Suomalaisten naisupseerien osallistuminen kansainvälisiin sotilaallisiin kriisinhallintatehtäviin

Kansainväliset sotilaalliset kriisinhallintaoperaatiot ovat muuttuneet yhä vaativammiksi ja kriisinhallinnan tehtäväkenttä on laajentunut ja monipuolistunut. Operaatioalueella olevilta kriisinhallintahenkilöiltä odotetaan yhä enemmän kykyä yhteistyöhön kaikkien toimijoiden kanssa yhteiskunnan vakauden ja turvallisuuden palauttamiseksi ja säilyttämiseksi. Yhdisty-neiden kansakuntien päätöslauselman 1325 ”Naiset, rauha ja turvallisuus” täytäntöönpanolla halutaankin hyödyttää koko yhteiskunnan vakautta ja kehitystä. Suomi tukee naisten kouluttautumista kohti vaativimpia tehtäviä ja esittää naisia kansainväli-siin johtotehtäviin YK:n päätöslauselman 1325 teeman mukaisesti. Tutkielman tarkoituksena oli tutkia puolustusvoimien virassa olevien naisupseerien motiiveja hakeutua kriisinhallinta-tehtäviin sekä naisten osallistumisen vaikutuksia kriisinhallintaoperaatioihin. Ongelmana oli vähäinen aiempi tiedon määrä suomalaisten naisten vaikuttimista osallistua sotilaallisiin krii-sinhallintatehtäviin, jotta hakeutumista voitaisiin edistää. Tutkimusstrategiana sovellettiin monimenetelmäistä tiedonkeruutapaa määrällisen ja laadul-lisen aineiston saamiseksi. Tutkimusmenetelmänä käytettiin survey-tutkimusta, jonka avulla pyrittiin kuvaamaan naisupseerien sekä operaatioista kotiutuneiden rauhanturvaajien käsityk-siä, mielipiteitä ja asenteita tutkittavasta aiheesta. Tutkielman empiirinen osuus perustuu naisupseereille suunnattuun kyselyyn. Tutkielmassa hyödynnettiin lisäksi Porin prikaatin kotiutuneille rauhanturvaajille teettämän tasa-arvokyselyn tuloksia. Tutkielman tuloksena ilmeni, että naisrauhanturvaajien osallistumisen vaikutuksista merkit-tävin oli yhteyden saaminen paikalliseen naisväestöön. Myös miesten ja naisten työskentely yhdessä samoissa tehtävissä nähtiin tärkeänä esimerkkinä sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Positiivisten vaikutusten saavuttamiseksi naisten määrän kriisinhallintatehtävissä tulisi kas-vaa nykyisestä. Merkittävimmät naisupseerien kriisinhallintatehtäviin hakeutumattomuuden syyt olivat perheen perustamiseen liittyvät sosiaaliset syyt. Motivaatioon hakeutua kriisinhal-lintatehtäviin vaikutti eniten ammattitaidon ja itsensä kehittäminen. Tutkimuksen johtopäätöksenä todetaan, että naisupseerit ovat pääosin halukkaita palvele-maan kriisinhallintatehtävissä, vaikka osallistuminen onkin henkilömäärältään vähäistä. Naisten mahdollisuuteen hakeutua kriisinhallintatehtäviin voidaan vaikuttaa laatimalla ura-suunnitelma varhaisemmassa vaiheessa ja lisäämällä naisupseereille kohdennettua tietoa krii-sinhallintatehtävistä. Kriisinhallintatehtäviin halukkaita naisia olisi enemmän kuin näyttäisi olevan mahdollista irrottaa kotimaan tehtävistä. Tutkielman tulosten mukaan kehityskohteita rekrytoinnin parantamiseksi on olemassa ja mikäli määrä halutaan lisätä, näyttäisi siihen myös olevan keinoja.

