Nuorten upseerien työssä oppiminen rajavartiolaitoksessa

Rajavartiolaitoksen henkilöstöstrategian yhtenä visiona on, että Rajavartiolaitoksessa on luotettava, ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilöstö, joka suhtautuu myönteisesti oman työnsä ja Rajavartiolaitoksen kehittämiseen. Merkittävänä tekijänä ammattitaidon muodostumiseksi, kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi sekä korkean motivaation sekä itsensä että Rajavartiolaitoksen kehittämiseksi ja edelleen positiivisen työnantajankuvan muodostumiseksi voidaan pitää työssä oppimista ja sitä kautta itsensä jatkuvaa kehittämistä. Rajavartiolaitoksessa työssä oppimista ei ole tutkittu aikaisemmin. Tässä tutkimuksessa on selvitetty Rajavartiolaitoksen nuorten upseerien kokemuksiin perustuvasta näkökulmasta, työympäristössä ja työssä tapahtuvasta työssä oppimisesta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten Rajavartiolaitoksen nuoret upseerit ovat kokeneet työssä oppimisen ja uuteen tehtävään perehdyttämisen, miten nuoret upseerit ovat kokeneet oppineensa parhaiten työssä ja työyhteisössä ja minkä he ovat kokeneet haitanneen työssä oppimista. Tärkeimpänä kohtana tutkimuksessa haluttiin selvittää miten nuorten upseerien näkökulmasta työssä oppimista voitaisiin tehostaa ja tukea Rajavartiolaitoksessa. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen kyselytutkimus. Tutkimuksen teoreettinen tietoperusta pohjautuu työssä oppimista käsittelevään kirjallisuuteen sekä Suomessa tehtyihin tutkimuksiin työssä oppimisesta sekä osin työssäoppimisesta. Tutkimusaineisto on kerätty vuosina 2004 - 2013 Rajavartiolaitoksen nuoremman upseerin virkaan valmistuneille upseereille lähetetyllä strukturoidulla Webropol- lomakekyselyllä. Kysely sisälsi myös avoimia kysymyksiä, joilla on pyritty selvittämään nuorten upseerien näkemyksiä erityisesti niistä asioista, missä kehitettävää työssä oppimisessa on havaittu ja miten nuorten upseerien näkökulmasta työssä oppimista pystyttäisiin tukemaan Rajavartiolaitoksessa. Kyselyn vastaanotti kaikkiaan 122 nuorta upseeria, joista kyselyyn vastasi 81 upseeria. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui näin ollen noin 66 %. Kyselyn tulosten perusteella suunnitelmallinen, johdettu ja valvottu tehtävään perehdyttäminen nähtiin tärkeimpänä työssä oppimisen "keinona". Perehdyttämisessä kaivattiin erityisesti hiljaisen tiedon ja ammattitaidon lisäämistä kokemuksien vaihdon keinoin, työskentelemällä yhdessä kokeneemman työntekijän kanssa tai tuen saamisesta kokeneelta mentorilta, työssä ja työtehtävässä oppimiseksi. Työssä oppimisessa haasteena koettiin erityisesti tehtävien liian nopea vaihtuvuus ja suunnitelmallisuuden puuttuminen. Tutkimuksen johtopäätöksinä todetaan, että tehtävien nopea vaihtuvuus korostaa erityisesti tehtävään perehdyttämisen merkitystä työssä ja työtehtävässä oppimisessa. Rajavartiolaitos on vuonna 2014 ottanut käyttöön uuden tehtävään perehdyttämisen pysyväisasiakirjan, jonka konkreettinen jalkauttaminen niin hallintoyksiköihin kuin erityisesti esimiehille antaa mahdollisuuden erinomaisen "peruskeinovalikoiman" saamiseksi työssä oppimisen sekä tehtävään perehdyttämisen tueksi.

