Jatkuu ensi viikolla : television draamasarjan tuotantotavat ja tuottajuus

Opinnäytetyö on monimuototyö, joka koostuu kirjallisesta osasta sekä teososasta. Kirjallisessa osassa tutkin television draamasarjan tuotantoa ja tuotantoketjuja Suomessa ja Yhdysvalloissa. Käsiteltävänä on myös tuottajuus Suomessa ja se, miten tuotantotavat ovat muuttuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kirjallinen osa taustoittaa aluksi television katsomista Suomessa sekä käy läpi sarjamuotoisen televisiokerronnan synnyn Amerikassa sekä sen tulemisen Suomeen. Kolmannessa luvussa selvitetään amerikkalaista monimutkaista tv-tuotantokulttuuria käymällä läpi tv-sarjan tuotantoketju ideasta televisioensi-iltaan ja selventämällä käsikirjoittajien ja tuottajien työnkuvia sikäläisessä tuotantotiimissä. Neljännessä luvussa käsitellään kotimaisia tuotantokäytäntöjä ja -ketjuja sekä käydään läpi tuottajan roolia ja tehtäviä sekä niissä tapahtuneita kehityksiä ja alan muutoksia. Luvussa viisi pohditaan draamasarjaa sisällöllisesti sekä laadulliselta tasolta että kerronnalliselta kannalta. Kuudennessa luvussa pohditaan voisiko suomalainen ja amerikkalainen tuotantotyyli ottaa jotenkin oppia toisistaan, ja mitkä ovat eri tuotantomallien edut ja haitat. Lopussa tiivistetään opinnäytetyön tärkeimmät havainnot ja pohditaan vielä, mitkä ovat tekijän mahdollisuudet päästä eteenpäin oman sarjaidean kanssa. Lähdemateriaalina on käytetty amerikkalaista tuotantoon ja käsikirjoittamiseen liittyvää kirjallisuutta sekä suomalaista käsikirjoitus- ja mediakulttuurikirjallisuutta. Merkittävinä kotimaisina lähteinä toimivat alan ammattilaisten haastattelut. Työn myötä lukijalle selviää, kuinka suomalainen ja amerikkalainen televisiosarja syntyy. AV-alan työntekijöille ja opiskelijoille kiinnostavana tietona on alalla tapahtuneiden muutosten kartoittaminen sekä erityisesti tuotanto-opiskelijoille tuottajan roolin vahvistuminen. Opinnäytetyön teososa on myyntikansio tekijän omalle kuusiosaiselle tv-draamasarjaidealle.

Celebrating Creative Consciousness: Insights Into Oscar Wilde’s Aesthetics

Tutkielmani valottaa irlantilaisen kirjailijan Oscar Wilden (1854-1900) vähemmän tunnettua työtä ja ajattelua taidekriitikkona fin de sièclen ja modernismin välisen siirtymävaiheen estetiikassa. Wilden voidaan sanoa olleen edellä aikaansa estetiikkakäsityksensä suhteen: Hän käsittelee taidekritiikissään teemoja, jotka tulivat keskeisiksi modernismin ja postmodernismin myötä – esimerkiksi kielen pettävyyttä, sellaisten käsitteiden kuin ’todellisuus’, ’luonto’ tai ’yhteiskunta’ sattumanvaraisuutta sekä yhteisön ja yksilön identiteettien fragmentoitumista. Wilde myös kyseenalaistaa – paradoksien, kielellisten nokkeluuksien ja ironian avulla – monia länsimaisessa filosofiassa ’normatiivisina’ pidettyjä arvoja, kuten totuuteen pyrkimisen. Lisäksi hän haastaa taiteenkritiikin akateemisen tradition hylkäämällä sellaiset sen hyveinä pitämät piirteet kuin johdonmukaisuus ja ristiriidattomuus. Tarkastelen Wilden estetiikkakäsitystä pääasiassa esseekokoelman Intentions (1891), etenkin esseen Valehtelun rappio, sekä De Profundis –teoksen (1905) kautta. Tekstejä analysoimalla ja vertaamalla osoitan miten 1890-luvun alkupuolen ja vankilatuomiotaan istuvan Wilden estetiikkakäsitys muuttui ja kehittyi. Wilden kohdalla on syytä puhua taidefilosofiasta taiteenteorian sijaan. Hänen kriittiset esseensä eivät tähtää ’harmonisen’ kokonaisuuden luomiseen tai pragmaattis-loogisen mallin rakentamiseen taiteen ymmärtämiseksi vaan tulvivat ironiaa ja ristiriitaisuuksia. Wildella taideteoksen tarkasteluun liittyy aina eettisiä, ontologisia ja metafyysisiä kysymyksiä, jotka syventävät mutta myös monimutkaistavat esteettistä kokemusta. Keskeinen teema Wildelle onkin taiteen ja elämän vastakkainasettelu sekä niiden välisen yhteyden tunnistaminen ja tunnustaminen: taide on sekä autonomista että subjektiivista. Tämä paradoksi kulminoituu esteettisessä kokemuksessa. Wildelle luomistyö ja vastaanottajan elämys ovat tiedostamattomia prosesseja – tietoista luovuutta ei ole. Esteettinen kuitenkin voidaan yhdistää tietoisuuteen, mutta se edellyttää että myös tietoisuuden on oltava luovaa. Siksipä lähestyäkseen taidetta kritiikin on tultava enemmän taiteen kaltaiseksi – epänormatiiviseksi ja epäloogiseksi. Tässä prosessissa paradokseilla on merkittävä tehtävä: ne muistuttavat siitä, että puhuttaessa taiteesta ei ole oikeita vastauksia, on vain hyviä kysymyksiä.

