Maisterikurssin opiskelijoiden käsityksiä johtamisen opiskelusta maisterikurssilla

Tutkielmassa selvitettiin sotatieteiden maisterikurssi 4 johtamisen opiskelijoiden käsityksiä johtamisen syventävien opintojen opiskelusta. Ilmiötä tarkasteltiin vakituiseen upseerin virkaan opiskelevien oppilasupseerien näkökulmasta. Tutkimuksen keskeisenä tavoitteena oli kuvata miten opinnot tukevat johtajana kehittymistä sekä tuoda esille niitä opintojaksoilla käytettyjä oppimismenetelmiä, jotka opiskelijat näkevät tehokkaimmiksi oppimisen ja johtajana kehittymisen kannalta. Lisäksi kuvattiin opiskelijoiden käsityksiä siitä, miten opinnot vastaavat työelämän tarpeita. Työn tarkoituksena oli selvittää opiskelijoiden käsityksiin perustuvia havaintoja ja tuottaa kehitysideoita johtamisen opinnoista. Tutkimuksen pääkysymyksenä oli: Millaisia ovat maisteriopiskelijoiden käsitykset johtamisen pääaineopinnoista? Pääkysymykseen haettiin vastausta seuraavien alatutkimuskysymysten avulla: 1) Miten opinnot tukevat johtajana kehittymistä? 2) Millaiset oppimismenetelmät opiskelijat näkevät tehokkaimmiksi? 3) Kuinka opiskelijat kokevat opintojen vastaavan työelämän tarpeita? Tutkimus koostui empiirisestä kyselytutkimuksesta sekä sitä tukevasta teoreettisesta osasta. Teoreettisessa osuudessa tarkasteltiin johtamisen ja oppimisen takana vaikuttavia teorioita sekä johtamisen syventävien opintojen teoreettista oppimisympäristöä. Tutkimuksen empiirisessä osuudessa tarkasteltiin aihetta johtamisen opiskelijoiden käsitysten kautta. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena fenomenografisella tutkimusotteella. Aineisto kerättiin avoimia kysymyksiä sisältävällä kyselylomakkeella. Tutkimuksen kohdejoukon muodostivat johtamisen syventäviä opintoja suorittavat sotatieteiden maisterikurssin 4 maasotalinjan oppilasupseerit. Kyselyllä kerätyn aineiston analysointi toteutettiin fenomenografisen analyysimallin mukaisesti. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että johtamisen opiskelu kehittää opiskelijoiden asiantuntijavalmiuksia sekä asiantuntijatehtävissä vaadittavia tiedonkäsittelytaitoja. Johtamisen opintojen sisältö ja rakenne ovat pääsääntöisesti asiaankuuluvia, sekä opinnoissa käytettävät opetus- ja oppimismenetelmät nykyaikaisia ja oppimista tukevia. Myös johtamisen oppimisympäristöä voidaan sanoa avoimeksi ja oppimista tukevaksi. Johtajana kehittymisen kannalta opinnoilla on varsin vähäinen merkitys. Opintojen suurimmat heikkoudet ovat niiden teoriapainotteisuus ja käytännön etäisyys.

Pohjoismaisen puolustusyhteistyön rajoitteet ja mahdollisuudet rakenteellisen realismin näkökulmasta