Kriisinhallintaoperaatioista palaavien sotilaiden psykososiaalinen tuki puolustusvoimissa

Viimeisen vuosikymmenen aikana Suomi on osallistunut toistaiseksi vaarallisimpaan kriisinhallintaoperaatioon koko rauhanturvahistoriansa aikana. Tämä on johtanut henkisten ongelmien kasvuun kriisinhallintaveteraanien keskuudessa. Tästä johtuen Suomen puolustusvoimat aloitti vuonna 2008 kriisinhallintaveteraaneille suunnatun psykososiaalisen tukijärjestelmän. Tämän tutkimuksen tavoitteena on kartoittaa kriisinhallintaoperaatioista palaavien sotilaiden psykososiaalista tukea Puolustusvoimissa. Tutkimus pyrkii vastaamaan minkälaisen prosessin rauhanturvaajat käyvät läpi kotiutumisen yhteydessä. Tutkimuksen tulokset on kerätty vuosina 2013 ja 2014 pääasiassa kahdella asiantuntijahaastattelulla. Haastateltavat asiantuntijat olivat Porin prikaatin henkilökuntaa, jotka vastasivat psykososiaalisen tuen järjestämisestä. Keskeisimpänä tuloksena ja johtopäätöksenä voidaan todeta Puolustusvoimien järjestämän psykososiaalisen tukijärjestelmän olevan tarpeeseen ja resursseihin suhteutettuna tarkoituksenmukaisesti toteutettu. Rauhanturvaajat käyvät kotiutumisen jälkeen läpi tehokkaan prosessin, jonka päätarkoituksena on kouluttaa heille vertaistukea. Tämän lisäksi järjestelmä pyrkii seulomaan mahdollisesti tuen tarpeessa olevia henkilöitä ja saattamaan heidät tarvittavan jatkohoidon piiriin.

Pohjois-Karjalan prikaatin lakkauttamisen yhteys Kontiolahden reserviläisten maanpuolustustahtoon ja toimintaan

Kontiolahdella sijainnut Pohjois-Karjalan prikaati lakkautettiin 31. joulukuuta 2013 osana puolustusvoimauudistusta. Kontiolahdella toimii aktiivinen reserviläisyhdistys Kontiolahden reserviläiset ry, jolle Pohjois-Karjalan prikaati on ollut merkittävä tekijä yhdistyksen toiminnan ja maanpuolustustahdon kannalta. Tutkimuksen kohteena olivat Kontiolahden reserviläiset ry ja sen jäsenet. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten Pohjois-Karjalan prikaatin lakkauttaminen vaikuttaa Kontiolahden reserviläiset ry:n jäsenten maanpuolustustahtoon ja yhdistyksen toimintaan. Tutkimus on luonteeltaan kuvaileva laadullinen tutkimus. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin teemahaastatteluilla ja strukturoidulla kyselylomakkeella ennen Pohjois-Karjalan prikaatin lakkauttamisen toimeenpanemista. Haastateltavina olivat Kontiolahden reserviläiset ry:n varapuheenjohtajat sekä Pohjois-Karjalan reserviläispiiri ry:n toiminnanjohtaja. Kyselyyn vastasi 118 reserviläistä, joista 33 oli Kontiolahden reserviläiset ry:n jäseniä. Kyselyn tulosten mukaan valtaosa reserviläisistä koki lakkauttamisen laskevan heidän maanpuolustustahtoaan. Toisaalta kyselyn tulosten perusteella voidaan sanoa reserviläisillä olleen mittaushetkellä korkea maanpuolustustahto. Haastateltavien mukaan yhdistyksen toiminnassa on tukeuduttu paljon Pohjois-Karjalan prikaatiin ja samalla alueella sijainneeseen Pohjois-Karjalan aluetoimistoon. Yhdistys on tehnyt paljon yhteistyötä aluetoimiston ja varuskunnan kanssa. Yhteistyö Joensuuhun siirtyneen aluetoimiston kanssa jatkuu tulevaisuudessakin. Haastateltavien mukaan Pohjois-Karjalan prikaati on mahdollistanut monipuolisen ja laadukkaan reserviläistoiminnan Kontiolahden alueella. Joukko-osasto on tukenut reserviläisten toimintaa esimerkiksi kaluston lainaamisella ja tilojen vuokraamisella. Myös ammattisotilaita on voitu hyödyntää reserviläisten toiminnassa. Strukturoitujen kysymysten perusteella Kontiolahden reserviläiset ry:n jäsenet kokivat maanpuolustustahtonsa laskevan, mutta kyselyn avoimen kysymyksen vastauksista voidaan havaita maanpuolustustahdossa säilyvyyden ilmiö. Kyselyn tulosten perusteella voidaan sanoa yhdistyksen maanpuolustustahdon olevan korkea. Ampumaratatoiminnan loppuminen kiväärikaliiperin aseilla oli näkyvin muutos yhdistyksen ja yksittäisen reserviläisen toiminnassa Kontiolahdella. Pohjois-Karjalan prikaati on ollut maanpuolustustahtoa kohottava tekijä alueella. Lakkauttamisen jälkeen alueella on kohottavia tekijöitä yksi vähemmän ja tämän vuoksi maanpuolustustahdon ylläpitäminen vaikeutuu. Lakkauttamisen vaikutukset reserviläisten maanpuolustustahtoon voidaan tilastollisesti todentaa uusimalla maanpuolustustahdon mittaus, kun lakkauttamisesta on kulunut enemmän aikaa.

