Apteekin verkkopalvelu osana lääkealan digitalisaatiota – Muuttuvat rakenteet ja kilpailukyky

Apteekin verkkopalvelu liittyy koko lääkealaa koskevaan digitalisoitumiseen, ja lääkevalmisteiden vähittäiskauppa apteekin verkkopalvelun välityksellä luo uudenlaisen toimintaympäristön, jolla on vaikutuksia lääkemarkkinoiden arvoketjussa. Tämä tutkimus keskittyy apteekin verkkopalvelun institutionaalisen toimintaympäristön määrittelyyn, jossa kuvataan institutionaalinen konteksti, muodolliset instituutiot ja epämuodolliset instituutiot. Tutkimuksen teoreettinen tarkastelu liittyy vähittäiskaupan verkkoliiketoiminnan erityispiirteisiin ja erityisesti verkkokaupan jakelutoimintoihin. Tutkimuksen tarkoituksena on siten määritellä vähittäismarkkinoiden etäisyys arvioimalla Suomen ja Iso-Britannian vähittäismarkkinoiden etäisyyttä apteekin verkkopalvelun jakelutoimintojen näkökulmasta. Tutkimus toteutettiin primääriseen ja sekundääriseen aineistoon perustuen. Apteekin verkkopalvelun muodolliset instituutiot identifioitiin tarkastelemalla Suomen ja Iso-Britannian apteekin verkkopalvelua koskevaa sääntelyä. Epämuodolliset instituutiot, eli jakelukäytännöt puolestaan identifioitiin asiantuntijahaastatteluin, jossa haastateltiin apteekin verkkopalvelun asiantuntijaproviisoria Suomen Apteekkariliitosta sekä lääkekuljetuksiin erikoistunutta konsulttia Iso-Britanniasta. Suomen ja Iso-Britannian apteekkitoiminnan sääntely poikkeaa huomattavasti toisistaan. Joustavamman sääntelyn vuoksi brittiläiset apteekit voivat hyödyntää markkinoinnin kilpailukeinoja enemmän kuin suomalaiset kansainvälisessä lääkkeiden verkkokaupassa. Jakelukäytäntöjen osalta keskeiseksi tekijäksi havaittiin lääkkeiden säilytysolosuhteiden merkitys toimituksissa asiakkaalle. Lääkkeille soveltuvien kuljetusolosuhteiden järjestäminen oli merkittävä haaste suomalaisille apteekeille. Haaste voitaisiin ratkaista lämpötilan säilyttävillä kuljetuspakkauksilla Digitalisaatio ilmiönä luo paineita lääkealan kokonaisvaltaiselle muutokselle, joissa muodollisia ja epämuodollisia instituutioita tulee sopeuttaa muutosta mahdollistavaksi ja tukevaksi. Lainsäätäjien tulee sopeuttaa sääntelyä sopimaan digitalisoituvaan kontekstiin, jossa apteekin verkkopalvelun osalta markkinat kansainvälistyvät. Muutos edellyttää myös epämuodollisten instituutioiden sopeuttamista. Lääkevalmistajien toimintojen sopeuttaminen liittyy pakkauksien kehittämiseen tai pakkausinnovaatiohankkeisiin osallistumiseen, tuotetietouden lisäämiseen, lääkkeiden säilyvyyden kehittämiseen sekä säilyvyyttä koskevan tiedon lisäämiseen. Näihin käytännönläheisiin panostuksiin yhdistyy digitaalisten palveluiden tuottaminen.

