Konedirektiivin 2006/42/EY ja SFS-EN 1090- standardin vaatimukset ja soveltaminen teollisuuden kunnossapitotoiminnassa

Tässä diplomityössä tarkastellaan konedirektiivin 2006/42/EY ja SFS-EN 1090- teräsrakennestandardin vaatimuksia teollisuuden kunnossapitotoiminnalle, ja kuinka niitä täytyy soveltaa. Työssä käsitellään koneturvallisuuden perusasioita ja CE-merkintää niin koneissa kuin 1.7.2014 voimaantulleissa SFS-EN 1090 mukaisissa teräsrakenteissa ja rakennustuotteissa. Teoriaosuudessa selvitettiin ja koottiin yhteen muun muassa SFS-EN 1090 standardiin liittyviä vaatimuksia tilaajille, toimittajille ja niihin liittyviä vastuukysymyksiä. Samoin koneturvallisuuden kannalta selvitettiin muun muassa koneiden muuttamista ja valmistamista määrittäviä standardeja ja asetuksia. Työ sisälsi teräsrakenteita valmistaville toimijoille suunnatun haastattelun, jossa kysyttiin SFS-EN 1090 standardin tuomia vaatimuksia, standardin voimaan tuloon valmistautumista, standardin aiheuttamia kustannuksia tuotteiden hintoihin sekä yleisesti standardiin liittyvää tiedotuksen tasoa ja tietolähteitä. Haastattelut toteutettiin Kaakkois-Suomen alueella toimiville yhdeksälle yritykselle, jotka valittiin niiden toimimisestaan erään tilaajaorganisaation toimittajina. Saaduista vastauksista tutkittiin muun muassa yritysten valmistautumista SFS-EN 1090 standardin käyttöönottoon ja sertifiointiin. Valmistautuminen onnistui useiden yritysten kohdalta hyvin, vaikka se jäi monien osalta viimeisiin kuukausiin.

Digitaalisen valmistuksen vaikutus hitsatun rakenteen väsymiskestävyyteen

Tässä työssä tutkittiin kuinka eri tavoin rakenteen mallintaminen vaikuttaa laskettuun väsy-misikään. Työssä tutkittavana rakenteena toimi Sandvik Mining and Construction OY:n las-tauskoneen nostovarsi. Nostovarrelle väsytyskokeet suoritettiin Lappeenrannan teknillisen yliopiston teräsrakenteiden laboratoriossa. Työn tavoitteena oli tutkia miten eri digitaalinen valmistuksen tasot vaikuttavat hitsatulle rakenteelle saatuun kestoikään. Työssä tutkittiin myös miten todellista geometriaa voidaan hyödyntää rakenteen kestoiän arvioinnissa. Väsytyskoejärjestely mallinnettiin FE-menetelmällä, ja järjestelystä tehtiin useita malleja käyttäen solidi- ja laattaelementtejä. Malleista laskettiin väsymisiät hot spot- ja tehollisen lovijännityksen menetelmällä, ja saatuja tuloksia vertailtiin toisiinsa ja väsytyskokeen tulok-siin. Väsytyskokeessa vaurioituneista kohdista tarkemman tutkimuksen kohteena oli nosto-varren palstalevyn kärki. Hot spot-menetelmällä saadut kestoiät vaihtelivat paikoin melko paljon eri mallien välillä. Tehollisen lovijännityksen menetelmällä saaduissa tuloksissa erot olivat pienempiä mallien välillä. FE-mallin ja venymäliuskojen jännitykset poikkesivat toisistaan paikoin melko pal-jon. Todellisen hitsatun rakenteen kestoikään vaikuttaa moni asia, ja täten FE-menetelmällä las-kettu kestoikä voi poiketa huomattavasti todellisesta kestoiästä. Varsinkin hot spot-menetel-mällä tulokset voivat poiketa hyvinkin paljon todellisuudesta, mikäli jännitystila tutkitta-vassa kohdassa on moniaksiaalinen. Todellisen geometrian mallintaminen vaatii tarkkuutta, ja alkuperäisdatan tulee olla mahdollisimman tarkkaa ja riittävän suurelta alueelta, jotta malli vastaa tarpeeksi todellista.

