114 resultados para Sähköiset hankinnat
Resumo:
Ilmastonmuutos, ympäristön saastuminen sekä luonnonvarojen ehtyminen lukeutuvat voimakkaimpiin taustalla vaikuttaviin tekijöihin, joiden vuoksi ympäristönäkökohdat ovat nousseet yhä voimakkaammin esille julkisissa hankinnoissa. Julkisten hankintojen tekijät ovat velvoitettuja huomioimaan talouden ohella myös ympäristönäkökohdat. Suuren ostovolyyminsa vuoksi julkinen sektori voi toimia suunnannäyttäjänä ympäristöä säästävien hankintojen toteuttajana. Tämä Pro gradu –tutkielma kartoittaa ekologisten hankintojen merkitystä suomalaisissa kunnissa vuonna 2016. Tavoitteena on selvittää mitä julkisten hankintojen ekologisuus kunnille merkitsee, miten ekologisuus näkyy hankintaprosessissa sekä mitkä tekijät ovat ekologisten hankintojen esteenä ja mitkä tekijät puolestaan kannustavat kuntia tekemään ekologisia hankintoja. Tutkimuksen tuloksena selvisi, että kunnat suhtautuvat ekologisuuteen hankinnoissa varsin positiivisesti ja ennen kaikkea ympäristönäkökohdat koetaan tärkeänä osana hankintoja. Ympäristönäkökohtien huomioiminen hankintaprosessissa koetaan kuitenkin melko vaikeaksi. Erityisesti tiedon puute, hinta ja taloudelliset resurssit vaikeuttavat ekologisten hankintojen toteutusta. Positiivisesti ympäristönäkökohtien huomioimiseen hankinnoissa puolestaan vaikuttavat henkilöstön osaaminen, taloudellisuus ja lainsäädäntö.
Resumo:
Tutkimuksessa tarkastellaan pk-yritysten asiakassuhteiden hallintaa. Pk-yritykset ovat yhä enenevissä määrin kiinnostuneita sähköisestä liiketoiminnasta. Asiakkaiden sitouttaminen kuuluu keskeisimpiin sähköisen liiketoiminnan arvonluonnin ajureihin. Informaatioteknologian tehokas hyödyntäminen auttaa pk-yrityksiä säilyttämään asiakassuhteitaan sähköisillä markkinoilla. Teoreettinen viitekehys muodostuu suhdemarkkinoinnin, innovaatioiden ja asiakkuudenhallinta-järjestelmän tutkimusten yhdistelmästä. Yrityksen ja asiakkaan yhteistä arvonluontia korostetaan asiakassuhteissa, kun taas niiden hallinnan painotetaan verkkosivuja, sähköpostia, tietokantoja ja sosiaalista mediaa. Palveluinnovaatiot luovat perustan asiakassuhteiden hallinnan uusien kehittämistapojen tunnistamiselle. Tutkimuskysymyksenä esitetään, miten asiakassuhteiden hallintaa kehitetään sähköisesti pk-yritysten näkökulmasta. Tutkimusstrategiana käytetään laadullista tapaustutkimusta. Tämä mahdollistaa usean pk-yrityksen syvällisen tarkastelun nykyhetkellä ja tulevaisuudessa. Tapaukset koostuvat neljästä satakuntalaisesta sisustusalan pk-yrityksestä. Empiirinen tutkimus koostuu teemahaastatteluista, fyysisten artefaktien visuaalisesta tarkastelusta sekä aineistojen yrityskohtaisesta yhdistämisestä. Aineiston luokittelussa käytetään laadullista ja määrällistä menetelmää. Tulokset osoittivat, että pk-yritysten kehitysideat koostuisivat kuudesta teknologista. Tulevaisuudessa verkkokauppa, sosiaalinen media ja verkkosivut olisivat tärkeitä. Erilaisten asiakastietojen yhdistäminen mahdollistaisi pk-yrityksille asiakkaiden yksilöllisen tiedottamisen ja palvelun. Sosiaalinen media olisi kehitettävissä uusin työkaluin, kun taas sähköiset palvelut mahdollistaisivat verkkosivujen ja -kaupan parantamisen. Pk-yritykset tuottaisivat yksilöllistä sisältöä sisustustyylin, kestävän kehityksen, henkilöstön omien kokemusten sekä helposti lähestyttävyyden avulla. Asiakkaat osallistuvat kokemusten tuottamiseen. Johtopäätösten mukaan palveluinnovaatiot mahdollistavat tulevaisuudessa pk-yrityksille teknologioiden paremman hyödyntämisen, uusien sähköisten palvelujen luomisen ja sosiaalisen median työkalujen käyttöönoton lisäämisen. Pk-yritykset voivat kehittää palveluinnovaatioilla asiakaskokemuksia ja vuorovaikutusta sekä luoda kilpailuetua. Asiakkailla on mahdollisuus tuottaa kokemuksia sekä antaa palautetta aktiivisesti. Palveluinnovaatiot voivat auttaa pk-yrityksiä myös luomaan arvon yhdessä asiakkaiden kanssa.