Virtuaalisten oppimisympäristöjen ominaisuusvertailu ja suunnittelu

Tietotekniikan ja tietoliikenneyhteyksien nopea kehittyminen on avannut opetusteknologialle paljon uusia mahdollisuuksia. Nopeat tietoliikenneyhteydet ja mobiililaitteet ovat yhä useamman oppilaan ja opettajan saatavilla, mikä on mahdollistanut uudenlaisten, teknologiaa hyödyntävien opetusmuotojen suosion runsaan kasvun. Tällaisia ovat esimerkiksi massiiviset avoimet verkkokurssit, sulautettu oppiminen ja käänteinen opetus. Työelämässä olevien informaatioteknologian alan ammattilaisten tulee jatkuvasti kehittää osaamistaan, kun uusia ja korvaavia teknologioita tulee käyttöön nopeassa tahdissa. Todistuksena tiedoista ja taidoista ovat eritasoiset, kansainvälisesti hyväksytyt sertifikaatit. Tämän tutkielman tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa virtuaalinen oppimisympäristö, jossa teorian opiskelu yhdistetään käytännön harjoitteluun. Oppimisympäristö on tarkoitettu erityisesti informaatioteknologia-alan sertifiointikokeisiin harjoittelua varten. Erilaisten virtuaalisten oppimisympäristöjen hyödyntämistä on tutkittu jonkin verran, mutta tutkimus on painottunut pääosin perusasteen opintoihin. Virtuaaliopiskelun hyödyntämisestä IT-alan sertifiontijärjestelmässä on olemassa hyvin vähän tutkimustietoa. Uuden oppimisympäristön suunnittelun perustana käytetään tässä tutkimuksessa toteutettua, suosittujen virtuaalisten oppimisympäristöjen vertailua. Vertailuun valikoituivat opetusvideosivusto Khan Academy, Cisco Systems Oy:n Networking Academy, massiivisia avoimia verkkokursseja tarjoava Coursera sekä yhteistyötä tukeva opetusjärjestelmä ViLLE. Vertailun pohjalta todetaan uuden oppimisympäristön soveltuvan erinomaisesti IT-alan sertifiontikokeiden opiskeluun erityisesti tapauksissa, joissa käytännön harjoituksia tekemällä voidaan saavuttaa parempi oppimistulos. Uusi oppimisympäristö on ominaisuuksiltaan ainutlaatuinen eikä vastaavaa järjestelmää ole toistaiseksi kehitetty. Keskeisimpinä ominaisuuksina mainitaan esimerkiksi automaattinen arviointi sekä harjoitteluympäristön palauttaminen alkutilaan täysin automaattisesti. Lopuksi kuitenkin todetaan, että kehitetyn ratkaisun hyödyllisyyden arvioimiseksi vaaditaan nykyistä merkittävästi suurempi käyttäjämäärä sekä kehittyneemmät menetelmät käyttäjädatan analysointiin.

TEHOHOITAJIEN KIVUN ARVIOINNIN OSAAMINEN – Tehohoitopotilaille kehitetyn kivunarviointimittarin käytön oppiminen video-opetuksen avulla.

Tehohoitopotilaan kivun arvioiminen on usein haastavaa, johtuen potilaan kyvyttömyydestä kommunikoida. Kivun arvioinnin avuksi onkin tästä syystä kehitetty käyttäytymiseen perustuvia kipumittareita. Tehohoitajilla on keskeinen asema kivun arvioinnissa, mutta tutkimusten perusteella tehohoitajien kivun arvioinnin osaaminen on puutteellista niin tietojen kuin taitojen osalta ja heillä on ennakkoasenteita kivun arviointiin liittyen. Tehohoitajien kouluttaminen kivun arviointiin liittyen on tärkeä keino tehohoitopotilaan kivun arvioinnin edistämisessä. Koulutuksen tulee kuitenkin olla helposti saatavilla, ottaen huomioon hoitotodellisuuden siihen tuomat haasteet. Tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida video-opetuksen vaikutusta tehohoitajien tietoihin ja taitoihin tehohoitopotilaalle kehitetyn Critical-Care Pain Observation Tool (CPOT)-kipumittarin käyttöön liittyen, sekä kuvailla tehohoitajien kokemuksia video-opetuksesta oppimismenetelmänä. Yhdeltä teho-osastolta 48 tehohoitajaa katsoi tutkimusta varten kehitetyn CPOT-opetusvideon, jonka jälkeen he arvioivat kahden potilaan kipua CPOT-kipumittarilla, tutkijan tehdessä samanaikaisesti rinnakkaisarvioinnit potilaista. Arviointien jälkeen tehohoitajat tekivät tietotestin ja täyttivät CPOT-arviointilomakkeen. Tehohoitajien CPOT-kipumittarin käyttötaitoja arvioitiin tarkastelemalla tehohoitajien ja tutkijan tekemien kivunarviointien yhdenmukaisuutta interrater reliabiliteettilaskelmin. Kaksikymmentä tehohoitajaa haastateltiin heidän kokemuksista oppimismenetelmään liittyen. Haastattelut analysoitiin deduktiivisella temaattisella analyysillä. Tehohoitajat oppivat CPOT-kipumittarin käytön periaatteet ja kokivat oppineensa mittarin käytön, mutta interrater reliabiliteetti suhteessa tutkijan tekemiin kivun arviointeihin oli keskinkertainen. Video-opetus koettiin positiivisena, vaikkakin vuorovaikutuksellisuutta kaivattiin. Tutkimus osoitti video-opetuksen olevan käyttökelpoinen oppimismenetelmä CPOT-kipumittarin käytön periaatteiden oppimiseen, mutta parempien käyttötaitojen saavuttaminen vaatii lisäharjoittelua. Koska tehohoitajien subjektiivinen arvio käyttötaidoista ei välttämättä vastaa todellisia käyttötaitoja, oleellista olisi varmistaa myös objektiivisesti mittarin käyttötaidot koulutuksen jälkeen. Jatkossa tulisi tutkia käytäntöön soveltuvia keinoja varmistaa mittarin käyttötaidot, sekä teho-osastojen oppimiskulttuuria ja tehohoitajien motivaatiota ja asenteita työhön liittyvään oppimiseen.

