425 resultados para erityisen tärkeät elinympäristöt
Resumo:
Stirling-moottori on ns. kuumailma moottori, joka toimii kaasun lämpötilaeron avulla. Kuumailma moottorin erityispiirteitä on laitteen ulkopuolella tapahtuva palaminen, josta lämpö johdetaan moottorille. Yleensä polttoaineena on käytetty vähän likaavaa polttoainetta esim. maakaasua mutta fossiilisten polttoaineiden kallistumisen ja niistä aiheutuvien päästöjen vuoksi niiden korvaaminen biopolttoaineella on tullut ajankohtaiseksi aiheeksi. Biopolttoaineiden likaavuuden takia niillä ei kuitenkaan voida lämmittää Stirling-moottoria suoraan vaan tarvitaan ylimääräinen lämmönsiirrin. Tämä diplomityö suoritettiin Lappeenrannan teknilliselle yliopistolle ja sen tarkoituksena oli tutkia juuri tähän laitteistoon suunnitellun, Stirling-moottorin ja polttokammion välisen lämmönsiirtimen suoritusarvoja ja likaantumista. Lisäksi työssä tutkittiin lämmönsiirtimeltä Stirling-moottorille menevien ilmaputkien lämpöhäviöitä. Työssä tultiin siihen tulokseen, että tämän tyyppinen lämmönsiirrin on suoritusarvoiltaan keskiverto kaasu-kaasu lämmönsiirrintä parempi ja ei likaannu erityisen nopeasti. Lämpöhäviöt olivat toisaalta merkittävämmässä asemassa kuin likaantuminen. Suurista lämpötiloista johtuva eristeiden lämmöneristyskyvyn heikkeneminen tai lämmönsiirtimen vuoto aiheutti merkittäviä lämpöhäviöitä.
Resumo:
Ammatillisen koulutusjärjestelmän kehitystä on viime vuodet ohjannut osaamisen työelämälähtöisyyden johdonmukainen vahventaminen. Avainkäsitteiksi ovat nousseet autenttinen ammattitaito ja – arviointi. Uudistukset ovat toteutuneet mm. näyttötutkintoina. Tutkimus tarkastelee näyttötutkintojärjestelmän ja varhaiskasvatusosaamisen välistä suhdetta. Erityisinä kiinnostuksen kohteina ovat varhaiskasvatuksellisen ammattitaidon määrittyminen sekä varhaiskasvatusosaamisen näyttöperustainen arviointi. Tutkimusaineiston ensimmäisen osan muodostavat tutkintotilaisuuden toteutusta ohjaavat aineistot. Keskeisimmässä osassa ovat Lapsi- ja perhetyön ammattitaitovaatimukset. Tutkimusaineiston toisen osan muodostavat 1188 työelämän tuottamaa ammattitaitovaatimuskohtaista arviointia. Aineistoon sisältyy myös 60 tutkinnon järjestäjän arvioijien antamaa osaamisen arviointia. Tutkimus on lähtökohdiltaan deskriptiivinen, painottaen kuvailevan ja selittävän analyysin ohella evaluoivaa näkökulmaa. Tutkimuksen menetelmällinen lähtökohta on laadullinen sisällön analyysi. Sisällön analyysin tukena sovelletaan tietokoneperustaista laadullisen aineiston analyysiohjelmaa QSR NVivo7:ää. Aineistoa tarkastellaan myös kvantitatiivisesti. Tutkimuksen metodologinen ja epistemologinen lähestymistapa edustaa selkeimmin hermeneuttista suuntausta. Aineiston osalta keskeistä on autenttisuus ja naturalistisuus. Tutkimuksen perusteella ammattitaitovaatimukset pyrkivät todentamaan ammatillisen varhaiskasvatuksen laaja-alaista ja moniulotteista olemusta. Tiettyjä varhaiskasvatuksellisen osaamisen sisältöalueita ei kuitenkaan kyetä kaikilta osin luotettavasti sekä pätevästi osoittamaan ja todentamaan autenttisissa työtilanteissa. Työelämälähtöisissä arvioinneissa erityisen ongelmallisia sisältöalueita ovat perhelähtöinen yhteistyö sekä moniammatillinen verkosto-osaaminen. Varhaiskasvattajat painottavat arvioinneissaan selkeästi varhaispedagogista osaamista. Tutkimus osoittaa, että varhaiskasvatustyön edellyttämät osaamisvaatimukset ovat saavutettavissa ainoastaan varhaiskasvatustyöhön kokonaisuudessaan kohdentuvan tutkinnon kautta. Osaamisvaatimusten tulee myös todentua kattavasti jo ammatillisen kelpoisuuden tuottavan osaamisen vähimmäistasolla. Näyttötutkinto tarjoaa aikuisväestölle mielekkään ja joustavan mallin saavuttaa ammatillinen kelpoisuus. Varhaiskasvatuksellisen osaamisen näkökulmasta ideaalinen tutkinto- ja koulutusjärjestelmä rakentuisi työelämälähtöisen oppimisen ja koulutusperustaisen oppimisen tasapainoiselle yhdistelmälle.