Informational Aesthetics Measures

The Birkhoff aesthetic measure of an object is the ratio between order and complexity. Informational aesthetics describes the interpretation of this measure from an information-theoretic perspective. From these ideas, the authors define a set of ratios based on information theory and Kolmogorov complexity that can help to quantify the aesthetic experience

Television ja lehdistön kautta tunteita määrittämässä

Kirjallisuusarvostelu

Consistency and change in Finnish broadcasting policy : the implementation of digital television and lessons from the Canadian experience

Konsistens och förändring i finländsk etermediapolitik. Implementering av digital television och en jämförelse med Kanada Avhandlingen handlar om hur det finländska televisionssystemet förändrades i slutet av 1990-talet från en nationell institution till ett dualistiskt system som präglas av stark marknadsorientering. Syftet med avhandlingen är att förstå på vilket sätt en så snabb förändring kunde ske och analysera de institutionella faktorerna bakom utvecklingen. På teoretisk nivå diskuteras tesen om det nära sambandet mellan statliga politiska institutioner och rundradioverksamhetens institutioner. Avhandlingen består av två fallstudier. Den första sätter fokus på de första åren av den finländska televisionens digitaliseringsprocess som startade med starka industriell-nationalistiska motiveringar. Analysen, som baserar på offentliga dokument, sträcker sig framtill hösten 2001 då de digitala televisionssändningarna startade och regeringspropositionen om den nya kommunikationsmarknadslagen lämnades till riksdagen. Dessa policy-processer analyseras som en ”marknadisering” av de traditionella styrningsprinciper och idéer gällande finländsk rundradioverksamheten. En jämförelse mellan Finlands och Kanadas nationella rundradiopolitik gör att man kan koppla slutsatserna till den internationella utvecklingen. Jämförelsen visar hur kommunikationspolitiska linjen i de två länderna har kommit att likna varandra trots att ländernas tv-system och deras styrordningar är mycket olika. Exemplet med Kanada visar att den särskilda teknologin inte är viktig utan snarare de kommersiella intressen som står bakom och som beslutsfattare gärna döljer i en nationalistisk retorik. Studien visar att det är viktigt att beakta vilken tyngd man i politiken ger de två sidor som rundradioverksamheten består av: sändningsteknologin och verksamheten som en speciell kulturform. Nationalstatens handlingsutrymme minskar inom fältet om målet är att vara framgångsrik i konkurrensen i den nya internationella ekonomin. Enligt de nyliberalistiska principer som det politiska systemet överlag har tillägnat sig det är önskvärd men också helt inhemska institutionella traditioner och praxis som följdes i den finländska digitaliseringsprocessen främjade utvecklingen som ledde till att nästan alla ursprungliga nationella syften föll sönder.