Yhteistoiminnallinen oppiminen yrittäjyyskasvatuksen toteuttajana

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää millaisia taitoja yhteistoiminnallinen oppiminen antaa oppilaille ja millä tavalla yhteistoiminnallinen oppiminen tukee yrittäjyyskasvatuksen tavoitteita. Työelämätaidot ja yrittäjyys on uudessa 2014 vuoden perusopetuksen opetussuunnitelmassa yksi seitsemästä laaja-alaisesta aihekokonaisuudesta. Yrittäjyyskasvatuksen toteuttamisessa voi käyttää monia eri menetelmiä. Tässä tutkimuksessa selvitetään miten yhteistoiminnallinen oppiminen toimii yrittäjyyskasvatuksen toteuttajana. Tutkimuksen taustateoriana käsitellään yrittäjyyskasvatuksen ja yhteistoiminnallisen oppimisen merkityksen alakoulussa. Teoriassa paneuduttiin yrittäjyyskasvatuksen ja yhteistoiminnallisen oppimisen määritelmiin ja tavoitteisiin. Laadullisen tutkimuksen aineistonkeruu toteutettiin pirkanmaalaisessa koulussa, jossa painotetaan yhteistoiminnallista oppimista. Tutkimukseen osallistui kolme opettajaa ja heidän luokkansa oppilaat (n=66). Opettajille tehtiin teemahaastattelu ja oppilaat vastasivat kyselylomakkeeseen. Teemahaastattelu ja kyselylomakkeen avoimet kysymykset analysoitiin teemoittelun avulla. Kyselylomakkeessa käytettiin Likert-asteikkoa. Vastaukset syötettiin Excel-taulukkolaskentaohjelmaan, ja tehtiin niistä kuvaajat. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että yhteistoiminnallinen oppiminen tukee yrittäjyyskasvatuksen tavoitteilla. Yhteistoiminnallinen oppiminen antaa oppilaalle taitoja, jotka ovat määritelty yrittäjyyskasvatuksen tavoitteissa perusopetuksen opetussuunnitelmassa. Näitä taitoja ovat esimerkiksi ryhmätyötaidot, vastuullisuus ja vuorovaikutustaidot. Lisäksi yhteistoiminnallisen oppimisen avulla oppilas opettelee kuuntelemaan muita ja huomaamaan, että omalla tekemisellä on myös vaikutusta muihin. Toteuttamalla koulussa yhteistoiminnallisen oppimisen menetelmiä saavutetaan monia yrittäjyyskasvatuksen tavoitteita.

