p53 and DNA damage checkpoint responses in the human prostate

Prostate cancer is the most common noncutaneous malignancy and the second leading cause of cancer mortality in men. In 2004, 5237 new cases were diagnosed and altogether 25 664 men suffered from prostate cancer in Finland (Suomen Syöpärekisteri). Although extensively investigated, we still have a very rudimentary understanding of the molecular mechanisms leading to the frequent transformation of the prostate epithelium. Prostate cancer is characterized by several unique features including the multifocal origin of tumors and extreme resistance to chemotherapy, and new treatment options are therefore urgently needed. The integrity of genomic DNA is constantly challenged by genotoxic insults. Cellular responses to DNA damage involve elegant checkpoint cascades enforcing cell cycle arrest, thus facilitating damage repair, apoptosis or cellular senescence. Cellular DNA damage triggers the activation of tumor suppressor protein p53 and Wee1 kinase which act as executors of the cellular checkpoint responses. These are essential for genomic integrity, and are activated in early stages of tumorigenesis in order to function as barriers against tumor formation. Our work establishes that the primary human prostatic epithelial cells and prostatic epithelium have unexpectedly indulgent checkpoint surveillance. This is evidenced by the absence of inhibitory Tyr15 phosphorylation on Cdk2, lack of p53 response, radioresistant DNA synthesis, lack of G1/S and G2/M phase arrest, and presence of persistent gammaH2AX damage foci. We ascribe the absence of inhibitory Tyr15 phosphorylation to low levels of Wee1A, a tyrosine kinase and negative regulator of cell cycle progression. Ectopic Wee1A kinase restored Cdk2-Tyr15 phosphorylation and efficiently rescued the ionizing radiation-induced checkpoints in the human prostatic epithelial cells. As variability in the DNA damage responses has been shown to underlie susceptibility to cancer, our results imply that a suboptimal checkpoint arrest may greatly increase the accumulation of genetic lesions in the prostate epithelia. We also show that small molecules can restore p53 function in prostatic epithelial cells and may serve as a paradigm for the development of future therapeutic agents for the treatment of prostate cancer We hypothesize that the prostate has evolved to activate the damage surveillance pathways and molecules involved in these pathways only to certain stresses in extreme circumstances. In doing so, this organ inadvertently made itself vulnerable to genotoxic stress, which may have implications in malignant transformation. Recognition of the limited activity of p53 and Wee1 in the prostate could drive mechanism-based discovery of preventative and therapeutic agents.

Role of Basement Membrane and Extracellular Matrix Proteins in the Adhesion and Spreading of Immortalized Human Corneal Epithelial Cells

