Pohjois-Karjalan maakunnan ilmanlaadun bioindikaattoriseuranta vuonna 2010

Ilmanlaatua on seurattu Pohjois-Karjalan alueen kunnissa 1980-luvulta lähtien käyttäen ilmentäjinä havupuita ja niiden rungoilla kasvavia jäkäliä. Vuonna 1998 seuranta toteutettiin ensimmäisen kerran koko maakunnan laajuisena. Vuonna 2010 ilmanlaatua arvioitiin männyn epifyyttijäkälien esiintymisen ja kunnon sekä sammalten ja neulasten alkuainepitoisuuksien perusteella koko Pohjois-Karjalan maakunnan alueella. Tutkimusalueen päästömäärät ovat laskeneet selvästi 1980- ja 1990-luvuilta 2000-luvulle tultaessa, mutta 2000-luvulla etenkin rikkidioksidien ja hiukkasten päästökehitys on ollut aaltomaista. Myös liikenteen rikkidioksidin, typen oksidien ja hiukkasten päästöt ovat vähentyneet selvästi tarkasteluajanjaksolla. Ilmasta mitattujen epäpuhtauksien pitoisuudet ovat pääasiassa laskeneet 2000-luvulle tultaessa verrattuna 1980- ja 1990-lukuihin. Tutkimusalueen suurimmat päästölähteet sijaitsevat Joensuussa, Lieksassa ja Kiteellä. Ilman epäpuhtauksien vaikutukset ilmanlaatua kuvaaviin jäkälämuuttujiin olivat koko Pohjois-Karjalan maakunnan mittakaavassa lieviä ja erityisesti taustaalueilla vaikutukset olivat hyvin vähäisiä. Päästölähteiden ympäristössä vaikutukset olivat selvempiä, mutta laajuudeltaan melko pieniä. Terveintä sormipaisukarvetta tutkimusalueella kasvoi Kesälahdella, paikoin Kiteellä, Joensuun kaupungin alueella Tuupovaarassa ja Kiihtelysvaarassa, Ilomantsissa sekä Valtimon ja Nurmeksen pohjoisosissa. Vaurioituneinta sormipaisukarve oli Joensuun keskustaajamasta Hammaslahteen ulottuvalla vyöhykkeellä, Juuan kunnan keskiosassa ja Nurmeksen keskustaajamasta Valtimon kunnan eteläosaan ulottuvalla vyöhykkeellä. Tutkimusalueen pohjoisosissa jäkälälajisto oli laajalti luonnontilaista ja etelä- ja keskiosassa lievästi köyhtynyttä. Monipuolisin ja luonnontilaisin jäkäläyhteisö tutkimusalueella oli Kesälahden, Kontiolahden ja Valtimon kuntien alueella ja köyhtynein puolestaan Joensuun, Kiteen ja Rääkkylän alueella. Korkeimmat sammalten alkuainepitoisuudet tutkimusalueella määritettiin päästölähteiden läheisyydestä. Tilastollisten analyysien perusteella tutkimusalueelta löydettiin merkittävimmät raskasmetallien ja muiden alkuaineiden päästölähteet, joita olivat lämpölaitokset sekä kaivokset ja kaivostuotteiden jatkojalostuslaitokset. Tulosten perusteella sammalten raskasmetallipitoisuudet Pohjois-Karjalassa edustavat suhteellisen puhtaan tausta-alueen pitoisuuksia. Kuusen harsuuntuminen oli Pohjois-Karjalassa tilastollisesti merkitsevästi vähäisempää kuin muualla maan eteläosissa. Männyn harsuuntuminen ei poikennut muun Etelä-Suomen arvoista. Erilaiset tuhot ja puiden ikä selittävät suuren osan havupuiden harsuuntumisen vaihtelusta. Neulasten rikkipitoisuuksissa ei ollut tapahtunut merkittävää muutosta tutkimusalueen merkittävimpien päästölähteiden läheisyydessä vuoden 1998 tutkimukseen verrattuna, kun otetaan huomioon neulashavaintoalojen toisistaan poikkeava sijoittelu eri tutkimusvuosina. Verrattuna vuonna 1998 toteutettuun tutkimukseen, sormipaisukarpeen vauriot olivat hieman kasvaneet, levä yleistynyt ja ilman epäpuhtauksille herkät lajit harvinaistuneet tutkimusalueella, mutta kokonaisuudessaan muutokset vuosien välillä olivat lieviä. Vaurioituneimman sormipaisukarpeen ja köyhtyneimmän lajiston vyöhykkeet sijoittuivat pääosin samoille alueille molempina tutkimusvuosina eli Joensuun-Hammaslahden väliselle alueelle, Uimaharjuun, Kiteelle ja Nurmeksen ja Lieksan keskusta-alueille, mutta vuonna 2010 köyhtyneimmän lajiston vyöhykkeet olivat hieman laajempia. Päästömäärien lievä kasvu 2000-luvun loppuvuosina on todennäköisesti vaikuttanut jäkäliin ja vaikutus näkyi vielä tässä tutkimuksessa, vaikka päästömäärät ovatkin 2000-luvulla olleet pienempiä kuin 1990-luvulla. Hajapäästöjä aiheuttavan toiminnan (esim. kaivostoiminta, turvetuotanto ja maatalous) lisääntyminen tutkimusalueella voi myös osittain selittää tutkimusvuosien välisiä lieviä muutoksia jäkälälajistossa ja jäkälien kunnossa tausta-alueilla.

Panosta palveluun -hanke Ohjaavan koulutuksen kehittämisosio : Loppuraportti

Ohjaava koulutus on osa valmentavaa työvoimakoulutusta. Ohjaava koulutus sisältää erilaisia koulutuksia, sitä on käytetty yleisnimenä koulutuksille, joiden tavoitteena on työelämään ja jatkokoulutukseen ohjaaminen. Tämänmuotoista työvoimakoulutusta on Suomessa järjestetty 1970-luvulta alkaen. Ohjaavaan koulutukseen on 2000-luvulla osallistunut vuosittain 12 000 – 22 000 opiskelijaa. Koulutuksen volyymillä ja siihen käytetyillä resursseilla mitaten on kyse merkittävästä koulutusmuodosta. Yhteiskunnallisessa keskustelussa työvoimakoulutus on ollut aika ajoin kritiikin kohteena.Ohjaavan koulutuksen hyödyllisyys on ollut kiistanalainen ylipäänsä sen merkityksestä työllistymisen edistäjänä. 1990-luvulta alkaen työvoimapoliittisten toimenpiteiden vaikuttavuutta on seurattu varsin kattavasti, ja näissä tarkasteluissa ohjaavan koulutuksen tulokset ovat olleet työllistymisellä mitattuna varsin vaatimattomia tai suorastaan heikkoja. Tosin tehdyissä vaikuttavuustutkimuksissa ei yleensä ole eroteltu ohjaavaa koulutusta kaikesta valmentavasta koulutuksesta, jotka kattavat lisäksi maahanmuuttajien kotoutumiskoulutukset sekä työnhakijoiden tietotekniikkakoulutukset ja kielikoulutukset. Ohjaavaa koulutusta on tarpeen tutkia laajemmin ura- ja elämänsuunnittelun välineenä. Samalla voidaan paikantaa ohjaava koulutus osana tarjolla olevia ohjauksellisia työvoimapalveluita. Saadun tiedon pohjalle on helpompi suunnitella myös koulutuksen vaikuttavuuden parantamiseen tähtäävät kehittämistoimet.