S960 QC teräksisen I-palkin äärikestävyyden määrittäminen

Tämän työn tavoitteena oli selvittää eurooppalaisen teräsrakenteiden suunniteltustandardin, Eurokoodi 3:n, soveltuvuus ultralujille teräksille. Tällä hetkellä kyseinen standardi pitää sisällään teräslajit vain S700-teräslajiin asti. Tässä kandidaatintyössä selvitettiin S960 QC –teräksisen I-palkin äärikestävyys ja tarkasteltiin nykyisten suunnitteluohjeiden paikkansapitävyyttä.

Yrityskohtainen ilmansuojelulaitteiden vaatimustenmukaisuuden arviointi SFS-EN 1090-1 periaatteiden mukaisesti

Rakennustuotteena käytettävien teräskokoonpanojen lisääntyneet CE- merkintävaatimukset ovat aiheuttaneet runsaasti hämmennystä alan toimijoiden keskuudessa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää teräskokoonpanojen SFS-EN 1090-1 standardin soveltamisala suhteessa konedirektiiviin sekä kartoittaa mahdollisen muutoksen aiheuttamat toimenpiteet ilmansuojelulaitetoimituksissa. Työssä tutustuttiin asetusten teoreettiseen viitekehykseen, standardeihin sekä alan kirjallisuuteen. Teoriaa sovellettiin tulevaisuudentutkimuksen Delfoi- menetelmään, jossa asiantuntijahaastatteluiden perusteella arvioitiin asetuksen soveltamisalaa ja vaatimuksia. Tutkimuksen avaintuloksia ovat standardin SFS-EN 1090-1 vaatimuksenmukaisuuteen vaikuttavien tekijöiden tunnistaminen ja niiden perusteella laaditut ehdotukset yritystoiminnan kehittämiseksi.

Étude de l’interaction entre le champignon mycorhizien Glomus irregulare et les bactéries du sol

Dans cette étude, nous avons isolé et cultivé des bactéries intimement liées aux spores du champignon mycorhizien Glomus irregulare prélevées dans la rhizosphère de plants d’Agrostis stolonifera L. récoltés dans un sol naturel. Le séquençage des 29 morphotypes isolés a révélé la présence de seulement sept taxons bactériens (Variovorax paradoxus, Microbacterium ginsengiosoli, Sphingomonas sp., Bacillus megaterium, B. simplex, B. cereus et Kocuria rhizophila). Des isolats de chacun de ces sept taxons ont ensuite été cultivés in vitro sur le mycélium de G. irregulare afin d’observer par microscopie leur capacité à croitre et à s’attacher au mycélium en absence d’éléments nutritifs autres que ceux fournis par le champignon. Tous les isolats, sauf B. cereus, ont été capables de bien croitre dans le système expérimental et de s’attacher au mycélium en formant des structures ressemblant à des biofilms sur la surface du champignon. Toutefois, B. simplex formait ces structures plus rapidement, soit en 15 jours, alors que les autres isolats les ont formés après 30 jours (K. rhizophila et B. megaterium) ou 45 jours (V. paradoxus, M. ginsengiosoli et Sphingomonas sp.). D’autre part, la technique PCR-DGGE a permis d’analyser la diversité bactérienne associée aux spores. La diversité des taxons associés aux spores de G. irregulare qu’il a été possible d’isoler et de cultiver in vitro a été nettement moindre que celle qui était présente sur la surface des spores, alors que la biodiversité bactérienne totale du sol a été encore beaucoup plus élevée. Les bactéries associées aux champignons mycorhiziens jouent probablement un rôle important dans la capacité des plantes à résister aux stress biotiques et abiotiques auxquels elles sont soumises.

Caractérisation de la dynamique des berges de deux tributaires contrastés du Saint-Laurent : le cas des rivières Batiscan et Saint-François