The repair of corneal wounds requires both epithelial cell adhesion and migration. Basement membrane (BM) and extracellular matrix (ECM) proteins function in these processes via integrin and non-integrin receptors. We have studied the adhesion, spreading and migration of immortalized human corneal epithelial (HCE) cells and their interactions with the laminins (Lms), fibronectins and tenascins produced. Human corneal BM expresses Lms-332 and -511, while Lm-111 was not found in these experiments. HCE cells produced both processed and unprocessed Lm-332, whereas neither Lm-111 nor Lm-511 was produced. Because HCE cells did not produce Lm-511, although it was present in corneal BM, we suggest that Lm-511 is produced by stromal keratocytes. The adhesion of HCE cells to Lms-111, -332 and -511 was studied first by determining the receptor composition of HCE cells and then by using quantitative cell adhesion assays. Immunofluorescence studies revealed the presence of integrin α2, α3, α6, β1 and β4 subunits. Among the non-integrin receptors, Lutheran (Lu) was found on adhering HCE cells. The cells adhered via integrin α3β1 to both purified human Lms-332 and -511 as well as to endogenous Lm-332. However, only integrin β1 subunit functioned in HCE cell adhesion to mouse Lm-111. The adhesion of HCE cells to Lm-511 was also mediated by Lu. Since Lm-511 did not induce Lu into focal adhesions in HCE cells, we suggest that Lm-511 serves as an ECM ligand enabling cell motility. HCE cells produced extradomain-A fibronectin, oncofetal fibronectin and tenascin-C (Tn-C), which are also found during corneal wound healing. Monoclonal antibodies (MAbs) against integrins α5β1 and αvβ6 as well as the arginine-glycine-aspartic acid (RGD) peptide inhibited the adhesion of HCE cells to fibronectin. Although the cells did not adhere to Tn-C, they adhered to the fibronectin/Tn-C coat and were then more efficiently inhibited by the function-blocking MAbs and RGD peptide. During the early adhesion, HCE cells codeposited Lm-332 and the large subunit of tenascin-C (Tn-CL) beneath the cells via the Golgi apparatus and microtubules. Integrin β4 subunit, which is a hemidesmosomal component, did not mediate the early adhesion of HCE cells to Lm-332 or Lm-332/Tn-C. Based on these results, we suggest that the adhesion of HCE cells is initiated by Lm-332 and modulated by Tn-CL, as it has been reported to prevent the assembly of hemidesmosomes. Thereby, Tn-CL functions in the motility of HCE cells during wound healing. The different distribution of processed and unprocessed Lm-332 in adhering, spreading and migrating HCE cells suggests a distinct role for these isoforms. We conclude that the processed Lm-332 functions in cell adhesion, whereas the unprocessed Lm-332 participates in cell spreading and migration.

LKB1 tumor suppression in Peutz-Jeghers Syndrome