Ennallistaminen ja ympäristörikoksella saavutetun hyödyn menettäminen - tavoitteena ympäristöystävällinen rikosoikeus

Tutkimus käsittelee ennallistamisen ja ympäristörikoksella saadun hyödyn menettämisen eli hyötykonfiskaation välistä suhdetta. Tässä tutkielmassa ennallistamisella tarkoitetaan ympäristölle aiheutuneen vahingon korjaamiseksi tehtäviä toimenpiteitä. Viranomainen voi käyttää hallintopakkoa varmistaakseen, että vahingon aiheuttaja suorittaa tarvittavat ennallistamistoimet. Ennallistamiskustannuksista vastaa aiheuttamisperiaatteen mukaisesti ensisijaisesti vahingon aiheuttaja. Mikäli ympäristövahinko on aiheutettu tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta, syyllistyy aiheuttaja ympäristörikokseen. Rikosoikeudellisen rangaistuksen lisäksi ympäristörikokseen syyllistynyt voidaan tuomita menettämään valtiolle rikoksella saamansa taloudellinen hyöty. Tutkielmassa selvitetään, miten ennallistamisesta aiheutuneet kustannukset otetaan huomioon rikoshyötyä konfiskoitaessa. Ennallistamisen vaikutuksesta hyötykonfiskaatioon ei ole rikoslaissa säädetty. Rikoslain 10 luvun kokonaisuudistusta koskevan hallituksen esityksen mukaan ennallistamisesta aiheutuneet kustannukset on mahdollista ottaa rikoshyödyn määrää vähentävänä seikkana huomioon. Ennallistamistilanteet voivat olla moninaisia. Tutkimuksessa tarkastellaan lainopillisen tulkinnan ja systematisoinnin keinoin, missä tilanteessa ennallistamiskulut voidaan vähentää ympäristörikoksella saadusta hyödystä. Ennallistamisen ja hyötykonfiskaation väliseen suhteeseen liittyvänä toisena kysymyksenä tutkitaan ennallistamista koskevan hallintopakkomenettelyn ja ympäristörikosprosessin yhteensovittamisen haasteita. Tutkimuksessa selvitetään, voiko ne bis in idem- eli kaksoisrangaistavuuden kielto muodostua ongelmaksi hallintopakko- ja rikosprosessin päällekkäisyyden vuoksi. Tutkimuskysymykset sijoittuvat ympäristö-, hallinto- ja rikosoikeuden leikkauspinnalle. Tutkielma on selvästi oikeudenalat ylittävä, mikä johtuu jo tutkimuskohteesta itsestään. Tutkimuksellinen lähestymistapa on ympäristönäkökulmaa korostava. Pääasiallisena lähdeaineistona tutkimuksessa käytetään kansallista lainvalmisteluaineistoa sekä aihetta koskevaa oikeuskirjallisuutta. EU-oikeudella on ollut vahva vaikutus kansallisten ennallistamis- ja hyötykonfiskaatiosäädösten sisältöön. Näin ollen tutkimuksessa tarkastellaan myös unionioikeudellista sääntelyä ja sen tavoitteita. Tutkimuksessa esitetään de lege ferenda -näkemyksiä rikoshyödyn menettämistä koskevan kotimaisen lainsäädännön kehittämisestä. Keskeisenä toimenpidesuosituksena ehdotetaan ennallistamiskulujen vähennysmahdollisuutta koskevan säännöksen lisäämistä menettämisseuraamuksia koskevaan rikoslain 10 lukuun.

Vuorovaikutteinen suunnittelu ja osallistumisoikeuksien toteutuminen kaavoituksessa

Tutkielma tarkastelee vuorovaikutteista kaavoitusmenettelyä ja perustuslain turvaamien osallistumisoikeuksien toteutumista kaavoituksessa. Tutkielmassa selvittämään myös, millaisia ongelmia vuorovaikutteisessa suunnittelussa ja osallistumisessa ilmenee sekä mitkä tekijät vaikuttavat kaavoituksessa esiintyviin konflikteihin ja millä tavoin niitä voidaan hallita. Kaavoitusprosessin varhaisessa vaiheessa tapahtuvalla osallistumisella ja vuorovaikutuksella yritetään tehdä suunnittelusta, päätöksenteosta ja päätösten sisällöstä paremmin ymmärrettäviä niille, joita päätökset koskevat. Samalla pyritään saamaan kaavan valmisteluun mukaan asukkaiden paikallinen tieto. Laajalla osallistumisella ja vuorovaikutuksella tavoitellaan myös kaavoituspäätöksistä tehtävien valitusten vähentämistä. Perustuslain mukaan ihmisillä on oikeus saada olla osallisena ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen. MRL:n vuorovaikutusta ja osallistumista koskevat säännökset konkretisoivat perustuslain 20 §:ää, jonka mukaan julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. MRL:lla on tärkeä merkitys ympäristöperusoikeuden mukaisen julkisen vallan turvaamisvelvollisuuden toteutumisen kannalta. MRL:n tavoitteet, kaavojen sisältövaatimukset sekä rakentamisen sääntely vaikuttavat siihen täyttääkö laki terveellistä ympäristöä koskevan perustuslain toimeksiannon

