Ryhmädynamiikan vaikutus varusmiehen fyysiseen toimintakykyyn

Varusmiesten fyysinen toimintakyky on saatava sellaiselle tasolle, että he kykenevät reserviin siirtyessään täyttämään sodanajan tehtävälleen asetetut vaatimukset. Kuitenkin reserviläisten fyysinen toimintakyky on keskimääräisesti riittämätön, jotta he voisivat suoriutua sodanajan tehtävistään. Varusmiesten toiminnassa on lähes aina mukana ryhmädynamiikka. Ryhmädynamiikan vaikutukset on tiedostettava, jotta varusmiesten fyysistä toimintakykyä voidaan kehittää mahdollisimman tehokkaasti. Tutkimuksessa päätutkimuskysymyksenä on: Miten ryhmädynamiikka voi lisätä tai heikentää varusmiehen fyysistä toimintakykyä? Alatutkimuskysymykset ovat: Miten ryhmädynamiikka muodostuu varusmiesryhmässä? Miten ryhmädynamiikka vaikuttaa varusmiehen fyysiseen toimintakykyyn fyysisen kuormituksen eri osa-alueilla? Miten varusmies voi lisätä ryhmädynamiikan kautta toisen varusmiehen fyysistä toimintakykyä? Tutkimus on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Analysointimenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimuksessa käytettiin valmista aineistoa, joka käsittelee kattavasti tutkimuksen keskeisiä käsitteitä, ryhmädynamiikkaa ja fyysistä toimintakykyä. Ryhmädynamiikan vaikutuksista varusmiehen fyysiseen toimintakykyyn voidaan tehdä yleistettäviä johtopäätöksiä, mutta todelliset vaikutukset riippuvat aina siitä kuinka varusmies kokee ryhmädynamiikan. Ryhmädynamiikka vaikuttaa varusmiehen fyysiseen toimintakykyyn eniten liikuntakoulutuksessa sekä vapaa-aikana. Varusmies kehittää mielellään fyysistä toimintakykyään liikuntakoulutuksessa tai vapaa-ajalla, kun voi tehdä sen itselleen mieleisessä ja hyvin toimivassa ryhmässä.

KASI-simulaattorit osana johtaja- ja kouluttajakoulutusta

Tämä tutkimus käsittelee KASI-simulaattorijärjestelmän käyttöä osana johtaja- ja kouluttajakoulutusta. Maavoimien vuosien 2013–2017 toimintasuunnitelman mukaan puolustusvoimat on laajentamassa KASI-järjestelmää ja näin ollen myös lisäämässä sen käyttöä. Simulaattoreiden merkitys on ollut jatkuvasti kasvava myös kustannussyistä. Simulaattorijärjestelmää käyttämällä voidaan saada aikaan säästöjä pitkällä aikavälillä, joka lisää järjestelmän käyttötarvetta. Samaan aikaan simulaattorijärjestelmällä kyetään luomaan mahdollisimman todenmukainen sodanajan toimintaympäristö, jossa varusmiehiä koulutetaan heidän omiin erikoistehtäviinsä. Tutkimuksen pääkysymyksenä on miten KASI-simulaattoreita pitäisi hyödyntää jalkaväen johtaja- ja kouluttajakoulutuksessa. Kysymykseen pyritään vastaamaan tutustumalla johtaja- ja kouluttajakoulutusta käsitteleviin asiakirjoihin sekä KASI-järjestelmään. Asiakirjojen lisäksi lähteinä toimivat erinäiset oppaat, opinnäytetyöt ja muu kirjallisuus, joka käsittelee KASIjärjestelmää sekä johtaja- ja kouluttajakoulutusta. Tutkimus on tyypiltään laadullinen ja tutkimusmetodina käytetään sisällönanalyysiä. Simulaattoriavusteinen harjoittelu perustuu kokemalla oppimiseen, jossa koulutettavat kehittävät itseään yrityksen ja erehdyksen kautta. Kun taistelut on käyty ja kouluttaja on koonnut järjestelmältä saamien tietojen perusteella palautteen, reflektoi koulutettava toimintaansa omien ja kouluttajan havaintojen perusteella. KASI-järjestelmä mahdollistaa laajat käyttömahdollisuudet sodanajan kaltaista toimintaympäristöä luodessa. Johtaja- ja kouluttajakoulutuksen kannalta järjestelmä tarjoaa johtajille hyvän oppimisympäristön, jossa kyetään muodostamaan kokonaiskuva taistelukentästä. KASIjärjestelmä tarjoaa laajat tilastot kouluttajan tueksi palautetta varten. Tämän palautteen perusteella koulutettavat luovat sisäisiä malleja ja toimintatapoja. Näitä syntyneitä uusia malleja va3 rusmiesjohtajat kouluttavat alaisilleen kehittäen samalla itseään ja alaisiaan. Simulaattoreiden käyttöä ei tule kuitenkaan suosia liikaa. Simulaattorit nostavat varusmiesten motivaatiota, mutta ilmiö on lyhytaikainen, jos järjestelmää käytetään jatkuvasti. Liian aikainenkin käyttö koulutuksessa on haitallista, koska järjestelmä saattaa antaa koulutettaville väärän kuvan toiminnasta taistelukentällä. Varusmiesjohtajilla tulee olla riittävät perusteet taisteluiden johtamisesta ennen kuin he alkavat soveltamaan taitojaan simulaattoriavusteisessa harjoituksessa.