Keskusteluja vuokratyöstä. Vuokratyön diskursiivinen rakentuminen Suomessa

1990-luvun alussa lainsäädäntö ja työmarkkinajärjestöt määrittelivät Suomessa, että vuokratyötä tuli käyttää vain tilapäiseen työvoimatarpeeseen, esimerkiksi sijaisuuksiin ja ruuhkahuippuihin. Joillakin aloilla vuokratyö oli työnantajien ja työntekijöiden yhteissopimuksella kielletty. Vaikka vuokratyösuhteet saivat jo 1980-luvulla niin Suomessa kuin kansainvälisestikin maineen työsuhdekeinotteluna, alkoi vuokratyön määrä Suomessa kasvaa 1990-luvun puolivälissä ja erityisesti tultaessa 2000-luvulle. Suomalaiset akateemiset tutkijat eivät ole juuri vuokratyöstä kiinnostuneet. Aiemmat, harvalukuiset tutkimukset ovat keskittyneet lähinnä työyhteisöjen ja työntekijöiden kokemuksiin sekä vuokratyön työehtoihin. Vuokratyö ymmärretäänkin edelleen lähinnä työntekijän subjektiivisena kokemuksena. Vuokratyössä on kuitenkin kysymys paitsi kokemuksista, myös yhteiskunnallisesta valtakamppailusta, jossa diskursiivisin keinoin pyritään vaikuttamaan ilmiöön nimeltä vuokratyö, laajemmin ilmiöön nimeltä työmarkkinat, sekä toisaalta kansalaisten käsityksiin työelämän ”normaalista”. Käsillä oleva tutkimus laajentaa ymmärrystä vuokratyöstä tarkastelemalla ilmiötä lainsäädännön, uutisoinnin ja markkinoinnin rakentamien julkisten käsitysten ja merkityksenantojen kautta. Teoreettisena viitekehyksenä käytän hallinnan ja työprosessin säätelyn teoriaperinteitä. Se, miten työmarkkinoiden muutosta ja uusia työsuhdemuotoja politiikassa, mediassa, lainsäädännössä, tai työpaikan kahvipöytäkeskusteluissa perustellaan ja tehdään ymmärrettäväksi, on samalla työelämään kiinnitettävien arvojen, merkitysten ja toimijuuksien luomista, rajaamista ja kuvailua. Työelämäpuheessa ei siis ole kyse vain talouden lainalaisuuksista, kansantalouden toimivuudesta, tai yritysten kilpailukyvystä, vaan myös ja erityisesti niiden toimijoiden luomisesta, määrittelemisestä ja legitimoimisesta, jotka työelämän kentällä saavat toimia ja tulevat palkituiksi. Säätelyn ja hallinnan näkökulmasta on relevanttia tarkastella millaisilla käsitteillä ja merkityksillä vuokratyötä ilmiönä rakennetaan . Tutkimuskysymyksinä esitän: 1) Miten ja millä perusteilla vuokratyöstä rakennettiin Suomessa legitiimi tapa työllistää ja työllistyä? 2) Millaisia työntekijäideaaleja vuokratyöhön liittyvissä keskusteluissa rakennetaan? Tutkimusaineistona tarkastelen lainsäädäntöön liittyviä dokumentteja, Helsingin Sanomien uutisointia, vuokratyöyritysten markkinointimateriaaleja, sekä vuokratyöyritysten edustajien haastatteluita. Analyysimenetelmänä käytän kriittistä diskurssianalyysia. Tämä menetelmä mahdollistaa puheen ja dokumenttien tarkastelun sosiaalisena toimintana, jolla eri toimijat pyrkivät osallistumaan yhteiskunnassa hyväksyttyjen ja tunnustettujen käsitysten ja toimintavaihtoehtojen rakentamis-, tulkinta- ja määrittelyprosesseihin. Tutkimukseni päätuloksena esitän, että vuokratyöstä muodostui legitiimi tapa työllistää Suomessa 1990-luvulla, koska vuokratyö käsitteellistettiin sekä lainsäädännön että median diskursseissa ennen kaikkea ratkaisuksi työttömyyteen. Toisaalta vuokratyö käsitteellistettiin vain marginaalisten työntekijäryhmien (naiset ja opiskelijat) rooliksi, jolloin se ei liittynyt miesvaltaisten työpaikkojen arkeen. Ratkaisuna työttömyyteen vuokratyö myös samalla luonnollistettiin osaksi yleisempää työmarkkinakehitystä, jolle ”kukaan ei voi mitään”. 2000-luvulla vuokratyö jatkoi voittokulkuaan ja rakentui pysyväksi ilmiöksi, koska työlainsäädännön uudistus institutionalisoi vuokratyön työehtosopimusmenettelyyn, jolloin sen ”salonkikelpoisuus” ja normaalius vahvistettiin. Vaikka työehtosopimusasia oli ratkaisuna merkittävä, nousi vuokratyön osalta itse työehtosopimus tärkeämmäksi kuin sen sisältö. Työehtosopimuksilla ei kuitenkaan pystytty vaikuttamaan esimerkiksi vuokratyöntekijän olemattomaan työsuhdeturvaan. Lisäksi työnantajapuhe käsitteellistää vuokratyön 2000-luvulla ennen kaikkea työmarkkinavaihtoehdoksi, vapautta ja monipuolisia työkokemuksia tarjoavaksi työmarkkinoiden katalysaattoriksi. Vuokratyö on tässä merkitysavaruudessa työntekijöille ”vain” yksi tapa työllistyä ja löytää oma tiensä työmarkkinoille, ei suinkaan työnantajien sanelema pakko. Työntekijöihin kohdistuva hallintapuhe niin mediassa kuin työnantajien haastatteluissakin pyrkii puolestaan rakentamaan ideaalityöntekijäkuvaksi yrittäjämäisen oman elämänsä toimitusjohtajan. Työnantajien diskursseissa kaikuvatkin työntekijään kohdistuva vaatimus itse itsensä ohjaamisesta sekä työntekijäidentiteetin muotoilemisesta joustavuutta, sopeutuvuutta, vaihtelua ja jatkuvaa muutosta vähintäänkin sietäväksi, mutta mieluiten näitä ominaisuuksia jopa aktiivisesti hakevaksi ja arvostavaksi. Työmarkkinoiden toimijana on nimenomaisesti yksilö, jonka mahdollisuudet menestyä ovat vain ja ainoastaan hänen omissa käsissään. Työntekijän roolin korostaminen aktiivisena toimijana ja vuokratyöstä ”oikeita”, norminmukaisia sisältöjä löytävänä pärjääjänä on diskursiivisesti hallittua yritystä ohjata työntekijöitä näkemään sekä itsensä tietynlaisina toimijoina että työmarkkinat tietyllä tavalla toimivina. Vuokratyössä ei ole kyse vain työntekijöiden yksilöllisistä tai yksittäisistä kokemuksista. Vuokratyö on yhteiskunnallisen merkityskamppailun tulos, jossa käyttövoimana ovat toimineet hallinnalliset ja säätelyyn pyrkivät käsitteellistykset työllisyydestä, yksilön valinnasta ja koko yhteiskunnan edusta. Hallinnan ja säätelyn näkökulmasta katsottuna vuokratyö on myös merkinnyt säätelyn liukumista tasa-arvoa, yhdenmukaista kohtelua ja työntekijän suojelua korostavasta viranomaisten ja poliittisten toimijoiden suorittamasta työmarkkinoiden kollektiivisesta säätelystä työnantajien ylläpitämään työntekijän persoonan ja käyttäytymisen hegemoniseen, yksilölliseen säätelyyn.

