Nuorten upseerien työssä oppiminen rajavartiolaitoksessa

Rajavartiolaitoksen henkilöstöstrategian yhtenä visiona on, että Rajavartiolaitoksessa on luotettava, ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilöstö, joka suhtautuu myönteisesti oman työnsä ja Rajavartiolaitoksen kehittämiseen. Merkittävänä tekijänä ammattitaidon muodostumiseksi, kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi sekä korkean motivaation sekä itsensä että Rajavartiolaitoksen kehittämiseksi ja edelleen positiivisen työnantajankuvan muodostumiseksi voidaan pitää työssä oppimista ja sitä kautta itsensä jatkuvaa kehittämistä. Rajavartiolaitoksessa työssä oppimista ei ole tutkittu aikaisemmin. Tässä tutkimuksessa on selvitetty Rajavartiolaitoksen nuorten upseerien kokemuksiin perustuvasta näkökulmasta, työympäristössä ja työssä tapahtuvasta työssä oppimisesta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten Rajavartiolaitoksen nuoret upseerit ovat kokeneet työssä oppimisen ja uuteen tehtävään perehdyttämisen, miten nuoret upseerit ovat kokeneet oppineensa parhaiten työssä ja työyhteisössä ja minkä he ovat kokeneet haitanneen työssä oppimista. Tärkeimpänä kohtana tutkimuksessa haluttiin selvittää miten nuorten upseerien näkökulmasta työssä oppimista voitaisiin tehostaa ja tukea Rajavartiolaitoksessa. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen kyselytutkimus. Tutkimuksen teoreettinen tietoperusta pohjautuu työssä oppimista käsittelevään kirjallisuuteen sekä Suomessa tehtyihin tutkimuksiin työssä oppimisesta sekä osin työssäoppimisesta. Tutkimusaineisto on kerätty vuosina 2004 - 2013 Rajavartiolaitoksen nuoremman upseerin virkaan valmistuneille upseereille lähetetyllä strukturoidulla Webropol- lomakekyselyllä. Kysely sisälsi myös avoimia kysymyksiä, joilla on pyritty selvittämään nuorten upseerien näkemyksiä erityisesti niistä asioista, missä kehitettävää työssä oppimisessa on havaittu ja miten nuorten upseerien näkökulmasta työssä oppimista pystyttäisiin tukemaan Rajavartiolaitoksessa. Kyselyn vastaanotti kaikkiaan 122 nuorta upseeria, joista kyselyyn vastasi 81 upseeria. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui näin ollen noin 66 %. Kyselyn tulosten perusteella suunnitelmallinen, johdettu ja valvottu tehtävään perehdyttäminen nähtiin tärkeimpänä työssä oppimisen "keinona". Perehdyttämisessä kaivattiin erityisesti hiljaisen tiedon ja ammattitaidon lisäämistä kokemuksien vaihdon keinoin, työskentelemällä yhdessä kokeneemman työntekijän kanssa tai tuen saamisesta kokeneelta mentorilta, työssä ja työtehtävässä oppimiseksi. Työssä oppimisessa haasteena koettiin erityisesti tehtävien liian nopea vaihtuvuus ja suunnitelmallisuuden puuttuminen. Tutkimuksen johtopäätöksinä todetaan, että tehtävien nopea vaihtuvuus korostaa erityisesti tehtävään perehdyttämisen merkitystä työssä ja työtehtävässä oppimisessa. Rajavartiolaitos on vuonna 2014 ottanut käyttöön uuden tehtävään perehdyttämisen pysyväisasiakirjan, jonka konkreettinen jalkauttaminen niin hallintoyksiköihin kuin erityisesti esimiehille antaa mahdollisuuden erinomaisen "peruskeinovalikoiman" saamiseksi työssä oppimisen sekä tehtävään perehdyttämisen tueksi.

