Lastensuojelun intensiivinen kotikuntoutus asiakirjojen valossa

Tutkimuksessa tarkastellaan yhden kaupungin lastensuojelun avohuollossa vuosina 2012–2013 ostopalveluna toteutettuja avoperhekuntoutuksia seuranta-ajan jälkeen. Tutkimusmenetelmänä on perhetyön ja -kuntoutuksen tutkimukseen nojaava teoriaohjaava sisällönanalyysi. Käytän aineistona lastensuojelun asiakassuunnitelmia ja asiakaskertomusmerkintöjä. Aineisto koostuu 25 lasta koskevista asiakirjoista. Tutkimuskysymyksenä on, miten intensiivinen kotikuntoutus edistää asiakkaiden elämänhallintaa ja lasten hyvinvointia. Tutkimusotteeni on arvioiva. Seuranta-aika vaihtelee kolmesta 18 kuukauteen. Perheet ovat ennen kotikuntoutusta käyttäneet sekä peruspalveluita että lastensuojelun tukitoimia. Perheissä on nähtävissä kasautuneita ongelmia sekä vanhemmilla että lapsilla. Tuen tarve perheissä on intensiivinen, 2-4 viikkotapaamista. Kuntoutusjaksot ovat asiakkaiden tarpeisiin räätälöityjä yksilöllisiä kokonaisuuksia. Onnistuneiden kotikuntoutusjaksojen kesto vaihteli kolmesta kuukaudesta vuoteen. Kotikuntoutus lisäsi erityisesti arjen sujuvuutta, arkielämätaitoja ja vakautta perhetilanteisiin. Vanhempia pystyttiin tukemaan lapsia kuntouttavan arjen rakentamisessa erityisesti käytöshäiriöisten lasten kanssa. Kotikuntoutuksia oli käytetty perheissä, joissa oli lisääntynyt huostaanoton uhka. Kuntoutusjaksoja keskeytyi sekä vanhempien sitoutumattomuuteen, lapsen sijoitukseen kesken kotikuntoutusjakson että laitoskuntoutuksen aloittamiseen. Keskeinen huomio kiinnittyy jatkotuen saumattomaan järjestämiseen kotikuntoutusjakson lopuksi. Kotikuntoutuksen hyödyt säilyvät parhaiten, kun jatkossa tarvittava tuki on saatu alkamaan jo kuntoutuksen aikana. Kotikuntoutusta saaneilla perheillä on asiakkuus useissa eri palveluissa. Yhteistyö sekä viranomais- että läheiskontakteihin on tärkeää työskentelyn aikana. Kotikuntoutuksella pystytään vähentämään huostaanoton uhkaa lastensuojeluperheessä, kun vanhemmat ovat työskentelyyn motivoituneita. Kuntoutusjaksojen tulee olla riittävän pitkiä, noin kuusi kuukautta. Kotikuntoutustyöskentely sopii laitoskuntoutuksen jatkoksi tai siihen motivoivaksi jaksoksi, mutta myös itsenäiseksi tukitoimeksi.