Puolueiden keskustelutilaisuuksista mediatapahtumiksi. Television vaaliohjelmat ja niihin liittynyt sanomalehtijulkisuus 1960-luvulta 1980-luvulle

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan television vaaliohjelmia ja niihin liittynyttä sanomalehtijulkisuutta 1960-luvun alusta 1980-luvun lopulle. Tarkastelun kohteena ovat sekä eduskunta- että presidentinvaalien vaaliohjelmat. Tutkimusaineisto koostuu Yleisradion hallinto- ja ohjelmaneuvostojen pöytäkirjoista, vaaliohjelmien televisiotallenteista sekä vaaliohjelmia käsittelevistä sanomalehtikirjoituksista. Lehtiaineisto on kerätty Helsingin Sanomista, Ilta-Sanomista, Iltalehdestä, Aamulehdestä, Kansan Uutisista, Suomenmaasta sekä Suomen Sosialidemokraatista. Sanomalehtiaineistoa on täydennetty Yleisradion leikearkistoon kerätyillä lehtileikkeillä. Tutkimuksessa on analysoitu toisaalta television vaaliohjelmien kehitystä ja toisaalta vaaliohjelmiin liittynyttä sanomalehtikirjoittelua. Television vaaliohjelmien kehityksen osalta tutkimuksessa on kuvattu, millä tavoin vaaliohjelmia on eri aikoina tehty ja millaisia poliittisia kiistoja niiden tekemiseen on liittynyt. Sanomalehtiaineiston analyysissa on tarkasteltu sitä, mihin seikkoihin vaaliohjelmia käsittelevissä kirjoituksissa on kiinnitetty huomiota, millä tavoin lehdet ovat suhtautuneet ohjelmien toteutukseen ja millainen rooli ohjelmilla on nähty olleen vaalikampanjoinnissa. Väitöskirjan näkökulma on historiallinen, mikä merkitsee ajallisten kontekstien keskeisyyttä analyysissa. Tutkimuksessa on kiinnitetty huomiota sekä poliittisessa kulttuurissa että mediamaisemassa tapahtuneisiin muutoksiin. Vaaliohjelmat olivat 1960-luvulla tarkkaan säänneltyjä puolueiden välisiä keskustelutilaisuuksia, joissa toimittajilla ei ollut näkyvää roolia. Ohjelmien toteutuksesta vastasivat puoluemandaateilla toimineet Yleisradion ohjelma- ja hallintoneuvoston jäsenet, joten ohjelmien toteutuksen yksityiskohdista vastasivat puolueet. Puolueet riitelivät usein vaaliohjelmien toteutuksesta, mikä osoittaa, että puolueille television vaaliohjelmat olivat tärkeitä poliittisia foorumeita jo 1960-luvulta lähtien. Vaaliohjelmat jakautuivat kahteen erilaiseen ohjelmaformaattiin; vaalitentteihin ja suureen vaalikeskusteluun. Vaalitenteissä kunkin puolueen edustajat olivat vuorollaan ”altavastaajina”, joille muiden puolueiden edustajat esittivät kysymyksiä. Suuri vaalikeskustelu oli perinteisempi paneelikeskustelu, jossa poliitikot selvittivät vuorotellen kantojaan ajankohtaisiin poliittisin kysymyksiin. 