L’érosion des berges est un processus clé de la dynamique fluviale. Elle influence considérablement la charge sédimentaire des rivières et contrôle l’évolution latérale des chenaux. Les méthodes de caractérisation des mécanismes et des variables affectant l’érosion des berges sont toutefois imprécises et difficiles à appliquer. Ce projet a pour objectif de caractériser la dynamique actuelle des berges de deux tributaires contrastés du Saint-Laurent : les rivières Saint-François et Batiscan. Le premier objectif vise à quantifier les caractéristiques géotechniques de deux tronçons des rivières à l’étude près de l’embouchure avec le Saint-Laurent en décrivant la stratigraphie à différents sites typiques et en recueillant des échantillons de sédiments afin de mesurer différentes variables géotechniques (granulométrie, limites d’Atterberg, résistance à l’érosion mécanique, résistance à l’érosion fluviale). Le second objectif vise à quantifier les principales caractéristiques hydrodynamiques (précipitations, débits, cisaillements, vitesses) des deux sections de rivière. Le troisième et dernier objectif cherche à mesurer les taux d’érosion à l’échelle saisonnière en utilisant des relevés GPS et des chaînes d’érosion et à identifier les mécanismes d’érosion qui opèrent sur les rivières. Les résultats montrent une érosion importante des berges sur chacun des tributaires, mais les mécanismes qui la cause diffèrent. La Batiscan possède des berges dont le matériel est cohésif et ses berges sont principalement marquées par des ruptures de masse. La Saint-François présente des berges peu cohésives ce qui favorise l’érosion fluviale. Le taux de recul sur la rivière Saint-François est de l’ordre de 1 à 3 m/an dans certaines sections de la rivière. Une nouvelle méthode de mesure du cisaillement critique d’érosion fluviale à l’aide d’un chenal expérimental a été élaborée. Les cisaillements critiques obtenus se situent entre 1,19 et 13,41 Pa. Les résultats montrent que les facteurs jouant sur l’érosion des berges ont une variabilité intrinsèque et systémique difficile à mesurer. Le protocole expérimental développé dans ce projet s’est toutefois avéré utile pour étudier les principales variables qui influencent l’érosion des berges, tout en quantifiant les taux d’érosion et les mécanismes d’érosion de berge de deux tributaires importants du fleuve Saint-Laurent. Ce protocole pourrait être utile dans d’autres contextes.

Verbesserung der seismischen Kapazität von Mauerwerkswänden durch Verwendung von Elastomerlagern

Ein großer Teil der Schäden wie auch der Verluste an Gesundheit und Leben im Erdbebenfall hat mit dem frühzeitigen Versagen von Mauerwerksbauten zu tun. Unbewehrtes Mauerwerk, wie es in vielen Ländern üblich ist, weist naturgemäß einen begrenzten Erdbebenwiderstand auf, da Zugspannungen und Zugkräfte nicht wie bei Stahlbeton- oder Stahlbauten aufgenommen werden können. Aus diesem Grund wurde bereits mit verschiedenen Methoden versucht, die Tragfähigkeit von Mauerwerk im Erdbebenfall zu verbessern. Modernes Mauerwerk kann auch als bewehrtes oder eingefasstes Mauerwerk hergestellt werden. Bei bewehrtem Mauerwerk kann durch die Bewehrung der Widerstand bei Beanspruchung als Scheibe wie als Platte verbessert werden, während durch Einfassung mit Stahlbetonelementen in erster Linie die Scheibentragfähigkeit sowie die Verbindung zu angrenzenden Bauteilen verbessert wird. Eine andere interessante Möglichkeit ist das Aufbringen textiler Mauerwerksverstärkungen oder von hochfesten Lamellen. In dieser Arbeit wird ein ganz anderer Weg beschritten, indem weiche Fugen Spannungsspitzen reduzieren sowie eine höhere Verformbarkeit gewährleiten. Dies ist im Erdbebenfall sehr hilfreich, da die Widerstandfähigkeit eines Bauwerks oder Bauteils letztlich von der Energieaufnahmefähigkeit, also dem Produkt aus Tragfähigkeit und Verformbarkeit bestimmt wird. Wenn also gleichzeitig durch die weichen Fugen keine Schwächung oder sogar eine Tragfähigkeitserhöhung stattfindet, kann der Erdbebenwiderstand gesteigert werden. Im Kern der Dissertation steht die Entwicklung der Baukonstruktion einer Mauerwerkstruktur mit einer neuartigen Ausbildung der Mauerwerksfugen, nämlich Elastomerlager und Epoxydharzkleber anstatt üblichem Dünnbettmörtel. Das Elastomerlager wird zwischen die Steinschichten einer Mauerwerkswand eingefügt und damit verklebt. Die Auswirkung dieses Ansatzes auf das Verhalten der Mauerwerkstruktur wird unter dynamischer und quasi-statischer Last numerisch und experimentell untersucht und dargestellt.