Kasvainten, ajatellaan syntyvän yksittäisen solun perimän mutaatioista, jonka seurauksena tuon solun kasvu häiriintyy. Ruoansulatuskanavan polyyppien syntyä käytetään usein mallina siitä, miten nämä epiteelisoluun kerääntyvät mutaatiot aiheuttavat asteittain pahenevan kasvuhäiriön. Peutz–Jeghersin oireyhtymä (PJS) on perinnöllinen polypoosisyndrooma, jossa oireita aiheuttavat erityisesti maha-suolikanavan hamartomatoottiset polyypit. Noin puolella PJS potilaista havaitaan mutaatioita LKB1 kasvunrajoite geenissä. Hiirille joilta toinen Lkb1 alleeli on poistettu (Lkb1+/-) kehittyy PJS-tyypin maha-suolikanavan polyyppeja, joissa on epiteelin liikakasvun lisäksi merkittävä sileälihaskomponentti, aivan kuten PJS polyypeissa. Kuten myös muissa ruoansulatuskanavan polypooseissa, sekä PJS että hiirten polyypeissa Cyclo-oxygenaasi-2:n (COX-2) määrä on usein kohonnut. PJS-polyyppien kehittymisen molekulaarinen mekanismi on kuitenkin selvittämättä. Koska vain osa PJS potilaista kantaa LKB1 mutaatioita, mutaatiot jossakin toisessa lokuksessa saattaisivat selittää osan PJS tapauksista. Jotta PJS:n geneettinen tausta selviäisi, seulottiin kolmen LKB1:n kanssa interaktoivan proteiinin (BRG1, STRADα ja MO25α) geenit PJS potilaista joilla ei ole havaittu LKB1 mutaatioita. Yhdessäkään tutkituista geeneistä ei havaittu tautia aiheuttavia mutaatioita. Näiden kolmen geenin pois sulkeminen, ja uusien menetelmien ansiosta kasvanut havaittujen Lkb1 mutaatioden määrä viittaavat LKB1:n olevan useimpien PJS tapausten taustalla. COX-2:n estäjien käyttö on tehokkaasti vähentänyt polyyppien määrää familiaarisessa adenomatoottisessa polypoosissa. Tästä johtuen COX-2:n eston tehokkuutta tutkittiin PJS polypoosissa. PJS-tyypin polypoosin havaittin pienenevän merkittävästi Lkb1+/- hiirissä, joilta oli lisäksi poistettu toinen tai molemmat COX-2:n alleeleista. Lisäksi farmakologinen COX-2:n esto Celecoxib:lla vähensi polypoosia tehokkaasti. Näin ollen COX-2:n eston tehokkuutta tutkittiin seuraavaksi PJS potilaissa. Kuuden kuukauden Celecoxib hoidon jälkeen polypoosin havaittiin vähentyneen merkittävästi osalla potilaista (2/6). Nämä tulokset osoittavat COX-2:n roolin PJS-polyyppien kehityksessä, ja viittaavat COX-2:n eston vähentävän polypoosia. Kasvunrajoitegeenin klassisen määritelmän mukaan kasvaimen kehitys vaatii perinnöllisen mutaation lisäksi geenin toisenkin alleelin mutaation, mutta PJS-polyyppien häiriintyneestä epiteelistä ei kuitenkaan systemaattisesti löydy toista LKB1:n mutaatiota. Havainto johti tutkimukseen, jossa selvitettiin voisiko LKB1:n kasvun rajoitus välittyäkin epäsuorasti tukikudokseksi ajatelluista sileälihassoluista. Tätä tutkittiin kehittämällä poistogeeninen hiirimalli jossa Lkb1 on mutatoitunut vain sileälihassoluissa. Näille hiirille kehittyi polyyppeja, jotka ovat kaikin tavoin PJS-polyyppien kaltaisia. Lkb1:n menettäneiden solujen havaittiin tuottavan vähemmän transformoivaa kasvutekijä beetaa (TGFß), joka aiheutti solujen välisen viestinnän heikentymisen ja mahdollisesti viereisten epiteelisolujen liikakasvun. Vastaava häiriö havaittiin myös PJS-potilaiden polyypeissa, mikä viittaa siihen, että potilaillakin sileälihassolujen häiriö on polyyppien taustalla. Havainto suuntaa täten hoitokohteiden etsintää ja osoittaa että LKB1 toimii kasvunrajoittajana epätyypillisellä tavalla pitäen naapurisolujen kasvun kurissa.

