Wetlands : a perspective for mapping, monitoring, and modeling

Experience gained from numerous projects conducted by the U.S. Environmental Protection Agency's (EPA) Environmental Monitoring Systems Laboratory in Las Vegas, Nevada has provided insight to functional issues of mapping, monitoring, and modeling of wetland habitats. Three case studies in poster form describe these issues pertinent to managing wetland resources as mandated under Federal laws. A multiphase project was initiated by the EPA Alaska operations office to provide detailed wetland mapping of arctic plant communities in an area under petroleum development pressure. Existing classification systems did not meet EPA needs. Therefore a Habitat Classification System (HCS) derived from aerial photography was compiled. In conjunction with this photointerpretive keys were developed. These products enable EPA personnel to map large inaccessible areas of the arctic coastal plain and evaluate the sensitivity of various wetland habitats relative to petroleum development needs.

The EU and Institutional Twinning in Morocco - An inquiry into the motives of cooperation through discourse ethics

This study examines Institutional Twinning in Morocco as a case of EU cooperation through the pragmatic, ethical and moral logics of reason in Jürgen Habermas’s discourse ethics. As a former accession tool, Twinning was introduced in 2004 for legal approximation in the context of the European Neighborhood Policy. Twinning is a unique instrument in development cooperation from a legal perspective. With its long historical and cultural ties to Europe, Morocco presents an interesting case study of this new form of cooperation. We will analyse motives behind the Twinning projects on illegal immigration, environment legislation and customs reform. As Twinning is a new policy instrument within the ENP context, there is relatively little preceding research, which, in itself, constitutes a reason to inquire into the subject. While introducing useful categories, the approaches discussing “normative power Europe” do not offer methodological tools precise enough to analyse the motives of the Twinning cooperation from a broad ethical standpoint. Helene Sjursen as well as Esther Barbé and Elisabeth Johansson-Nogués have elaborated on Jürgen Habermas’ discourse ethics in determining the extent of altruism in the ENP in general. Situating the analysis in the process-oriented framework of Critical Theory, discourse ethics provides the methodological framework for our research. The case studies reveal that the context in which they operate affects the pragmatic, ethical and moral aspirations of the actors. The utilitarian notion of profit maximization is quite pronounced both in terms of the number of Twinning projects in the economic sphere and the pragmatic logics of reason instrumental to security and trade-related issues. The historical background as well internal processes, however, contribute to defining areas of mutual interest to the actors as well as the motives Morocco and the EU sometimes described as the external projection of internal values. Through its different aspects, Twinning cooperation portrays the functioning of the pragmatic, ethical and moral logics of reason in international relations.

Towards a United States of Africa? Combining Zambian and AU level debate.

Globalisaatio on luonut uuden maailmanjärjestelmän jonka myötä yksittäisten valtioiden vaikutusvalta on vähentynyt entisestään. Tämä pitää paikkansa erityisesti kehittyvien maiden kohdalla, esimerkiksi Afrikassa. Afrikka on pyrkinyt taistelemaan globalisaation tuomia negatiivisia vaikutuksia vastaan alueellistumisen ja maanosan yhtenäisyyttä ajavien hankkeiden kautta jo vuosikymmenien ajan, mutta toistaiseksi tulokset eivät ole olleet vakuttavia. Tällä hetkellä Afrikan Unionissa keskustellaan hankkeesta muodostaa Afrikan Yhdysvallat. Aiemmista hankkeista poiketen tämän uuden aloitteen ajatus perustuu ylikansallisuudelle, jossa yksittäiset valtiot luovuttavat valtaansa ylikansallisille elimille, kuten Afrikan Unionin hallitukselle. Näin ollen on tärkeää tarkastella aloitetta Afrikan Yhdysvaltojen perustamiseksi ja arvioida, voisiko tällainen ylikansallinen organisaatio auttaa Afrikkaa kääntämään globalisaation haittavaikutukset myönteisiksi. Tämä Pro Gradu-tutkielma väittää sen olevan mahdollista, mutta vain siinä tapauksessa että Afrikka on valmis hyväksymään yhtenäisyyden rajoitukset. Aiemman tutkimuksen vähyyden vuoksi on myös tarpeen tutkia Afrikan Yhdysvalloista kansallisilla tasoilla käytävää keskustelua. Tämän vuoksi tässä tutkielmassa painotetaan esimerkkimaa Sambian kautta yhden Afrikan Unionin jäsenmaan keskinäistä keskustelua aiheesta ja verrataan sitä Afrikan Unionin tason keskusteluun. Tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen sekä tapaustutkimuksen. Tutkimusaineisto koostuu sambialaisista sanomalehtiotteista sekä Sambian valtion ja Afrikan Unionin virallisista asiakirjoista. Pääasiallisena tutkimusmenetelmänä on laadullinen sisällönanalyysi. Teoreettinen viitekehys perustuu afrikkalaisen valtion ja kansalaisyhteiskunnan, alueellistumisen, globalisaation hallinnan, pan-afrikkalaisuuden ja poliittisen integraation teorioihin sekä historialliseen katsaukseen Afrikan yhtenäisyydestä. Perimmäisenä tarkoituksena on lisätä ymmärrystä afrikkalaisesta valtiosta ja politiikasta. Tutkimuksen tulosten mukaan on havaittavissa aukko valtioiden virallisten toimijoiden näkemysten ja kansalaisyhteiskunnan huolenaiheiden välillä. Viralliset toimijat näyttävät olevan kansalaisyhteiskuntaa vahvemmin Afrikan Yhdysvaltojen kannalla. Virallisten toimijoiden korostaessa Afrikan aatteellista yhtenäisyyttä kansalaisyhteiskunta on huolissaan sen toteutumisesta käytännössä. Esiin nousee myös kysymys 'afrikkalaisesta' identiteetistä ja kansalaisuudesta sekä kommunikaatiosta valtion ja kansalaisten välillä.

