735 resultados para Comedy.
Resumo:
This is an entry in an encyclopedia of television which contains over 1000 entries. This one by John Hartley begins by recognising that television inherited situation comedy from radio.
Resumo:
THE Little Dog Laughed. By Douglas Carter Beane. Queensland Theatre Company. Cremorne Theatre, Brisbane. February 11. DOUGLAS Carter Beane's The Little Dog Laughed is a comedy about truth and its consequences. Set mainly in New York, the story follows film star Mitchell Green's developing relationship with Alex, a rentboy he calls one night while drunk and lonely in a hotel room. Scenes in which Mitchell and Alex test the strength of something they seem to have found together are punctuated by monologues from Mitchell's agent Diane and Alex's ex-girlfriend Ellen. We start to see glimpses of their separate lives, what their shared life might look like and, eventually, a crisis that brings all four characters together in the pursuit of a somewhat conflicted set of ideas about what happiness is and what it takes to be happy.
Resumo:
This thesis is an exploration of representation, authorship and creative collaboration in disability comedy, the centre piece of which is a feature-length film starring, co-created and co-written by three intellectually-disabled people. The film, entitled Down Under Mystery Tour, aims to entertain, and be accessible to, a mainstream audience, one that would not normally care about disability or listen to disabled voices. In the past, the failure of these voices to reach audiences has been blamed on poor training, marginal timeslots and indifferent audiences. But this project seeks an alternative approach, building collaboration between disabled and non-disabled people to express voice, conceive, construct and produce a filmed narrative, and engage willing audiences who want to listen.
Resumo:
This paper examines some of the ways in which gender impacts upon contemporary physical comedy. According to the late Christopher Hitchens (2007, 2), women are too concerned with the seriousness of their reproductive responsibility to make good comedy; as slapstick film director Mack Sennett (in Dale, 2000, 92) maintained: “No joke about a mother ever got a laugh”. This article proposes a method of understanding what happens to the body in the comic moment, then draws upon Kristeva’s notion of abjection to help understand how gender inflects the creation of physical comedy.
Resumo:
Focus groups show that young men do not have available to them the same resources to learn about healthy sexual development as do young women. A collaborative project led by a leading provider of sexuality education aimed to reach young men with information about healthy sexual development by using a genre that focus groups showed they favoured - vulgar comedy. This project raised two important issues. First, comedy is ambivalent - it is by definition not serious or worthy. This challenges health communication, which traditionally favours the clear presentation of correct information. Second, vulgarity can be challenging to the institutions of health communication, which can be concerned that it is inappropriate or offensive. This article addresses these issues and reports on the materials that emerged from the project.
Resumo:
ABC’s new Indigenous sketch show Black Comedy, which premiered last night, is touted as a “show by blackfellas … for everyone”. As a blackfella, I’m not sure I agree that it is for “everyone” but that’s precisely why I love it. It’s been over 40 years since Basically Black, the first Indigenous sketch show aired on our screens, and it’s been too long a wait to see our mob doing humour our way in our living rooms once again. The characters we met last night were, as promised, bigger and blacker than ever. When it comes to Australian television … well it’s about time.
Resumo:
This paper unpacks some of the complexities of the female comic project, focussing on the creation of physical comedy, via multiple readings of the term “serious”. Does female desire to be taken seriously in the public realm compromise female-driven comedy? Historically, female seriousness has been a weapon in the hands of such female-funniness sceptics as the late Christopher Hitchens (2007), who (in)famously declared that women are too concerned with the grave importance of their reproductive responsibility to make good comedy. The dilemma is clear: for the woman attempting to elicit laughs, she’s not serious enough outside the home, and far too serious inside it.
Resumo:
This study investigates how the gender of a performer affects the way they produce physical comedy in a theatrical context, framed through Kristeva's theory of abjection and Butler's notion of gender as performance. As a thesis by creative work, it produced an original piece of theatre, The Furze Family Variety Hour, which featured a male/ female comic duo, where the female performer enjoyed an equal share of the punch lines. The study generates a new understanding of how the body operates in physical comedy, namely, a system of bodily registers, as well as a new understanding of the female grotesque comic body.