Tietokoneavusteisten tilintarkastuksen tukijärjestelmien käyttö tilintarkastuksen riskienhallinnassa
Resumo:
Suuryritysten skandaalit ovat herättäneet huolenaiheita organisaatioiden tilintarkas-tuksen hallintajärjestelmistä. Tietokonepohjainen tilintarkastuksen tukijärjestelmä voi auttaa tilintarkastajaa suorittamaan valvontaa ja varmistuskokeita, tilinpäätöstietojen analysointia ja tarkistusta sekä jatkuvaa seurantaa ja tilintarkastusta. Tilintarkastuk-sen hallintaohjelmiston avulla voidaan tehostaa työnkulkua ja vähentää virheiden riskiä. Tämän tutkielman tavoitteena on tutkia sähköisen tukijärjestelmän käyttöä tilintarkastusprosessissa sekä tilintarkastukseen liittyvien riskien hallinnassa. Tavoit-teena on saada selville, miten sähköistä tukijärjestelmää käytetään hyväksi tilintar-kastusriskien hallitsemisessa osana tilintarkastusprosessia. Tutkimus on toteutettu laadullisena tutkimuksena. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu neljästä teemahaastattelusta. Kaikki haastateltavat ovat samasta tilintar-kastusyhteisöstä. Teemahaastattelun aiheet on koottu aikaisemmissa tutkimuksissa esiinnousseista teemoista. Tutkielman empiiristen tutkimustulosten mukaan sähköiset järjestelmät ovat vaikut-taneet merkittävästi tilintarkastajan työhön. Järjestelmätarkastuksen avulla saadaan tarkastettua tehokkaasti suuria aineistomääriä, ja näin koko tarkastus nopeutuu. Laatuvaatimukset ovat kuitenkin kiristyneet, mikä osaltaan syö tehokkuutta. Järjes-telmätarkastajilla on käytössään monenlaisia sähköisiä tilintarkastuksen järjestel-miä, joilla voidaan hakea ja analysoida dataa asiakkaan järjestelmästä. Tämän jäl-keen tarkastajilla on mahdollisuus käydä läpi analysoitua dataa erilaisten raporttien muodossa. Järjestelmätarkastajien toimesta voidaan käydä läpi asiakkaan koko populaatio. Tämä osaltaan auttaa tilintarkastuksen riskienhallinnassa.
Resumo:
Electrical road vehicles were common at the begin of the 20th century but internal combustion engines took a victory from electrical motors in road vehicles. The acknowledgement of the environment, and the price and the availability of the crude oil are reasons for the comeback of the electrical vehicles. Advancement in industrial technology and political atmosphere in EU as the directive 20--20--20, which consists of reducing fossil emission, increasing renewable energy and increasing the energy efficiency, have made the electrification popular again. In this thesis tests based on standard ISO 16750--2 electrical loads for electrical equipment in road vehicles are made for Visedo Oy's PowerMASTER M-frame power electronics device. This device is designed for mainly drive trains in mobile work machines and marine vessels but can be used in other application in its power range which also includes road vehicles. The functionality of the device is tested with preliminary tests which act as a framework for the tests based on standards.