Lapsuusiän ahdistuneisuushäiriön epidemiologia ja seulontamenetelmät

Tämä kirjallinen opinnäytetyö on osa Turun Yliopiston VARSA 2014 –tutkimushankkeessa toteutettua syventävää opintoprojektia. Tavoitteena on kirjallisuuskatsauksen keinoin perehtyä tutkimushankkeen taustoihin, eli lapsuusiän ahdistuneisuushäiriöön ja sen seulonnassa käytettäviin menetelmiin. Toisena tavoitteena on ollut tutkimuksen tekoon tutustuminen käytännön tasolla. Systemaattinen kirjallisuuskatsaus perustui PubMed-tietokannasta haettuihin artikkeleihin, pääosin review-artikkeleihin ja meta-analyyseihin. Käytössä oli myös painettuja lähteitä. VARSA 2014 –koululaistutkimuksessa lapset ja heidän vanhempansa täyttivät SCARED –kyselylomakkeen sekä vastasivat taustakysymyksiin mm. kiusaamiskokemuksista. Mukana oli lähes tuhat lasta neljästä turkulaisesta koulusta. Osallistuin käytännössä aineiston keräämiseen ja tallentamiseen ja muuhun tutkimusryhmän toimintaan. Kirjallisuuskatsauksen perusteella ahdistuneisuushäiriö on yleisin lapsuusiän mielenterveyden häiriö ja yleisempi tytöillä kuin pojilla. Keskeisiä oireita ahdistuneilla lapsilla ovat fyysiset, stressin aiheuttamat oireet sekä ahdistaviin tilanteisiin liittyvä välttämiskäyttäytyminen. Hoitamaton ahdistuneisuushäiriö altistaa useille aikuisiän ongelmille, mm. masennukselle ja päihderiippuvuudelle. Häiriötä voidaan hoitaa tehokkaasti, mutta ongelmana on, että lapsen hoitoon pääsy viivästyy usein merkittävästi, koska ahdistuneisuutta ei havaita ajoissa. Lupaavaksi työkaluksi ahdistuneisuuden havaitsemisessa on osoittautunut Yhdysvalloissa kehitetty SCARED –kyselylomake. Lomakkeesta on olemassa sekä lapsen että vanhemman täytettävä versio, ja sillä voidaan kartoittaa lapsen ahdistuneisuuden voimakkuutta sekä määrittää, mikä ahdistuneisuushäiriön alatyyppi on kyseessä. Lomakkeen luotettavuus seulontatyökaluna on vahvistettu useissa tutkimuksissa, ja sitä voidaan käyttää ahdistuneiden lasten seulomiseen suuresta joukosta, esimerkiksi koululuokasta. VARSA 2014 –koululaistutkimuksen tulokset eivät ole vielä käytettävissä tämän opintoprojektin valmistuessa.

Lasten influenssakaudet 2011−2012 ja 2012−2013: Epidemiologia, taudinkuva ja hoito Tyksin lasten ja nuorten klinikassa

Lasten influenssaepidemiat ajoittuvat keskitalvelle, jolloin myös muut hengitysteiden virusinfektiot ovat yleisiä. Lisäksi lasten influenssan kliininen kuva vaihtelee voimakkaasti, mikä aiheuttaa ongelmia erotusdiagnostiikassa. Influenssan diagnostiikka perustuu esitietoihin, kliiniseen kuvaan, tietoon epidemiologisesta tilanteesta ja virologiseen diagnostiikkaan. Kliinisen diagnostiikan osuvuus on kuitenkin lapsilla heikko. Influenssa olisi hyvä erottaa muista virusinfektioista, koska aikainen viruslääkitys lyhentää taudin kestoa. Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää mariPOC-viruspikadiagnostiikalla todettujen lasten A- ja B-influenssavirustartuntojen epidemiologia Tyksin lasten ja nuorten poliklinikalla influenssakausina 2011−2012 ja 2012−2013. Lisäksi selvitettiin lasten influenssan tyypillinen oirekuva ja komplikaatioiden esiintyvyys. Hoitoon liittyen tilastoitiin jatkohoitopaikat ja käytetyt antimikrobilääkitykset. Saatuja tuloksia verrattiin aiempaan kirjallisuuteen. Tutkimusta varten käytössäni oli mariPOC-viruspikadiagnostiikkalaitteen näytetiedot marraskuun 2011 alusta joulukuun 2013 loppuun. Näytteet on voitu alun perin ottaa myös muiden virusten kuin influenssan diagnosoimiseksi. Epidemiologisessa analyysissä huomioitiin kaikki otetut influenssanäytteet. Tutkimusjoukkoon valikoitui yhteensä 113 influenssaan sairastunutta lasta. Tämän tutkimusjoukon influenssanäytteet voitiin yhdistää luotettavasti sairauskertomustietoihin, joita tarkasteltiin retrospektiivisesti. Viruspikadiagnostiikalla varmennettujen influenssakausien aikana noin 10 % kaikista näytteistä oli influenssapositiivisia. Suurin tautitaakka Tyksin lasten ja nuorten poliklinikalla kohdistuu alle 4-vuotisiin lapsiin, joiden osuus oli yli puolet kaikista influenssatapauksista (52 %). Suurin osa sairastuneista lapsista oli aiemmin terveitä (67 %). Yleisimmät krooniset sairaudet potilasjoukossa olivat astma (11 %) ja jokin neurologinen sairaus (9 %). Kolme yleisintä oiretta olivat korkea kuume (89 %), yskä (64 %) ja nuha (52 %). Myös muita influenssan tyyppioireita esiintyi usein. Komplikaatioista yleisimmät olivat otiitti (17 %), kuumekouristus (7 %), pneumonia (6 %) ja laryngiitti (4 %). Vakaviakin komplikaatioita todettiin osalla. Alle neljävuotiaat saivat komplikaatioita enemmän (p=0,02), lisäten pienten lasten tautitaakkaa. Influenssadiagnoosin varmentumisen jälkeen viruslääkitystä sai 61 %, ja vastaavasti antibioottia 30 % lapsista. Neljännes sairastuneista lapsista tarvitsi sairaalahoitoa. Influenssan lapsille aiheuttama tautitaakka on yhä varsin merkittävä. Viruspikadiagnostiikka voi toimia hyödyllisenä erotusdiagnostisena apuvälineenä epäiltäessä influenssaa lapsilla, mutta sen tueksi tarvitaan myös muita laboratoriotutkimuksia vakavien sairauksien tunnistamiseksi. Paremmalla rokotuskattavuudella influenssan lapsille aiheuttamaa tautitaakkaa olisi mahdollista keventää.