Pahaa hyvän puolesta? Venäjän Georgian- ja Naton Kosovon-interventioiden oikeutusperusteet presidenttien puheissa

Naton Kosovon-interventiolla vuonna 1999 ja Venäjän Georgian-interventiolla vuonna 2008 ei äkkiseltään katsottuna ole juurikaan yhteistä. Molemmissa tapauksissa kuitenkin suurempi valtio tai organisaatio toteutti sotilaallisen intervention suvereenin valtion fyysiselle alueelle ilman legitiimin kansainvälisen auktoriteetin, Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston, siunausta. Molemmissa tapauksissa intervention kohteena oli monikulttuurinen, monien sosiaalisten, taloudellisten ja poliittisten jakolinjojen maa ja alue, jossa vähemmistöjen asema oli voimakkaan debatin aiheena. Tämän ”Pahaa hyvän puolesta?” -tutkielman tavoitteena on Yhdysvaltain ja Venäjän presidenttien puheissaan esittämien interventioiden oikeusperusteiden sekä niiden samankaltaisuuksien ja erojen määritteleminen. Tutkimuksen aineiston muodostavat presidentti Clintonin maalis-huhtikuussa 1999 ja presidentti Medvedevin elokuussa 2008 pitämät puheet, joissa he pyrkivät oikeuttamaan johtamaansa interventiota. Keskustelu Kosovon ja Georgian tapausten yhteneväisyyksistä heräsi syksyllä 2008: esimerkiksi pääministeri Vladimir Putin käytti Kosovon itsenäistymistä Georgian separatistialueiden itsenäistymisen esikuvana ja suomalaisten Venäjän-tutkijoiden piirissä interventioiden yhtäläisyyksiä pohdittiin jo pian Georgian tapahtumien alettua elokuussa 2008. Tähän keskusteluun haluan tällä tutkimuksella osallistua. Tutkimuksen teoreettinen tausta muodostuu valtiota, suvereniteettia, interventiota, sotaa, uhkaa ja identiteettiä käsittelevistä teorioista, Chaïm Perelmanin retoriikan teoriasta sekä aiemmasta Venäjän ja Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa ja Georgiaa ja Kosovoa käsittelevästä tutkimuksesta. Aineiston analyysi osoittaa, että presidenttien esittämissä oikeusperusteissa oli sekä samankaltaisuuksia että eroavaisuuksia. Medvedevin esittelemät oikeutusperusteet voidaan jakaa neljään eri ryhmään, joita ovat kansainvälisen lainsäädännön rikkominen, humanitaariset syyt ja omien kansalaisten suojelu, rauhanturvaamisen ja historiallisen tehtävän täyttäminen sekä interventio rangaistuksena. Clintonin esittämät oikeutusperusteet jaan tässä tutkimuksessa viiteen ryhmään: interventio suuremman katastrofin estämiskeinona, humanitaarisen katastrofin, etnisen väkivallan ja julmuuden lopettamiskeinona, Yhdysvallat rauhantekijänä, vapaan, rauhallisen ja vakaan Euroopan puolesta sekä interventio moraalisena valintana ja vastauksena kansainvälisten sopimusten rikkomiselle. Puheissa esiintyy voimakkaita tunteisiin vetoavia ilmaisuja ja niissä on havaittavissa ajallinen evoluutio, ilmaisujen vähittäinen muuttuminen ajan kuluessa. Aineisto keskittyy erityisesti intervention alkuvaiheeseen, jolloin legitimiteetin vahvistaminen oli erityisen tärkeää. Molemmissa presidenttien puheissa uhka ja toiseus määritellään selkeästi. Oma toiminta esitetään korostetun positiivisessa valossa, viattomien pelastajana ja lain, oikeudenmukaisuuden ja turvallisuuden puolustajana. Puheet on suunnattu tarjoamaan jotain jokaiselle yleisölle. Poliittisina, virallisina dokumentteina niiden tehtävänä on vallankäyttö ja yleisöjen asenteisiin ja mielipiteisiin vaikuttaminen myös arvoihin vetoamalla. Puheet ovat viimeisteltyjä poliittisen teatterin näytöksiä. Näiden näytösten rooleja näyttelevät niin suuri valtio, pieni valtio, kansainvälinen yhteisö ja viattomien ihmisten kohtalokin.