Resumo:
Context awareness is emerging on mobile devices. Context awareness can be used to improve usability of a mobile device. Context awareness is particularly important on mobile devices due the limitations they have. At first in this work, a literature review on context awareness and mobile environment is made. For aiding context awareness there exist an implementation of a Context Framework for Symbian S60 devices. It provides a possibility for exchanging the contexts inside the device between the client applications of the local Context Framework. The main contribution of this thesis is to design and implement an enhancement to the S60 Context Framework for providing possibility to exchange context over device boundaries. Using the implemented Context Exchange System, the context exchange is neither depending on the type of the context nor the type of the client. In addition, the clients and the contexts can reside on any interconnected device. The usage of the system is independent of the programming language since in addition to using only Symbian C++ function interfaces it can also be utilized using XML scripts. The Meeting Sniffer application, which uses the Context Exchange System, was also developed in this work. Using this application, it is possible to recognize a meeting situation and suggest device profile change to a user.
Resumo:
Työn tarkoituksena on kehittää hankinnan päätöksentekoa tukeva ohutlevyosien valmistuskustannusten laskentamenetelmä toimintolaskentaan pohjautuen. Laskentamenetelmä koostuu valmistukseen kuluvan ajan laskennassa käytettävistä funktioista sekä konetuntihinnoista. Hankintatoimen päätöksistä käsitellään toimittajanvalintaa, jossa yhtenä vaihtoehtona on hankkiminen Kiinasta. Toimittajanvalinnan kriteereitä ovat tällöin hankintahinnan lisäksi kuljetuskustannukset, laatu sekä toimitusvarmuus. Myös kansainvälisen hankinnan Kiinasta erityispiirteitä käsitellään. Hankkiminen Kiinasta koetaan vielä melko ongelmallisena etenkin laadun ja toimitusvarmuuden osalta. Erityisen huomioitavaa on, että hankintahintojen alhaisuus on osakohtaista. Suurin riski hankinnan kannattavuudelle aiheutuu valuuttakursseista. Osto-organisaation yhteistyötä alihankkijoiden sekä muiden osastojen kanssa parantamalla voidaan välttää hankittavien ohutlevyosien laatuongelmia. Suomalaisten alihankkijoiden kanssa kustannuslaskentamallia avoimeen hinnoitteluun soveltamalla hankintakustannuksia voidaan alentaa.