Sopimussotilaiden perehdyttäminen Porin prikaatissa

Henkilöstöjohtamisen työkaluna osaamisen kehittäminen on yksi tärkeimmistä. Osaamisen kehittämisen yhtenä osana pidetään perehdyttämistä, joka koskettaa oleellisesti mihin tahansa organisaatioon tai yritykseen uutena työntekijänä tulevaa. Puolustusvoimissa perehdyttämisestä on käsketty pääesikunnan henkilöstöosaston toimesta sekä joukkoosastottain, mutta olemassa oleva ohjeistus on laadittu ensisijaisesti peruskoulutettujen sotilaiden sekä siviilivirkaan ammattipätevyyden perusteella valittujen henkilöiden perehdyttämisen tueksi. Annettu ohjeistus ei suoranaisesti käsittele sopimussotilaita erillisenä ammattiryhmänä, eikä täten huomio heidän tehtäväkenttänsä erityispiirteitä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, kuinka annetut sotilaskäskyt ja ohjeistukset perehdyttämisestä kohtaavat sopimussotilaiden osaamisen kehittämisen tarpeet ja työtehtävissä toimimisen erityispiirteet Porin prikaatissa. Tutkimuksen pääongelmana on, miten Porin prikaatin perehdyttämisen tavoitteet toteutuvat sopimussotilaan kohdalla? Tutkimuksen aineiston muodostivat perehdyttämisen teoriaa käsittelevä kirjallisuus, Puolustusvoimien ja Porin Prikaatin perehdyttämisestä käskevät sotilaskäskyt sekä ohjeet ja oppaat sekä sopimussotilaina Porin prikaatissa palvelleille henkilöille teetetty kysely. Tutkimus on kvalitatiivinen, eli laadullinen tutkimus. Tutkimusmenetelmänä käytettiin aineistotriangulaatiota, jossa yhdistettiin aineistolähtöinen sisällönanalyysi kirjallisten lähteiden osalta, sekä teetetyn kyselyn tulokset. Tutkimuksen tuloksista selvisi, että vaikka perehdyttäminen Porin prikaatissa vastaa perehdyttämisen yleisen teorian hyvinä pidettyjä käytäntöjä, ei sitä käytetä sellaisenaan sopimussotilaiden perehdyttämisessä. Perehdyttämisprosessia sovelletaan vaihtelevasti perusyksikkötasolla ja sopimussotilaiden perehdyttäminen nojaa vahvasti työyhteisön tukeen, eikä niinkään suunnitelmallisuuteen tai johdomukaiseen suunnitelman toteuttamiseen. Vaikka työyhteisön tuki muodostaakin olennaisen osan perehdyttämistä, tulisi toiminnan lähtökohtana olla suunnitelmallisuus ja annetun ohjeistuksen noudattaminen. Tutkimus osoittikin tarpeen muokata perehdyttämisohjeesta erillinen versio, jota voitaisiin perusyksikkötasolla soveltaa sellaisenaan. Ohje määrittäisi sopimussotilaille selkeät, työtehtäviin sidottavissa olevat osaamisvaatimukset, johtovastuut perehdyttämiselle sekä sopimussotilaiden perehdyttämisen kehittämissuunnitelman saatuun palautteeseen nojaten.

Strategisen kumppanuuden muodostamat uhat maavoimien materiaalin tason 2 kunnossapidossa

Tutkimuksen aihe on puolustusvoimien viitekehyksessä ajankohtainen. Maavoimien materiaalin hintatason on ennustettu nousevan merkittävästi ja samaan aikaan omat rahalliset resurssit pienenevät. Kunnossapidon osalta vaaditaan teknistyvän materiaalin vuoksi enemmän erikoiskalustoa ja -henkilöstöä, joten hintojen nousu koskee myös kunnossapitoa. Puolustusvoimat solmi monien hankkeiden jälkeen sopimuksen maavoimien materiaalin tason 2 ulkoistamisesta strategiselle kumppanille. Sopimuksen myötä puolustusvoimat on konkreettisesti integroitunut yhteiskunnan teollisuuteen. Oman organisaation ei tarvitse enää keskittää resursseja vaativaan kunnossapidon osa-alueeseen. Muutokset kohdistuvat muun muassa organisaatioihin ja henkilöstöön. Asiantuntemus siirtyy strategiselle kumppanille, koska vaativat kunnossapidon resurssit löytyvät tulevaisuudessa puolustusvoimien ulkopuolelta. Tutkimusmenetelmäksi on muodostunut laadullinen teorialähtöinen sisällönanalyysi. Käytettyä lähdeaineistoa on tutkittu päätutkimuskysymyksen näkökulmasta, joten lähdemateriaalista on otettu vain tutkimusta tukevaa tietoa. Päätutkimuskysymys on ” Mitkä tekijät aiheuttavat uhan puolustusvoimille maavoimien materiaalin tason 2 kunnossapidon ulkoistamisesta strategiselle kumppanille?”. Lähdeaineisto koostuu pääasiassa valtioneuvoston ja puolustusministeriön strategioista ja selvityksistä, siviilitutkimuksista ja puolustusvoimien tuottamista julkisista tutkimuksista. Keskeiset johtopäätökset strategisen kumppanuuden muodostamista uhista liittyvät kunnossapidon tason 2 osalta hankittavaan kalustoon, koska materiaalin tekninen kehitys vaatii suorittavalta organisaatiolta erikoisvälineistöä ja materiaaliin perehtynyttä erikoishenkilöstöä. Vaativampien huoltotöiden lisääntyessä tason 1 merkitys käyttökunnon näkökulmasta laskee. Puolustusvoimien kunnossapitotoimien tarkoituksena on taistelevien joukkojen välitön tuki ja taistelijan omakohtainen kunnossapito. Uudistetun taistelutavan vuoksi johtaminen perustuu nykyistä enemmän elektronisten johtamisvälineiden käyttöön yhä alemmilla organisaatiotasoilla. Tason 2 kunnossapito pitää olla entistä lähempänä taistelevia joukkoja. Haasteena strategiselle kumppanille muodostuu riittävän nopea reagointi puolustusvoimien muuttuvassa toimintaympäristössä. Puolustusvoimien kunnossapidollisia toimenpiteitä suorittavalla henkilöstöllä on oltava riittävä ammattitaito ja asiantuntemus tason 1 kunnossapidosta, joten mahdolliset uhat ja haasteet koskevat muun muassa riittäviä valmiuksia ja oikeuksia suhteessa materiaalin käyttökunnon ylläpitämisessä.