“Mitä iloo siit o ko se o samallai kaikil”. Porilaissyntyiset ja Poriin muuttaneet nuoret aikuiset aluepuhekielen puhujina ja tarkastelijoina

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kahta informanttijoukkoa: 10:ä Porista kotoisin olevaa ja 14:ää Poriin aikuisiällä muuttanutta nuorta aikuista ja sitä, miten he jäsentävät ja kuvailevat Porin aluepuhekieltä. Informantit tekevät puhutusta kielestä hyvin erilaisia havaintoja: kuvailevia ja kuvauksellisia, mutta myös kielenainekseen kohdistuvia huomioita. Käsillä ovat kielelliset piirteet kuten loppu-n:n kato, diftongien avartuminen, rajageminaation puuttuminen, vokaaliaineksen loppuheitto, d : r -vaihtelu, yks. 1. ja 2. persoonapronomien mää/sää -edustus, yleisgeminaatio ja i : ei -muotoinen imperfekti (mietin : mietein). Lisäksi tutkielmassa pohdiskellaan, onko informanttien mainitseman ”tunnistettavan rytmin” taustalla tosiasiassa kielenaineksesta paikannettava prosodinen piirre. Informanttien Porin aluepuhekielen kuvausta tarkastellaan myös vasten kahta Porin murteen traditionaalista kuvausta, joista toista edustaa Paula Eskolan Porin murrekirja (1987) ja toista Kalevi Wiikin Sano se murteella -teoksen (2006) kuvaus Porin alueen murteista. Lisäksi tässä työssä käsitellään kielen kommentoinnin prosessia: mihin aikaan kuvattava kielimuoto kytketään ja ketkä kuvataan kielimuodon puhujiksi tai ”osaajiksi”. Huomio kiinnittyy myös kommentoinnin kohteeseen, joka saattoi paljastua yhden kielenkäyttäjäkontaktin kautta muodostuneeksi käsitykseksi jostakin puhutun kielen alueellisesti tunnistettavasta muodosta. Tässä työssä osoitetaan myös, että kielenkäyttäjien kommentointiin vaikutti informanttien ja käsillä olevan kielimuodon suhde. Lisäksi tutkimuksessa hahmotetaan informanttien kommenttien ja tutkimuskirjallisuuden avulla kaksi käsitteellisesti erilaista puhutun kielen muotoa: vaihteleva (alue)puhekieli ja aito murre. Tämän pro gradu -työn lopussa arvioidaan myös kansanlingvistisiä metodeja ja tutkijan postitiota.

Karta öfver Finland (Sektionen F2)

1 kartta :, vär. ;, 51 x 43 cm, lehti 58 x 50,4 cm

Plan af Björneborg utgifven 1840 af C. W. Gyldén

Porin kartta. - 1 kartta : vär. ; 40,7 x 54,4 cm, lehti 45 x 60 cm. - Mittakaava: [1:8000]. - Sisältää luettelon julkisista rakennuksista.

