Taxonomy and phylogeny of Osmundea (Rhodomelaceae, Rhodophyta) in Atlantic Europe

Two species of Osmundea Stackhouse (Rhodomelaceae, Rhodophyta) that occur in Atlantic Europe have been confused under the names Osmundea ramosissima (Oeder) Athanasiadis and Osmundea truncata (Kutzing) Nam et Maggs, regarded until now as a synonym of O. ramosissima, An epitype from its type locality (Stavanger, Norway) is selected for Osmundea ramosissima Athanasiadis, recognized here as a valid name for Fucus ramosissimus Oeder, nom. illeg. Details of vegetative and reproductive morphology of O. ramosissima are reported, based on material from France, the British Isles, and Helgoland. Osmundea ramosissima resembles other species of Osmundea in its vegetative axial segments with two pericentral cells and one trichoblast, spermatangial development from apical and epidermal cells (filament type), the formation of five pericentral cells in the procarp-bearing segment of the female trichoblast, and tetrasporangial production from random epidermal cells. Among the species of Osmundea, O. ramosissima is most similar to O. truncata. Both species have discoid holdfasts, secondary pit connections between epidermal cells, and cup-shaped spermatangial pits. They differ in that: (a) O. ramosissima lacks lenticular wail thickenings and refractive needle-like inclusions in medullary cells, both of which are present in O. truncata; (b) O. ramosissima has branched spermatangial filaments that terminate in a cluster of several cells, whereas in O. truncata the unbranched spermatangial filaments have a single large terminal sterile cell; and (c) cystocarps of O. ramosissima lack protuberant ostioles but ostioles are remarkably protuberant in o. truncata. Phylogenetic analyses of rbcL sequences of Laurencia obtusa (Hudson) Lamouroux and all five Atlantic European species of Osmundea, including the type species, strongly support the generic status of Osmundea. Osmundea ramosissima and O. truncata are closely related (5.2% sequence divergence) and form a well-supported clade sister to a clade consisting of O. pinnatifida (Hudson) Stack-house, O. osmunda Stackhouse and O. hybrida (A. P. de Candolle) Nam. The formation of secondary pit connections between epidermal cells is a synapomorphy for the O. ramosissima + O. truncata clade. The close relationship between species with cup-shaped spermatangial pits (Osmundea hybrida) and urn-shaped pits (Osmundea pinnatifida and Osmundea osmunda) shows that spermatangial pit shape is not an important phylogenetic character. Parsimony analysis of a morphological data set also supports the genus Osmundea but conflicts with the molecular trees in infrageneric relationships, placing O. hybrida basal within the Osmundea clade and grouping O. osmunda and O. pinnatifida but not O. truncata and O. ramosissima. A key to Osmundea species is presented.

Isolation and characterization of microsatellite loci from Macadamia

Thirty-three microsatellite loci were isolated for the Australian rainforest tree Macadamia integrifolia. Genotyping across a test panel of 43 commercial cultivars generated an average polymorphic information content of 0.480. Five loci showed no polymorphism across cultivars. Significant linkage disequilibrium was detected in 10 pairwise comparisons, including two pairs of loci identified from the same clone sequence. The 33 microsatellite loci represent a significant tool for genome mapping and population genetic studies.

Tracking the Mesozoic distribution of Gunnera: comparison with the fossil pollen species Tricolpites reticulatus Cookson

The morphology of the exine of Late Cretaceous and Tertiary specimens of Tricolpites reticulatus previously documented from Kerguelen, the Antarctic Peninsula, and the Otway Basin of southeastern Australia has been re-examined and compared with the three pollen types identified in the genus Gunnera. An Antarctic specimen of T reticulatus (Maastrichtian) has a uniform reticulum with elongated lumina, similar to that characterising pollen type 3a of Gunnera macrophylla (subgenus Pseudogunnera). Late Cretaceous (Maastrichtian) Australian specimens of T reticulatus differ; specimens from McNamara resemble pollen of subgenera Pseudogunnera and Milligania of type 3a or type 3b, while specimens of T reticulatus from Princes show more rounded and equidimensional lumina and are therefore tentatively attributed to pollen type 2 found in subgenera Gunnera, Misandra and Panke. Kerguelen Island T reticulatus (Miocene) are distinct from Vega Island specimens: a closer resemblance of Kerguelen T reticulatus and pollen type 2 of extant Gunnera is hypothesised. A comparison between specimens of the North American Tricolpites reticulatus/microreticulatus and pollen of Gunnera is also made. The clear similarity of the North American specimens of Tricolpites microreticulatus and pollen of Gunnera in shape and in the exine surface features of pollen suggests that this taxon should not be separated from T reticulatus but should be treated as a synonym of this species. (C) 2004 Elsevier B.V. All rights reserved.