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan pohjoismaista puolustusyhteistyötä Tanskan, Norjan, Ruotsin ja Suomen osalta rakenteellisen realismin teoreettisesta näkökulmasta. Tutkimuksen menetelmä on teorialähtöinen laadullinen sisällön analyysi, jossa teoria määrittää tutkimuskohteet (aineiston) ja analyysitason (tarkastelun tarkkuuden). Tutkimuksessa käytetään tukevana menetelmänä voimasuhdeanalyysia valtioiden välisellä järjestelmätasolla tapahtuneiden muutosten arvioimiseksi. Tutkimusongelmana on selvittää, miten Pohjoismaiden rakenteelliset ominaisuudet rajoittavat tai edesauttavat pohjoismaisen puolustusyhteistyön syventämistä rakenteellisen realismin näkökulmasta. Rakenteellisen realismin avulla voidaan selittää kansainvälisen turvallisuuspolitiikan lopputuloksia ja tutkia valtioiden toisilleen muodostamia mahdollisuuksia ja rajoitteita. Tässä tutkimuksessa pohjoismaisen puolustusyhteistyön kehityksen tarkastelu on rajattu 2000-luvulle. Tutkimuksessa käytetään kahta toisiaan täydentävää rakenteellisen realismin teoriaa: Kenneth N. Waltzin voimatasapainoteoriaa ja Stephen M. Waltin uhkatasapainoteoriaa. Tämän lisäksi näiden teorioiden selitysvoimaa on parannettu muiden rakenteellisen realismin ja osittain uusklassisen realismin teorioilla. Teorioiden pohjalta on muodostettu tutkimuksen viitekehys, rajaukset ja ennakko-oletukset. Rakenteellisessa realismissa pienten valtioiden tutkimus on asetettava suurvaltojen välisten suhteiden viitekehykseen. Rakenteellisen realismin analyysitaso on karkea ja tutkimuksen kohteena ovat valtiot materiaalisina puolustuksellisina yksiköinä, mistä johtuen sisäpoliittiset tekijät, ihmisten käsitykset tai muut todellisuuden muodostukseen liittyvä problematisointi rajataan tarkastelun ulkopuolelle. Tutkimuksessa nousi esille, että Venäjän toimintavapaus on lisääntynyt huomattavasti 2000- luvulla ja se on muuttunut heikosta muiden valtioiden järjestelmäpaineita myötäilevästä valtiosta järjestelmään paineita aiheuttavaksi valtioksi. Venäjän toimintavapauden lisääntyminen on vähentänyt huomattavasti Pohjoismaiden turvallisuuspoliittista liikkumavapautta. Pohjoismaat nauttivat 2000-luvun alussa verrattain hyvää toimintavapautta, eikä pohjoismaiselle puolustusyhteistyölle tuolloin ollut tarvetta. Myöskään Nato-jäsenyyden hakeminen ei ollut Suomelle talouspoliittisesti kannattavaa. Ruotsin sotilaallinen voima toimi 2000-luvun alussa Itämerta tasapainottavana tekijänä, mutta sen sotilaallinen voima on kuitenkin heikentynyt 2000-luvulla samalla kun Venäjä on voimistunut. Lisäksi Suomen talous on muuttunut 2000-luvulla riippuvaisemmaksi Venäjän kaupasta ja erityisesti Venäjältä tuotavasta energiasta samaan aikaan, kun Suomen talous on muuttunut alijäämäiseksi. Edellä mainittujen tekijöiden yhteisvaikutus onkin muuttanut huomattavasti Ruotsin ja Suomen keskinäisriippuvaista turvallisuuspoliittista asemaa suhteessa Venäjään. Suomi muodostaa puskurivyöhykkeen Ruotsille ja samalla näiden valtioiden yhdessä muodostama puskurivyöhyke on tullut riippuvaiseksi muiden maantieteellisesti lähellä sijaitsevien ja riittävän omavaraisten Nato-valtio Tanskan ja Norjan kanssa tehtävästä yhteistyöstä, joka puolestaan Venäjän näkökulmasta, yhteistyön muodosta riippuen, joko vahvistaa tai vähentää Venäjän ja Pohjoismaiden välistä turvallisuusdilemmaa. Tanska ja Norja ovat talouden ja omavaraisuuden rakenteiden kannalta huomattavasti Suomea paremmassa asemassa. Lisäksi ne ovat tarkasteluajanjaksolla valmiiksi Naton jäseniä, jolloin niiden potentiaalisilla liittoutumisratkaisuilla ei ole ollut turvallisuuspoliittista merkitystä Venäjän kansallisen turvallisuuden varmistamisen kannalta. Tällä hetkellä Norjan ja Tanskan arktisen alueen intresseillä ei vielä ole negatiivista vaikutusta Venäjän ja Pohjoismaiden välisiin suhteisiin; riippuvuus on molemminpuolista arktisen alueen luonnonvarojen hyödyntämiseksi. Norjan ja Tanskan turvallisuuspoliittinen asema on sekin kuitenkin muuttunut Venäjän alivoiman muututtua merkittäväksi ylivoimaksi. Turvallisuusdilemmaa vahvistaa Itämerellä vastakkainasettelu idän ja lännen välillä; nollasummapeli, jossa Venäjän turvallisuus- ja talouspoliittiseen asemaan kohdistuu merkittäviä uhkia ja jossa Venäjällä samalla on merkittävä ylivoima kyvyissä turvallisuusdilemmaan vastaamiseksi. Suomen ja Ruotsin syventynyt keskinäinen puolustusyhteistyö on luonnollinen jatkumo tilanteessa, jossa Natoon liittyminen on muuttunut erittäin vaikeaksi ja myös Natoon osittain rinnastettavissa oleva pohjoismaiden puolustusyhteistyö Nato-maiden Tanska ja Norja kanssa. Pohjoismaita juridisesti sitomaton epävirallinen yhteistyö, jossa Suomi ja Ruotsi voivat säilyä Natoon kuulumattomina valtioina onkin rakenteellisen realismin näkökulmasta luonnollinen vaihtoehto nykyisessä järjestelmädynamiikassa pienille valtioille, jotka sijaitsevat manner-suurvalta Venäjän geopoliittisten intressien osalta keskeisellä alueella.

Yhteiskunnan muutos ja armeija : diskurssianalyysi 2010-luvun asevelvollisuuskeskustelusta

Yhteiskunnan muutoksen myötä käsitykset turvallisuudesta ovat muuttuneet. 1900-luvun maatalous- ja teollisuusyhteiskunnassa turvallisuus käsitettiin vielä hyvin valtiojohtoisesti. Nykyisessä tieto- ja hyvinvointiyhteiskunnassa turvallisuus merkitsee kaikkea yksilöiden turvallisesta arjesta yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin suojeluun. Samalla kun suomalainen yhteiskunta on muuttunut, myös suomalainen asevelvollisuus on rakentanut omaa tarinaansa. Yhteiskunnan muutoksen myötä myös asevelvollisuutta on alettu arvostella ja sen oikeutusta kritisoida. Suomessa on alettu keskustella siitä, mikä merkitys asevelvollisuudella on nyky-yhteiskunnan turvallisuuden tuottajana. Tämän tutkielman tavoitteena oli analysoida 2010-luvun julkista asevelvollisuuskeskustelua. Analyysi kohdistui niihin merkityksiin, mitä asevelvollisuudelle on annettu suomalaisen yhteiskunnan turvallisuuden tuottajana. Kysymys oli siis siitä, miten suomalainen yhteiskunta näkee asevelvollisuuden turvallisuuden tuottajana 2010-luvulla. Lisäksi havainnoitiin yhteiskunnan muutoksen vaikutusta näihin merkityksiin. Tutkielman ylempänä teoreettisena viitekehyksenä toimi sosiaalinen konstruktivismi, jonka mukaan kieli rakentaa ja uusintaa sosiaalista todellisuutta sekä merkityksiä. Näitä kielen rakentamia merkityksiä pyrittiin tarkastelemaan kriittisen diskurssianalyysin keinoin. Kriittisen diskurssianalyysin konteksti muodostettiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkielman aineisto oli kaksiosainen. Ensimmäisen osan muodosti alan tutkimuskirjallisuu-den lisäksi valtiohallinnon julkaisemat asiakirjat. Näistä merkittävimpinä olivat Suomen tur-vallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot. Aineiston toisen osan muodosti 2010-luvun julkinen asevelvollisuuskeskustelu, joka kerättiin Suomen kymmenen suurimman sanomalehden internetarkistoista. Lisäksi aineiston toisen osan muodostivat tasavallan presidentin puheet, puolustusvoimien komentajan puheet, maavoimien tiedotuskampanja syksyltä 2013, valtiohallinnon asevelvollisuutta kehittävät raportit sekä ”ohi on” –kampanjan tukijoiden ja kampanjaan osallistuneiden järjestöjen kannanotot. Tutkielman perusteella 2010-luvun asevelvollisuuskeskustelussa käydään valtakamppailua ideologioiden välillä. Perinteisen realistisen turvallisuuskäsityksen mukainen sotilaallinen ideologia on yleisen asevelvollisuuden kannattajien keskuudessa merkityksellinen. Yhteiskunnan muutoksen vuoksi asevelvollisuutta kuitenkin perustellaan enenevässä määrin sen yksilöä ja yhteiskuntaa hyödyttävillä vaikutuksilla. Tällä tavoin pyritään rakentamaan yleinen asevelvollisuus legitiimiksi sosiaaliseksi ja poliittiseksi instituutioksi. Valtakamppailun toisen puolen muodostavat yleisen asevelvollisuuden kritisoijat, jotka kritisoivat asevelvollisuutta yksilön ja yhteisöjen turvallisuuden kautta. Heidän turvallisuuskäsitykseensä pakkoon perustuva yleinen asevelvollisuus ei sovi. Tästä johtuen he ehdottavat asevelvollisuudesta luopumista ja sen korvaamista vapaaehtoisuuteen perustuvalla maanpuolustusmallilla.