Ensivastetoiminta Pohjois-Karjalan rajavartiostossa : toiminnan käytäntöön saattaminen onnistuneen muutoksen näkökulmasta

Vuonna 2008 julkaistu Sisäisen turvallisuuden ohjelma otti kantaa harvaan asuttujen alueiden turvallisuuspalveluihin. Harvaan asuttujen alueiden turvallisuutta pyrittiin parantamaan turvallisuusviranomaisten välisen yhteistyön monipuolistamisella. Vuonna 2009–2010 Lapin ja Pohjois-Karjalan maakuntien alueilla käynnissä ollut HARVA-hanke toimi kokeiluhankkeena usealle turvallisuutta tuottavalle yhteystyömuodolle. Ensivastetoiminta oli yksi hankeen aikana kokeilussa olleista uusista toimintamalleista. HARVA-hankkeen myötä rajavartiolaitoksen partiot tulivat mukaan ensivastetoimintaan. Tämän Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, kuinka Pohjois-Karjalan rajavartiosto on onnistunut ensivastetoiminnan käytäntöön saattamisessa. Tutkimuksen tutkimusongelmaa tarkastellaan muutosteoreettisesta näkökulmasta. Tutkimuksen aineistoa on koottu sisäistä turvallisuutta ohjaavista asiakirjoista ja lainsäädännöstä. Muutosteoriaa käsittelevää aineisto haettiin taloustieteellisestä kirjallisuudesta. Käytännön havainnot saatiin tilastoja ja haastattelua hyödyntämällä. Aineistoa tarkasteltiin deduktiivista sisällönanalyysiä käyttäen, joka tekee tutkimuksesta luonteeltaan kvalitatiivisen eli laadullisen tutkimuksen. Tutkimuksesta saaduilla tuloksilla kyettiin vastaamaan siihen, kuinka Pohjois-Karjalan rajavartiolaitos on onnistunut ensivastetoiminnan käytäntöön saattamisessa. Saatujen tulosten perusteella voitiin ensivastetoiminnan käynnistämää muutosprossia pitää onnistuneena. Muutosprosessia johtaneiden esimiesten päätökset edesauttoivat muutoksen etenemistä. Ensivastetoimintaan vaadittavien resurssien hankkimisen jälkeen aloitettiin toiminnan jalkauttaminen käytäntöön. Henkilöstön myönteinen suhtautuminen muutokseen ja aktiivinen osallistuminen kehitykseen tukivat muutoksen etenemistä. Toiminnan kehittämiseen osallistuttiin lähes kaikilla organisaation tasoilla. Tutkimus selvitti myös mistä ensivastetoiminnassa on kyse ja miten rajavartioston valmiuspartio toimii ensivastetilanteissa. Kokonaisuutena tutkimuksessa onnistuttiin kuvaamaan se millaisen prosessin ensivastetoiminnan kaltaisen yhteistyön käyttöönotto organisaatiolta vaatii. Johtopäätelmissä tutkimus tuo esiin näkemyksen muutoksen kokonaisuudesta. Vaikka muutos onnistui tutkimuksenteoreettisesta näkökulmasta katsottuna, oli sen toteutuksessa havaittavissa jäykkiä ja hitaasti edenneitä vaiheita. Aktiivisuus toiminnan eteenpäin saattamiseksi vaihteli prosessin eri vaiheissa. Saatujen tulosten perusteella on ensivastetoiminnan jatkaminen ja kehittäminen tarpeellista tulevaisuudessakin. Kokonaisuutena tutkimus luo yhden näkökulman lisää viranomaisyhteistyötä koskevaan tutkimukseen.

Puolustusvoimien ja poliisin yhtäläisyyksiä mielikuvien luomisessa

Yhteiskunta on muuttunut teknologian kehityksen ja käytön myötä, mikä on vaikuttanut ihmisten jokapäiväiseen elämään esimerkiksi lisääntyneenä informaatiomääränä. Nopeutuneen informaation välittämisen myötä tietoa on helppo ja nopea jakaa. Internetin välityksellä tiedon jakaminen voi tapahtua jopa toiselle puolelle maailmaa vuorokauden ympäri. Media on tässä suhteessa suuressa roolissa, minkä myötä myös maine on noussut tärkeäksi tekijäksi organisaatioissa Nopeatempoisesta ja massiivisesta tiedon määrästä johtuen ovat monet yksittäiset henkilöt nähneet parhaaksi erota tehtävästään huonoon maineeseen ajautumisen vuoksi. Verkostoituneessa yhteiskunnassa organisaatiot ovat ottaneet maineen huomioon ja pyrkivät luomaan itsestään tietynlaista mielikuvaa esimerkiksi viestinnän keinoin. Tässä tutkimuksessa perehdytään puolustusvoimien ja poliisin yhtäläisyyksiin mielikuvien luomisessa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää minkälaisia mielikuvia poliisi ja puolustusvoimat pyrkivät organisaatioistaan luomaan arvojen avulla. Tutkimus on laadullinen, millä on pyritty loogiseen todisteluun ja objektiivisuuteen. Tutkimusprosessissa on pyritty nojaamaan havaintoaineistoon ja etenemään ratkaisuun yksittäistenvihjeiden ja johtolankojen avulla. Tutkimuksessa on pyritty tutkimaan kohdetta mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Tutkimusmenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä sisällönanalyysiä, mikä avulla pyritään tarkastelemaan puolustusvoimien ja poliisin viestintästrategioita aineistoa eritellen, tiivistäen ja yhtäläisyyksiä etsien. Tutkimuksessa käytettävälle aineistolähtöiselle sisällönanalyysille on ominaista tutkimusaineiston pelkistäminen eli aineistosta on karsittu tutkimuksen kannalta epäolennainen informaatio pois. Tutkimusongelma ja tutkimuskysymykset ovat ohjanneet aineiston pelkistämistä. Teorian analysoinnin tuloksena saadut tulokset on lajiteltu ja luokiteltu, jonka pohjalta luotiin tutkimuksen tulokset. Tutkimuksen perusteella puolustusvoimien ja poliisin yhtäläisyydet mielikuvien luomisessa voidaan jakaa viiteen kokonaisuuteen: avoimuus, luotettavuus, ammattitaito ja kehityshakuisuus. Organisaatioiden välillä oli havaittavissa paljon yhtäläisyyksiä. Yhteenvetona voidaan sanoa, että molemmat organisaatiot pyrkivät luomaan itsestään melko samanlaista mielikuvaa, mutta hieman erilaisin painotuksin. Tärkeimpänä havaintona tutkimuksessa tuli ilmi, että molempien organisaatioiden arvot pohjautuvat hyvin pitkälle omien ministeriöidensä sekä niitä ylempien organisaatioiden arvoihin.