Suomalaisen tuulivoimateollisuuden asema, kilpailukyky ja tulevaisuuden näkymät kansainvälisillä markkinoilla

Executive Summary Tuulivoimateollisuus on kasvanut erittäin voimakkaasti 2000-luvulla, ja viime vuonna asennettiin maailmanlaajuisesti ennätysmäärä noin 42 GW uutta tuulivoimakapasiteettia. Kumulatiivinen asennettu kapasiteetti oli vuoden 2011 lopussa noin 241 GW, josta eniten Euroopassa, sitten Kaakkois-Aasiassa, etenkin Kiinassa ja kolmanneksi suurimpana markkina-alueena oli USA. Kiinassa oli eniten asennettua tuulivoimaa, 26 % maailman tuulivoimasta, toisena oli USA, sitten Saksa, Espanja ja Intia. Suurin osa asennetusta koko maailman kapasiteetista on maatuulivoimaa (onshore), merituulivoimaa (offshore) oli asennettu vajaat 4 GW. Teollisuus työllisti arviolta yli 560000 henkilöä maailmanlaajuisesti ja liiketoiminnan arvo oli noin 52 Mrd. euroa (73 Mrd. USD). Tuuliturbiineja oli maailmalla toiminnassa noin 200000 ja niiden keskikoko oli 1,2 MW. Turbiinien koko on tasaisesti kasvanut ja nykyisin suurimmat kaupalliset turbiinit ovat 6-7 MW kokoluokassa. Suomessa oli vuoden 2012 lopussa asennettuna 163 turbiinia yhteisteholtaan 288 MW, joten olemme huomattavasti jäljessä useimpia muita EU maita tuulivoiman hyödyntämisessä. Tuulivoimamarkkinoiden ennakoidaan kasvavan keskimäärin noin 10 % vuosittain, jolloin vuonna 2020 maailmassa olisi asennettuna kapasiteettia noin 900 GW, josta offshore tuulivoimaa 75 GW. Tällöin tuulivoimalla tuotettaisiin noin 8 % sähköntuotannosta, kun arvio vuodelle 2012 on 2,26 %. Nopeinta kasvu olisi Kaakkois-Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa, merituulivoimaa sen sijaan asennettaisiin eniten Eurooppaan. Suomen ilmasto- ja energiastrategin mukainen tavoite on 2,5 GW tuulivoimaa vuonna 2020. Moderni turbiini koostuu seuraavista pääkomponenteista: tornista, kolmilapaisesta roottorista, vaihteistosta, generaattorista, ja elektroniikasta. Turbiinien hinta vaihtelee projektista ja käytetystä tekniikasta johtuen, mutta tämän hetkisenä keskiarvona voidaan käyttää noin 1 MEUR / MW hintaa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Kiinassa hinta on vähintään yhden kolmasosan halvempi. Turbiinihintojen ennakoidaan halventuvan jo lähivuosien kuluessa jopa 30 % johtuen muun muassa suuruuden ekonomiasta ja kiristyvästä kilpailusta. Kun mukaan lasketaan kaikki kulut, kuten suunnittelu, luvat, turbiinin perustukset ja kaapeloinnit, tulee asennetulle turbiinille keskihinnaksi noin 1,5 MEUR. Merituulivoima voi olla kaksi kertaa kalliimpi investointi. Generaattoreina käytetään tyypillisesti nopeita tai keskinopeita induktio- (DFIG) tai kestomagneettigeneraattoreita (PMSG) ja yleisesti kolmivaihteisia vaihteistoja. Hidasnopeuksisen (PMSG) suoravetogeneraattorin (DD) käyttö on kuitenkin yleistymässä, sillä tällöin vältetään vika-alttiin vaihteiston käyttö. Korkea toimintaluotettavuus on erityisen tärkeä merituulivoimaloissa. Suurimmat 15 turbiinivalmistajaa toimittivat viime vuonna lähes 90 % maailman tuulivoimaloista. Suurin toimija on tanskalainen Vestas, jonka liikevaihto vuonna 2011 oli noin 6 Mrd euroa ja henkilöstöä yli 22000. Suurimpien valmistajien joukossa oli 7 kiinalaista toimijaa, jotka ovat kasvaneet nopeasti viime vuosina. Useimmat turbiinivalmistajat valmistavat joitakin strategisia komponentteja itse tai ostavat ne omaan konserniin kuuluvalta tytäryhtiöltä ja ostavat muut komponentit ja materiaalit sopimusvalmistajilta. Yhtiöiden valmistusstrategiat kuitenkin vaihtelevat ”tehdään kaikki itse” strategiasta pelkkään avainkomponenttien kokoonpanoon ja turbiinin kokonaistoimitukseen. Tyypillisesti turbiinivalmistajia palvelee vakiintunut joukko kansainväliseen toimintaan kyvykkäitä komponenttitoimittajia varatoimittajineen. Kaiken kaikkiaan sekä turbiini- että komponenttivalmistajien kesken on tapahtunut viime vuosikymmenen kuluessa konsolidoitumista. Valmistus on myös globalisoitunut eli avainkomponentit ja etenkin isot komponentit valmistetaan lähellä asiakasta. Toisaalta kiristynyt hintakilpailu on johtanut siihen, että yritykset ovat siirtäneet tuotantoa Kiinaan, joka nykyisin onkin suurin komponenttien valmistusmaa. Alan keskittyminen ja globalisoituminen tullee jatkumaan myös tulevaisuudessa. Suomessa on eri sektoreilta tuulivoiman huippuosaamista, mutta kokonaisvaltaista tuulivoimaklusteria meillä ei ole. Sellaisen rakentaminen tai rakentuminen vie aikaa ja edellyttäisi selkeän veturiyrityksen olemassaoloa. Tuuliturbiinien kokonaistoimituksista yleensä vastaava turbiinivalmistaja olisi luonteva veturiyritys, mutta kotimaiset valmistajat (Winwind ja Mervento) ovat kansainvälisesti pieniä, ja niiden markkina-asema on haastava. Lisäksi Winwind on ajautunut vakavaan taloudelliseen kriisiin (velkojat hakevat yhtiöltä saataviaan käräjäoikeudessa tammikuussa 2013). Kotimaisille turbiinivalmistajille, kuten muillekin tuulivoima-alan toimijoille olisi ensisijaista, että kotimaiset investoinnit käynnistyisivät täysipainoisesti. Tämä tarkoittaisi paitsi liiketoimintamahdollisuuksia, niin kumuloituvaa osaamista ja ennen kaikkea referenssejä kansainvälistä kilpailua silmälläpitäen. Suomalaisten turbiinivalmistajien kilpailukykyisin businessalue löytynee erityisosaamisesta, kuten esimerkiksi arktisesta tuulivoimasektorista. Mahdollisesti liittoutumalla tai jonkin johtavan turbiinivalmistajan tytäryrityksenä suomalainen niche markkinoille erikoistunut turbiinivalmistus voisi menestyä tulevaisuuden kovenevassa kilpailussa. Kilpailu päämarkkinoilla johtavien turbiinivalmistajien kanssa tuskin tuo menestystä, sillä näiden resurssit ja referenssit ovat ylivertaiset ja osaaminenkin osin suomalaisia edellä. Suomalaista huippuosaamista edustavat muun muassa ABB, The Switch, Vacon, Vaisala, Prysmian sekä Moventas. Yhtiöiden markkina-alue on globaali ja etenkin ABB:n ja Prysmianin resurssit mittavat. Yhtiöillä on edellytykset menestyä jatkossakin kansainvälisesti tuulivoimaliiketoiminnan komponenttien ja systeemien toimittajina. Moventaksen haasteena on yrityksen taloudellinen tilanne ja kilpailukyky markkinoilla (koko henkilöstö lomautetaan määräajaksi keväällä 2013). Muun muassa paperikonevalmistuksen ja meriteollisuuden johdolla Suomeen on syntynyt vahva konepajaosaaminen ja alihankintaverkosto. Esimerkiksi Holming, Componenta, Häkkinen Group ja Metso Foundries palvelevat jo tuulivoimateollisuutta. Osa yhtiöistä toimii kansainvälisesti ja niillä on mahdollisuus jatkossakin palvella tuulivoimateollisuutta, etenkin Suomessa ja lähialueilla. Komponenttitoimittajien ja alihankkijoiden kansainvälistymisen haasteina ovat muun muassa Suomen syrjäinen sijainti Euroopan päämarkkinoilta ja päämiesten jo osin vakiintuneet toimittajaverkostot. Tuulivoiman suunnittelu ja konsultointi sekä käyttö ja kunnossapito tarjoavat suomalaisille yhtiöille liiketoimintamahdollisuuksia Suomessa ja lähialueilla. Merkittävää uutta potentiaalia edustaa telakkateollisuus, ennen muuta STX Finland. STX konsernissa osataan erikoislaivojen tekeminen, konserni omistaa jo turbiinivalmistajan ja konsernin strategiana on tulla merkittäväksi tuulivoimatoimijaksi. Offshore perustukset ja tornit voisivat luontevasti olla omaa tuotantoa oman turbiinivalmistuksen, tuulipuistojen käytön ja kunnossapidon sekä erikoislaivojen ohella. STX Finlandilla olisi potentiaalia toimia suomalaisen tuulivoimateollisuuden veturiyrityksenä. Yhtiön rahoitustilanne ja kilpailukyky ovat kuitenkin tällä hetkellä haastavat. Rautaruukilla on potentiaalia toimittaa muun muassa ristikkorakenteisia torneja ja Parmalla hybriditorneja tuulivoimateollisuudelle. Suomalaisen tuulivoimaosaamisen ja työllisyyden kannalta keskeistä on, että Suomen ilmasto- ja energiastrategian mukaiset tuulivoimainvestoinnit saataisiin viipymättä käyntiin ja investointiympäristö säilyisi suotuisana ja ennustettavana. Tuulivoiman syöttötariffi tukee tuulivoiman taloudellista kannattavuutta lähitulevaisuudessa, mutta tuulivoimarakentamisen rajoituksia ja esteitä tulee myös merkittävästi purkaa tai lieventää.”Työpaikkoja syntyy niihin maihin joissa tuulivoimaa rakennetaan”. Tuulivoima työllistää paitsi suunnittelu- ja rakentamisvaiheessa, niin erityisesti laitosten 20-30 vuoden käyttö- ja kunnossapitoaikana. Teknologiateollisuuden (2012) positiivisen kasvuskenaarion mukaan tuulivoimateollisuus voisi työllistää jopa 25-30000 henkilöä vuonna 2020 nykyisten noin 2000 sijasta ja alan liikevaihto voisi olla jopa 12-14 Mrd. euroa. Tällainen kasvuskenaario sisältää kyllä merkittäviä epävarmuustekijöitä ja Tarastin (2012) selvitys arvioikin kasvun ja työllisyyden kehittyvän kasvuskenaariossakin maltillisemmin. Todennäköisimmät menestysmahdollisuudet ovat alalla jo merkittävässä asemassa olevilla resursseiltaan vahvoilla ja kansainvälisillä yrityksillä. Monialayritykset kestävät pelkästään tuulivoima-alaan keskittyneitä yrityksiä paremmin alalle tyypilliset liiketoiminnan vaihtelut. Erikoistuminen ja uudet radikaalit innovaatiot voivat kuitenkin tuoda tuulivoimaliiketoimintaan täysin uusia toimijoita tai muuttaa nykyisten yritysten kilpailuasetelmia. Kaupallisesti menestyviä uusia keksintöjä harvoin kuitenkaan syntyy ilman panostuksia. Ensiarvoisen tärkeää olisi määritellä kansallinen tahtotila, millä resurssein ja mihin tuulivoimateollisuuden sektoreihin halutaan panostaa, ja kohdentaa resurssit siten, että alan yrityksillä, tutkimuslaitoksilla ja muilla toimijoilla olisi parhaat edellytykset kehittää kilpailukykyisiä tuotteita, palveluita ja systeemeitä. Potentiaalisten uusien teknologioiden ja suomalaisten toimijoiden syvällisempi tarkastelu voisikin olla mielenkiintoisen jatkotutkimuksen aihe.

