El doblatge d’una comèdia britànica: The Vicar of Dibley

Aquest treball analitza els problemes de doblatge de l’anglès al català que presenta una sèrie còmica, The Vicar of Dibley. L’objectiu es estudiar tant problemes generals com específics per tal de demostrar la viabilitat del doblatge d’aquesta comèdia. Es proposen possibles solucions per a tots els problemes analitzats.

Iowa : a picture of excellence, 1983

This brochure contains numerous picturesque photos and written descriptions of Iowa with the intent of inviting the film industry to do film production in Iowa.

Llengua al límit. Una llengua, dos camins. L'encontre necessari.

En el treball es realitza una transcripció de dos programes de televisió, amb la idea de saber quin és el tipus de llenguatge que usen aquests mitjans per adreçar-se al seu públic. Però seria absurd ignorar altres canals per als quals la llengua és imprescindible. Em refereixo al cinema, sobretot. I malgrat que no es considera un mitjà de comunicació, també és un element importantíssim pel que fa al tractament i transmissió lingüístics. I molts productes del cinema acaben sortint per televisió. La premsa escrita i, com a cas especial, Internet, també hi tenen força a dir.

Mitä katsoja kertoo elokuvasta : elokuvan sisäisten elementtien tunnistaminen ja sisällönkuvailu

Summary: What the viewer conveys of the movie - content description and identification of the key elements in movies

Vain muutaman millisekunnin tähden – Tajunnantutkimuksen lähtökohtia mediatajun tutkimukselle

Tutkielmani tarkoituksena on tarkastella tajuntaa mediatajun käsitteen perustana. Tajunta ilmiönä on yhteydessä siihen, miten 2000-luvun mediateknologia kytkeytyy osaksi ihmisen jokapäiväistä todellisuutta. Tutkielmani mediafilosofisena lähtökohtana on oletus, että elokuva viihde- ja taidemuotona syntyi rinnakkain 1900-luvun kokeellisen psykologian kehityksen kanssa. 2000-luvulle siirryttäessä tämä tarkoittaa sitä, että uusi mediateknologia syntyy rinnakkain aikakautensa kokeellisen psykologian kanssa. 2000-luvun kokeellisen psykologian haasteena on ihmisen aivotoiminta ja erityisesti tajunnan ilmiön tutkiminen. Mediatajun käsitteen perustana olevan tajunnan määrittelemiseen pyrin muodostamani Artaud’n hypoteesin avulla. Hypoteesin mukaan elokuva saa aikaan katsojassa neurofysiologisia värähtelyjä prosessissa, jossa kuvan tehtävänä on antaa shokki-isku hermoihin niin, että uusi ajatus syntyy ja lähtee liikkeelle. Tutkimusmenetelmänäni on tajunnantutkimuksen ja kognitiivisen neurotieteen käsitteiden ja tutkimustulosten käyttäminen Artaud’n hypoteesin arvioimiseen. Lähteenä käytän Turun yliopiston kognitiivisen neurotieteen tutkimuskeskuksen julkaisemaa oppikirjaa Mieli ja aivot (2006) ja Antti Revonsuon teosta Inner Presence: Consciousness as a Biological Phenomenon (2006) sekä alan tuoreita tutkimustuloksia. Keskeisenä elokuvateoreettisena päälähteenäni on Noël Carrollin teos Mystifying Movies (1988). Keskeisenä tutkimustuloksena on tajunnan ilmiön monimutkaisuuden hahmottaminen mediatutkimuksen tutkijaa varten. Esimerkiksi mediatutkimukseen sisältyvässä elokuvateoreettisessa keskustelussa on vedetty selvä raja kognitiivisen ja psykoanalyyttisen elokuvateorian välille. Tajunnantutkimuksen tutkimustulokset osoittavat, että rajanveto ei ole yksiselitteistä. Tutkielmani tuo myös esiin mediatajun käsitteen rajaukseen liittyviä mahdollisuuksia, joita voidaan selvittää jatkotutkimuksen avulla. Muodostamani Artaud’n hypoteesi sisältää ajatuksen elokuvan ja laajemmin ottaen taiteen potentiaalista uusien ajatuksien herättäjänä. Tutkielmani osoittaa, että tällä hetkellä tajunnantutkimuksen ja kognitiivisen neurotieteen avulla ei voida paikantaa taiteen herättämiä uuden ajattelun prosesseja. Tässä suhteessa hypoteesin voidaan katsoa kumoutuvan neurotieteen alueella. Tutkimustulokset osoittavat kuitenkin taiteen saavan aikaan aivoaktivaatioita, joten tutkimus ja keskustelu taiteen vaikutuksesta ajatteluun jatkuu.