Euroopan puolustusneuvosto Boydilaisena tulkintana

Tutkielmassa tutkitaan Euroopan puolustusviraston toiminnallisia mahdollisuuksia boydilaisessa viitekehyksessä. Eversti John Boyd on tunnettu ja arvostettu yhdysvaltalainen strategi, jonka kehittämää OODA-mallia sovelletaan laajasti yhteiskunnan eri osa-alueilla. Päätutkimuskysymyksenä on, millaisia toiminnallisia mahdollisuuksia Euroopan puolustusvirastolla on, ja olisiko perusteltua vaihtaa Puolustusviraston nimi Turvallisuusvirastoksi. Tutkimus on metodologiselta lähtökohdaltaan kvalitatiivinen eli laadullinen kirjallisuus-analyysi. Deduktiivista sisällönanalyysiä käytetään tutkimuksessa luomaan selkeä runko asiakirjoista ja lähteistä, joita tutkimuksen tarpeisiin on kerätty. Aineistona käytetään Boydin omaa materiaalia sekä EU:n asiakirjoja turvallisuudesta, Puolustusviraston perustamisesta ja sen tehtävistä. Tarkasteltaessa Euroopan puolustusvirastoa boydilaisessa viitekehyksessä voidaan havaita viraston tämänhetkisten tehtävien mahdottomuus. Viraston resurssit, tehtävät ja roolitus eivät ole tasapainossa, jolloin tehtävien hoitaminen tuloksellisesti ei ole mahdollista. OODA-mallin soveltuminen viraston tehtävien tukemiseen on vähintäänkin kyseenalaista, koska malli sivuuttaa Euroopan unionin virastojen tärkeimmän elementin, politiikan. Lisäksi malli on liian kaavamainen ja se yksinkertaistaa liikaa monimutkaisia ilmiöitä.

Verkostojohtaminen hajautetussa taistelutavassa : jääkäriryhmänjohtajan johtamistoiminta verkostojohtamisen näkökulmasta

Maavoimien taistelutapaa ja joukkorakenteita uudistetaan laajasti. Uudistus koskee koko organisaatiota, materiaalia, henkilöstöä ja toimintatapoja. Uudistuksen myötä jääkäriryhmän kokoonpanoa on muutettu ja toiminta-alueen koko on kasvanut useiden kymmenien neliökilometrien kokoiseksi. Kokoonpanomuutokset ja kasvanut toiminta-alue muodostavat uudenlaiset haasteet jääkäriryhmän johtamiselle vanhaan taistelutapaan verrattuna. Tutkimuksessa pyritään löytämään yhtäläisyyksiä jääkäriryhmänjohtajan muuttuneen johtamistoiminnan ja verkostojohtamisen teorian väliltä. Havaittujen tulosten perusteella jääkäriryhmänjohtajan johtamistoimintaa ja koulutusta voidaan kehittää vastaamaan uudistetun taistelutavan haasteisiin. Tutkimus on kvalitatiivinen ja tutkimusmenetelmänä käytetään sisällönanalyysiä. Aineistona käytetään tutkimuksia, artikkeleita ja oppaita. Dokumentit analysoidaan perusteellisesti, ja niiden kautta muodostetaan tiivistetty kuvaus verkostojohtamisesta ja jääkäriryhmänjohtajan johtamistoiminnasta. Teorioiden kuvaamisen ja käsitteellistämisen jälkeen niistä luodaan johtopäätös, jossa kuvataan verkostojohtamisen teorian soveltumista jääkäriryhmänjohtajan johtamistoimintaan. Tutkimuksen varsinainen tutkimusongelma on: ”Mitkä ovat verkostojohtamisen mahdollisuudet jääkäriryhmänjohtajan johtamistoiminnassa hajautetussa taistelutavassa ?” ja osaongelmina ovat: ”Mitkä ovat verkostojohtamisen edut ?” ja ”Mitä on jääkäriryhmän johtaminen hajautetussa taistelutavassa ?”. Jääkäriryhmänjohtajan johtamistoiminta eroaa verkostojohtamisen teoriasta käskyvaltasuhteessa, sillä jääkäriryhmänjohtajalla on hierarkkinen käskyvalta kaikkiin verkoston toimijoihin. Jääkäriryhmänjohtamisesta ja verkostojohtamisen teoriasta on kuitenkin löydettävissä useita yhtäläisyyksiä. Yhtäläisyyksiä ovat verkoston luonti, sen toimivuuden edistäminen, luottamuksen ja sitoutuneisuuden rakentaminen ja toiminnan kehittäminen. Ryhmänjohtajan on omalla toiminnallaan edistettävä verkoston toimintaa, sillä verkoston toimivuuden kautta koko ryhmä pääsee tavoitteeseensa. Ryhmänjohtajan johtamistoiminnassa korostuvat henkilökohtaiset ominaisuudet ja johtamisvalmiudet. Hänen on synnytettävä luottamusta ja sitoutuneisuutta verkoston sisälle sekä edistettävä hyvän ryhmäkiinteyden syntymistä. Ryhmänjohtajan on korostettava yhteisvastuuta tehtävän täyttämiseksi, ja hänen on otettava alaisensa mukaan päätöksentekoon ja toiminnan kehittämiseen. Yhteisen päätöksenteon ja toiminnan kehittämisen kautta hän saa lisättyä luottamusta ja sitoutuneisuutta. Ryhmä toimii ja saavuttaa tavoitteensa paremmin, kun sen sisällä on vahvaa keskinäistä luottamusta ja sitoutuneisuutta.