1970-luvun puolivälissä vaalitenttien toteutuksessa tapahtui suuria muutoksia, kun toimittajat syrjäyttivät poliitikot vaalitenttien kyselijöinä. Suuri vaalikeskustelu säilyi ennallaan. Sanomalehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin oli 1960- ja 1970-luvuilla huomattavasti pidättyvämpää kuin poliitikkojen. Sanomalehdistön näkökulmasta television vaaliohjelmien tärkeimpänä tehtävänä oli puolueiden poliittisten linjausten esittely. Vaaliohjelmia käsittelevissä teksteissä esiteltiin pääasiassa poliitikkojen ohjelmissa pitämiä puheenvuoroja. Puoluelehdissä puheenvuorojen sisältöä arvioitiin aatteellisista lähtökohdista, sitoutumattomissa sanomalehdissä neutraalimmin. Vaaliohjelmien toteutukseen liittynyt kritiikki kohdistui toisaalta poliitikkojen puoluepropagandaan, toisaalta poliitikkojen liialliseen varovaisuuteen. Sanomalehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin säilyi ennallaan myös 1970-luvulla, jolloin vaaliohjelmia alettiin tehdä toimittajavetoisesti. Ainoa muutos liittyi vaaliohjelmakritiikkiin, joka kohdistui nyt poliitikkojen ohella myös toimittajiin, joiden katsottiin olleen ohjelmissa liian hyökkääviä. Suurin muutos vaaliohjelmiin liittyneessä kirjoittelussa tapahtui 1980-luvulla. Vaaliohjelmia käsitteleviä kirjoituksia julkaistiin sanomalehdistössä monikertainen määrä 1970-lukuun verrattuna. Samalla myös vaaliohjelmia käsittelevien kirjoitusten näkökulmat alkoivat muuttua, kun ohjelmin visuaalinen ulottuvuus alkoi olla yhä näkyvämmin esillä sanomalehtiin laadituissa analyyseissa. Lehdet alkoivat teettää säännöllisesti erilaisia tutkimuksia poliitikkojen pärjäämisestä ohjelmissa ja kirjoittaa vaalikeskusteluiden voittajista ja häviäjistä. Lisäksi lehtijutuissa arvioitiin poliitikkojen esiintymistä ja vaaliohjelmista välittyviä vaikutelmia. Vuoden 1982 presidentinvaaleissa uusista näkökulmista kirjoittivat erityisesti iltapäivälehdet, mutta vuosikymmenen jälkipuoliskolla samankaltaisia lähestymistapoja omaksuivat myös Helsingin Sanomat ja Aamulehti. Niiden vaaliohjelmia käsittelevissä uutisissa kiinnitettiin yhä useammin huomiota poliitikkojen esiintymiseen, pukeutumiseen ja tunnetiloihin. Puoluelehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin säilyi kuitenkin ennallaan, ja myös vaaliohjelmakritiikki säilyi suurelta osin muuttumattomana. 1980-luvun aikana television vaaliohjelmat muuttuivat lehdistön käsittelyssä puolueiden tavoitteita esittelevistä keskustelutilaisuuksista poliitikkojen ja puolue johtajien henkilökohtaisia ominaisuuksia mittaaviksi esiintymiskokeiksi ja suuriksi mediatapahtumiksi, joiden katsottiin toisinaan jopa ratkaisseen vaalin tuloksen. Nostaessaan television vaaliohjelmat kampanjajournalisminsa ytimeen, sanomalehdet vahvistivat television poliittista roolia.