The phenomenon of oligarchy in Russia and its impact on Russian transition

Nowadays any analysis of Russian economy is incomplete without taking into account the phenomenon of oligarchy. Russian oligarchs appeared after the fall of the Soviet Union and are represented by wealthy businessmen who control a huge part of natural resources enterprises and have a big political influence. Oligarchs’ shares in some natural resources industries reach even 70-80%. Their role in Russian economy is big without any doubts, however there has been very little economic analysis done. The aim of this work is to examine Russian oligarchy on micro and macro levels, its role in Russia’s transition and the possible positive and negative outcomes from this phenomenon. For this purpose the work presents two theoretical models. The first part of this thesis work examines the role of oligarchs on micro level, concentrating on the question whether the oligarchs can be more productive owners than other types of owners. To answer the question this part presents a model based on the article “Are oligarchs productive? Theory and evidence” by Y. Gorodnichenko and Y. Grygorenko. It is followed by empirical test based on the works of S. Guriev and A. Rachinsky. The model predicts oligarchs to invest more in the productivity of their enterprises and have higher returns on capital, therefore be more productive owners. According to the empirical test, oligarchs were found to outperform other types of owners, however it is not defined whether the productivity gains offset losses in tax revenue. The second part of the work concentrates on the role of oligarchy on macro level. More precisely, it examines the assumption that the depression after 1998 crises in Russia was caused by the oligarchs’ behavior. This part presents a theoretical model based on the article “A macroeconomic model of Russian transition: The role of oligarchic property rights” by S. Braguinsky and R. Myerson, where the special type of property rights is introduced. After the 1998 crises oligarchs started to invest all their resources abroad to protect themselves from political risks, which resulted in the long depression phase. The macroeconomic model shows, that better protection of property rights (smaller political risk) or/and higher outside investing could reduce the depression. Taking into account this result, the government policy can change the oligarchs’ behavior to be more beneficial for the Russian economy and make the transition faster.

Nile Basin Initiative diskursiivisena areenana

Pro gradu -tutkielma käsittelee Niilin alueen poliittista kehitystä käyttäen viitekehyksenä Barry Buzanin, Ole Wæverin sekä Jaap de Wilden muodostaman Kööpenhaminan koulukunnan teoriaa turvallistamisesta sekä turvallisuuskomplekseista. Niilin kymmenen valtiota kattavan jokialueen poliittista historiaa on vuosikymmenet hallinnut valtioiden välinen epäluottamus, ja erityisesti Egypti, joka on täysin riippuvainen Niilin vesivaroista, on julistanut Niilin vesivarojen olevan sille kansallinen turvallisuuskysymys, ja se on uhannut käyttää myös voimakeinoja puolustaakseen vedenkäyttöoikeuksiaan. Egyptiä on myös voitu Niilin alueen hegemonina, sillä vanhat, alun perin siirtomaa-ajalta peräisin olevat sopimukset ovat antaneet sille lähes yksinoikeuden Niilin vesivarojen käyttöön. Samanaikaisesti erityisesti Etiopia, jonka alueelta suurin osa joen vesivaroista on peräisin, on pitänyt vanhoja sopimuksia epäreiluina, ja vedonnut maassa kasvavaan nälänhätään ja ruokapulaan, mutta myös useat muut alueen valtiot ovat esittäneet tyytymättömyytensä vanhoihin sopimuksiin. Vuonna 1999 kehityksessä tapahtui kuitenkin käänne, sillä jokilaakson valtiot perustivat tuolloin Niilin jokialueen yhteistyöjärjestön Nile Basin Initiativen (NBI). Tutkielma keskittyy NBI:n perustamisen jälkeiseen ajanjaksoon. Keskeinen tutkimuskysymys on, millä tavalla Niilin alueen jäsenvaltiot pyrkivät 2000-luvun alkupuolella keskinäisellä toiminnallaan muuttamaan alueella vallitsevaa kilpailu- ja konfliktiasetelmaa rauhanomaiseen suuntaan. Aineistona käytetään NBI:n omia kausijulkaisuja vuosilta 2006–2010, ja tutkimuksen menetelmänä käytetään diskurssianalyysia. Tutkitun aineiston perusteella on esitettävissä, että Niilin alueen poliittisesta kehityksestä on selvästi erotettavissa diskursseja, jotka ovat NBI:n toiminnan taustalla. Nämä ovat luottamuksen rakentamisen, yhteisten haasteiden voittamisen, yhteistyön tärkeyden sekä saavutusten diskurssit. Aineiston perusteella on nähtävissä, että valtioiden välisen luottamuksen vähitellen lisääntyessä yhteistyötä aletaan yhä enemmän legitimoida aikaisemmin yhteistyöstä saavutetuilla hyödyillä. Toisaalta diskurssianalyysin perusteella on myös nähtävissä, että alueella on ratkaisematta yhä fundamentaalisia ongelmia; uutta vesisopimusta ei ole vielä vuoteen 2010 mennessä aikaansaatu ja NBI:n jäsenvaltioiden suhteissa on myös nähtävissä kiistaa periaatteista, joihin yhteistyön olisi pohjauduttava. Tutkielma pyrkii analyysin avulla kehittämään myös Kööpenhaminan koulukunnan teoriaa turvallistamisesta. Kööpenhaminan koulukunta jättää turvallistamisen purkamiskehityksen kirjoituksissaan taka-alalle keskustelun painottuessa siihen, kuinka jokin asia tuodaan esille julkiseen turvallisuuskeskusteluun. Tältä osin tutkimuksen tavoitteena on esittää mahdollinen kehityskulku turvallistamisen purkamisdiskurssista. Teoriaosuudessa käytetyt keskeiset lähteet: Allan 2001,2009; Buzan 1991; Buzan ja Wæver 2003; Buzan, Wæver ja de Wilde 1998; Jutila 2008; Schulz 1995; Stritzel 2007; Turton 2001; Wæver 1995; Wendt 1992, 1999.