Suomen tiekartta Vägkarta över Finland / upprättad å lantmäteristyrelsen (1 /)

1 kartta :, vär. ;, 50 x 104 cm, kansi 26 x 12 cm, 1:200000

Suomen tiekartta Vägkarta över Finland / upprättad å lantmäteristyrelsen (4 /)

1 kartta :, vär. ;, 50 x 104 cm, kansi 26 x 12 cm, 1:200000

Haaveiluvelliä ja polttamatonta pihlajan tuhkaa. Miten ja miksi muistoja kerrotaan Lyttylän koulukartanosta

Muistitietoa käsittelevä tutkimukseni selvittää sitä, miten ja miksi muistoja kerrotaan Lyttylän koulukartanosta. Tutkin myös sitä, mitä muistojen kertomisella viestitään. Porin kaupunkiin kuuluvassa Lyttylän kylässä on vanha koulukartano, jonka kaikki kyläläiset tuntevat, ja se on paikka, jossa monet muistot elävät vielä nykyäänkin. Tutkimusaineistonani ovat lyttyläläisten henkilöiden teemakirjoitelmat ja – haastattelut. Nämä muistelmat edustavat muistelijoidensa omakohtaisia näkemyksiä ja tulkintoja menneestä. Lyttyläläisten teemakirjoitelmista ja – haastatteluista välittyy se, miten tärkeää heille on kuulua tähän kyläyhteisöön. Käytän tutkimuksessani lähiluvun, teemoittelun ja tyypittelyn menetelmiä, jotka ovat laadullisen aineiston analyysitapoja. Keskityn tutkimusaineistoni analysoinnissa niihin lyttyläläisten kertomuksiin, joissa muistellaan koulunkäyntiin liittyviä asioita. Tutkimuksessani selvitän myös niitä ilmiöitä, jotka liittyvät agraarisen kulttuurin muutokseen 1900-luvulla (oppivelvollisuuden lisääntyminen, kansakoulun perustaminen Lyttylään, koulunkäynnin ja työnteon vaikutus lyttyläläisten arkielämään, köyhyyden ja kurin kokemukset sekä sotavuodet). Siihen, miten lyttyläläiset kertovat muistojaan, on vaikutuksensa sillä, mihin asioihin he haluavat ottaa kantaa, minkälaisessa tilanteessa muistoja kerrotaan, minkälaisia asioita yhteisö pitää muistamisen ja kertomisen arvoisina sekä minkälaisia kertomisen tapoja he ovat oppineet. Myös lyttyläläisten muistojen keräämisen, tallentamisen ja tuottamisen prosessit vaikuttavat siihen, miten kansakouluun liittyvistä muistoista kerrotaan. Lyttyläläiset kertovat muistojaan siksi, että he haluavat palata hetkeksi menneeseen, muistella muistoja yhdessä toisten kanssa sekä vertailla menneisyyttä ja nykyhetkeä. He haluavat jakaa nuoremmille sukupolville tietoa siitä, millaista koulunkäynti heidän lapsuudessaan on ollut. Lyttyläläisten muistelukerronta välittää henkilökohtaisten menneisyyden tulkintojen lisäksi tietoa siitä, millaisia sosiaalisia ja kollektiivisia ulottuvuuksia muistitiedolla on. Pirjo Korkiakankaan sanoin henkilökohtainen historiamme muodostuu sekä yksilöllisistä että kollektiivisista kokemuksista, joita säilytämme muistoissamme. Kertominen on sosiaalisen vuorovaikutuksen väline. Tämä pitää paikkansa myös lyttyläläisten muistelukerronnassa.