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena on tutkia, millaisia käännösstrategioita DVD-tekstittämisessä suositaan reaalioita eli kulttuurisidonnaisia käsitteitä käännettäessä. Lähtökohtana on, että osaa strategioista voidaan käyttää reaalioiden kulttuurisen erilaisuuden korostamiseen, osaa taas tämän erilaisuuden häivyttämiseen. Nämä kaksi kategoriaa eivät kuitenkaan kata kaikkia mahdollisia strategioita, minkä vuoksi myös neutraalit strategiat otetaan tutkielmassa huomioon. Tutkielman aineisto koostuu Suomessa nimillä Ruuvit löysällä ja Pikku-Britannia tunnettujen brittiläisten sketsisarjojen DVD-julkaisuista. Molemmat tutkituista julkaisuista käsittävät yhden tuotantokauden. Formaatiltaan sketsisarjat perustuvat lukuisiin lyhyisiin kohtauksiin, joissa käsitellään useita eri aihealueita. Tämän vuoksi ne soveltuvat erinomaisesti reaalioiden tutkimukseen. Tutkittava kääntämisen laji on DVD-kääntäminen, koska sen merkityksen voidaan katsoa kasvaneen DVD:n lisääntyneen suosion myötä. Tutkielman teoriatausta muodostuu reaalioiden, käännösstrategioiden ja tekstityksen teoriasta. Näistä osa-alueista ensimmäisessä korostuu kulttuurin vaikutus kieleen ja siten myös kääntämiseen, kun taas toinen pohjautuu sekä tekstitason kotouttavista ja vieraannuttavista käännösstrategioista että sanatason lokaaleista strategioista esitettyyn teoriaan, ja kolmannessa nousevat esille sanan ja kuvan yhteistyö sekä muut tekstittämiseen vaikuttavat tekijät, kuten rajallinen käytettävissä oleva tila ja aika. Yhdessä teorian eri osa-alueet mahdollistavat tutkimuksen, jossa voidaan tarkastella kulttuuristen, kielellisten ja audiovisuaalisten piirteiden vaikutusta reaalioiden kääntämiseen. Tutkielmassa käytetään kvalitatiivista ja kvantitatiivista tutkimusmenetelmää. Kvalitatiivinen menetelmä perustuu käännösstrategioiden käyttötapojen kuvaamiseen tutkimalla tutkimusaineistosta transkriboituja reaalioiden käännöksiä yksittäisissä tapauksissa. Analyysissa otetaan huomioon ensisijaisesti reaalioiden tekstuaalinen ja audiovisuaalinen konteksti sekä niiden oletettu tunnistettavuus käännösten kohdekulttuurissa. Tätä analyysia täydennetään kaikkien havaittujen reaalioiden kääntämistä kuvaavalla kvantitatiivisella menetelmällä. Tutkielman tulokset viittaavat siihen, että erilaisten käännösstrategioiden välillä on huomattavia eroja siinä, millä tavoin ja miten usein niitä käytetään. Lisäksi tulokset osoittavat odotetusti sen, että kotouttavat ja vieraannuttavat strategiat eivät sulje toisiaan pois, vaan niitä molempia voidaan käyttää saman käännöksen sisällä. Kokonaisuutena tutkielmassa tuodaan ilmi monia aihealueen tutkimiseen liittyviä haasteita aina kulttuurin määrittelystä audiovisuaalisen aineiston analysoimiseen asti. Avainsanat: Kulttuurisidonnaiset käsitteet, käännösstrategia, tekstittäminen, kotouttaminen, vieraannuttaminen
Resumo:
UANL
Resumo:
Mon projet de thèse démontre le rôle essentiel que tient la mélancolie dans les comédies de Shakespeare. J’analyse sa présence au travers de multiples pièces, des farces initiales, en passant par les comédies romantiques, jusqu’aux tragicomédies qui ponctuent les dernières années de sa carrière. Je dénote ainsi sa métamorphose au sein du genre comique, passant d’une représentation individuelle se rapportant à la théorie des humeurs, à un spectre émotionnel se greffant aux structures théâtrales dans lesquelles il évolue. Je suggère que cette progression s’apparent au cycle de joie et de tristesse qui forme la façon par laquelle Shakespeare dépeint l’émotion sur scène. Ma thèse délaisse donc les théories sur la mélancolie se rapportant aux humeurs et à la psychanalyse, afin de repositionner celle-ci dans un créneau shakespearien, comique, et historique, où le mot « mélancolie » évoque maintes définitions sur un plan social, scientifique, et surtout théâtrale. Suite à un bref aperçu de sa prévalence en Angleterre durant la Renaissance lors de mon introduction, les chapitres suivants démontrent la surabondance de mélancolie dans les comédies de Shakespeare. A priori, j’explore les façons par lesquelles elle est développée au travers de La Comedie des Erreurs et Peines d’Amour Perdues. Les efforts infructueux des deux pièces à se débarrasser de leur mélancolie par l’entremise de couplage hétérosexuels indique le malaise que celle-ci transmet au style comique de Shakespere et ce, dès ces premiers efforts de la sorte. Le troisième chapitre soutient que Beaucoup de Bruit pour Rien et Le Marchand de Venise offrent des exemples parangons du phénomène par lequel des personnages mélancoliques refusent de tempérer leurs comportements afin de se joindre aux célébrations qui clouent chaque pièce. La mélancolie que l’on retrouve ici génère une ambiguïté émotionnelle qui complique sa présence au sein du genre comique. Le chapitre suivant identifie Comme il vous plaira et La Nuit des Rois comme l’apogée du traitement comique de la mélancolie entrepris par Shakespeare. Je suggère que ces pièces démontrent l’instant où les caractérisations corporelles de la mélancolie ne sont plus de mise pour le style dramatique vers lequel Shakespeare se tourne progressivement. Le dernier chapitre analyse donc Périclès, prince de Tyr et Le Conte d’Hiver afin de démontrer que, dans la dernière phase de sa carrière théâtrale, Shakespeare a recours aux taxonomies comiques élucidées ultérieurement afin de créer une mélancolie spectrale qui s’attardent au-delà des pièces qu’elle hante. Cette caractérisation se rapporte aux principes de l’art impressionniste, puisqu’elle promeut l’abandon de la précision au niveau du texte pour favoriser les réponses émotionnelles que les pièces véhiculent. Finalement, ma conclusion démontre que Les Deux Nobles Cousins représente la culmination du développement de la mélancolie dans les comédies de Shakespeare, où l’incarnation spectrale du chapitre précèdent atteint son paroxysme. La nature collaborative de la pièce suggère également un certain rituel transitif entre la mélancolie dite Shakespearienne et celle développée par John Fletcher à l’intérieure de la même pièce.