Constructing Fair Tourism in Ecuador: The Case of Asoguabo

Tämän pro gradu-tutkielman tarkoitus on tutkia, miten reilun kaupan banaania tuottavan El Guabon pienten banaaninviljelijöiden järjestön Asoguabon reilun turismin projekti on rakennettu. Projektin muotoutumista tutkitaan tässä työssä kahdesta eri näkökulmasta: siitä, miksi ja miten Asoguabo on monipuolistanut viljelystä turismiin, sekä siitä, millainen kuva projektista on rakennettu markkinoinnin kautta ja miten reilun kaupan mainonnasta tuttuja ilmiöitä on hyödynnetty reilun turismin rakentamisessa. Tutkielman teoreettisena taustana on maaseudun muutoksia tarkasteleva uuden ruraliteetin käsite. Turismi on viime vuosikymmenten aikana muuttunut, ja matkailijat etsivät yhä enemmän aitoja ja autenttisia matkailukokemuksia. Samanaikaisesti turismia on tuotteistettu korostamalla sen tiettyjä, kestävän kehityksen mukaisia piirteitä, ja erityisesti kehittyvissä maissa turismia markkinoidaan usein vaihtoehtoisena, yhteisöpohjaisena tai ekoturismina. Reilu turismi on uutena käsitteenä tullut mukaan tähän laajaan kirjoon, ja tämä tutkielma käsitteleekin Asoguabon projektia nimenomaan reilun turismin näkökulmasta. Tämä tutkielma on tapaustutkimus Asoguabon turismiprojektista, ja pohjautuu kuukauden pituiseen kenttätyöhön Ecuadorissa tammikussa 2010 sekä kirjoittajan aiempiin kokemuksiin Asoguabosta. Aineisto koostuu 21 puoli-strukturoidusta laadullisesta haastattelusta kuudentoista informantin kanssa, joista suurin osa oli hyvin läheisesti tekemisissä projektin kanssa. Tämän lisäksi aineistonkeruussa on käytetty havainnointia sekä projektin markkinointimateriaalien sisällönanalyysia. Tutkielma osoittaa reilun turismin projektin sisältävän monia haasteita ennen kuin se voi saavuttaa tavoitteensa tuottaa lisätuloja Asoguabon toimintaan. Tutkimushetkellä projekti hyödytti suoraan pääasiassa muutamia järjestön viljelijöitä, lähinnä niitä, jotka toimivat projektissa oppaina. Nämä oppaat hyötyvät projektista saamalla pieniä lisätuloja, kasvattamalla sosiaalista pääomaansa, sekä saamalla mahdollisuuden oppia muun muassa osallistumalla kursseille. Tutkimuksen keskeiset tulokset osoittavat myös, kuinka vuorovaikutus-ongelmat projektin eri toimijoiden välillä vaikeuttavat tiedonkulkua ja täten reilun turismin toimintaa. Nämä ongelmat myös lisäävät epätietoisuutta Asoguabon muiden viljelijöiden parissa. Lisäksi tutkimus osoittaa, kuinka reilun turismin projektin mainonnassa käytetään osittain samoja keinoja kuin reilun kaupan tuotteiden mainonnassa, joskin tuottajia on kuvattu mainosmateriaaleissa yllättävän vähän ja pääosassa ovat usein eurooppalaiset turistit.

Kansainväliset sanktiot – kauniita sanoja vai harkittuja tekoja? Miksi kansainväliset sanktiot eivät toimi - esimerkkimaina Rhodesia, Etelä-Afrikka ja Zimbabwe.

Tutkin Pro Gradu – tutkielmassani kansainvälisen yhteisön toimeenpanemien sanktioiden ongelmallisuutta, niiden toimivuuden näkökulmasta. Aiempien tapausten valossa, sanktioiden suurimpana kärsijänä on usein nähty olevan siviiliväestö. Sanktioista huolimatta ne henkilöt ja ryhmät joiden katsotaan ollen vastuussa tilanteesta, ovat kuitenkin kyenneet jatkamaan toimintaansa. Sanktio-keskustelua onkin jakanut suhtautuminen sanktioiden hyödyllisyyteen, ennen kaikkea siihen miksi niitä käytetään kun ne eivät toimi. Pyrin työlläni osallistumaan kyseiseen keskusteluun kansainvälisten suhteiden tutkimuksen näkökulmasta. Aikaisemmin akateemista keskustelua on käyty pitkälti oikeudellisesta sekä taloudellisesta näkökulmasta. Työ on teoriasidonnainen tutkimus, jossa vertailevan tapaustutkimuksen keinoin haetaan teorioista tukea esimerkkitapausten käsittelyyn sekä johtopäätöksien tulkintaan. Tutkimuskysymystä lähestytään ensiksi aihepiirin teoreettisen sisällön esittelyllä, jonka jälkeen sitä sovelletaan kolmeen esimerkkitapaukseen. Esimerkkitapaukset ovat Rhodesia, Etelä-Afrikka ja Zimbabwe. Maat on valittu niiden sanktioihin johtaneiden olosuhteiden samankaltaisuuden vuoksi. Zimbabwe on lisäksi esimerkki sanktioissa ja niiden käytössä tapahtuneesta muutoksesta. Muutos on ollut siirtyminen kokonaisvaltaisista sanktioista kohdennettuihin sanktioihin. Teoreettisena viitekehyksenä työssä on toimijoiden rationaalinen toiminta, jonka lähtökohtana ovat heidät omat intressit. Kyseinen toiminta myötävaikuttaa osaltaan sanktioiden toimimattomuuteen, toimijoiden suhteuttaessa aina oman toimintansa muiden toimintaan. Sanktiokeskustelun sijoittumista tieteellisessä keskustelussa selvennän regiimiteorian avulla. Sanktioiden eri osapuolten toimintaa pyrin vuorostaan tuomaan esille rationaalisen valinnan teorian, eritoten peliteorian, avulla. Mainitun lisäksi tuon esille myös poliittisen päätöksenteon epävarmuuden, sekä sen vaikutukset osapuolten toimintamalleihin. Hypoteesina tutkimukselle on, että sanktioita lähettävien maiden keskinäisen yhteistyön heikkous sekä niiden omat kansalliset intressit vaikeuttavat sanktioiden toimintaa. Lähteinä työssä on käytetty julkisia lähteitä, jotka käsittelevät aihepiirin yleistä sekä teoreettista keskustelua. Esimerkkitapauksissa on käytetty myös julkisia lähteitä, sekä aikalaiskirjoituksia. Viimeksi mainitun taustalla on kahden esimerkkitapauksen, Rhodesian ja Etelä-Afrikan, historiallinen näkökulma. Kolmen esimerkkitapauksen kautta, tutkielmassani vahvistuu siinä esitetty hypoteesi. Tämän mukaan sanktioiden toimintaa vaikeuttavat sanktiota lähettävien maiden keskinäisen yhteistyön puute sekä niiden kansalliset intressit. Yhtä lailla sanktioitavat maat ovat sanktioprosessien hitaudesta johtuen kyenneet ennakoimaan ja varautumaan tuleviin muutoksiin. Esimerkkitapauksista Rhodesian ja Etelä-Afrikan kohdalla halutun muutoksen taustalla voidaan katsoa olleen pääasiallisesti muut tekijät kuin sanktiot. Zimbabwen osalta voidaan vuorostaan todeta, että siinä missä kokonaisvaltaiset sanktiot eivät toimineet Etelä-Afrikan ja Rhodesian tapauksissa halutulla tavalla, kohdennetut sanktiot ovat olleet yhtä lailla ongelmallisia. Esimerkkitapausten tuloksista ei voida vetää vedenpitäviä johtopäätöksiä joilla kyettäisiin arvioimaan tai ennustamaan sanktioiden toimivuutta kokonaisvaltaisemmin. Syynä on kansainvälisten sanktio-tapausten yksilöllisyys sekä sanktioiden käytön kiistanalaisuus kansainvälisessä politiikassa.