Orphan nuclear receptor subfamily NR4A their interplay with other nuclear receptors and functions in osteoblasts

Nurr1, NGFI-B and Nor1 (NR4A2, NR4A1 and NR4A3, respectively) belong to the NR4A subfamily of nuclear receptors. The NR4A receptors are orphan nuclear receptors which means that activating or repressing ligands for these receptors have not been found. NR4A expression is rapidly induced in response to various stimuli including growth factors and the parathyroid hormone (PTH). The studies concerning the NR4A receptors in the central nervous system have demonstrated that they have a major role in the development and function of the dopaminergic neurons of the midbrain and in regulating hypothalamus-pituitary-adrenal-axis. However, the peripheral functions of the NR4A family are largely unknown. Cultured mouse primary osteoblasts, a preosteoblastic cell line and several osteoblastic cell lines were used to investigate the role of NR4A receptors in osteoblasts. NR4A receptors were shown to directly bind to and activate the promoter of the osteopontin gene (OPN) in osteoblastic cells, thus regulating its expression. OPN is a major bone matrix protein expressed throughout the differentiation of preosteoblastic cells into osteoblasts. The activation of the OPN promoter was shown to be dependent on the activation function-1 located in the N-terminal part of Nurr1 and to occur in both monomeric and RXR heterodimeric forms of NR4A receptors. Furthermore, PTH was shown to upregulate OPN expression through the NR4A family. It was also demonstrated that the fibroblast growth factor-8b (FGF-8b) induces the expression of NR4A receptors in osteoblasts as immediate early genes. This induction involved phosphatidylinositol-3 kinase, protein kinase C, and mitogen activated protein kinase, which are all major pathways of FGF signalling. Nurr1 and NGFI-B were shown to induce the proliferation of preosteoblastic cells and to reduce their apoptosis. FGF-8b was shown to stimulate the proliferation of osteoblastic cells through the NR4A receptors. These results suggest that NR4A receptors have a role both in the differentiation of osteoblasts and in the proliferation and apoptosis of preosteoblast. The NR4A receptors were found to bind to the same response element on OPN as the members of the NR3B family of orphan receptors do. Mutual repression was observed between the NR4A receptors and the NR3B receptors. This repression was shown to be dependent on the DNA-binding domains of both receptor families, but to result neither from the competition of DNA binding nor from the competition for coactivators. As the repression was dependent on the relative expression levels of the NR4As and NR3Bs, it seems likely that the ratio of the receptors mediates their activity on their response elements. Rapid induction of the NR4As in response to various stimuli and differential expression of the NR3Bs can effectively control the gene activation by the NR4A receptors. NR4A receptors can bind DNA as monomers, and Nurr1 and NGFI-B can form permissive heterodimers with the retinoid X receptor (RXR). Permissive heterodimers can be activated with RXR agonists, unlike non-permissive heterodimers, which are formed by RXR and retinoic acid receptor or thyroid hormone receptor (RAR and TR, respectively). Non-permissive heterodimers can only be activated by the agonists of the heterodimerizing partner. The mechanisms behind differential response to RXR agonists have remained unresolved. As there are no activating or repressing ligands for the NR4A receptors, it would be important to find out, how they are regulated. Permissiviness of Nurr1/RXR heterodimers was linked to the N-terminal part of Nurr1 ligand-binding domain. This region has previously been shown to mediate the interaction between NRs and corepressors. Non-permissive RAR and TR, permissive Nurr1 and NGFI-B, and RXR were overexpressed with corepressors silencing mediator for retinoic acid and thyroid hormone receptors (SMRT), and with nuclear receptor corepressor in several cell lines. Nurr1 and NGFI-B were found to be repressed by SMRT. The interaction of RXR heterodimers with corepressors was weak in permissive heterodimers and much stronger in non-permissive heterodimers. Non-permissive heterodimers also released corepressors only in response to the agonist of the heterodimeric partner of RXR. In the permissive Nurr1/RXR heterodimer, however, SMRT was released following the treatment with RXR agonists. Corepressor release in response to ligands was found to differentiate permissive heterodimers from non-permissive ones. Corepressors were thus connected to the regulation of NR4A functions. In summary, the studies presented here linked the NR4A family of orphan nuclear receptors to the regulation of osteoblasts. Nurr1 and NGFI-B were found to control the proliferation and apoptosis of preosteoblasts. The studies also demonstrated that cross-talk with the NR3B receptors controls the activity of these orphan receptors. The results clarified the mechanism of permissiviness of RXR-heterodimers. New information was obtained on the regulation and functions of NR4A receptors, for which the ligands are unknown.

Self-reported bruxism : Associated factors among media personnel with or without irregular shift work