Resumo:
Yritysten käytettävissä olevan tiedon määrä on viime vuosikymmeninä moninkertaistunut monista syistä. Samalla tiedon merkitys yritysten välisessä kilpailussa korostuu koko ajan enemmän. Erityisen haasteen kehitys asettaa pk-sektorille, missä resurssipohja ei välttämättä yllä suuryrityksiä vastaavaan systemaattiseen tiedon hallintaan. Yrityksen liiketoimintatiedon hallintaa eli business intelligencea (BI) voidaan kuvata systemaattiseksi prosessiksi, jonka avulla yrityksissä kerätään, analysoidaan ja hyödynnetään päätöksentekoa tukevaa tietoa yrityksen liiketoiminnasta, prosesseista ja liiketoimintaympäristöstä. Ulkoiseen liiketoimintatietoon katsotaan usein kuuluvaksi esimerkiksi kilpailijatieto, markkinatieto, teknologiatieto, tuotetieto, asiakastieto ja kumppanitieto. Erityisesti pk-sektorilla pienillä liiketoimintatiedon hallinnan parannuksilla voidaan saavuttaa nopeasti merkittäviä tuloksia. Tutkimuksen päätavoitteena oli luoda kokonaiskuva meriteollisuusalan pk-sektorin ulkoisen liiketoimintatiedon hallinnan nykytilasta ja kehitystarpeista sekä soveltuvista toiminnallisista yleistasoisista ratkaisuista. Tutkimuksen aineisto kerättiin pääosin toteuttamalla laaja verkkopohjainen kyselytutkimus meriteollisuuden pk-yrityksille, mitä täydennettiin yrityshaastatteluilla. Yritystiedusteluun vastasi 55 yritystä. Pääosa vastaajista oli tuotannollisia meriteollisuusyrityksiä. Tulosten perusteella pienten ja keskisuurten meriteollisuusyritysten ulkoisen liiketoimintatiedon kokonaishallinta on pääsääntöisesti satunnaista ja epäsystemaattista, mikä on yritysten koon huomioiden varsin luonnollista. Vaikka hallinta on pääosin epäsystemaattista, erilaisia ulkoisia liiketoimintatiedon lähteitä seurataan kuitenkin varsin paljon ja tietoa tarvitaan yrityksissä moninaisiin tarpeisiin. Tulosten perusteella voidaan selkeästi todeta, että ulkoisen liiketoimintatiedon hallinnan systemaattisuus lisääntyy yritysten kasvaessa ja kehittyessä. Meriteollisuusyritysten panostukset ulkoisen liiketoimintatiedon hallintaan ovat lähitulevaisuudessa pysymässä ennallaan tai kasvamassa hieman. Yritykset eivät ainakaan tällä hetkellä hae laajempia kaiken kattavia ratkaisuja, vaan panostukset suuntautuvat pääosin pienempiin kehityskohteisiin yritysten sisäisissä prosesseissa. Potentiaalisimpina ulkoisen liiketoimintatiedon hallinnan kehittämiskohteina meriteollisuusyritykset kokivat mm. tiedon hankinnan ja sen jakamisen tehostamisen ja organisaation sisäisen tiedon hyödyntämisen. Esille tulleiden tarpeiden pohjalta jalostettuja kehittämisehdotuksia ovat esimerkiksi ilmaisten ja valmiiden analyysien sekä tietopalveluiden hyödyntäminen, tiedonjakelun käytäntöjen selkeyttäminen, ”hiljaisen tiedon” dokumentointi ja tiedon tallentamisen kehittäminen, toimialalle yhteisen tietopankin laajentaminen ja uutisseurannan käynnistäminen, henkilökunnan kouluttaminen sekä valikoiva ulkoistaminen. Tutkimuksen tulosten pohjalta kehitettyjä yleistasoisia kokonaisratkaisumalleja ulkoisen liiketoimintatiedon hallintaan voidaan soveltavasti hyödyntää yritysten kehittämistyön apuvälineenä.