Aseellinen voima Yhdysvaltojen strategisena instrumenttina 2000-luvulla

Tutkimuksen kohteena on Yhdysvaltojen aseellinen voimankäyttö 2000-luvulla. Tavoitteena on ymmärtää miten Yhdysvaltojen aseellisen voimankäytön merkitys kansallisten etujen tavoittelussa on muuttunut George W. Bushin ja Barack Obaman presidenttikausien aikana. Muutos liittyy myös laajempaan sodankuvan muutokseen länsimaissa kylmän sodan jälkeisellä ajanjaksolla. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu modernin konstruktivismin ja tieteellisen realismin varaan. Analyysissa tarkastellaan sekä Yhdysvaltojen aseellisen voimankäytön tilanteita ja tapoja että virallisia puheita ja lausuntoja, joissa Yhdysvallat on toimiaan perustellut. Teoreettisen viitekehyksen mukaisesti Yhdysvaltojen presidenttien puheiden katsotaan liittyvän yhdysvaltalaisiin käsityksiin aseellisesta voimankäytöstä ja samalla yhdessä aseellisen voimankäytön kanssa muokkaavan edelleen näitä käsityksiä. Ajallisesti tutkimus rajattiin presidenttien George W. Bush ja Barack Obama hallintokausille aikavälille 20.01.2001‒4.3.2014. Aseelliseen voimaan ja sen käyttöön liittyviä käsityksiä etsittiin presidenttien puheista ja empiirisen analyysin kohteiksi valittiin tilanteet, joissa Yhdysvallat oli käyttänyt aseellista voimaa tai aseellisen voiman käyttämättä jättäminen oli aiheuttanut keskustelua. Aseellisen voimankäytön merkityksen muuttuminen kansallisten intressien tavoittelussa ilmenee tarkastelulla ajanjaksolla monella tavalla. Tarkastelujakson alussa Yhdysvalloilla oli yleisen, 1990-luvun kuluessa vakiintuneen käsityksen mukaan ennen kaikkea teknologisen etumatkansa vuoksi maailman tehokkaimmat asevoimat, mutta käsitykset sodasta eivät muodostaneet koherenttia kokonaisuutta. Vuoden 2001 jälkeen terrorisminvastaisesta sodasta muodostui tärkein Yhdysvaltojen johtaja-asemaa ja aseellisen voiman käyttöä kansainvälisessä järjestelmässä selittävä viitekehys. Sotilaalliset takaiskut ja liittolaisten painostaminen kuitenkin kuluttivat voimavaroja ja heikensivät sodan oikeutusta kansainvälisessä järjestelmän piirissä. Obama pyrki esiintymään vaihtoehtona Bushin politiikalle erityisesti suhtautumisellaan aseellisen voiman käyttöön ja terrorismin muodostamaan uhkaan. Yhdysvaltojen toiminta perustuu kansainväliseen turvallisuusyhteistyöhön ja kynnys aseellisen voiman käyttöön on kasvanut. Vaikka konkreettinen voimankäyttö on vähentynyt Obaman kausilla, monet sotaan ja aseelliseen voimaan liittyvät käsitykset ovat kuitenkin pysyneet miltei muuttumattomina verrattuna Bushin kausiin. Yhdysvaltojen tapa käyttää voimaa Obaman kausilla osoittaa että käsitykset aseellisesta voimasta perustuvat edelleen vahvasti teknologian tuottamaan suorituskykyyn. Mikäli Yhdysvallat käyttää aseellista voimaansa lähitulevaisuudessa, perustuvat toimintaa ohjaavat periaatteet yhteistyöhön alueellisten toimijoiden kanssa ja teknologiakeskeiseen sodankäyntiin.

Hiljaisen tiedon jakamiseen vaikuttavat organisaatiokulttuuriset tekijät

Tässä tutkimuksessa selvitetään hiljaisen tiedon jakamiseen vaikuttavia organisaatiokulttuurillisia tekijöitä sotilasorganisaatiossa kantahenkilökunnan näkökulmasta. Hiljainen tieto ymmärretään tutkimuksessa henkilökohtaisena, kokemusperäisenä ja kontekstisidonnaisena. Se on osa sotilaan ammattitaitoa ja se ilmenee näkemyksinä, intuitiona, aavistuksina sekä kykynä ratkaista nopeasti ja varmasti ongelmallisia tilanteita tarkoituksenmukaisella tavalla. Hiljaisen tiedon jakamiseen vaikuttavat motivaatio ja mahdollisuus jakaa sitä sekä organisaation yksilöiden muodostamat käsitykset tiedon luonteesta. Organisaatiokulttuuri määritellään tutkimuksessa Edgar Scheinin mukaan monimutkaisen ryhmäprosessin lopputulokseksi, joka ilmenee useilla tasoilla. Nämä tasot ovat kulttuurin artefaktit ja luomukset, arvot sekä perusoletukset. Organisaatiokulttuurissa on kysymys yhteisten kokemusten myötä muotoutuneista ja vahvistuneista hallitsevista ajattelu- ja toimintatavoista. Tutkimuksessa vastataan seuraaviin kysymyksiin: 1. Miten organisaatiokulttuuri vaikuttaa hiljaisen tiedon jakamiseen? a. Miten organisaatiokulttuuri vaikuttaa hiljaisen tiedon jakamisen motivaatioon? b. Miten organisaatiokulttuuri vaikuttaa hiljaisen tiedon jakamisen mahdollisuuksiin? c. Miten organisaatiokulttuuri vaikuttaa hiljaisen tiedon luonteeseen? Tutkimuksen teoreettinen viitekehys yhdistää Scheinin organisaatiokulttuuriteorian sekä Minu Ipen tiedon jakamisen viitekehyksen. Siinä organisaatiokulttuurin eri tasot nähdään vaikuttajina hiljaisen tiedon jakamisen motivaatioon, mahdollisuuksiin sekä hiljaisen tiedon luonteeseen. Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena. Tutkimusaineisto koostuu kymmenestä perusyksiköissä palveleville upseereille suunnatusta puolistrukturoidusta teemahaastattelusta, jotka analysoitiin sisällönanalyysimenetelmällä. Tutkimustulosten mukaan organisaation henkilöstön sisäiset normit olivat selkeimpiä vaikuttajia tiedon luonteeseen ja etenkin tiedon arvoon. Tiedon jakamisen mahdollisuuksiin vaikuttivat selkeimmin organisaation jäsenten suhtautuminen hiljaiseen tietoon sekä heidän arvonsa. Kulttuuria ilmentävät artefaktit ja henkilöstön normit olivat puolestaan selkeimpiä vaikuttajia henkilöstön motivaatioon jakaa hiljaista tietoa. Hiljaisen tiedon jakamiseen positiivisesti vaikuttavia tekijöitä havaittiin yhteisökeskeisyydes-sä, hallitsevassa tai symbioottisessa suhteessa luontoon sekä auktoriteettisessa tai konsensuk-seen pyrkivässä suhtautumisessa todellisuuden ja totuuden luonteeseen. Negatiivisia vaiku-tuksia puolestaan havaittiin yksilökeskeisyydessä, yhteistyöhakuisuudessa sekä passiivisessa suhteessa luontoon ja objektiivisessa suhtautumisessa todellisuuden ja totuuden luonteeseen.