Tutkimuksen kohderyhmänä oli mediatyöntekijöitä, joiden toimenkuva on viime vuosina muuttunut yhä kuormittavammaksi epäsäännöllisen vuorotyön sekä jatkuvien teknisten, organisatoristen ja taloudellisten tekijöiden ristipaineessa. Väitöskirjatutkimus on osa laajempaa tutkimushanketta, joka suunniteltiin selvittämään epäsäännöllisen vuorotyön mahdollisia haittoja. Tutkimusta tukivat taloudellisesti Työsuojelurahasto ja Suomen Hammaslääkäriseura Apollonia sekä resurssipanostuksin Hammaslääketieteen laitos (HY), Työterveyslaitos ja Yleisradio Oy. Bruksismi on tahdosta riippumatonta hampaiden narskuttelua tai yhteenpuristamista. Hampaiden narskuttelu on rytmistä jaksoittain toistuvaa puremalihasten toimintaa, joka esiintyy nukkuessa -tavallisimmin kevyen unen ja havahtumisjaksojen yhteydessä. Valveilla ollessa bruksismi on terveillä ihmisillä lähinnä hampaiden yhteenpuristamista. Yleisen käsityksen mukaan toistuvaa unibruksismia esiintyy noin 10 %:lla ja valveilla tapahtuvaa hampaiden yhteenpuristamista noin 20 %:lla. Aiemmin bruksismi kuului kansainvälisen unihäiriöluokituksen (ICSD 1997) mukaan unen erityishäiriöihin, mutta tuorein luokitus (ICSD 2005) listaa sen unen liikehäiriöihin. Väitöstutkimuksen yleisenä tavoitteena oli kartoittaa koetun bruksismin ja uni- valvehäiriöiden yhteyttä. Tutkimus oli poikittainen vertailututkimus epäsäännöllistä vuorotyötä ja säännöllisiä päivävuoroja tekevien välillä. Mielenkiinto kohdistui myös bruksismin ja kasvojen alueen kivun mahdolliseen yhteyteen. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin joidenkin tunnetusti unen laatua huonontavien psykososiaalisten, neurologisten ja fysiologisten tekijöiden yhteyttä koettuun bruksismiin. Tutkimuksen kohderyhmän muodosti 750 Yleisradion epäsäännöllistä vuorotyötä tekevää työntekijää. Vertailuryhmänä käytettiin samansuuruista satunnaistetusti valittua kaltaistettua Yleisradion työntekijäjoukkoa, joka tekee samankaltaista työtä, mutta säännöllisenä päivätyönä. Kohderyhmälle lähetettiin kyselylomakkeet, jotka kartoittivat koetun bruksismin lisäksi mm. tutkittavien taustatiedot, yleisen terveydentilan, yleisiä koettuja stressioireita ja tuntemuksia, kipuoireita, sekä unen laatua. Lisäksi esitettiin jaksamista ja työympäristöä koskevia kysymyksiä. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 874 henkilöä. Kokonaisvastausprosentti oli 58,3 % (53,7 % miehiä). Epäsäännöllistä vuorotyötä tekevien vastausprosentti oli 82,3 % ja säännöllistä päivätyötä tekevien ryhmässä 34,3 %. Työtehtävät sisälsivät ohjelmien toimitus- ja tuottamistyötä, teknistä tuotanto- ja tukityötä, sekä esimies- ja hallintotyötä. Miesten keski-ikä vuorotyöryhmässä oli 45,0 (± 10,6) vuotta ja naisten keski-ikä 42,6 (± 10,7) vuotta, vastaavat luvut päivätyötä tekeville olivat 47,4 (± 9,7) ja 45,5 (± 10,1) vuotta. Vuorotyötä tekevistä oli miehiä 56,6 %, päivätyöryhmässä miehien osuus oli 46,7 %. Usein koettua bruksismia havaittiin koko tutkimusjoukossa 10,6 %:lla. Bruksismin esiintyvyydessä ei ollut merkitsevää eroa epäsäännöllistä vuorotyötä ja päivätyötä tekevien välillä. Kun bruksismia ja stressiä arvioitiin suhteessa tyytyväisyyteen nykyiseen työaikamuotoon, molemmat olivat merkitsevästi vallitsevimpia niillä, jotka halusivat vaihtaa nykyistä työaikamuotoaan. Epäsäännöllistä vuorotyötä tekevät lisäksi ilmoittivat kokevansa enemmän stressiä kuin päivätyötä tekevät sekä olivat tyytymättömämpiä työaikamuotoonsa. Tutkittavista henkilöistä katkonaista unta esiintyi 43,6 %:lla sekä 36,2 % koki unensa virkistämättömäksi. Kasvokipua esiintyi 19,6 %:lla. Usein toistuva bruksaus sekä tyytymättömyys työaikamuotoon olivat erittäin merkitsevästi yhteydessä unihäiriöiden sekä riittämättömän unen oireiden kanssa. Bruksismi ja katkonainen uni osoittautuivat myös kasvokivun taustatekijöiksi. Tutkimus osoitti, että koetulla bruksismilla oli merkitsevä yhteys unihäiriöihin, kasvokipuun, koettuun stressiin ja ahdistuneisuuteen, nuorempaan ikään, runsaampiin hammaslääkäri- ja lääkärikäynteihin sekä siihen että oli tyytymätön työaikamuotoonsa (itse työaikamuoto ei ollut merkitsevä tekijä). Tutkimuksen yhtenä johtopäätöksenä todettiin, että koettu bruksismi voi terveillä työikäisillä henkilöillä olla osa stressaavaa tilannetta ja siihen liittyvää käyttäytymistä. Tämän tiedostaminen terveydenhuollossa voisi olla hyödyllistä.