Resumo:
The aim of this thesis was to examine the role of environmental sustainability in the procurement of medical devices in health care sector. Current literature is mainly focused on other product groups and medical devices have been left without sufficient attention. Nevertheless, EU has recently developed green public procurement criteria for medical devices (EU GPP criteria for health care EEE) in order to support and offer guidelines for purchasers in hospitals. In this study, the criteria were used as a framework in order to examine the most significant environmental aspects for medical devices. The empirical research was executed in Finnish public hospitals with mixed method approach; quantitative data was collected by a survey and qualitative data was collected by interviews held for procurement specialists. The focus was on understanding the importance of environmental sustainability in the procurement of medical devices and which environmentally sustainable features would be the most significant. Of interest was also the medical device supplier view and how they could take environmental sustainability into consideration.
Resumo:
The aim of this thesis was to examine the strategy formation in indirect procurement. Current literature in purchasing strategy has mainly focused on direct procurement whereas the strategy formation in indirect procurement has gained much less attention. Nevertheless, the weak economic times have been pushing companies to find savings from other places as well. The theoretical part of the thesis focused on three main subjects; indirect procurement, purchasing strategy and category management. This thesis was a case study, which initiative arose from the company’s need to develop their indirect procurement. The objectives of the empirical part were to identify current state of the indirect procurement and solve biggest issues. The analysis was based on multiple managerial interviews and a spend analysis from ten different countries. Based on these analyses and the theoretical findings a framework and recommendations for the case company was made.
Resumo:
Tutkielmassa selvitetään siirtyvätkö vainajan sosiaalisessa mediassa ja sähköpostipalvelussa olevat henkilökohtaiset sähköiset viestit kuolinpesälle yleisseuraantona. Oikeuskirjallisuudessa ja oikeuskäytännössä on hiljattain hyväksytty vainajan sähköisen viestinnän yleisseuraantoluonne. Yleisseuraannon mukaan vainajan oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät sellaisenaan kuolinpesälle. Näkemystä on kritisoitu erityisesti vainajan luottamuksellisen viestin suojan ja viestinnän toisen osapuolen oikeuksien vaarantumisella. Lisäksi perustuslakivaliokunta on katsonut, että vainajan mahdollisuus saada perusoikeussuojaa ihmisarvon loukkaamattomuuden kautta on vielä selvittämättä. Vainajan sähköisten viestien siirtyminen kuolinpesälle on edelleen vailla lain nimenomaista säädöstä. Toiseksi tutkielmassa tarkastellaan niitä keinoja, joiden avulla luonnollinen henkilö voi estää hänen sähköistä viestintää siirtymästä yleisseuraantona kuolinpesälle. Testamentti ei ole paras tapa määrätä sähköisestä viestinnästä. Erityisesti siksi, että tällaisen testamenttiehdon tehokkuudesta ei ole varmuutta ja sähköistä viestintää koskevat ehdot eivät ole vielä vakiintuneet. Sosiaalisen median palveluiden ja sähköpostipalveluiden käyttöehdot voivat vaikuttaa testamenttia tehokkaammin vainajan sähköisten viestien siirtymiseen. Käyttöehtojen ongelmana on, että yritykset ovat tavallisesti pidättäneet oikeuden muuttaa käyttöehtoja ja tällöin käyttäjän tulisi seurata näitä muutoksia. Tutkimuksen perusteella parhaiten vainajan viestintää näyttäisi suojaavan yritysten tarjoamat mahdollisuudet, jotka antavat käyttäjän itse määrätä tilillä olevan sähköisen viestinnän siirtymisestä kuolinpesälle. Ongelmana on, että näitä palveluita tarjoaa vain osa yrityksistä. Tutkielman metodi on pääasiassa oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Vainajan viestinnän siirtymistä yleisseuraantona ja yleisseuraannon estäviä oikeuskeinoja tulkitaan ja systematisoidaan nykyisen lainsäädännön ja periaatteiden valossa. Tutkielman tutkimuskohde on vielä osittain lainsäädännön tasolla ratkaisematta. Tämän vuoksi työssä tarkastellaan kattavasti lainvalmisteluaineistoa ja oikeuskirjallisuudessa esitettyjä kannanottoja. Kansallisten lähteiden lisäksi tutkielmassa on käytetty kansainvälisiä lähteitä. Tutkielmassa esitetään vainajan sähköisen viestinnän siirtymisen osalta ratkaisuehdotuksia de lege ferenda. De lege ferenda metodilla tutkitaan, minkälaista vainajan sähköisen viestinnän sääntelyn pitäisi tulevaisuudessa olla.