Teollisen kunnossapidon kyselytutkimusten vertailu

Tutkimuksen tavoitteena on arvioida 2000-luvulla tehtyjä teollisen kunnossapidon kyselytutkimuksia ja niiden toteuttamisen käytäntöjä. Tutkimus on toteutettu kirjallisuustutkimuksena, jonka aineistona on käytetty kymmentä tieteellisissä julkaisuissa julkaistua kunnossapidon kyselytutkimusta. Työssä esitetään määrittelyjä kunnossapidolle, kunnossapidon kehittämisen uusia trendejä luotettavuuskeskeistä kunnossapitoa sekä tuottavaa kunnossapitoa, kyselytutkimuksen rakentamisen vaiheita ja menetelmiä sekä käsitellään kunnossapidon kyselytutkimuksia. Työssä tarkastellaan valittujen tutkimusten kysymysten aihealueita sekä vastausten määriä ja eritellään vastaajien profiileja. Tulosten perusteella havaitaan, että useimmiten käsitellyt kohteet tutkimuksissa liittyvät suorituskykyyn ja uusien kunnossapidon menetelmien tarkasteluun. Myös turvallisuusnäkökulmaa tarkastellaan aineiston tutkimuksissa usein. Kyselytutkimukset on toteutettu pääasiassa kyselylomakkeen avulla. Käsitellyt kyselytutkimukset ovat hyvin väljästi toteutettuja, eikä kirjallisuudessa esitettyjä menetelmiä luotettavan kyselytutkimuksen toteuttamiseen usein sovelleta käytännössä. Tutkimuksissa käsitellään hyvin laajasti luonteeltaan toisistaan poikkeavia teollisuudenaloja, eikä eri alojen välisiä eroja huomioida riittävästi.