Oralismin uhrit. Diskurssianalyysi viittomakielisten kuurojen lapsuus- ja nuoruusajasta kokemuskertomusten valossa

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen viittomakielisten kuurojen kokemuskertomuksia oralismin aikakautena eli aikakautena, jolloin viittomakielen käyttö oli kuurojenkouluissa kielletty. Tutkimuksessani tuon esille, miten kertojat tulkitsevat oralismin aikaa tämän päivän valossa ja mitä samankaltaisuuksia ja eroavuuksia haastateltavien kertomuksista löytyy. Selvitän myös, miten kollektiiviset kokemukset näkyvät kuurojen elämässä nykyään. Myös aineistoni ja kuurojen kirjallisen historian yhtymäkohdat ja eroavuudet ovat kiinnostukseni kohteena. Lisäksi selvitän, miten käsitykset oralismin ajasta muuttuivat sen mukaan, mitä nuoremmista kertojista oli kyse. Tutkimukseni on kvalitatiivinen tutkimus, jossa tutkimusaineisto on hankittu pääasiassa haastattelujen avulla ja haastattelutilanteita havainnoimalla. Haastateltavina oli kymmenen (10) viittomakielistä kuuroa, jotka olivat syntyneet 1920-60-luvuilla. Aineiston analyysimenetelmänä käytin diskurssianalyysia. Haastatteluaineistosta poimin ensin seuraavat teemat: koulumuistot, perhe ja koti, kuurojen yhteisö ja kulttuuri, kieli sekä identiteetin muodostuminen ja itsenäistyminen. Näiden pohjalta rakensin neljä diskurssia: Uhri-, uhma-, yhteisöllisyys- ja yhteiskunnallinen diskurssi. Luvut 3 ja 4 rakentuvat valitsemistani teemoista siten, että teoria osuutta seuraa välittömästi haastatteluaineistostani löytyneet vastaavat teemat. Teoria ja aineistoni etenevätkin teemoista toiseen vuoropuhelunomaisesti. Tästä johtuen jo näissä luvuissa näkyy myös aineiston analyysiä. Uhridiskurssi nousi aineistossa voimakkaimmin esille. Kertojat olivat alistetussa asemassa. Erityisesti persoonaltaan vahvimmat kertojat asettuivat vähitellen kapinoimaan ja puolustamaan arempia koulutovereitaan (uhmadiskurssi). Kertojat kokivat kuurojen yhteisöllisyyden tärkeänä voimavarana taistelussa valtaapitäviä vastaan. Kouluajan päätyttyä kuurojenyhdistyksistä muodostui yhteisöllisyyttä ja omaa identiteettiä ylläpitävä turvaverkko (yhteisöllisyysdiskurssi). Käsitykseni mukaan kaikki edellä mainitut diskurssit ovat yhteiskunnallisen diskurssin seurausta, sillä valtaapitävät toimivat oralismin aikaisia lakeja ja normeja noudattaen. Aineistoni perusteella oralismin ja viittomakielisen ajan välissä oli myös sukupolvi, jota nimitän murrosvaiheen sukupolveksi.

Suomalaisen metsäluonnon lukutaidon historiaa – Ihmisen ja koivun muuttuva suhde Suomessa 1730-luvulta 1930-luvulle