Miehen tupakoinnin vaikutus alkionlaatuun

On arvioitu, että noin puolet lapsettomuustapauksista liittyvät miehen heikentyneeseen hedelmällisyyteen. Koeputkihedelmöityksessä tuotetut alkiot voidaan siirtää kohtuun tai pakastaa myöhempää käyttöä varten. Tunnistamalla alkionlaatuun vaikuttavia tekijöitä on mahdollista valita kohtuun siirrettäväksi mahdollisimman laadukkaita alkioita, jotka tuottavat hyviä raskaustuloksia ja synnytyksiä. Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on selvittää miehen tupakoinnin vaikutuksia alkionlaatuun. Kirjallisuuskatsauksen artikkelit valittiin PubMed-tietokannasta. Aineiston valintakriteerinä oli elintapojen vaikutukset hedelmällisyyteen, tupakoinnin vaikutukset siemennesteeseen, siittiöiden perimään, hedelmöityshoitojen tuloksiin ja alkionlaatuun. Tupakoinnin on havaittu heikentävän miehen hedelmällisyyttä eri mekanismein. Tupakointi heikentää siemenesteen laatua ja lisää erektiohäiriöitä. On myös viitteitä siitä, että tupakointi lisää siittiöiden DNA–vaurioita, mutta sen kliininen merkitys on vielä epäselvä. Miehen tupakoinnin hedelmällisyydelle haitallinen vaikutus saattaa lisääntyä iän myötä. Miehen tupakointi mahdollisesti heikentää lapsettomuushoitojen tuloksia, mutta tutkimuksia on vähän ja niiden laatu on puutteellista verrattuna tutkimuksiin naisen tupakoinnin vaikutuksesta. Miehen tupakoinnin vaikutukset hedelmöityshoitoihin välittyvät suoraan siittiövaikutusten kautta ja epäsuorasti naisen altistuessa passiivisesti tupakan haitallisille aineille puolison tupakoidessa. Miehen tupakoinnin ei ole luotettavasti havaittu vaikuttavan alkion laatuun. Aiheesta on tehty tällä hetkellä vain vähän tutkimuksia ja tutkimusasetelmissa on puutteita. Tällä hetkellä suurimmat puutteet tutkimuksissa miehen tupakoinnin vaikutuksista alkionlaatuun liittyvät keskeisen muuttujan, tupakoinnin vakioitiin tutkittavissa.