Itä-Suomen kutsujoukkoliikennepalvelut : Palveluiden nykytila, palvelutasoanalyysit ja kehittämisehdotukset

Itä-Suomen kutsujoukkoliikennepalvelut –projekti on jatkoa aktiiviselle joustavien joukkoliikennepalvelujen kehittämistyölle Itä-Suomessa. 2000-luvulla useimmissa Itä-Suomen kunnissa tutuksi ovat tulleet erilaiset kutsujoukkoliikenteen palvelut, jotka tarjoavat vaihtoehtoisen toimintamallin perinteiselle vuoro- ja reittisidonnaista joukkoliikenteelle. Alueen harvasta asutuksesta johtuen kutsujoukkoliikenne on ollut erittäin käytetty toimintamalli pienten kuntien ja maaseutualueiden asiointi- ja palveluliikenteen järjestämisessä. Työ toteutettiin osana Itä-Suomen henkilöliikennestrategiaa, jota koordinoi Pohjois-Savon ELY-keskus. Kutsujoukkoliikennetyö tuottaa strategiatyöhön näkemyksen siitä miten erilaisten alueiden henkilökuljetuksiin olisi mahdollista saada lisää joustavuutta ja asiakaslähtöisyyttä kutsujoukkoliikenteen avulla. Selvitystyössä tarkastellaan sekä tiiviisti rakennettuja ympäristöjä että erittäin harvaan asuttua maaseutua. Pohjois-Savon ELY-keskuksen vetämällä projektiryhmällä inventoitiin kattava otos nykyisistä kaikille avoimista kutsujoukkoliikennepalveluista Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueilta. Yhtenä keskeisimpänä tuloksena tuotettiin kuljetuspalveluiden soveltuvuusanalyysit erityyppisille alueille. Työn aikana haastateltiin kuntien joukkoliikenteestä vastaavia viranhaltijoita ja kuljetuspalveluita tuottavia liikennöitsijöitä. Projektin kautta toteutettiin kolme asiakaskyselyä Suonenjoen, Iisalmen ja Joensuun kutsujoukkoliikennepalveluiden asiakkaille sekä kaikille itäsuomalaisille avoin joustavan joukkoliikenteen kehittämiskysely. Lisäksi työssä hyödynnettiin kansainvälistä ja kotimaista liikennetutkimusta. Kutsujoukkoliikennepalveluiden jatkokehittämiseksi määriteltiin neljä pilottiprojektia. Jatkotoimenpiteiden ohjelmoinnin kautta pyritään palveluiden aktiiviseen kehittämiseen ja asiakkaan kokeman palvelutason paranemiseen.

Henkilöstön suoritusarvioinnit turvallisuusorganisaatioissa

2000-luvulla valtionhallinnossa aloitettiin siirtyminen uusiin palkkausjärjestelmiin. Osana uusia järjestelmiä on henkilöstön suoritusarvioinnit, joissa henkilöstön suoriutumista arvioidaan ja jonka perusteella maksetaan osa palkkauksesta. Puolustusvoimat, rajavartiolaitos ja poliisi käyttävät myös henkilöstön suoritusarviointeja ja viime vuosina on noussut esille, että ovatko käytetyt mittaristot toimivia. Tässä tutkimuksessa selvitetään puolustusvoimien, rajavartiolaitoksen ja poliisin käyttämien henkilöstön suoritusarviointimittaristojen perusteita ja niiden keskinäisiä suhteita. Päätutkimusongelmana on selvittää, että mihin perustuvat turvallisuusorganisaatioiden käyttämät henkilöstön suoritusarviointimittaristot. Tähän pääkysymykseen vastataan neljällä alakysymyksellä 1) Mitä on henkilöstön suorituskyky 2) Miten henkilöstön suorituskykyä voidaan mitata 3) Minkälaisia henkilöstön suoritusarviointimittaristoja Suomen turvallisuusviranomaisilla on käytössä ja 4) Miten Suomen turvallisuusviranomaisten henkilöstön suoritusarviointimittaristot poikkeavat toisistaan. Aineistonkeruumenetelmä on aineistotriangulaatio, jossa aineistoa kerätään eri lähteistä eri tavoilla. Aineisto on koostunut tieteellisistä artikkeleista, tutkimuksista, kirjoista, lehtiartikkeleista ja virallisista asiakirjoista. Tutkimuksen alkuosa on luonteeltaan käsite-analyyttinen, jossa eri lähteistä kerätty informaatiota tarkastellaan rajoitetussa ympäristössä valittuun teoriapohjaan pohjautuen. Tutkimuksen loppuosassa tarkastellaan puolustusvoimien, rajavartiolaitoksen ja poliisin henkilöstön suoritusarviointimittaristoja ja verrataan niiden suhtautumista teoriaan ja toisiinsa. Henkilöstön suoritusarviointimittaristojen käyttö perustuu mittaamisen ja johtamisen perusajatukseen, jossa oikein valitulla mittaristolla voidaan ohjata henkilöstön suorituskykyä orga-nisaation kannalta suotuisaan suuntaan. Mittaristot perustuvat tasapainotetun mittaamisen pe-riaatteelle, johon on pyritty lisäämään älyllisen pääoman vaikutteita. Kaikilla tutkituilla mit-taristoilla oli olemassa linkki tieteenalan teoriapohjaan. Mittaristot eivät poikenneet toisistaan rakenteellisesti paljoakaan, ohjeistuksen yksityiskohtaisuudessa oli poikkeavaisuutta. Poliisin suoritusarviointimittaristossa oli luotu oma mittaristo ylimmälle johdolle, kun puolustusvoi-milla ja rajavartiolaitoksella oli koko henkilöstölle käytössä vain yksi mittaristo. Puolustus-voimat eivät arvioi esimiesten johtamiskäyttäytymistä suoritusarvioinnin osana, kun taas poliisi ja rajavartiolaitos arvioivat johtamiskäyttäytymistä esimiehiltä.

Suomalais-venäläisten lasten etunimet : valintaperusteet ja rakenne

Tutkimus käsittelee lasten etunimien valintaperusteita ja rakennetta Suomessa asuvissa perheissä, joissa toinen vanhemmista on syntyperäinen suomalainen ja toinen venäläinen maahanmuuttaja. Tutkimuksessa käytetty nimiaineisto koostuu 376 etunimestä, jotka on saatu pääosin 2000-luvulla syntyneiltä 184 lapselta. Analyysiin on otettu ensimmäiset, toiset ja kolmannet etunimet. Tutkimusaineisto on kerätty kyselylomakkeella ja haastatteluilla kesällä 2012. Aineistoni lapsista 13 prosentilla on vain yksi etunimi. Tutkimuksessa käytetään sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista menetelmää. Aineiston analyysissa käytän myös omaa natiivin venäjän kielen puhujan kielitajuani. Tässä tutkielmassa nimenvalintaperusteiden luokittelu perustuu Eero Kiviniemen luokitteluun, jonka olen muokannut tutkimukseeni sopivammaksi. Luokittelen nimenvalintaperusteet yhteentoista kategoriaan ja esittelen ne yleisyysjärjestyksessä yleisimmästä harvinaisimpaan. Tulokset osoittavat, että suomalais-venäläisten lasten nimenvalintaperusteista kolme yleisintä ovat käytännöllisyys, mieltymys nimeen ja nimen periytyminen suvusta. Nimen kansainvälisyys on neljänneksi yleisin nimenvalintaperuste. Eniten nimenvalinnassa painottuvat käytännölliset seikat eli nimen toimivuus kummankin vanhemman äidinkielellä. Nimenvalinnassa otetaan huomioon myös nimen semanttinen sisältö niin, ettei nimi synnyttäisi epämiellyttäviä mielikuvia suomen tai venäjän kielellä. Aineistoni harvinaisin nimenvalintaperuste on Venäjän käytännön mukainen patronyymi eli isännimi. Patronyymeja on aineistossani kolme, ja ne on annettu lasten jälkimmäiseksi etunimeksi. Tutkimustulokset osoittavat, että vanhemmat eivät halua antaa lapselleen täysin suomalaista tai venäläistä etunimeä. Syinä siihen ovat sekä nimen lausumisen vaikeus että kiusaamispelko sekä se, ettei nimi kuulosta hyvältä. Nimien äänteellisten ja rakenteellisten piirteiden analyysi osoittaa, että suomalais-venäläisten lasten etunimet eivät paljonkaan eroa täysin suomalaisten lasten etunimistä. Aineistoni nimet ovat pääosin kaksitavuisia ja vokaaliloppuisia. Nimissä on jonkin verran vierasperäisiä äänteitä, mutta niiden osuus ei ole suuri. Monet etunimet ovat muualla maailmassa tunnettuja nimiä, jotka on annettu suomalaisessa kirjoitusasussa.