Markkulan silta, Kihniö : Museosillan hoito- ja ylläpitosuunnitelma

Markkulan museosilta (H-3256) sijaitsee Pirkanmaalla Kihniön kunnan Koskenkylässä. Se on puinen riippuansassilta. Silta on yhdystiellä 13343, etäisyys tiejakson alusta on 2449 metriä. Sillan tieosoite on 13343/ tieosa 1/ 2449m. Nykyinen silta on rakennettu vuonna 1988, sen edeltäjä vuonna 1959 ja sen edeltäjä vuonna 1931. Nämä sillat ovat olleet kaikki riippuansassiltoja. Nykyinen silta on rakennettu vuoden 1959 sillan kopioksi. Markkulan museosillan siltatekninen museaalinen merkitys Suomen tieliikenteenhistoriassa ulottuu 1600-luvulle. Puinen riippuansassilta on ollut erittäin yleinen siltatyyppi talonpoikaisen tienhoidon aikana. Suomen itsenäisyyden aikana niitä on rakennettu 1960-luvulle asti. Autoliikenteen kasvun myötä riippuansasrakenne muuttui epäkäytännölliseksi ja riippuansasiltojen rakentamisesta on luovuttu. Markkulan silta on tiettävästi ainut maantieverkolla oleva perinteinen riippuansassilta. Viime vuosina on rakennettu valtateillekin muutamia kokeiluluontoisia puisia riippuansassiltoja, mutta ne ovat harvinaisuuksia. Markkulan silta on liitetty Liikenneviraston (silloin Tie- ja vesirakennuslaitoksen) museokohdekokoelmaan vuonna 1982 ensimmäisten kohteiden joukossa. Liikenneviraston museokohdekokoelmassa Markkulan silta edustaa kokoelmapolitiikassa mainittua tieliikennehistoriallista ajanjaksoa, ”1800-luvun tieverkon täydennykset”, lähinnä sillä perusteella, että alue on metsätalouden puunhankinta-aluetta ja tervanpolttoaluetta. Ajanjaksolla yksi kokoelmaan tallennettavista teemoista on puusillat. Yhdystien 13343 eteläpää, jakso Koskenkylä- Linnankylä, on rakennettu 1800–1900-luvun taitteen aikoihin vesiväylän rinnakkaisreitiksi. Ensimmäinen silta Markkulan talon viereen on rakennettu 1900-luvun alussa. Sittemmin tielle on perustettu tiehoitokunta 1920-luvulla, kunnantieksi tie on muuttunut 1940-luvulla. Alue on kuulunut Turun ja Porin lääniin ja liikenne on suuntautunut pääasiallisesti Porin suurille sahoille 1870-luvulta alkaen. Markkulan silta kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY). Liikenneviraston museokohdekokoelmassa Markkulan silta on erikoisuus, koska se edustaa historiallista siltatyyppiä, mutta on jo valintahetkellä ollut uusrakenne, josta on silloin tiedetty, että sekin joudutaan purkamaan. Kun nykyinen silta rakennettiin, tavoitteena oli rakentaa aidosti riippuansassillan statiikalla toimiva puusilta, joka ulkonäöltään vastaa edeltäjäänsä. Lehdistön aikalaisartikkeleissa todettiin, että työssä oli onnistuttu. Tämän kaltaisen menettelyyn jouduttiin, koska Markkulan silta oli ainut jäljellä oleva perinteistä riippuansasrakennetta oleva silta maantieverkolla. Markkulan sillan kunto on museaalisesta näkökulmasta hyvä. Myös sen ympäristö vastaa historiallista arvoa. Museokohteena Markkulan silta on vaikeasti saavutettava ja löytyvä. Maisemallisesti kohde on merkittävä, koska silta-, koski-, maa- ja metsätalousmaisema ovat säilyneet toisiaan täydentävänä kokonaisuutena. Siltaa joudutaan korjaamaan lähiaikoina ja sen kantavien osien on arvioitu kestävän noin vuosikymmenen. Sillan kuntoon on kiinnitettävä huomiota, jottei se tuhoudu tarpeettoman nopeasti. On toivottavaa, että uusi silta rakennetaan nykyisen sillan tai sen edeltäjien kaltaiseksi. Tiehallinnon museotoiminnan käsikirjassa on ilmaistu perinnekorjauksen periaatteet, joiden mukaan pyritään käyttämään alkuperäisiä materiaaleja. Museosillalla ei ole opastauluja. Ne on tehtävä. Opastukselle on oivallinen sijaintipaikka oskikalastusalueen levikkeellä. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Markkulan silta todisteena pitkäaikaisesta siltateknisestä rakenteesta. Sillan miljöö on poikkeuksellisen moniulotteinen. Markkulan talo ja puistomainen piha muodostavat miljöön keskeisen osan. Lisäksi kosken, sahan ja myllyn rauniot ovat mielenkiintoisia. Sillan säilyneisyys museointihetken (1982) asussa on tietysti mahdoton tavoite, kun silta on uudempi. Kohteen vaaliminen edellyttää hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon sillan liittyminen ympäristöönsä. Toimenpiteillä pyritään korostamaan sillan ja sen ympäristön, koski-, sekä maa- ja metsätalousmaiseman, tulkittavuutta. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä sillan ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi sekä tienpitäjän että maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät siltaympäristön hoitotoimenpiteet sekä pitkän aikavälin tavoitteena kohteen ympäristön kunnostustoimenpiteitä ja suuntaviivoja sillan mahdolliselle korjaukselle.