Veroprosessi ja oikeudenkäyntikulujen korvaaminen hallintotuomioistuimessa

Tutkielmassa tarkastellaan perinteisin lainopin menetelmin oikeudenkäyntikulujen korvaamista verotusmenettelyn jälkeisessä oikeudenkäynnissä (veroriita) silloin, kun vastakkain ovat verovelvollinen yhteisö (yksityinen asianosainen) ja veroviranomainen (julkinen asianosainen). Työ toimii ensisijaisesti kulukorvausta koskevaan lainsäädäntöön kohdistuvana kriittisenä puheenvuorona, jonka tarkoituksena on kiinnittää huomiota sääntelyn käytännön ongelmakohtiin ja herättää keskustelua sen kehitystarpeista. Kulukorvauksen kannalta merkityksellisiä kysymyksiä ovat veroprosessin osapuoliasetelma, asiassa annettu ratkaisu, tuomioistuimen suorittama kohtuusharkinta, viranomaisen virheellinen menettely sekä oikeudellinen epäselvyys. Vaikka siviiliprosessuaalisen käsitteistön ja tulkinnan vaikutus hallintoprosessin menettelyperiaatteisiin on edelleen huomattava, hallintoprosessin erityispiirteet, kuten julkisen intressin huomioiminen, riidan indispositiivinen luonne sekä oikeussuhteen lakisidonnaisuus, ovat pakottaneet lainsäätäjän erottamaan hallintoprosessin menettelysäännökset tavanomaisesta riita-asian menettelystä. Oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hallintoprosessissa säädetäänkin erikseen hallintolainkäyttölain (26.7.1996/586) 13 luvussa, jonka korvausvelvollisuuden määräytymistä ja perustetta koskeva sääntely eroaa olennaisesti oikeudenkäymiskaaren (1.1.1734/4) lähtökohdista. Hallintolainkäyttölaissa täyden kulukorvauksen pääsääntöön säädettyjen poikkeusperusteiden sisältö ei ole selkeä, vaan niiden soveltaminen perustuu tuomioistuimen suorittamaan kokonaisvaltaiseen kohtuusharkintaan, minkä vuoksi on erityisen mielenkiintoista pohtia muun muassa sitä, milloin yksityisen asianosaisen oikeudenkäyntikulujen korvaaminen olisi kohtuullista hallintolainkäyttölain edellyttämällä tavalla. Kohtuusharkintaa tarkasteltaessa esiin nousevat myös laajempaan lainsäädännölliseen kehykseen kohdistuvat kysymykset yksityisen asianosaisen menettelyllisestä oikeusturvasta sekä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin käsitteestä hallintoprosessin aikana. Tutkielmassa kulukorvausteeman tarkastelu rakentuu erityisesti näiden huomioiden varaan. Työn lähdemateriaalina painottuvat erilaiset lainvalmisteluaineistot sekä oikeuskäytäntö, jolla on tavanomaista korostuneempi merkitys aihealueen kontekstissa. Oikeuskirjallisuudessa esitettyjen kannanottojen merkitystä ei voida kuitenkaan vähätellä, ja esitettyjen tulkintakannanottojen perustelemiseksi tutkielmassa on viitattu sekä ulkomaiseen että kotimaiseen kirjallisuusaineistoon.