Alaraajojen rasitusvammojen esiintyvyys ja ennaltaehkäisy varusmiespalveluksessa

Toiseksi yleisimpiä syitä Puolustusvoimissa tapahtuviin varusmiespalveluksen keskeytymisiin ovat tuki- ja liikuntaelimistön (TULE) vaivat. Tuki- ja liikuntaelinvaivoista johtuvien palveluksen keskeyttämisten määrä on nelinkertaistunut viimeisen viidentoista vuoden aikana. Suuri osa TULE-vammoista on rasitusperäisiä ja ne kohdistuvat yleisimmin alaraajoihin. Tutkielman tarkoituksena on selvittää rasitusvammojen esiintyvyyttä varusmiespalveluksessa sekä alaraajojen rasitusvammoilta ennaltaehkäiseviä keinoja. Lisäksi tarkoituksena on selvittää varusmiesten tuki- ja liikuntaelimistön kuormittumista sekä penikkataudin ja sääriluun rasitusmurtuman syntyyn vaikuttavia tekijöitä. Tutkielma on tehty kirjallisuuskatsauksen näkökulmasta. Tutkielman teoriaosuuden aineistona käytettiin liikunta- ja lääketieteellistä kirjallisuutta ja julkaisuja. Lähdeaineisto koostui kirjallisuuden lisäksi kansainvälisistä ja kotimaisista artikkeleista sekä sotilaita ja kestävyysurheilua koskevista tutkimuksista. Myös Puolustusvoimien oppaita ja muita julkaisuja hyödynnettiin tiedon keräämisessä. Tutkielman tuloksia analysoitaessa menetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Varusmiespalveluksen fyysinen kuormittuminen perustuu pääosin taistelu-, marssi- ja liikuntakoulutukseen, joissa yleisimpiä liikkumistapoja ovat kävely ja juokseminen. Varusmiesten heikentynyt yleiskunto on yksi monista penikkataudin ja rasitusmurtumien syntyyn vaikuttavista riskitekijöistä. Varusmiesten rasitusmurtumien määrä vaihtelee tulosten mukaan 5,5– 25% välillä aselajista, saadusta koulutuksesta ja tutkittavana olleesta joukosta riippuen. Aineiston perusteella päädytään siihen tulokseen, että toimivimpia keinoja ennaltaehkäistä rasitusvammoja ovat harjoitteluun ja sen suunnitteluun liittyvät keinot. Tärkeimpiä harjoitteluun liittyviä keinoja ovat harjoittelumäärän oikeanlainen säännöstely sekä harjoittelun monipuolisuus ja nousujohteisuus. Myös rasitustavan valinnalla ja liikkumistekniikan hallitsemisella on positiivisia vaikutuksia rasitusvammojen ennaltaehkäisemiseksi. Venyttelyllä ja hieronnalla ei havaittu olevan merkittävää vaikutusta alaraajojen rasitusvammojen ennaltaehkäisyyn. Vammojen ennaltaehkäisemiseksi suositellaan korvaavien harjoitteiden määrän lisäämistä liikuntakoulutuksessa. Alaraajoille iskuja aiheuttavien pallopelien ja juoksuharjoitusten toteuttamista on pyrittävä välttämään raskaiden taistelu- ja marssikoulutusten jälkeen, jotta lihas- ja luukudoksille jäisi riittävästi aikaa palautua aiemmasta rasituksesta. Rasitusvammoja voidaan ennaltaehkäistä huomioimalla riskiryhmiä terveystarkastusten, varusteiden ja liikuntalajien valinnan osalta. Tulosten perusteella päädytään siihen johtopäätökseen, että ennaltaehkäistäkseen rasitusvammoja ei riitä, jos vain yhtä tai muutamaa keinoa käytetään onnistuneesti. Ennaltaehkäisyn onnistumiseksi on kokonaisvaltaisesti otettava huomioon kaikki harjoitteluun ja liikkumiseen, varusteisiin ja valmennukseen liittyvät keinot ja toimenpiteet.

Perusyksikkö sosiaalisena verkostona

Perusyksikkö sosiaalisena verkostona käsittää varusmiesyksikön varusmiehet sekä henkilökunnan ja sosiaalisen verkostoitumisen perusyksikössä. Aihepiiri on laaja ja sitä kannattaa tutkia, koska se on ajankohtainen kaikessa ihmisten välisessä toiminnassa. Mielestäni sosiaalista verkostoitumista tapahtuu myös tahtomattaan ja se vaikuttaa kaikkeen sekä helpottaa päivittäisiä työtehtäviä sekä sosiaalista kanssakäymistä ja asiointia eri henkilöiden ja tahojen kanssa. Sosiaalisen verkostoitumisen merkitystä tutkitaan jatkuvasti liittyen erilaisiin tehtäviin ja organisaatioihin. Aihe on erittäin ajankohtainen myös Puolustusvoimissa ja se antaa aihetta myös jatkotutkimukselle. Päätutkimusongelmina ovat: ”Mitkä ovat sosiaalisen verkostoitumisen edut ja mahdollisuudet kantahenkilökunnan työtehtävissä?” Osatutkimusongelmina ovat: ”Mitä on sosiaalinen verkostoituminen perusyksikössä?” sekä ”Millaisia heikkouksia ja haittoja sosiaalisella verkostoitumisella voi olla perusyksikössä.” Tutkimukseni aihepiiri on perusyksikkö sosiaalisena verkostona, mutta rajaan tutkimuksen henkilökunnan näkökulmaan. En tarkastele sosiaalista verkostoitumista yksittäisen varusmiesryhmän, tuvan tai joukkueen näkökulmasta. Tutkimusongelmassani vastaan kysymykseen sosiaalisen verkostoitumisen eduista ja mahdollisuuksista sekä niiden hyödyntämiseen päivittäisissä työtehtävissä, koulutuksessa ja koulutuksen suunnittelussa. Aineistonkeruumenetelmä on kirjallisuuskatsaus sekä tutkimusmenetelmänä käytän sisällönanalyysiä sekä laadullista tutkimusta. (Tuomi, Sarajärvi 2002). Laadullisella tutkimuksella saan paremman käsityksen sosiaalisesta verkostoitumisesta perusyksikön sisällä. Sisällönanalyysiä käytän mahdollisien aiempien tutkimusten tulkintaan ja lähdemateriaalin tiedon analysointiin sekä saattamiseen ymmärrettävään muotoon. Sosiaalinen verkostoituminen helpottaa päivittäisten työtehtävien suorittamista sekä niin sanotun ”hiljaisen tiedon” leviämistä palkatun henkilöstön sekä varusmiesjohtajien keskuudessa. Sosiaalisen verkostoitumisen hyödynnettävyys on laaja, mutta sen voimavarat ovat hankalasti valjastettavissa, koska sosiaalinen verkostoituminen tapahtuu niin sanotusti epävirallisessa organisaatiossa, eikä näin ollen näy virallisessa organisaatiokaaviossa. Tästä johtuen kaikkea tietoa, joka saavutetaan sosiaalisten verkostojen avulla ei pystytä havainnoimaan tai tiedostamaan perusyksikön koulutukseen tai perusyksikön tehtäviin ja tavoitteisiin sisältyviksi. Perusyksikön sisällä sosiaalinen verkostoituminen ei myöskään koske kaikkia työntekijöitä samalla tavalla ja oletettavissa on niin sanottujen kuppikuntien syntyminen.