Resumo:
Opinnäytetyössäni käsittelen burnoutia, stressiä sekä työssäjaksamista teatterintekijän näkökulmasta. Pohjaan työni sekä lähdekirjallisuuteen että omiin kokemuksiini. Esittelen aluksi työuupumuksen ja stressiä ilmiöinä ja tarkastelen sitten, miten ne ilmenevät suomalaisessa teatterikentässä: teatterityössä työkulttuureihin ja toimenkuviin liittyy monia sekä konkreettisia että monitahoisempia ongelmia, joista helposti seuraa stressiä tai jopa uupumusta. Näkökulmani heittelehtii näyttelijän, ohjaajan ja teatteri-ilmaisun ohjaajan ammattien välillä, eniten tarkastelen näyttelijän ammatin erikoispiirteitä. Tarkastelen uupumusta jouduttavia seikkoja, sekä asioita, jotka näyttelijät ovat kokeneet erityisen raskaaksi ammatissaan. Käyn myös läpi omia kokemuksiani esikoisohjauksestani sitä seuranneeseen uupumukseen ja sairauslomaan. Avaan muuttunutta ajatus- ja arvomaailmaani työntekoon liittyen ja keskityn erityisesti itsetuntemuksen merkitykseen: uskon, että vain tuntiessaan itsensä, omat halunsa ja rajansa, pystyy pitämään niistä kiinni ja venyttämään niitä tarpeellisen määrän. Ei liian paljon, mutta kylliksi. Koen itsetuntemuksen teatterintekijöille erityisen tärkeäksi myös taiteen laadun vuoksi: en näe muuta vaihtoehtoa koskettaa toista ihmistä kuin oman itsen kautta tapahtuva kohtaaminen ja työskenteleminen, mikä edellyttää sitä, että ihminen on itse kosketuksissa sisimpäänsä. Puutun myös joihinkin nimenomaan teatteri-ilmaisun ohjaajille tyypillisiin stressinaiheuttajiin. Lopussa käyn läpi ajatuksiani siitä, millä keinoin teatterintekijä jaksaa työssään, sillä uupuminen tai stressi ei ole alalla mitenkään poikkeuksellista. Pidän erittäin tärkeänä, että asioista keskustellaan.
Resumo:
Aleksis Kiven näytelmä Nummisuutarit lienee edelleen Suomen suosituin puhenäytelmä, ja siitä tehdään teattereissa yhä uusia sovituksia. Kirjailijan ystävä Robert Svanström on muistellut Kiven kirjoittaneen (n. 1856) näytelmän varhaisena versiona tunnetun "Bröllopsdansen på ljungheden" hänen ilokseen. Kiven yliopisto-opettajista ainakin Fredrik Cygnaeus ja Zachris Topelius, mahdollisesti myös J. V. Snellman ovat lukeneet tätä versiota, joka kuitenkaan ei ole jälkipolville säilynyt. Aleksis Kivi päätti ottaa Nummisuutareillaan osaa Senaatin 1863 julistamaan kirjoituskilpailuun, jossa yhtenä sarjana oli kaunokirjallinen teos. Kivi oli muokannut näytelmää suomeksi ja erityisen intensiivisesti Siuntiossa kesästä 1863 lähtien. Hän julkaisi sen omalla kustannuksellaan 500 kappaleen painoksena seuraavana vuonna. Rahat lainasi Suomalaisen teatterin tuleva johtaja Kaarlo Bergbom. Kilpailun tulokset julkistettiin keväällä 1865 ja voittajaksi julistettiin ylioppilas Aleksis Stenvall teoksellaan Nummisuutarit. Lisäansiona oli saman kirjoittajan Kullervo-näytelmä, jonka Suomalaisen Kirjallisuuden Seura oli julkaissut. Kilpailuun osallistuivat myös J. L. Runeberg "Kungarne på Salamis" -näytelmällään, Johan Julius Wecksell "Daniel Hjort" -näytelmällään sekä A. Oksanen (August Ahlqvist) "Säkeniä" -runokokoelmallaan. Huolimatta Nummisuutarien menestyksestä oli sen ensi-ilta näyttämöllä vasta 24.9.1875 Oulussa, jossa Suomalainen teatteri vieraili. Helsingissä Nummisuutarit esitettiin ensi kerran 1.1.1876.
