Angélique Arnauld, abbess of Port Royal.

"List of works referred to in this volume": p. vi.

Jacqueline /

Plates and illustrations accompanied by guard sheets with descriptive letterpress.

Celebrating difference/censoring difference? : Marie Chouinard’s bODY rEMIX

This paper examines performances that defy established representations of disease, deformity and bodily difference. Historically, the ‘deformed’ body has been cast – onstage and in sideshows – as flawed, an object of pity, or an example of the human capacity to overcome. Such representations define the boundaries of the ‘normal’ body by displaying its Other. They bracket the ‘abnormal’ body off as an example of deviance from the ‘norm’, thus, paradoxically, decreasing the social and symbolic visibility (and agency) of disabled people. Yet, in contemporary theory and culture, these representations are reappropriated – by disabled artists, certainly, but also as what Carrie Sandahl has called a ‘master trope’ for representing a range of bodily differences. In this paper, I investigate this phenomenon. I analyse French Canadian choreographer Marie Chouinard’s bODY rEMIX/gOLDBERG vARIATIONS, in which 10 able-bodied dancers are reborn as bizarre biotechnical mutants via the use of crutches, walkers, ballet shoes and barres as prosthetic pseudo-organs. These bodies defy boundaries, defy expectations, develop new modes of expression, and celebrate bodily difference. The self-inflicted pain dancers experience during training is cast as a ‘disablement’ that is ultimately ‘enabling’. I ask what effect encountering able bodies celebrating ‘dis’ or ‘diff’ ability has on audiences. Do we see the emergence of a once-repressed Other, no longer silenced, censored or negated? Or does using ‘disability’ to express the dancers’ difference and self-determination usurp a ‘trope’ by which disabled people themselves might speak back to the dominant culture, creating further censorship?

Regional chromosomal assignment of human renin gene to 1q12→qter and use in linkage studies in Charcot-Marie-Tooth disease

The gene for renin, previously mapped to human chromosome 1, was further localized to 1q12 → qter using human-mouse somatic cell hybrid DNAs. The renin DNA probe used (λ HR5) could detect a HindIII restriction fragment length polymorphism. When used in studies of 12 informative families, no linkage could be found between the renin and Charcot-Marie-Tooth disease. Furthermore, an association of any renin allele with hypertension was not apparent.

Chromosome I linkage studies in Charcot-Marie-Tooth neuropathy type I

Charcot-Marie-Tooth neuropathy type 1 (CMT1) is an autosomal dominant disorder of peripheral nerve. The gene for CMT1 was originally localized to chromosome 1 by linkage to the Duffy blood group, but it has since been shown that not all CMT1 pedigrees show this linkage. We report here the results of linkage studies using five chromosome 1 markers - Duffy (Fy), antithrombin III (AT3), renin (REN), β-nerve growth factor (NGFB), and salivary amylase (AMY1) - in 16 CMT1 pedigrees. The total lod scores exclude close linkage of CMT1 to any of these markers. However, individual families show probable linkage of CMT1 to Duffy, AT3, and/or AMY1. No linkage was indicated with REN or NGFB. These results indicate that possible location of a CMT1 gene between the AMY1 and AT3 loci at p21 and q23, respectively, on chromosome 1 and support the theory that there is at least one other CMT1 gene.

Heterogeneity evidence and linkage studies on Charcot-Marie-Tooth disease

Charcot-Marie-Tooth neuropathy type 1 (CMT1) is an autosomal dominant disorder originally localized to chromosome 1 by linkage to the Duffy blood group. Studies have since shown that the disorder may be heterogeneous, as not all families show this linkage. We tested genetic heterogeneity by the HOMOG computer program in 15 CMT1 pedigrees informative for Duffy. We detected no evidence for heterogeneity in this sample, but when we combined results with previously published lod scores, heterogeneity was statistically significant. Twelve of the 15 families studied did not show linkage to Duffy. We found six of these families to be informative for a chromosome 19 marker, apolipoprotein CII(ApoC2). Despite a previous report showing probable linkage of a non-Duffy-linked CMT1 pedigree to two chromosome 19 markers, we did not detect significant linkage of ApoC2 to CMT1 in these families.

Isolation and use of chromosome 1 probes for linkage studies on Charcot-Marie-Tooth disease

Nine probes were isolated from a human chromosome 1 enriched library and mapped to regions of chromosome 1 using somatic cell hybrid lines. One clone, LR67, which mapped 1q12→q23 detected a BglI RFLP. This probe, as well as 4 other known chromosome 1 markers, α-spectrin, Factor XIIIB, DR10 and DR78, were used for linkage studies in 15 Charcot-Marie-Tooth disease (CMT1) families. Close linking of CMT1 to any of the 5 markers was not indicated. Total lod scores excluded linkage of CMT1 to LR67 and to DR10 at 5 cM or less, to DR78 and 10 cM or less, α-spectrin at 15 cM or less and Factor XIIIB at 20 cM or less. Possible linkage, however, was shown between LR67 and CMT1 at a distance of 30 cM. Also linkage at a distance of 5 cM was detected between this probe and α-spectrin.