Tutkimus on perustutkimus suomalaisten metsäluonnon lukutaidosta ja käsityksistä koivusta ja sen käytöstä kahdensadan vuoden ajalta. Valitun ajanjakson sisällä on ollut mahdollista havaita sekä perinteisen maanviljelyajan että teollisen ajan metsäluonnon lukutaidon yhtäläisyydet ja erot. Yhteistä koko jaksolle on ollut huoli metsien riittävyydestä ja oikeasta hoidosta. Eroja on ollut metsänkäyttötavoissa perinteisen luontaistalouden muututtua teollisuuden ajan kulutusyhteiskunnaksi. Tutkimuksen pääkysymykset ovat:1) Miten suomalaisten metsäluonnon lukutaito ja käsitykset koivusta ja sen resursseista ovat muuttuneet 1730-luvulta 1930-luvulle ja 2) mitkä seikat ovat näihin muutoksiin vaikuttaneet? Tutkimuksen esimerkkinä metsäluonnon lukemisesta on suomalaisten suhde koivuun. Tutkimuksessa tarkastellaan ympäristön lukutaidon avulla, miten ihminen ymmärtää ja tulkitsee ympäristöään tässä tutkimuksessa metsäluontoa. Ympäristön lukutaito on kokonaisvaltaista luonnon ymmärtämistä, tulkitsemista ja määrittelemistä huomioiden, elämysten, arvojen, asenteiden ja tiedon avulla. Taidon perustana on paikallisten, alueellisten, yhteiskunnallisten, kulttuuristen ja historiallisten tekijöiden synnyttämä henkilökohtainen ymmärrys. Sen oppiminen on pitkäaikaisen harjaantumisen tulos, ja se on henkilökohtainen taito, joka vaihtelee eri yksilöillä. Tiedonsiirto sukupolvelta toiselle tapahtuu yhteisön sisäisessä kanssakäymisessä. Ympäristön lukutaito ei ole geneettistä vaan opittua. Tuotanto-olosuhteiden muutokset vaikuttavat metsäluonnon lukemiseen. Kaskiviljelijä näki metsän toisenlaisena kuin teollisuuden tarpeisiin puuta hankkinut ostaja tai puunkaataja. Vallassa olevat mielipidevaikuttajat määrittelevät oman aikansa ympäristöongelmat, he määrittelevät myös kenen syytä ongelmat ovat. Metsien häviäminen on aiheuttanut kautta historian ympäristöongelmia eri puolilla maapalloa. Niihin on suhtauduttu eri aikoina eri tavoin; metsäluontoa on luettu eri kulttuureissa ja eri aikoina eri tavalla. Näin on tapahtunut myös Suomessa. Keskeinen tutkimuksen tulos on kahdensadan vuoden ajalta saatu tieto, miten metsien häviämisen pelko on havaittu ja perusteltu, miten tähän pelkoon on suhtauduttu ja mihin toimenpiteisiin ryhdytty. Suomalaisten metsäluonnon lukemisen historian tunteminen auttaa näkemään menneisyydessä tehdyt virheet ja oikeat teot. Tutkimuksen tuloksia voi soveltaa suunniteltaessa ja kehitettäessä erilaisia ympäristön lukutaidon sovellusmuotoja ja opetusta sekä tulevaisuuden metsänhoidon ympäristötietoisuuden lisäämiseen tähtääviä toimenpiteitä sekä Suomessa että muissa maissa. Sen tuloksien pohjalta on myös hyvä jatkaa suomalaisen metsäluonnon lukemisen historian perustutkimusta kaskikauden ja teollisen ajan murroksesta nykypäivään.

Työntekijöiden näkemyksiä henkilöstön johtamisesta organisaatiomuutoksessa - case RMVK:n keskittäminen Imatralle

Rajavartiolaitos aloitti vuonna 2013 talouden sopeuttamisohjelman, jonka osana Raja- ja merivartiokoulun toiminnot keskitettiin Imatralle. Raja- ja merivartiokoulun keskittämisellä tavoiteltiin 1,2 miljoonan euron säästöä. Espoon koulutuskeskuksesta luovuttiin 1.6.2014, minkä seurauksena noin 40 virkamiehen työpaikka vaihtui. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten Espoon toimipisteessä palvelleet kokivat henkilöstön johtamisen Raja- ja merivartiokoulun keskittäessä toimintansa Imatralle, ja mistä kokemukset saattoivat johtua. Tutkimusongelma olikin, miten Raja- ja merivartiokoulun Espoon koulutuskeskuksessa palvellut henkilökunta koki henkilöstön johtamisen organisaatiomuutoksessa? Tutkimus oli laadullinen tapaustutkimus, jonka tutkittava ilmiö oli Espoon toimipisteessä palvelleiden näkemykset, kokemukset ja käsitykset. Henkilöstön näkemykset kerättiin verkkokyselyllä, joka lähetettiin kolmelletoista Espoon toimipisteessä palvelleelle henkilölle. Verkkokyselyyn vastasi Espoon koulutuskeskuksen työntekijöitä eri organisaatiotasoilta. Henkilöiden näkemykset analysoitiin tutkimuksessa teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla. Tutkimuksen teoriapohjana käytettiin henkilöstö- ja muutosjohtamisen useita eri kirjallisia lähteitä. Teorian avulla henkilöstön näkemyksiä kategorisoitiin, ja pyrittiin tulkitsemaan, mistä näkemykset saattoivat johtua. Henkilöstön näkemyksistä ilmeni, että henkilöstöllä oli paljon erilaisia näkemyksiä henkilöstön johtamisesta Raja- ja merivartiokoulun keskittäessä toimintansa Imatralle. Erilaisia näkemyksiä esiintyi esimerkiksi oman esimiehen toiminnasta, johtamisen johdonmukaisuudesta, organisaation tarjoamassa tuesta ja muutoksen viestimisestä. Tutkimuksessa kävi myös ilmi, että Raja- ja merivartiokoulun keskittäminen Imatralle aiheutti vastustusta henkilöstössä. Lisäksi työntekijöiden henkilökohtainen elämäntilanne aiheutti muutostilanteessa haasteita työntekijöille. Tutkimuksessa havaittiin, että henkilöstöä johdettiin pääsääntöisesti onnistuneesti, vaikkakin muutos tuntui osalle vastaajista haastavalta erinäisten syiden takia. Kehitettävää henkilöstön johtamisessa olisi vielä ollut viestinnän avoimuudessa ja aikatauluttamisessa, henkilöstön yksilöllisemmässä kohtaamisessa ja henkilökohtaisten ongelmien ratkaisemisessa. Johtamisessa on myös muistettava, että suuret muutokset aiheuttavat aina vastustusta. Muutosjohtajan tulee myös ottaa huomioon henkilöstön mahdollinen lamaantuminen suuressa muutoksessa.

