Écritures composites : interférences génériques et médiatiques chez Hubert Aquin et Alain Robbe-Grillet

Thèse numérisée par la Division de la gestion de documents et des archives de l'Université de Montréal

Tanssi Möbiuksen renkaalla : Alain Robbe-Grillet'n romaani Djinn ja kirjallisuuden välitila

Ranskalaisen uuden romaanin isän, Alain Robbe-Grillet'n romaani Djinn (1981) on alun perinilmestynyt ranskan kielen oppikirjana nimellä Le Rendez-vous (1981). Oppikirjaelementti tulee selkeimmin esiin siinä, että tarinan edetessä verbit esitellään helpoimmasta konjugaatiosta vaikeimpaan, eri aikamuodot ja modukset esitellään järjestelmällisesti indikatiivin preesensistä alkaen,jne. Tästä kieliopillisen kehityksen periaatteesta generoituu myös itse tarina. Ts. kieliopillinen aineisto ja didaktisuus tunkeutuvat vastustamattomasti myös tarinan tasolle. Viime kädessä Djinn on siis kertomus kielestä. Toisaalta, vaikka Djinn väistää kaikki genre-luokitukset, voisi sitä luonnehtia eräänlaiseksi salapoliisiromaaniksi tai mysteeriksi, sillä siinä päähenkilö Simon Lecœur saa vallankumoukselliselta organisaatiolta omituisen toimeksiannon. Tehtävän luonnetta ei kuitenkaan paljasteta, mutta vähitellen selviää, että kysymys on kielen arvoituksesta. Matkansa varrella romaanin päähenkilö ja lukija ikään kuin vihitään kieltä ja kirjallisuutta koskevaan pyhään tietoon. Mukaansavetävän kerronnan ja kertomuksen "takaa" paljastuu siis myös metakirjallinen ja (kirjallisuuden)filosofinen teos. Djinn-romaanissa toimiva vallankumouksellinen organisaatio taistelee ihmiskunnan koneistumista ja mekanisaatiota vastaan, sillä ne ovat vieraannuttaneet ihmisen todellisesta elämästä. Samalla tavalla koko romaani taistelee kielen jähmettyneisyyttä, atomisoitumista ja mekanisoitumista vastaan. Aivan kuten lingvistis-didaktinen elementti sekoittuu romaanissa fantastiseen fiktioon, sekoittuvat siinä vastaansanomattomasti toisiinsa myös länsimaisen populaarikulttuurin stereotypiat ja mytologinen aineisto, aika ja kielen aikamuodot, fiktio ja todellisuus, jne. Romaanissa purkautuvat myös monet dikotomiset oppositioparit - mm. mies vs. nainen, puhe vs. kirjoitus, järjestys vs. epäjärjestys ja jopa lukija vs. kirjailija. Teoksen vallankumouksellisuus on välitilassa, joka on kohtaamisen (rendez-vous) tila. Ts. romaani pyrkii kaikilta osin siihen kielen ja merkityksen syntymän tilaan, jossa mieli ja merkitys (sens) ei vielä ole erottautunut "mielettömyydestä" ja "merkityksettömyydestä" (non-sens). Välitilanvapaus on siinä, että ihmisen jähmettyneet käsitykset ja konstruktiot maailmasta rikkoutuvat ja korvautuvat sisäisellä liikkeellä, jossa ihminen ja maailma kohtaavat toisensa välittömällä tavalla. Pyrkimys välitilaan yhdistää Djinnin myös Gilles Deleuzen filosofiaan. Tässä välitilassa kieli ei ole enää todellisuudesta vieraantunutta. "Simulaatio" tai "kommunikaation ekstaasi" ei ole mahdollista kielellä, joka kieltäytyy kommunikoimasta, kieltäytyy olemasta pelkkä väline. Sen sijaan tämä kieli vaatii lähikosketusta, tuntoaistia, osallistumista. Tätä tapahtumaa välitilassa voi kutsua tanssiksi Möbiuksen renkaalla. Avainsanat: Alain Robbe-Grillet, Gilles Deleuze, Djinn, nouveau roman (uusi romaani)

La recepción de Wiliam Faulkner y Alain Robbe-Grillet por José María Castellet y Juan Goytisolo.

Resumen tomado de la revista

La focalisation dans les romans, les ciné-romans et les films d'Alain Robbe-Grillet

Mémoire numérisé par la Direction des bibliothèques de l'Université de Montréal.

La focalisation dans les romans, les ciné-romans et les films d'Alain Robbe-Grillet

Mémoire numérisé par la Direction des bibliothèques de l'Université de Montréal.