DNA probes in Charcot-Marie-Tooth neuropathy

Results of Duffy (Fy) linkage confirm genetic heterogeneity in Charcot-Marie-Tooth disease type 1 (CMT1). Of 11 families informative for Fy, four showed probable linkage with CMT1, seven showed probable non-linkage and two showed definite non-linkage. These results suggest that Fy linked CMT1 may be less common than previously thought. These results combined with those of another DNA probe for the antithrombin III gene confirm that there are at least two gene loci for CMT1, termed 1A and 1B.

Portrait of David Baumgardt with Marie Zweig Portraits Groups

Digital Image

Fin de millénaire eli maailmanlopun satiiri : Frédéric Beigbederin Au secours pardon, Marie Darrieussecqin Truismes ja Michel Houellebecqin La Possibilité d'une île

Pro gradu -työni käsittelee ranskalaisen nykykirjallisuuden yhteiskunnallista suuntausta, jota kirjallisuudentutkija Ruth Cruickshank kutsuu fin de millénaire -kirjallisuudeksi. Tutkimani teokset ovat Frédéric Beigbederin Au secours pardon (2007), Marie Darrieussecqin Truismes (1996) ja Michel Houellebecqin La Possibilité d'une île (2005). Pohdin, millaisena ja millaisin keinoin teokset kuvaavat seksuaalisuutta ja sen tulevaisuudennäkymiä kulutusyhteiskunnassa, ja millaisiin yhteiskunnallisiin olosuhteisiin niiden havainnot perustuvat. Hahmottelen reittejä, joita pitkin globaalin mittakaavan yhteiskunnalliset muutokset vaikuttavat ihmisten intiimeihin tunteisiin ja ihmissuhteisiin. Seksuaalisuuden tarkastelun avulla osoitan, että ranskalaisessa nykykirjallisuudessa ilmenee varsin yhteneviä näkemyksiä ja uhkakuvia aikamme sosiaalisesta todellisuudesta. Tällä tavoin tarkennan ja vankennan vielä hajanaista fin de millénaire -käsitettä. Fin de millénaire -kirjallisuuden oma lajityyppi on massakulttuurin, esimerkiksi viihteen ja mainosten, kielestä vaikutteita ammentava dystopian ja satiirin liitto. Kuten Cruickshank kirjoittaa, fin de millénaire -kirjallisuus heijastaa Ranskassa vuosituhannen vaihteessa korostunutta tunnetta käännekohtaan saapumisesta. Dystopian ohella voidaankin puhua myös apokalyptisesta tekstistä, etenkin siksi, että teokset tarjoavat niukasti ratkaisuja kuvaamiinsa ongelmiin. Eritoten Houellebecqin ja Beigbederin teokset käsittelevät tarpeiden luomista kuluttajille seksuaalivietin ja seksuaalisen kilpailun avulla. Kutsun tätä järjestelmää halutaloudeksi, ja käytän sen toiminnan analysoimisessa apuna Michel Foucault'n käsityksiä vallasta ja Jean Baudrillardin käsityksiä kulutusyhteiskunnasta. Halutalouden sosiaalisia seurauksia ovat vieraantuminen, seksuaalisten hierarkioiden jyrkentyminen ja valinnanvapauden kaventuminen. Teosten kuvaamassa yhteiskunnassa erilaiset esimerkiksi sukupuolen, iän ja ulkonäön perusteella rakentuvat seksuaaliset hierarkiat käyvät yhä merkittävämmiksi. Au secours pardon ja La Possibilité d'une île kuvaavat tapahtumaketjua, jossa etenkin heteromiehistä yhä useampi luisuu seksuaaliseen kurjuuteen muun muassa naisten emansipaation sekä yleisen nuoruuden ja kauneuden palvonnan myötä. Truismesissa taas kuvitellaan yhteiskunta, johon feminismi ei ole päässyt vaikuttamaan mutta pornoistuminen on; naisten ruumiista on tullut miesten yhteistä omaisuutta ja seksuaalinen väkivalta on arkipäivää. Sen maailmassa viehättävä ulkonäkö on naisille miltei elinehto. Yleistäen Houellebecqin ja Beigbederin teokset edustavat miesnäkökulmaa ja Darrieussecqin teos naisnäkökulmaa. Teosten näkemyksiä naisten ja miesten välisistä valtasuhteista pohdin naisten seksuaalisesta vallasta kirjoittaneen Henry Laasasen käyttökelpoisten käsitteiden avulla. Kolmea teosta yhdistävät kuvaukset kulttuurista, jossa ihmissuhteet ovat kaupankäyntiä ja seksuaalinen viehätysvoima määrittelee ihmisen arvon. Darrieussecqin teos on lähitulevaisuuteen sijoittuva dystopia, jossa Beigbederin ja Houellebecqin kuvaama arvoliberalismia ja taloudellista liberalismia yhdistävä kulttuuri on vaihtunut uuskonservatiiviseen ja kaksinaismoralistiseen, naisia räikeästi sortavaan yhteiskuntaan. Teoksen kertoja vähättelee itseensä kohdistuvia koskemattomuuden loukkauksia ja pahoittelee kertomuksensa käänteiden säädyttömyyttä varsinkin kuvatessaan omaa haluaan ja seksuaalista subjektiuttaan. Katson teoksen kritisoivan kirjallisuudentutkija Shirley Ann Jordanin termein poliittisen korrektiuden tyranniaa ja peräänkuuluttavan suoraa puhetta pornografiasta ja naisen halusta. Seksuaalisuus toimii tutkimuksessani lähtökohtana, jonka avulla teoksista nousee esiin julma ja rakkaudeton, säälimättömän kilpailun ja väkivallan täyttämä yhteiskunta. Viime kädessä teosten kuvaama maailmanloppu on se, että rakkaus katoaa ihmisten välisistä suhteista, koska rakkaudessa ei ole voiton tavoittelun kannalta mitään järkeä. Satiirin keinojen, kuten päättymättömän ja monikerroksisen ironian, yhdistyminen dystopiaan pelastaa teokset osoittelevalta moralisoinnilta ja tekee niistä toimivaa yhteiskunnallista kirjallisuutta.