Kuka minä olen? Narratiivinen näkökulma identiteetin rakentumiseen CP-vammaisten aikuisten kertomuksissa

Pro gradu -tutkielmani lähtökohtana on, että kertomukset välittävät ja rakentavat tietoa. Tarkastelen narratiivisesta näkökulmasta sitä, miten CP-vammaisten aikuisten identiteetti rakentuu kertomuksissa. Tutkimukseni taustalla on ajatus siitä, että yksilö voi tietoisesti muodostaa omaa identiteettiään kertomusten avulla. Aineisto on Invalidiliitto ry:n ja Suomen CP-liitto ry:n yhteisen CP-vammaisten aikuisten hyvinvointi ja kuntoutus elämänkaarella –projektin (2007–2010) myötä kerätty elämäkerta-aineisto. Aineistoni koostuu kahdenkymmenen (20) CP-vammaisen aikuisen kertomuksesta, joissa he kertovat elämästään CP-vamman kanssa, elämänvaiheistaan ja mahdollisuuksistaan yhteiskunnassa. Etsin kertomuksista yhteneväisiä teemoja ja käytän kategorioiden muodostamisessa apuna Catherine Kohler Riessmanin (2004, 2008) huomioita narratiivisesta temaattisesta analysoinnista. Vilma Hännisen (1999) esittelemien identiteettitasojen sekä Kirsi Juhilan (2004) esiintuoman leimatun identiteetin käsitteen avulla muodostan aineistosta identiteettikategorioita. Tarkastelen kertomusten avulla, millaisia tulkintoja ja merkityksiä kirjoittajat antavat CP-vammalle ja vammaisuudelle sekä tuon esiin, millaisiin identiteettikategorioihin kirjoittajien identiteetti tulkintani mukaan sijoittuu. Vammaisten ja vammattomien välinen vastakkainasettelu nousee esiin muiden kategorisointina ja kirjoittajien omana kokemuksena, mutta aina rajanveto ei ole tarpeellista. CP-vamma rajoittaa kirjoittajia tietyissä asioissa, mutta tietyissä asioissa vamma on heille rikkaus, syntymälahja. CP-vamma ilmenee vain yhtenä ominaisuutena, ja vammaisuus on hyväksytty osaksi omaa identiteettiä. Identiteetti rakentuu kertomuksissa prosessina, sillä kirjoittajat hallitsevat erilaisia ja muuttuvia identiteettejä. Kirjoittajat rakentavat sosiaalisia identiteettejä erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Henkilökohtainen elämä ja perhe rakentavat kirjoittajille identiteettiä, mutta he hallitsevat myös yhteiskunnallisella tasolla erilaisia rooleja. Identiteetit vaihtelevat myös elämäntilanteiden mukaan. Kirjoittajat vastustavat ”CP-vammaisen roolia”, sillä vamma yksinään ei määrittele heitä. Varsinkin elämässä koetut käännekohdat saivat kirjoittajat rakentamaan omaa identiteettiään uudelleen; CP-vamma saa merkityksensä identiteetin yhtenä osana. Tutkimuksestani käy ilmi, miten kirjoittajat kyseenalaistavat heille annetun leimatun identiteetin ja neuvottelevat itselleen vaihtelevia identiteettejä. Työni perusteella vamma määrittää heitä yhtä lailla kuin jokin muukin ominaisuus, sillä vammaisuuden ei koeta automaattisesti merkitsevän samaa asiaa kuin identiteetti.

TEHOHOITAJIEN KIVUN ARVIOINNIN OSAAMINEN – Tehohoitopotilaille kehitetyn kivunarviointimittarin käytön oppiminen video-opetuksen avulla.