L'exploration temporelle comme modalité du voyage imaginaire dans la bande dessinée franco-belge (1930-1980)

In this paper, I explore the motif of time travel in science fictional French comics until the eighties. Time travel incorporates a fascinating potential for narrative representation, since moving back in time may multiply timelines, according to the well-known paradox of the grandfather. This virtuality has become very popular in novels and in movies, since In his Bootstraps (Heinlein, 1941) and La Jetée (Marker, 1962) until the recent Looper (Johnson, 2012) but it has been rarely represented in French comics before the eighties and the apparition of time paradoxes in series like "Yoko Tsuno" and, mostly, "Valérian agent spatio-temporel". Firstly, many modalities of time travel do not engender time paradoxes, like exploration of prehistoric sanctuaries, imaginary travel, or cryogenic sleep followed by an awakening if a future world with no hope to return in the past. Secondly, time travel has been mostly interpreted as a mere extension of the classic motif of the "extraordinary journey", as exemplified for centuries in fictions by Verne, Mercier, Swift, or Stevenson. Thus, the graphic potential of time travel for the representation of spectacular exotic worlds has predominated in French comic tradition, and this tendency has been encouraged by the dominant mode of publication until the end of the sixties. Indeed, complex scriptwriting involving multiple timelines would not fit the form of a weekly feuilleton addressed to a young audience, because it would be too demanding cognitively speaking. It illustrates also the dominance of graphic concerns over a taste for complex scriptwriting in many comics of this period. Still, the development of time paradoxes in Pierre Christin scriptwriting underlines the potential of the media when it is published in series of albums or in graphic novels. At the same time, Jean-Claude Mézières drawings-featuring spectacular representations of foreign worlds-show that the visual interest of spectacular time travels remains a central issue for this popular graphic medium. Cette étude porte sur le motif du voyage temporel dans la bande dessinée franco-belge de science- fiction jusque dans les années quatre-vingt. Le voyage temporel intègre un potentiel fascinant pour la représentation narrative, étant donné que le retour dans le passé est susceptible d'engendrer des lignes temporelles multiples, selon le paradoxe bien connu du « grand-père ». Cette virtualité est devenue très populaire dans les romans et dans les films, depuis In his Bootstraps (Heinlein, 1941) et La Jetée (Marker, 1962) jusqu'au récent Looper (Johnson, 2012), mais elle a rarement été représentée dans la bande dessinée franco-belge avant les années quatre-vingt et l'apparition de paradoxes temporels dans des séries comme « Yoko Tsuno » et, surtout, « Valérian agent spatio-temporel ». Tout d'abord, de nombreuses modalités du voyage dans le temps n'engendrent aucun paradoxe, par exemple l'exploration de sanctuaires préhistoriques, le voyage illusoire ou le sommeil cryogénique suivi d'un réveil dans le futur, sans espoir de revenir dans le passé. Deuxièmement, le voyage dans le temps a été plus souvent interprété comme une simple extension du motif classique du « voyage extraordinaire », tel qu'on le retrouve, depuis le XVIIIe siècle, les fictions de Verne, Mercier, Swift ou Stevenson. Ainsi, le potentiel graphique du voyage dans le temps pour la représentation de mondes exotiques spectaculaires a prédominé dans la tradition franco-belge et cette tendance a été encouragée par le mode de publication dominant jusqu'à la fin des années soixante. En effet, l'écriture de scénarios complexes impliquant de multiples lignes temporelles ne semble pas adaptée à la forme d'un feuilleton hebdomadaire destiné à un jeune public, parce qu'il aurait été trop exigeant, cognitivement parlant. Cela illustre également la prédominance de préoccupations graphiques sur l'écriture de scénarios complexes dans de nombreuses bandes dessinées de cette période. Pourtant, le développement de paradoxes temporels dans les scénarios de Pierre Christin souligne le potentiel du média quand il est publié en série d'albums ou dans des romans graphiques. Parallèlement, les dessins de Jean-Claude Mézières, qui proposent des représentations spectaculaires de mondes étrangers, montre que l'intérêt visuel du voyage dans le temps demeure une question centrale pour ce média populaire.