Les fleuves dans l'œuvre romanesque de Jean-Marie Gustave Le Clézio

Relying on Merleau-Ponty's phenomenology of perception and on Mircea Eliade's works on the Sacred and the Profane, this study explores the river as a perceptual space and as the sacred Center in a cosmic vision of the world in twelve of Jean-Marie Gustave Le Clézio's fictional works, from The Interrogation (1963) to Revolutions (2003). In the first chapter, after introducing the field of study, I discuss the relation between the radical subjectivity and the evasiveness of perceiving subjects in Le Clézio's fiction. Next are some thoughts on the relation between Merleau-Ponty's and Le Clézio's ideas. The second chapter studies the river as an experience in the text, first as a topographical space, then as a sound world. The investigations move on to its water as a visual and a tactile phenomenon. Then follows the human use of the river, the (absence of) baths, and the river as a traveling space. The chapter closes with the study of the metaphorical use of the word, occurring mainly in urban space and for phenomena in the sky. The third chapter is organized around the river as the Center of the world in a religious cosmogony, where the river represents the origin of the world and of the human race. The core analysis shows how the middle of the river is a symbolic space of a new beginning. As a sacred space, the river abolishes time as the object of contemplation and as relative immobility from the point of view of a person drifting downstream. The functions of a new beginning and of abolition of time are combined in the symbolic immersions in the water. Finally, the dissertation explores other symbolical spaces, such as the unknown destination of the drift, and the river as the Center of a utopia. The chapter closes with the existential agony as a result of the elimination of the Center in the urban environment. In the final chapter, the river is compared to other watercourses : the creek, the brook and the rapids. The river is more of a spatial entity, whereas the actual water is more important in the smaller watercourses. The river is more common than the other watercourses as a topographical element in the landscape, whereas the minor watercourses invite the characters to a closer contact with their element, in immersions and in drinking their water. Finally, the work situates the rivers in a broader context of different fictional spaces in Le Clézio's text.

Marie Curie Symposium 8.-9.12.2011 Helsingissä : tiivistelmät

Suomalaista radiokemiaa esittelevä Marie Curie Symposium järjestetään Helsingissä 8.-9.12.2011 osana Kansainvälistä Kemian Vuotta 2011. Samalla juhlistetaan Marie Curien sata vuotta sitten, 10.12.1911, saamaa kemian Nobel-palkintoa. Marie Curie, maailman ensimmäinen radiokemisti, sai Nobel-palkintonsa luonnossa olevien radioaktiivisten alkuaineiden poloniumin ja radiumin keksimisestä. Tämä raportti sisältää symposiumissa esitettyjen tieteellisten tiedonantojen tiivistelmät