Partial purification of tightly bound mitochondrial hexokinase from maize (Zea mays L.) root membranes

In mammals, hexokinase (HK) is strategically located at the outer membrane of mitochondria bound to the porin protein. The mitochondrial HK is a crucial modulator of apoptosis and reactive oxygen species generation. In plants, these properties related to HK are unknown. In order to better understand the physiological role of non-cytosolic hexokinase (NC-HK) in plants, we developed a purification strategy here described. Crude extract of 400 g of maize roots (230 mg protein) contained a specific activity of 0.042 µmol G6P min-1 mg PTN-1. After solubilization with detergent two fractions were obtained by DEAE column chromatography, NC-HK 1 (specific activity = 3.6 µmol G6P min-1 mg PTN-1 and protein recovered = 0.7 mg) and NC-HK 2. A major purification (yield = 500-fold) was obtained after passage of NC-HK 1 through the hydrophobic phenyl-Sepharose column. The total amount of protein and activity recovered were 0.04 and 18%, respectively. The NC-HK 1 binds to the hydrophobic phenyl-Sepharose matrix, as observed for rat brain HK. Mild chymotrypsin digestion did not affect adsorption of NC-HK 1 to the hydrophobic column as it does for rat HK I. In contrast to mammal mitochondrial HK, glucose-6-phosphate, clotrimazole or thiopental did not dissociate NC-HK from maize (Zea mays) or rice (Oryza sativa) mitochondrial membranes. These data show that the interaction between maize or rice NC-HK to mitochondria differs from that reported in mammals, where the mitochondrial enzyme can be displaced by modulators or pharmacological agents known to interfere with the enzyme binding properties with the mitochondrial porin protein.

Selkämeren rannikkovesien tila, vesikasvillisuus ja kuormitus : Rehevöitymistarkastelu

Selkämeren rantavesien rehevöityminen ja hoitotarve -hankkeessa tarkasteltiin Satakunnan rannikkovesien nykyistä tilaa, vesikasvillisuuden esiintymistä ja valuma-alueilta tulevaa kuormitusta. Vedenlaadun tulosten perusteella rannikon läheisten merialueiden ravinnepitoisuudet ilmentävät rehevyystason kasvua. Kohonneet ravinnepitoisuudet olivat havaittavissa merenlahdissa ja -salmissa. Selkämeren rehevimmillä merialueilla keskeisin tekijä voimistuneelle ravinnetasolle oli jokien ja uomien tuoma sedimentti- ja ravinnekuormitus. Lisaksi erityisesti Selkämeren eteläosissa merivirtojen mukana kulkeutuva ravinteikas pintavesi kohotti ravinnetasoa. Ilmakuvatarkastellussa Selkämeren vesikasvillisuudessa on havaittavissa mataloitumisesta johtuvaa umpeenkasvua ja rehevöitymistä suojaisissa merenlahdissa ja -salmissa. Selkämeren kasvillisuuden runsastuminen on johtunut mataloitumisesta ja rehevyystason voimistumisesta, mutta ensisijainen syy vaihtelee alueittain. Valuma-alueilta Selkämereen tuleva kuormitus oli peräisin pääosin Kokemäenjoen vesistöalueelta ja siihen kuuluvalla Loimijoen valuma-alueella oli tärkeä rooli kuormituksessa. Selvitysalueella maatalouden vaikutus oli selvästi merkittävin kaikilla vesistöalueilla, kun noin puolet kokonaiskuormituksesta oli lähtöisin maataloudesta. Myös luonnonhuuhtouma oli paikoin merkittävää. Kokonaiskuormitus oli keskittynyt suurimmille valuma-alueille. Kun kuormitusarvioita tarkasteltiin pinta alayksikköä kohti, niin Loimijoen valuma-alue ja Kokemäenjoen, Eurajoen ja Karvianjoen alajuoksujen valuma-alueet nousivat esille merkittävinä kuormitusalueina. Loimijoen maatalousvaltaiset alueet olivat suurimmat kuormittajat peltoviljelyssä ja eläin tuotannossa. Rehevöitymisen selvimpiä riskialueita ovat rannikon läheiset suojaisat lahdet ja salmet: Merikarvian Pieskerinlahti, Merikarvian Peipunlahden, Pooskerinlahden ja Killeskerinlahden välinen merialue, Porin Preiviikinlahti, Ahlaisten Mustalahti, Ahlaisten saaristo, Porin Pihlavanlahti, Luvian sisäsaaristo, Eurajoen Kuivalahdensalmi, Eurajoen Eurajoensalmi, Eurajoen Olkiluodonvesi, Rauman Sorkanlahti ja Rauman Unajanlahti. Osa merialueista on luontaisesti reheviä, mutta niiden rehevyystaso tulee nousemaan entisestään. Kuormituksen suurimmat riskivaluma-alueet ovat keskittyneet Loimijoen valuma-alueelle, Kokemaenjoen ja Eurajoen alajuoksulle sekä yksittäisille valuma-alueille Karvianjoen ja Kokemaenjoen vesistöalueilla.