Suun kliinistä limakalvodiagnostiikkaa Itseopiskellen www.oralmedicine.se -tietokannan avulla

Tutkielmassa perehdytään suun limakalvoilla yleisimmin esiintyviin sairauksiin ja tutustutaan niihin liittyvään kirjallisuuteen. Tutkimuksen on tarkoitus kehittää opiskelijan taitoja erityisesti suun limakalvomuutosten tunnistamisessa ja niiden erottamisessa toisistaan. Tutkielma tehtiin perehtymällä www.oralmedicine.se -sivustolla olevaan kuvastoon, joka käsittää 1330 valokuvaa suun limakalvomuutoksista. Kuvat jaettiin eri alaluokkiin ulkoasunsa perusteella, jonka jälkeen tutustuttiin kunkin aihepiirin kirjallisuuteen. Lisäksi tutkielman tekijä luennoi hammaslääketieteen opiskelijoille Turun yliopistossa suun limakalvomuutoksista. Tutkielma osoitti suun kliinisen limakalvodiagnostiikan haasteellisuuden. Muutokset muistuttavat usein toisiaan, eikä diagnoosia voida yleensä varmistaa pelkän kliinisen kuvan perusteella. Toisaalta tutkielma osoitti, että kliinisten kuvien tutkiminen voi olla tehokas oppimismenetelmä ja auttaa diagnoosin tekemisessä potilastyössä.

Oppimateriaalin tuottaminen pään ja kaulan alueen anatomian opetukseen

Sairauksien ymmärtämisen ja toimenpiteiden tekemisen perustana toimii usein anatomian tarkka tunteminen, joka yhdistyy kliiniseen osaamiseen. Hammaslääkärin työn kannalta erityisesti pään ja kaulan anatomian osaaminen on erityisen olennaista. Hammaslääketieteen opiskelijoiden pakollisiin opintoihin kuuluu pään ja kaulan alueen syventävä anatomia -kurssi. Tällä kurssilla opetetaan erityisesti hammaslääkäreille olennaista anatomiaa luentojen ja harjoitustöiden avulla, minkä lisäksi opiskelijoilla on mahdollisuus lukea kurssiin kuuluvaa englanninkielistä kirjallisuutta. Tässä opintoprojektissa tuotettiin lisäoppimateriaalia pään ja kaulan alueen syventävä anatomia -kurssille. Opetusmateriaali koostuu kahdesta osa-alueesta: kirjallisesta työvihkosta ja verkkomateriaalista. Tavoitteena oli tehostaa oppimista ja helpottaa opiskelijoita hahmottamaan kurssin kokonaiskuvaa. Lisäoppimateriaalin käyttäminen kurssin aikana on opiskelijoille täysin vapaaehtoista. Työvihko on kirjallinen suomenkielinen lisäoppimateriaali, joka sisältää kuvia, tehtäviä ja kertovaa tekstiä anatomiasta. Työvihkossa kurssin sisältö on jaettu seitsemään selkeään kappaleeseen, jotka sisältävät kurssin tärkeimmät aihealueet. Lisäksi työvihkossa kuvataan esimerkkejä kliinisistä tilanteista, jotta opiskelijat pystyvät yhdistämään oppimaansa käytäntöön. Verkkomateriaali tehtiin Moodle2 -verkkoalustalle, jonne luotiin omakurssialue. Oppimisympäristö sisältää omat osiot jokaiselle työvihkon kappaleelle, sekä erillisen avuksi opiskeluun -osion. Kappaleiden osiot sisältävät luomamme harjoitustentin, jonka lisäksi olemme keränneet hyödyllisiä verkkolinkkejä aiheiden yhteyteen. Avuksi opiskeluun -osio sisältää verkkolinkkejä esimerkiksi yliopiston tarjoamaan anatomian mallinnus -ohjelmaan. Lisäksi työvihkon vastaukset julkaistiin oppimisympäristössä. Vuoden 2014 palautteen perusteella lisäoppimateriaali täytti tehtävänsä hyvin. Opiskelijat kokivat hyötyneensä lisäoppimateriaaleistamme ja materiaaleja oli käytetty runsaasti. Erityisesti koko kurssille tulostettu kirjallinen työvihko oli ollut käytössä jokaisella kurssin opiskelijalla. Verkkomateriaalien käyttöaste jäi kuitenkin palautteen perusteella heikommaksi kuin työvihkon.