Resumo:
Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden määrä Suomen peruskouluissa on lisääntynyt voimistuen 1990-luvulta lähtien, ja tämä kehitys on jatkunut näihin päiviin saakka. Väestöennusteissa ennakoidaan yleisesti maahanmuuton kehittyvän lähivuosikymmeninä maastamuuttoa voimakkaammin. Valtakunnantason tavoitteena on, että maahanmuuttajat täyttävät sen työvoimavajeen, joka syntyy ikääntyvän suomalaisväestön siirtymisestä eläkkeelle. Tähän astiselle muutolle on ollut ominaista, että se tapahtuu perheittäin. Tästä johtuen perheiden kouluikäiset lapset aloittavat koulunkäyntinsä tai jatkavat koulunkäyntiään täällä. Samalla he saavat ensikosketuksensa suomalaisissa kouluissa tapahtuvaan koulukiusaamiseen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää maahanmuuttajaoppilaan osallisuutta koulukiusaamisessa. Teoriaosuudessa tarkasteltavana on toisaalta maahanmuuttajaoppilas ja toisaalta koulukiusaamisilmiö. Empiriaosuus pyrkii selvittämään, minkälaisia yhteyksiä näillä kahdella asialla on keskenään. Tutkimukseen osallistui kuuden turkulaisen alakoulun kaikki kolmas ja viidesluokkalaiset oppilaat (N=633) yhteensä 26 koululuokasta. Otos muodostui 526 suomalaisesta ja 107 maahanmuuttajataustaisesta oppilaasta. Aineisto kerättiin survey-tutkimukselle tyypilliseen tapaan kyselylomaketta käyttäen. Koulukiusaaminen on oppilaiden käsityksistä muodostettujen tulosten perusteella monikulttuurisissa kouluissa varsin yleinen ilmiö. Noin joka neljäs kaikista tutkimukseen osallistuneista oppilaista kiusasi muita oppilaita usein. Uhriksi itsensä kokevien määrä oli tätäkin suurempi. Kiusaajana tai uhrina oli useammin maahanmuuttaja kuin suomalainen oppilas. Monikulttuurisissa kouluissa koulukiusaamista ei tapahtunut vain valtaenemmistöön tai etniseen vähemmistöön kuuluvien välillä, vaan myös yli etnisten vähemmistörajojen tai saman vähemmistön sisällä. Kolmasosa maahanmuuttajista uskoi itsekin maahanmuuttajan kiusaavan pikemmin toista maahanmuuttajaa kuin suomalaista oppilasta. Kiusaamisilmiö liittyy erityisesti maahanmuuttajapoikiin. Heistä puolet ilmoitettiin nimeltä kiusaajiksi tai kiusaamisen uhreik-si. Suomalaisista pojista kolmasosa nimettiin kiusaajaksi tai uhriksi. Maahanmuuttajatytöistä joka viides kiusasi ja joka kolmatta kiusattiin. Suomalaisista tytöistä joka kymmenes oli kiusaaja ja joka viides oli kiusaamisen uhrin asemassa. Vaikka koulukiusaamista tapahtuu, siitä vaietaan sekä kotona että koulussa. Aikuisille kiusaamisesta ei haluta kertoa. Maahanmuuttajaoppilas kertoo itseensä kohdistuneesta kiusaamisesta suomalaista useammin opettajalleen kuin vanhemmilleen. Suomalainen oppilas luottaa vanhempiinsa opettajaa enemmän. Tulosten perusteella näyttää kiusaamista tapahtuvan erityisen paljon välituntien aikana. Suomalaiset ja maahanmuuttajaoppilaat olivat yksimielisiä välituntiin liittyvästä uhkatekijöistä ja siitä, että samat kiusaajat toistuvasti suorittavat ryhmänä väkivaltaisia tekojaan. Joka neljäs maahanmuuttajaoppilas ja joka seitsemäs suomalainen pelkää joutuvansa kiusatuksi välitunnilla.
Resumo:
Kansalliskirjastossa on lähes täydellinen kokoelma Lundin ja Upsalan yliopistojen väitöskirjoja. Ruotsin yliopistojen ohella erityisen hyvin ovat edustettuina pohjoissaksalaiset, protestanttiset yliopistot, mutta myös muut eurooppalaiset yliopistot ovat kokoelmassa laajasti esillä. Ennen 1851 julkaistujen eurooppalaisten väitöskirjojen kokoelma sisältää yli 50 000 nimekettä.