Tapaustutkimus lukiolaisten kokemista tiedonhankintavaiheiden haasteista ja niistä selviytymisestä tutkivan oppimisen prosessissa

Käytän pro gradu-tutkielmani aineistona opetushallituksen Tieto haltuun-hankkeen tutkimusaineistoa. Tutkimus organisoitiin Tampereen yliopiston toimesta paikallisessa lukiossa. Tarkastelen, miten kaksi kolmen oppilaan ryhmää selviytyvät yhteistoiminnallisen tiedonhankintaprosessin eri vaiheissa. Analyysi tutkimuksen prosessin vaiheista pohjautuu C.S.Brucen fenomenografisen, C.Kuhlthaun sosiokonstruktivistisen sekä L.Limbergin, O.Sundinin ja R.Säljön sosiokulttuuristen teorioiden viitekehyksiin sekä aiempiin tutkimuksiin aiheesta. Analysoin tiedonhankintavalmiuksille annettuihin kriteereihin ja omaan kirjastoammatilliseen asiantuntijuuteeni perustuen tutkimusaineistoa tapaustutkimuksen organisointiperiaatteita noudattaen sisällönanalyysi-menetelmällä. Tarkastelen lukiolaisten suuntautumista oppimistehtäviin heidän sitoutuneisuutensa perustalta syvähaastattelujen kautta. Lukiolaiset kuvailevat omien kokemustensa pohjalta, mitkä vaiheet he kokevat haasteellisina ja miten selviytyvät niistä yhteistoiminnallisessa tutkivan oppimisen prosessissa. Lukiolaiset kokivat tehtävän aloituksen vaikeaksi, mihin vaikutti osaksi ohjeistuksen puutteellisuus. Oppilaat kokivat lisäksi tiedonlähteiden keruun vaativaksi vaiheeksi, osa heistä myös lähdekriittisyyden tiedonlähteitä arvioidessaan ja valitessaan. Lukiolaiset työstivät tehtävää etupäässä omiin osioihin jaettuina, jolloin yhteisöllisen oppimisen lainalaisuudet eivät toteutuneet täysipainoisesti prosessissa. Oppilaat kokivat kuitenkin selviytyneensä menestyksekkäästi tiedonhankinnan haasteista projektissa. Erittelen myös aineenopettajien haastattelujen kautta, miten opettajien lausumat suhteutuvat oppilaiden toteutuneisiin yhteistoiminnallisiin informaatiokäytänteisiin. Opettajat arvioivat erityisesti oppilaiden tekstintyöstämistaitojen ja kriittisyyden tiedonlähteitä kohtaan parantuneen prosessin aikana. Tutkielman tulokset korostavat tiedonhankintataitojen aseman merkittävyyttä toimijan yhteistoiminnallisissa oppimisympäristöissä. Tietyt tiedonhallinnalliset valmiudet näyttävät osoittavan oppilaiden suhtautumista lähdekriittisyyteen ja sitoutumista projektin käytänteisiin, sillä monipuolisten informaatiokanavien käytön hallintaan edellytetään (meta)kognitiivisia taitoja monimutkaisissa ja informaatiolukutaitoa vaativissa formaaleissa ja informaaleissa ympäristöissä. Moniääninen yhteistoiminnallinen keskustelukulttuuri ei näyttänyt toteutuvan täysipainoisesti ryhmien vuorovaikutustilanteissa koulun opiskelukäytänteissä.

Vastakkainen Vuosaari. Aku Louhimiehen Vuosaari-elokuvan katsojakokemukset vuosaarelaisten teemakirjoituksissa.

Tutkimukseni tarkastelee Vuosaari-elokuvan vuosaarelaisia katsojakokemuksia teemakirjoituksista käsin. Helmikuussa 2012 ensi-iltansa saanut ohjaaja Aku Louhimiehen ohjaama Vuosaari-elokuva herätti keskustelua ja eri tuntemuksia vuosaarelaisissa katsojissa heti ennakkonäytösten jälkeen. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten katsojat näkevät oman Vuosaarensa Vuosaari-elokuvan nostamien teemojen kautta. Tutkimus tuo esiin niitä asioita, joita vuoaarelaiset pitävät merkityksellisenä omalla asuinalueellaan ja omassa arjessaan. Toukokuussa 2012 järjestämäni kahden Vuosaari-elokuvanäytöksen jälkeen kertyi 94 katsojan teemakirjoitusta, jotka ovat tutkimuksen primaariaineisto Aku Louhimiehen Vuosaari-elokuvan lisäksi. Tutkimuksessa katsojat vertaavat omaa Vuosaartaan elokuvan ohjaajan mielenmaisemaan Vuosaaresta. Teemakirjoittaminen toimii osallistavana menetelmänä, jolloin katsojat liittyvät keskusteluun omasta alueestaan vasten Vuosaari-elokuvaa. Tutkimuksessani Aku Louhimies edustaa julkista puhuntaa ja katsojat yksityistä puhuntaa. Asetan nämä kaksi eri puhuntaa toisilleen rinnakkaisiksi. Tutkimus sisältää 48 teemakirjoittajan sitaatteja. Lähestyn Vuosaarta fyysisenä, sosiaalisena sekä kulttuurisena tilana. Laadullinen tutkimukseni liittyy kaupunkitutkimukseen ja tarkastelee nykypäivää paikassa Vuosaari. Teemakirjoituksien analysoimiseen olen käyttänyt laadullista sisällönanalyysiä. Teemakirjoittajilla on selkeä paikkaidentiteetti, ja kirjoittajat toimivat asiantuntijoina omasta alueestaan. Tutkimusaineisto tarkastelee ohjaajan urbaanin mielenmaiseman kautta vuo-saarelaisia paikkoja ja maamerkkejä. Elokuvan henkilögallerian myötä teemakirjoituksissa nousee esiin puhe vuosaarelaisesta diversiteetistä. Ohjaaja Aku Louhimiehen Vuosaari-elokuvan urbaani mielenmaisema yksinäisine henkilöhahmoineen muodostaa usein katsojille vastakkaisia näkemyksiä Vuosaaresta. Teemakirjoituksissa korostuu puhe vuosaarelaisesta luonnosta. Lisäksi puhe yhteisöllisyydestä nousee kirjoituksissa omaksi teemakseen.