Pori Sinfoniettan kehitys yhdistyspohjaisesta amatööriorkesterista kunnalliseksi kaupunginorkesteriksi

Tutkielmassa tarkastellaan Porin kaupunginorkesterin, nykyisen Pori Sinfoniettan kehitystä yhdistyspohjaisesta amatööriorkesterista kunnalliseksi ammattiorkesteriksi. Arkistoaineisto muodostaa historiantutkimukseen kuuluvan tutkimuksen primäärilähdeaineiston. Tutkimuksellinen ote syntyy ennen kaikkea orkesterin kehitysvaiheiden kontekstoimisesta suomalaisen orkesterilaitoksen ja hyvinvointivaltion historiaan, sekä porilaiseen kulttuuripolitiikkaan. Porin ammattiorkesterihistoria alkaa jo 1800-luvulta Porin Soitannollisen Seuran perustamisesta. Yhteiskunnallisten muutosten vaikutuksesta sen toiminta loppui kokonaan 1910-luvulla. Orkesteritoiminta alkoi uudelleen 1920-1930-luvulla mutta tällä kertaa amatööripohjalla. Kaupungissa toimivan kahden eri orkesteriyhdistyksen toimintaa pyrittiin yhdistämään, mutta poliittiset erimielisyydet olivat esteenä. Porin kaupungin palkatessa kaupunginkapellimestarin orkesterin johtajaksi vuonna 1938, yhdistysten yhteistoiminta pääsi viimein alkamaan. Orkesterin yhteistoiminnasta alettiin nopeasti käyttää nimitystä Porin kaupunginorkesteri. 1950-1960-luvut olivat orkesteritoiminnan vakiintumisen aikaa. Orkesteria ei enää uhannut jatkuva pelko toiminnan loppumisesta. Vuonna 1955 orkesteri kunnallistettiin ja se sai ensimmäisen ammattilaisvakanssinsa. 1960-luvun lopulta alkaen orkesterin ammattivakanssit alkoivat lisääntyä.Orkesterista tuli ensin runko-orkesteri, jonka ammattilaiset saattoivat aluksi esiintyä pieninä yhtyeinä, sitten kamariorkesterina. 1970-luvun lopulla kaikki soittajat olivat päätoimisia ammattisoittajia. Ammattiorkesterin myötä orkesteri sai paljon uusia toimintamuotoja, kuten alueorkesteritoiminta, lastenkonsertit, ooppera jne. Orkesterilla oli kuitenkin yhä monia haasteita. Orkesterin toimintakulttuuri ei ollut ammattimaisella tasolla, mikä johti moniin orkesterin sisäisiin ja orkesterihallinnon välisiin ristiriitoihin. Monista yrityksistä huolimatta kaupunkiin ei tahdottu saada konserttitaloa ja kapellimestarin valinta jakoi kaupunkia. Kaupungin henkiset ja musiikilliset resurssit eivät ole aina olleet optimaaliset orkesterin tasapainoiselle kehitykselle. 1990-luvulta alkaen Pori Sinfonietta on yhä enemmän alkanut muistuttaa kansainvälisesti vertailukelpoista orkesteria. Orkesterin kapellimestarit hankitaan kutsumenettelyllä, sillä on oma konserttisali, konserttipäivä, omia levytyksiä ja sen toiminta edellytykset ovat toimistohenkilökunnan ja jousiston kasvun myötä parantuneet.