Resumo:
Maurice de Coppet'n kokoelmassa ovat erityisen hyvin edustettuina ranskankielinen kaunokirjallisuus, kirjallisuudenhistoria ja historia. Osa ranskalaisesta kaunokirjallisuudesta on kokoelmassa hienoina bibliofiilipainoksina. Coppet'n kokoelmassa on paljon ensimmäistä maailmansotaa käsittelevää kirjallisuutta; siihen kuuluu mm. arvokas, suurtensotajulisteiden kokoelma. Kirjastossa on myös Abessiniaan (Etiopiaan) liittyvääkirjallisuutta. Kirjat on varustettu taiteilija Jukka Pellisen suunnittelemallaexlibriksellä. Kansalliskirjaston käsikirjoitusyksikössä on lisäksi Coppet'n arkistokokoelma, jonka laajuus on kolme hyllymetriä. Kokoelmaan sisältyy paljon valokuvia, mm. pohjoisafrikkalaisista kohteista.
Resumo:
Keeping track of software assets and managing software installations in IT environments can be a hard endeavor, especially when the size and diversity of the environment grows. How to install and uninstall software efficiently and cost effectively? Are there too few or too many software licenses purchased? If installed, is the software actually in use? Software Asset Management (SAM) is a process that involves managing and optimizing the purchase, deployment, maintenance, utilization, and disposal of software applications within an organization. This master’s thesis describes a special Software Lifecycle Management Framework to provide solutions to the multitude of challenges within SAM. The main objectives when designing the framework was to provide a set of tools to control the software assets during their entire lifecycle while trying to minimize the costs related to owning and managing them.
Resumo:
The aim of the study was to ford out the availability of biomasses, which are available for energy production, in Poland. Biomasses which were examined were forest residues and surplus straw. Availability was examined by 16 Polish voivodeships, which are provinces in Poland. After fording out the amounts of biomasses for energy production was examined the need of biomass in the biggest CHP plants in Poland. It was expected that all the plants uses 15 % of biomass as the fuel. In the first parts of the report are explained the legislation which effects to biomass use in energy production in EU level and in Polish level. Also the combustion methods best for biomasses are explained by examples. After this, is studied the general situation of renewable energy use in Poland and the facts about the country. In the last parts it's explained the calculations and is shown the example cases. When it was found out the needs and supply of biomass it was examined by examples how it could be transported to the plants from the producers. Also was examined costs effected, if there were logistical terminals between the producer and the end user. The estimation was done by setting prices for the biomass, and fording out average costs for producing and transporting biomass. There are a lot of surplus biomasses in Poland which could be used for energy production, and this is a one way to reach the goals that EU has set of renewable energies. But because biomasses doesn't have such a good calorific value, it isn't worth able to transport it very long distances. In the research was set the prices for producer 9€/MWh and for end user 15€/MWh, the maximum transportation distance for forest residues was 52 km and for straw 56 km. These are example estimations and it has to be remembered that there are a lot of factors that makes inaccurate. The model is really sensitive and by changing one parameter the results change a lot.