Pilkahduksia Pilkkeestä – tutkimus ikääntyvien päihteidenkäyttäjien päivätoimintaryhmistä

Tutkimuskohteenani ovat Helsingin Diakonissalaitoksen Pilke-projektin päivätoimintaryhmät ikääntyville päihteidenkäyttäjille. Helsingin Diakonissalaitoksen Pilke-projekti on osa Sininauhaliiton Liika on aina liikaa – ikääntyminen ja alkoholi -hanketta ja sitä rahoittaa Raha-automaattiyhdistys. Idea tutkimuksen tekoon nousi Liika on aina liikaa – ikääntyminen ja alkoholi -hankkeen tutkimustarpeiden myötä, tarpeesta saada kuuluviin yhden osahankkeen asiakkaiden ääni ja nostaa esiin heidän näkemyksensä ja kokemuksensa ryhmätoiminnasta, johon he osallistuvat, ja jota ei ole tutkittu vielä. Yhtenä perusteluna tutkimuksen tekemiselle on myös se, että aihe on uusi ja sitä ei ole juurikaan tutkittu. Tutkimusotteeni on etnografinen. Olen havainnoinut kolmea, Helsingin Diakonissalaitoksen eri tiloissa kokoontuvaa Pilke-ryhmää reilun puolen vuoden ajan. Tämän lisäksi olen haastatellut ryhmien jäseniä ryhmähaastattelun keinoin. Tutkimusnäkökulmaani olen laajentanut koskemaan myös ohjaajien työtä, koska pidän heidän työnsä näkyväksi tekemistä tärkeänä. Analyysissä yhdistän etnografisen aineiston temaattista luentaa ja diskurssianalyyttisempää otetta kiinnittäen huomiota puheella tuotettuihin ja puheen tuottamiin merkityksiin, vuorovaikutukseen keskustelijoiden välillä sekä identiteetin rakentumiseen puheessa. Tutkimuksessa pyrin kuvaamaan ja ymmärtämään ikääntyvien päihteidenkäyttäjien ryhmätoimintaa ja sen merkitystä ikääntyville sekä sitä, miten ryhmään löydytään. Ryhmähaastatteluissa kiinnostukseni kohdistuu etenkin siihen, miten ikääntyvät kokevat Pilke-ryhmätoiminnan ja millaisia määrittelyjä he itsestään ja suhteestaan ryhmätoimintaan tai alkoholiin antavat. Tuon esiin myös sitä, millaisiin haasteisiin tutkija voi törmätä tutkiessa ikääntyneitä päihteidenkäyttäjiä. Pohdin esimerkiksi afaattisesti puhuvien ihmisten haastattelemista ryhmähaastattelun keinoin sekä miksi havainnointi on mielestäni hyvä tapa tutkia ikääntyneitä päihteidenkäyttäjiä. Tulo Pilkkeeseen alkaa etsivästä työstä. Verkostojen yhteistyöllä ryhmiin päätyvät sellaiset ikääntyvät, joista suurin osa ei olisi kotonaan aktiivisten eläkeläisten harrastuspiireissä, koska niissä ei ole totuttu käymään ja sosiaalinen elämä on rajoittunut esimerkiksi lähiöravintolaan. Puhutaan haastavanakin pidetystä vähemmistöstä ikääntyneiden joukossa. Alkoholia on käytetty jo pitkään, tai sitä on ryhdytty käyttämään runsaasti vasta iäkkäänä. Pilkkeeseen löytyvistä ikääntyvistä varsin suuri osa kuitenkin kiinnittyy ryhmään. Tähän syynä ovat uusien ihmiskontaktien saamisen tärkeys, ohjaajien persoona, keskustelumahdollisuus ja mahdollisuus tehdä käsillä jotain, mitä kenties ei koskaan tulisi kotona tehtyä. Kynnys osallistumiseen on matala ja vaatimuksia elämäntapoja muuttamiselle ei ole. Pilkkeen merkitys siihen osallistuville on tulosteni mukaan suuri. Pilke katkaisee usein yksinäiseksikin koettua arkea ja muut ryhmässä käyvät koetaan tärkeiksi. Pilke tarjoaa mahdollisuuden jakaa ajatuksiaan ja omaa elämäntarinaansa. Huumori kantaa Pilke-tapaamisia. Myös käsillä tekeminen koetaan tärkeäksi ja sen huomaaminen, että tekemisen taito on tallella, voimaannuttaa. Pilke luo uudenlaista järjestystä elämään ja sen myötä myös alkoholinkäyttö osalla vähenee. Etenkin pitkäaikaisille jäsenille Pilkkeen voi sanoa muodostuvan kiinnipitäväksi ympäristöksi, joka on tutkimukseni keskeinen, alun perin D.W. Winnicottin käyttämä käsite.