Elokuvaa hetkestä : dokumentaarin ilmaisukeinot

Opinnäytetyössä pohditaan elokuvan keinoja kuvata hetkeä. Tavoitteena on tarkastella elokuvaa ilmaisumuotona, joka ei kerro tarinoita vaan välittää tunteita ja ajatuksia kuvan avulla. Tutkielmassa vertaillaan kahta erilaista elokuvakäsitystä, jotka on nimetty tarinaelokuvaksi ja kuvaelokuvaksi. Tarinaelokuvaa edustaa amerikkalainen Hollywood-elokuvan perinne ja kuvaelokuvaa erityisesti venäläisen Andrei Tarkovskin tuotanto. Havaintoja näistä suhteutetaan dokumentaariseen elokuvaan. Kirjallisuuden ja elokuvien tutkimisen lisäksi työssä käydään läpi elokuvantekoprosessi, jonka tuloksena syntyi dokumentaari enneN. Elokuvan aiheena on odotus: miltä tuntuu juuri ennen tärkeää tapahtumaa. Siinä on kolme episodia, joista ensimmäisessä seurataan abiturientin odotusta koululla ennen ylioppilaskirjoituksia, toisessa näyttelijän valmistautumista ensi-iltaan ja kolmannessa ihmistä sairaalassa ennen leikkausta. Jokainen episodi päättyy kun odotus on ohi, eli elokuvassa ei näytetä mitä tapahtuu sen jälkeen. Sisällöllisenä työhypoteesina on, että odottaminen on olemisen pelkistetty muoto. Opinnäytteessä esitetään, että elokuvaa kannattaa ajatella kuvallisena välineenä eikä pelkästään päähenkilövetoisen ja loppuunsaatetun toiminnan kautta. Elokuvassa voi näyttää myös elämän hitautta ilman, että elämys menetetään. Samastuminen voi tapahtua siten, että katsojalle annetaan vapaus tulkita näkemäänsä omista lähtökohdistaan, ja tekemällä kuvia, jotka koskettavat katsojaa suoraan, ilman tarinallista pohjustusta. enneN-dokumentaarin keskeiset ilmaisukeinot ovat pitkäkestoiset kuvat ja kunkin episodin päättäminen juuri ennen tapahtumaa niin, että katsoja havahtuu nyt-hetkeen. Elokuvan peruskuvat ovat sellaisia, että ne ilmaisevat itsensä ilman selityksiä. Muutamat avainkuvat kiteyttävät odottamisen luonteen. Kuvan ytimessä on tarkka havainto ja ajan näyttäminen. Dokumentaarinen kuvaelokuva luottaa kuvaan ja katsojaan. Jos tarinaelokuvan katsoja miettii, mitä tapahtuu seuraavaksi, kuvaelokuvan katsoja pohtii, millaista elämää näen nyt.

Videokamera koulutyössä : miten kamera voisi olla kuin kynä?

Tässä opinnäytetyössä tutkin miten videokameraa voi käyttää oppimisen välineenä perusopetuksessa. Tutkielmani perustuu ajatukseen kamerasta audiovisuaalisen kulttuurin kynänä, monipuolisena kirjoittamisen, kuvittamisen ja itsensä ilmaisemisen välineenä, jonka käyttö on yksinkertaista ja tasa-arvoista. Lähestyn kysymystä sekä kasvatuksen, mediakasvatuksen että elokuvateorian näkökulmista ja etsin niiden yhtymäkohtia. Tavoitteena on hahmotella työkaluja ja kehyksiä, joista olisi opettajille hyötyä käytännön koulutyössä, ja jotka auttaisivat entistä paremmin integroimaan mediakasvatuksen näkökulmia opetukseen. Kasvatuksen teoriassa käsittelen konstruktivistista oppimiskäsitystä, jonka mukaan oppiminen on aktiivista ja tavoitteellista toimintaa, jossa oppilas itse rakentaa oman tietonsa. Tästä näkökulmasta tärkeitä ovat monipuoliset ja motivoivat oppimisympäristöt sekä oppilaan luontaista uteliaisuutta ruokkivat työtavat. Korostan myös yhteistoiminnallisen oppimisen menetelmiä, jotka mahdollistavat työskentelyn pienryhmissä siten, että oppilaat pääsevät osallistumaan aktiivisesti ja tasapuolisesti. Videokameran luonnetta työvälineenä käsittelen elokuvateorian näkökulmasta. Nostan esille näkemyksiä, joiden mukaan kamera on erityisesti todellisuuden hahmottamisen väline, jonka katse poikkeaa ihmisen katseesta. Esittelen myös Alexandre Astrucin ajatuksen kamerakynästä, jolla on oma ilmaisuvoimainen kielensä. Liitän nämä ajatukset konstruktivismin kontekstiin: kamera voi olla todellisuuden tutkimisen ja tiedon rakentamisen väline. Teorian ja käytännön kokeilujen pohjalta määrittelen koulutyössä toteutettavalle videokuvaamiselle kolme toiminnallista tavoitetta: tiedon jakamisen, havainnoinnin ja käsittelyn sekä itseilmaisun. Tämän kolmijaon perusteella opetusta on mahdollista suunnitella ja arvioida. Koko tutkimuksen taustalla on huoli audiovisuaalisen mediakulttuurin keskeisten kansalaistaitojen toteutumisesta. Koska tämän päivän media on kiinteä osa yhteiskuntaa, sen päätöksentekoa ja julkista tilaa, on jokaisella kansalaisella oltava siihen vapaa pääsy. Tämä edellyttää taitoja pukea ajatuksiaan mediaviestien muotoon. Jos videokamera on audiovisuaalisen kulttuurin kynä, on sen käyttö kirjoitustaitoon verrattava kansalaistaito.