Senes Simul – Ikääntyvät yhteisöllisessä mediassa

Tässä tutkimuksessa käsitellään ikääntyvien kokemaa yhteisyyttä sosiaalisen median virtuaaliverkostoissa. Tutkimuksen ilmiötä tarkastellaan sosiologisten modernisaatioteorioiden käsitteiden avulla, joista keskeisenä käsitteenä on yhteisyys. Pääongelmana tässä tutkimuksessa on selvittää, miten sosiaalisen median virtuaaliverkoston jäsenyys tukee ikääntyvien yhteisyyttä verkoston muihin jäseniin. Empiirinen aineisto tutkimukseen on kerätty teemahaastattelumetodilla 15 ikääntyvältä henkilöltä. Tutkimuksen haastatteluaineisto käsiteltiin laadullisen tutkimuksen sisällönanalyysimenetelmällä. Metodina sisällönanalyysi toi parhaiten esiin tutkimuksen ongelmanasettelun vaatimat sisällöt, koska se mahdollisti muun muassa tutkittavan ilmiön saattamisen sanalliseen muotoon, jossa haastatteluaineistosta voitiin muodostaa tiiviitä ja selkeitä teemakokonaisuuksia. Täten aineiston kokonaisvaltainen hallinta sekä siitä tehtävien johtopäätösten teko oli helpompaa kuin muilla laadullisen tutkimuksen analyysimenetelmillä. Aiemassa tutkimuksessa on keskitytty tarkastelemaan lähinnä ikääntyvien eri keskustelufoorumeilla kokemaa keskinäistä yhteisyyttä. Tällöin ei ole selvitetty sitä, miten ikääntyvät kokevat yhteisyyttä verkostoissa, joissa on läsnä kaikenikäisiä toimijoita. Edellä esitettyä taustaa vasten tässä tutkimuksessa onkin tarkoitus lisätä ymmärrystä siitä, miten ikääntyvät kokevat keskinäistä yhteisyyttä toisiinsa sekä siitä, miten verkoston muut ikäryhmät vaikuttavat heidän yhteisyytensä tunteeseen. Tutkimuksen keskeisinä tuloksina voidaan sosiaalisen median virtuaaliverkostojen yhteisyyden tuki ikääntyville jakaa kolmeen osaan: yhteisyyttä ilmentävät tekijä, yhteisyyttä edistävät tekijät sekä yhteisyyttä kehittävät tekijät. Edellisistä tekijöistä keskeisinä yhteisyyden tukielementteinä esiin nousivat erityisesti yhteisyyttä kehittävät tekijät, joita olivat: olemassa olevien kontaktien aktivointi, uusien viestintäteknologioiden hankinta sekä teknisten taitojen oppiminen. Täten ikääntyvien virtuaaliverkostoissa ilmenevää yhteisyyttä kehittävät tekijät muodostavat perustan ja lähtökohdan heidän kokemalle yhteisyydelle verkostojen jäseninä. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta myös, että ikääntyvien jäsenyys sosiaalisen median virtuaaliverkostoissa tukee erityisesti yhteisyyttä heidän verkostoissaan oleviin sukulaisiin tai läheisiin ystäviin. Tutkimuksen mukaan ikääntyvien virtuaaliverkostoilla on myös merkittävä rooli yksinäisyyden tunteen vähentymisessä sekä läsnäolon kokemuksessa erityisesti silloin, kun yhteysteknologiana käytetään kasvokkaista ja reaaliaikaista videoneuvottelupalvelua.

Tutkiva oppiminen ilmavoimien alkeislentokoulutuksessa

Tutkimuksessa tarkastellaan tutkivan oppimisen menetelmän soveltuvuutta ilmavoimien alkeislentokoulutukseen. Tutkimuksessa vastataan Puolustusvoimien palkatun henkilöstön osaamisen kehittämisen strategian 2004-2017 tavoitteeseen, jonka keskeinen lähtökohta on oppimaan oppimisen taito ja jatkuva oppiminen läpi koko sotilasuran. Tutkivan oppimisen teoriaa tutkitaan lentokoulutusta suorittavien oppilaiden kokemusten perusteella. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen pohjana on käytetty Hakkaraisen, Longan ja Lipposen (2004a) tutkivan oppimisen mallia. Tutkimustehtävän pohjalta muotoiltiin kaksi tutkimusongelmaa, joihin vastaamalla haettiin ratkaisuja tutkivan oppimisen menetelmän hyödyntämiseen ilmavoimien alkeislentokoulutuksessa. 1) Mitä haasteita ja ongelmia opiskelijat kokevat LentoRuk:lla (lentoteoriakoulutus, käytännön lentokoulutus)? 2) Voidaanko tutkivan oppimisen menetelmällä kehittää LentoRuk:n koulutusta haasteet ja ongelmat huomioiden? Tutkimusstrategia oli kvalitatiivinen ja metodologisena viitekehyksenä tapaustutkimus. Tutkimuskohteena olivat lentoreserviupseerikurssi 83:n ja kadettikurssi 95 ohjaajalinjan oppilaat, joiden kokemuksia kerättiin haastattelun avulla tammikuussa 2009. Pääaineisto koostui kymmenestä lentoreserviupseerikurssin ja viidestä kadettikurssin oppilaan yksittäishaastattelusta. Aineisto jäsennettiin haastattelussa käytettyjen teemojen sekä teoriataustassa esiintyvien käsitteiden ja mallien avulla. Analyysimenetelmänä oli laadullinen sisällönanalyysi. Tutkimustuloksista kävi ilmi keskeisimmät ongelmat ja haasteet LentoRuk:n koulutuksessa. Teoriakoulutuksessa ne liittyvät koulutuksen rakenteellisiin ongelmiin, opetuksen tasoon ja oppituntityöskentelyyn. Käytännön lentokoulutuksessa ongelmia ja haasteita koettiin siirtymisessä teoriakoulutuksesta käytännön lentokoulutukseen, opetuksen rakenteellisissa ongelmissa, koulutuksen etenemistahdissa ja opettajien opetustavoissa. Tutkivan oppimisen osatekijöitä oli tunnistettavissa sekä lentoteoriakoulutuksesta että käytännön lentokoulutuksesta, ja tutkivan oppimisen mahdollisuudet kehittää kumpaakin koulutuksen osa-aluetta todettiin hyviksi.