Orpoteosten käyttöön liittyvien ongelmien sääntely Euroopan Unionin tasolla

Orpoteokset ovat teoksia, jotka ovat tekijänoikeudella suojattuja, mutta joiden oikeudenhaltijoita ei tiedetä tai ei pystytä tavoittamaan käyttöluvan kysymistä varten. Euroopan unionissa on viime vuosina ollut käynnissä lainsäädäntötyö, jonka tavoitteena on luoda järjestelmä orpoteosten aseman tunnustamiseksi ja rajat ylittävän käytön sallimiseksi. Tarkoituksena on erityisesti edesauttaa teosten digitointia ja verkkokirjastoon saataville asettamista sekä tätä kautta parantaa niiden saatavuutta kaikissa jäsenvaltioissa. Tutkimuksen keskeisenä tarkoituksena on selvittää, minkälaisella sääntelyllä orpoteosten käyttöä koskevia ongelmia voitaisiin parhaiten ratkaista Euroopan Unionin tasolla. Vaihtoehtoja ongelmien ratkaisemiseksi käydään läpi Euroopan komission vuonna 2011 tekemän orpoteoslainsäädäntöä koskevan vaikutusten arvioinnin pohjalta. Tärkeänä osana tutkielmaa tarkastellaan sitä, millä tavalla lokakuussa 2012 voimaantulleessa direktiivissä orpoteosten tietyistä sallituista käyttötarkoituksista (2012/28/EU) on säännelty orpoteosten käyttöä ja kuinka hyvin sääntelyllä saavutetaan sille asetetut tavoitteet. Lisäksi pohditaan, voitaisiinko orpoteosten käyttöön liittyvät tavoitteet saavuttaa tehokkaammin toisenlaisella järjestelmällä. Tutkielmassa käytetään lähdeaineistona orpoteoksia ja tekijänoikeuksia koskevaa kirjallisuutta, asiantuntijoiden ja eri intressiryhmien orpoteosdirektiiviä koskevia lausuntoja sekä aineistoa, joita Euroopan unionin toimielimet ovat aiheesta tuottaneet. Orpoteosdirektiivi velvoittaa jäsenvaltiot säätämään tekijänoikeutta koskevasta poikkeuksesta tai rajoituksesta, jolla sallitaan orpoteosten yleisen edun mukainen käyttö direktiivissä määritellyille organisaatioille. Orpoteosten rajat ylittävään saatavuuteen liittyvät ongelmat pyritään ratkaisemaan vastavuoroista tunnustamista koskevilla säännöksillä. Direktiivin teoskohtaiseen oikeudenselvitykseen perustuva järjestelmä soveltuu parhaiten orpoteosten kappalemääräisesti pienimuotoiseen käyttöön, koska suuren teosmäärän kohdalla teoskohtainen oikeuksien selvitys on kallis ja aikaa vievä prosessi. Koska eurooppalaisen orpoteoksia koskevan lainsäädäntöhankkeen taustalla on ollut pyrkimys tukea teosten massadigitointia, olisi tämän tavoitteen toteuttamiseksi lainsäädäntöä kehitettävä edelleen.

Kansalaisten ennakolliset osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arvioinnissa