Virtsa-avannepotilaan ohjauksen rungon suunnittelu

Potilaan ohjaus korostuu nykypäivänä entistä enemmän. Potilaat tarvitsevat tutkimusten mukaan enemmän ohjausta liittyen sairauteen ja sen tuomiin fyysisiin, psyykkisiin ja sosiaalisiin muutoksiin. Lyhentyneet sairaalassaoloajat luovat paineita potilaan ohjaukselle, ja potilaiden tulee oppia hallitsemaan sairauden tuomat muutokset melko lyhyessä ajassa. Meilahden sairaalan osasto 132U halusi kehittää yhteneväiset ohjeet virtsa-avannepotilaan ohjaukseen, jotta potilaan ohjaus ja opetus olisi laadukasta ja tätä kautta paranisivat myös potilaan itsehoitokyky ja elämänlaatu. Tarkoituksenamme oli luoda virtsa-avannepotilaan ohjauksen runko yhdessä Meilahden sairaalan osasto 132U:n kehittämishankkeen kanssa. Opinnäytetyömme käsittelee virtsa-avanne potilaan ohjauksen laadun parantamista. Virtsa-avanne joudutaan tekemään yleensä syövän, trauman, synnynnäisen epämuodostuman tai virtsarakon toimintahäiriön vuoksi. Yleisin osastolla 132U tehtävä virtsa-avanne on Brickerin diversio, jossa avanne tulee vatsanpeitteiden läpi iholle ja virtsa kerääntyy iholle kiinnitettävään avannepussiin. Yleisin syy virtsa-avanteen tekoon osastolla 132U on virtsarakon syöpä. Opinnäytetyömme aihe lähti työelämän tarpeista saada tietoa virtsa-avannepotilaan ohjauksesta. Meilahden sairaalan osastolla 132U alkoi vuonna 2006 virtsa-avannepotilaan ohjaus osastolla - kehittämishanke, johon osallistuimme tekemällä kirjallisuuskatsauksen kehittämishankkeen käyttöön. Kehittämishankkeen tavoitteena on, että virtsa-avannepotilaan saama ohjaus ja opetus on laadukasta, jolloin potilaan elämänlaatu ja itsehoitokyky paranee. Kirjallisuuskatsauksen pohjalta tehtiin ohjausrunko, jonka avulla hoitajat pystyvät määrätietoisesti ohjaamaan virtsa-avannepotilasta. Ohjausrungon keskeisiksi alueiksi muodostuivat sairaus ja sen hoito, potilaan psykososiaaliset muutokset, potilaan rooli, kuntoutuminen, seksuaalisuus, käytännön asiat ja omaisen ohjaustarpeet. Kirjallisuuskatsauksessa tarkastelimme myös potilaiden parhaina pitämiä ohjausmentelmiä sekä potilaiden ajatuksia parhaasta ohjauksen ajankohdasta. Tekemämme kirjallisuuskatsaus loi pohjan projektiryhmän tekemälle ohjauskaavakkeelle. Ohjauskaavake otettiin testikäyttöön osastolla helmikuussa 2007, jonka jälkeen sitä muokataan hoitajilta tulleiden ehdotusten mukaan. Toivomme ohjauskaavion tulevan vakituiseen käyttöön osastolla ja näin parantamaan potilaan saaman ohjauksen laatua.