Kalljärven kuormitusselvitys ja kunnostussuunnitelma

Uudenmaan ympäristökeskus teki yhteistyössä Kirkkonummen kunnan kanssa Kalljärven perustilan selvityksen vuonna 2007. Projektia jatkettiin vuonna 2009 tekemällä kuormitusselvitys sekä siihen ja perustilan selvitykseen pohjautuva kunnostussuunnitelma. Kalljärvi on rehevä järvi, jonka ulkoinen kuormitus on alle kriittisen mutta yli sallitun tason. Kalljärvessä on myös sisäistä kuormitusta, happipitoisuus on talvisin alhainen ja kalasto on särkikalavaltainen. Lisäksi vesikasvillisuus aiheuttaa haittaa virkistyskäytölle. Ulkoista kuormitusta pitäisi vähentää, jotta järvessä tehtävät toimenpiteet tuottaisivat tulosta pitemmällä aikavälillä. Kalljärveen tulevasta laskennallisesta ulkoisesta fosforikuormituksesta suurin osa aiheutuu peltoviljelystä.Kalljärvelle suositellaan kalaston vinoutuneen rakenteen korjaamiseksi tehokalastuksen jatkamista ja kalastuksen säätelyä tarpeeksi suuren solmuvälin omaavilla verkoilla. Samoin kuhia voidaan istuttaa, jotta petokalakanta vahvistuisi. Kalljärven happipitoisuus on ollut 2000-luvulla talvisin alhainen. Kalljärvestä ehdotetaan otettavaksi lopputalvella happinäytteet, joiden avulla voidaan piirtää happiprofiili ja laskea mahdollinen hapetustarve. Tulosten perusteella voidaan varmistaa tarkempi hapetussuunnitelman tarve. Suunnitelmassa valitaan Kalljärvelle sopivin hapetuslaite ominaisuuksiensa ja hintansa perusteella, sekä valitaan hapettimen sijoituspaikka ja hapetusaika. Lisäksi suositellaan happimittarin hankintaa. Virkistyskäytön edistämiseksi Kalljärven vesikasvillisuutta voidaan niittää ottaen huomioon jokaiselle lajille annetut tarkemmat poisto-ohjeet. Vesikasvien niittäminen ei kuitenkaan ole suositeltavaa suuremmassa mittakaavassa, koska kasvillisuus vaimentaa tuulen ja aallokon järven pohjaa sekoittavaa vaikutusta.

Puolustusvoimien esimies- ja vuorovaikutusvalmennuksen vaikutukset johtamiskäyttäytymisen kehittämiseen

Puolustusvoimien vallitseva johtajakoulutus perustuu transformationaaliseen, eli vuorovaikutukselliseen johtamiseen. Transformationaalinen johtaminen lanseerattiin puolustusvoimiin 1990-luvun lopulla syväjohtamisen nimellä, tieteellisen tutkimuksen tuloksena. 2000-luvulla aloitettiin syväjohtamiseen perustuva puolustusvoimien esimies- ja vuorovaikutusvalmennus, jonka tavoitteena oli vastata muutosjohtamisen ja henkilöstöjohtamisen haasteisiin. Esimiesja vuorovaikutusvalmennus haluttiin mahdollistaa kaikille henkilöstöryhmille puolustusvoimissa. Tässä tutkimuksessa tutkittiin kvantitatiivisella primaariaineistolla puolustusvoimien esimies- ja vuorovaikutusvalmennuksen vaikutuksia johtamiskäyttäytymisen kehittämiseen. Tutkimuksella täydennettiin puolustusvoimissa tehtyjen esimies- ja vuorovaikutusvalmennuksen vaikuttavuustutkimuksien vähäistä määrää. Mittarina käytettiin sovellettua vaikuttavuuskyselyä, joka kohdistettiin valmennusprosessin tavoitteisiin, eli välittömiin vaikutuksiin. Mitattuja kokonaisuuksia olivat: johtamiskäyttäytymisen kehittymisen kokeminen, johtamiskäyttäytymisen kehittämisen työkalujen osaaminen ja käyttö sekä yksilöissä kehittymiseen vaikuttavat sisäiset ja ulkoiset motivaatiotekijät. Pääesikunnan päätös rajasi tutkimuksen perusjoukon Tykistöprikaatissa valmennettuihin henkilöihin. Tutkimuksen kvantitatiivinen aineisto kerättiin syksyllä 2012. Perusjoukosta 34 prosenttia koki, että heidän johtamiskäyttäytyminen oli kehittynyt puolustusvoimien esimies- ja vuorovaikutusvalmennuksen jälkeen. 66 prosenttia perusjoukosta koki, että kehittymistä ei ollut tapahtunut. Perusjoukosta muodostettiin tutkimukseen ryhmät: ”Kokevat kehittyneensä” ja ”Eivät koe kehittyneensä”. Tutkimustuloksena havaittiin, että johtamiskäyttäytymisen kehittämisen työkalujen käyttö vaikuttaa suoraan kehittymisen kokemiseen. Huomattava osa tutkitusta perusjoukosta ei ollut koskaan hyödyntänyt mitään johtamiskäyttäytymisen kehittämisen työkalua, vaikka valmennuksessa toisin opetettiin. Perusjoukosta muodostetut ryhmät eivät poikenneet toisistaan työkalujen käytön osaamisessa. Perusjoukosta muodostetut ryhmät poikkesivat toisistaan tilastollisesti merkittävästi sisäisten ja ulkoisten motivaatiotekijöiden suhteen. ”Kokevat kehittyneensä” ryhmän henkilöt olivat saaneet sisäisiä palkkioita ja onnistumisen elämyksiä johtamiskäyttäytymisen kehittymisestä. Ulkoiset motivaatiotekijät, kuten käsky kehittää johtamiskäyttäytymistä ja arvostuksen lisääntyminen työyhteisössä olivat vaikuttaneet positiivisella tavalla johtamiskäyttäytymisen kehittymiseen ”Kokevat kehittyneensä” ryhmässä. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että valmennetut henkilöt toimivat syväjohtamisen johtamiskäyttäytymisen mukaisesti. Johtamiskäyttäytymisen kehittäminen vaatii erilaisten kehittämiseen liittyvien työkalujen käyttöä puolustusvoimien esimies- ja vuorovaikutusvalmennuksen opettamalla tavalla. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan esittää, että sisäiset ja ulkoiset motivaatiotekijät vaikuttavat johtamiskäyttäytymisen kehittymisen kokemiseen. Puolustusvoimien esimies- ja vuorovaikutusvalmennuksessa olisi hyödyllistä tunnistaa yksilön johtamiskäyttäytymisen kehittämiseen vaikuttavat sisäiset ja ulkoiset motivaatiotekijät esimerkiksi erillisellä oppimistehtävällä. Tykistöprikaatissa valmennetuille henkilöille tulisi järjestää johtamiskäyttäytymisen kehittämisen osalta jatkokoulutusta.

