Vanheneminen ja terveys

Kirjallisuusarvostelu

Voiko ja pitääkö etiikkaa opettaa Kadettikoulussa

Voiko etiikkaa ja eettisyyttä opettaa upseeriksi opiskeleville ja mikäli voi, pitääkö sitä opettaa? Tämä on tutkielmani - joka on ensisijaisesti pedagoginen, ei moraalifilosofinen - pääongelma. Tutkielman painopisteenä olevan kirjallisuusselvityksen avainkysymyksenä on, mitä kirjallisuudesta löytyviä teorioita, ideoita tai ratkaisuja voidaan soveltaa yllä oleviin kysymyksiin vastaamiseksi. Hypoteesini on, että etiikkaa ainakin pitäisi opettaa, sillä harva ammattiryhmä joutuu kohtaamaan suurempia eettisiä haasteita ja ristiriitoja kuin sotilaat, joiden odotetaan sekä suojelevan elämää että käyttävän ääritilanteissa tappavaa voimaa toisia ihmisiä kohtaan. Tuon kuitenkin esiin myös etiikan opettamista vastustavia näkemyksiä ja ongelmia, joita etiikan opetukseen liittyy. Kriittinen kysymykseni koskee opetuksen ja kasvatuksen suhdetta ja pyrin perustelemaan sitä, että kasvatuksen sijasta olisi parempi pitäytyä opetuksessa. Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa etiikan opetuksen mahdollisuuksia, haasteita ja ongelmia. Käytännöllisenä päämääränä on osallistuminen etiikan opetuksen suuntaviivojen luomiseen Maanpuolustuskorkeakoulussa. Toisaalta tutkimukseni on läheltä katsovaa ja osallistuvaa siinä mielessä, että opiskelen itse upseeriksi. Perustelin johtopäätöksissä etiikan opetuksen tarpeellisuutta kuudesta erilaisesta näkökulmasta. Ne olivat: esimerkillisyyden velvoite, yhteiskunnan muutoksen aiheuttamat paineet, yhteisöllisyyden merkitys, toimintakyky sotilaan toiminnassa, ammatillinen näkökulma ja ihmisyyden asettamat velvoitteet. Niiden valossa kävi ilmi, että kadettien tuleva asema upseereina, kasvattajina, kouluttajina ja johtajina, asettaa vaatimuksen, että heidän pitäisi olla syvässä eettisessä mielessä sivistyneitä. Tämä tarkoittaa sitä, että nuoren sotilaan tulee olla tasapainossa oman moraalinsa kanssa ja tietoinen omista vakaumuksistaan, arvoistaan, oikeustajustaan ja muista eettiseen päätöksentekoon vaikuttavista tekijöistä. Maanpuolustuskorkeakoululla on vastuu tarjota työkaluja niiden selvittämiseksi. Havaitsin, että erilaisten lähtökohtien tiedostaminen sekä maailmankatsomuksellisen, kulttuurisen, kielellisen ja sosiaalisen moninaisuuden huomioiminen on erityisen tärkeää etiikan opetuksessa. Etiikan opetuksen ei ole tarkoitus moralisoida tai arvottaa esimerkiksi kulttuureja ja uskontoja, eikä eettisen opetuksen ohjenuoraksi voi tähän vedoten ottaa yhtä ainoaa oppia. Lisäksi on tärkeää tiedostaa, että se, mikä on laillista, ei välttämättä ole eettistä. Sama pätee myös toisinpäin. Se, mikä on eettistä, ei välttämättä ole laillista. Tämä on erinomainen lähtökohta etiikan opetukselle ja mainio ristiriita pohdittavaksi. Etiikan opetus kadettien koulutuksessa voisi herätellä heitä ajattelemaan eettistä toimintakykyään, arvomaailmaansa ja päätöksentekoonsa vaikuttavia seikkoja eettisesti hankalissa tilanteissa. Lisäksi yksilöiden olisi hyvä olla tietoisia siitä, miten oma ympäristö, menneisyys, kokemukset ja sen hetkinen tilanne vaikuttavat eettiseen päätöksentekoon. Opetus voisi olla ainakin osittain tämän prosessin tukemista. Etiikan opetuksen tavoitteena voisi olla auttaa ihmisiä oppimaan päättelemään viisaasti ja hyvin. Tämän kyvyn kehittäminen voisi olla kadettien etiikan opetuksen ytimenä ja päämääränä.

Perusyhtymän viestijoukkojen suorituskyvyn kehittyminen jatkosodasta alueelliseen puolustukseen