FLORAL ANATOMY of XYRIDS (POALES): CONTRIBUTIONS TO THEIR REPRODUCTIVE BIOLOGY, TAXONOMY, and PHYLOGENY

Conselho Nacional de Desenvolvimento Científico e Tecnológico (CNPq)

Comparative neurocranial morphology of angelsharks from the south-western Atlantic Ocean (Chondrichthyes, Elasmobranchii, Squatinidae): implications for taxonomy and phylogeny

Neurocrania of three species of angelsharks from the south-western Atlantic Ocean, occurring off south-eastern and southern Brazil, are described. A detailed morphological description is provided of the neurocranium of Squatina guggenheim and compared with S. argentina and S. occulta. Despite being generally conservative, the neurocranium of Squatina presents significant differences among these species which aid in their identification, which is otherwise problematical. The main distinctions were found in rostral projections, anterior fontanellae, supraorbital crests, upper and lower postorbital processes, otic capsules, suborbital crests, and pterotic processes. Squatina guggenheim and S. occulta share more neurocranial characters when compared to S. argentina. No basal angle was found, but we confirm the presence of a very much reduced and barely noticeable basioccipital fovea in Squatina; systematic implications within elasmobranchs of these and other features are discussed.

Taxonomy and phylogeny of white-rot polypores : case studies in Hymenochaetales and Polyporales (Basidiomycota)

Tutkimus käsittelee kääpien sukulaisuussuhteita. Käävät ovat kantasienten (Basidiomycota) muotoryhmä, joiden itiöemien alapinta muodostuu yhteensulautuneista pilleistä. Muotoryhmänä kääpiä voi verrata vaikka puihin siinä mielessä, että käävät kuten puutkaan eivät ole samankaltaisuudestaan huolimatta kaikki sukua toisilleen. DNA:n käyttö sukulaisuussuhteiden selvittämisessä on aloittanut mullistuksen kääpien luokittelussa. Aiemmin käytetty, itiöemien ominaisuuksiin perustunut luokittelu on osoittautunut keinotekoiseksi sukulaisuussuhteiden kannalta. Tutkimuksessani syvennyttiin useamman kääpäsuvun polveutumishistoriaan hyödyntäen DNA:ta ja perinteisiä menetelmiä. Tutkimuksen keskeisimmät tulokset liittyvät sitkokääpien sukuun (Antrodiella). Tämä noin 70 lajia sisältävä suku osoittautui rikkonaiseksi - sitkokääpiin luetut lajit kuuluvat kahteen sienilahkoon ja oikesti vähintään 13 sukuun. Tutkimuksessa löytyi kaksi Suomelle uutta sitkokääpää, leppikääpä (A. ichnusana) ja nipukkakääpä (A. leucoxantha). Uudet suvut kuvattiin Suomessa esiintyville sirppikääville (Sidera) ja talikääville (Obba). Uusi kääpäsuku ja -laji kuvattiin myös Indonesiasta (Sebipora aquosa). Valtaosa sitkokääpiin luetuista lajeista kuuluu orakarakoiden heimoon (Steccherinaceae), joka rajattiin tässä tutkimuksessa uudelleen. Heimoon kuuluvat mm. karakäävät (Junghuhnia) ja orakasmaiset orakarakat (Steccherinum). Sen sisällä selvitettiin kääpien ja orakkaiden sukulaisuussuhteita. Perinteisesti käävät ja orakkaat on viety eri sukuihin riippumatta niiden mikroskooppisesta samankaltaisuudesta. Tulosten valossa orakarakoiden heimossa käävät ja orakkaat pysyvät pääosin erillisissä suvuissa, mutta tästä on myös poikkeuksia (Antrodiella, Metuloidea ja Steccherinum). Lähes kaikki DNA:n perusteella määriteltävissä olevat suvut ovat tunnistettavissa itiöemien ominaisuuksiensa perusteella. Tulokset antavat eväitä kääpien luokitteluun laajemminkin osoittamalla, mitkä ominaisuudet ovat luokittelun kannalta merkityksellisiä. Tarkentunut tieto lajimäärästä ja lajien sukulaisuussuhteista hyödyttää ekologista tutkimusta sekä arvioita lajien uhanalaisuudesta. Tutkimuksen aikana luotua DNA-kirjastoa käytetään lajien tunnistamiseen. Tuloksia voidaan hyödyntää myös etsittäessä bioteknologisia sovelluksia käävistä, sillä sovellusten kannalta kiinnostavat ominaisuudet seuraavat usein sienten sukupuuta.