PARP-prosessi osana puolustusvoimien sotilaallisessa kriisinhallinnassa tarvittavien suorituskykyjen kehittämistä

Tutkielma käsittelee puolustusvoimien kansainvälisessä sotilaallisessa kriisinhallinnassa tarvittavien suorituskykyjen kehittämistä. Aihe on rajattu Naton rauhankumppanuusohjelmaan sisältyvään suunnittelu- ja arviointiprosessiin, jonka kehyksissä Suomi kehittää 2010-luvlla kaikkien kolmen puolustushaaran suorituskykyjä, yhteensopivuuksia ja valmiuksia sekä kansainväliseen sotilaalliseen yhteistyöhön että kotimaan puolustukseen. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miksi juuri suunnittelu- ja arviointiprosessi on noussut 2000-luvulla keskeiseksi toimintamuodoksi kehitettäessä sotilaallisessa kriisinhallinnassa tarvittavia suorituskykyjä. Tutkielman pääkysymykseen vastaamiseen ja teorian rakentamiseen on käytetty laadullisen tutkimuksen menetelmää aineistolähtöinen päättely, jonka avulla on tarkasteltu aiheesta kerättyä kirjallista lähdemateriaalia. Työ pohjautuu julkisiin lähteisiin, joista suurin osa on suomenkielisiä asiakirjoja ja julkaisuja, tärkeimpänä Suomen ulkoasiainministeriön muistiot Naton rauhankumppanuudesta ja osallistumisesta kriisinhallintaan. Keskeisimmät havainnot tutkimuksen aikana liittyvät Suomen aktiiviseen rooliin kansainvälisessä sotilaallisessa yhteistyössä sekä Naton toimintakentän vahvaan verkostoitumiseen niin Euroopan unionin, pohjoismaiden kuin Suomen kansallisen puolustuksen kehittämisessä. Tutkimuksen pääkysymyksen kannalta merkittävänä huomiona on lisäksi Naton edistyksellisyys sotilaallisten suorituskykyjen kehittämisessä järjestelmällisesti, laaja-alaisesti ja kustannustehokkaasti erilaisten arviointiprosessien ja harjoitusohjelmien avulla. Ottaen huomioon muut järjestöt, joiden kanssa Suomi harjoittaa sotilaallista yhteistyötä sekä vaativien kriisinhallintaoperaatioiden ja taisteluosastojen nykyaikaiset vaatimukset, on vaikea kiistää järjestelmällisen kehitystyön tarvetta. Suunnittelu- ja arviointiprosessin avulla Suomi kykenee kehittämään puolustusvoimien kaikkia osa-alueita, joita koetaan tarpeelliseksi sekä oman toiminnan että yleisten kokemusten pohjalta. Näistä monet ovat konkreettisia kehittämiskohteita, jotka perustuvat kriisinhallintaoperaatioihin ja -harjoituksiin. Puolustusvoimien kehittämisohjelman integroiminen suunnittelu- ja arviointiprosessin tavoitteisiin vuonna 2011 on kasvattanut tämän aluksi vain kriisinhallintajoukkojen kehittämiseen valjastetun työkalun merkityksen uudelle tasolle. Täten tutkielman johtopäätöksissä herääkin kysymys, olisiko pelkkä kansallinen kehitystyö nykyaikana Suomelle edes vaihtoehto.

Iranin ydinohjelman vaikutus Yhdysvaltojen turvallisuusintresseihin Lähi-idässä

Tutkimuksen lähtökohtana on selvittää, vaikuttaako Iranin ydinohjelman jatkaminen ja kehitys 2000-luvulla Yhdysvaltojen turvallisuusintresseihin Lähi-idässä? Tutkimuksen tavoitteena on vastata pääkysymykseen, onko Iranin ydinohjelma uhka Yhdysvaltojen turvallisuusintresseille 2000-luvulla? Tutkimuksessa tarkastellaan mahdollisia vaihtoehtoja, joita Yhdysvaloilla on Iranin ydinohjelman ratkaisemiseksi. Tutkimuksen innoituksena ja taustavaikuttajana on vuosikymmenien ajan jatkunut kiista Iranin ydinohjelman rauhanomaisuudesta ja laillisuudesta. Nykypäivänä Iran on aktiivisesti kehittänyt omaa ydinohjelmaansa ja ohjusteknologiaansa huolimatta kansainvälisestä painostuksesta tai mielipiteestä. Tutkimuksen aineisto koostuu pääasiassa internetin kautta hankituista lähteistä. Koska tutkimuksen tarkoituksena on selvittää uhan mahdollisuus Yhdysvaltojen näkökulmasta, on aineiston hankinnassa keskitytty erityisesti lähteisiin, jotka tuovat esiin Yhdysvaltoja koskevat tekijät ja näkökulmat. Tutkimus on toteutettu kirja- ja tekstianalyysin perustein, jossa hyödynnetään niin sanottua ground-theory menetelmää. Menetelmän tarkoituksena on löytää aineistosta useasti toistuvia faktoja, joiden avulla luodaan pohja tutkimukselle ja vastataan tutkimuksen pää- ja alakysymyksiin. Iranin ydinohjelman 2000-luvun modernia kehitystä on ihmetelty ympäri maailman. Erityisesti 2000-luvulla sen kehitys on ollut nopeaa ja teknologisesti sekä tietotaidollisesti Iran on osoittanut, että se on kykenevä tuottamaan omaa ydinvoimaa ja kehittämään omaa raketti- ja ohjusteknologiaa. Samalla nopea ja oikeansuuntainen kehitys aiheuttaa paineita erityisesti Yhdysvalloille, sillä Iranin kehitys ja voimistuminen muokkaa Lähi-idän voimatasapainoa. Voimatasapainon mahdollinen muuntuminen luo Yhdysvalloille uhkakuvia, joihin sen tulee vastata halutessaan säilyttää asemansa Lähi-idässä ja turvatakseen omat intressinsä. Nykyisellään Iranin ydinohjelma poikkeaa rauhanomaiseen ydinohjelmaan tähtäävästä prosessista, jolloin se muodostaa Yhdysvalloille selkeän uhan. Uraanin rikastaminen kohti ydinaseen vaatimaa määrää yhdistettynä haluun ja kykyyn kehittää omaa raketti- ja ohjusteknologiaa kyseenalaistavat Iranin esittämät tavoitteet molemmista ohjelmista. Iranin halu ja kyky saavuttaa ydinasevalmius heikentää Yhdysvaltojen turvallisuutta Lähi-idässä ja hankaloittaa sen kykyä ja vapautta toimia sekä vaikuttaa Lähi-idässä ja sen alueella. Iranin ohjusteknologian kehittyessä, Iranilla on myös mahdollisuus uhata Yhdysvaltoja aseellisesti sen omalla maaperällä.