Pro gradu-tutkielmassa tarkastellaan valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arviointimenettelyihin (YVA-menettelyihin) kohdistuvia kansalaisten ennakollisia osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Aihetta käsitellään erityisesti valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arviointia koskevan yleissopimuksen (SopS 67/1997, Espoon sopimuksen) viitekehyksessä. Tämän tutkielman keskeiset kysymykset ovat: Miten ennakollinen kansalaisosallistuminen turvataan erityisesti valtioiden rajat ylittävissä ympäristövaikutusten arvioinneissa? Miten osallistumisoikeuksien turvaaminen on kehittynyt ympäristösääntelyssä ja mitä tavoitteita osallistumiselle on asetettu niin kansainvälisessä kuin kansallisessa viitekehyksessä? Lisäksi miten Suomen YVA-sääntely on vastannut kansainvälisiin osallistumiselle asetettuihin velvoitteisiin, eli miten sääntelymme on toiminut rajat ylittävissä YVA-menettelyissä? Tutkielma kuuluu ympäristöoikeuden alaan. Tutkielmassa käytettävä metodi on oikeusdogmaattinen, eli lainopillinen. Tutkielmassa on hyödynnetty lähdeaineistoa, joka koostuu oikeuskirjallisuudesta ja virallisaineistosta. Tutkielma perustuu kansallisen sääntelyn osalta YVAL:a, SOVAL:a ja MRL:a käsittelevään kirjallisuuteen sekä näiden lakien esitöihin. EU-sääntelyn osalta keskiössä on YVA-direktiivi ja SEA-direktiivi. Rajat ylittävissä hankkeissa ympäristövaikutusten arviointimenettelyt (YVA-menettelyt) ovat kansainvälisesti merkittävin kansalaisosallistumisen turvaamiskeino. YVA-menettely on tiedon tuottamiseen liittyvä menettely. Menettelyssä selvitetään järjestelmällisesti tiettyjen hankkeiden ympäristövaikutukset, toteuttamisvaihtoehdot ja haitallisten vaikutusten lieventämismahdollisuudet sekä eri osapuolten kannat niihin. Kansalaisosallistuminen on olennainen osa YVA -menettelyä, sillä sen avulla pyritään laajentamaan päätöksenteon tietopohjaa ja lisäämään kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksia elinympäristönsä suunnitteluun. Kansainvälisessä ympäristöoikeudessa on vahvistettu syrjintäkielto, jonka mukaan rajat ylittävien hankkeiden osalta lähde- ja kohdevaltion kansalaiset ovat samassa asemassa.

Oikeasuhtaisen seuraamuksen valinta moitittavan sananvapauden käytössä työ- ja virkasuhteissa

Tässä tutkielmassa tarkastellaan TSL:n, KvhL:n ja VirkamL:n sääntelemää oikeasuhtaisen seuraamuksen valintaa moitittavan sananvapauden käytössä oikeuskäytännössä muotoutuneiden kriteerien valossa. Tarkasteltavana on, millaisilla arviointiperusteilla huomautuksen ja varoituksen antamiskynnys sekä palvelussuhteen päättämiskynnys täyttyvät moitittavan sananvapauden käytössä työ- ja virkasuhteissa. Menetelmänä käytetään lainoppia tarkastelemalla TSL:n, KvhL:n ja VirkamL:n sanamuodosta tehtäviä tulkintoja hyödyntäen lain esitöitä ja oikeuskirjallisuutta sekä oikeuskäytäntöä. Valtion virkamiehen, kunnallisen viranhaltijan sekä työntekijän sananvapaus on turvattu PL 12 §:ssä ja EIS 10 art.:ssa. Sananvapaus ei oikeuta loukkaamaan muiden oikeuksia, ja työnantajalla on oikeus reagoida sananvapauden käyttöön, mikäli sillä esimerkiksi loukataan yrityksen tai viranomaisen oikeuksia taikka muiden työntekijöiden tai ulkopuolisten asiakkaiden oikeuksia. Sananvapauden rajoittamisen oikeusperustana on työsuhteessa TSL 3:1 mukainen lojaliteettivelvoite ja virkasuhteissa asiallisuusvaatimus (KvhL 17 §, VirkamL 14 §). Keskeistä seuraamusharkinnassa on työntekijän, viranhaltijan, valtion virkamiehen sananvapauden käytön moitittavuuden aste. Seuraamuskynnystä nostaa ja madaltaa oikeuskäytännössä muotonsa saaneet vertailuperusteet, joita tutkielmassa tarkastellaan. Mitä moitittavampaa sananvapauden käyttö on, sen todennäköisemmin seuraamuskynnys ylittyy. Arviointi tehdään kokonaisarviona in casu. Kaikkiin tapauksiin soveltuvaa yleissääntöä ei ole mahdollista asettaa lakien joustavien sananmuotojen vuoksi.