Resumo:
Tämä työ on aikaisempaan tutkimukseen ja kirjallisuuteen perustuva analyyttinen kandidaatintutkielma. Työn tavoitteena on selvittää toiminnanohjausjärjestelmien nykytilaa pk-yrityksissä. Päätavoitteena on selvittää syitä siihen miksi ja minkälaisia paineita pk-yritykset kohtaavat toiminnanohjausjärjestelmien käyttöönotossa, joka selvittää perusteita ERP-järjestelmien käyttöönotolle. Työ on rajattu siten että tarkastelussa on pk-yritykset ja niiden haasteet, ongelmat koskien toiminnanohjausjärjestelmien käyttöönottoa ja hankintaa. Pk-yritysten toiminnanohjausjärjestelmien käyttö ei liity niinkään strategisten hyötyjen saamiseen vaan päivittäisten prosessien tarkkailuun ja ylläpitoon. Perimmäinen syy järjestelmän hankkimiseen ei silti ole aivan selvä. Tutkimukset ovat osoittaneet, etteivät hankinnan pääsyyt välttämättä ole sisäisiä vaan ulkoinen tarve kuten toimittajien tai asiakkaiden kanssa verkostoituminen. Pk-yritysten kasvaessa toiminnanohjausjärjestelmän hankintakin luonnollisesti tulee entistä tärkeämmäksi. Eräs varteenotettava ratkaisu pk-yrityksen näkökulmasta on toiminnanohjauksen ulkoistaminen ASP-yritykselle. Tällöin implementointi ja ylläpito eivät vaadi yritykseltä valtavia resursseja, vaan ASP vastaa järjestelmän toiminnasta, päivityksestä sekä jakaa osan yrityksen riskistä. Vaikka ulkoistaminen saattaa vaikuttaa yrityksestä valtavalta riskiltä, koska kaikki tärkeät tiedot ovat kolmannen osapuolen hallussa, on tutkimuksissa kuitenkin tullut ilmi että ASP-yritysten tietoturvan ja luotettavuus on varsin kiitettävällä tasolla.
Resumo:
The objective of this study is to resolve how customer retention is managed in Finnish health and fitness clubs, and how is this comparable with the theoretical aspects of customer retention. It is also discussed how the process leading to customer retention is handled, and what the essential elements of customer retention and loyalty are specifically in the health and fitness club industry. In addition, it is discussed to what extent do health and fitness club companies implement the elements of customer retention in their businesses. Finally, there is discussion about the relationship and priority between the behavioral and attitudinal methods of creating retention in the companies. The data was collected by interviewing the management of six health and fitness clubs from different geographical regions in Finland. Results indicated that the most important constructs concerning customer retention were switching barriers, pricing strategy, competitive aspect, corporate image, service quality, employee retention, and customer satisfaction. In addition, the implementation of customer retention was found to vary between different sized companies and companies from different geographical locations. Moreover, it was discovered that the companies put more effort in constructs that are considered to create customer loyalty instead of retention.
Resumo:
Työ käsittelee vuonna 2007 puhjenneen finanssikriisin syitä, seurauksia ja ratkaisumalleja sekä vaikutuksia suomalaisiin vientiyrityksiin. Kriisin syynä ei voida yksistään pitää yhdysvaltalaisten pankkien antamia subprime-lainoja, vaan todellisuudessa kriisi syntyi useiden tapahtumien summana. Muita syitä ovat esimerkiksi valvonnan puutteellisuus, rahoitusmarkkinoiden muuttuminen globaaleiksi ja Yhdysvaltain keskuspankin harjoittama matalan koron politiikka. Finanssikriisin suoria vaikutuksia olivat rahoituksen saamisen vaikeutuminen ja luottamuksen katoaminen finanssimarkkinoilta. Epäsuoria vaikutuksia finanssikriisistä aiheutuu reaalitalouden ongelmien kautta. Näitä ovat esimerkiksi yritysten kysynnän ja tulosten heikkeneminen sekä lisääntyneet luottotappiot. Yksityishenkilöille seuraukset näkyvät irtisanomisten ja lomautusten kautta. Suomen vienti laskee jo pelkästään kysynnän heikkenemisen seurauksena, mutta lisäksi vaarana on protektionististen toimien vähentävän ulkomaankauppaa. Kriisin seurauksena voi myös aiheutua vaara, että yritysten omistus siirtyy ulkomaisille sijoittajille. Finanssikriisin ratkaisemiseksi tärkeät toimet ovat maailmanlaajuisen valvontajärjestelmän luominen ja sellaiset elvytystoimet, joilla saadaan kysyntä palaamaan kasvuun. Kaikkein tärkeintä on saada palautettua luottamus finanssimarkkinoille. Valtioiden tulee olla erittäin tarkkana, etteivät elvytystoimet vaaranna vapaata kilpailua ja näin ollen maailman vapaakauppaa.