Poskihampaiden ja välihampaiden poikkeavat juurikanavamorfologiat

Hampaan poikkeava juuri- tai juurikanavamorfologia voi olla syy juurihoidon epäonnistumiseen.Tämän vuoksi hampaiden juuri- ja juurikanavamorfologian poikkeavuuksien hyvä tunteminen on edellytys laadukkaisiin juurihoitoihin. Röntgenkuvilla saadaan usein selvyys hampaan juuri- ja juurikanavamorfologiasta. Tämän vuoksi radiologinen tutkimus liittyy tiiviisti juurihoidon suorittamiseen. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on selvittää poskihampaiden ja välihampaiden poikkeavien juuri- ja juurikanavamorfologioiden yleisyyksiä. Tässä kirjallisuuskatsauksessa kootaan kunkin poskihampaan ja välihampaan normaalit ja poikkeavat juuri- ja juurikanavamorfologiat. Aineisto on kerätty PubMed-tietokannasta, aiheeseen liittyvistä oppikirjoista sekä Suomen Hammaslääkärilehden artikkeleista. Aineisto kerättiin hakemalla tutkimuksia ja tapausselostuksia poskihampaiden ja välihampaiden normaaleista ja poikkeavista juuri- ja juurikanavamorfologioista. PubMed-tietokannasta löytyi runsaasti aiheeseen liittyviä meta-analyysejä, yksittäisiä tutkimuksia sekä tapausselostuksia. Kirjallisuuskatsaukseen päätettiin ottaa tutkimuksia, joissa oli käytetty juurikanavamorfologian luokitteluun Vertuccin tyyppejä. Poskihampaiden ja välihampaiden juuri- ja juurikanavamorfologioiden vaihtelu on varsin yleistä, sekä ylä- että alaleuassa. Hammaslääkäreiden pitäisi olla tietoisia mahdollisista juurija juurikanavamorfologian poikkeavuuksista, jotta he osaisivat etsiä mahdollisia lisäkanavia. Näiden mahdollisten lisäkanavien löytäminen voi olla edellytys juurihoidon onnistumiseen. Juurikanavamorfologian vaihteluita esiintyy eniten poskihampaissa, joissa on myös eniten juurimorfologian poikkeavuuksia. Osa lisäjuurikanavista on yleisiä, ja toiset taas varsin harvinaisia. Hammaslääkäreiden on aina kuitenkin varauduttava poikkeaviin morfologioihin, ja tällöin hyvä tietoisuus näistä poikkeavuuksista parantaa juurihoidettavan hampaan ennustetta.

Sydämen eteisväliseinäaukkojen katetritekniikalla suoritetut sulkemiset TYKS:ssa vuosina 2001-2013

Hemodynaamisesti merkittävien eteisväliseinäaukkojen hoitomuotona on perinteisesti ollut avosydänleikkaus. 1990-luvulla aloitettiin maailmalla katetriteitse tapahtuvat sulut ja TYKS:ssa toiminta aloitettiin helmikuussa 2001. Tämän syventävien opintojen kirjallisen työn tarkoituksena on tarkastella katetriteitse suoritettuja eteisväliseinän aukkojen sulkuja TYKS:ssä aikavälillä 2001-2013. Kyseessä on retrospektiivinen potilasrekisteritutkimus ja tarkastelun kohteena on yhteensä 288 potilasta. Alkuvaiheessa suljettiin pääosin ASD-aukkoja, mutta myöhemmässä vaiheessa enenevässä määrin myös avoimia soikeita ikkunoita. Potilaista naisia oli 60,4 % ja iän mediaani oli 50 vuotta. Sulku onnistui 91,7 %:lla potilaista ja kotiutusvaiheessa ohivirtausta oli todettavissa 6,3 %:lla. Asennettujen sulkulaitteiden halkaisijan mediaani oli 24 mm. Laite irtosi asennuksen jälkeen kolmella potilaalla. Sydämen perforaatioita, eroosio-ongelmia tai iskeemisiä aivotapahtumia ei esiintynyt sulkujen yhteydessä. Punktiokohdan ongelmia ilmeni yhteensä seitsemällä. Toimenpiteen jälkeen esiintyi ohittuvia eteisvärinäkohtauksia vajaalla kymmenellä prosentilla potilaista. TYKS:ssa tapahtuneiden katetrisulkujen onnistumisprosentti ja komplikaatioriski on vastaavalla tasolla muihin keskuksiin verrattaessa. Eteisväliseinäaukkojen katetriteitse tapahtuvat sulkemiset ovat pitkäaikaisten seurantatuloksien valossa osoittautuneet varsin turvallisiksi toimenpiteiksi tarkoin valikoiduille potilasryhmille.