Nuoren kouluttajan kokemuksia varusmiesten johtaja- ja kouluttajakoulutuksesta : fenomenografinen tapaustutkimus Uudenmaan prikaatissa

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää perusyksikön kouluttajien käsityksiä varusmiesten johtaja- ja kouluttajakoulutuksesta. Tutkimuksessa aihepiiriä lähestyttiin kolmen pääteeman kautta, joita olivat kouluttajan rooli, kouluttajan osaaminen ja valmiudet sekä johtaja- ja kouluttajakoulutus perusyksikön arjessa. Tutkimus on ihmistieteisiin lukeutuva fenomenografinen tapaustutkimus. Fenomenografian tueksi tutkimuksessa on pyritty monimentelmällisyyteen aineistotutkimuksen ja esitutkimuksen kautta. Esitutkimuksessa selvitettiin varsinaisen tutkimusjoukon esimiesten käsityksiä tutkimuksen aihepiiristä. Tutkimusjoukkona tässä tutkimuksessa oli seitsemän kouluttajaa kahdesta Uudenmaan prikaatin perusyksiköstä. Tutkimusjoukkoon valikoitu tasaisesti upseereita ja aliupseereita, jotka kaikki palvelivat joukkueen vastuullisen kouluttajan tehtävässä. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että kouluttajan rooli varusmiesjohtajien johtaja- ja kouluttajakoulutuksen toteuttajana nähdään monipuoliseksi ja erittäin vastuulli-seksi. Kouluttajan tulee kyetä omaksumaan erilaisia piirteitä omaan rooliinsa ja muokkaa-maan sitä ympäristön ja ympärillä olevien ihmisten edellyttämällä tavalla. Kouluttajat koke-vat olevansa ensisijassa valmentajia, kouluttajia ja kasvattajia. Toimiessaan tuossa vastuulli-sessa roolissa kouluttajat kokevat osaavansa johtaja- ja kouluttajakoulutuksen normiston ja tavoitteet varsin huonosti. Kuitenkin he nimeävät omiksi päämäärikseen koulutuksessa samo-ja tavoitteita kuin virallisissa normeissa on määritetty. Kouluttajat kokevat johtaja- ja koulut-tajakoulutuksen kirjalliset tuotteet pääosin kuormittaviksi arkityössään, mutta käyttävät kui-tenkin hyödykseen kyseisen ohjelman perusidean mukaisia palautetyökaluja myös omassa toiminnassaan. Tutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että nykyinen kouluttajakaarti on omaksunut puolus-tusvoimissa käytössä olevan johtaja- ja kouluttajakoulutusohjelman ja noudattavat sen oppeja jopa tiedostamattomalla tasolla. Kouluttajat kuitenkin kaipaavat tukea ohjelman teoreettisen pohjan vahvistamiseen. Kouluttajien työskentelyn tukemiseksi ohjelman tukityökaluja tulisi kehittää siten, että ne mahdollistaisivat paremmin kouluttajien ja koulutettavien henkilökoh-taisten ominaisuuksien mieltymysten huomioimisen. Tehty tutkimus ei välttämättä ole perinteisen määritelmän mukaista fenomenografiaa puh-taimmillaan. Fenomenografiassa tavoitteena on tuoda esiin haastateltavien käsityksien mu-kainen asiayhteys, missä olen mielestäni onnistunut. Tutkimuksen yleistettävyyden osalta voidaan pohtia onko otanta laajuudeltaan riittävä. Tulee kuitenkin muistaa, että fenomenografiassa tavoitellaan pikemminkin tulosten universaalia yleisyyttä kuin niiden yleistettävyyttä.