Tehohoitopotilaan kivun arvioiminen on usein haastavaa, johtuen potilaan kyvyttömyydestä kommunikoida. Kivun arvioinnin avuksi onkin tästä syystä kehitetty käyttäytymiseen perustuvia kipumittareita. Tehohoitajilla on keskeinen asema kivun arvioinnissa, mutta tutkimusten perusteella tehohoitajien kivun arvioinnin osaaminen on puutteellista niin tietojen kuin taitojen osalta ja heillä on ennakkoasenteita kivun arviointiin liittyen. Tehohoitajien kouluttaminen kivun arviointiin liittyen on tärkeä keino tehohoitopotilaan kivun arvioinnin edistämisessä. Koulutuksen tulee kuitenkin olla helposti saatavilla, ottaen huomioon hoitotodellisuuden siihen tuomat haasteet. Tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida video-opetuksen vaikutusta tehohoitajien tietoihin ja taitoihin tehohoitopotilaalle kehitetyn Critical-Care Pain Observation Tool (CPOT)-kipumittarin käyttöön liittyen, sekä kuvailla tehohoitajien kokemuksia video-opetuksesta oppimismenetelmänä. Yhdeltä teho-osastolta 48 tehohoitajaa katsoi tutkimusta varten kehitetyn CPOT-opetusvideon, jonka jälkeen he arvioivat kahden potilaan kipua CPOT-kipumittarilla, tutkijan tehdessä samanaikaisesti rinnakkaisarvioinnit potilaista. Arviointien jälkeen tehohoitajat tekivät tietotestin ja täyttivät CPOT-arviointilomakkeen. Tehohoitajien CPOT-kipumittarin käyttötaitoja arvioitiin tarkastelemalla tehohoitajien ja tutkijan tekemien kivunarviointien yhdenmukaisuutta interrater reliabiliteettilaskelmin. Kaksikymmentä tehohoitajaa haastateltiin heidän kokemuksista oppimismenetelmään liittyen. Haastattelut analysoitiin deduktiivisella temaattisella analyysillä. Tehohoitajat oppivat CPOT-kipumittarin käytön periaatteet ja kokivat oppineensa mittarin käytön, mutta interrater reliabiliteetti suhteessa tutkijan tekemiin kivun arviointeihin oli keskinkertainen. Video-opetus koettiin positiivisena, vaikkakin vuorovaikutuksellisuutta kaivattiin. Tutkimus osoitti video-opetuksen olevan käyttökelpoinen oppimismenetelmä CPOT-kipumittarin käytön periaatteiden oppimiseen, mutta parempien käyttötaitojen saavuttaminen vaatii lisäharjoittelua. Koska tehohoitajien subjektiivinen arvio käyttötaidoista ei välttämättä vastaa todellisia käyttötaitoja, oleellista olisi varmistaa myös objektiivisesti mittarin käyttötaidot koulutuksen jälkeen. Jatkossa tulisi tutkia käytäntöön soveltuvia keinoja varmistaa mittarin käyttötaidot, sekä teho-osastojen oppimiskulttuuria ja tehohoitajien motivaatiota ja asenteita työhön liittyvään oppimiseen.

Kuluttajan ja brändin välinen suhde: Narratiivinen tutkimus kuluttajan positiivisilla tunteilla ladatuista brändisuhteista