Lasten ja nuorten kokemuksia lastensuojelun alkuvaiheen arvioinnista

Tämän tutkielman tarkoituksena on kuvailla lasten ja nuorten kokemuksia heidän osallistuttuaan perheineen lastensuojelun alkuvaiheen arviointiin eli lastensuojelutarpeen selvitykseen. Tarkastelen tutkielmassa lasten ja nuorten kokemuksia osallisuuden näkökulmasta. Tavoitteena on, että tämä tutkielma kertoisi lastensuojelutarpeen selvityksestä työkäytäntönä ja lisäisi tietoa siitä, miten lastensuojelu on onnistunut tavoitteessaan lisätä lasten ja nuorten osallisuuden kokemuksia ja lapsilähtöisyyttä lastensuojelun työkäytäntöihin ja erityisesti asiakkuuden alkuvaiheen selvitystyöhön. Tutkielmani on laadullinen tutkimus, jonka aineisto on saatu haastattelemalla yhdeksää 10–17-vuotiasta lasta ja nuorta, jotka ovat osallistuneet lastensuojelutarpeen selvitykseen vuosien 2009–2010 aikana. Lastensuojeluasiakkuus oli päättynyt arvioinnin jälkeen neljän nuoren osalta ja viiden nuoren kohdalla oli päädytty jatkamaan asiakkuutta lastensuojelun avohuollossa. Tutkimusaineiston analysoinnissa käytin temaattista sisällönanalyysiä. Thomasin malli osallisuuden ulottuvuuksista auttoi jäsentämään osallisuuden käsitettä ja lasten ja nuorten puhetta. Tutkimusaineistossa osallisuuden kokemuksen osa-alueiksi muodostuivat 1) tiedon saaminen asiakkuuden alkuvaiheesta ja syistä, jotka johtivat lastensuojelutarpeen selvitykseen, 2) kuulluksi tuleminen ja 3) vaikuttamisen mahdollisuus selvitystyön aikana. Useimmat lapset ja nuoret antoivat kiitettävän arvosanan tiedon saannistaan. Kuulluksi tuleminen edellytti mahdollisuutta itsensä ilmaisemiseen ja tuen saamista siihen. Lastensuojeluun kehitetyt osallistavat menetelmät olivat auttaneet oman mielipiteen kertomisessa. Vaikuttamisen mahdollisuus tarkentui mahdollisuudeksi vaikuttaa siihen, ketkä osallistuivat selvitykseen sekä mahdollisuudeksi vaikuttaa selvityksen sisältöön. Vaikuttamisen mahdollisuuteen sisältyi lisäksi mahdollisuus olla osallistumatta. Osallisuuden kokemukseen vaikuttivat myös se, näkyikö nuoren oma mielipide yhteenvetotekstissä ja se, oliko nuori selvillä asiakassuunnitelman tavoitteista. Kuulluksi tuleminen oli vaikuttanut nuorten käsityksiin lastensuojelusta ja muuttanut niitä positiivisemmiksi. Kuulluksi tulemisen ja osallisuuden kokemuksen seurauksena nuoret kokivat pääsääntöisesti hyötyneensä alkuvaiheen interventiosta. Eniten nuoret mainitsivat emotionaalisesti merkittäviä muutoksia, kuten luottamuksen ja yhteisen keskustelun lisääntymisen perheenjäsenten välillä ja hyväksytyksi tulemisen kokemuksia. Selvitykseen osallistumisen koettiin vaikuttaneen sekä lasten ja nuorten omaan käyttäytymiseen että vanhempien asennoitumiseen positiivisella tavalla. Tärkeimmät lähteet: Muukkonen, Tiina & Tulensalo, Hanna (2004): Kohtaavaa lastensuojelua. Möller (2005): Arviosta sanoisin – Tutkimus lastensuojelun asiakkuuden alkuvaiheeseen liittyvän arvioinnin mallintamisesta. Oranen, Mikko (2008): Mitä mieltä? Mitä mieltä? Lasten osallisuus lastensuojelun kehittämisessä.