Intermédialité et déconstruction de la fiction chez Alain Robbe-Gillet - Analyse comparative de "La maison de rendez-vous" et de "L'homme qui ment"

Alain Robbe-Grillet, d’abord connu en tant que romancier, a dès le début des années 1960 partagé son temps entre le cinéma et la littérature. Après avoir fourni le scénario de L’année dernière à Marienbad, il est passé derrière la caméra et a réalisé une dizaine de films qui, tant par leur forme que leur propos, poursuivent les recherches esthétiques entreprises dans sa pratique littéraire. Plus encore, il nous semble que le début de cette aventure cinématographique marque un tournant dans son œuvre. Alors que le point de vue qui portait les premiers romans — point de vue que les critiques ont rapproché de celui d’une caméra —, marquait déjà la dimension intermédiale de son œuvre, il apparaît que son passage dans la chaise du réalisateur a été le germe d’une radicalisation de sa pratique. Ainsi, les romans et les films qui ont suivi possèdent une portée intermédiale beaucoup plus large. De fait, c’est l’ensemble de la narration qui s’y trouve remise en question par la mise en évidence des spécificités de chacun des médias et par la transposition de procédés propres à la littérature dans le film, et vice versa. C’est par une étude comparative de La maison de rendez-vous (1965) et de L’homme qui ment (1968) que nous montrons en quoi consiste la relation intermédiale que Robbe-Grillet établit entre les disciplines, en plus de mettre en évidence les mécaniques qui, ancrées dans la matérialité des médias, fondent le roman et le film.

The Paradox of art criticism: Jacques Derrida in front of the Greco, Henri Michaux before René Magritte

This paper analyzes the rethinking of art criticism during French post-structuralism and deconstruction in the second half of the XX century. From Michel Foucault to Gilles Deleuze, from Jacques Derrida to Jean-Claude Lebensztejn, the article develops several conceptions and functions of art criticism by means of paradox, paying special attention to Henri Michaux’s essay on René Magritte En rêvant à partir de peintures énigmatiques [Dreams like Enigmatic Paintings].

Facts and Fictions: Feminist Literary Criticism and Cultural Critique, 1968-2012

"Facts and Fictions: Feminist Literary Criticism and Cultural Critique, 1968-2012" is a critical history of the unfolding of feminist literary study in the US academy. It contributes to current scholarly efforts to revisit the 1970s by reconsidering often-repeated narratives about the critical naivety of feminist literary criticism in its initial articulation. As the story now goes, many of the most prominent feminist thinkers of the period engaged in unsophisticated literary analysis by conflating lived social reality with textual representation when they read works of literature as documentary evidence of real life. As a result, the work of these "bad critics," particularly Kate Millett and Andrea Dworkin, has not been fully accounted for in literary critical terms.

This dissertation returns to Dworkin and Millett's work to argue for a different history of feminist literary criticism. Rather than dismiss their work for its conflation of fact and fiction, I pay attention to the complexity at the heart of it, yielding a new perspective on the history and persistence of the struggle to use literary texts for feminist political ends. Dworkin and Millett established the centrality of reality and representation to the feminist canon debates of "the long 1970s," the sex wars of the 1980s, and the more recent feminist turn to memoir. I read these productive periods in feminist literary criticism from 1968 to 2012 through their varied commitment to literary works.

Chapter One begins with Millett, who de-aestheticized male-authored texts to treat patriarchal literature in relation to culture and ideology. Her mode of literary interpretation was so far afield from the established methods of New Criticism that she was not understood as a literary critic. She was repudiated in the feminist literary criticism that followed her and sought sympathetic methods for reading women's writing. In that decade, the subject of Chapter Two, feminist literary critics began to judge texts on the basis of their ability to accurately depict the reality of women's experiences.

Their vision of the relationship between life and fiction shaped arguments about pornography during the sex wars of the 1980s, the subject of Chapter Three. In this context, Dworkin was feminism's "bad critic." I focus on the literary critical elements of Dworkin's theories of pornographic representation and align her with Millett as a miscategorized literary critic. In the decades following the sex wars, many of the key feminist literary critics of the founding generation (including Dworkin, Jane Gallop, Carolyn Heilbrun, and Millett) wrote memoirs that recounted, largely in experiential terms, the history this dissertation examines. Chapter Four considers the story these memoirists told about the rise and fall of feminist literary criticism. I close with an epilogue on the place of literature in a feminist critical enterprise that has shifted toward privileging theory.

The modern study of literature; an introduction to literary theory and interpretation by Richard Green Moulton ...

Introduction: Dominant ideas of modern study: unity, induction, evolution.--book I. Literary morphology: varieties of literature and their underlying principles.--book II. The field and scope of literary study.--book III. Literary evolution as reflected in the history of world literature.--book IV. Literary criticism: the traditional confusion and the modern reconstruction.--book V. Literature as a mode of philosophy.--book VI. Literature as a mode of art. Conclusion: the traditional and the modern study of literature. Syllabus. Works of the author. General index. Seventh impression, June, 1928