Ohion.fi - sivustolla esiintyviä käsityksiä asevelvollisuudesta

Yleisen asevelvollisuuden tarpeesta ja Suomen tavasta järjestää sotilaallinen puolustus on käyty keskustelua sodan kuvan ja turvallisuusympäristön muuttuessa. Ohi on -kampanjan tarkoituksena oli kerätä 50 000 nimeä kansalaisaloitteeseen, jolla lakkautettaisiin yleinen asevelvollisuus vanhentuneena puolustusratkaisuna. Kampanja ei saanut kerättyä tarvittavaa määrää nimiä, mutta sai aikaiseksi yhteiskunnallista keskustelua yleisen asevelvollisuuden nykytilasta ja siihen kohdistuvista muutospaineista. Tässä tutkimuksessa tutkitaan Ohion.fi -sivustolla esiintyviä käsityksiä asevelvollisuudesta. Tutkimusmenetelmänä on fenomenografinen analyysi. Aineisto koostuu sivustolta löytyvien kirjoittajien teksteistä. Sivustolta kerätty empiirinen aineisto esitellään analyysiluvussa ja kirjoittajien käsitykset tulkitaan. Käsityskategorioiksi muodostuivat tasa-arvo ja sukupuoli, oppiminen ja koulutus, muuttuvat uhkakuvat ja kustannukset. Jokaisen käsityksen taustalla vaikuttaa yhteiskunnalliset ja yksilölliset vaikutukset. Kaikkien käsitysten voidaan nähdä liittyvän yleiseen asevelvollisuuteen. Johtopäätöksissä todetaan, että Ohion.fi -sivustolla esiintyy hyvin erilaisia käsityksiä yleisen asevelvollisuuden tarpeellisuudesta ja sen vaikutuksista yksilöön ja yhteiskuntaan. Johtopäätösluvussa kirjoittajien teksteistä muodostuneita käsityksiä peilataan asevelvollisuuden tutkimuksiin ja malleihin. Pohdintaluvussa käsitellään asevelvollisuutta kokonaisvaltaisemmin ja pohditaan asevelvollisuuden tilaa turvallisuuspoliittisessa keskustelussa.

Maakaasu Suomen ja Liettuan energiastrategioissa

Euroopan unionin valtioiden energiaturvallisuus on kohdannut uudenlaisia uhkia ja mahdollisuuksia 2000-luvulla. Vuosina 2006 ja 2009 Itä-Euroopan venäläisestä maakaasusta riippuvaiset valtiot kärsivät lyhytkestoista toimitushäiriöistä Venäjän ja Ukrainan välisten maakaasukiistojen aikana. Vuonna 2014 pelko maakaasun hyödyntämisestä osana poliittisten päämäärien tavoittelua kasvoi entisestään Venäjän liitettyä Krim itseensä. Toisaalta liuskekaasu ja nesteytetyn maakaasun kuljetukset ovat johtamassa uudenlaisten maailmanlaajuisten maakaasumarkkinoiden syntyyn, mikä mahdollistaa erilaisia ratkaisuja valtioiden maakaasuhuoltovarmuuden parantamiseksi. Liettuan riippuvuus venäläisestä maakaasusta on päättymässä vuoden 2015 aikana samalla kun kaikki Suomen tuoma maakaasu tulee edelleen Venäjältä. Tutkielman tavoitteena on tarkastella Suomen ja Liettuan energiastrategioiden eroavaisuuksia lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä sekä selvittää syitä niiden taustalla. Tutkimusongelmaa lähestytään uusklassisen realismin näkökulmasta soveltamalla resurssihyödyntämismallia energiaturvallisuuteen. Tutkielma on toteutettu vertailevana tapaustutkimuksena ja luonteeltaan se on laadullinen. Analyysitapana tutkielmassa hyödynnetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä ja keskeisimpinä lähteinä tutkielmassa käytetään Suomen ja Liettuan vuosien 2013 ja 2012 kansallisia energiastrategioita sekä Euroopan komission arvioita ja raportteja jäsenvaltioista. Uusklassisen realismin resurssihyödyntämismalli esittää, että valtioiden valitsemiin strategioihin vaikuttavat kansainvälinen järjestelmä sekä valtioiden päättäjien käsitykset muista valtioista. Tarkastelun kohteeksi tutkielmassa valikoituivat Suomen ja Liettuan haavoittuvuudet maakaasun toimitushäiriöille sekä uhka joutua energia-aseen kohteeksi. Keskeisimmät erot valtioiden välillä haavoittuvuuden osalta liittyvät varmuusjärjestelyjen riittävyyteen, maakaasun osuuteen energiankulutuksessa sekä kauttakulkuvaltioiden olemassa oloon maakaasuverkostoissa. Venäjän energia-aseeseen liittyvän uhkan taustalla keskeiset erot Suomen ja Liettuan välillä liittyvät aikaisempaan historiaan ja toimitushäiriöihin sekä Venäjän etupiiriajatteluun ja pyrkimyksiin säilyttää vaikutusvalta Euroopan unionin alueella. Sovelletun teorian näkökulmasta korkean haavoittuvuuden ja uhkakuvakäsityksien seurauksena Liettua on pyrkinyt monipuolistamaan maakaasun toimittajiaan tiiviissä aikataulussa. Päinvastaisessa tilanteessa oleva Suomi sen sijaan on pidättäytynyt merkittävistä ponnistuksista energiaturvallisuuden parantamiseksi.

Kolahtaako Kotimainen? Kuluttajien käsitys SOK:n Kotimaista-tuotesarjan nestemäisten maitotaloustuotteiden laadusta