Tutkielma käsittelee kuluttajien ja brändien välillä vallitsevia positiivisilla tunteilla ladattuja brändisuhteita. Brändisuhteet ovat luonnoltaan hyvin moniulotteisia, jolloin niiden mittaaminen ja tarkastelu on haasteellista. Brändisuhteet voivat saada lukuisia erilaisia muotoja, sillä siihen vaikuttavat sekä brändin että sitä käyttävän kuluttajan subjektiiviset ominaisuudet ja kokemukset. Brändisuhteilla on myös lukuisia erilaisia funktioita. Tunnepitoisissa brändisuhteissa kuluttajan ja brändin välillä on yhteys, jolloin kuluttaja voi brändin avulla laajentaa minäkuvaansa sekä vahvistaa omaa yksilöllistä tai sosiaalista identiteettiään ja viestiä sitä muille. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tehdä ymmärrettäväksi brändisuhteita, niihin liittyviä tarkoituksia, tunteita ja assosiaatioita, jotka vaikuttavat vahvan ja tunnepitoisen brändisuhteen olemassaoloon. Tutkimus toteutettiin laadullisin menetelmin haastattelemalla neljää kuluttajaa. Tutkimusaiheen moniulotteisen ja subjektiivisen luonteen vuoksi tutkimusmenetelmäksi valittiin puolistrukturoitu haastattelu, kuitenkin hyvin fenomenologisella lähestymistavalla. Haastattelut olivat ikään kuin keskusteluita tutkijan kanssa, ja jokainen haastattelu kesti noin tunnin. Litteroidun aineiston perusteella haastateltavista muodostettiin omat kuluttajaprofiilit, jotka kuvaavat kuluttajien subjektiivisia kokemuksia brändisuhteissa. Kuluttajaprofiilien pohjalta aineistosta nostettiin narratiivisen analyysin avulla esiin yhteneväisiä elementtejä eri brändisuhteiden välillä. Tutkimuksessa selvisi, että kuluttajat muodostavat suhteita brändien kanssa ilmaistakseen omaa yksilöllistä identiteettiään. Haastateltavat kokivat brändiin liittyvät assosiaatiot yhteneväisiksi oman minäkuvansa kanssa tai ne edustivat heille jotain tavoiteltavaa ominaisuutta tai muuta asiaa. Kolmessa tapauksessa brändisuhde oli ollut hyvin pitkäaikainen, jolloin se oli vakiintunut osa haastateltavan elämää, ja yhdessä tapauksessa brändisuhde oli tuoreempi. Tuoreempi brändisuhde tarjosi kuluttajalle myös keinoja minäkuvan laajentamiseen. Tutkimustulokset olivat yhteneväisiä aikaisemman tutkimuksen kanssa, vaikka tutkimuksella ei haettu yleistettäviä tuloksia. Brändisuhteet ovat hyvin subjektiivisia ja moniulotteisia ilmiöitä, jotka tarjoavat kuluttajalle mahdollisuuden identiteetin rakentamiseen ja ilmaisuun. Tällaiset brändisuhteet ovat kuluttajille tunteellisesti merkityksellisiä. Jokaisella kuluttajalla on omat kulutusrituaalinsa brändisuhteissa, joiden avulla he ylläpitävät ja vaalivat brändisuhdetta. Tutkimuksessa korostuu brändisuhteiden subjektiivisuus ja kuluttajien oman kokemusmaailman ymmärtäminen.

Yhteistoiminnallinen oppiminen yrittäjyyskasvatuksen toteuttajana

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää millaisia taitoja yhteistoiminnallinen oppiminen antaa oppilaille ja millä tavalla yhteistoiminnallinen oppiminen tukee yrittäjyyskasvatuksen tavoitteita. Työelämätaidot ja yrittäjyys on uudessa 2014 vuoden perusopetuksen opetussuunnitelmassa yksi seitsemästä laaja-alaisesta aihekokonaisuudesta. Yrittäjyyskasvatuksen toteuttamisessa voi käyttää monia eri menetelmiä. Tässä tutkimuksessa selvitetään miten yhteistoiminnallinen oppiminen toimii yrittäjyyskasvatuksen toteuttajana. Tutkimuksen taustateoriana käsitellään yrittäjyyskasvatuksen ja yhteistoiminnallisen oppimisen merkityksen alakoulussa. Teoriassa paneuduttiin yrittäjyyskasvatuksen ja yhteistoiminnallisen oppimisen määritelmiin ja tavoitteisiin. Laadullisen tutkimuksen aineistonkeruu toteutettiin pirkanmaalaisessa koulussa, jossa painotetaan yhteistoiminnallista oppimista. Tutkimukseen osallistui kolme opettajaa ja heidän luokkansa oppilaat (n=66). Opettajille tehtiin teemahaastattelu ja oppilaat vastasivat kyselylomakkeeseen. Teemahaastattelu ja kyselylomakkeen avoimet kysymykset analysoitiin teemoittelun avulla. Kyselylomakkeessa käytettiin Likert-asteikkoa. Vastaukset syötettiin Excel-taulukkolaskentaohjelmaan, ja tehtiin niistä kuvaajat. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että yhteistoiminnallinen oppiminen tukee yrittäjyyskasvatuksen tavoitteilla. Yhteistoiminnallinen oppiminen antaa oppilaalle taitoja, jotka ovat määritelty yrittäjyyskasvatuksen tavoitteissa perusopetuksen opetussuunnitelmassa. Näitä taitoja ovat esimerkiksi ryhmätyötaidot, vastuullisuus ja vuorovaikutustaidot. Lisäksi yhteistoiminnallisen oppimisen avulla oppilas opettelee kuuntelemaan muita ja huomaamaan, että omalla tekemisellä on myös vaikutusta muihin. Toteuttamalla koulussa yhteistoiminnallisen oppimisen menetelmiä saavutetaan monia yrittäjyyskasvatuksen tavoitteita.

