Um contraste entre as teorias cognitivas da consciência de Baars e Dennett: o espaço de trabalho global seria um teatro cartesiano?

Pós-graduação em Filosofia - FFC

Subjetividade e intencionalidade: Searle crítico de Dennett

Fundação de Amparo à Pesquisa do Estado de São Paulo (FAPESP)

The Freudian unconscious in the context of the cognitive orientation

For decades psychoanalysis was the discipline studying the unconscious, and other branches of study lacked competence to take a stand on the issues concerning the unconscious. From 1980s onwards intense study of the unconscious has been taken place in the scope of cognitive orientation. Thus, nowadays it is talked about both pyschoanalytic and cognitive unconscious. The aim of this thesis is to integrate psychoanalytic and cognitive views. When the "Freudian" conception of the unconscious is considered, there are four entangled issues: 1) what is the unconscious like, 2) how does the unconsciuos give rise to psychic disorders 3) why and how certain contents are missing from consciousness (repression of contents), 4) the emergence of those contents (becoming conscious of the repressed). The conventional psychoanalytic answer to the first question - and "the cornerstone of psychoanalysis" - is "the unconscious is mental". The issues 2)-4) depend radically on the answer given to the 1): "psychoanalytic" conceptualizations on them rest on the "cornerstone". That ground was challended in study I: it was argued that it has never been clear what does it mean that the unconscious is mental. Thus, it was stated that in the current state of art psychoanalysis should drop out the ephitet "mental" before the term unconscious. That claim creates a pressure to reappraise the convential "psychoanalytic" answers to the other questions, and that reappraisal was the aim of studies II and III. In study II the question 2) is approached in terms of implicit knowledge. Study III focuses on mechanisms, which determine which contents appear in the scope of consciousness, and also cause missing of contents from there (the questions 3) and 4)). In the core of study III there are distinctions concerning the processess occuring in the levels of the brain, consciousness, self-consciousness, and narrative self-consciousness. Studies I-III set "psychoanalytic" topics in the frames of cognitive view. The picture emerging from those studies is not especially useful for a clinican (psychotherapist). Studies IV and V focused that issue. Study IV is a rather serious critique toward neuropsychoanalysis. In it it was claimed that repressive functions of conscious states are in the core of clinical psychoanalysis, and functions in general cannot be reduced to neurophysiological terminology. Thus, the limits of neuropsychoanalysis are more strict than it has been realized: crucial clinical issues remain outside its scope. In study V it was focused on the confusing state of things that although unconscious fantasies do not exist, the idea on them has been an important conceptual tool for clinicans. When put in a larger context, the aim of study V is similar to that of study IV: to determine the relation between psychotherapists' and neuroscientists' terminologies. Studies III, IV and V apply the philosopher Daniel Dennett's model on different levels of explanation.

Duas diferentes perspectivas para o estudo da consciência na Filosofia contemporânea da mente

Fundação de Amparo à Pesquisa do Estado de São Paulo (FAPESP)

Evolutionary neurobiology and art

In his important book on evolutionary theory, Darwin's Dangerous Idea, Daniel Dennett warns that Darwin's idea seeps through every area of human discourse like a "universal acid" (Dennett, 1995). Art and the aesthetic response cannot escape its influence. So my approach in this chapter is essentially naturalistic. Friedrich Nietzsche writes of observing the human comedy from afar, "like a cold angel...without anger, but without warmth" (Nietzsche, 1872, p. 164). Whether Nietzsche, of all people, could have done this is a matter of debate. But we know what he means. It describes a stance outside the human world as if looking down on human folly from Mount Olympus. From this stance, humans, their art and neurology are all part of the natural world, all part of the evolutionary process, the struggle for existence. The anthropologist David Dutton, in his contribution to the Routledge Companion to Aesthetics, says that all humans have an aesthetic sense (Dutton, 2001). It is a human universal. Biologists argue that such universals have an evolutionary basis. Furthermore, many have argued that not only humans but also animals, at least the higher mammals and birds, have an appreciation of the beautiful and the ugly (Eibl-Eibesfeldt, 1988).11Charles Darwin indeed writes "Birds appear to be the most aesthetic of all animals, excepting, of course, man, and they have nearly the same sense of the beautiful that we have" (1871, The Descent of Man and Selection in Relation to Sex, London: John Murray, vol.2, xiii, 39). This again suggests that aesthetics has an evolutionary origin. In parenthesis here, I should perhaps say that I am well aware of the criticism leveled at evolutionary psychology. I am well aware that it has been attacked as just so many "just-so" stories. This is neither the time nor the place to mount a defense but simply just to say that I believe that a defense is eminently feasible. © 2006 Elsevier Inc. All rights reserved.

Grandiflora : Recent Paintings by Daniel Mafe

Grandiflora: Recent Paintings by Daniel Mafe The paintings of Grandiflora are improvised around a range of different flower motifs culled from medieval textiles and botanical illustrations. Each of the paintings is constructed upon a ground of flat, palely luminous yellow occasionally supplemented by additional areas of high-keyed pastel. Pink, blue, green and mauve together with the yellow, generate a shimmering and even incandescent glow. The graphic images of the flowers with the flat colour areas are then contrasted and worked over with richly sensual, abstract gestures of paint. Within the work there is a pronounced almost rococo-esque opticality as it operates between these different visual codes of flat colour, recognizable floral forms, and gesture. These codes combine to produce a definite visceral impact on the viewer, a pronounced and tactile sense of the experience and ambiguity inherent in perceiving. This ambiguity is interestingly at odds with the apparently clean and crisp quality each painting demonstrates as an integrated whole. Indeed each piece goes on to reveal, despite the use of overt figurative quotations, a sense of the purely abstract which in its turn concretely establishes the ornamental.