Arktisen alueen muutoksen vaikutus Kanadan turvallisuuspolitiikkaan

Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat arktisella alueella kaikkein suurimmat. Arktisen jääpeitteen sulaminen muuttaa arktista turvallisuusympäristöä. Turvallisuusympäristön muutos heijastuu pohjoisten valtioiden turvallisuuspoliittiseen suunnitteluun. Jäämeren sulamisen seurauksena pohjoiset alueet eivät ole enää tavoittamattomissa, vaan alueella olevat luonnonvarat tulevat olemaan paremmin käytettävissä. Sulaminen avaa myös uusia kulkureittejä. Kylmän sodan jälkeen arktinen alue menetti merkitystään, mutta nyt tilanne on muuttumassa. Laajentuneen turvallisuuden käsite vaikuttaa Kanadan uhkakuvaan arktisella alueella. Itsemääräämisoikeutta korostaakseen Kanada on kehittänyt sekä valvontakykyään että sotilaallista suorituskykyään pohjoisilla alueillaan. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, miksi ja miten arktisen alueen muutos vaikuttaa Kanadan turvallisuusympäristöön. Tutkimusmenetelmäni on diskurssianalyysi, jonka avulla pyrin selvittämään Kanadan kantaa alueeseen mahdollisia uhkakuvia sekä kuinka Kanada toimii muuttunutta uhkakuvaa vastaan. Analyysissä käytetään virallista kantaa edustavia tekstejä, arktista aluetta ja sen kehitystä koskevia tutkimuksia, arktisten valtioiden arktisia strategioita sekä tieteellisiä artikkeleita. Kansainvälinen kiinnostus arktista aluetta kohtaan on kasvanut merkittävästi 2000-luvulla. Ilmastonmuutoksen seurauksena kilpailu luonnonvaroista ja laivareiteistä kiihtyy. Kanadan näkökulmasta kehityssuunta on huolestuttava, sillä Kanadan pohjoisissa osissa sijaitsee sekä luonnonvaroja että varteenotettava laivareitti Luoteisväylä. Alueesta hyötyminen taloudellisesti on usean arktisen valtion kiinnostuksen kohteena. Luonnonvarat ja laivareitit ovat syitä kilpailla arktisen alueen hallinnasta. Kanada panostaa läsnäoloon arktisella alueellaan. Kanadalla on useita projekteja käynnissä, joiden uskotaan vahvistavan Kanadan kykyä valvoa laajoja pohjoisia alueitaan. Valvontakyvyn parantumisen seurauksena myös Kanadan suvereniteetti vahvistuu Jäämeren alueella. Keskeinen johtopäätös on, että arktisen turvallisuuspoliittisen ympäristön muutos on seurausta laajentuneen turvallisuuden käsitteestä sekä ilmastonmuutoksesta. Näiden seurauksena Kanada korostaa suvereniteettiaan, jotta kykenee kontrolloimaan ja valvomaan alueitaan paremmin. Syynä tähän on, että Kanadan on korostettava läsnäoloaan arktisella alueella mikäli kansainvälinen kiinnostus arktista aluetta kasvaa samalla vauhdilla kuin tähänkin saakka. Kilpailu arktisista kulkureiteistä ja taloudellisista resursseista aiheuttanee jännitteitä ja väärinkäyttöä, jolloin on oltava valmis toimimaan ongelmien ratkaisemiseksi. Alueen rauhanomainen kehittäminen on Kanadankin tavoitteena. Alueen kiistat ja ongelmat ratkaistaan välittömällä läsnäololla ja valvonnalla, ei asevoimien vaikutuksella.

Kyrönjoen vesistötyöt : Ammattikalastus Kyrönjoen suistossa vuonna 2012

Kyrönjoen yläosan tulvasuojeluhankkeen eri osille on useita lupapäätöksiä, joissa luvanhaltijana on valtio. Lupapäätöksissä on velvoite tarkkailla mm. vaikutuksia Kyrönjoen edustan merialueen kalakantoihin ja kalastukseen. Ammattikalastuksen tilaa ja saaliita selvitettiin vuotta 2012 koskeneella tiedustelulla. Tiedustelu postitettiin alueella asuville Maa- ja metsätalousministeriön ammattikalastajarekisteriin kuuluneille kalastajille. Aiemmin vastaavia kalastustiedusteluja on tehty vuosien 1996, 2000, 2003, 2006 ja 2009 kalastuksesta. Vastanneista ammattikalastajista 27 % (7 kpl) oli kalastanut suiston tutkimusalueella vuonna 2012. Tutkimusalueella kalastaneiden ammattikalastajien määrä laski vuoden 2009 jälkeen, ja vuonna 2012 ammattikalastajia oli vähiten koko 2000-luvulla. Kyrönjoen suistossa ammattikalastajien määrä on laskenut vuodesta 2000 vuoteen 2012 noin kaksi kolmasosaa. Ammattikalastajien alueelta saama kokonaissaalis oli vuonna 2012 vain noin 6 % vuoden 2000 saaliista ja vajaa kaksi kolmasosaa vuoden 2009 saaliista. Kalastajakohtainen keskisaalis oli vuonna 2012 samaa tasoa kuin vuonna 2009, mutta merkittävästi pienempi kuin sitä aiemmin. Runsain saalislaji oli vuoteen 2006 saakka kuore, mutta sen jälkeen lahna. Kuoreen pyynti loppui vuosien 2006 ja 2009 tiedustelujen välissä Särkimon rehutehtaan toiminnan päättymisen takia, ja kuoresaaliille ei sen jälkeen ole ollut paikallista ostajaa. Taloudellisesti arvokkain saalislaji kalastajahinnoilla laskettuna oli vuoteen 2006 saakka joko kuore tai silakka, vuonna 2009 siika ja vuonna 2012 made. Madesaaliin arvoa vuonna 2012 nosti hyvien saaliiden lisäksi sen kilohinta, joka oli noin kolminkertainen haukeen ja yhdeksänkertainen lahnaan nähden. Huono vedenlaatu, pyydysten likaantuminen ja virtaaman vaihtelu olivat aiempien vuosien tapaan ammattikalastajien mielestä merkittäviä haittatekijöitä. Suuri osa ammattikalastajista piti Kyrönjoen suistoa hyvänä kalavetenä, kun aiemmissa tiedusteluissa sitä on yleensä pidetty keskinkertaisena. Arvostuksessa tapahtuneeseen muutokseen saattoi vaikuttaa aiempaa pienempi vastanneiden määrä.

Soodakattilan kapasiteettitarkastelu

Tämän kandidaatintyön tavoitteena on tarkastella soodakattilan kapasiteettiin vaikuttavia tekijöitä. Tarkoituksena on selvittää eroja vanhojen ja uusien sekä pienien ja suurien soodakattiloiden välillä. Työn teoriaosuus perustuu soodakattiloita ja sellunvalmistuksen kemikaalikiertoa käsittelevään kirjallisuuteen. Työn tutkivassa osuudessa tarkastellaan lähtötietotaulukkoa johon on kerätty tietoja 140 rakennetusta soodakattilasta ympäri maailmaa. Lähtötiedoista valitaan tarkasteltaviksi ominaisuuksiksi soodakattilan rakennusvuosi, tulipesän dimensiot, tuorehöyryn paine ja lämpötila sekä tulipesän viipymäaika. Tulokset saadaan tarkastelemalla valituista tiedoista sekä kapasiteeteista piirrettyjä kuvaajia. Soodakattiloiden kapasiteettien kasvun havaitaan kiihtyneen 2000-luvulla. Soodakattilan kapasiteettia on kasvatettu suurentamalla tulipesän pohjan pinta-alaa kapasiteetin kanssa samassa suhteessa, kun taas tulipesän korkeutta on lisätty suhteessa vähemmän. Tuorehöyryn paineiden ja lämpötilojen aiemman nousun huomataan pysähtyneen. Suurempien soodakattiloiden tulipesän viipymäaikojen havaitaan olevan pidempiä kuin pienien kattiloiden.