Lempitutkimukseni

Tutkimus sisältyy teokseen "Film theory goes to the movies"

Kuka pelkää noitia? Dario Argenton Suspirian semioottinen analyysi

Työni aiheena on italialaisen elokuvaohjaaja Dario Argenton teos Suspiria (1977), jota analysoin semioottisesta näkökulmasta käyttäen apunani genreteoriaa, strukturalismia, psykoanalyysia ja sukupuolinäkökulmaa. Tutkimuskysymykseni muodostui moniulotteisesti Suspirian semioottisen analysoinnin tuloksen selvittäminen. Käytännössä tämä viittaa elokuvan sanoman eksplikointiin. Päälähteinäni toimivat elokuvasta laaditut valmiit analyysit, joihin omat tulkintani punoutuivat. Mainittavia lähteitäni olivat itse Suspiria, John Hillin ja Pamela Church Gibsonin Film Studies: Critical Approaches (2000), Johanna Laurilan pro gradu Noiduttua punaista. Dario Argenton Suspiria (2004) sekä Linda Schulte-Sassen artikkeli ”The Mother of all horror movies, Dario Argento’s >uspiria” (2002). Näiden ohella käytin lähdeaineistona soveltamieni teorioiden omia edustajia, kuten strukturalismissa satututkija Vladimir Proppia. Menetelminä työskentelyssäni toimivat (semioottinen) lähiluku, teemoittelun ja tyypittelyn yhdistäminen sekä osittainen sisällönerittely. Merkittävintä oli kuitenkin oma analysointini, joka perustui viitekehykseeni, kokemukseeni, päättelykykyyni sekä valmiuteeni luoda näiden perusteella kestäviä argumentointeja. Tavoitteenani oli Suspirian (symboli)kielen avaaminen semioottista näkökulmaa hyödyntämällä, ja sitä kautta paremman ymmärryksen luominen elokuvasta sekä elokuvan kautta kuluttajasta ja kulttuurista itsestään. Pyrin tulkitsemaan Suspirian kerronnallista kuvakieltä myös uuden tiedon tuottamisen nimissä. Nähdäkseni tämä onnistui. Tutkivalle silmälle Suspiria paljastui valtaisaksi tulkinnalliseksi aarreaitaksi, jonka kieltä ymmärtämättömälle se pysynee kuitenkin ensisijaisesti tietynmakuisena elokuvakokemuksena. Analyysini lopputuloksena valitusta kulttuurin tuotteesta (elokuva) ilmeni sen sisäänkoodattu, kuluttajaan vaikuttava ”toimivuus”. Tulevaisuudessa myös muiden Argenton elokuvien analysointi ja keskinäinen vertailu olisi varmasti elokuva- ja kulttuurintutkimuksen kannalta hedelmällistä.

Katolilaiset ja katolinen kirkko elokuvissa

Kirjallisuusarvostelu

De-escalation of commitment management strategy in IT project management methodology: case of ERP implementation project by IT consulting company

According to several surveys and observations, the percentage of successfully conducted IT projects without over-budgeting and delays in time schedule are extremely low. Many projects also are evaluated as failures in terms of delivered functionality. Nuldén (1996) compares IT projects with bad movies; after watching for 2 hours, one still tries to finish it even though one understands that it is a complete waste of time. The argument for that is 'I've already invested too much time to terminate it now'. The same happens with IT projects: sometimes the company continues wasting money on these projects for a long time, even though there are no expected benefits from these projects. Eventually these projects are terminated anyway, but until this moment, the company spends a lot. The situation described above is a consequence of “escalation of commitment” - project continuation even after a manager receives negative feedback of the project’s success probability. According to Keil and Mähring (2010), even though escalation can occur in any type of project, it is more common among complex technological projects, such as IT projects. Escalation of commitment very often results in runaway projects. In order to avoid it, managers use de-escalation strategies, which allow the resources to be used in more effective. These strategies lead to project termination or turning around, which stops the flow of wasted investments. Numbers of researches explore escalation of commitment phenomena based on experiments and business cases. Moreover, during the last decade several frameworks were proposed for de-escalation strategy. However, there is no evidence of successful implementation of the de-escalation of commitment strategy in the literature. In addition, despite that fact that IT project management methodologies are widely used in the companies, none of them cover the topic of escalation of commitment risks. At the same time, there are no researches proposing the way to implement de-escalation of commitment strategy into the existing project management methodology The research is focused on a single case of large ERP implementation project by the consulting company. Hence, the main deliverables of the study include suggestions of improvement in de-escalation methods and techniques in the project and in the company. Moreover, the way to implement these methods into existing project management methodology and into the company general policies is found.