Partituurista oopperaksi : laulajan työvälineet

Partituurista oopperaksi on tutkielma laulajan työprosessista ja sen hallinnan keinoista. Tämä kirjallinen opinnäytetyö perustuu muistiinpanoihin ja kokemuksiin Dorabellan roolin työstämisestä W. A. Mozartin oopperassa Cosı̀ fan tutte. Lisäksi työ perustuu kirjallisuuslähteisiin ja erityisesti aikaisemman opinnäytetyöni tuloksiin Näyttelijäntyö esittävän säveltaiteen palveluksessa (Mäkelä 2005). Laulajan työ voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan, jotka ovat taustatyö, näyttämötyö ja esiintyminen. Ne voidaan edelleen jakaa erilaisiin elementteihin, kuten musiikin ja roolin analyysi, ohjaaja, kapellimestari, yleisö jne. Työn tarkoituksena oli selvittää, mitä laulaja tarvitsee kokonaisvaltaisen esityksen rakentamiseksi ja millaisin välinein hän voi pureutua erilaisten elementtien hallintaan. Toisin sanoen tarkoituksena oli koota jonkinlainen työkalusarja laulajan työprosessia varten, jota voi tarpeen mukaan täydentää ja karsia. Laulajan työn oppiminen perustuu hyvän vokaalitekniikan työstämiseen. Silti laulajan työ ei ole pelkästään vokaalitekniikkaa, vaan se on monimuotoinen työprosessi, jolle laulutekniikka muodostaa työskentelyn perustan. Prosessiin kuuluvat elementit vaikuttavat tähän perustaan. Keskeinen tutkimusongelma oli analysoida keinoja eli välineitä, joiden avulla elementtejä voidaan hallita laulajan työssä. Tämä opinnäytetyö tarjoaa esimerkkejä ja vihjeitä mm. musiikin, tarinan taustan ja roolin analysoimiseksi sekä yleisön impulssien hyödyntämiseksi. Työtä voi käyttää joko laulajan työprosessin kuvauksena, esimerkkinä eräästä laulajan työhön soveltuvasta työkalusarjasta tai sieltä voi poimia yksittäisiä välineitä tarpeen mukaan. Parhaimmillaan työ voi tarjota hyödyllistä informaatiota mm. laulajille, laulunopiskelijoille ja laulunopettajille työprosessin kokonaisvaltaisuudesta.

Kotihoidon verinäytteet

Opinnäytetyömme tarkoituksena oli tehdä prosessinkuvaus kotihoidon verinäytteistä. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin laboratoriopalveluiden (HUSLAB) Meilahden sairaalan kliinisen kemian ja hematologian laboratoriossa toteutetun projektin nimeltään Neuvottelevan työtavan kehittäminen laboratoriotyössä, havaittiin että kotona tapahtuvasta näytteenotosta tulisi tietää enemmän, koska poikkeavien laboratoriotulosten ilmoittaminen on usein vaikeaa. Tiedonkeruu opinnäytetyötä varten toteutettiin eräällä Helsingin kotihoidon palvelualueella. Tiedonkeruumenetelminä käytimme havainnointia ja haastattelua. Havainnoimme työpäiväkirjaa apuna käyttäen kahden HUSLABin kotinäytteenottajan työtä. Sen lisäksi haastattelimme kahdeksaa kotihoidon terveydenhoitajaa ja haastattelut kirjattiin muistiinpanoja tekemällä. Näiden avulla selvitimme, kuinka kotona tapahtuva näytteenotto on jaettu laboratorion ja kotihoidon kesken ja mistä tekijöistä erityisesti prosessin alkupään muodostuu. Lisäksi selvitimme, kuinka kotihoidossa seurataan laboratoriotulosten valmistumista ja kuinka terveydenhoitajiat toivoivat poikkeavista tuloksista ilmoitettavan. Havaintojen ja haastattelujen pohjalta teimme prosessikuvauksen. Kokosimme keskeisimpiä havaintoja taulukoihin, jossa on esitetty prosessin eri vaiheet, tehtävät, toimijat ja tietoverkot. Lisäksi olemme kuvanneet näytteen kulkua analysoivassa laboratoriossa, laboratoriotulosten vastaamista ja Multilab-tietojärjestelmän käyttömahdollisuuksista haettaessa kotihoidon yhteystietoja. Työmme tuloksena oli, että näytteitä otetaan kotihoidossa terveydenhoitajan oman motivaation ja myös alueella olevan kotinäytteenottajan saatavuuden mukaan. Terveydenhoitajat ottavat potilailta näytteitä samalla kun he ovat kotikäynnillään ja haastaattelujemme perusteella HUSLABin kotinäytteenottajaa on myös joskus vaikeaa järjestää potilaan luokse. Havaitsemiamme ongelmia löytyi sekä prosessin alku- että loppupäästä. Alkupään ongelmia olivat mm. kotinäytteenottajan ajanvarauslistan usein puutteellisesti täytetyt tiedot ja loppupään ongelmia kriittisistä laboratoriotuloksista ilmoittaminen. Prosessin kuvaus on tuonut esille yksityiskohtaisia asioita siitä, miten näytteenotto on järjestetty kotihoidossa. Kotona tapahtuvan verinäytteenoton koko prosessin kuvauksella saatiin analysoivalle laboratoriolle kattavampi kuva kotihoidon käytännöistä.