Saatana peilissä – 1990-luvun suomalainen saatananpalvontadiskurssi osana folklorea ja kollektiivista mielikuvamaailmaa

Tutkielman aihe on saatananpalvontadiskurssi 1990-luvun Suomessa, sen yhteydet folkloreen ja kollektiiviseen mielikuvamaailmaan (popular imagination), sekä sen rakentuminen ja leviäminen kansanomaisten asiantuntijoiden ja median avulla. Tutkielman ydinkysymykset ovat: mitä evankelikaaliseen aineistoon perustuva saatananpalvontadiskurssi sisältää, miten sitä on rakennettu ja levitetty ja miksi näin on tehty? Tutkimusaineistona ovat Pat Pullingin kirja Noidankehässä (1993), Marja-Liisa Huhdan Saatana kutsuu minua -videokasetti (1994), Riku Rinteen kirjat Syvyyden kuilusta (1994), Pimeys väistyy (1996), Varo Vihollinen! Jumalan pyörremyrsky on tulossa (1999), Keijo Ahorinnan kirja Saatananpalvonnan monet kasvot (1997), sekä lehtiartikkeleita 1990-luvulta. Tutkimuksessa käy ilmi, että evankelikaalisten toimijoiden luomia saatananpalvontatarinoita on levitetty, pidetty ajankohtaisena ja välitetty valtavirtamediaan itseoppineiden asiantuntijoiden toimesta. Kun valtavirtamedia on legitimoinut tarinat, ovat ne palautuneet evankelikaaliseen aineistoon todentuneina. Leviämistä ovat edesauttaneet evankelikaalisen aineiston ja median esittämien tarinoiden synnyttämät huhut, joiden johdosta saatananpalvontadiskurssi on alkanut elää kollektiivisessa mielikuvamaailmassa. Voidakseen levitä ja pysyä ajankohtaisina, tarinoiden tulee sisältää riittävän yksinkertaisia ja voimakkaita aineksia. Saatananpalvontadiskurssissa nämä vaatimukset toteutuvat erityisen selvästi. Saatananpalvoja on hahmona vahvasti kansanperinteen mukainen.

Wood density of trees in black water floodplains of Rio Jaú National Park, Amazonia, Brazil

The Jaú National Park is the largest protected forested area in the world. The Vitória Amazônica Foundation is working towards understanding its ecosystem, to which this paper contributes. Wood density was analysed in 27 common tree species growing in the blackwater flood-plains of the Rio Jaú, an affluent of the Rio Negro (Amazonia, Brazil). Wood was sampled with an increment borer. Mean wood density of the analysed species ranged from 0.35 to 0.87 g cm-3. The mean of all sampled species was 0.67 g cm-3 (st. dev. 0.13). Lowest density was found for Hevea spruceana with 0.32 g cm-3 and highest for Crudia amazonica with 0.9 g cm-3.

Estudo antropométrico da população infantil da calha do Rio Negro, Amazonas, Brasil. III - parque nacional do Jaú

Foi realizado no Parque Nacional do Jaú (1999) estudo transversal, onde avaliou-se o estado nutricional de 49 pré-escolares e 130 escolares, adotando-se os critérios propostos pela OMS (1986). Segundo estes critérios, 23,9% dos pré-escolares e 9,4% dos escolares apresentavam inadequação no indicador "altura/idade" (desnutrição crônica). A inadequação no indicador "peso/altura" (desnutrição aguda) foi constatada em apenas 2,2% dos pré-escolares e 1,6% dos escolares. Estes resultados evidenciam as precárias condições de saúde e nutrição da referida população.

Dinastíneos (Coleoptera, Scarabaeidae, Dynastinae) do parque nacional do Jaú, Amazonas, Brasil

Besouros dinastíneos foram coletados no Parque Nacional do Jaú, Estado do Amazonas, entre julho de 1993 a junho 1996, em dias de Lua minguante e nova, em 5 localidades diferentes, abrangendo principalmente a região dos baixos cursos dos rios Jaú, Carabinani e Unini. Utilizou-se para as coletas luz mista de mercúrio de 250 W e duas lâmpadas ultra-violeta, black-light (BL) e black-light blue (BLB), sobre um lençol branco em períodos diários de 12 horas consecutivas. Foram identificadas 34 espécies de 14 gêneros, sendo as espécies da tribo Cyclocephalini as mais representadas (19 espécies), seguidas por Oryetini (6 spp.), Phileurini (4 spp.), Pentodontini (3 spp.) e Dynastini com 2 espécies.