Resumo:
Tutkielma kuuluu julkisten hankintojen alaan ja käsittelee hankintamenettelyn keskeyttämistä. Julkisten hankintojen kilpailuttamisvelvollisuus edellyttää, että hankintayksikön tulee kilpailuttaa hankintalain alaan kuuluvat hankinnat hankintasääntelyn mukaisesti. Hankintayksikön tulee pääsääntöisesti saattaa aloitettu hankintamenettely loppuun, ja kilpailutusprosessi päättyy hankintayksikön ja kilpailutuksen voittaneen tarjoajan väliseen hankintasopimuksen solmimiseen. Hankintamenettelyn keskeyttäminen on poikkeuksellinen toimenpide, jossa aloitettu hankintamenettely keskeytetään hankintayksikön toimesta ennen varsinaisen hankintasopimuksen solmimista. Hankintamenettelyn keskeyttämistä koskevalla sääntelyllä pyritään toteuttamaan julkisten hankintojen tehokkuustavoitetta, varmistamalla hankintayksikölle mahdollisuus keskeyttää hankintamenettely, mikäli käy ilmi, että jo aloitetulla hankintamenettelyllä ei kyetä toteuttamaan hankintaa hankintasääntelyn edellyttämällä tavalla ja parhaiten hankintayksikön tarpeita ja resursseja vastaavalla tavalla. Hankintamenettelyn keskeyttämisestä on olemassa laaja kansallinen ja EU-tasoinen oikeuskäytäntö, minkä pohjalta hankintalakiin on säädetty hankintamenettelyn keskeyttämistä koskeva 73 a §. Lainkohdan perusteella hankintayksiköllä on mahdollisuus keskeyttää aloittamansa hankintamenettely, mikäli sillä on todellinen ja perusteltu syy keskeyttämispäätökselleen, eikä keskeyttämispäätöksen tarkoituksena ole syrjiä yhtäkään hankintamenettelyyn osallistunutta ehdokasta tai tarjoajaa. Tutkielmassa käydään läpi hankintamenettelyn keskeyttämistä koskevaa ja siihen läheisesti liittyvää sääntelyä sekä keskeyttämispäätösten arviointia koskevaa tuomioistuinten ratkaisukäytäntöä. Tutkielman keskeisenä tavoitteena on löytää oikeuskäytännöstä yhtenäisen tulkintalinjan mukaisia oikeusohjeita, joiden perusteella on mahdollista selvittää, että millaisissa tilanteissa keskeyttäminen on hankintasääntelyn mukaista ja millaisissa tilanteissa keskeyttäminen on lähtökohtaisesti kiellettyä. Tutkielman pääasiallisena lähdeaineistona on hankintamenettelyn keskeyttämistä koskeva oikeuskäytäntö sekä hankintalain säätämistä ja uudistuksia koskevat hallituksen esitykset.