Euroopan unionin yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka : yhteisen puolustuksen haave vai visio? Tarkastelu Suomen näkökulmasta

Tutkimuksessa tarkastellaan Euroopan Unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan tulevaisuutta Suomen näkökulmasta, kansallisen päätöksenteon ja poliittisten linjausten pohjalta. Tutkimuksen tiedonintressi rakentuu käsitykselle, että poliittisista selonteoista ja hallitusohjelmista voidaan vetää johtopäätöksiä Suomen sitoutumisesta Lissabonin sopimuksen tavoitteisiin ja vaatimuksiin sekä tulevaisuuden visiosta Euroopan Unionin yhteisen puolustuksen käsitteeseen. Tutkimusongelmana ja päätutkimuskysymyksenä on selvittää, miten halu sitoutua YTPP:aan näkyy Suomen poliittisissa linjauksissa (Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot ja selonteot EU-politiikasta) ja hallitusohjelmissa tarkasteltavana ajanjaksona? Tämän tutkimuksen tutkimusmenetelmänä käytettiin laadullista sisällönanalyysiä ja siitä johdettua abduktiivista päättelyä. Valittujen lähteiden sisällöstä pyrittiin etsimään Suomen näkökulmaa ja visiota Euroopan Unionin yhteisestä turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta, niiden mahdollisia muutoksia sekä osaltaan sisällön erilaisia tulkintamahdollisuuksia. Ajallisesti tutkimus rajoittuu Lissabonin sopimuksen voimaantulosta 2009 vuoden 2013 loppuun, joulukuun Euroopan Neuvoston kokoukseen. Tutkimusongelmaa tarkasteltiin kolmen pääteeman kautta, jotka ovat Lissabonin sopimuksen avunantovelvoite ja yhteisvastuulauseke sekä Euroopan Turvallisuusvirasto (EDA). Tarkastelu rajoittuu myös nimenomaan kansalliseen päätöksentekoon ja poliittisiin linjauksiin sekä hallitusohjelmiin, joista myös ulkovaltojen edustajat saavat näkemyksensä Suomen suhtautumisesta Euroopan Unionin yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Kvantitatiivisilla menetelmillä olisi kyetty tutkimaan tutkittavan aihepiirin määrää ja sijoittumista tutkinnan kohteena olevissa teksteissä, josta olisi myös voitu tehdä johtopäätöksiä aihepiirin merkityksen muutoksista käsiteltävällä ajanjaksolla. Aiheen laaja-alaisuuden takia oli kuitenkin mielekkäämpää tarkastella sisältöä laadullisesti ja sitä kautta kyetä löytämään eroja tekstien sanavalinnoista ja painopisteen muutoksia aihepiirin sisällä. Tutkimuksen havaintoina suhtautuminen avunantovelvoitteen käsitteeseen on muuttunut radikaalimmin käsiteltävän ajanjakson aikana. Avunantovelvoite on Lissabonin sopimuksen kaikkein voimakkain tavoite, jonka perusteella Euroopan unionin yhteisen puolustuksen käsite on lähtenyt kehittymään. Erheellisesti jopa turvatakuut -termiä on Suomessa käytetty tarkastelujakson alkuaikana. Kehityskulku on vienyt käsitykseen avunantovelvoitteesta, jossa velvoite edellyttää jäsenmailta myös valmiutta antaa tarvittaessa apua, jos jokin jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi. On tiedostet-tu, että kukin jäsenvaltio tekee omat päätöksensä avun antamisesta ja sen muodoista ja se, että jäsenmaiden kesken EU:ssa ei ole käynnistetty keskustelua siitä, miten avunantovelvoitetta pantaisiin toimeen ja ettei unionilla ole omaa puolustussuunnittelua eikä yhteisen puolustuksen järjestelyjä. Yhteisvastuulauseke voidaan nähdä poliittisesti helpommaksi käsitellä, kuin avunantovel-voite. Tästä syystä se onkin pysynyt stabiileimpana kokonaisuutena teksteissä. Sen toteut-tamisen edellyttämät lakimuutostarpeet on tiedostettu ja yhteisvastuulausekkeen toteuttamisedellytysten luomiseksi tehdään töitä. Kriisinhallinta, ja etenkin siviilikriisinhallinta on noussut YTPP:ssa päärooliin lähteitä tarkasteltaessa. EDA on alun vaikean roolin jälkeen, mikä johtui pääasiassa jäsenmaiden eri intresseistä puolustusmateriaalien suhteen, nostanut merkitystään YTPP:ssa. Suurimpana syynä tähän on ollut kansainvälinen talouskriisi sekä jäsenmaiden pienenevät puolustusmäärärahat, jotka pakottavat tekemään EU-kontekstissa tiiviimpää yhteistyötä. Tutkimuksen keskeisimpänä johtopäätöksenä on se, että NATO:n rooli Euroopan puolus-tuksen takaajana on tunnustettu, eikä EU:n yhteiselle puolustukselle nähdä kehitystä. EU:n YTPP:n roolin nähdään painottuvan kriisinhallinnan ja puolustusteollisen yhteistyön saralle, mutta yhteisvastuulausekkeen toimintoja halutaan mahdollistaa ja kehittää.