta. Tutkimuskohteena ei kuitenkaan ole Minna Canth eikä hänen tuotantonsa sinällään, vaan hänen teoksistaan välittyvät asenteet. Canthin teosten ohella käytän lähteinä 1800-luvun itsemurhatutkimuksia, Canthin kirjeitä, lehtikirjoituksia ja hänen teoksistaan kirjoitettuja kirja- ja teatteriarvosteluita. Itsemurha asettuu tutkielmassani tieteen, maallikoiden ja kristinuskon näkemysten kontekstiin. Käsittelen itsemurhaa työssäni sukupuolittuneena, naiserityisenä, ilmiönä. Naista ja naiseutta koskeneet oletukset, odotukset ja kuvitelmat sekä naisihanteet ovat työni keskiössä. Luen itsemurhaa näitä mielikuvia vasten ja kysyn, miten ne suhteutuvat toisiinsa. Itsemurha piirtyy siten tutkielmassani teoksi, jossa naisihanteet ja tosielämän naiset törmäävät toisiinsa. Sukupuolen, naiseuden, ymmärrän diskursiivisena, sosio-kulttuurisena ja historiallisena konstruktiona, joka todentuu ja saa ilmauksensa naiseuden omaksi ottavassa yksilössä. Tutkimuksellisena työkaluna käytän feministitutkija Teresa de Lauretiksen teoriaa, jossa sukupuolen yhdeksi rakentumisen alueeksi nähdään kulttuuriset tekstit, kuten näytelmät ja novellit. Naisen itsemurha näyttäytyi tutkielmassani monitahoisena ilmiönä, joka herätti henkiin ihmistunteiden laajan kirjon. Suhtautuminen vaihteli tuomitsemisesta, säälistä, kauhusta, pelosta ja inhosta aina ymmärrykseen ja jopa nauruun saakka. Itsemurhaajan sukupuoli, naiseus, vaikutti siihen, että teko tuomittiin jyrkemmin kuin miehen vastaava. Ajan käsitysten mukaan itsemurha soti ”naisen ominaisluontoa” ja ylipäätään kaikkea naisellisena pidettyä vastaan. Itsemurha hahmottuikin tutkielmassani naiseuden vastustamisen paikaksi, teoksi, joka horjutti naista ja naiseutta koskeneita käsityksiä. Kirjallisuudessa ja huumorissa itsemurhaa puolestaan käytettiin tehokeinona, jonka tarkoituksena oli kiinnittää huomio yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Huumori osoittautui myös keinoksi, jolla käsiteltiin kipeitä, pelottavia ja ahdistavia asioita, kuten itsemurhia.