Huuli- ja/tai suulakihalkiolasten hampaiston erityispiirteet

Halkiot ovat yleisimpiä synnynnäisiä pään ja kaulan alueen epämuodostumia. Useimmissa maissa huuli- ja suulakihalkiot ovat yleisempiä kuin suulakihalkiot. Suomessa tilanne on päinvastainen. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on kuvata oireyhtymiin kuulumattomien huuli- ja/tai suulakihalkiopotilaiden hampaiston erityispiirteitä. Toiveena on, että peruskoulutettu hammaslääkäri voisi hyödyntää koottua aineistoa halkiopotilaiden hampaiston tutkimisessa ja diagnostiikassa. Työssä tarkastellaan halkiolasten hampaiden kehittymistä, puhkeamisaikataulua sekä yläleuan kasvua, sekä hampaiden kehityspoikkeamien esiintymistä eri halkiotyypeissä. Kirjallisuuskatsauksen aineiston muodostavat PubMed ja SCOPUS tietokannoista haetut julkaisut, oppikirjat ja tilastokeskuksen tilastot. Hampaiden kehityspoikkeamia käsittelevien tutkimusten tulokset on muokattu keskenään vertailukelpoisiksi. Halkioihin liittyvät hampaiden kehityspoikkeamia tarkastellaan kahdessa ryhmässä; halkioalueella ja sen ulkopuolella. Koska halkioon liittyy luuston ja pehmytkudosten rakenteiden poikkeamia, halkioalueella hammas puuttuu yleensä kokonaan; myös pienikokoisia tai ylilukuisia hampaita esiintyy usein. Halkioalueen ulkopuolella yleisimmät kehityspoikkeamat ovat hampaan puuttuminen sekä pieni koko ja ylilukuisuus. Poikkeamien lukumäärä kasvaa halkion laajuuden kasvaessa. Tutkimustulokset antavat viitteitä siitä, että tietyt hampaiden kehityspoikkeamat liittyvät tiettyihin halkiomuotoihin. Koska hampaiden kehitykseen ja halkioiden syntyyn vaikuttavat osittain samat geenit, uskotaankin, että tutkimalla hampaiden kehityspoikkeamien ja halkioiden välistä yhteyttä on mahdollista päästä halkioiden syntyyn vaikuttavien tekijöiden jäljille. Tulevaisuudessa tietoa voitaisiin soveltaa esimerkiksi perinnöllisyysseulonnassa.

Protetisk rehabilitering av ett parodontalt destruerat bett – ett patientfall

Parodontit är en folksjukdom, som genom inflammationsprocesser skadar tändernas parodontologiska fastsättningsmekanism och kan leda till tandförlust. Om bettet är funktionellt nedsatt och estetiskt otillfredställande finns det skäl att rehabilitera bettet. Eftersom generaliserad parodontit ofta försvagar delvis eller alla tänders fastsättningsmekanism eller destruerar det, är det en utmaning vid rehabilitering av bettet. Rehabiliteringsformen kan vara en fast brokonstruktion, avtagbar partiell protes, implantat eller implantatstödd konstruktion och täckprotes. I detta arbete behandlas problematiken med en litteraturöversikt och ett patientfall. Som material i litteraturöversikten används relevanta artiklar och allmänt accepterad litteratur inom ämnesområdet. Arbetets patientfall hade en medelsvår parodontit i generaliserad form. Både sjukdomen parodontit och flera periapikala inflammationsprocesser har lett till stora tandförlustområden i övre käkens bakre tandregioner. Slutsatsen för litteraturöversikten är att en fast brokonstruktion i första hand rekommenderas eftersom den fördelar bettbelastningen optimalt, skenar fast rörliga tänder, inte ackumulerar plack och är lätt att anpassa sig till för patienten. Även de andra rehabiliteringsformerna är fördelaktiga vid rätta indikationer. Alternativen för patientens bettrehabilitering var en fast brokonstruktion, implantatstödd brokonstruktion och avtagbar partiell protes. På grund av patientens ekonomiska situation och rehabiliteringsbehov av båda bakre tandregionerna i övre käken rehabiliterades bettet med en partiell protes. Planerna var att med en parodontologiskt konservativ preprotetisk vård kunna tillverka en ensidig friändsprotes och undvika en dubbelsidig friändsprotes. Slutligen tillverkades en dubbelsidig friändsprotes för att få en stabil och framförallt långsiktig protetisk rehabilitering av bettet. Oberoende av rehabiliteringsformen är en noggrann grundvård och ett regelbundet uppföljningssystem ett krav för en lyckad vård och ett långvarigt slutresultat.