Videokamera koulutyössä : miten kamera voisi olla kuin kynä?

Tässä opinnäytetyössä tutkin miten videokameraa voi käyttää oppimisen välineenä perusopetuksessa. Tutkielmani perustuu ajatukseen kamerasta audiovisuaalisen kulttuurin kynänä, monipuolisena kirjoittamisen, kuvittamisen ja itsensä ilmaisemisen välineenä, jonka käyttö on yksinkertaista ja tasa-arvoista. Lähestyn kysymystä sekä kasvatuksen, mediakasvatuksen että elokuvateorian näkökulmista ja etsin niiden yhtymäkohtia. Tavoitteena on hahmotella työkaluja ja kehyksiä, joista olisi opettajille hyötyä käytännön koulutyössä, ja jotka auttaisivat entistä paremmin integroimaan mediakasvatuksen näkökulmia opetukseen. Kasvatuksen teoriassa käsittelen konstruktivistista oppimiskäsitystä, jonka mukaan oppiminen on aktiivista ja tavoitteellista toimintaa, jossa oppilas itse rakentaa oman tietonsa. Tästä näkökulmasta tärkeitä ovat monipuoliset ja motivoivat oppimisympäristöt sekä oppilaan luontaista uteliaisuutta ruokkivat työtavat. Korostan myös yhteistoiminnallisen oppimisen menetelmiä, jotka mahdollistavat työskentelyn pienryhmissä siten, että oppilaat pääsevät osallistumaan aktiivisesti ja tasapuolisesti. Videokameran luonnetta työvälineenä käsittelen elokuvateorian näkökulmasta. Nostan esille näkemyksiä, joiden mukaan kamera on erityisesti todellisuuden hahmottamisen väline, jonka katse poikkeaa ihmisen katseesta. Esittelen myös Alexandre Astrucin ajatuksen kamerakynästä, jolla on oma ilmaisuvoimainen kielensä. Liitän nämä ajatukset konstruktivismin kontekstiin: kamera voi olla todellisuuden tutkimisen ja tiedon rakentamisen väline. Teorian ja käytännön kokeilujen pohjalta määrittelen koulutyössä toteutettavalle videokuvaamiselle kolme toiminnallista tavoitetta: tiedon jakamisen, havainnoinnin ja käsittelyn sekä itseilmaisun. Tämän kolmijaon perusteella opetusta on mahdollista suunnitella ja arvioida. Koko tutkimuksen taustalla on huoli audiovisuaalisen mediakulttuurin keskeisten kansalaistaitojen toteutumisesta. Koska tämän päivän media on kiinteä osa yhteiskuntaa, sen päätöksentekoa ja julkista tilaa, on jokaisella kansalaisella oltava siihen vapaa pääsy. Tämä edellyttää taitoja pukea ajatuksiaan mediaviestien muotoon. Jos videokamera on audiovisuaalisen kulttuurin kynä, on sen käyttö kirjoitustaitoon verrattava kansalaistaito.