Tioglykolaattiputki bakteerien tunnistuksen apuna

Teimme opinnäytetyömme HUSLABin Kliinisen mikrobiologian vastuualueen bakteriologian osaston pyynnöstä.Osastolla toivottiin, että opinnäytetyömme auttaisi bakteriologian osaston työntekijöitä paremmin hyödyntämään päivittäin märkäviljelytyöpisteissä käytettävistä tioglykolaattiputkista saatavaa informaatiota. Opinnäytetyömme on jatkoa vuonna 2005 tehdylle opinnäytetyölle Oppimismateriaali gramvärjäyksestä, joka on myös tehty HUSLABin bakteriologian osastolle. Opinnäytetyössämme tutkimme, miten eri anaerobit ja aerobit bakteerilajit kasvavat tioglykolaattiputkessa, sekä miten tätä tietoa voitaisiin käyttää hyödyksi bakteerien alustavassa tunnistuksessa ja esimerkiksi jatkotunnistustestejä valittaessa. Tutkittavia bakteerilajeja oli 20 ja yksi sieni. Bakteerilajit valittiin niin, että jokaisesta ryhmästä tulisi ainakin yksi tyypillinen esimerkki. Valokuvasimme tulokset ja valmistimme kuvallisen materiaalin HUSLABin Kliinisen mikrobiologian vastuualueen bakteriologian osastolle työntekijöiden ja opiskelijoiden käyttöön. Valmistamamme kuvamateriaalin pitäisi auttaa tioglykolaattiputkesta saatavan informaation parempaan hyödyntämiseen bakteriologian osaston märkäviljelytyöpisteessä. Aluksi etsimme kokeilemalla sopivan, potilasnäytteitä lähinnä olevan laimennoksen. Teimme 1/10 laimennossarjan muutamalle bakteerille. Sopivan bakteeripitoisuuden löydyttyä käytimme samaa pitoisuutta jatkossa kaikkille viljellyille bakteereille. Kasvatimme tioglykolaattiputkia lämpökaapissa, kunnes bakteerien kasvu tuli näkyviin. Varmistimme, että tioglykolaattiputkissa kasvoivat tutkimamme bakteerit puhtaina tekemällä putkissa kasvavasta bakteerimassasta gramvärjäykset sekä puhdasviljelmät maljoille. Lopuksi valokuvasimme tulokset ja kokosimme niistä kuvallisen tulososion, jossa kuvaillaan myös sanallisesti bakteerien kasvua tioglykolaattiputkessa. Bakteerit kasvoivat putkissa niille ominaisella tavalla. Kokkibakteerit kasvoivat niille tyypillisenä raemaisena kasvuna ja sauvabakteerit enemmän harsomaisesti, kuten mikrobiologian kirjoissa on kuvattu. Obligatorisesti eli ehdottomasti anaerobit bakteerit kasvoivat tioglykolaattiputken alaosassa, koska ne eivät siedä happea. Obligatorisesti aerobien bakteerien kasvu sijoittui putken yläosaan, koska ne tarvitsevat ehdottomasti happea elääkseen. Fakultatiivisesti eli valinnaisesti anaerobit bakteerit kasvoivat kauttaaltaan koko tioglykolaattiputkessa, koska ne pystyvät kasvamaan yhtä hyvin sekä hapettomissa että hapellisissa oloissa. Mikroaerofiilit bakteerit kasvoivat koko tioglykolaattiputkessa suosien kuitenkin enemmän putken anaerobista osaa.