iTV : television paarialuokkaa?

Teemanumero: Tv-viihde.

Kun telkkari astui nykyaikaan : Kolmoskanava ja television televisualisoituminen Suomessa

Teemanumero: Tv-viihde.

Women or Girls in Reality Television? Translating References to Females in the Reality Dating Show Love Connection

Tässä sivuaineen tutkielmassa tarkastellaan, miten naisiin viittaavat sanat on käännetty suomalaisen, mutta pääosin englanniksi puhutun Love Connection -tosi-tvohjelman suomenkielisissä tekstityksissä. Tavoitteena on selvittää, millä tavoin suomen ja englannin puhekielen erot naispuolisiin henkilöihin viitattaessa näkyvät ruututeksteissä, ja millaisia käännösstrategioita ohjelman kääntäjä on sarjaa suomentaessaan käyttänyt. Lisäksi tv-ohjelmassa tehtyjä naisiin kohdistuvia viittauksia verrataan ohjelman englanninkielisessä mainoslehtisessä käytettyihin naisiin viittaaviin sanoihin. Tutkimuksen primäärimateriaali koostui Love Connection -tv-sarjan 12 osasta sekä niiden suomenkielisestä tekstityksestä, ohjelman Yhdysvaltoihin suunnatusta mainoslehtisestä sopivien osallistujien löytämiseksi sekä sarjan kääntäjän haastattelusta. Tutkimus toteutettiin sekä kvalitatiivisin että kvantitatiivisin menetelmin. Tv-ohjelman jaksoista litteroitiin englanninkielinen puhe ja suomenkielinen tekstitys niiltä osin kuin vähintään toisessa esiintyi viittaus naispuoliseen henkilöön, kuten woman/nainen tai girl/tyttö. Aineistosta poimitut viittaukset sijoitettiin lähdekirjallisuuden pohjalta luotuihin kategorioihin sen mukaan, millaista käännösstrategiaa niihin oli sovellettu. Lisäksi tarkasteltiin, millaisia eroja sovelletuissa käännösstrategioissa ilmeni ohjelman osallistujien tekemien viittausten välillä sekä toisaalta yksilöhaastattelujen ja keskustelutilanteiden välillä. Analyysi ja kääntäjän haastattelu osoittivat, että suurin osa viittauksista käännettiin suomeksi lähimmällä semanttisella vastineella, mutta myös poistoja ja korvauksia esimerkiksi pronominilla oli tekstityksen vaatimien tila- ja aikarajoitusten vuoksi käytetty runsaasti. Merkittävin tutkimushavainto oli, että joissakin yhteyksissä englannin kielen sana girl oli käännetty suomeksi sanalla nainen suoran käännösvastineen sijasta, koska suomen kielen sana tyttö ei kyseisissä konteksteissa olisi soveltunut käytettäväksi aikuisesta naisesta puhuttaessa. Suomalaisten tuottajien laatimassa englanninkielisessä mainoksessa esiintyi suurelta osin kuvaannollisia, sukupuolineutraaleja henkilöviittauksia, eikä girl-sanaa käytetty kertaakaan. Audiovisuaalisten käännösten kautta välittyvää naiskuvaa viihdegenren televisioohjelmissa on toistaiseksi tutkittu vähän, joten jatkotutkimusten kannalta vaihtoehtoja on runsaasti. Tulosten laajemman sovellettavuuden arvioimiseksi naisten puhuttelua voisi tutkia tarkemmin muissa, kansainvälisesti tunnetuissa tositv-formaateissa esimerkiksi vertailemalla eri maissa esitettäviä ohjelmaversioita.

Inviting the Audience – Interactive, Participatory, and Social Television in Finland

The television and the ways it has invited the audience to take part have been changing during the last decade. Today’s interaction, or rather participation, comes from multiplatform formats, such as TV spectacles that combine TV and web platforms in order to create a wider TV experience. Multiplatform phenomena have spread television consumption and traditional coffee table discussions to several different devices and environments. Television has become a part of the bigger puzzle of interconnected devices that operates on several platforms instead of just one. This thesis examines the Finnish television (2004–2014) through the notion of audience participation and introduces the technical, thematic, and social linkages as three different phases, interactive, participatory, social, and their most characteristic features in terms of audience participation. The aim of the study is also to focus on the idea of a possible change by addressing the possible and subtler variations that have taken place through the concept of digital television. Firstly, Finnish television history has gone through numerous trials, exploring the interactive potential of television formats. Finnish SMS-based iTV had its golden era around 2005, when nearly 50% of the television formats were to some extent interactive. Nowadays, interactive television formats have vanished due to their negative reputation and this important part of recent history is mainly been neglected in the academic scope. The dissertation focuses also on the present situation and the ways television content invites the audience to take part. “TV meets the Internet” is a global expression that characterises digital TV, and the use of the Web combined with television content is also examined. Also the linkages between television and social media are identified. Since television can nowadays be described multifaceted, the research approaches are also versatile. The research is based on qualitative content analysis, media observation, and Internet inquiry. The research material also varies. It consists of primary data: taped iTV formats, website material, and social media traces both from Twitter and Facebook and secondary data: discussion forums, observations from the media and Internet inquiry data. To sum up the results, the iTV phase represented, through its content, a new possibility for audiences to take part in a TV show (through gameful and textual features) in real-time. In participatory phase, the most characteristic features from TV-related content view, is the fact that online platform(s) were used to immerse the audience with additional material and, due to this, to extend the TV watching enjoyment beyond the actual broadcast. During the Social (media) phase, both of these features, real-timeness, and extended enjoyment through additional material, are combined and Facebook & Twitter, for example, are used to immerse people in live events (in real-time) via broadcast-related tweets and extra-material offered on a Facebook page. This thesis fills in the gap in Finnish television research by examining the rapid changes taken place on the field within the last ten years. The main results is that the development of Finnish digital television has been much more diverse and subtle than has been anticipated by following only the news, media, and contemporary discourses on the subject of television. The results will benefit both practitioners and academics by identifying the recent history of Finnish television.