Partituurista oopperaksi : laulajan työvälineet

Partituurista oopperaksi on tutkielma laulajan työprosessista ja sen hallinnan keinoista. Tämä kirjallinen opinnäytetyö perustuu muistiinpanoihin ja kokemuksiin Dorabellan roolin työstämisestä W. A. Mozartin oopperassa Cosı̀ fan tutte. Lisäksi työ perustuu kirjallisuuslähteisiin ja erityisesti aikaisemman opinnäytetyöni tuloksiin Näyttelijäntyö esittävän säveltaiteen palveluksessa (Mäkelä 2005). Laulajan työ voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan, jotka ovat taustatyö, näyttämötyö ja esiintyminen. Ne voidaan edelleen jakaa erilaisiin elementteihin, kuten musiikin ja roolin analyysi, ohjaaja, kapellimestari, yleisö jne. Työn tarkoituksena oli selvittää, mitä laulaja tarvitsee kokonaisvaltaisen esityksen rakentamiseksi ja millaisin välinein hän voi pureutua erilaisten elementtien hallintaan. Toisin sanoen tarkoituksena oli koota jonkinlainen työkalusarja laulajan työprosessia varten, jota voi tarpeen mukaan täydentää ja karsia. Laulajan työn oppiminen perustuu hyvän vokaalitekniikan työstämiseen. Silti laulajan työ ei ole pelkästään vokaalitekniikkaa, vaan se on monimuotoinen työprosessi, jolle laulutekniikka muodostaa työskentelyn perustan. Prosessiin kuuluvat elementit vaikuttavat tähän perustaan. Keskeinen tutkimusongelma oli analysoida keinoja eli välineitä, joiden avulla elementtejä voidaan hallita laulajan työssä. Tämä opinnäytetyö tarjoaa esimerkkejä ja vihjeitä mm. musiikin, tarinan taustan ja roolin analysoimiseksi sekä yleisön impulssien hyödyntämiseksi. Työtä voi käyttää joko laulajan työprosessin kuvauksena, esimerkkinä eräästä laulajan työhön soveltuvasta työkalusarjasta tai sieltä voi poimia yksittäisiä välineitä tarpeen mukaan. Parhaimmillaan työ voi tarjota hyödyllistä informaatiota mm. laulajille, laulunopiskelijoille ja laulunopettajille työprosessin kokonaisvaltaisuudesta.

Noin yksivuotiaan lapsen kehitys : havainnointivideo lasten toimintaterapian opetukseen

Lasten toimintaterapia perustuu lapsen normaalin kehityksen ymmärtämiseen ja arvostamiseen. Pystyäkseen pätevästi arvioimaan lapsia toimintaterapeutin täytyy olla tietoinen niistä tämänhetkisistä käsityksistä ja teorioista, jotka koskevat lapsen kehitystä. Tällainen taustatieto auttaa suunnittelemaan lapsen toimintaterapian sisältöä. Opinnäytetyöni tavoitteena oli tehdä havainnointivideo noin yksivuotiaan lapsen kehityksestä lasten toimintaterapian opetuksessa käytettäväksi. Video on rajattu koskemaan noin yksivuotiaan lapsen kehitystä. Työni tarkoituksena on auttaa toimintaterapian opiskelijoita lapsen kehityksen oppimisessa. Opinnäytetyöni muoto on toiminnallinen opinnäytetyö. Se sisältää tuotoksen eli havainnointivideon ja opinnäytetyöraportin. Opinnäytetyöprosessini sisälsi erilaisia vaiheita. Ensin perehdyin niihin lapsen kehitykseen liittyviin teorioihin, joita lasten toimintaterapian opetuksessa käytetään. Näitä teorioita ovat Moseyn kehityksellinen viitekehys ja sensorisen integraation teoria kehityksestä ja ne toimivat työni viitekehyksinä. Jäsensin lapsen kehityksen osa-alueita toimintakokonaisuuksien ja taitojen avulla. Seuraavaksi ryhdyin lapsen kehitykseen liittyvien teorioiden pohjalta suunnittelemaan, kuvaamaan ja editoimaan videota. Raportissani kuvaan kaikki opinnäytetyöprosessini vaiheet ja perustelen vaiheiden järjestyksen ja sisällön, sekä arvioin omaa opinnäytetyöprosessiani. Havainnointivideossa näkyy niitä kehityksen tasoja ja vaiheita, jossa noin yksivuotias lapsi työssä käyttämieni viitekehysten mukaan on. Uskon, että havainnointivideoni voi toimia hyvin ainakin opiskelijoiden virittäytymisessä lapsen kehityksen ja sen eri osa-alueiden opiskeluun. Avainsanat oppiminen, lapsen kehitys, havainnointivideo