Klassisen poliittisen taloustieteen heijastuminen Intian koleratodellisuuteen 1817–1914

Tässä työssä tutkitaan sitä, heijastuiko Britanniassa vallinnut klassisen poliittisen taloustieteen ihannointi Intian koleratodellisuuteen Itä-Intian kauppakomppanian ja Englannin kruunun hallintokausilla vuosina 1817–1914. Klassinen poliittinen taloustiede oli Britanniassa eli emämaassa dominantti ideologia ja sen vaikutus etenkin Intiassa oli huomattava. Työn lähdeaineisto koostuu pääasiassa Intiassa ja Iso-Britanniassa julkaistuista koleraa käsittelevistä teoksista. Tutkimus tarjoaa oman pienen panoksensa sekä Intian siirtomaahistoriaa että siirtomaajärjestelmän toimintaa käsittelevään tutkimukseen. Työssä esitetään, miten Intian koleraepidemiat alkoivat ja levisivät kauppakomppanian kaudella, miten kruunun alaisuuteen siirryttäessä Intiaan rakennettiin omanlaisensa koleratodellisuus ja -teoria ja miten todellisuus vasta hieman ennen 1900-luvun vaihdetta alkoi yhdentyä muun maailman koleratodellisuuden kanssa. Tutkielmasta voidaan päätellä klassisen poliittisen taloustieteen ajatusten heijastuneen Intian koleratodellisuuteen. Intian rooli raaka-aineiden tuottajana ja myöhemmin myös valmiiden tuotteiden markkinakenttänä heijastui sekä karanteenien vastustamisena että Euroopassa hyviksi todettujen koleraa ehkäisevien keinojen soveltamatta jättämisenä. Investoiminen Intian sosiaali- ja terveyssektorille ei sopinut klassisen poliittisen taloustieteen ihanteisiin, jotka painottivat markkinoiden toimintaan puuttumattomuutta ja näkymättömän käden kaikille jakamaa hyvinvointia. Kauppakomppanian kaudella puuttumattomuutta voitiin perustella yritysmäisellä toiminnalla, johon ei kuulut valtiolle kuuluvien tehtävien hoitaminen. Kruunun alaisuuteen siirtymisen myötä tilanne kuitenkin muuttui. Valtiolla oli suuremmat velvollisuudet kansalaistensa hyvinvointia kohtaan, joten kruunu joutui perustelemaan toimimattomuuttaan painokkaammin. Suurten sosiaalisektorin investointien ja karanteenien välttämiseksi Intiaan luotiin aivan oma koleratodellisuutensa, jonka mukaan kolera ei tarttunut ihmisestä toiseen, eikä sen leviämistä voinut estää, sillä se syntyi maasta nousevista höyryistä ja kulki tuulten mukana. Vääristynyt teoriapohja johti vääristyneeseen todellisuuteen. Epätietoisuus kolerasta ja sen hoidosta säilyi Intiassa 1800-luvun lopulle asti. Britannia hyväksyi saksalaisen epidemiologin, Robert Kochin esittämän bakteeriteorian vasta, kun Koch ja muu maailma totesivat, etteivät merille asetetut karanteenit enää pystyneet ehkäisemään koleran leviämistä. Merten ja kaupankäynnin vapaus ei tällöin enää ollut uhattuna, eikä Britannian siis koskaan tarvinnut luopua siirtomaajärjestelmälle niin olennaisesta tavaroiden liikkumisen esteettömyydestä.

Kuntien vaikuttavuustavoitteet lasten ja nuorten hyvinvointityössä

Tämä pro gradu –tutkielma tarkastelee kuntien itselleen asettamia vaikuttavuustavoitteita lasten ja nuorten hyvinvointityössä. Kirjallisuuskatsauksessa selvitetään, mitä tulos- ja tavoiteohjaus, tuloksellisuus ja vaikuttavuus tarkoittavat kuntien lasten ja nuorten hyvinvointityössä. Julkishallinnon New Public Management-reformin pohjalta syntynyt kuntalaki painottaa organisaatioiden tehokkuutta ja tuloksellisuutta. Tuloksellisuudella tarkoitetaan toimintojen taloudellisuutta ja vaikuttavuutta. Tällaiseen tulos- ja tavoiteohjaukseen siirtyminen on edellyttänyt arvioinnin kehittämistä. Keskeisiä käsitteitä tässä tutkimuksessa ovat: toiminta-ajatus, päämäärä, tavoite, vaikuttavuus, vaikuttavuustavoite, vaikutus ja arviointi. Teoreettista kirjallisuutta konkretisoidaan lasten ja nuorten hyvinvointityön arkipäivään liittyvin sovelluksin ja esimerkein. Tutkielman aineistona on 12 kuntien tuottamaa, vuoden 2008 alussa lakisääteiseksi tullutta lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa, joiden tehtävänä on toimia lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi sekä lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi kunnissa. Aineiston kvalitatiivisen eli laadullisen analyysin menetelmänä käytetään teemoittelua. Tarkastelu paljastaa, että kunnat ovat asettaneet varsin vähän konkreettisia ja mitattavissa olevia vaikuttavuustavoitteita laatiessaan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmia. Kuntien asettamat tavoitteet voidaan jakaa seuraaviin teemoihin: määrälliset ja ”joko tai” –tavoitteet, ehdotusmuotoiset tavoitteet, ”kehitetään, edistetään, panostetaan, vahvistetaan” –tavoitteet, tavoitteet jatkuvana resurssitaisteluna sekä ”oikein vai väärin” –tyyppiset tavoitteet. Edellä esitetyt tavoitetyypit voidaan jakaa vielä karkeasti kahdenlaisiin kategorioihin: kunnallisen lasten ja nuorten palvelujärjestelmän kehittämiseen keskittyvät tavoitteet ja oikeaa ja väärää kuvaavat, moraalis-eettiset tavoitteet. Koko aineiston kattavana havaintona esitetään, että kunnat tuntuvat välttelevän täsmällisten, konkreettisten ja mitattavissa olevien tavoitteiden esittämistä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmissa ja ilmaisevan tavoitteiden sijaan mielellään palvelujärjestelmää kuvaavia ja kehittäviä päämääriä.