Welding current effect on diffusible hydrogen content in flux cored arc weld metal

The application of flux cored arc welding (FCAW) has increased in manufacturing and fabrication. Even though FCAW is well known for its good capability in producing quality welds, few reports have been published on the cause of the relatively high diffusible hydrogen content in the weld metal and its relation with the ingredients used in the wire production and with the welding parameters (mainly welding current). This paper describes experiments where data obtained from weld metal diffusible hydrogen analysis, metal droplet collection, and high-speed recording of metal droplet transfer were used to evaluate the effect of welding current on diffusible hydrogen content in the weld metal. The results from gas chromatography analysis showed that weld metal hydrogen content indeed increased with welding current. A polynomial regressional analysis concluded that hydrogen increase with current was better described by a linear function with proportional constant of approximately 0.7 or 70%. Different from the GMA welding transfer behavior, statistical analysis showed only a small increase in metal droplet size with increasing current. The metal transfer mode remained in the globular range for currents between 100 and 150 A. The most surprising findings were with the high-speed cinematography recording. Observing the high speed movies, it was possible to see that at low current, "unmelted" flux sporadically touched the weld pool but at higher current, the flux remained touching the weld pool during the whole time of droplet formation and transfer. It is believed that since the flux has ingredients that contain hydrogen, hydrogen passes through the arc undisturbed, going to the weld bead intact and increasing the hydrogen content in the weld metal. Another important observation is regarding to droplet size. Droplet size increased with increasing current because forces from decomposed gases from the flux could sustain the droplets, retarding their transfer and allowing them to grow.

Chapman Family Home Movie

Excerpts from home movies taken of various Chapman family members, including Charles C. Chapman, during the 1930s and 1940s.

'What ever happened to breakdancing?' : transnational b-boy/b-girl networks, underground video magazines and imagined affinities

In 1997, Paul Gilroy was able to write: "I have been asking myself, whatever happened to breakdancing" (21), a form of vernacular dance associated with urban youth that emerged in the 1970s. However, in the last decade, breakdancing has experienced a massive renaissance in movies (You Got Served), commercials ("Gotta Have My Pops!") and documentaries (the acclaimed Freshest Kids). In this thesis, 1 explore the historical development of global b-boy/bgirl culture through a qualitative study involving dancers and their modes of communication. Widespread circulation of breakdancing images peaked in the mid-1980s, and subsequently b-boy/b-girl culture largely disappeared from the mediated landscape. The dance did not reemerge into the mainstream of North American popular culture until the late 1990s. 1 argue that the development of major transnational networks between b-boys and b-girls during the 1990s was a key factor in the return of 'b-boying/b-girling' (known formerly as breakdancing). Street dancers toured, traveled and competed internationally throughout this decade. They also began to create 'underground' video documentaries and travel video 'magazines.' These video artefacts circulated extensively around the globe through alternative distribution channels (including the backpacks of traveling dancers). 1 argue that underground video artefacts helped to produce 'imagined affinities' between dancers in various nations. Imagined affinities are identifications expressed by a cultural producer who shares an embodied activity with other practitioners through either mediated texts or travels through new places. These 'imagined affinities' helped to sustain b-boy/b-girl culture by generating visual/audio representations of popularity for the dance movement across geographical regions.

Letter - E.C. Schmon to Arthur A. Schmon, 21 July 1916

The letter describes Eleanore Celeste's time away with her brother. She has spent her time canoeing, playing golf, dancing and plans to attend the movies. The next day is a sailing trip to see Plymouth Rock. The next week she will be in Connecticut and then home.

Letter - E.C. Schmon to Arthur A. Schmon, 24 July 1918

This letter mentions an outing to the Mt. Prospect Movies to see Forbes Robertson in "The Passing of the Third Floor Back". This letter is labelled number 132.