Influence of molecular composition on the development of microstructure from sheared polyethylene melts: Molecular and lamellar templating

A combination of in situ and ex situ X-ray scattering techniques and transmission electron microscopy has been used to study the crystallization behaviour of polyethylene, following the imposition of melt shear. In the case of a branched material, the imposition of shear flow up to a rate of 30 s(-1) was found to induce no anisotropy. Although shearing the linear material only ever induced a very small degree of anisotropy in the melt, for shear rates > 0.15 s(-1), subsequent crystallization resulted in increasing anisotropy. Blends of the above two polyethylenes were produced, in which the linear material constituted the minority fraction (similar to 10%). Isothermal crystallization at temperatures where extensive crystallization of the branched material does not occur demonstrated that the behaviour of the linear component of the sheared blend mirrored that of the linear polyethylene alone. However, in addition, it was found that when crystallized in the presence of an oriented morphology, the branched polymer also formed anisotropic structures. We have termed the process templating, in which the crystallization behaviour of the bulk of the system (similar to 90% branched material) is completely altered (spherulitic to oriented lamellar) by mapping it onto a pre-existing minority structure (similar to 10% linear polymer). (c) 2006 Elsevier Ltd. All rights reserved.

Characterisation of an s-type low molecular weight glutenin subunit of wheat and its proline and glutamine-rich repetitive domain

The low molecular weight glutenin subunits (LMW-GS) are major components of the glutenin polymers which determine the elastomeric properties of wheat (Triticum aestivum L.) gluten and dough. They comprise a complex mixture of components and have proved to be difficult to purify for detailed characterisation. The mature LMW subunit proteins comprise two structural domains, with one domain consisting of repeated sequences based on short peptide motifs. DNA sequences encoding this domain and a whole subunit were expressed in Escherichia coli and the recombinant proteins purified. Detailed comparisons by spectroscopy (CD, FT-IR) and dynamic light scattering indicated that the repetitive and non-repetitive domains of the proteins formed different structures with the former having an extended conformation with an equilibrium between poly-L-proline II-like structure and type II’ b-turns, and the latter a more compact globular structure rich in a-helix. Although the structures of these two domains appear to form independently, dynamic light scattering of the whole subunit dissolved in trifluoroethanol(TFE) suggested that they interact, leading to a more compact conformation. These observations may have relevance to the role of the LMW-GS in gluten structure and functionality.

Central alpha(2) adrenergic receptors and cholinergic-induced salivation in rats

Salivation induced by intraperitoneal (i.p.) injections of pilocarpine (cholinergic agonist) is reduced by intracerebroventricular (i.c.v.) injections of moxonidine (alpha(2) adrenergic and imidazoline receptor agonist). In the present study, we investigated the involvement of central alpha(2) adrenergic receptors in the inhibitory effect of i.c.v. moxonidine on i.p. pilocarpine-induced salivation. Male Holtzman rats with stainless steel cannula implanted into the lateral ventricle (LV) were used. Saliva was collected using pre-weighted small cotton balls inserted into the animal's mouth under ketamine (100 mg kg(-1)) anesthesia. Salivation was induced by i.p. injection of pilocarpine (4 mu mol kg(-1)). Pilocarpine-induced salivation was reduced by i.c.v. injection of moxonidine (10 nmol) and enhanced by i.c.v. injections of either RX 821002 (160 nmol) or yohimbine (320 nmol). The inhibitory effect of i.c.v. moxonidine on pilocarpine-induced salivation was abolished by prior i.c.v. injections of the alpha(2) adrenergic receptor antagonists, RX 821002 (160 nmol) or yohimbine (160 and 320 nmol). The alpha(1) adrenergic receptor antagonist prazosin (320 nmol) injected i.c.v. did not change the effect of moxonidine on pilocarpine-induced salivation. The results suggest that moxonidine acts on central alpha(2) adrenergic receptors to inhibit pilocarpine-induced salivation, and that this salivation is tonically inhibited by central alpha(2) adrenergic receptors. (C) 2002 Elsevier B.V. All rights reserved.