Tuuleen piirrän nimeni : Daniel Urwindin fragmentaarinen omaelämäkerta Bo Carpelanin romaanissa Alkutuuli

Tutkielma käsittelee Bo Carpelanin romaania Alkutuuli (Urwind 1993) päähenkilö Daniel Urwindin fragmentaarisesti kerrottuna elämäntarinana. Kyse on kahdella aikatasolla etenevästä fiktiivisestä omaelämäkerrasta, joka perustuu viikottaisiin päiväkirjamerkintöihin. Daniel hahmottaa identiteettiään tilaan kytkeytyneiden muistojen sekä oman nimensä avulla leikaten samalla kerronnan jatkuvuuden. Tutkimusongelmana on hahmottaa Danielin kerronnan tavat, kirjoittamisen syyt sekä prosessiin lopputulos. Menneisyyteen kohdistuvan minä-kerronnan analyysi perustuu Dorrit Cohnin Transparent minds -teoksen käsitteistöön. Alkutuulessa esiintyy muistikerronnan ja muistimonologin epäsäännöllistä vuorottelua. Niiden osana on edesmenneiden läheisten upotettuja monologeja, joiden takaa kuultaa Danielin ääni: monologit ovat Danielin kuvittelemia tai referoimia puheita ja ajatuksia, joiden esittäjä on hänen yksinäisen keskustelunsa toinen osapuoli. Omaelämäkertaa käsittelevinä teoreettisina lähteinä ovat ensisijaisesti Päivi Kososen artikkelit sekä hänen tutkimuksensa Elämät sanoissa. Tutkielman tulkinnan kannalta keskeisessä asemassa ovat Bo Carpelanin essee- ja kaunokirjallinen tuotanto. Kirjoittamisen lähtökohtana on päähenkilön identiteettiä horjuttava elämänvaihe. Vaimo Marian lähdettyä vuodeksi Amerikkaan Daniel pyrkii löytämään oman kielensä ja luomaan muistojensa avulla eheämmän kuvan itsestään. Prosessiin kytkeytyy keskeisesti tila - Danielin kulkiessa talossaan, joka on hänen lapsuudenkotinsa, aistitodellisuus toimii mieleenpalauttajana: äänet ja tuoksut johdattavat hänet elämään menneisyyden muistoja uudelleen nykyhetkessä. Samalla talo ja huoneet personifioituvat ja minuus alkaa rakentua tilan kaltaiseksi. Uusien ovien ja huoneiden löytyminen symboloi Danielin muistojen selkeytymistä ja itseymmärryksen syvenemistä. Kirjoittamisen voi tulkita olevan psykoanalyyttinen prosessi, jossa omaelämäkerran minä keskustelee menneisyyden minänsä kanssa. Puhuja odottaa vastausta toiselta, vaikka vastaus löytyy paradoksaalisesti itsestä. Omaelämäkerran moniäänisyyttä korostavat edesmenneiden läheisten läsnäolo, Danielin eri ikävaiheiden identiteetit ja kaksoisolentojen hahmoissa esiintyvät minuudet. Kirjoittamisen avulla Daniel pyrkii pääsemään etäämmälle itsestään ja saavuttamaan minättömyyden tilan, jota käsitellään John Keatsilta peräisin olevan käsitteen "negatiivinen kyky" avulla. Alkutuuli on taiteilijaromaani, jossa taiteilijuutta edustavat siivet ja lentäminen kytkeytyvät mielikuvitukseen ja uusiutumiseen. Danielin tie taiteilijuutta edeltävään minättömyyteen on kuitenkin vaikea ja monet merkit viittaavat diletantin kohtaloon. Unenomaisen logiikan omaavan, fragmentaarisen kerronnan takaa on hahmotettavissa myös lainalaisuuksia. Muiden henkilöiden lyhyet elämäkerrat ovat heidän haavansa paljastavia episodeja, jotka muuttuvat osaksi Danielin elämäntarinaa. Danielin kirjallinen omakuva on montaasi, jossa eri tasossa olevat elementit, nykyhetki ja menneisyys, mielikuvitus, unet ja upotetut monologit rinnastuvat samaan tasoon. Daniel peilaa elettyä ja koettua koomisen peilirakenteen avulla, jossa hänen elämäänsä osallisena olleet menneisyyden henkilöt kulkevat narrikulkueen mukana. Toive eheästä minäkuvasta osoittautuu kuitenkin mahdottomaksi merkityssulkeuman todenvastaisuuden vuoksi. Urwind-nimen pohdinnasta liikkeelle lähtenyt omaelämäkerta päättyy syklistä liikettä mukaillen tilanteeseen, jossa päähenkilö hyväksyy elämän käsittämättömyyden ja luottaa omassa nimessään piilevään voimaan, tuuleen, viitaten samalla myös romaanin nimeen. Avainsanat: Bo Carpelan - muistot - tila - fragmentaarisuus - fiktiivinen omaelämäkerta

Tombstone of Meta Levy nee Daniel; Strangriede Cemetery; Hannover Cemeteries Tombs

Digital Image

Tombstone of Meta Levy nee Daniel; Strangriede Cemetery; Hannover Cemeteries Tombs

Digital Image

Tombstone of Meta Levy nee Daniel; Strangriede Cemetery; Hannover Cemeteries Tombs

Digital Image

Tombstone of Meta Levy nee Daniel; Strangriede Cemetery; Hannover Cemeteries Tombs

Digital Image

Leo Baeck with New York Mayor William O'Dwyer and Union of American Hebrew Congregations President Maurice N. Eisendrath, Oscar M. Lazrus and Rabbi Daniel L. Davis Portraits; Groups; Men

Page 12 of the "American Jewish Cavalcade" scrapbook of Leo Baeck in New York found in ROS 10 Folder 3