Kiinteät taka-alueen aukonsäilyttäjät - käyttö ja valmistus

Tämän syventävän opinnäytetyön tarkoituksena oli perehtyä kiinteiden aukonsäilyttäjien käyttöön takahammasalueella sekä maitohampaisto- että I-vaihduntavaiheen aikana. Työ on kolmeosainen: Ensimmäisessä osassa perehdytään erilaisten aukonsäilyttäjien valmistukseen, käytön indikaatioihin ja rajoituksiin sekä kojeista koituviin hyötyihin ja haittoihin. Tavoitteena on kirjallisuuden perusteella linjata, milloin kiinteiden aukonsäilyttäjien käyttö on perusteltua. Työn toisessa osassa kuvataan aukonsäilyttäjää käyttäen hoidettu potilastapaus. Kolmannessa osassa esitetään suomalaisille oikomishoidon ja lasten hammashoidon erikoishammaslääkäreille suunnattu kyselytutkimus, jossa analysoitiin aukonsäilyttäjien käytön perusteita ja yleisyyttä kliinisessä työssä. Tutkimuksen perusteella hieman yli 70 % oikojista ja lasten hammashoidon erikoishammaslääkäreistä käyttää kliinisessä työssään aukonsäilyttäjiä. Yleisin käytössä oleva aukonsäilyttäjä on linguaalikaari. Aukonsäilyttäjiä pidetään hyödyllisinä, kun tarkoituksena on estää hammaskaaren ahtautumista; niiden rutiininomaista käyttöä ei kuitenkaan suosita. Aukonsäilyttäjän tarve tulee vastaajien mielestä arvioida aina tapauskohtaisesti. Aukonsäilyttäjiä haluttaisiin käyttää enemmänkin, mikäli potilaan yhteistyökyky olisi riittävä. Syinä siihen, ettei aukonsäilyttäjiä käytetä, mainittiin potilaan laajempi oikomistarve, kariesaktiivisuus, saatavan hyödyn kyseenalaisuus ja potilaan yhteistyökyvyn puute.