Muistin politiikkaa Münchenissä. Keskustelu kansallissosialismi-dokumentaatiokeskuksesta paikallisen menneisyydenkäsittelyn ilmentäjänä.

Pro gradu -työni tutkimuskohde on Münchenissä yli 20 vuotta vireillä olleen museohankkeen ympärillä käyty julkinen keskustelu 1980-luvulta 2000-luvulle. München oli kaupunki, jossa Hitler nousi valtaan, NSDAP-puolue perustettiin ja joka kolmannessa valtakunnassa sai lisänimet ”Liikkeen pääkaupunki” ja ”Taiteen pääkaupunki”. 1980-luvulta lähtien on Münchenissä virinnyt keskustelu tarpeesta perustaa kaupunkiin dokumentaatiokeskus, jossa kansallissosialismin nousua Münchenissä käsiteltäisiin kriittisesti. Dokumentaatiokeskus-hanke on ollut kiistelty ja keskustelun voi katsoa olleen ennen kaikkea kiista siitä, miksi ja miten Münchenin tulisi käsitellä natsimenneisyyttään. Työssäni selvitän sitä, mistä hankkeen ympärillä on kiistelty, millaisia teemoja keskustelussa on noussut esille ja miksi hanke on edennyt niin hitaasti. Työni aikarajaus kattaa 1980- ja 1990-luvut painottuen kuitenkin vahvasti 2000-luvulle, jolloin aiheen ympärillä käyty julkinen keskustelu on ollut vilkkaimmillaan. Tutkielmani primaariaineiston muodostavat lehdistökirjoittelu, radio- ja tv-ohjelmat sekä Münchenissä järjestetyt julkiset keskustelutilaisuudet, joiden aiheena museosuunnitelma on ollut. Tutkielmani jakautuu kuuteen alalukuun, joissa luvuissa neljä ja viisi käyn lävitse varsinaista tutkimusaineistoa. Ennen keskusteluun paneutumista avaan luvussa kaksi työni kannalta keskeisiä käsitteitä, erittelen pääpiirteitä saksalaisesta historiadiskurssista sodanjälkeisinä vuosikymmeninä sekä rakennan työlleni kollektiiviseen muistiin perustuvaa teoreettista viitekehystä. Luvussa kolme käsittelen Münchenin sodanjälkeistä jälleenrakennusta sekä dokumentaatiokeskuksen rakennuspaikaksi valitun Königsplatzin merkitystä natsiliikkeelle. Lisäksi valotan baijerilaisen poliittisen kulttuurin erityispiirteitä. Luvuissa neljä ja viisi analysoin aiheen tiimoilta käytyä julkista keskustelua tutkimusaineiston pohjalta jaotellen sen keskusteluissa pintaan nousseiden teemojen mukaisesti. Museohankkeen hidas eteneminen on ollut osoitus sekä haluttomuudesta että vaikeudesta käsitellä paikallista natsimenneisyyttä. Merkittäväksi tekijäksi museohankkeen etenemisessä nousee Münchenin saama huono julkisuus aiheen tiimoilta sekä kritiikki Münchenin poikkeavuudesta suhteessa muihin saksalaiskaupunkeihin. 2000-luvulla saavutettu poliittinen yksimielisyys dokumentaatiokeskuksen perustamisesta kertoo syvällisestä ajan hengen muutoksesta Münchenissä ja valmiudesta kriittisesti käsitellä kaupungin natsimenneisyyttä.

Taajuushuutokaupan tehokkuus - Toteutuminen Suomen ja Ruotsin 2,6 GHz:n huutokaupoissa

Tutkielmassa arvioidaan taajuushuutokauppojen taloudellista tehokkuutta. Tutkielmassa tarkastellaan erityisesti huutokaupan allokatiivista tehokkuutta ja sen toteutumista kahdessa huutokauppatapauksessa. Työn metodeina on historiallinen tarkastelu taajuushuutokauppojen kehityshistoriasta, toimialatarkastelu teletoimialasta, peliteoreettinen analyysi monen kohteen huutokaupan taloudellisesta tehokkuudesta sekä huutokaupassa asetettujen huutojen suuruuksien sekä määrien analysointi Suomen ja Ruotsin 2,6 GHz:n huutokauppojen osalta. Historiallisen tarkastelun tuloksena esitetään, että huutokaupat ovat taloudellisesti tehokkaampi menetelmä kuin muut taajuusjakomenetelmät: arpajaiset, hallinnollinen arviointi tai ns. ”first come first serve” –menetelmä. Matemaattisen analyysin avulla määritellään tarkasti huutokaupan tehokkuus monen kohteen huutokaupassa ja miten huutokauppamekanismilla voidaan ohjata huutokauppa tehokkaaseen lopputulemaan. 2,6 GHz:n Suomen ja Ruotsin huutokauppojen osalta johtopäätöksinä esitetään, että Ruotsin huutokaupassa todennäköisesti saavutettiin tehokas lopputulema. Suomen huutokaupan osalta esitetään, että huutokaupan taloudelliset mekanismit eivät välttämättä ohjanneet huutokauppaa tehokkaaseen lopputulemaan. Suurimpana syynä Suomen huutokaupan mahdollisesti tehottomaan lopputulemaan voitaneen pitää huutokaupassa ilmennyttä, osittain mekanismista johtunutta, vähäistä kysyntää.