Probiotic activity of Lactobacillus delbrueckii subsp. bulgaricus in the oral cavity

Yogurt consumption has been related to longevity of some populations living on the Balkans. Yogurt starter L. delbrueckii subsp. bulgaricus and Str. thermophilus have been recognized as probiotics with verified beneficial health effects. The oral cavity emerges as a arget for probiotic applications. Probiotics have demonstrated promising results in controlling dental diseases and oral yeast infections. However, L. bulgaricus despite its broad availability in dairy products has not been evaluated for probiotic activity in the mouth. These series of studies investigated in vitro properties of L. bulgaricus to outline its potential as an oral probiotic. Prerequisite probiotic properties in the mouth are resistance to oral defense mechanisms, adherence to saliva-coated surfaces, and inhibition of oral pathogens. L. bulgaricus strains showed a strain-dependent inhibition of oral streptococci and Aggregatibacter actinomycetemcomitans, whereas none of the dairy starter strains could affect growth of Porphyromonas gingivalis and Fusobacterium nucleatum. Adhesion is a factor contributing to colonization of the species at the target site. Radiolabeled L. bulgaricus strains and L. rhamnosus GG were tested for their ability to adhere to saliva-coated surfaces. The effects of lysozyme on adhesion and adhesion of Streptococcus sanguinis after lactobacilli pretreatment were also assessed. Adhesion of L. bulgaricus remained lower in comparison to L. rhamnosus GG. One L. bulgaricus strain showed binding frequency comparable to S. sanguinis. Lysozyme pretreatment significantly increased Lactobacillus adhesion. Low gelatinolytic activity was observed for all strains and no conversion of proMMP-9 to its active form was induced by L. bulgaricus. Safety assessment ruled out deleterious effects of L. bulgaricus on extracellular matrix structures. Cytokine response of oral epithelial cells was assessed by measuring IL-8 and TNF-α in cell culture supernatants. The effect of P. gingivalis on cytokine secretion after lactobacilli pretreatment was also assessed. A strain- and time-dependent induction of IL-8 was observed with live bacteria inducing the highest levels of cytokine secretion. Levels of TNF-α were low and only one of ten L. bulgaricus strains stimulated TNF-α secretion similar to positive control. The addition of P. gingivalis produced immediate reduction of cytokine levels within the first hours of incubation irrespective of lactobacilli strains co-cultured with epithelial cells. According to these studies strains among the L. delbrueckii subsp. bulgaricus species may have beneficial probiotic properties in the mouth. Their potential in prevention and management of common oral infectious diseases needs to be further studied.