Suomalaisen perusyhtymän kehityskaari on pääpiirteittäin tutkittua tietoa, mutta aselajien kehityksestä ei ole vielä tehty tarkempia tutkimuksia. Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään perusyhtymän viestijoukkojen suorituskyvyn kehitystä tarkastelemalla kokoonpanojen, kaluston ja taktiikan muutoksia 1950-luvulta 1970-luvulle. Tutkielma on induktiiviseen päättelyyn perustuva tutkimus jossa on käytetty lähteinä pääasiassa kirjallisuutta ja arkistomateriaalia. Arkistomateriaalista suurin osa on Pääesikunnan Järjestely- ja Viestiosastojen salaisista arkistoista koottua. Divisioonat toimivat perusyhtyminä 1950-luvun alkuun saakka. Perusyhtymän viestitoiminnan ja -taktiikan kehittyminen pohjautui paljolti divisioonien viestipataljoonien saamiin kokemuksiin. Keskeisimpinä havaintoina sodista olivat kaapeliyhteyksien huono taistelunkestävyys, viestijärjestelmän heikkoudet toiminnan sitoutuessa kantaviestiverkkoon ja positiiviset kokemukset radioista liikkuvien sotatoimien aikana. Prikaatin kehityskaari perusyhtymänä alkoi vuonna 1951, kun uuden organisaation suunnittelu aloitettiin. Uudessa organisaatiossa perusyhtymän viestitoiminnasta vastasi erillisyksikkönä toiminut viestikomppania jossa oli runsaasti yhteyksien rakentamiseen tarvittavaa miesvoimaa, mutta ei kalustoa. Perusyhtymien viestikaluston uudistus alkoi samoihin aikoihin organisaation kehittämisen kanssa. Uudistus koski lähinnä radiokalustoa joka pyrittiin nykyaikaistamaan ja yhdenmukaistamaan 1950-luvun aikana. Tavoitetta ei kuitenkaan määrärahojen pienuuden vuoksi saavutettu. Päätös perusyhtymän organisaation muuttamisesta tehtiin 1950-luvun lopulla ja lopputuloksena syntyi prikaati 62. Viestiyksikkönä säilyi edelleen viestikomppania, mutta sen rakennetta muutettiin prikaatin esikunnan organisaation muutoksen vuoksi. Viestijoukkojen liikkuvuutta parannettiin osittaisella moottoroinnilla. Kaluston osalta ei tapahtunut merkittävää parannusta edelliseen vuosikymmeneen verrattuna. Puhelin- ja keskuskaluston vanheneminen ja radiokaluston puutteet alkoivat muodostaa todellisen ongelman perusyhtymän suorituskyvyn kannalta. Taistelunkuvan muuttuminen 1960-luvulla vaati perusyhtymän kokoonpanon tarkistamista. Erityisesti operatiivisen ja taktisen liikkuvuuden parantamiseen tähdänneen uudistuksen aikana suunniteltiin prikaati 70. Viestikomppanian osalta muutos pienensi yksikön vahvuutta ja jakoi sen aiempaa pienempiin osiin. Jaolla pyrittiin joustavoittamaan prikaatin, erityisesti esikunnan, tarvitsemien yhteyksien rakentamista. Kaapeliyhteyksien rakentamisvoiman karsiminen sitoi perusyhtymän johtamistoiminnan osittain kantaviestiverkon yhteyksiin. Kaluston puutteita yritettiin korvata hankkimalla välttämätön määrä jo valmiiksi teknisesti vanhentunutta materiaalia Neuvostoliitosta. 1950-luvulla suunnitellut radiot päätettiin hylätä ja lopulta 1973 siirryttiin länsimaisen radiokaluston käyttöön. Viestitoimintaan suunnattujen määrärahojen vähyyden vuoksi perusyhtymille ei saatu hankittua niiden tarvitsema viestikalustoa tutkittavalla aikakaudella. Viestimateriaalin puutteiden vuoksi perusyhtymät eivät olisi kyenneet toteuttamaan ohjesääntöjen ja oppaiden mukaista taktiikkaa.

Comparative biology of mammalian telomeres: hypotheses on ancestral states and the roles of telomeres in longevity determination

Progressive telomere shortening from cell division (replicative aging) provides a barrier for human tumor progression. This program is not conserved in laboratory mice, which have longer telomeres and constitutive telomerase. Wild species that do ⁄ do not use replicative aging have been reported, but the evolution of different phenotypes and a conceptual framework for understanding their uses of telomeres is lacking. We examined telomeres ⁄ telomerase in cultured cells from > 60 mammalian species to place different uses of telomeres in a broad mammalian context. Phylogeny-based statistical analysis reconstructed ancestral states. Our analysis suggested that the ancestral mammalian phenotype included short telomeres (< 20 kb, as we now see in humans) and repressed telomerase. We argue that the repressed telomerase was a response to a higher mutation load brought on by the evolution of homeothermy. With telomerase repressed, we then see the evolution of replicative aging. Telomere length inversely correlated with lifespan, while telomerase expression co-evolved with body size. Multiple independent times smaller, shorter-lived species changed to having longer telomeres and expressing telomerase. Trade-offs involving reducing the energetic ⁄ cellular costs of specific oxidative protection mechanisms (needed to protect < 20 kb telomeres in the absence oftelomerase) could explain this abandonment of replicative aging. These observations provide a conceptual framework for understanding different uses of telomeres in mammals, support a role for human-like telomeres in allowing longer lifespans to evolve, demonstrate the need to include telomere length in the analysis of comparative studies of oxidative protection in the biology of aging, and identify which mammals can be used as appropriate model organisms for the study of the role of telomeres in human cancer and aging. Key words: evolution of telomeres; immortalization; telomerase; replicative aging; senescence.

Aktiivinen vanheneminen ja elämänkulku : sosiaali- ja työllisyyspoliittinen näkökulma

Kirjoitus perustuu kansallisessa foorumissa Aktiivinen ja elämään suuntautuva vanheneminen 11.2.2002 pidettyyn esitelmään / käännös: Marja Saarenheimo ja Jaana Häivälä

Onnistunut vanheneminen ja vanhuuden muuttuvat mielikuvat

Kirjoitus on käännetty ja muokattu versio professori Marja Jylhän Successful Ageing -symposiumissa pitämästä englanninkielisestä esitelmästä "Rethinking successful aging : the changing images of old age"