Moxonidine reduces pilocarpine-induced salivation in rats

Cholinergic, agonists activate salivation and the alpha (2)-adrenergic and imidazoline receptor agonists induce opposite effects. In the present study, we investigated the effects of intracerebroventricular (i.c.v.) or intraperitoneal (i.p.) injection of moxonidine (an a-adrenergic and imidazoline receptor agonist) on the salivation induced by the cholinergic agonist pilocarpine. Male Holtzman rats wish stainless steel cannula implanted into the lateral ventricle (LV) were used. In rats anesthetized with tribromoethanol (200 mg kg(-1)), saliva was collected using pre-weighed small cotton balls inserted in the animal's mouth. The treatment with moxonidine (5, 10 and 20 nmol in 1 mul) injected,i.c.v. reduced the salivation induced by pilocarpine (1 mg kg(-1)) injected i.p. (48 +/- 5, 17 +/- 2 and 15 +/- 2 mg min(-1) vs. control, 73 +/- 7 mg min(-1)). The same doses of moxonidine injected i.c.v. also reduced the salivary secretion induced by pilocarpine (500 nmol in 1 mul). injected i.c.v. (44 +/- 1, 14 +/- 2 and 20 +/- 3 mg min(-1) vs. control, 51 +/- 2 mg min(-1)). Injection of moxonidine (20 nmol in 0.1 ml) i.p. produced no chance on i.p. pilocarpine-induced salivation (58 +/- 4 mg min(-1) vs. control, 50 +/- 4 mg min(-1)). The results show that central, but not peripheral, injection of moxonidine inhibit,. pilocarpine-induced salivation, suggesting that central mechanisms activated by alpha (2)-adrenergic/imidazoline agonists inhibit cholinergic-induced salivation in rats. (C) 2001 Elsevier B.V. B.V. All rights reserved.

Moxonidine and central alpha(2) adrenergic receptors in sodium intake

Central injections of the alpha(2) adrenergic/imidazoline receptor agonist moxonidine inhibit water and NaCl intake in rats. In the present study, we investigated the possible involvement of central alpha(2) adrenergic receptors on the inhibitory effect of moxonidine in 0.3 M NaCl intake induced by 24 h sodium depletion. Male Holtzman rats with stainless-steel cannulas implanted into the lateral ventricle (LV) were used. Sodium depletion was produced by the treatment with the diuretic furosemide (20 mg/kg of body weight) injected subcutaneously + 24 h of sodium-deficient diet. Intracerebroventricular (icv) injections of moxonidine (20 nmol/l mul) reduced sodium depletion-induced 0.3 M NaCl intake (6.6 +/- 1.9 ml/120 min vs. vehicle: 12.7 +/- 1.7 ml/120 min). Pre-treatment with the alpha(2) adrenoreceptor antagonists RX 821002 (80 nmol/l mul), SK&F 86466 (640 nmol/l mul) and yohimbine (320 nmol/3 mul) injected icv abolished the inhibitory effect of icv moxonidine on sodium depletion-induced 0.3 M NaCl intake (13.3 +/- 1.4, 15.7 +/- 1.7 and 11.8 +/- 2.2 ml/120 min, respectively). The results show that the activation of alpha(2) adrenoreceptors is essential for the inhibitory effect of central moxonidine on sodium depletion-induced NaCl intake. (C) 2003 Elsevier B.V. All rights reserved.

Central muscarinic receptors signal pilocarpine-induced salivation

Although cholinergic agonists such as pilocarpine injected peripherally can act directly on salivary glands to induce salivation, it is possible that their action in the brain may contribute to salivation. To investigate if the action in the brain is important to salivation, we injected pilocarpine intraperitoneally after blockade of central cholinergic receptors with atropine methyl bromide (atropine-mb). In male Holtzman rats with stainless steel cannulas implanted into the lateral ventricle and anesthetized with ketamine, atropine-mb (8 and 16 nmol) intracerebroventricularly reduced the salivation induced by pilocarpine (4 mumol/kg) intraperitoneally (133 +/- 42 and 108 +/- 22 mg/7 min, respectively, vs. saline, 463 +/- 26 mg/7 min), but did not modify peripheral cardiovascular responses to intravenous acetylcholine. Similar doses of atropine-mb intraperitoneally also reduced pilocarpine-induced salivation. Therefore, systemically injected pilocarpine also enters the brain and acts on central muscarinic receptors, activating autonomic efferent fibers to induce salivation.

Inhibition of central angiotensin II-induced pressor responses by hydrogen peroxide

Fundação de Amparo à Pesquisa do Estado de São Paulo (FAPESP)

Involvement of central alpha(1)-adrenoceptors on renal responses to central moxonidine and alpha-methylnoradrenaline

Fundação de Amparo à Pesquisa do Estado de São Paulo (FAPESP)