Preventive orientation and caries management by Iranian dentists

Ehkäisypainotteisuus karieksen hoidossa: iranilaishammaslääkärien hoitovalinnat Karies aiheuttaa hampaiden kovan pinnan ja hammasluun syöpymistä, joka lopulta näkyy ”reikänä”. Iästä riippumatta kariesvaara vaanii kaikkia hampaiden omistajia, vauvasta vaariin, ja lähes kaikilla aikuisilla on suussaan merkkejä karieksesta. Karies etenee yleensä hitaasti ja antaa siten aikaa ehkäisevälle hoidolle. Tämä etsikkoaika jää usein käyttämättä, ja karieksen hoito painottuu reikien paikkaamiseen. Karies voitaisiin pitää kurissa sen ehkäisyyn kehitetyillä monipuolisilla keinoilla. Hammaslääkärit ovat avainasemassa, sillä he tekevät kauaskantoisia valintoja — hoidetaanko kariesta paikkaamalla vai valitaanko ehkäisevä hoito? Valintojen taustalla ovat hammaslääkärin tietotaso, asenteet ja omat terveystavat sekä potilaiden ja vastaanoton aiheuttamiksi koetut esteet. Tämä kyselytutkimus selvitti karieksen hoitovalintoja ja niiden taustoja Iranissa. Kysymyslomakkeet jaettiin kahdessa hammaslääkärien kongressissa Teheranissa (2004─2005) ja palautettiin nimettöminä. Kysely kartoitti hammaslääkärien tietoja karieksen ehkäisykeinoista ja asenteita ehkäisyä kohtaan sekä koettuja esteitä sen toteuttamisessa. Hoitovalintoja selvitettiin tarkasti kuvattujen esimerkkipotilaiden avulla. Kysely kartoitti myös hammaslääkärien omat terveystavat: suun omahoidon, tupakoinnin ja hammaslääkärissä käynnin. Aineisto käsitti 980 iältään keskimäärin 37-vuotiasta hammaslääkäriä, joista 64 % oli miehiä. Iranilaishammaslääkärien tiedot karieksen ehkäisystä olivat fluorihammastahnan merkitystä lukuun ottamatta hyvät ja heidän asenteensa ehkäisyä kohtaan valtaosin myönteiset. Tästä huolimatta 77 % heistä olisi valinnut suuren kariesvaaran potilaalle hammaskiilteessä olevan reiän hoidoksi paikkauksen. Ehkäisyhoidoksi tarjotuista 8:sta keinosta lähes kaikki hammaslääkärit valitsivat suuren kariesvaaran potilaalle hoidoksi harjausopetuksen ja säännölliset hammastarkastukset, noin 80 % valitsi hampaiden puhdistamisen vastaanotolla ja ravintoneuvonnan, 70 % ohjeet fluorihuuhteluista kotona ja 53 % vastaanotolla tehtävän fluorikäsittelyn. Potilaiden vastustavat mielipiteet arvioitiin suurimmaksi esteeksi ehkäisevän hoidon toteuttamiselle. Hammaslääkäreistä 59 % ilmoitti harjaavansa hampaansa kahdesti päivässä; 76 % ei tupakoinut ja 56 % kertoi aina ehdottavansa tupakoivalle potilaalle tupakoinnin lopettamista. Hammaslääkärien ehkäisypainotteisuus karieshoidossa oli naisilla vahvempi kuin miehillä. Tulosten perusteella voi päätellä, että Iranissa tulisi nykyistä selvemmin suosia ehkäisevää linjaa karieksen hoitovalintoja tehtäessä ja hammaslääkäreitä koulutettaessa. Potilastyössä koettujen ehkäisyhoidon esteiden syvällisempi ymmärtäminen edesauttaisi niiden poistamisessa.

The influence of HIV infection to the periodontium; a clinical, microbiological, and enzymological study