Kaupan omat merkit ovat perinteisesti mielletty heikkolaatuisiksi substituuteiksi valmistajien brändituotteille. Kaupan omia merkkejä myydään kuitenkin tällä hetkellä enemmän kuin koskaan, ja kaupan omat merkit ovat nousseet sellaiseen asemaan, että ne voivat olla laadukkaita sekä tarjota kuluttajille muutakin kuin taloudellista lisäarvoa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaiseksi kuluttajat kokevat SOK:n Kotimaista-tuotesarjan maitotaloustuotteiden laadun. Tutkimusongelmat olivat 1. Mistä tekijöistä kuluttajien käsitykset Kotimaista-tuotesarjan laadusta muodostuvat? 2. Millainen Kotimaista-tuotesarjan maitotaloustuotteiden laatu on kuluttajien mielestä verrattuna maitotaloustuotteissa yleisesti tärkeinä pidettyihin tekijöihin? sekä 3. Miten käyttökokemus sekä henkilökohtaiset ja tilannesidonnaiset tekijät vaikuttavat kuluttajien käsityksiin Kotimaista-tuotesarjan maitotaloustuotteiden laadusta? Tutkimuksen teoriaosuudessa käsitellään kaupan omien merkkien ominaispiirteitä sekä kuluttajan kokeman laadun muodostumista elintarvikkeissa. Tutkimusaineisto kerättiin sähköisenä kyselynä, johon vastaajia kutsuttiin Facebookin, Turun yliopiston sekä Turun Osuuskaupan verkkosivujen kautta. Näytteeseen vastaajia valikoitui 240. Kotimaista-tuotesarjan nestemäiset maitotaloustuotteet jaettiin neljään tuoteryhmään, jotka olivat maidot, kermat, jogurtit ja muut ruoanlaittoon liittyvät tuotteet. Kuluttajien käsityksiä Kotimaista-tuotesarjan laadusta verrattiin maitotaloustuotteissa yleisesti tärkeinä pidettyihin ominaisuuksiin epäparametristen testien avulla. Lisäksi tutkittiin käyttökokemuksen ja laatuarvioiden välistä yhteyttä. Tulosten perusteella voidaan todeta, että vastaajat kokivat Kotimaista-tuotesarjan laadukkaaksi. Ominaisuudet, joita vastaajat pitivät maitotaloustuotteissa tärkeimpinä, korostuivat parhaimpina Kotimaista-tuotesarjassa. Kotimaista-tuotesarjaa ei pidetty järin laadukkaana pakkauksen, eettisyyden ja lisäaineettomuuden osalta, mutta näitä ei koettu yleisesti tärkeiksi ominaisuuksiksi. Suomalaisuus nousi vahvasti esille Kotimaista-tuotesarjassa, joten tuotteiden kotimaisuus-imago toteutui hyvin. Käyttökokemus vaikutti käsitykseen laadusta muiden kuin jogurttien kohdalla. Suurempi käyttökokemus johti positiivisempaan käsitykseen laadusta. Vanhempi väestö koki laadun selvästi heikommaksi kuin nuoremmat, ja useammin S-ryhmässä asioivat kokivat laadun selvästi paremmaksi kuin harvemmin asioivat. Naiset kokivat laadun hieman paremmaksi kuin miehet. Tulotasolla, korkea-asteen koulutuksella ja kotitalouden koolla ei ollut vaikutusta käsityksiin Kotimaista-tuotesarjan maitotaloustuotteiden laadusta.

The Construction of ‘Disciplinary’ Violence Against Children — Social Workers’, Police Officers’ and Parents’ Rationales

This dissertation examines parental disciplinary violence against children in authority records and in the criminal procedure in Finland. The main aim is to analyze disciplinary violence, how it is defined, and how it is constructed as a crime by social workers, the police, and parents. This dissertation consists of four sub-studies and a summary article. In the first sub-study, I examine how disciplinary violence appears in child welfare documents and analyze the decision-making processes and measures taken by the child welfare workers. The second sub-study, utilizing police interview data, examines police officers’ perceptions of disciplinary violence, its criminalization, and its investigation. In addition to this analysis of police officers’ own perceptions, in the third sub-study, I use reports of crime and pre-trial investigation documents to look at what a typical suspicion of disciplinary violence coming to the attention of the police is and examine the decision-making processes of the police. Utilizing authority data, the fourth sub-study analyzes how parents rationalize the use of disciplinary violence to the authorities investigating these suspicions. The research provides findings that are unprecedented in Finland. Firstly, it was shown that social workers’ decision-making processes in suspicions of disciplinary violence follow three pathways of reasoning, with many factors taken into consideration; and in less than one-third of the cases, a request for criminal investigation has been made to the police. Secondly, it was verified that police officers hold different perceptions of disciplinary violence, and these perceptions have multiple effects on the investigation of these cases and the construction of disciplinary violence as a crime. Thirdly, the analysis of the reports of crime and pre-trial investigation documents showed that almost two-thirds of the cases of disciplinary violence had been sent to a prosecutor by the police and, thus, defined as a crime. However, in many cases, acts of disciplinary violence were often seen as ‘educational, petty one-off incidents’ and a possible trial and punishment for the perpetrator were seen as unreasonable. Fourthly, it was found that parents often try to neutralize and rationalize the violence they have used against their children, for example, either by denying the victim, the criminal intent, or the entire act, or relying on the necessity of the forbidden act. The dissertation concludes that disciplinary violence is defined and constructed in authority policies and practices, first and foremost, by the severity of the act, the nature of the act as continuous or singular, the perceived harm caused by the act to a child, and the perceptions of authorities regarding physical punishment of children. The asymmetrical power setting present in disciplinary violence and parents’ legitimized right to raise and discipline their children partly seem to explain why criminal-law processing of these suspicions of violence and understanding these as crimes is difficult. Finally, this research calls for more coherent and consistent authority practices and policies, achieved by educating authorities and increasing awareness on disciplinary violence, questions the need for a concept like ‘disciplinary’ violence, and suggests more emphasis on unambiguous perceptions of a child’s best interest.

Nettikoulussa – Opettajien käsityksiä nettikasvatuksesta ja nuorten nettikulttuurista

Tutkimuksessa kuvataan opettajien käsityksiä nettikasvatuksesta ja nuorten nettikulttuurista. Tehtävänä on kuvata kuuden opettajan näkemyksiä nuorten nettimaailmasta sekä oppilaan, että kasvattajan näkökulmasta. Tutkimus on lähtökohdiltaan kvalitatiivinen. Tutkimuksen metodologisena viitekehyksenä käytetään fenomenografista lähestymistapaa. Tutkimuksen tulosten mukaan opettajien käsitykset nuorten nettikulttuurista olivat hyvin moninaiset. Opettajien käsityksiä nuorten nettikulttuurista kuvasti vahva huoli nuorten arvoista ja suhteestaan mediakriittisyyteen. Nettikulttuuriin liittyen huolenaiheena olivat myös nuorten nettiriippuvuus, sekä huoli liikunnan vähentymisestä. Nämä aiheet heijastuivat vahvasti opettajien omiin nuoruudenajan kokemuksiin nuorisokulttuurista. Toisaalta internet ja sosiaalinen media nähtiin mahdollistavana, yhdistävänä tekijänä, joka heijastui koulun arkeen nuorten avoimuutena ja kokemusten jakamisena. Opettajien käsityksissä heijastui myös kulttuurin kokonaisvaltaisuus; miten Internet ja sosiaalinen media syö kulttuurin itseensä, kun kaikki toiminta siirtyy verkkoon. Nettikasvatuksen opettajat kokivat olevan hyvin harkinnanvaraista ja riippuvan omasta kiinnostuksesta aihetta kohtaan. Nettikasvattajina opettajat kokivat tärkeäksi mediakasvatuksen ja kriittisen tiedon etsinnän taidot. Vastuu ja sen jakaminen olivat merkittävä tekijä opettajien puhuessa nettikasvatuksestaan ja roolistaan siinä. Opettajat eivät halunneet mennä kodin tehtävien edelle, mutta rajan määrittäminen oli haasteellista. Vastavuoroisuus nettikasvatuksessa ja teknologisessa koulumaail-massa nähtiin hyvin merkittävä.