Kandin selviytymisopas klinikkaan

Syventävän työmme koostuu kahdesta erillisestä osasta: kirjallisuus-katsauksesta ”Approksimaalikontaktin korjaus yhdistelmämuovipaikkaushoidossa” sekä tästä oppaasta. Opas on laadittu kolmannen vuoden hammaslääketieteen kandidaatin näkökulmasta vastaavassa vaiheessa olevalle opiskelijalle, joka siirtyy prekliinisistä opinnoista kliiniseen opiskeluvaiheeseen. Ohjekirjassa käydään läpi olennaisimmat asiat, jotka kandidaatti klinikkasalissa kohtaa ensimmäisen vuoden aikana. Ohjekirjan tarkoitus on olla helposti katsottavissa oleva pdf-dokumentti, josta kandidaatti voi tarkistaa ja varmentaa potilastyöskentelyyn liittyviä käytännön asioita. Ideana on helpottaa pääasiassa kandidaatin siirtymävaihetta, mutta vähentää myös henkilökunnan työtä ja selkeyttää toimintatapoja opetushammashoitolassa. Ohjekirja on tarkoitus julkaista Moodle2-oppimisalustalla: https://moodle2.utu.fi/my/ ja sen sisältö tarkistetuttava vuosittain/tarpeen mukaan eri oppiaineiden vastuuopettajilla. Ensimmäisen klinikkavuoden syksyllä kandidaatti tekee suun ja hampaiston tutkimuksia, omahoidon opastusta, tupakkavalistusta, anti-infektiivistä hoitoa, pinnoituksia ja paikkauksia. Näiden lisäksi kandidaatti voi päästä seuraamaan ja avustamaan kirurgisissa toimenpiteissä. Keväällä jaetaan ensimmäiset juurihoito- ja proteettiset potilaat. Ohjekirjaan on pyritty laatimaan kirjalliset ohjeet em. toimenpiteiden suorittamiseen sekä koottu tietoa klinikkasalista ja työskentelytavoista, käytetyistä tietokoneohjelmista, röntgenkuvauksesta, farmakologiasta, riskipotilaista sekä ensiavusta. Ohjekirjassa on ohjeet myös pistotapaturman varalta sekä aineiden käyttöohjeita ja hyödyllisiä linkkejä. Pääsääntöisesti ohjekirjan jokaisen kappaleen on tarkastanut ensin yliopiston vastuuopettaja ja tämän jälkeen klinikan ko. erikoisalan vastuuopettaja. Hyvää suunterveyden hoitoa voi toteuttaa monin eri tavoin, mutta ohjekirja antaa ainakin yhden hyvän toimintatavan. Jokaisen potilaan kohdalla hoito on kuitenkin pohdittava luonnollisesti aina tilannekohtaisesti ja potilaan toiveet otettava huomioon. Ohjekirja on laadittu opiskelijan näkökulmasta ja sisältää edellä mainittujen lisäksi nk. ”hiljaista tietoa”, joka ei ole saatavilla muualta. Hammaslääketieteen kolmas opiskeluvuosi on henkisesti monelle raskas, kun opittuja tietoja pitää alkaa soveltaa käytännön potilastyössä ja rinnalla suorittaa uusia kursseja. Alussa kaikki on uutta ja opettajan apua tarvitsee eniten kun epävarmuus omasta osaamisesta nousee helposti pintaan ja opiskelija kaipaa vahvistusta omiin muistikuviin. Ohjekirjan on tarkoitus olla tukena potilastyössä ja sen suunnittelussa ja vähentää näin kandidaatin stressiä. Toivomme ohjekirjastamme olevan hyötyä myös uusille kliinisille opettajille heidän perehtyessään talon käytänteisiin.

Leukanivelen artroskopiat

Monet sairaudet voivat vaikuttaa myös leukaniveleen. Tavallisimpia leukaniveltä vaurioittavia sairauksia ovat erilaiset reumasairaudet, joista yleisimpänä on nivelreuma, eli reumatoidi artriitti. Leukanivelessä esiintyy myös vain siinä ilmeneviä sairauksia. Yleisimmin vaiva johtuu leukanivelen välilevyn häiriintyneestä toiminnasta, joka estää alaleukaluun nivelpään normaalia liikkumista. Leukanivelen toimintavaikeudet (engl. temporomandibular disorders, TMD) vaikuttavat potilaan jokapäiväiseen elämään hankaloittamalla muun muassa puhumista ja syömistä. Potilaan hoito aloitetaan aina ei-invasiivisilla hoitomuodoilla. Jos näillä ei saada tulosta, siirrytään myöhemmin invasiivisempiin hoitoihin. Vähiten invasiivisia hoitomuotoja, joilla on saavutettu leukanivelvaivapotilaille oireiden helpotusta, ovat leukanivelen tähystysleikkaukset, eli artroskopiat. Artroskopian tärkeimpiä indikaatioita ovat leukanivelen rakenteelliset ongelmat, kuten palautumattoman nivelvälilevyn sijoiltaanmenon aiheuttama ns. closed lock- tila, osteoartroosi, sekä artriitit. Artroskooppisesti diagnoosi voidaan varmistaa suorassa näköyhteydessä nivelen sisäpinnoille. Artroskooppisesti voidaan myös suorittaa leukanivelvaivojen hoitotoimenpiteitä kuten adheesioiden poistoa. Artroskooppisella hoidolla on saavutettu hyviä hoitotuloksia etenkin kivuliaasta nivelvälilevyn palautumattomasta sijoiltaanmenosta ja osteoartroosista kärsivien potilaiden hoidossa. Artroskopialla on myös saavutettu erinomainen diagnostinen tarkkuus epäselvien nivelensisäisten diagnoosien selvittämisessä.Artroskopia on erittäin hyödyllinen hoitomuoto oikein valikoiduille potilaille ja sitä kannattaa kokeilla tietyille potilasryhmille konservatiivisen hoidon jälkeen.