The main targets of human immunodeficiency virus (HIV) are CD4 receptors of CD4+ lymphocytes and many other cells such as monocytes/macrophages, megakaryocytes, peripheral blood dendritic cells, follicular dendritic cells (DC), epidermal Langerhans cells, and astrocytes. Infection and killing of CD4+ lymphocytes or false reaction of the body to HIV infection and the spontaneous apoptosis of CD4+ lymphocytes decrease CD4+ lymphocyte counts leading to immunosuppression, further disease progression, and appearance of opportunistic infections and malignancies. Oral manifestations are considered to be among the first signs of HIV infection. Enhanced degradation of extracellular matrix and basement membrane components in oral diseases including periodontitis is caused by Zn-dependent enzymes called matrix metalloproteinases (MMPs). The levels and degrees of activation of MMP-1, -2, -3, -7, -8, -9, -25, -26, tissue inhibitors of MMPs (TIMP)-1 and -2, and myeloperoxidase (MPO) and collagenolytic/gelatinolytic activities, and also Ig A, -G, and -M, total protein, and albumin levels in a two-year follow-up were studied from salivary samples. The expression of MMP-7, -8, -9, -25, and -26 immunoreactivities in gingival tissue specimens were studied. Healthy HIV-negative subjects served as controls. All studied clinical periodontal parameters and microbiological evaluation of the periodontopathogens showed that periodontal health of the HIV-positive patients was moderately decreased in comparison to the healthy controls. The levels of Candida in the periodontal pockets and salivary MPO increased with the severity of HIV infection. Immunoreactivities and levels of MMPs and TIMPs, and MMP activities (collagenase, gelatinase) were enhanced in the HIV-positive patient salivary samples relative to the healthy controls regardless of the phase of HIV infection. However, these parameters did not reflect periodontal status in a similar way as in the generally healthy periodontitis patients. Salivary total protein, albumin, IgA, -G, and -M levels were significantly higher in all phases of HIV infection compared to the controls, and salivary total protein, IgG and IgM levels remained higher after two years follow-up, partly correlating with the disease progression and which may reflect the leakage of serum components into the mouth and thus a decreased mucosal barrier. Salivary analyses of MMPs and TIMPs with immunohistochemical analyses showed that HIV infection could predispose to periodontal destruction when compared with healthy controls or the body s defence reactions associated with HIV infection may have been reflected or mediated by MMPs.

Toxicity of dioxin to developing teeth and salivary glands : An experimental study

Dioxins are ubiquitous environmental poisons having unequivocal adverse health effects on various species. The majority of their effects are thought to be mediated by the aryl hydrocarbon receptor (AhR). Developing human teeth may be sensitive to dioxins and the most toxic dioxin congener, 2,3,7,8-tetrachlorodibenzo-p-dioxin (TCDD), is developmentally toxic to rodent teeth. Mechanisms of TCDD toxicity can be studied only experimentally. The aim of the present thesis work was to delineate morphological end points of developmental toxicity of TCDD in rat and mouse teeth and salivary glands in vivo and in vitro and to characterize their cellular and molecular background. Mouse embryonic teeth and submandibular gland explants were grown in organ culture without/with TCDD at various concentrations, examined stereomicroscopically and processed for histological examination. The effects of TCDD on cellular mechanisms essential for organogenesis were investigated. The expression of various genes eliciting the response to TCDD exposure or involved in tooth and salivary gland development was studied at the mRNA and/or protein levels by in situ hybridization and immunohistochemistry. Association of the dental effects of TCDD with the resistance of a rat strain to TCDD acute lethality was analyzed in two lactationally exposed rat strains. The effect of TCDD on rat molar tooth mineralization was studied in tissue sections. TCDD dose- and developmental stage-dependently interfered with tooth formation. TCDD prevented early mouse molar tooth morphogenesis and altered cuspal morphology by enhancing programmend cell death, or apoptosis, in dental epithelial cells programmed to undergo apotosis. Cell proliferation was not affected. TCDD impaired mineralization of rat molar dental matrices, possibly by specifically reducing the expression of the mineralization-related dentin sialophosphoprotein gene shown in cultured mouse teeth. The impaired mineralization of rat teeth was accompanied by decreased expression of AhR and the TCDD-inducible xenobiotic-metabolozing enzyme P4501 A1 (CYP1A1), suggesting mediation of the TCDD effect by the AhR pathway. The severe interference by TCDD with rat incisor formation was independent of the genotypic variation of AhR determining the resistance of a rat strain to TCDD acute lethality. The impairment by TCDD of mouse submandibular gland branching morphogenesis was associated with CYP1A1 induction and involved blockage of EGF receptor signalling. In conclusion, TCDD exposure is likely to have activated the AhR pathway in target organs with the consequent activation of other signalling pathways involving developmentally regulated genes. The resultant phenotype is organ specific and modified by epithelial-mesenchymal interactions and dependent on dose as well as the stage of organogenesis at the time of TCDD exposure. Teeth appear to be responsive to TCDD exposure throughout their development.