Työelämää kehittämässä - Aikuiskoulutusorganisaatioiden kehittämisasiantuntijat yritysmaailmassa

Tutkimus liittyi aikuiskoulutusorganisaatioiden työelämäyhteistyöhön sekä työelämän kehittämiseen. Tutkimuksen taustalla vaikutti valtakunnallinen työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä (TYKE) sekä ESR-rahoitteinen Aikuisopiskelun OpinOvi Varsinais-Suomessa -projekti. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia, mitä on kehittämisasiantuntijuus eri näkökulmista tarkasteltuna ja mikä on kehittämisasiantuntijan rooli aikuiskoulutusorganisaatiossa sekä toimittaessa yhteistyössä asiakasyritysten kanssa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostui TYKE-tehtävästä, valmennuksesta, työkaluista, asiantuntijuudesta sekä kehittämisestä ja kehittymisestä. Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena, tarkemmin toimintatutkimuksena. Tutkimuksessa käytettiin hyväksi toimintatutkimukselle ominaista triangulaatiota eli aineisto koostui haastatteluista, kyselyistä, observoinnista ja yritysohjausverkosto -työryhmän kokouksissa syntyneistä aineistoista sekä dokumenteista. Haastatteluja toteutettiin kaiken kaikkiaan neljätoista ja kyselyjä kaksi. Tutkimuksen tulokset saavutettiin fenomenografisen analyysin avulla. Tutkimuksen tulokset paljastavat yhteensä seitsemän erilaista käsitystä kehittämisasiantuntijuudesta: kehittämisasiantuntijuus asiakaspalveluna, myyntityönä, kumppanuutena, konsultointina, laadun kehittämisenä, yhteistyönä ja kontaktointina. Tulokset osoittavat, että kehittämisasiantuntijuus ymmärretään eri näkökulmista eri tavalla. Käsitykset olivat osittain toisiaan täydentäviä, päällekkäisiä, mutta myös joiltain osin jopa ristiriitaisia. Tutkimuksessa pohdittiin myös erikseen kehittämisasiantuntijan roolia aikuiskoulutusorganisaatiossa ja toimittaessa yhteistyössä asiakasyrityksen kanssa. Tulosten mukaan kehittämisasiantuntijuuden merkityksen uskotaan vain kasvavan entisestään tulevaisuudessa.

Nykytanssia vanhalla köysitehtaalla Manillan tehdastilojen muutos 1990–2010-luvuilla

Tutkimuksessa käsitellään köysitehdas Oy Manilla Ab:n tehdasrakennusten tilallista muutosta keskittyen erityisesti tehtaan uudelleenkäyttöönoton vaiheeseen 1990–2010-luvuilla. Turun Itäisellä Rantakadulla sijaitseva kiinteistö on osa vanhaa Aurajokisuun telakka- ja teollisuusaluetta, jonka Museovirasto on määritellyt myös valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Tontin kolmea rakennusta on laajennettu vaiheittain, vuosina 1866–1950, erilaisten teollisuusyritysten tarpeita vastaaviksi. Tehdasrakennukset ovat toimineet viinanpolttimona (Aura Ångbränneri), remmitehtaana (Dana) ja köysitehtaana (Manilla). Teollisuustoiminnassa rakennukset ovat olleet viimeksi 1980-luvulla, jonka jälkeen ne jäivät lähes tyhjilleen. Kiinteistön ostanut rakennustoimisto aikoi ensin saneerata tiloihin loft-asuntoja kunnes päätti purkaa rakennukset. Manillan tehdassalia vuodesta 1991 vuokrannut nykytanssiyhdistys Aurinkobaletti ry näki rakennuksissa potentiaalia turkulaisten kulttuuritoimijoiden silloiseen tilatarpeeseen ja perusti tehtaan suojelua sekä uuskäyttöä ajaneen Pro Manillasäätiön vuonna 1997. Säätiö käynnisti neuvottelut rakennustoimiston, Turun kaupungin ja museoviranomaisten kanssa, minkä myötä vanhan köysitehtaan rakennukset säilytettiin ja kunnostettiin luovan alan käyttöön 2000-luvulla. Vanha köysitehdas määriteltiin muutosprosessissa osaksi teollista kulttuuriperintöä ja rakennuskokonaisuus nimitettiin ’Manillan kulttuuritehtaaksi’. Uudet taide- ja kulttuuritoiminnot haastoivat kaupunkisuunnittelun käsitykset rappeutuvasta ja ongelmallisesta tehdaskiinteistöstä kohti vetovoimaista ja elävää kulttuurikeskusta. Rosoinen tehdastila sai uusia sosiaalisia ja kulttuurisia merkityksiä uuden käyttäjäryhmänsä myötä, kokoamalla turkulaisia luovan alan toimijoita saman katon alle. Muun muassa tehdasrakennuksissa joka vuosi pidettävän poikkitaiteellisen tapahtuman Tehdasfestivaali Manifestin tavoitteena on yhä vahvistaa ’Manillan kulttuuritehtaan’ omaehtoisuutta osana urbaania, kokemuksellista kaupunkitilaa. Tekeminen on vanhoissa tehdasrakennuksissa vaihtunut köydenpunomisesta nykytanssin koreografioiksi, teollisuussalit teatterinäyttämöiksi. Manillan tehtaan muutosprosessia on tarkasteltu tutkimuksessa rakennetun tilan analyysin keinoin havaittuna, käsitteellistettynä ja elettynä tilana. Teollisuustoiminnalta vapautuneiden rakennusten analyysi heijastaa myös laajemmin sosiaalisen ja materiaalisen ympäristön vuorovaikutussuhdetta – tilan arkisen käytön ja kokemusten suhdetta yhteiskunnallisiin muutosprosesseihin sekä kaupunkikehitykseen. Manillan tehdastilojen muutos on esimerkki paikallistason toimijoiden luomista vaihtoehtoisista visioista hylättyjen rakennusten käytölle.